Mollys Blues

Uusi yritys

2010-04-29T05:51:00.000-07:00

Niin. Siis ketään ei varmasti kiinnosta mutta kun en voi oikein puhuakkaan asiasta kenenkään kanssa, koska hävettää ja kaduttaa niiiin paljon, ettei kehtaa edes kotoaan poistua. Eilinen oli melkoinen päivä. Poikaystävä humaltui turruttaakseen tunteitaan. Minä itkin ja itkin ja tärisin. Krapuloinkin ja onksensin about kaiken ulos niin että yöllä heräilin koko ajan huimaavaan tunteeseen, pyörrytykseen. Iltapäivästä iltaan istuin suihkukaapin pohjalla monta tuntia ja sain syötyä vasta joskus klo 21 aikoihin. Jogurttia, joka tuli ulos ja myöhemmin kuppikeiton, josta osa teki saman.

Mutta kun kamalinta on käytökseni, juuri se exä ja vessa. Jotenkin olin ollut sinä iltana niin sekaisin, että luulin muka ihmisten nukkuvan, mm. poikaystäväni, vaikka suurin osa ryyppyseurueesta (ei tosin poikaystävä) oli juuri pari minuuttia sitten tullut kapakasta kämpilleni, siis samalla kyydillä kuin minä ja typerä leuhka exäni. Ja poikaystävä oli yhteisessä sängyssämme hereillä, kun painuimme vessaan. Hyi, ihan ällöttää kertoakkin. Vessan koriste-enkelit tuhoutui, kun jotenkin huidottiin exän kanssa sinne niin vauhdilla. Poikakaveri luuli, että tuli joku haava ja olin puhdistamassa sitä. Tai että savuja oli niin vähän, että menimme kahdestaan polttamaan ne pois, että edes joku saa jotain iloa irti. Ja sitten karvas totuus paljaistui, kun alkoi kuulua ääniä... Ja en muista mitä poikakaveri on sanonut oven takaa. Ainakin aikonut avata oven ruuvaamalla auki mutta olen vain sanonut, että "älä tuu tänne". Sen jotenkin etäisesti muistan nyt.

Ja mihin kamalaan tilanteeseen sitten laitoin rakkaani? Pojat joutuivat käymään parvekkeella kusella, kun ovi oli lukossa. Ja kaikki tiesi, mitä koko ajan tapahtui. Siis niin hirveä tilanne rakkaalleni. Hän katseli jotain sarjaa koneelta, yritti olla kuulematta ja ajattelematta. Eilen hän sanoi, että hän vanheni kaksi vuotta sen yön aikana. Ja tuntuu niin pahalta, että ei edes kykene kertomaan.

Ja yritin kertoa, että en tajunnut, miten ihmeessä juttu päätyi siihen ja mitä ihmettä mietin. Yritin selittää, että seksi liittyy minulla aika paljon hyväksymiseksi tulemiseen. Ja pyysin niin kovasti anteeksi. Ja me kyllä yritämme vielä, vaikka saa nähdä kehtaanko enää nähdä yhteisiä ystäviämme. Ketään heistä. Osa oman elämäni tukipilareita. En halua, että he tietävät... Ja eihän tämä helppoa ole. Tänäkin aamuna kieltäydyin seksistä, kun poikakaveri tuli viereen. Oli vaan niin huimaava ja oksettava olo. Vaan hän ei aina tajua. Ja hyvinkin meni mutta sitten tuli sanaharkkaa, mistäpä muustakaan, kuin tapahtuneesta. Että jos hän aikoo muistuttaa asiasta aina ja tahalleen kostaa pienin tavoin niin onko mitään järkeä jatkaa? Ja hänen vastauksensa pelkkä oli "niin". Ja sitten minun hiljaista itkua ja hänen koneella olemista. Ja hän lähti niin kylmänä Haaparannan reissulleen, vaikka halattiinkin. Ja sitten vielä lisää itkua. Ja soskun toimeentulotukipäätöksessä valitetaan, että taloni on liian kallis yksinasuvalle, etsi uusi.

Mutta kyllä olo helpottui, kun laitoin viestiä, haluaako hän aivan virallisesti muutta kanssani kirjoille tähän asuntoon. Anteeksipyytelyä, rakkaudentunnustusta ja sellaista osaltani. Ihan suoraan sydämestä. Ja sitten hän lopulta vastasi, että kyllä kai se onnistuu ja hän uskoo, että saamme tästä yhteisen kodin aikaan. "Oonhan mää jo muuttanutkin sinne :)" Nii'in, hymiö perässä. Joskus pienet asiat voi parantaa oloa niin kovasti.

Pettäneen naisen sielunmaisema

2010-04-28T07:05:00.000-07:00

Kaikki ihan vitun sekaisin. Kädet kirjaimellisesti niin voimattomat, että ei jaksaisi edes kirjoittaa. Tärinää ja kouristelua. Eikä edes johdu siitä jumalattomasta määrästä alkoholia, mitä eilen kittasi. Poikakaverin kaveri juotti. Ja minä olen sankari ja petän poikakaveria exäni kanssa. Hän nukkui sohvalla, panimme vessassa. Ja aikoihin en ole tuntenut mitään vetoa exääni kohtaan. Sen sijaan rakastan poikakaveriani, joka juuri muutti luokseni. Ja hän tietää... Eikä ymmärrä sitä, että vaikka tein aivan kamalan väärin niin en kestä sitä kylmyyttä, mikä hänestä nyt huokuu. Vittu, sex pistols soi taustalla.

Se on harvinaisen perseestä tuo alkoholi. Ryypätä jätkien kanssa, jotka on hajottanut vessassa olleet koriste-esineet, en tiedä miten. Sellaisia enkelikoristeita, kaikki lahjoja ja tunnearvokkaita. Se on harvinaisen perseestä, kun ei syö. Eikä edes laihduttamisen takia vaan koska ei juomiseltaan ehdi. Koko viime viikko meni juodessa paitsi sunnuntai, jolloin mikään ei pysynyt sitten sisällä ennen iltaa. Ja nyt maanantai ja tiistai samoissa merkeissä. Ahdistaa. Ei haluaisi olla itsensä sisällä. Viimeinen asia, mitä poikakaveri sanoi ennen lähtemistään oli, että "tuun vielä vihaisempana takaisin". Lähti puistoon ryyppäämään. Ja ompa minultakin muka tervettä seurustella alkoholistin kanssa, kun itsekkään en ole mikään kohtuukäyttäjä. Ja kyllä, booli ja ne miljoonat baarijuomat teki tehtävänsä. Ja minä olen petturi. Ja hartioihin sattuu kun on pakko jännittää niitä. Ahdistaa niin lujasti.

Milloin tästä oikein tuli tällaista? Ainahan olen juonut mutta vuosi sitten lähti lapasesta. Ei pitäisi tämän pään kanssa juoda mitään. Seinät vaan kaatuu päälle. Mutta ilman juomista ahdistaa myös. Sitä vaan haluaa varmaan unohtaa maailman ja kaiken juomisella. Vitustakos minä tietäisin. Mutta pahaa se tekee.

Tiedättekös minä muuten ehkä olen kaunis. Vaikka sitä en kyllä itse näe. Minua halutaan. Ja minä haluan myös nussia ympäriinsä. Typerää itsetunnon kohennusta. "Hei, joku haluaa minut jee". Vittu että sitä osaa olla vaan TYPERÄ! Mutta seksi on ollut aina minulle sellainen asia, että se saa minut tuntemaan, että joku haluaa minut. Hyväksytty olo. Suhteita en kamalasti ole harrastanut mutta silloin seksi ei ole hyväksymisen tarvetta, kun suhteessa sitten on. Mutta sitä pitää sitten hankkia muualta, hyväksyntää. Että vain kelpaisi... Miksi pitää olla niin typerä, että tuntee niin syvästi olevansa kelpaamaton, vaikka on kavereita ja rakastava äiti ja poikakaveri? Tiedättekös, haluan laittaa tämän pääkopan vaihtoon ja ottaa terveemmän tilalle.

Lähden värisemään, syön ehkä kuppikeiton. Niinkuin eilen. Ja vain sen kuppikeiton. Plus tietenkin jumalaton määrä alkoholia, mitä ei tällaisen lyhyen pikkutytön olettaisi juovan. Kovasti tekisi mieli viedä henki, kun on silmät itkusta turvonneet ja olo sellainen, että ei halua olla kehonsa sisällä. Eikö sitä vähän enemmän olisi voinut kasvaa ja kehittyä kahdenkymmenen vuoden aikana? Ei varmaan, tai selvästikkään.

Paper Bag

2010-04-22T16:07:00.000-07:00

Soi taustalla. Ja mikä hyvä hetki tämä muka olisi kirjoittaa? No ei vittu mikään. Pienoista humalaa ja yksi sormi vähän tunnottomana. Pidin liikaa poikakaverin hiuksista kiinni (siis en repinyt mutta pidin silleen sille epäkivasti), enkä muuten muista edes mistä suutuin. Ja toki ikävöin laihuutta. Mutta tämmöinen holistinen luonne ei pysty normaalitoimintaan missään. Miten lopetin laihdutuksen? Aloin taas juomaan. Ja sillä tiellä sitten. 110 prosenttia kun jotain alkaa tekemään.. Vaikka ei haluaisikaan. Ja tuskin kukaan tätä enää lukeekaan. Mutta elossa kuitenkin. Yhtä sekaisin kuin aina ennenkin. Jos mä jossain hyvä olen niin vetämään kaiken paskaksi ja itseni sekaisin. Kiittimoi. Eilen olisin hirttänyt itseni mutta en saanut tuolia potkaistua alta kun vaan rahin, joka oli tuolin päällä. Olen niin lyhyt. Ja kun kurkkuun liikaa otti niin sain jaloilla kiinni siitä tuolista, joka oli alla. Niin luuseri etten pysty edes lopettamaan mun tuskaa, joka painaa niin vitun kovasti. Ja poikakaveri tiesi, että oli minulla köysi mutta siinä hirttovaiheessa se oli niin päissään, että nukahti sohvalle. Kiva elämä. Lisää viinaa, silmät liikkuu. Ja sitähän on.

Alive

2010-01-19T15:51:00.000-08:00

Niin joo. Olen elossa. Pitäisi tässä ehkä palata kirjottelemaan mutta on niin pirun laiska. Ja yritän olla sinut lihoneen kroppani kanssa, vaikka tiedän, ettei se ole liian iso muuta kuin minulle. Syömävammailen aika vähän nykyään mutta ei kai sitä ehdikkään kun on aina päissään tai krapulassa, pilvessä vähintään.

Tilastotietoutta:
Nyt on siis 19. päivä ja tammmikuu mennyt seuraavasti

> 9 x kännit. Siis kännit, sellaisia parin kaljan päiviä en ole laskenut.
> 2 x semmoset semikännit.
> 12 x päivä kun on poltellut savut. Meinaan pilveä.

Siis oikeesti, menee vähän lujaa. Saa nähdä miten pitkään psyyke kestää kun tätä on kuitenkin jatkunut toukokuusta asti ja viime aikoina alkanut muistuttaa kesä- ja heinäkuuta tämä rulianssi taas. Ja elokuun alussa oli pää hajota. Vittu. Sitä kun ei jaksa olla selvänä paria päivää pidempään. Päivän kestää, toisenkin voi kestää. Kolmas päivä on liikaa.

Drunk

2009-07-14T15:06:00.000-07:00

Minä olen humalassa. Suhtautukaa tekstiin siten.

Olvin kaljapulloissa on kysymyksiä. Tänään juon yksin. Luen kysymykset ja peitän vastauksen. Arvuuttelen kysymyksiä, jotka vielä vähän aikaa sitten minulle luettiin. Niin yksin taas. Olin niin unohtanut minkälaista on ryypätä yksin.

Ja minun ihastukseni on liian väsynyt, ehkä väsynyt kaikkeen. Hän vastasi puhelimeen mutta ei jaksanut lähteä puistoon. Häntä väsytti. Kaikkia väsyttää. Jokaista, jonka kiinni saan. Ja sosiaalinen verkostoni ei ole liian suuri kuitenkaan. Enkä tiedä kiinnostanko häntä enää. Luulen, että näemme vasta, kun työni alkavat. Hän on työkaverini. Pidän hänestä niin kovasti. Ja kerran hän sanoi jo puhelimessa, että hän "mää tykkään susta ja oon rakastumassa suhun". Ja nyt epäilen niin kovasti. En aio enää soittaa hänelle. Hän saa soittaa minulle, jos haluaa. Ja tämä päätös pysyy. Ja jos hän ei soita näemme me töissä. Voi kuinka vihaankaan ihmissuhteita.

Haluan vain subutexia suoneeni rauhouttuakseni ja löytääkseni täydellisen olon. Subua, niinkuin silloin, kun hän laittoi minulle piikin käsivarteeni.

Tai Rivatril, joka niin kovasti oloa helpottaisi. Pamit ovat lääke kaikkeen. Tenox ja Temesta kelpaisi nekin. Mikä vaan, vaikka niitä vetäisinkin sekakäyttäjän tavoin taikka subua suoneen. On vaikeaa olla yksin tässä betonisessa viidakossa.

PS: Tänä aamuna oksensin ilman syytä ja siis tosiaan ihan ilman syytä (en bulimisesti). On mahdollista, että voisin olla raskaana. Toivon, että en ole.

No Messages

2009-07-10T07:01:00.000-07:00

Ei mitään viestiä. Kännykkä on hiljainen. Sain riivittyä itseni ylös noin klo 16:30. Ulkona aurinko paistaa niin lämpimästi. Heikottaa, mutta en uskaltaisi syödä. Yritän kyllä. Ja kovasti yritän tänään lähteä kotoa jonnekkin suuntaan. Hakemaan ainakin tavarani miehen luota. Miehen, johon vielä kaksi tai kolme viikkoa sitten olin niin ihastunut. Yritän olla myöskin juomatta, jotta rahaa riittäisi lauantaille. Voisin nähdä vanhoja ystäviäni pitkästä aikaa ja ryypätä heidän kanssaan. Niin, en minä yksin ole kokonaan, vaikka siltä tuntuukin. Ympärilläni on vielä ihmisiä. En vain löydä yhteyttä heihin.

Antakaa joku pari rauhoittavaa, kiitos.

Wendy kysyi hoidostani. Aivan, en ole missään hakemassa apua. Kuitenkin olen harkinnut asiaa viimeaikoina vakavammin, kuin koskaan. Vaikka en osaakkaan puhua asioistani. Tästä nimittäin ei tule mitään. Jaksan huokailla syvään, vaikka aurinko on ulkona niin kaunis. Minä olen yksinäinen musta pilvi kaiken aikaa. Haluaisin pyyhkiä tämän viikon pois. Etenkin pari viimeistä päivää. Tunnen niin selvästi taas tyhjän kohdan rintalastan alla. Vuosia se on ollut mutta kun siitä hetkeksi pääsee eroon - niinkuin pääsinkin - ei sitä muista, kuinka kamalalta se tuntuu. Inhoan itseäni, joka olen antanut itseni syödä, kuten normaali ihminen. Haluaisin uimaan mutta nyt kun kehonkuva taas romahti niin en taida kyetä esittäytymään bikineissä. Tästä kesästä taitaa tulla kuumanlainen, kun en saa riisuttua talviturkkiani.

Missä kaikki oikeasti ovat?

Tyhjä ihminen

2009-07-09T20:28:00.000-07:00

Se siitä iloisesta ajasta. Nyt voi taas olla masentunut. Hienoa.

Miehen kanssa ei mennyt enää hyvin. Hän piti minusta mutta minulle hänestä tuli ystävä. Ahdistuin ja en halunnut hänen enää edes koskevan minua. Oli yhden yön juttu ensin hänen etäisemmän kaverin ja sitten erään hänen hyvin läheisen ystävän kanssa. En tiedä saiko hän koskaan tietää mutta luulen niin. Ainakin toisesta, en ole vain varma kummasta. Siltikin hän piti minusta. Itse en kuitenkaan voinut jatkaa hänen kanssansa minkäänlaisena parina. Olin liian kaukana hänestä, eikä edes noiden miessekoilujen takia. Eikä minun itseasiassa täydy edes tuntea huonoa omatuntoa niistä, koska emme koskaan virallisesti seurustelleet ja sen hän muisti ottaa esiin joka välissä. Meillä molemmilla oli ja on yhä sitoutumisongelmia.

Viimeinen hyvä päivä meillä oli keskiviikkona. Juotiin, poltettiin savut, mentiin baariin. Ja jossain vaiheessa iltaa sain viimeinkin sanottua, että haluaisin olla hänen ystävänsä pelkästään. Hän lähti baarista. Aamulla sain viestin, ettei hän halua olla tekemisissä kanssani. Tunnen olevani niin kamalan yksin. Nukuin koko päivän. En löytänyt seuraa baariin, nukuin lisää. Katselin välillä netistä Skinsiä ja Gossip Girliä katsoin aamuun asti. Itkeskelin lisää. Koko tämä viikko on ollut niin itkuinen. Sydäntä puristaa, itkeskelen suihkussa. Kaikki on niin väärin. Haluan taas laihaksi. Aion ruokkia itseäni mahdollisimman vähän. Lisäksi olen taas niin kovin yksin. Jalatkin ovat mustelmilla ja päässä on kuhmu, kun viimeisen baarireissun jälkeen kaaduin pyörällä. En edes muistanut tapahtunutta. Pyörä on huonossa kunnossa mutta minä olen huonommassa.

Meidän aika kyllä oli hauskaa. Aina oli ryyppyseuraa ja savuja ympäriinsä. Ei pitänyt olla yksin. Meille ehti jo tulla yhteisiä ystäviä, joista en aio luopua. Mutta en millään olisi kyennyt jatkamaan meidän juttua, kun en halunnut edes hänen koskevan minuun enää. Niin, tällä viikolla masennus on tosiaan iskenyt siinä määrin, ettei huvittaisi herätä. Mietiskelen päivieni päättämistä. Onneksi kotoani ei löydy köyttä.

Mutkia tulee matkaan myös muissa miesasioissa. Ihastuin aivan vahingossa työkaveriini vähän yli viikko sitten. Olin Saarijärvellä teatterifestareilla perjantaista sunnuntaihin. Ja lauantai yönä promillet saavuttaessani - siinäkin määrin, että en muistanut hetken aikaa, että olen Saarijärvellä enkä Oulussa - soitin hänelle pitkän puhelun. Kävi ilmi, että hän pitää minusta myös. Mutta hänellä on kihlattu. Ilmeisesti heillä ei mene niin hyvin mutta kuitenkin. Tämä työkaveri on opiaatti koukussa. Nappailee lääkkeitä, piikittää subutexia suoneen. Ei vastaa puheluihini eikä viesteihini. Tänään sain häneltä viimein tekstiviestiä mutta kolmanteen viestiin hän ei enää vastannut. Eikä soittoihinkaan. Niimpä olen katsellut sateista ja harmaata päivää aina, kun en ole nukkunut. Olen ollut koko päivän aamutakissa. Käynyt ulkona vain parvekkeella ja silloinkin vain tupakoimassa. Ja välillä olen polttanut sisälläkin, mitä väliä. Kämppä on kaaos, jota en saa siivottua. Ahdistun näiden seinien sisälle mutta en pääse poiskaan. Skinsin lomassa join kolme karpalolonkkua ja kolmisen desiä maitoon lantrattua Ural Moccaa mutta eipä ne sellaiset määrät mitään auta, jos haluaa edes pikkuisen karata maailmasta.

Olen juonut kaikki rahani. Ruokaan ei enää edes ole varaa. Se ei haittaa niin kovasti mutta ei ole rahaa myöskään juoda. Ja juuri kun tarvitsisin humalan pakokeinoksi varantoni ovat menneet. Syönyt olen tiistaina ja tänään enemmän, kuin laki sallii. Kaikkea, mitä kaapeista löytyy. Tunnen itseni niin kovin lihavaksi, turhaksi, huonoksi. Haluan taas laihtua niin kovasti, vaikka en haluaisi takaisin siihen syöksykierteeseen, jossa olin.

Harmaa sateinen taivas on vaihtunut aurinkoiseksi ja vihreäksi aamuksi. Ulkona on hieman vilpoisaa. Erilaisessa mielentilassa tämä olisi idyllinen aamu. Nyt kuitenkin vain surettaa. Tänään tarvin jotain aktiviteettia, etten jämähdä kotiin. En halua nyt olla yksin ajatuksieni kanssa. En ole vielä nukkunut yöunia, vaikka kello on jo tasan 7 aamulla. Niin, taidan mennä nukkumaan. Näkisinpä hyvää unta ja aamulla herätessäni olisin saanut häneltä, herra uudelta ihastukselta, tekstiviestiä.

Happy Day!

2009-06-22T06:57:00.000-07:00

Raporttia elämästä tästä. Lompakko ja passi ovat poliisiasemalla (=päissään hukattua), ei ole kuvallisia henkkareita niin tänään ei baariin eksytä, pankissa pitäisi käydä, sossussa pitäisi käydä, kämpällä pitäisi siivota (=vaikka pääasiassa loisin miehin luona) ja menkat alkoivat.

Mutta arvatkaa vaan, kuinka hyvä päivä minulla on! Lähdössä biitsille, vaikkakaan ei bikineissä, juomassa ehkä kuusi jumalaista karpalolonkkua, toivottavasti pää pilvessä ja hyvällä mielin! Hymyilen kilpaa auringon kanssa. Onhan sitä masentanutkin aika ankarasti välillä, ei muutokset mielialassa tapahdu hetkessä. Sitä on miettinyt vakavissaan päiviensä päättämistäkin useaan otteeseen. Mutta nyt olen onnellinen ja aion ottaa tästä tunteesta kaiken irti. Tämä on ollut kaunein päivä elämässäni pitkään aikaan, vaikka päässä onkin hirmuisen kipeä kuhmu, kun kaatuilin ansiokkaasti absinttipäissäni. En jaksa välittää, se oli hyvä ilta.

Juhannusaatto meni sekavasti, juhannuspäivä sekavammin. Filmi poikki ja passi tosiaan karkuteillä. Samoin verkkopankin numerotunnukset. Pyörä vinkuu enemmän, kuin koskaan. Ja minä hymyilen. Tänään rakastan elämää.

Edelleenkään en ole käyttänyt puntaria. Olen syönyt aika paljonkin mutta pilvestä ja krapulasta huolimatta ei ole ollut suurempia mässyjä. Kai minä nyt syön aika normaalisti. Vaikkakin aika epäterveellisesti. Mutta jos mies pitää minusta näin niin kai minäkin itseäni kestän.

Ja voi että minä pidän hänestä ja kyllä hänkin pitää minusta! Ei virallisesti seurustella mutta mitäpä väliä. Minä niin mielelläni leikin hänen pitkillä hiuksillaan vaan en uskalla puhua hänelle tunteistani. Olen niin kamalan varovainen ihmissuhteissa.

Työpäivä oli täydellinen sekin. Linolevyä pääsi raastamaan ja se on sellaista hommaa, mistä aina jaksan innostua. Ilma on kauniimpi, kuin koko kesänä. Minulla on mies ja muuta sisältöä elämässäni, kuin pelkkä laihdutus. Ja piru vie, että olen tänään onnellinen!

Pitää elää hetki kerrallaan, koska elämä on ainutkertaista ja minä hetkenä tahansa kaikki voidaan ottaa pois.

A Man

2009-06-03T08:27:00.000-07:00

Kate Moss ja Pete Doherty oli niin ihana pari!

BDI:n eli Beckin masennusasteikon lyhyt versio

Sait 18 masentuneisuus-pistettä
Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että saatat potea vaikeaa masennusta. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Sait 1 ahdistuneisuus-pistettä
Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että saatat potea lievää ahdistuneisuutta. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Sait 0 aktiivisuus-pistettä
Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että aktiivisuutesi ja itseluottamuksesi ei ole paras mahdollinen, mikä saattaa vaikeuttaa kykyäsi selviytyä eteen tulevista ongelmista ja paineista esim. työ- ja perhe-elämässä tai taloudellisissa ja asuntoasioissa. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Joo, olen yllättynyt. Ja mulla menee vieläpä paremmin, kuin vielä hetkonen sitten, kun olin valmis laskuhumalassa tappamaan itseni. Okei, kyllähän juomisen kanssa on lähtenyt homma lapasesta mutta ainakin olen lopettanut paastoyritykset. Olen syönyt aikalailla välittämättä. Olen syönyt leipää ja juustoa ja jogurttia suurkulutuksella mutta en kuitenkaan överisti. En ole mässäillyt. Kalorit varmasti ovat juomisen takia katossa mutta jotenkin tällä hetkellä peilistä näen muutakin, kuin suuren vatsan. Itse asiassa ei se edes niiiiin suuri ole. Painosta ei mitään tietoa ja hyvä niin.

Mutta näin. Minulla on tosiaan miesviritelmä käynnissä. Mutta pelottaa niin helvetisti! Hän pitää minua kauniina ja kaikkea kivaa. Hänen vierestään on ihana herätä. Pääasiassa hänen luonaan olenkin nukkunut viimeaikoina. Kämpillä nukuin edellisenä tiistaina ja sunnuntaina. Mutta matkassa on isoja mutkia. Kuinka uskallan päästää hänet lähelleni. Pelottaa koko ajan, että nyt kun olen niin ihastunut niin hänen kiinnostuksensa lopahtaa ja satutan vain itseni. Ja lisäksi hänellä on alkoholiongelma. Ja siis sitä luokkaa, että toissakesänä hänellä oli lähes kolmen kuukauden loman ajan 3 selvää päivää. Hän tietää kaikki huumausaineena käytettävät asiat jne. Lopettanut pirin käytön myös jonkun aikaa sitten. Ja sitten jos miettii minua, joka olen aika alkoholivammainen myös ja valmis kokeilemaan kaikkea niin terve vaan. Ei nyt tarkoitus ole alkaa piriä vetämään mutta hänen seuransa suorastaan huutaa juomaan. Ehkä se kahdeksan päivän juomaputkeni kertookin sen. Viimeksi taisi olla päivä kokonaan ilman alkoholia 19. toukokuuta. Nyt on 3. kesäkuuta.

Mutta kun on hän niin ihana<3>

Been Drinking

2009-05-29T06:21:00.000-07:00

Anteeksi kirjoittamattomuuteni. En kirjoita nytkään paljoa. Sanon vain, että olen tosiaan viettänyt selvän päivän viimeksi perjantaina, jolloin silloinkin kyllä nakkasin kaakaolikööriä naamaan pari desiä. Tiistaina ja torstaina taisin olla viime viikolla selvänä. Nytkin väsyttää niin, että kuukahdan kohta tähän kirjaston koneen näppikselle. En ole nukkunut koko viikkona kunnolla. Vähäkin uni on ollut humalaisen unta, joka ei ole kovin piristävää laatua.

6 päivää jatkunut ryyppyputki sisältää myös uusia tuttavuuksia, jotka ovat kaikki niin kujalla, että heidän seurassaan ei pysty olemaan juomatta. Jotain säätöä on erään miehenkin kanssa. Kaikenlainen polttelukin on nyt ollut kovaa huutoa elämässäni. Rahabudjetti? Lähellä nollaa. Ja kuitenkin haluaisin iskeä itseni sinne alkoon tänään ja huomenna ja ehkä myös baariin. Ruokaa olen ostanut kunnolla viimeksi jossain menneisyydessä. En ole kyllä paljoa syönytkään mutta mitä suuhuni olen laittanut on ollut armotonta höttöä.

Molly kuittaa.

"Muistatko sää syödä?"

2009-05-15T20:05:00.000-07:00

Jos joku vielä lukee... Tuli taas postauskatkos.

En ole ylpeä siitä, että tulen nyt kertomaan, mitä olen pari viikkoa hommaillut. Ensinnäkään en ole liikkunut kolmeen viikkoon. Aluksi sairastin 1½ viikkoa vitunmoista flunssaa. Ensimmäisen viikon söin. En muista enää, että kuinka paljon ja kuinka monena päivänä mutta söin lihomisen puolelle ainakin kilolla. Sitten kun vielä oli vappukin niin alkoholin kalorit ja krapulamässäys.

Seuraavana viikkona ajattelin pitää mehupaaston. Kuitenkin maanisuus minussa nosti päätänsä. Olen ehkä selittänyt, että minulla on aina joku pakokeino todellisuudesta. Ennen se oli juominen, sitten liikunta ja laihdutus. Viikko ilman liikuntaa riitti jo saamaan elämäni päin vittua. Aloin maanantaina juomaan. Tiistaina krapula, keskiviikkona baari, torstaina krapula. Loppuviikon kaiketi epäonnistuin vain ruuan takia. Niin ja lauantaina tissuttelin itsekseni jonkin verraan.

Mutta tämä viikko... Olen onnistunut joinakin päivinä, enkä ole vetänyt kamalia mässypäiviä. Mutta torstaina tuli taas juotua. Ahdistaa edes ajatella asiaa. Lähdin parin työkaverin kanssa parille kaljalle, kun aurinko oli niin kauniina. Minä ja työkaverini M päätettiin kuitenkin jatkaa juomista parin jälkeen. Mentiin hänen kaverinsa luokse. Tulos sitten seuraavanlainen. Ensimmäinen typeryys oli käydä läpivetämässä esityksemme päissään. Kyse siis tosiaan on edellisestä näytelmästä, joka esitetään nyt lauantaina. Viimeksi sitä on esitetty kuukausi sitten ja tuo oli ainoa läpiveto siitä näytelmästä ennen esitystä. Ja humalainen idiootti (=minä) ei kehtaa tulla paikalle selvänä. Sen jälkeen meni kuitenkin kivasti useampi tunti. Litkin viiniä sisuksiini ihan urakalla. Onneksi teinkin sen, koska kun jätin tonkan narikkaan niin koskaan en sitä takaisin saanut. Kohtasimme työkaveriin baarissa, olkoon hän vaikka T.

Aamulla sitä saa tosiaan herätä työkaverin vierestä. Ystävien ja työkaverien kanssa ei oikeasti tulisi paneskella mutta heh, nyt olen tehnyt molemmat virheet. Puhelimeen tullut 24 puhelua, koska en ole ilmoittanut töihin, etten ole tulossa. Kun vihdoin pääsen sitten keskustaan niin huomaan automaatin edessä, että lompakko on hukassa. Se on varmaan baarissa tai jossain T:n lattialla. Ei ole edes hänen numeroansa minulla. Raahaan itseni terveyskeskukseen kännykkä äänettömällä, koska pelottaa ne äidin puhelut. En halunnut tosiaankaan vastata ja selitellä, että en ole töissä. Laitoin sitten viestiä myöhemmin, kun alkoi liikaa kuumottaa, kun sisko soitti, laiha kaveri soitti, perhetuttu soitti hänkin. Kukaan ei tiennyt, että missä sitä oikein luurasin. Laihalle kaverille soitan lainatakseni rahaa tupakkaan ja safkaan. Pyörä on paskempana, kuin koskaan. Lisäksi puhuin päissäni vähän ohi suuni T:lle ja luulen, että työkaveri H ei ehkä ole ihan mielissään asiasta.

Pelottaa mennä keskustaan, pelottaa mennä maanantaina töihin. Pelottaa työkaveri H ja pelottava työnantajani. Pelottaa nähdä T:tä enää ikinä ja vastata valheita työkavereille. Baarissa meidät viimeiseksi bongattiin, mutta "jaoimme taksimatkan" eikä mitään muuta. Emme aio puhua asiasta. Minä puolestani olen tänään syönyt kaksi annosta voista puuroa ja annospussipuuron. Kun sitten sain illalla kaverilta rahaa niin ostin ranskanleivän ja suklaalevyn, jotka tuhosin about neljässä tunnissa. Ei mikään valtava mässy mutta kuvottaa katsoa peilikuvaa.

Vaikka kyllä siinä oli oma ihanuutensa herätä T:n vierestä. Hänen pitkät takkuiset hiuksensa näyttivät ihanilta ja hän piti minua sylissään koko sen ajan, kun makoilimme siinä sängyssä. Ja niin monta kertaa hän sanoi minua laihaksi ja se hymyilyttää vieläkin. Se on ihana kuulla sellaista, kun tietää, ettei ole parhaassa kunnossaan. Kommentoi, kuinka kylkiluuni tuntuvat. En oikein tiedä, takoittiko hän kommenteillaan liian laihaa - siltä se vähän kuulosti mutta vaikea sitä on uskoa. Mutta kuitenkin. Otsikko on hänen aamun repliikkinsä minulle. En kyllä muuten olekkaan pariin viikkoon pitänyt töissä eväitä mehupurkin lisäksi. Ei mitään kiinteää safkaa työpaikalla.

Henkinen pelkokrapula yrittää kovasti laantua. Nukuin päivällä niin paljon, että nyt kellon ollessa 06:38 en ole vielä päässyt nukkumaan. Vaikka vieläkään en uskalla vastata mahdollisesti vihaisen työkaveri H:n viestiin ja en uskalla puhua äitini kanssa niin vielä tällä hetkellä lämmittää muistikuva makoilusta T:n vieressä. Maanantaina voi olla mieli muuttunut mutta se on sitten myöhempi ongelma. Tänään on lauantai ja minä aion olla laihan kaverin kanssa päissään - pitkästä aikaa me aivan vain kahdestaan. Metsästän lompakkoani huomenna ja ensiviikolla olen valmis ryhdistäytymään. Tai ainakin siihen asti, että lähdemme teatteriporukan kanssa teatterifestareille perjantaina, heh. Niillä matkoilla ryypätään poikkeuksetta.

Pitäisi todellakin yrittää kursia elämäänsä takaisin kokoon. Pelkotilat, masennukset ja ahdistuksen käy välillä niin vaikeiksi ylittää. Tiedän, että vain minä pystyn pitämään elämäni kasassa mutta tässä vaiheessa tuntuu, että tarvisin jotain avustusta asian kanssa. Paikkaa, jossa levätä ja rauhoittua. Aikalisä tulisi tarpeeseen. En halua tappaa itseäni mutta en voi varmasti sanoa, etten sitä tekisi.

Blues Goes On

2009-04-20T04:57:00.000-07:00

Joku jätti levyn soimaan. En etene bluesin kourista mihinkään. Joka päivä jossain vaiheessa se nielaisee minut.

Viikon olen pyöräillyt kotiin auringon paistaessa ja odottanut vain, että pääsisin kotiin itkemään. Vain torstaina sain tihrustettua kaksi kyyneltä. En edes uskonut pääseväni kotiin asti. Jalat eivät halunneet toimia. Olisin halunnut jäädä pötköttämään pyörätien reunaan, kunnes saan voimaa jatkaa. Minä olen elävä kuollut. Itsemurha on pyörinyt paljon mielessä. En usko sitä tekeväni mutta ajattelen sitä paljon. Kun sarjoissa, elokuvissa, yleensäkin televisiossa jollain menee huonosti niin mietin, että hän tappaisi itsensä. Kun näen pohjatonta surua ja siitä välittämättömyyttä minä haluan, että roolihahmot vievät henkensä itseltään ja saavat viimein muut tajuamaan, miten suuri suru heissä asuikaan. Ja kaikki välittäisivät aivan liian myöhään.

Ja ei minua syrjitä töissä. Minä olen yksi muista. Tunnen kuitenkin olevani ääliö, typerä, ruma, huono, tylsä, typerä, typerä, typerä! Elämä on kadonnut kauas minusta. Tyhjä kohta rintalastan alla voimistuu. Haluaisin itkeä suruani, huutaa vihaani. Haluaisin jonkun välittämään. Epätoivo on suuri.

Haluaisin olla laiha. Kesän kauniissa aamu-usvassa istuisin parvekkeellani juoden kahvia ja polttaen tupakkaa. En söisi mitään. Joisin rankasti, polttaisin vieläkin rankemmin.

Tupakan kulutus on valtavassa nousussa. Pelkään kuntoni rapistuvan mutta tupakka vetää pidemmän korren. Iso aski (28 savuketta) ei kestä enää viikkoakaan - ehkä puolikkaan. En edelleenkään saa mitään aikaan. Haluaisin läpsiä itseäni. Enkä haluaisi laittaa sykemittaria päälleni ja lähteä kävelemään tuonne tuulen keskelle 230 kcal verran. Mutta minä teen sen. Eilen tuuli oli niin kova, että juoksin rappukäytävän portaita ylös-alas-ylös-alas hieman ennen keskiyötä kävelyn sijaan. Ja saa siinä sitten miettiä, miksi päivällä väsyttää.

Perjantai ja lauantai menivät täysin penkin alle. Laskennallinen painonpudotus -0,3 kg, vaikka sen piti olla -0,7 kg. Yksi epäonnistuminen lisää siihen mahtavaan epäonnistumien kirjoon, jota olen keräillyt vuosia. Jospa vain voisin aloittaa alusta ja tehdä asioita edes vähän paremmin. En olisi surkea eskapisti. Eläisin tässä maailmassa, enkä pelkästään pakenisi. Uudelleen aloitetussa elämässä ei olisi isäksi kutsuttua kusipäätä, koska sitä osiota en halua koskaan käydä uudestaan läpi. Ja minä voisin elää, en vain hengittää.

Usvaisissa kuvissa ylhäällä Jessica Stam ja alhaalla Abbey Lee.

Two Men

2009-04-14T10:50:00.000-07:00

Kuvissa vasemmalla Keira Knightley miehineen ja oikealla Kate Bosworth Orlando Bloomeineen. Olisi kai minullakin mies, jos olisin tuollainen kaunotar.

Ensimmäinen päivä työpajassa on takana. Minä olen pohjaton kaivo, murheen alho. Voisi vaikka joku päivä vetää itsensä jojoon.

Päivä alkoi vieläpä ihan hyvin. Pieni jännitys vatsanpohjassa. Kuin olisi mennyt ensimmäistä päivää uuteen kouluun. Sitä pyöräilee raikkaassa aamuilmassa ja toivoo tulevansa hyväksytyksi. Ja sitten siellä odottaa nämä kaksi miehen alkua. Toiseen iskin silmäni sillä sekunnilla, kun hänet näin. Hän näytti aivan muusikolta. Ja kuinka hänellä oli se ihana lätsä ja miten hän polttikaan tupakkaa. Juuri sellainen nokkela ja karismaattinen. Mutta kaikissa ihanissa ja mielenkiintoisissa miehissä on ainakin yksi vika neljästä. Pelimies, joka ei halua sitoutua, on numero yksi, jota hän varmasti edustaa. Sellainen miestyyppi, joka haluaa vain yhden yön suhteita ja mahdollisimman kauniita naisia. Tyyppi kaksi on seurusteleva ja kolmonen paljastuu homoksi - ja minullahan ei ole homotutkaa ollenkaan, joten yllätyn aina. Jos mikään ei noista satu kohdalle niin miestyyppi numero neljä on sellainen, jota ei vain kiinnosta kyseinen naikkonen eli siis tässä tapauksessa minä.

Seuraavaksi juttelin enemmän toisen pojan kanssa. Ja hän oli kerrassaa niin rento ja mukava. Ja seurusteli. En tosiaankaan kestä näitä kausia, kun haluan itselleni miehen. Ei siitä mitään tule koskaan. Ensinnäkään en ole kaunis ja kiinnostava. Lisäksi en oikeastaan edes tapaa ihmisiä hirveästi. Ja jos jotain siis todella alkaisi tapahtua niin pakenisin anyway. Ja kuitenkin... Minä haluan rakkautta!

Enkä tosiaankaan voi käsittää, mikä minussa on niin pahasti vikana. Olisinhan minä raivostuttavan neuroottinen ja vittumainen asuinkumppani mutta tutustumisvaiheessa sitä ei vielä kukaan tiedä. Ja kuitenkaan en kiinnosta ketään. Ja on hankala pala niellä, että niin paljon minua rumemmilla ja lihavammilla ihmisillä on miehet elämässään. Ja minä riudutan itseäni, että joku hyväksyisi minut, ottaisi syliin ja rakastaisi. Voisin vain olla oma itseni, kun silläkin kerran näemmä miehen elämäänsä saa. Mutta en minä osaa. Ja siis ei miehet ole todellakaan pääsyy laihdutukseeni. Mutta kyllä minä myös typerästi ajattelen itseni objektina, tekemisen kohteena. Että minun on passattava muille. Ja mitä parempi ulkonäkö, sitä paremmat mahdollisuudet. Ja kun naamaakaan en voi muuttaa jää jäljelle mahdollisuus hiljaa tuhota tämä typerä ruumis, johon minut on kahlittu.

Ja näitä siis asioita ajattelin, kun kävelin kotiin auringon saattaessa matkaani. Pyöräni kumi oli tyhjentynyt työpajan pihalle ja kasvoillani ei ollut ilmettä. Pelkkä tyhjyys.

Sykemittarillanikin on varmasti toinen nainen. Olo on, kuin se pettäisi minua nimittäin. Ette voi kuvitella, kuinka pettynyt voi olla, kun sykemittarin "coach" alentaa rankan treeniviikon jälkeen minut alempaan aktiivisuusluokkaan. Takana kuitenkin 5600 poltettua kaloria ja yli 10h liikuntaa.

Kermana pohjalla on pelkkää paskaa. Liian pienessä kännissä avauduin viime lauantaina laihalle kaverille perhehistoriastani. Pesäpallomailalla lyönnistä, mustasta silmästä teatteriesityksen aikaan (ja arvatkaa vaan, miten piti pakkeloida koko silmänympärys), kuristusepisodista marraskuun lopulla, poliisejen käynneistä ja kaikesta niin kattavasti, että hävettää. Eihän kukaan saisi tietää minusta niin paljoa. Nyt olen avautunut jo kahdelle henkilölle päissään asioistani. Ovat toki kaksi läheisintä ystävääni mutta ei se muuta asiaa. Jos maa nyt nielaisisi minut niin sylkisi se minut takaisin tähän tietokoneen äärelle. Olen niin alhainen, ettei varmasti sekään minua haluaisi. Eikä minulla ole enää edes koiraa, joka sylissä voisin lököillä sängyllä henkistä kipua pois. Koirani kun asuu vieläkin edellisessä kämpässäni, jota helvetiksi voisin nimittää kodin sijaan.

Ja lisäksi söin tänään Ahaa patukan. Piti tehdä tänään viikon ruokaostokset. Ja olipa järkevää suoraan salilta tulon jälkeen mennä kauppaan. Mutta muuta mahdollisuutta ei ollut, koska tarvitsin äidin maksajaksi. Ja olin niin kiukkuinen hänellekkin (ja tuolilta tippuvalle vesipullolle ja ulkokengillä salin pukuhuoneessa sottaavalle ääliölle ja ihan kaikelle), että hyvä etten ruvennut itkemään kiukusta. No anyway, sentään en ottanut kaupasta leipää, vaikka harkitsin. Mutta vielä on pätkis odottamassa ja kuitenkin syön sen, vaikka olen toisin päättänyt. Jo syöty Ahaa patukka ei tuottaisi ongelmaa, koska liikuin yli 100 kcal enemmän, kuin mitä piti ja voin jättää kuppikeiton syömättä. Vai voinko? Tänään on Gossip Girlkin niin varmasti nassutan pätkiksen ahnaasti mahaani. Miksi pitikin ottaa molemmat, ei vain jompaa kumpaa! Idioottihan minä olen. Ja nyt on vasta tiistai ja viikko takkuaa jo nyt.

Päivän ainoat hyvät uutiset. Työpaja vaikutti kivemmalta paikalta, kuin tarha. Tosin lähinnä vain sen takia, että siellä on noin omanikäisiäni ihmisiä. Ja kerrankin tupakoinnista oli hyötyä. Pääsi nääs juttelemaan tupakkatauoilla. Mutta aika säälittävät ovat päiväni kohokohdat, kun ottaa huomioon, että olin täysin haamu BodyStepissä spinningin jälkeen ja nyt on jo työongelmia, kun en tiedä saanko vapaata, kun pitäisi lähteä teatteriesityksemme kanssa maailmalle (=nuorten teatterikatselmukseen). Kaupanpäällisiksi nilkkoihin sattuu ja pelkään rasitusvamman mahdolisuutta.

Haistakaa vittu nyt vaan kaikki! Olen niin kiukuissani, etten jaksa. Ja kaiken kiukun alla on iso surumöykky, joka saattaa lähipäivinä purkautua oikein kunnolla. Tai sitten se muhii vielä vuosia ja joku kaunis päivä roikun narun päässä. Älkääkä ottako haistatustani itseenne. Minua vaan niin kiukuttaa, surettaa ja kuitenkin yhtä aikaa olo on siltikin tyhjä.

Okei, olin selvästi laihin siitä työpajan porukasta. Ja sitä juuri toivoinkin. Mutta tämä on niin pienellä kirjoitettu asia, että älkää huomioiko tätä.

Kevennys

2009-04-13T05:50:00.000-07:00

Kevyt postaus, turha postaus. Löysin vaan tällaisen hauskan jutun, jossa ihan naurahdinkin parille kohdalle. Selitän ehkä myöhemmin syönneistä ja lauantain humaloinnista. Mutta ennen loppukevennystä oma kevennykseni :

vko 15 : -1kg (51 kg) [x]

Laskennallisesti olisi tippunut vain -0,6 kg mutta lauantaina paino oli 50,7 kg. Illalla juontia, sunnuntaina krapulasyöntiä, minkä vuoksi siis laihtumisesta lähti laskennallisesti -0,3 kg vähemmän (koska laskennallinen laihtuminen olisi jäänyt suunnitelmien mukaan -0,9 kiloon). Tänä aamuna kuitenkin tasan 51 kg ja toivon kovasti, että tässä olisi turvotusta edes pikkaisen. Mutta nyt loppukevennykseen, jonka kuka tahansa voi kopsata omaan blogiinsa. Tykkään etenkin kohdasta numero seitsemän.

Niin ja muuten lopullinen liikuntatulos oli 5620 poltettua kaloria ja 18 h 7 min. liikuntaa. Valehtelisin, jos sanoisin olevani aivan täysin tyytyväinen. Koska aina voi liikkua vieläkin lisää! Mutta en valita, tulos on kiva siltikin. Ja kiitos kommenteista, vastaan niihin myöhemmin. Mitäpä vielä... Niin, kuvissa pällistelee Rachel Bilson ylhäällä ja alhaalla, vasemmalla oikealla Mila K(a)unis. Ja tuo ensimmäisen kuvan tyyli Rachelilla on ihana! Rakastan etenkin tuota mekkoa ja nuita jumalaisia kenkiä.

Kopioi teksti ja kirjoita allaolevien ohjeiden mukaan. Vaihda vastaukset omiksi!
1. Ota kännykkä esiin
2. Valitse saapuneet viestit.
3. Vastaa kysymyksiin saapuneen viestin ensimmäisellä lauseella.
4. Kysymys 1 - ensimmäinen lause ensimmäisestä viestistä.
5. Kysymys 2 - ensimmäinen lause toisesta viestistä, jne...
6. Haasta haluamasi määrä ihmisiä!

1. Mitä sanoisit, jos kumppanisi olisi ollut uskoton?
- Sano terveisiä kaikille.
2. Mitä sanot aina parhaalle ystävällesi?
- Tulossa!
3. Mitä sanot ensimmäisenä, kun ystäväsi on joutunut bussin yliajamaksi?
- Monelta sinne voi siis huomenna saapua?
4. Mikä on ruminta, mitä voisit sanoa vihamiehellesi?
- Pääsiäistervehdyksiä luutarallista lähettää X.
5. Mitä äitisi sanoo ennen kuin menet nukkumaan?
- Rasvat on ostettu.
6. Mitä huutaisit, jos voittaisit miljoonan?
- Ok.
7. Mitä sanoisit jumalalle, jos tapaisit hänet?
- Mulla olis lyseossa tunti niin tavataanko Alkon edessä?
8. Mitä haluat kuulla kaikkein eniten?
- Neljältä periaatteessa.
9. Mitkä tulevat olemaan viimeiset sanasi?
- Jep, katellaan, voi olla etten juo.

Hän liikkuu

2009-04-09T16:34:00.000-07:00

Kuka liikkuu? Se taidan olla minä. Nyt on torstai (tai periaatteessa jo perjantain puolella kello liikkuu) ja sykemittari on paras ystäväni! Tämä uusi on aivan mahtava. Kertoo koko viikon saldon liikunnoista.

Counts : 7 (=kertaa laitettu sykemmittari päälle)
Time : 10h 49 min
Kcal : 3394

C'mon, tässä on vielä kaksi päivää liikuttavana! Ja molempina päivinä tulisi olla 900 kcal poltettavaa liikunnalla. Sitten tulos olisi 5194 kcal. Ok, alkuperäinen suunnitelma ei ollut näin tiukka mutta repsahdin keskiviikkona ja haluan ihan kuollakseni laskennallisesti laihtua 1kg. Lauantaina on vielä juomingitkin, joten pitää näyttää mahdollisimman laihalta.

Keskiviikkona tosiaan kävin Filmtownissa, joka on uusi tuttavuuteni. Löysin sen viimelauantaina ja karkit ovat paljon ihanampia, kuin makuunin tutuiksi tulleet mässyt. Ja keskiviikkona ruokailujen tauot venähtivät kiireen takia niin pitkiksi (aamupalasta välipalaankin reippaasti yli 5 tuntia), että illalla olin repiä hiukseni päästä makeanhimoni kanssa. Kävi vielä niin, että unohdin kokonaan aloittaneeni herkkulakon. Enkä oikeastaan tiedä nyt, että jatkaisiko lakkoa vaiko ei.

Painon kannalta ollaan sinänsä hyvällä mallilla liikenteessä, että turvotusluku seuraavana aamuna oli 51,6 kg. Ja hei, vähän aikaa sitten se oli turvotukseton luku. Eli ehkä tässä edistytään. Mutta joo, tämä oli vähän tällainen hehkutuspostaus, kun saan sairaita kiksejä liikuntani määrästä. Ja kyllä, tiedän, että liikun liikaa. Mutta en osaa hiljentääkkään tätä ilakointia pääni sisällä, kun tajuan torstaihin mennessä liikkuneeni noin. Mutta joo, seuraavanlaisesti liikuntani ovat muodostuneet.

Ma : 95 min. & 30 min. kävelyt
Ti : 45 min. spinning & BodyStep (+40 min. venyttely)
Ke : BodyPump & 70 min. hölkkälenkki (jossa meni muuten 510 kcal)
To : 90 min. hölkkälenkki & 1 ½ h sulkapallo (+30 min. venyttely)
PLUS : palauttavaa rullaamista kuntopyörällä pariin otteeseen

Venytellessä en tosiaankaan pidä sykemittaria, joten se ei kuulu tuohon liikuttuun kymmeneen tuntiin. Ja ei venyttely ole minulle muutenkaan liikuntaa. Näin. Huomenna otan vähän iisimmin. Teen vain kävelylenkin, käyn pumpissa ja pelaamassa tunnin sulkapalloa. Easy? Hell yeah!

Ja edelleen olen hulluna Naomi Wattsiin, tuo on yksi parhaista hänestä löytämistäni kuvista.

New Goals

2009-04-07T05:15:00.001-07:00

Anteeksi taas pitkä tauko. En vain ole saanut valutettua asiaa itsestäni. Sen voin sanoa, että viime viikko meni penkin alle. Laskennallisesti tulos olisi +0,4 kg mutta puntari näytti tänään aika hyvää lukua kuitenkin. En sitten tiedä. Okei, ollaan vieläkin siinä 51 kg puolella, koska maaliskuussa ei tapahtunut mitään muuta, kuin sahausta edestakaisin painon kanssa. Mutta nyt minulla on selkeät tavoitteet. Eikä minua muserra se, että viikonloppu meni miten sattuu. Nyt on uusi viikko.

Viimeviikko meni pilalle lähinnä siksi, että perjantaina innostuin juomaan. Inhottaa, kun ei pysty kieltäytymään juomisesta, vaikka ei edes olisi omia juomia! Tästä lähin voisin todellakin välttää spontaanit juomiset olemalla menemättä itse tapahtumapaikkoihin. Vaikka perjantainakin kyseessä oli vain pienet afterpartyt teatteri-illan jälkeen. Join taktisesti desimitasta. Saldo : 3dl helmeilevää ja 2dl Gin Lemonia. Ja olin sen verran humalassa, että estot ruuan kanssa sanoivat hyvästit. Kotona söin paketin riisinuudeleja ja puolikkaan pirkka sorbetin, joka oli tarkoitettu sunnuntaiksi. Lauantaina ja sunnuntaina olisin paikkaillut tilannetta mutta jo lauantaina tuli katastrofi ovesta sisään. Sykemittari ei enää suostunut toimimaan, joten menin siis aivan sekaisin. Tuntui niin turvattomalta. Kuin puolet numeroiden ihmeellisestä maailmasta olisi viety. Vähistä rahoistani sijoitin sykemittariin heti samana päivänä. Ja kyllä nyt onkin hyvä sykemittari! Ja vielä puoleen hintaan - oikea hinta olisi ollut lähes 200€!

Vahinko kuitenkin oli jo tapahtunut. Mieleni perukoilla olin jo sekaisin ja äitini kanssa astelin Filmtowniin, jossa en ole koskaan käynyt. Ja siellä oli niin mielenkiintoisia karkkeja! Aivan toista, kuin ne makuunin tutut karkit. Lisäksi meni leipää ja karjalanpiirakoita. Kävin kyllä liikkumassa mutta se ei korvaa kuin ihan vaan pienen osan repsusta. Sunnuntaina olin sekaisin. Lähdin aamulla kävelylle ja menin nukkumaan vasta noin klo 10 kävelyltä tullessani. Heräsin iltapäivällä, tiskasin tiskivuoren, lähdin uudestaan kävelylle. Suunnitelmana oli laihtua 100g sinä viikkona mutta päädyinkin vielä Filmtownin ihmeellisiin mässyihin (joskin paljon pienemmin, kuin lauantaina) ja söin loput leivät ja karjalanpiirakat. Se oli siis hyvästi sille, että olisin laihtunut -100g viikolla 14 ja terveterve sille, että lihoin +400g. MUTTA nyt on uusi viikko edelleen ja kuten sanoin niin selvät tavoitteet on tiedossa. Ja alan myös leipä & herkkulakkoon. Vain pirkan makeutusainesorbetti sallitaan. Ja läkerolit tottakai.

!GOALS!

vko 15 : -1kg (51 kg) [ ]
vko 16 : -0,7kg (50,3 kg) [ ]
vko 17 : -0,7kg (49,6 kg) [ ]
vko 18 : -0,8kg (48,8 kg) [ ]
vko 19 : -0,7kg (48,1 kg) [ ]
vko 20 : -0,7kg (47,4 kg) [ ]
vko 21 : -0,8kg (46,6 kg) [ ]
vko 22 : -0,7kg (45,9 kg) [ ]

Kesäkunto siis näillä tavotteilla olisi vielä mahdollinen! Niiden vain pitää onnistua. Aloituspainoksi tosin laitoin 52 kg mutta se ei kaiketi ole todellinen, koska nyt tiistaina viikonlopun turvotuksen laskeuduttua paino oli 51,3 kg. Kävin tosin puntarilla vasta noin klo 13, että saa nähdä mikä se on huomenna klo 09. Unirytmi on erittäin sekaisin mutta huomenna on pakko herätä aikaisin, että ehdin aamupäivän BodyPumppiin. Ensiviikolla ei ole enää mahdollista käydä siinä, koska aloitan sen työpajan. Pitää muutenkin miettiä nyt sitten syömisten mukauttamista. Onneksi kyseisessä paikassa on omat eväät politiikka. Kuolisin muuten! Jos sykemittarin sippaaminen aiheuttaa jo katastrofin niin mitä yhteislounas tekisi...

Mutta näin. Eli noilla tavoitteilla jäisin alkuperäisestä tavoitteesta 0,9 kg mutta ei se haittaa. Jos nyt vaan onnistuisin!

Riittämättömyys

2009-03-30T16:47:00.000-07:00

Uteliaille tiedoksi, että ei se soittanut. Paskiainen. En anna numeroani enää kenellekkään. En yhdellekkään maailman ihanimmanoloiselle miespuoliselle hirviölle. Tässä nimittäin käy aina näin. Tiedän, etteivät ne soita. Silloin harvoin, kun numeroni edes annan. Kuitenkin aina jaksan odottaa ja pettyä kerta toisensa jälkeenkin.

Vaikka mitä väliä, vaikka joku joskus soittaisikin. Koska työntäisin sen kuitenkin kauaksi pois reviiriltäni ja jatkaisin linjaani, jossa hellyyttä yritetään kännissä väkisinkin saada. Typeriä yhden yön juttuja, morkkiksia, itsevihaa. Haluan niin kovasti jonkun välittävän ja rakastavan mutta samalla en päästä ketään lähelleni. En edes äitiäni. Kiukuttelen hänelle aivan liikaa ja vihaan sitä itsessäni. Mutta minä vain luontaisesti pusken ihmisiä hyvän välimatkan päähän. Elämässäni saa olla ihmisiä, kunhan ei liian tiiviisti. Ja edelleen - haluan jonkun aivan viereen. Äh, tämä jankutus nyt kiertää kehää. Pointti kai tuli jo selväksi.

Mutta koska olen niin kamala, ettei minulle voi edes soittaa niin minä käytän sitä siekailemattomasti hyväkseni. Jos en riitä näin niin puserran läpi harmaan kiven laihtuakseni. Minun ei tarvitse tuntea yhtään mitään! Minä voin paeta omaan säälittävään maailmaani itkua ja vihaa pakoon. Syvällä sisällä nimittäin on niin paljon noita kahta tunnetta. Ahdistus on päällimmäinen tunnetila mutta ei vakavin. Sillä sen alla piilee valtava massa kaikkea tukahdutettua.

Yllätin itsenikin tänään tajuamalla, että ensimmäinen viiltoarpeni taitaa olla kesältä, kun olin vasta menossa yläasteelle. Otsassani on pieni viilto hiuksien alla piilossa. Se on ollut siinä ikuisuuden. Ja kun aloin miettimään niin muistin, että se on ajalta, kun aloin harrastamaan taekwondoa (jonka lopetin 8. luokalla). Aloitin kyseisen lajin kesäkuussa, kun olin päässyt peruskoulusta. Samana kesänä ennen 7. luokan alkamista (=ennen lopun alkua) olin siis eräällä leirillä. Äitini huomasi jäljen vasta leirin jälkeen ja ihmetteli sitä. Selittelin lyöneeni sen johonkin kulmaan ja naureskelimme, että ensimmäinen leiri ja heti saan satutettua itseni. Taekwondohan on taistelulaji, haahaahaa.

Tiivistelmä : olenko tosiaan kahlannut tässä suossa jo 12-vuotiaana? Enhän minä silloin ruuan kanssa leikkinyt - onnekseni säästyin siltä melko pitkään - mutta kohta kuusi vuotta asiat ovat olleet mollivireisesti. Ja kun tarkemmin muistelen en muista hyviä aikoja. Muistan pieniä tilanteita mutta en pitkää jaksoa, jolloin olisin ollut onnellinen. Jo 4:ltä ja 5:ltä luokalta muistan huonoja aikoja. Ja vielä sitäkin ennen muistan, että en ole tuntenut ehkä kelpaavani itsenäni. Olen keskimmäinen lapsi ja jotenkin minulla on aina ollut paineita suorittaa, jotta jotenkin kohoaisin siskojeni keskeltä. Olisinpa vain suorittanut koulua, en niitä turhia asioita, mitkä koin tärkeiksi. Olisimpa muutenkin pysynyt poissa ongelmista ja aiheuttanut äidilleni vähemmän tuskaa. Olisimpa ala-asteella tajunnut, ettei minun tarvitse vetää mitään roolia. Mutta toisin kävi, jokaisessa kohdassa.

Ruokatiivistelmä : perjantaina tuon postauksen jälkeen söin vielä pikapuuron ja spagettia. Niin ja pari näkkäriä. Lauantaina aloitin aamun kaakaojauholla, kunnes otin itseäni niskasta kiinni. Noin 600 kcal molempina päivinä (la vähän vähemmän, su vähän enemmän) ja lauantaina liikuntaa huimat 1200 kcal verran ja sunnuntaina 1000 kcal verran. Laskennallisesti siis olisi pitänyt laihtua saman verran, kuin alkuperäissuunnitelman mukaan. Taisin kuitenkin hupsahtaa säästöliekin puolelle. Tänään sitten viikon ruokaostokset tehdessäni repsahdin pahasti. 4000 kcal ja maha on ihan kipeä ja turpea. Laskeskelin uudestaan juttuja ja pitää tehdä uusi ruokalista lauantaille ja sunnuntaille. Siinä katosi siis juominen ja krapulapäivä, jotka vaihtuivat 600 kcal päiviksi. Liikuntaakin piti lisätä. Joka päivä liikuttava 800 kcal suunnitellun 700 kcal sijaan. Ja sunnuntai nyt ei olekkaan lepopäivä. Mutta minä ansaitsin tämän. Jokaisen mässäyksen jälkeen minä ansaitsen kaiken kärvistelyn. Ja jos nyt muka onnistuisin niin pitäisi tällä viikolla saada 0,7kg pois tästä ryhävalaan ruhostani. Sitten pitäisi huhti- ja toukokuussa saada joka viikko 0,8 kg pois ja kahtena viikkona 0,7kg pois niin olisin kesäkunnossa 2008. Juttu vaan on siinä, että paino ei ota tippuakseen ja minulla on muutenkin helvetisti näitä lihaksia ympäriinsä. Tai siis en minä mikään fitness prinsessa ole mutta kyllä nämä lerpakkeet painavat kolme kertaa saman verran, kuin mitä nämä painaisivat puhtaana läskinä.

Hyviä juttuja edelliseltä viikolta 3 kpl. Kävin katsomassa äidin ja pikkusiskon kanssa Slummdog Millionaren. Olenkin pitkään miettinyt, mitä voisin tehdä sulkapallon lisäksi äitini kanssa yhdessä. Lisäksi leffa oli parempi kuin odotin ja minulla oli vielä suuret odotuksetkin! Äiti ja sisko mussuttivat suloisesti karkkia ja suklaata, oli niillä limsaakin. Laskin äidin syömät kalorit mutta en tuominnut häntä vaan rakastin. Itse puritaanisesti kieltäydyin herkuista, vaikka yllättävää kyllä ei kamalasti mieli tehnytkään, vaikka takana olikin vain 400 syötyä kaloria, sulkkis, 35 min. juoksulenkki sykkeet ihan katossa (paitsi viimeiset kymmenen minuuttia, kun en enää millään jaksanut juosta ja eksyinkin vielä ja leffan alkuun oli tunti jäljellä ja edessä oli vielä suihkussa käyminen ja cottifrutti ja kävely kilsan päähän leffateatteriin :DDD). Niin ja kyllähän olin vielä ehtinyt ennen leffaa kuntopyöräillä salilla ja tehdä vatsoja. Leffa alkoi tosin vasta 20:15 mutta roudasin itseni liikkumaan vasta klo 15:30, jolloin sulkapallokenttä oli varattu. Ja leffan jälkeen piti vielä kuluttaa, kuluttaa, kuluttaa. Juoksin portaita ylös-alas-ylös-alas-sisälle asuntoon. Olohuoneessa vähän vatsoja ja kymmenen punnerrusta. Sitten sama uudestaan vielä kuusi kertaa.

Mutta apua, mitä positiivista tuossa rulianssissa muka on! Pakkoliikuntaa lähes verenmaku suussa - paitsi tietenkään sulkkis ei. Mutta ne kaksi muuta positiivista asiaa. Sunnuntaina raahasin kuolleet jalkani BodySteppiin. Samat jalat, jotka olivat koko viikon pusertaneet spinningiä, lenkkejä, kaksi kertaa BodyStep tunnin, etc., ja levänneet viimeksi maanantaina. Ja kannatti mennä, koska vaikka steppi maistuikin pitkästä aikaa aivan puulta niin sainpas kehua vetäjältä, kun pysyin polvenvedossa samalla tasolla koko ajan. Tai siis pääni pysyi. "Tuossa pään päällä vois olla vaikka kynttilä", hän sanoi. Ja on toki turhaa riemastua tällaisesta mutta tuli hyvä mieli niin mikäs siinä. Ainakin olen hyvä jossain - piparkakkujen koristelun lisäksi siis.

Number three. Oli kiva kuulla, kun poika R sanoi halauksen jälkeen lauantain bileissä, että "vähän sää oot Molly laiha". Sellaisella puoliksi järkyttyneellä ja puoliksi yllättyneellä äänellä. Ja olin vähän, että "joojoo" tapaan silmiä pyöritellen, enkä uskonut sanaakaan mutta uskon ehkä kuitenkin hänen sittenkin tarkoittaneen sitä. Koska kun sitten kysyin, että mistäpäs tuollainen noin yhtäkkiä mieleen tulee niin hän sanoi, että kun kylkiluuni tuntuu. Ja minulla oli päällä paksu villapaita. Hienoa, olen laiha yhden ihmisen mielestä... Mutta sehän ei tietenkään riitä. Mikä riittää? Jaahas, hyvä kysymys. Näin alkuun 45 kg olisi ihan kiva elopaino.

Ja R ei muuten ole se ihana-ihana-ihana, joka päätti olla soittamatta. R on pitkäaikaisempi kaveri, sattuu vaan olemaan poika.

Iskipä vielä tähän kirjoituksen loppuun kaksi sekuntia sitten tunne, että tappaisinko itseni. Tuntuu kurjalta, epärakastetulta, lihavalta, mässänneeltä (mitä siis teinkin oikein isosti vieläpä) ja tarpeettomalta. Minä haluan jonkun syliin, kaunaloon, jonkun nukkumaan vierelleni. Mutta olen liian iso ja ruma sellaiseen. Painokin oli aamulla 51,7 kg eikä edes ollut turvotusluku. I feel like cutting mutta ehkä tämän hetken 25 arpea vasemmassa kädessä + 4 kämmenselkään tumpatun tupakan arvet riittävät muistuttamaan, että arpia on vittumaista peitellä. Etenkin jos ravaa salilla koko ajan. Reisiin ja sääriinkään en viitsi kajota, koska pukuhuoneessa on sitten tukalat oltavat, kun atooppisen ihon takia pitää olla ilman housuja pitemmän aikaa, että rasva ehtii kuivua ennen housujen päälle laittamista.

Että näin. Kello on 03:43, jos tietokoneeni kello on kesäajassa. Ja näissä fiiliksissä mennään nukkumaan. Toivon vain kolmea asiaa. Tai oikeammin jotain seuraavasta kolmesta. 1. Herään aamulla painaen 42-46 kg. 2. En herää aamulla. 3. Heräisin edes niin, että olisi jo seuraava maanantai ja olisin onnistunut täydellisesti koko tämän loppuviikon (vko14) ajan.

Tai sitten voisin herätä yhtä kauniina ja laihana, kuin kuvien Daria Werbowy (ylin), Gisele Bundchen (keskellä) tai Mila Kunis (alin), joista viimeinen on luultavasti kaunein. Ei toki laihin, koska kyllä tuostakin vielä pois saisi massaa mutta ei se ole tarpeellista, jos on tuollainen lyhyt, sirokroppainen tumma suloisuus ja vielä varustettu suurin pikisilmin.

Edit: Hehe, julkaisin tekstin ja näin miten romaani tästä tulikin. Varmasti ei kukaan lue loppuun asti :>

Molly kohtaa miehen

2009-03-27T17:28:00.000-07:00

Tämän päivän piti olla tulikoe. Torstaina söin liikaa ja sen vuoksi peruutin juomisen. Ajattelin kuitenkin käydä bileissä, kun kaverini kerran täytti 17 vuotta. Ja minä pummin juomaa niin paljon, että kalorit on nyt päin vittua.

Mutta minä näin hänet. Hänellä on varmasti tyttöystävä. Niiden lasiensa takaa hän katsoi, kun soitin kitara ja lauloin. Kolmen laulamani biisin jälkeen hän viittoi minut luokseen ja kysyi osaanko Bob Dylanin biisejä. Ja hän laski aurinkolasejansa, puhui minulla. Mollylle, joka olin kaukaa häntä katsonut koko illan. Hänen hillittyä ja mysteeristä olemustaan. Hän kysyi, olenko musiikkilukiossa ja kun vastasin, etten ole hän kysyi, missä opin laulamaan. Mutta en ole oppinut missään, minä vain laulan. Ja hän pyysi numeroni. En tiedä miksi. Ei hän varmasti soita tai sitten hänellä on tyttöystävä ja hän soittaa vain lähdenkö kadulle soittamaan. En tiedä. Ei hän voi pitää minusta.

Ja kirjoitin numeroni hänen kännykkäänsä. En jakele normaalisti numeroani mutta kun hän kysyi voisiko saada numeroni en vastustellut. Hän kysyi nimeäni ja minä hänen. "Johnny", hän vastasi ja kun kysyin oikeaa nimeä hän nauroi ja kertoi nimensä. Mutta ei hän soita minulle. Eikä häntä kiinnosta. Minä olen lihottanut itseäni juomisen kaloreilla ja toivon vain, että huomenna ei olisi krapula, vaikka olen nyt päissäni pummimistani juomista. Kaloreista ei mitään tietoa mutta oli pakko pummia, koska en pystynyt olemaan selvänä, kun alkoholia on lähettyvillä.

Ja nyt minä moniolgelmainen Molly elättelen toiveita, että hän soittaisi huomenna, ylihuomenna, pian. Mutta ei hän soita. Jos minä olisin mies en tuhlaisi aikaani minunkaltaiseen rumilukseen. Kuitenkin haluaisin juuri hänet. Mystisen miehen Ray Banien takaa. Voisin rakastaa häntä.

Mutta ei hän soita.

Flow

2009-03-26T03:51:00.000-07:00

Olen elossa, lähdössä lenkille ja saanut paikan siitä työpajasta. Mitä ihmettä! Siis tälle on joku selitys. Ehkä hakijoiden taso ei ollut hyvä tai hakijoita oli vain 15 tai jotain. Tälle on selitys, varmasti!!

Keväisessä kuvassa kaunis Drea DeMatteo. Molly kiittää kaikista ihanista kommenteista ja pahoittelee venynyttä postaustaukoaan. Kirjoitan illalla tai viimeistään huomenna lisää, nyt on pakko kiitää lenkille. Voi että, olisipa samanlainen flow fiilis, kuin eilen hölkätessä Oulun keskustaa ympäriinsä molemmin puolin. Aurinko paistoi ja paahdin tunnin eteenpäin ilman taukoja. Kerran piti vain kävellä, kun oli paikka, jossa ei voinut juosta. Ylin syke siellä jossain 180 maastossa. Ainakin luvun 176 näin omin silmin. Alussa ja lopussa vähän kävelyä. Yhteensä siis 85 min. lenkki, joka poltti 535 kcal.

Cheers! Illalla palaillaan, nyt on jo kiire.

Jatkuu! Eli ylhäällä olevan kirjoitin päivällä ja nyt on ilta. Lenkki ei ollut mukava, koska jalat kai olivat liian väsyneet ja aamupalan voimin lenkkeily on aika perseestä muutenkin. Tänään lisäksi balletone. Liikunnalla kulutettu 670 kcal ja olen melkoisen pettynyt. Eilen oli nimittäin 860 kcal hiivattu liikunnalla huishelvettiin. Mutta näin tänään.

Nyt kuitenkin selostusta ajalta, jolloin en postannut. Eli tuon haastattelun jälkeen sorruin järkyttävään repsuun. Kahtena seuraavana päivänä jatkoin samaa linjaa, vaikkakin vähän kevyemmin. Selviä mässyjä kuitenkin myös perjantai ja lauantai. Sunnuntaina otin itseäni niskasta kiinni ja söin vain 415 kcal. Maanantaina piti syödä myös vähän ja käydä lenkillä. Lenkillä kyllä kävin mutta illalla repsahdin isosti - en enää edes muista mihin mömmöihin tällä kertaa. Tiistaina tankkasin lisää, keskiviikko vielä lisää. Ja jokaisena noista päivistä oli pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni. Torstaina lähti järki. Söin mallikkaasti, kunnes illalla meni ylimääräistä 60g juustoa ja 4 mokkapalaa, jotka olin leiponut tupareihin ja mäyssänyt keskiviikkona niitäkin aika mallikkaasti. Mokkapalat olivat pieniä ja ohuita. Sellaisia, jotka ovat oikeasti kahden normaalin mokkapalan kokoisia. Friikahdin kuitenkin pahemman kerran. Yritin kakoa oksennusta mahdollisimman paljon. Ihan kiitettävästi sinänsä tulikin ulos mutta väristä päätellen ei mokkapaloja. En kyllä ole koskaan oksentanut sillä menestyksellä - yleensä ulos ei tule paljon mitään. Ja harvoin edes yritän oksentaa.

Torstaina siis 1113 kcal ja täydellinen paniikki. Olin kunnon syömähäiriöinen ja lähdin sykemittarin kanssa ravaamaan rappukäytävän portaita ylös ja alas, talouskellarin lyhyttä käytävää hölkkäilemään ja kuluttamaan 400 kcal. Laskeskelin viikon mäyssyjä yhteen ja vähensin liikunnat numerosta. Tein suunnitelman, jonka avulla en lihoisi repsuista huolimatta. Perjantaina ja lauantaina toteutin sitä menestyksekkäästi. Perjantaina syöty/kulutettu : 521 / 800 kcal. Lauantaina syöty/kulutettu : 622 kcal / 940 kcal. Sunnuntai meni kuitenkin läskiksi sillä sekunnilla, kun tuparini alkoivat. Tonnikalapiirakkaa, mokkapaloja, pari pullaa ja kasa keksejä. Ja minun kun piti syödä vain jäätelöä. Söin kyllä senkin... Mutta neutralisoin lihomista kuitenkin oikein hyvin, sunnuntaista huolimatta. Meni vain vähän lihomisen puolelle. Laihdutushan on tunnetusti matematiikkaa.

Olisi oikeastaan ollut paljon enemmänkin asiaa. Olisin voinut kertoa vaikka mitä. Olen keksinyt tosi monta asiaa tämän lyhyen postaustauon aikana, mistä haluaisin kirjoittaa tänne blogiini. Nyt vaan olen salin jäljiltä niin rätti, ettei tule mitään mieleen. Joo, että tällainen tylsä postaus, jota muuten en aijo edes oikolukea. Alan rustaamaan käyttökelpoisia lounasreseptejä ja toivon, ettei sunnuntai mene pilalle, koska lauantaina on krapula. Filosofiani kun tuntuu olevan, että jos lauantaina mäyssää, niin sunnuntai menee samaan sössöön, koska "on kuitenkin viimeinen päivä viikosta ja sitten alkaa uusi viikko, jolloin voi laihtua". Huoh. Mutta adjö! Mila Kunis (<-) kuvassa ja tämän viikon syönnit ja kulutukset vielä alempana.

Maanantai : syöty 500 kcal, lepo
Tiistai : syöty 1010 kcal, kulutettu 650 kcal (45 min. spinning & BodyStep)
Keskiviikko : syöty 910 kcal, kulutettu 860 kcal (BodyPump & 1h hölkkä, + yht. 25 min. kävely hölkän alussa ja lopussa)

Interview

2009-03-12T05:36:00.000-07:00

Kaunistakin viehkompi kuva Lara Stonesta. Ja Edna, jos näet tämän niin kutsuisitko lukemaan blogiasi?

Kumpa olisinkin lottovoittaja ja voisin elää voittamillani rahoilla lopun elämääni. Voisin silloin luvata itselleni, että enää koskaan en mene mihinkään haastatteluun. Ahdistaa ja itkettää.

Olin nääs haastattelussa erääseen työpajaan. Aluksi menikin ihan mukavan rennosti. Menin kuitenkin aivan liian lukkoon siinä kohdassa, kun tuli itsekehuosio. Kulkee aivan suvussa tämä itsekehumattomuuden taito. Äitinikään ei osaa sanoa hyviä puolia itsestään. Minä vielä vähemmän. Hyvä, etten sentään alkanut itkemään siinä paikassa. Pitkän puserruksen jälkeen sain itsestäni irti, että olen luotettava ja luova. Viimeisempi ei edes pidä paikkaansa, en nimittäin pidä itseäni mitenkään luovana. Kotiin päästyäni olisin alkanut itkeä, jos olisin voinut. Mutta ei tullut itkua, pelkkä ahdistus, joka luhisti minut olohuoneen lattialle takki ja kengät vielä jalassani.

Tupakalla mietin typeriä vastauksiani. "Mitä mieltä olet päihteistä?" Molly vastaa: "Siinä kai ne menee, kunhan kohtuudella." Millainen idiootti sanoo noin työpaikkaa hakiessaan? Saivat ehkä käsityksen, että minä käytän esim. huumeita. Olisi pitänyt sanoa, että alkoholi kohtuudella on luonnollista mutta huumeista en pidä. Vaikka sekin olisi ollut vähän valehtelua, koska ei minulla huumeitakaan vastaan mitään ole. "Mitä teet päivisin?" Molly vastaa: "Nyt kun ei ole työharjoittelua niin aika paljon olen kotona. Luen ja näen kavereita ja liikun vähän". Valhe! Mutta miltä olisikaan kuulostanut vastaus seuraavanlainen: "Pääasiassa elän ruoka-aikojen mukaan ja völlään menemään. En näe kavereitani, koska olen aika erakko. En lue, koska en pysty enää keskittymään siihen. Täytän päiväni huonoilla sarjoilla ja täsmäsyönnillä, kunnes lähden rutistamaan itseni äärirajoille liikunnan suhteen. Siis minähän olen muuten himoliikkuja, eikä elämässäni muuta aktiviteettia nykyään olekkaan".

Ja muutenkin, en oikein palautunut siitä itsekehuvaiheesta kunnolla. Maa olisi saanut nielaista minut ja nopeasti. Ahdistaa vieläkin tuo rumba. Ja haastattelussahan pitää katsella ihmisiä silmiin. Se ei ole vahvuuksiani. Vaivaannun, kun pitää tuijotella toista. Vaivaannun myös, jos silmät harhailevat ympäriinsä ja puhun seinille. Kotiin tulin äidin kanssa kaupan kautta. Piti käydä hakemassa puuroa ja kananmunia. Nyt ahmituttaa järjettömästi ja uskon sen olevan sidonnainen aamupäivän kauhunäytelmääni. En osaa sanoa repsahdanko. Luultavasti olisin jo repsahtanut, jos äitini ei olisi ollut kaupassa mukana maksumiehenä.

Anyway, en usko saavani paikkaa siitä työpajasta. Toki on muutama mahdollisuus, milloin se ihme saattaisi tapahtua.
1. Kaikki hakiat ovat niin kuonaa, että olen varteenotettava vaihtoehto.
2. Mukana on ollut 14 hyvää hakijaa mutta loput on huonoja. Jos sattuisin olemaan paras huonoista vaihtoehdoista.
3. Mahdollisesti ovat antaneet painoarvoa sille, että harrastan teatteria ja olen ollut kesätöissä teatterilla (vaikka kyseessä ei ole kaupunginteatteri vaan se paikka, jossa teatteria itse harrastan).

Wish me luck! Sitä tarvitaan. Muuten pitää mennä taas tarhaan työharjoitteluun ja olen aika täynnä sitä juttua.

Hiiren sydän

2009-03-10T06:22:00.000-07:00

Gemmojen, Vodianovien ja Koposten jälkeen mallilinja kuvissa jatkuu. Tänään Molly esittyy Sasha Pivovarovan ja hänen jumalaisen vartalonsa. Tuo on kerrassaan uskomatonta!

Kun olen peloissani, ahdistunut tai jännittynyt alkaa sydämeni hakata tuhatta ja sataa. Kutsun sitä hiiren sydämeksi. Sydän tuntuu lyövän niin tiheään tahtiin, että se vain surisee, kuten jollain pikkuisella vipeltäjällä. Ei ehkä vaikea arvata, että tämänkertainen hiiren sydän on ahdistuksen tuotos. On aivan valtavat paineet tästä viikosta. Viimeviikko meni unelmallisesti lauantaihin asti. Ja sitten tuli 4500 kcal krapula, joka kuittasi lähes koko onnistumisen. Jäin viikon ajalta enään 1000 kcal miinukselle. Tuntuu muutenkin tekopyhältä olla herkkulakossa ja sallia jäätelö. Krapulassakin piti syödä vain kaksi eskimoa mutta kauppaanhan minä iskeydyin ja lähti iso jäätelöpaketti mukaan. Mutta se siitä.

Paineita tästä viikosta on siksi, että olen jo pitänyt herkkupäiväni. Eilen, maanantaina, piti olla maanantain tapaan vähempikalorinen päivä. Ostin jo herkkupäivän safkat kotiin viikon ruokaostoksien kera. Broileripastaa, Danonen stracchiatella rahka ja 530g jäätelöpaketti. Päädyinkin herkuttelemaan niitä sinä iltana. Jäätelöä kyllä jäi vielä sunnuntaillekkin juuri sopivasti, että kalorit ei silloin kuitenkaan mene yli. Sinänsä hyvä tuo eilinen kyllä oli, että kyseessä ei ollut järjetön ahminta. Ruoka maistui hyvältä ja nautin siitä. Kaloreita kertyi pikkuisen päälle 2000 kcal, mikä siis on herkkupäiväksi oikein hyvä. Nyt vaan on kamalat paineet juuri siitä, että kun herkkupäivää ei ole niin tämän viikon pitäisi mennä täydellisesti. Heh, en oikein luota onnistuvani mutta yritettävä on.

Miten muuten teidän herkkulakot edistyy? Itse nimittäin olen itseeni niin tyytyväinen, etten haksahtanut darrassa karkkiin tai suklaaseen, vaikka jäätelöä menikin senkin edestä. Olen jotenkin höpsähtänyt jäätelöön nykyisin, kun karkki maistuu liian sokeriselta ja kaikinpuolin jankilta. Jäätelö on sopivan raikasta.

Panikoin nyt muutenkin ihan kaikesta. Pitää hakea taas johonkin kouluun. Lukio ei ole minua varten, koska minusta ei tosiaankaan ole opiskelijaksi. Mutta ei ole oikein kiinnostavaa alaakaan tiedossani. Ajattelin tässä tänä aamuna, että olisikohan tuo vaatepuoli mitenkään sopimaton. Rakastan vaatteita ja mielelläni niitä suunnittelisin. Mutta ei minusta olisi siihen. Lisäksi olen käsitöissä ollut aina vain keskiverto oppilas. Pääsykokeetkin siihen kouluun olisi. Mutta jonnekkin pitää hakea, joten pitänee miettiä. Eipä tässä ole, kuin viikko aikaa päättää. Ja vielä pitäisi kaksi muutakin paikkaa keksiä, koska laki velvoittaa hakemaan vähintään kolmeen paikkaan. Muuten saan maksella takaisin työharjoittelussa ansaitsemani rahat.

Ehdottomasti typerin panikoimani asia on, että mietin jo etukäteen miten luistan kesällä erään leirin ruokailuista. Viimekesänä meni ihan hyvin, vaikka söinkin. Nyt tilanne on kuitenkin paljon kriittisempi. En voi laittaa suuhun ruokaa, jonka kaloritiheyttä en tiedä. Ja olen pääsemässä mahdollisesti erääseen nuorten työpajaan, josta saisi samaa palkkaa, kuin työharjoittelusta. Se alkaisi huhtikuun puolella. Mutta olen niin lukossa, jos siellä on yleinen ruokailu. Toivoisin, että siellä olisi maksullinen ruokailu tai ei ruokailua ollenkaan. Silloin pärjäisin omin eväin. Jos näin ei kuitenkaan ole niin taidan olla tupakalla aina ruoka-aikaan ja rouskuttaa mandariinin tai pari työpäivän aikana. Kotona olen hyvin mahdollisesti nälkäkuoleman partaalla mutta se on parempi juttu, kuin syödä randomruokaa, josta ei tiedä yhtään mitään. Vielä lisääkin paniikkia? Pitäisi tehdä teatterin lopputyö mutta ei ole voimia edes aloittaa sitä. Mikään ei vain etene! Enkä saakkaan mitään eteenpäin.

Tapanani on näemmä jättää aina hyvät uutiset pohjalle. Niin teen nytkin. Vaikka maha on edelleen iso ja kamala, ainainen päänvaiva, niin jotenkin kaula, kasvot ja rintakehä ovat alkaneet näyttää solakoimmilta. En itseasiassa nyt ole pariin päivään ajatellut olevani valtava. Ongelma toki on, että en halua olla normaali. Ja kyllä aina käsivarret nähdessään sitä miettii, että on inhottavan lihaisa. Terveen ja hyvinvoivan näköinen. Mutta minä haluan olla riutunut kaunotar.

Edellisessä postauksessa taisin myös haukkua sykemittarin vähän astetta liiaksi maanrakoseen. Nimittäin on siitä ollut hyötyäkin! Aloitin ehkäpä kuukausi ja pari viikkoa sitten pelaamaan äitini kanssa sulkapalloa kerran viikossa. Olen aina pitänyt kyseisestä lajista ja olen ihan perustaitava siinä. Äitikin on oppinut paremmaksi kanssani pelatessaan ja välillä hän jopa on voittanut pisteellä taikka kahdella - vaikka lähes aina kuitenkin häviää :D. Nyt kuitenkin sykemittarin saatuani olen ällikällä lyöty. Kulutus on huima! Kukapa uskoisi, että tunnin sulkapallon pelaamisella voi saada tällainen lyhyt tappi kulutettua hieman yli 300 kcal? No asiahan on näin :> Ja sulkapallon osuus liikunnoissani lisääntyi heti viime viikolla kolmeen kertaan. Tälle viikolle olisi sama suunnitelma.

Ja vielä vähän lisää tekstiä. Elikkä jos saan tämän kuun loppuun mennessä painon ainakin lähelle 49 kg niin asiat voivat olla hyvällä mallilla. Sitten olisi kaksi kuukautta kesäkuuhun ja kaksi kiloa niinä molempina kuukausina pois. Tämän jälkeen voisin olla kesällä 45 kg. Pelottaa vaan, että en ehdi. Ja taas minulla on typerät ja käsittämättömät motivaatiopisteet tällekkin. Joskus heinäkuun puolella kaveri tulee Suomeen vuoden vaihto-oppilasmatkan jälkeen. Ja hän saa nähdä paljon luisevamman Mollyn, kuin mitä olin ennen hänen lähtöänsä. Sillä pitää nyt tsempata itseään! Vaikka ihan niinkuin hän muka painostani välittäisi (sanoipa kerran niinkin, että minun pitää lopettaa laihduttaminen tai menee ruman puolelle) mutta minä haluankin yllättää ja shokeerata! Odotan niin kovasti, että olisin jo niin laiha, että voisin pelottaa ihmisiä ulkomuodollani. Ei auswitch tapaan mutta Mary-Kate Olsen tai Nicole Richie tapaan. Jotakin kummaa hohtoa tuossa ulkonäöllään shokeeraamisessa minulle on.

Insomnia

2009-03-06T10:32:00.000-08:00

First things first - herkkulakkoon saa edelleen ilmoittautua. Ja kuvissa Suvi Koponen.

Ja asiaan sykemittari. Kuinka teknologinen vempain voi parissa päivässä kahlita ihmisen lumoihinsa? Sain äitini sykemittarin tiistaina ja näin perjantaihin mennessä olen jo valmis kiroamaan sen. Ja pitäisikin heittää moiset liikunnanilon tappajat hukkaan mutta siltikin on niin mukava tietää kulutuksensa, että sitä ei vie minulta enään mikään. Tänään kävin BodyStepissä. Olen aina ajatellut kuluttavani sellaiset 500 kcal kyseisessä jumpassa. Innoissani tunnin lopuksi painelin nappuloita - vain nähdäkseni luvun 416 kcal. Voi hyvä jumala, että olin pettynyt ja suuttunut! En välttämättä tosin ole edes niin väärillä jäljillä tuon 500 kcal kanssa, koska onnekseni sain kuulla tänään ilouutisen, että sarja on vaihtunut. Ja olin erittäinkin hymy perseessä, etenkin, kun sarja oli mahtava ja vetäjänä oli mahtava ohjaaja. Ensimmäisellä steppitunnillani juuri hän oli ohjaamassa :)

Mutta voi voi, kun hymy hyytyikin nopsaan pienen numeron nähdessäni kalorinkulutuksessa (vaikka ensimmäistä kertaa sarjaa vetäessä on vielä velttoutta, kun pitää oppia askeleet ja välillä tippuu kyydistä). Siitä sitten kuntopyöräilemään salin puolelle ja vikkelään. "Pakko saada 500 kcal täyteen" muuttui minuutin sisällä "pakko saada 550 kcal poltettua" -virkkeeseen. Ei ollut edes mukavaa tuo pyöräily. Mutta näytinpäs sykemittarille, kuka sen herra, allmighty master on. Se on Molly, joka tänään poltti 550 kcal ja jos hän onnistuu syömään oikein vielä illalla niin ruokaa on mätetty naamaan 933 tai 966 kcal edestä. Olisin tyytyväinen tuohon pienempään lukuun, vaikka sekin on aika iso näinä maanisina päivinä, jotka ovat nyt jo kyllä muodostuneet maanisiksi pariksi viikkoa.

En tosiaankaan ole jaksanut kirjoitella yksityiskohtaisesti ruokia ja arvoja enää ja tuskin ne ketään kiinnostaakaan. Mutta jotta nyt vähän mentäisiin sille linjalle niin viikko on kulunut seuraavasti:

Monday : mäyssätty 630 kcal, liikuttu zero
Tuesday : mäyssätty 800 kcal, liikuttu 400 kcal (BodyBalance, 1h spinning)
Wednesday : mäyssätty 950 kcal, liikuttu 450 kcal (crosstraining intervalli 30 min., 1h sulkapallo, pallopilates)
Thursday : mäysmäys 810 kcal, liikuttu 620 kcal (BodyPump, Balletone, 1h sulkapallo)

Keskiviikkona siis huimat 950 kcal, joka sekin johtuu vain siitä, että laskin kalorit väärin ja seuraavana päivänä lopulliset arvot laskiessani luku ei ollutkaan 870 kcal, niinkuin muka olin laskeskellut. Tänään vituttaa myöskin, kun kcal määrä alkaa yhdeksällä. Tähän tämä on mennyt. Ja minusta alkaa kovasti tuntua, että valun jonnekkin syömishäiriön syövereihin aika nopeasti. Huomiseksi on minuuttiaikataulu, jotta ehdin spinnaamaan ja pelaamaan sulkkista ja vielä sitä ennen kirjata eiliset ruuat (eli laskea arvot ja kirjata koko saatanan taulukko). Pitää näes ehtiä Alkoon ennen sitä. Onneksi sentään saan nollata aivoni humalalla! Mutta sehän on jo nykyisin aika viikottainen rutiini, että eipä mitään uutta. Siinä on vain se, että mitään en voi juoda, jos en ensin polta 500 kcal tai vaihtoehtoisesti ole syömättä (ja silloin on turhan heikko olo ja oksettaa). Muuten tulee liikaa kaloreita. Ja syödä pitää vain niin naftisti, että voi treenata. Että aloha vaan! Ja häpeän itseni suonsilmäkkeeseen syödessäni salilla iänikuisia mandariinejani.

Mutta ei niin mustaa, ettei pientä valoläikkää. Rutinoitunut, tylsä ja harmaa elämäni koki tänään jotain pientä kivaa. En saanut millään unta klo 06 jälkeen. Klo 07 kyllästyin viimein sängyssä pyörimiseen ja nousin katsomaan lastenohjelmia ja vähän uutisia. Vaikkakin lastenohjelmat oli niin kuonaa, että vain Nalle Luppakorvan pystyi katsomaan alusta loppuun. Anyway, normaalisti herään mahdollisimman myöhään, että olisi mahdollisimman vähän aikaa syödä. Tänään kuitenkin keittelin kahvia, laitoin siihen jopa maitoa. Koomailin kämpässäni ja kävin aamutupakalla reidet ja sääret aivan paljaina, kun en jaksanut laittaa farkkuja lyhyiden yöhousujeni sijaan. Hetken jalatkin näyttivät ihan hyviltä mutta se on sivuseikka (vaikka kiva sellainen onkin). Nimittäin aamutupakalla huomasin kuuntelevani lintujen laulua. En ajatellut vain iänikuista 'olen lihonut laihimmasta painostani' / 'haluan olla jo laiha' / 'paljonko kaloreita syöty tähän mennessä, mitä tulevaa ruokaa voi tiputtaa pois, mitä ruokia on ylipäätään jäljellä' / 'mitä teen seuraavaksi, jotta aika kuluisi' / 'kesällä olen laiha' / etc. ajatuksia. Ja se oli outo hetki, ei yhtään minun elämääni. Hymyilin, kun tajusin, mitä tapahtuu. Jotain hyvää tästäkin helvetin insomniasta aka unettomuudesta, joka on viimeaikoina ollut aika sietämätöntä. Suomeksi : olen onnellinen, jos saan nukuttua 6h yöunet ja on turha edes toivoa, että olisi yö ilman aamuyöllistä heräämistä.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Rutiineja rikkovasta aamusta suuntasin takaisin nukkumaan tai ehkä paremminkin pyörimään sänkyyni. Kun sitten heräsin syömään klo 10 (mikä sekin harvinaisen aikaisin) palasi harmaus takaisin rutinoituneeseen arkeeni. Sen pituinen se. There is no happy endings in my bubble.

No Spirit in Me

2009-03-04T04:07:00.000-08:00

First things first. Eli tuosta herkkulakosta tuli tuonne sivun laitaan palkki. Siihen saa tulla mukaan, ilmoittaa vaan minulle kommentilla uusimpaan postaukseen. Ja minun herkkulakko pyörii löyhemmästi, kuin yleensä nämä vastaavat. Itse olen pohdinnan tuloksena esimerkiksi päättänyt sallia jäätelön krapulassa. Tietenkin saa myös vetää niin tiukille, että sokerin näkemisestäkin on epäonnistuminen :D Up to you. Kunhan on rehellinen omille säännöilleen, eikä muuta niitä kesken lakon, jos alkaa tehdä yllättäen mieli mäyssätä. Jos tippuu lakosta niin siitäkin ilmoitus, kiitos.

Kuvissa kaunottaret Gemma Ward ( --> ) ja Natalia Vodianova. Sitten voisi vaikka puhua - tadaa - minusta! Mollysta, joka on ottanut rutiinikseen ahdistua tähän aikaan päivästä parin tunnin ajaksi. Enkä tiedä, mistä tämä ahdistus nyt kumpuaa. Villi veikkaus voisi olla, että olen ollut laihempi ja siihen menee niin pirusti aikaa, että olen taas siinä kunnossa - jos siis koskaan sitä enään saavutan. Joka aamu toivon, että olisi jo seuraava päivä tai ainakin saman päivän ilta. Olisi onnistuminen takana, ei pitäisi pelätä, että saattaa repsahtaa. Joka päivä puolestaan toivon, että olisi jo sunnuntai ja viikko olisi kasassa. Yöllä sängyssä pyöriessäni toivon, että olisi jo 1.6. ja olisin 45 kg, saisin 50 miestenpunnerrusta putkeen ja spagaatin.

Toivon niin, että olisin jo laiha. Ja koska en ole minua inhottaa elää tässä hetkessä. En saa tehtyä yhtään mitään järkevää. Olisi lopputyön tekemistä teatterin saralta, siivoamista, kalenterin askartelua. Sen sijaan aneemisesti herään aamulla, syön myöhään aamupalan, luen muiden blogeja, kunnes on taas ruoka-aika. Tupakkalle automaattisesti pienenkin suupalan jälkeen, koska sitten tiedän, että syönti on siltä osin ohi (ja kaupanpäälle saan kulutettua 5-10 min. päivästä ja olen vähän lähempänä iltaa, seuraavaa päivää, seuraavaa kuukautta...) Miksi on niin vaikeaa elää hetkessä?

Turhauttaa, kun ei ole varmuutta onnistuuko viikko tai edes päivä. Pelottaa joka päivä, mitä viikonloppuna tapahtuu. Arkena puolestaan olen liusunut maanisuuteen. Mietitään vaikka eilistä. BodyBalance ja mieletön tunnin spinning. Ruokaa puputin vain hiukkasen alle 800 kcal. Joka päivä on suunnitelmissa 930-970 kcal mutta pudottelen suunnittelemiani ruokia, vaikka pidän liikunnan samana - ellen siis satu lisäämään sitä. Ahdistaa ja kovasti sittenkin. Ja oikeastaan ei ole edes nälkä milloinkaan eikä mikään vimma syödä. Välillä ruoka jopa aivan oksettaa. Koko ajan on sellaista 'syödäkkö vaiko eikö syödä' ja 'voisin syödä tunnin myöhemmin tai mahdollisesti jättää koko välipalan syömättä' -jahkausta. Tuntuu, ettei välipalat niin välttämättömiä ole. Mutta kyllä ne ovat. Sen huomaa siinä vaiheessa, kun ei voi paahtaa salilla täysillä energioilla. Lounaan olen kyllä pitänyt sellaisena, kuin se on. Lounasta alan valmistamaan tuntia/tuntia ja varttia ennen jumpan alkamista, jotta salilla ei yllättäisi nälkä. Kuitenkin jos useamman tunnin siellä puuhastelee ja vielä käy suihkussa ja saunassa niin raahaan lopulta itseni täysin kuolleena kotiin.

Voi helvetti, en halua syödä ja samalla haluan. Niin kerrassaan vaikeata. Eikä sitä voi sanoiksi pukea. Lisäksi vielä pääkin käskee syödä, että voi treenata. Käskee se kuitenkin myös karsia kaiken turhan pois, koska pienet kcal määrät päivän päätteeksi ovat herkkuja. Että mitäpä tässä, pääni on levähtämässä käsiini.

Sydämen korkeudella, keskellä rintakehää ja siitä vielä sentti tai kaksi alaspäin. Siinä on se tyhjä kohta, jossa ahdistus kasvaa ja painaa. Olen tuntenut sen kohdan niin monta vuotta. En edes muista, milloin ensimmäisen kerran tunsin sen. Ennen näitä syömäpelleilyjä se ainakin oli. Ja kun ahdistus iskee se kohta ruumiista tuntuu niin tyhjältä ja tunnottomalta. Kuinka monesti olenkaan kuvitellut iskeväni veitsen rintakehästä läpi juuri siihen paikkaan, että jokin tuntuisi siinä. Ja henki ei kulje luonnollisesti vaan takkuaa. Vaivun epätoivon syövereihin ja toivon vaan, että olisi jo seuraava päivä.

Minulla ei ole enää kontrollia itsestäni. Se on riistäytynyt käsistäni. Kontrolli kontrolloi minua, en minä kontrollia. Elän häkissä. Ja kuinka ennen minussa oli se kaunis spirit. Nyt olen kauhukuva itselleni. Elämäni on synonyymi hengittämiselle. Minä pelkäsin sitä vuosia sitten. En koskaan halunnut todeta olevani sellainen. Säälin ja toisinaan myös tunsin jotain halveksinnan kaltaista niitä hengittelijöitä kohtaan. Mutta tässä minä nyt olen - hengittäen, en eläen. Häkissä, jossa mahdollisesti saattaa olla ovi mutta avain liian kaukana saatavaksi. Ja minä vain kuvittelen, että pääsen häkistä pois, jos laihdun niin pieneksi, että mahdun livahtamaan kaltereiden välistä.

Cabaret Once Again

2009-03-01T17:59:00.000-08:00

Tästä nyt alkaa tulla taas tapa, juomisesta. Ja voi kuulkaa, nyt on sunnuntai ja olen jo tavallaan lupautunut pitämään ensi viikonloppuna pippalot kotonani. Edellistenkin siivoamisessa oli sellainen homma, että.. Ja huonoin homma on tosiaan se ainainen hinta, minkä joudun juomisestani maksamaan. Krapulassa on yksinkertaisesti pakko saada kaikkea kamalaa mönjää ahdettua itseensä. Ja yleensä, kun bilettää perjantaisin niin sunnuntaina ei tietenkään ole enää krapulaa, mutta koska lauantai on pilalla niin sunnuntaina mäyssäys jatkuu. Ja en edes kehtaa kertoa, mitä kaikkea tuli syötyä nyt sunnuntaina ja lauantaina. Mutta mitä krapulaan tulee niin kylmä hiki valui mutta morkkista ei ollut paljon nimeksikään. Olenkin tainnut kirjoitella, että minulla on aina morkkis. Vaikka en olisi muiden mielestä tehnyt mitään erikoista niin itse pyörittelen mielessäni jotain, jota kadun. Häpeän kovasti jotain pientä asiaa ja vihailen sitten itseäni.

Ja kummaa, ettei nyt muka ole morkkista. Huikea kännikäyttäytymiseni johti siihen, että lopulta tuli hiukkasen nuoleskeltua erään varatun herran kanssa, kaveri vieläpä. Siis mikä ihme minua vaivaa? Miksi täytyy olla niin pohjattoman lohduton päissään? Yritänkö jotenkin todistella itselleni, että kelpaan? Selvänä en pidä edes siitä, jos joku koskee minua. Kännissä heitän kaikki estot sivuun ja haluan vain paljon rakkautta!! Sattuuko olemaan samanlainen känniääliömäisyys tuttua muillekkin? Enkä helvetti tajua, miksi taas juon, kun kuitenkin tiedän, että loppupeleissä se saa minut aina onnettomaksi. No, nautin nyt ensin tästä hyvästä juomakaudesta. Kuinkahan pitkään sekin muka jaksaa jatkua.

Väliaikatietoina voin sanoa, että se "ihastuminen" mistä viime postauksessa puhuin meni sen sileän tien, kun näin postauksen lähettämisen jälkeisenä yönä unta hänestä. Ja siinä hän oli jotenkin niin kamala ja liian puhtoinen. Ja tottahan se onkin. Mutta mitäpä tuosta, ajattelinkin "ihastumisen" olevan pelkkää 'Molly haluaa rakkautta' -kompleksiani. Ja niinhän se olikin.

On se muuten vaikea ymmärtää kehuja. Bileissä tämä eräs nuorempi likka oli aivan päissään ja pitkin iltaa olin hänen mielestään niin kaunis. Kaveri ihan vilpittömästi kehui lauluääntäni ja saarnasi, että heitän kaikki näyttelijän ja laulajan lahjani hukkaan, eikä hän haluaisi katsella sellaista. Ja lopulta joku jopa koski minuun, en ollutkaan niin ällöttävä jonkun mielestä. Ja kuitenkaan en usko sataprosenttisesti yhteenkään kehuun. Vääntelen ja kääntelen sanoja, jotta en varmasti uskoisi hyviä juttuja itsestäni tosiksi. Koska siis kännissähän he olivat. Ja laiha kaveri laulaa paremmin ja buuhuu. En vain jotenkaan voi uskoa, että joku oikeasti tarkoittaa sanojaan, jos kehuu minua. Oikeasti, näkisitte ja kuulisitte minut niin ymmärtäisitte kyllä. Koska täällä ei istu mikään anaenkeli tai muutenkaan mikään kasvoiltaankaan kaunotar tai kultakurkku. Täällä istuu Molly erittäin turvonneessa kunnossa kahden päivän repsun jäljiltä.

Jokainen varmasti tietää, että repsun jälkeen on lannistunut olo mutta kun siitä hieman pääsee yli niin tulee se 'nyt onnistun oikeasti' -juttu kaikkine suunnitelmineen. No, minä olen nyt siinä tilanteessa. Siispä päätin pistää herkkulakon pystyyn. Krapulassa sallittua on vaalea leipä ja jogurtti. Viimeisempi on sallittu muutenkin mutta krapulassa sitä voi syödä paljon ja vähän päälle. Suklaa, jäätelöt, sipsit, karkit, leivokset, karjalanpiirakat, etc - väistykää tieltäni! Maaliskuu on nyt minun puritaaninen paratiisini. Kieltäydyn herkkupäivästäkin. Krapulapäivät tosin täytyy jättää, koska turhaan lupaan itselleni, että selviäisin niistä. En selviä kuitenkaan, enkä halua tehdä jo suoraan tyhjiä lupauksia. Mutta krapulassakin suklaat ja muu höttö on kiellettyä. Pakko nyt laittaa pystyyn tällainen lakko, koska muuten en pääse tästä suosta koskaan. Suotaa, huopaa, suotaa taas. Sellaista on nyt ollut puntarin kanssa. Arkiviikko menee niin mainiosti ja viikonloput hyppivät silmille, kalorit kattoon! Joka viikko olen tainnut lihoa vähän. Siis pieniä summia, joitakin grammoja. Mutta nopeasti niistä tulee enemmän. Ja on naurettavaa pilata viikonlopuilla koko arkiviikon onnistunut työ. Että nyt näin, koska aion olla 45kg 1. kesäkuuta 2009!

Kuka siis lähtee mukaan herkkulakkoon? Ilmottautua saa. Pääasiassa kiellettyä on suklaa, karkki, sipsit, leivonnaiset ja jäätelö. Jokainen saa laittaa lisää omia rajoitteita, jos haluaa. Myslipatukat ja tällaiset menevät sallittuihin, vaikka niissä vähän suklaata olisikin. Samoin välipalakeksit, vaikka keksejä ovatkin. Läkerolit ja muut sallittuja. Ja muutkin kamalat makeutusainepommit, kuten light limukat (itse tosin en näitä juo kuitenkaan) ja makeutetut salmiakit sun muut. Että joo, ilmoittautukaa siis mukaan, katsotaan kuinka moni kestää koko maaliskuun. Ensimmäistä päivää ei tosin lasketa mukaan, koska itselläni meni mäyssätessä, heh :/ Mutta joo, teen listaa mukanaolijoista seuraavaan postaukseen. Ja jos sortuu niin sitten ilmoittaa uusimpaan postaukseeni sen (ja olemmehan kaikki rehellisiä) ja laitan listaan tippumispäivämäärän. Jeejee, tällainen perusidea siis kyseessä. Tällainen on ollut jo about tuhannessa blogissa mutta se vaan on aina yhtä hauskaa, vaikka joka kerta tipunkin jo kahden sekunnin kuluttua kilvasta pois!

Näin loppuun voisin vielä mainita, että sain otettua ison askeleen eteenpäin. Perjantaina kävin työvoimatoimistossa, olen soitellut asioita selviksi ja sellaista. Minulle tuollaiset jutut on vaikeita. Pitkitän ja pitkitän aina työkkäriin menoa ja kaikkea. Siihen täytyy aina täydellisesti valmistautua. Ei ole helppoa lähteä ihmisten ilmoille, kun on tottunut olemaan työtön erakko, joka näkee kavereitansakin vain juodessaan ja teatterissa. Ja itse työkkäriin meneminen ei ole se paha juttu vaan se, että sitten on jo puolessa välissä menossa taas työharjoitteluun eli pois ylhäisestä yksinäisyydestään ja turvallisista rutiineista, kun on päivät kotona. Kuitenkin kun saa työkkärissä käytyä niin aina se helpottaa kummasti. Saa asian hoidettua alta pois ja voi olla vähän kevyemmin mielin :)

Ja kuvissa Kirsten Dunst ja luultavasti melkoinen humala ainakin ylemmässä kuvassa. Tai ainakin sellainen fiilis noissa kuvissa.

Life Is a Cabaret!

2009-02-24T14:27:00.000-08:00

Cabare! Viinihumala, ystävät ympärillä! Ja olikin suhteellisen hyvä meininki, vaikka välillä meinasi tulla yksinäinen olo, niinkuin minulla usein porukassa tulee. Mutta voi, kuinka kuplinkaan hyvinä hetkinä! Selvänä en halua kenenkään koskevan itseäni mutta humalassa kaikki estot ovat poissa. Halailin ja pusuttelin ihmisiä. Ok, myönnetään, että usein kännissä estot poistuvat vähän liikaakin. Viimeksi meni hyvin mutta monesti olen päissäni niin lohduton. Hakeudun ihmisten syleihin ja kesän railakkaiden menojen jälkeen päädyn toisinaan tuntemattomien sänkyihin. Hyi, sellaiset laittaa inhoamaan itseään niin kovasti. Mutta hei, nyt ei ollut sellainen kerta! Oli hieno perjantai.

Mutta cabareella on hintansa - eikä se ole halpa. Lauantaina pidin järkyttävää herkkupäivää. Sallittuhan se oli mutta kamalaa kuitenkin. Krapulassa täytyy syödä mutta mikään ei oikeastaan edes maistunut niin hyvältä. Ja sitten kävi kuten pelkäsinkin. Eli siis sunnuntaina mäyssäsin yhtä pahasti. Jotenkin minulla menee niin, että jos lauantai epäonnistun niin sunnuntai menee samaan sössöön siinä sivussa. Viikon viimeinen päivä, "antaa mennä vaan, ensiviikko on parempi".

Mutta ei tämä viikko kummoisesti alkanut. Maanantaina nukuin pitkään, niinkuin maanantaisin teen. Väsäsin ruokalistaa ja ennen teatteriin lähtemistä söin puuron ja maitokahvin. Yleensä vedän maanantaisin 500-650 kcal edestä hiilarihöttöä ja koomaan menemään. Maanantaita ei minulle edes ole olemassa tavallaan. Se vain menee ohi. Mutta nyt tulin teatterista ja piti käydä ostamassa viikon ruuat. Ja kappas, kahden laskiaispullan paketti puoleen hintaan. Olisikin jäänyt siihen. 180g tutti frutti karkkeja, ranskanleipä, 100g tuttifrutti suklaata (470 kcal) ja joku valmisateria höttö, joka oli tarkoitettu lauantaille. Kaduttaa toki mutta se sai nyt olla herkkupäivä. Pelottaa kyllä, että en selviä tästä viikosta läpi moitteettomasti mutta pakko se on yrittää.

Kummaa on, että viimeaikoina en oikeastaan edes ole saanut mielihyvää karkeista. Ne on aika höttöä. Liian makeaa, tulee jano. Suklaahan on mitä ihaninta mutta ei sekään ole nyt maistunut niin erikoiselta. Ehkä olen tottunut omiin ruokiini niin paljon, että muu on turhaa höttöä. No, toivotaan näin. Tulen sitten taas selittämään, kun olen vetänyt sokeriöverit.

Tänä perjantaina olisi taas kekkerit. Miten muuten viimeiset neljä viikkoa menivätkään? Viikko 6, kaksi humalaa. Viikko 7, vain sokerihumala. Viikko 8, tuparini viinin kera. Ja nyt taas perjantaina mennään. Se on kumma, että puolen vuoden aikana join 4 kertaa. Synttäreilläni, Tampereella ja sitten tuo viikko 6. Juontikertojen välissä oli aina noin kaksi kuukautta, paitsi siis viikolla 6, kun välissä oli kaksi päivää. Mutta heti, kun pääsen tahtiin kiinni niin tuntuu, että juoda tulisikin kerran viikossa. Nyt on tiistai yö (pilkkua viilaten keskiviikon puolella) ja odotan jo perjantaita ja viiniä. Vaikka on kyllä kaikki maailman syyt myös kammota tulevaa. Olen menossa bileisiin, joissa a) pukeudutaan vampyyreiksi b) on vain pari tuttua. Ja minä näytän kolmen mässypäivän jälkeen tältä. Että saa olla 50.jotain perjantaina vaakalukemana, että viitsin minnekkään lähteä.

Kuten muuten huomaatte niin olen lihonut. Viime perjantaina paino oli 50,4 kg, mikä ei ollut turvotusluku. Minulla on kyllä tiukka aikataulu ja painotavoitteet, että 1.6. painaisin 45 kg mutta en usko itsekkään siihen kykeneväni repsujeni vuoksi. Osaan nimittäin syödä ja liikkua täydellisesti (epäterveellisen vähän mutta minulle täydellisesti) mutta kun repsahdan niin kaaos on oiva sana kuvaamaan tilannetta. Repsuni ovat suuria nyt yksin asuessani.

Tänään sitten ei ole maanantain 3000 kcal päivän takia ollut nälkä. Olen siltikin syönyt. Menin niin myöhään nukkumaan, että jatkoin nukkumista, kun herätyskello soi klo 12. Ja sitten seuraavan kerran kelloa katsoessa kauhistelin lukua 15:04. Että siinä sitten erittäin myöhäinen aamupala. Skippasin välipalan. Lounaan jälkeen salille kuluttamaan väh. 600 kcal ja iltapalaksi ravintorikasta ja proteiinipitoista safkaa. Mutta kysymys kuuluukin ehtiikö turvotus lähteä, ennen perjantain bileitä?

Ja tämä on niin kummaa tämä sielunelämäni. Olen vähän ihastunut, hihihiiii. Maailman epätodennäiköisintä piti olla, että ihastuisin häneen. Mutta hän on vaan jotenkin kasvanut ja on muutenkin niin kiehtova. Perjantaina toivoisin näkeväni hänet. Toivoisin myös, että ihastus lähtisi tuulen mukaan, koska ei siitä mitään tulisi. Hän on minua kaksi vuotta nuorempi ja paljon laihempi. Eikö siinä nyt ole jo syitä aivan tarpeeksi jo tuossakin. Onneksi olenkin ihastunut vain hyvin hyvin hyvin vähän. Mutta olisipa kiva silti nähdä hänet pian :)

Kuvissa party Kate Mossit.

Mania

2009-02-20T01:11:00.000-08:00

Pakko olla parempi. Olla laiha, uurastaa, liikkua lihaksensa niin kipeiksi. Pakko olla ylpeä, pakko jättää joka päivä jotain ruokalistalta syömättä... Voi olla, että tämä maanisuus jaksaa kestää vaikkapa vain tämän viikon tai ehkä kaksi. Pieni sh päässäni toivoo sen jatkuvan loputtomiin, vaikka järki kuinka yrittääkin sanoa, että minun pitäisi syödä kaikki suunnittelemani ruuat. Ei joka päivä tipauttaa jotain pois ruokalistalta. Siinä missä normaalisti onnistuessani syön hieman alle/päälle 1000 kcal niin nyt se on jäänyt alle/päälle 900 kcal lukemiin. Ja liikunta... Voiko koskaan liikkua liikaa?

Eilen hikoilin spinning tunnilla enemmän, kuin koskaan. Ja tunti oli siis oikeastaan SpinnPump, puoli tuntia spinningiä ja sitten pumppaamaan kädet ja selkä. Tulin tomerasti balletonen kautta, joka sitten kyllä vaikutti pumpissa käsiini - oli kammottavan rankat rintalihakset ja kaikki muukin, kun oli pitänyt tunnin verran käsiään sivulla ylhäällä balletonessa. Itseasiassa vain hauis ja vatsat olivat iisimpiä. Mutta back to spinning. Ohjaaja oli jonkun sijainen, jonka tunnilla en ole koskaan ollut. Ja voi luoja, että pisti koville. Osasi yllyttää juuri oikein. Sillä tavalla, joka vaikuttaa minuun. Jokaisessa välissä minun on pakko laittaa lisää vastusta, kun hän sanoo. Pakarat jumissa jo toista päivää mutta ei se haittaa, koska mania on käynnissä ja luulen olevani rautaa, terästä, voittamaton. Voisin juosta itseni kuoliaaksi asti, punnertaa iästä ikuisuuteen, rikkoa lautasia. Olla vaan purkaen kaikkea vihaa ja energiaa. Liikunta on ainoa kanava minulle tunteiden purkamiseen. Tai ainakin patoumien käsittelemiseen. Pyöräilen vihan pois.

Ja tänään kammottaa. Minulla on mieletön draivi päällä laihdutuksen kanssa mutta pakko ne tuparit on joskus pitää. Maanantaina valitsin päiväksi tämän perjantain. Siis kuinka ollakkaan, tänään isketään naamariin 800 kcal edestä viiniä. Ja en haluaisi jättää liikuntaa väliin, joten pakko syödä jonkun verran, että voi mennä steppiin. Ja siinä onkin yksi aihe, jota pelätä. Nimittäin saa nähdä, kuinka paljon uskallan syödä. Stepin takia pitäisi syödä, tiedän, mutta se vaan on niin hankalaa syödä niinä päivinä, kun ryyppää. Yleensä juon tyhjään mahaan, säästän kaloreissa. Että... Toivottavasti vaan en känniääliöile. Ja kuvissa muuten ihanat Sasha Pivovarova (ylhäällä) ja Daria Werbowy. Ihania malleja, yhtiä suosikeistani.

Wednesday
aamupala : 30g nallepuuro* & mandariini
--- BodyPump ---
välipala : (klo 15) cottifrutti & mandariini (klo17) näkkäri 5g lättalla, 100g raejuusto & kuppikeitto
lounas : 0,25 dl riisiä 80g vesitunalla ja paloitellulla pakasteseidillä, 100g kurkku, 100g tomaatti & mandariini
--- pallopilates ---
iltapala : cottifrutti, 100 g mansikkakiisseli (sokerilla, en suosi niitä makeutusainepommeja)
plus** : 5g läkerol dents pastilleja, kahvi, tee & purkka

Yht: ~912 kcal ~94g prot. ~103g hh. ~13g r.

Thursday
aamupala : 30g nallepuuro
välipala : cottifrutti & mandariini
lounas : 2 x kalapihvi, 0,25 dl riisiä, jossa 100g wokkia + paistamiseen 5g rypsiöljy
--- Balletone ---
--- SpinnPump ---
iltapala : 125g maitorahka 100g kiisselein & tunasalaatti
plus : 1½ kahvia, tee, purkka

Yht: ~885 kcal ~85g prot. ~77g hh. ~26g r.

* 30g hiutaleista tehty puuro eli itse valmista puuroa on reilusti enemmän, kuin vain 30g.
** Plussaan kuuluu suunnittelemattomat ruuat, joihin lasketaan pastillit, purkat, kahvi ja tee. Niille varattu päivittäin 30 kcal mutta ei siihen maailma kaadu, jos menee vähän yli.

Me, Myself and Food

2009-02-18T03:20:00.000-08:00

Orthorexia in me :

- Usein ruokien suunnittelu on mukavampaa, kuin itse syöminen.
- Ruuan laatu on tärkeämpi, kuin maku (loppupeleissä).
- Suunnittelen ruokia paljon ennen niiden syömistä. Siis en edes 24 tuntia ennen syömistä vaan maanantaisin suunnittelen koko viikon ruuat ja käyn kaupassa. Sen jälkeen on lupa käydä vain ostamassa tupakkaa ja herkkupäivänä karkkipussi tai jotain.
- Olen neuroottinen siitä, että saan tarpeeksi kalsiumia ja hedelmiä/vihanneksi päivässä. Aina tuo suositeltu annos ei aivan täyty mutta yritän kovasti.
- No en tiedä nyt kuinka liitännäinen tämä tähän asiaan on mutta en syö punaista lihaa.
- Liikuntaa mahdollisimman monipuolisesti. Syville lihaksille, jaloille, yläkropalle. Aerobista liikuntaa siinä missä rasvanpolttotasolla olevaakin. BodyPump, BodyStep, spinning. Ja myös koordinaatioon ja tasapainoon vaikuttavaa mahtuu mukaan, pilates, balletone. Plussaa mukaan vielä sulkapallo ja uinti, joita harvemmin tulee harrastettua. Mutta joskus kuitenkin.

MUTTA edelleenkään en sanoisi olevani ortorektikko. Sitä vastaan puhuu yhtä moni asia, kuin sen puolesta. Eli siis jos tulee repsu niin kaikki unohtuu ja silloin survon itseni täyteen ja räjähdän. En myöskään ole karsinut hirveästi ruoka-aineita listaltani sen vuoksi, että ne olisivat sopimattomia. Ja vaikka ruuan laatu olisikin tärkeämpi, kuin maku niin yleensä en syö huonon makuista ruokaa, vaikka se olisi kuinka terveellistä. Teen tavallaan kompromisseja. Voisin syödä parempaa ruokaa mutta ravintoarvojen takia tyydyn vähemmän hyvään. Siltikin pidän syömistäni ruuista. En vedä niin yli, että söisin pelkkiä linssejä, vaikka ne maistuu yksistään niin tylsältä. Toisaalta ruuan maku tavallaan tuplaantuu, kun se on terveellistä. Siitä saa niin mielettömät kiksit. Epäortoreksia in me : tupakka, liiallinen proteiinitankkaus rasvojen kustannuksella. Ja minulle merkkaa enemmän kuinka paljon syön (kcal määrä), kuin se miten ravintoarvot natsaa. Että ei, en ole ortorektikko mutta jotain kummallisia piirteitä minusta löytyy.

Että siinä alkupaasaus, jonka lähinnä kirjoitin selventääkseni asiaa itselleni. Mutta täällä minä nyt istun, lihakset kipeinä pumpin jälkeen. Eilisen spinningin jälkeen venyttelin kotona myöhemmin. Eli annoin lihaksien palautua, jotta voin tehdä kunnolliset venytykset. Kuitenkaan en sitten jaksanut lämmitellä ennen venyttelyjä ja pakarat on ollut aamusta asti vähän jumissa. Mutta näin pumpin jälkeen vielä lisää (ja muutkin lihakset, kuin vain pakarat) etenkin kun tuli ladattua vähän liikaa rautaa tankoon rintalihaksia tehdessä. Joo, olkaa te viisaampia :D

Mutta mitäpä voisinkaan sanoa? Että liikuntaeuforia on parasta maailmassa! Parempaa, kuin ruoka, kuin humala, kuin mitä seksi on koskaan minun kohdallani ollut. Viimeisin ei kyllä mitenkään ihme, koska juuri se on yksi iso syy miksi inhoan itseäni - typerät kännisekoilut, jotka kalvaa sisältä aina vaan. Mutta tosiaan, mitä onkaan istua spinning pyörän päällä, kun liikunnanaikainen endorfiini hyökkäys iskee ja sitä tuntee, että voisi polkea auringonlaskuun 120 km/h. Ja vielä parempaa on suuri rakkauteni BodyStep! Kun se tunne iskee niin sitä voi hyppiä niin korkealle ja kovaa ja nostaa jalkaa niin ylös, että varmasti jotain tulosta syntyy. Ja hengästyminen tavallaan unohtuu, sitä on aivan huumassa (tai huumeessa). Että suosittelen tosiaan liikuntaa kaikille! Mutta jos joku laji maistuu pakkopullalta niin se on iso nou nou. Nimittäin silloin alkaa vain vihata liikuntaa, jos katselee vain kelloa tai poltettuja kaloreita. Liikunnan pitää olla mukavaa ja mielekästä. Juoskaa kaikki nyt etsimään oma lajinne, ette kadu!
Terveisin Molly, aamu BodyPumpin jälkeisessä hyvän mielen tilassa ja pakarat aivan jumissa.
PS: Olikos se yksi tunti ahkeraa liikuntaa, joka vastasi masennuslääkettä? En muista, kuinka pitkä liikuntamäärä sitä vastasi mutta voin vain todeta, että itse olen huomannut tehon aikoja sitten. Ilman liikuntaa olisin raunio.

Se liikuntamanifestista. Tämä syöminen menee niin kausittain. Nyt on sellainen kausi käynnistynyt, että sitä syö, koska on suunnitellut. Kuitenkin sitä salaa takaraivossaan miettii, että entä jos ei söisikään välipalaa, entä jos ei söisi enempää, kuin 400 kcal tänään. Mutta olkaa huoleta, en sitä tee. Tiedän tarvitsevani energiaa liikkuakseni. Ehkä tiputan vähän jotain ruokalistalta mutta en paljoa. Usein on nyt ollut niin, että en ole raaskinut syödä jotain osaa välipalasta, joten olen syönyt sen illalla. Ihan kätsää sinänsä, koska illalla treenin jälkeen tekee eniten mieli ruokaa. Mutta on tämä itselle rasittavaa. Nytkin on nälkä, pumpin jälkeen en ole mitään syönyt. Mutta kuitenkin toivoisin voivani mennä vain tupakalle ja jättää syömättä. Ja voisinkin tehdä sen mutta sitten kaikki menee väärin! No, ehkä syön pienemmän välipalan ja mäyssään sen illalla, mitä nyt jätän syömättä. Who knows.

Tuesday
aamupala : hedelmä havre (=kaurapuuro) veteen ja 50g maitoon tehtynä
välipala : näkkäri 5g lättalla & 100g raejuusto
lounas : ½ pussi knorr mexicana keittoa, jossa 10g keitettyä soijarouhetta, jälkiruuaksi 250g maitorahkaa 50g mustikoin (ja kuinka täynnä olinkaan!)
---- 45 min. spinning & 1h sulkapallo ----
---- kotona 1h venyttely ----
iltapala : 2 x cottifrutti (toinen oli suunniteltu välipalaksi) & pakasteseiti 100g pakastevihanneksien kanssa, joissa mausteena 5g lättaa

Yhteensä ~921 kcal ~105g prot. ~97g hh. ~11g r.

(Upsii, taisin hiukkasen liioitella tuon proteiinin kanssa mutta syytän hiilarikammoani).
(Kuvissa ylhäällä Natalia Vodianova ja alempana Gisele Bundchen.)

Real Home

2009-02-13T01:53:00.000-08:00

Okei. Ymmärrän toki, jos tällä blogilla ei ole enää lukijoita. Itse en jaksaisi kaiketi lukea blogia, joka pitää kahden kuukauden tauon. Mutta elossa kuitenkin. Paino on noussut ja en ole uskaltautunut puntarille. Anyway, on tähän taukoon ihan oikea syykin. Nimittäin pääsin pois siitä loukusta, jota kodiksi kutsuin. Täällä nyt elelen uudessa osoitteessa ja annan äidin maksaa vuokran. Mutta tämä nyt on vähän pidemmän kaavan tulosta, kuin että olisin vain kultalusikka tiukasti perseessä. Ja edellisessä osoitteessa en olisi edes pitkään enää kestänyt sen luuhakkeen (=isä siskoilleni, minulle ei mitään) vaellellessa sen talon käytävillä. Mutta tosiaan, joulukuussa en ehtinyt kirjoittaa, sillä remppasin tätä kämppää äidin kanssa. Ja sitten kun muuten niin nettiä ei ollut ja en tosiaankaan raahannut itseäni kirjastoon, jossa muuten odottaa elämää suurempi lasku myöhästyneistä cd:istä, jotka tuossa vieressä tosiaan vieläkin loikoilevat. Olempas minä saamaton. Mutta nyt on netti ollut ihan pari päivää vaan ja olen täällä taas. Jokseenkin ahdistaa kirjoittaa tänne, kun on näin lihonut ja tietämätön painosta. Eli siis kirjoitan uudestaan paremmin, kun tiedän painon.

Joulu- ja tammikuu tosiaan olivat kohdallani aika BED tapauksia. Että tässä yritän nyt saada taas tätä hommaa ja päätä kasaan. Mutta henkiseltä kannalta katsottuna menee paremmin, kun kukaan luuhake ei ole ikuisena painolastina samassa talossa. Vihdoin saan olla yksin, omassa rauhassa, joskus jopa hymyilen itsekseni.

Depression

2008-12-02T05:59:00.000-08:00

Anteeksi taas katoamiseni. Ei vain ollut voimia, ei edes kertoa, että elossa ollaan. Sekin nykyään vähän hankalaa. Ja syömiset menevät kamalan huonosti. Nyt koitan taas ensinnäkin saada syönnit kuntoon ja toisena sitten pitää postaustahtia yllä. On vaan ollut kaikkea...

Tampereellakin kävin teatteriporukan kanssa. Juominen meni aivan vituilleen ja nyt olen viimeistään sitä mieltä, ettei alkoholi sovi minulle. Krapulassa tuli oksennettua viisi kertaa, joista kaksi kadulle. Ja ennen Tamperetta ehdin myös romahtaa kotona äidin nähden ja olla kuristettavana ja soittaa poliisit hakemaan kännisen kusipään täältä pois ja aaarg. Ja voisin nostaa syytteen mutta en halua keskustella poliisien kanssa ja haluan vain olla rauhassa.

Teatteriohjaaja kysyi krapulaiselta minulta onko minulla jokin mielialalääkitys. Miksi - en tiedä. En minä mitenkään molleja vetänyt päissäni. Tai siis koko känni oli pelkkä iso laskuhumala mutta en minä sitä näyttänyt. Ja voi, taas on hankala hengittääkkin. Ahdistus on hirveä, masennuskin kamala. Ja Tampereella keskusteltiin siitä, kuinka masennus ja syömishäiriö ovat tämän hetken "muotisairauksia". Ja mitäpä siihen sitten sanoo, kun sitä yhtäkkiä tajuaa omaavansa molemmat.

Mutta nyt kohti onnistunutta ja parempaa päivää. Ensin ruuan kautta ja kyllä se mielikin siitä sitten kohenee, kun kontrolli palautuu. Pelottaa vaan, että entä jos ei palaudukkaan.

Niin ja paino on muuten noussut. En tiedä edes, kuinka paljon. Tässä lähipäivinä informoin asiasta, kunhan saan turvotuksen pois. Toivon, että luku alkaisi edes numerolla 48, ei 49.

Tobacco Road

2008-11-18T09:31:00.000-08:00

Vahva tunne jotenkin, että olen sekoamassa. Tai romahtamassa. Ehkä molempia. Voimat on loppu taas ja olen jälleen monta kertaa vakavissani ajatellut, että tänne nyt terapeutti, äkkiä! Lääkkeet tiskiin ja nopeasti. Ahdistaa ja masentaa. Ja vielä näidenkin asioiden taakan alla stressaa. En saa mitään aikaan ja kurkkua kuristaa, kun tiedän, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Mutta pahintahan on, että olen ahminut aivan helvetisti.

Ja edellämainittu voipi olla syy siihen, etten ole tullut kirjoittelemaan (ja anteeksi anteeksi anteeksi siitä!) Hävettää kamalasti myöntää. Ja syömiseni on maximoinut ahdistukseni ja pää tässä hajoaa aika kovaa vauhtia. En ole oksentanut, kiitos nyt siitä. Että olkaa huoleti, olen jättänyt kaiken minuun lihottamaan itseäni, jotta te arvon lukijat tuntisitte itsenne laihemmiksi, heh... Enkä ala nyt puhumaan kaikista syömisistä vaan kerron vaan onnistumiset / epäonnistumiset aikaväliltä, jolloin en kirjoittanut. Eli ensimmäinen päivä on 3.11.08 : mehupäivä / herkkupäivä / onnistuminen / onnistuminen / onnistuminen / iso repsu / onnistuminen / mehupäivä / herkkupäivä / iso repsu / onnistuminen / iso repsu / iso repsu / onnistuminen / ISO repsu. Eli mukana on 2 x onnistunut mehupäivä, 2 x herkkupäivä (eivät ole olleet valtavia), 6 x onnistuminen ja 5 x iso repsu. Miettikää sitä. Olen ollut sitten tottakai aivan epätoivoinen, koska pelottaa, että olen kadottanut vähänkin kontrollin kokonaan. Ja paino... No en tiedä. Sekin vielä! En ole koskaan päässyt puntarille, kun repsuja on ollut niin tiheään tahtiin, että en ole voinut mennä puntaroimaan turvotusta.

Ja repsut ovat olleet isoja! Toisinaan pelkkää makuunimässyä (PALJON) mutta toisinaan kotona jumalattomasti kaikkea. Siis älyttömästi. Normaalisti syövä ihminen pitäisi sitä paljona. Ja toki olen nyt aivan sekaisin ja tunnen taas kerran menettäneeni laihuuteni ja ja ja... Muuten, en käsitä. Miten minulla tulee näitä "tunnen menettäneeni laihuuteni" -tunteita, kun en koskaan itseäni laihaksi tuntenutkaan, ennen mättöä?

Ja vaikka olenkin liikkunut, kuin hullu niin en niin paljoa, että se kuittaisi kaiken syömäni. 'Hulluna' tarkoittaa sitä, että parhaimmillaan tiistaisin helppo spinning ja ke-pe sekä su kaksi ohjattua tuntia. Ja ennen viime viikkoa minulle näkyi kevyesti sixpack, jota tietenkin pelästyin. Mutta oli se parempi, kuin möhömaha.

Voisin lohduttautua siihen, että kyllä minulta katosi kontrolli tuossa heinäkuussakin. Ja kyllä siinäkin lihottiin mutta sitten kaikki palasi ennalleen ja laihduin kevyimpään painooni 47,3 kg. Mutta ei lohduta. Koska virhe on jo tapahtunut ja kaikki voi palata hyvin vasta, kun olen onnistunut kunnolla pari viikkoa. Sitä ennen märisen kiloja, jotka ovat kertyneet mässätessäni. Ja murehdin, että kontrolli on voinut sanoa hei hei ja minusta tulee BED potilas. Ajatuskin pelottaa niin paljon, että se on ihan kamala kirjoittaakkaan!

Joo, ehkä tästä noustaan, vaikka tällä hetkellä siis ollaankin hajalla ihan kaikin puolin, oltaisiin ilman ruokaakin. Halu päästä takaisin onnistumisiin on suuri. Pelkään vaan, että se on nyt mennyttä ja minusta tulee ahmija. Ei ole naurun asia. Vaan jos minä alan ahmimaan BED tyyliin niin tapan itseni. On lupaus. Jos tämä lähtee lapasesta niin millään ei ole mitään väliä, koska tämä ruokapelleily alkaa olla viimeinen lanka, joka pitää yhdessä elämää ja minua. Jos minä menetän tämän vaivalla riudutetun kropan (joka ei vielä ole edes valmis) niin vitut kaikesta. Ei kiinnosta mikään kuitenkaan ja olen niin uupunut, että välähdyksenomaisesti mieleeni vaan pomppaa aika-ajoin (=usein) ajatus, joka menee jotenkin näin : "jos vain tappaisi itsensä", "mää ehkä tapan itseni", "vois vaan vetää ranteet auki" etc. Ja ne ei ole mitään angstiajatuksia vaan varteenotattevia vaihtoehtoja, joita toisinaan jään hetkeksi jopa pohtimaan. Että go Molly, get a life!

Ai niin, en ole vielä edes kertonut, kuinka tunnen itseni huonommaksi, kuin koskaan. Ensinnäkin tunnen ansainneeni paskan, mitä minulle huudetaan mutta valitan siltikin takaisin ja haluan viimeisen sanan, vaikka sen jälkeen häpeänkin itseäni ja surua, jota aiheutan. Tunnen itseni kaikin puolin kelpaamattomaksi ja huonoksi. Ja jos joku erehtyy sanomaan jotain pientä niin minä voin tulkita sen hyvin helposti tiedoksi, jonka mukaan olen huono omasta ja muiden mielestä ja kenenkään tietämättä Molly siis ottaa ja möksähtää.

Ja yhä useammin päälle sattuu se mode, kun sitä istuu ruumiinsa sisässä vailla elämää. Silmät kuolleina ja raahaten itseään eteenpäin. Ja silloin mietin, kuinka paljon valo voi kadota ihmisen silmistä, kunnes hän on oikeasti kuollut. Ja kuinka pitkään sen jälkeen voi vielä hengittää, kun valo silmistä on sammunut. Ja minun silmieni tuike on nykyisin poissa tiuhaan tahtiin. Ja silloin minä ikävöin sitä Mollya, joka joskus olin. Eikä entinen Molly liity pelkkään Mollyyn ennen syömäpelleilyä. Minä möksähdin kauan ennen tätä. Entinen Molly on se kaunis kipinä, joka joskus olin. Olin ulkoisesti niin ruma silloinkin, vielä nykyistäkin kamalampi. Mutta sisälläni oli jotain erikoista. Ja miksi kaiken pahan ja tumman piti tulla ja ajaa pois se spirit? Minussa oli silloin vielä elämää niin paljon, minä olin ihan räjähtää aika-ajoin kyltymättömyydestäni elämän eri osa-alueisiin, milloin mihinkin niistä. Minussa oli sielua enemmän, kuin joissain koko elämänsä aikana. Ja olenhan minä ollut aivan blue niin pitkään, kuin muistan, mutta oli aika, kun minun spirit oli niin suuri! Vaan kun minä tiedän, että siitä on niin pitkään, ettei sillä enää pidä elämäänsä kasassa.

Goodbye Autumn!

2008-11-02T01:44:00.001-07:00

And the winter comes. Täällä on jo maassa ensilumi kolmatta päivää. Pian se sulaa mutta siltikin syksy on jo mennyt. Onkohan tämä talvi, jona lihon? Koska onnistuin pitämään syksyn laihtumisena.

Ja pelottaa niin kamalasti taas vaihteeksi. Mutta sehän nyt ei ole mitään uutta. Nyt vain pelon mukana tulee kamala ahdistus. Istun tässä koneella ja ahdistun, aeyivd. Tänään ehkä on pakotettava itsensä syömään. Lihominen pelottaa niin kamalasti, että ei kamalasti huvita syödä. Tulee paha olo tulevaa syömistä miettiessäänkin. En käsitä, miksi pitää syödä jos ajatuskin kyseisestä toiminnasta kammottaa? Tai tiedänhän minä muuten sittenkin. Muuten ei jaksa BodyStepissä. Valitsen mieluummin syömisen ja liikunnan, kuin kituuttamisen ja paikallaan koomaamisen. Tänään vaan syömispuoli ei oikein inspaa. Ja minulla kun vielä on puolikas herkkupäivä. Tiistaina katsos repsuilin isosti niin eilen suunnittelin kivan 1243 kcal menun, että voin pikkuisen herkutella = suurempi mahdollisuus selvitä ensiviikosta. Nyt kuitenkin olen jo nyppinyt ruokalistan 1200 kcal kokoiseksi ja voi että sekin ahdistaa...

Ja tämän kamalan olotilan aiheutti mikäpäs muukaan, kuin se kirottu puntari. Eilen pidin pakosta lepopäivän, kun BodyPumpissa pehmitetyt käsilihakset eivät olleet yhteistyöhaluisia. Tai ehkä pumppejen jälkeen olisi vielä toiminut mutta kun helpon tason steppitunnin päätteeksi taisin ahnehtia lihaskunto-osioon liian suuret painot, heh. No whatever, minä sitten koomasin koko päivän ja vahtasin kelloa, että milloin on seuraava ruoka-aika. Ja ihmettelen kovasti, että selvisin. Olin niin varma repsahtavani. Ruokalistaa on yleensä helpompaa pitää koossa, kun on päivä täynnä tekemistä. Jos pitää olla koko päivä kotona niin sitä vaan koomaa ja odottaa ruokailua. Anyway, lauantai aamuna puntari näytti lukua 47,9 kg. Ja arvatkaas olinko täpinöissäni, kun sain alitettua sen helvetin BMI 19:sta! Heh, BMI siis oli 18,9. Mutta kuinka paljon paremmalta 18 numeroinen kuulostaa! 19 kuulostaa korvaani niin isolta ja lihavalta numerolta. Siis jos kyse on minun luvustani. Muiden painot ja BMI:t olkoon mitä tahansa huvittaa. Vaikka mieluummin ei kamalan laihoja, kun sitten alkaa itseä läskittää, heh.

Ongelma onkin, että viikonloppuna olen päättänyt höllätä sen verran, että kcal arvot ovat ainoat, mitkä merkitsevät. Saan siis aikalailla herkutella viikonloppuisin, kun syön kaikkea hiilarimössöä. Aika ällöttävää joo, tiedän. Hiilari on kirosana minulle, pahempi, kuin rasva. Rasva on vain hyvästä, kunhan ei liioittele sen kanssa. Mutta hiilareita tulee niin helposti ja pelkään turpoavani ilmapalloksi. Ja nyt on juuri sellainen olo. Aamupaino 48,1kg. Puntari ei ole paras kaverini tällaisina päivinä. Saatanan selkäänpuukottaja. Ensin näyttää 47-alkuista kivaa lukua ja sitten heittää yli seuraavan tasakilon. On tuo aikamoinen kettu tuo puntari, pakko myöntää. Tietää, miten ihmisen voi hajottaa. Ahdistus ahdistus, hyvää huomenta siis muillekkin! Kohta pakko pukea ja kaikkea, että voin heti syönnin jälkeen mennä tupakalle rauhoittelemaan itseäni. Vammaista.

Ja kyllä minä tiedän, ettei 0,2 kg näy missään. Mutta minä olen niin numeroholisti, mitä puntariin tulee. Ja tiedän, että luultavasti keskiviikkona (joka on siis seuraava puntaripäivä) paino on taas 47-alkuinen - siis jos kuvitellaan, että onnistuisin kaikkina päivinä siihen asti (not gonna happen, tässä on onnistuttu jo liian monta päivää peräkkäin). Mutta minua huolettaa myös turpoaminen. Pelkään mielettömästi hiilareita. On kiva pitää tällaisia hiilariviikonloppuja, ettei pidä välittää proteiinista. Helppoa setviä ruokalista kokoon ja kaikki on niin hyvää. Mutta jossain vaiheessa päivää - tai viimeistään seuraavana päivänä - hiilarisaldo kammottaa.

Pysäytti muuten hiukan, kun eilen olin tupakalla. Mietin, että nyt minä kuules haen sinne lähihoitaja-alalle ja alan lastenhoitajaksi! Ja sitten mietin, että "ei, ei, siellä pitää syödä niin paljon". Ja siihen se ajatus sitten tyssähti. Että ehkä tämä kontrolloi elämääni vähän enemmän, kuin mitä olen kuvitellut. Mietin tulevaisuuttani siten, että ruokapelleilyt mahtuvat mukaan. Cheers!

Wednesday - BodyPump & latino (tanssi tunti, 45 min.)
aamupala : ruiskaurapuuro 100g mehukeitolla & maitokahvi
tarhassa : 150g pisaratomaatteja, mandariini, 2 x cracotte lättalla ja leikkeleellä, iltapäivällä cottifrutti
lounas : 0,25 dl riisi, kasvispihvi, 100g wokkivihanneksia rypsissä paistettuna, 100g raejuusto & ½ vaniljakahvi
iltapala : 100g maustejogurtti 10g soijahiutalein & 125g maitorahka 100g mehukeitolla

~937 kcal ~73g prot. ~118g hh. ~17g r.
+ hyvät liikunnat / + hyvä menyyyy / - liikaa hh. & liian vähän prot.

Thursday - SpinnPump & balletone
aamupala : hedelmäpuuro & maitokahvi
tarhassa : 100g raejuusto, 2 x cracotte lättalla ja leikkeleellä, mandariini, iltapäivällä 125g maitorahkaa 100g mehukeitolla
lounas : ½ paketti riisinuudelia 100g wokilla ja öljytunalla* & 1,5 dl kevyttä kaakaomoussea **
iltapala : 125g maitorahka omenalla (kuorittu & pilkottu sekaan) & 80g tunaa

~965 kcal ~96g prot. ~101g hh. ~17g r.
+ hyvät arvot / + hyvät liikunnat / + hyvät ruuat / + hyvä mieli / + eli kaiketi siis hyvä päivä :)

Friday - helpompi steppi & venyttelyt (molemmat 45 min.)
aamupala : omena havre & maitokahvi
tarhassa : 250g maitorahkaa, 100g tomaatteja, mandariini, ½ suklaakahvi, iltapäivällä cottifrutti
lounas : 2,5 dl vihannessoppaa, 100g raejuustoa & 2 x cracotte lättalla ja leikkeleellä
iltapala : proteiinipatukka & salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 50g raejuusto ja 80g tuna

~976 kcal ~109g prot. ~98g hh. ~15g r.
+ tosi hyvät arvot, etenkin prot. & hh. / + tarpeeksi hyvät liikunnat / - liian hyvää jatkuakseen pitkään, siis koko tämä onnistuminen

Saturday - lepo (at last)
aamupala : hedelmäpuuro & maitokahvi
välipalat : 1.) 100g kahvijogurtti & 50g banskulastuja*** 2.) 100g wokkivihanneksia rypsissä & kasvispihvi
lounas : 0,4 l ranskalaista sipulikeittoa & 100g raejuusto
iltapala : 2 x cracotte lättalla ja leikkeleellä & puolukka cottifrutti

~919 kcal
Ei muita arvoja, koska viikonloppuisin prot. & hh. arvoilla ei niin merkitystä ja tulisi vain paha mieli, jos näkisin ne huonot arvot.

* Öljytuna on joo rasvaisempaa, kuin vesituna mutta rasvaakin täytyy saada! Sitäpaitsi paistoin kätevästi wokinkin tunapurkin öljyllä. Ja tiedän, että hyvä rasva muuttuu transrasvoiksi kuumentuessaan mutta olkoon sitten niin. Enkä minä kaikkea öljyä kuumentanutkaan ^ - ^
** Makeutettu fruktoosilla ja aspartaamilla. Olen edelleen makeutusaineita vastaan (poikkeuksena fruktoosi) mutta oli nyt pakko tätä testata. Sisut ovat joo makeutettu kaikella tekomakeutuksella mutta sekin poikkeus. Älkää ihmiset pumpatko itseenne liikaa niitä makeutusaineita, sillä ne ovat liian hyviä ollakseen totta. Ehkä olen epäluuloinen mutta varmasti ne lihottavat!
*** Eli siis näitä valkosuklaajogurttibanaanilastuja, joilla viime viikolla mäyssäsin. Noiden kanssa pitää olla varovainen, ettei mene mässyksi. Pitää ostaa syömispäivänä vasta. Paitsi nyt ostin perjantaina, kun lauantaina kaupat olivat kiinni. Mutta menipäs vain se puolikas pussi pömpistämään mahaani ja sekin vasta lauantaina, juuri niinkuin suunnitelmassa oli :)

Voi että minä sitten olenkin neuroottinen!

Keep On

2008-10-29T06:50:00.000-07:00

Täällä taas ja tällä kertaa vähän paremmalla mielellä ja kattavammalla postauksella. Ja pidän ainakin tämän postauksen verran vielä blogia julkisena, koska noita kutsupyyntöjä on tullut koko ajan, että jos vielä siis tulee lisää. Itseäni ainakin on ketuttanut, kun joku blogi on yhtäkkiä salainen ilman varoitusta. Että tämä on nyt tällainen varoitusaika. Ja pitäähän minun tietää, ketä kutsua. En todellakaan ole tajunnut, että näin moni lukee tätä blogia, heh. Ihan positiivista kuitenkin :) Ja laitan kutsut kaikille, jotka sitä ovat pyytäneet. En vain ole saanut vastattua yhteenkään kommenttiin viime aikoina. Tässä on ollut pari erittäin raskasta päivää, enkä varmaan ole koskaan pelännyt henkeni puolesta niin paljoa, kuin nyt pari viime päivää. Olen mantranomaisesti jauhanut pääni sisällä, että kyllä tästä kuopasta vielä noustaan ja tänään on muuten ollutkin parempi päivä.

Mutta aloitetaan nyt sunnuntaista. Se oli ensimmäinen erittäin huono päivä nääs. Ensin olin hermostunut ja kammoksissa siskojeni puolesta. Se laantui pian kuitenkin - muodostuakseen jonkinlaiseksi masennukseksi. Ensimmäistä kertaa tuli liikunta euforia itse liikunnan aikana sunnuntaina. BodyStep, viimeinen biisi, ah ihanaa. Yleensä siinä vaiheessa olen ollut kuolemaisillani mutta nyt tuli aivan mieletön endorfiini purkaus (se kai se on) ja pompin, kuin viimeistä päivää. Kotonakin olin vielä aivan mielissäni. Sitten söin yli suunnitelmani. En usko bluesin kuitenkaan johtuvan siitä.

Yhtäkkiä sunnuntai iltana minä nimittäin vaivuin järkyttävään molliin. Ja kyllähän viimeaikoina on ollut sellaista, että ei se niin yllätyskään ollut. Mutta kokonaisuudessaan koko sunnuntaista tiistaihin jatkunut kestoblues oli pahin koskaan kohdalleni osunut. Onneksi tässä ollaan nyt vähän hilattu itseään pohjalta pois päin. Sentti sentiltä mutta kuitenkin. Sunnuntai ilta siis kyyneliä ja valtavaa epätoivoa...

...ja vain, jotta maanantai osoittautuisi vielä kamalammaksi. Menin töihin. Nukkumasalissa pidettälin itkua. Ja aivan kamalia ajatuksia liikkui päässäni. Tyyliin "jos vain kävelisin kotiin ja ampuisin itseni. Kotiin tullessa joku luulisi taloa tyhjäksi ja kauhistuisi yhtäkkiä nähdessään..." Eipä mitään. "Miten hengittäminen voikaan olla niin raskasta" -tunne voimistui tiistaita kohti. Mutta maanantaina ehdin vielä teatteriinkin. Ja jo matkalla sinne tunsin jotain aivan kamalaa tulevan. Ehkä olisi auttanut, jos olisin ehtinyt tupakalle ennen tuntia. Tupakka on minun lääkkeeni tällaiseen. Mutta en ehtinyt. Ja koko harkkojen ajan olin kuollut ja surullinen. Ja vihasin niitä hetkiä, kun minulta kysyttiin onko minulla paha mieli. Enhän minä mitään myönnä koskaan.

Ja mistä puhuimme? Jäävuoresta, joka sulaa sisältä päin ja sen symboliikasta. Kuinka joku näyttää siltä, että on vain vähän sulanut, vaikka sisältä 'vuori' onkin aivan sula ja jäljellä on vain kuori. Minä olen se jäävuori. Kuka minusta mitään huomaisi. Ehkä joku näkee, että pikkuisen on jotain väärin mutta vain vähän. Ja todellisuudessa olen sisältä sulanut. Mollin aikana katselin peilistä silmiäni, enkä nähnyt yhtään mitään. En jaksanut pitää elämää yllä edes näön vuoksi. Mutta kun pääsin kotona autosta ulos harkkojen jälkeen niin lähdin kävelemään ja romahdin heti. Kun äitini ja siskoni pystyivät näkemään vain selkäni minä itkin jo. Ja vain palatakseni itkemään lisää vaatehuoneeni lattialle. Karmivaa hommaa. Pidin sydämenmuotoisesta kaulakorustani kiinni ja annoin lämmittimen puhaltaa lämpönsä minun kylmään kehooni. Ja toistelin päässäni, että minun on selvittävä. Vaikka samalla tavoin myös vilauksittain näin itseni tappavan itseni.

Ja vain, jotta saisin kokea tiistain, jolloin raahasin itseäni eteenpäin vailla pilkettä silmissä. En halunnut venäjän tunnille. Minä olin kuollut sisältä. Mietin, ettei kyseessä voi olla minun elämäni, koska en minä voi olla niin haluton elämään. Tunsin tyhjyyden sisälläni. Ja kirjoitin :

"Tänään on ensimmäinen päivä, kun vietän omia hautajaisiani. Monetko tulee vielä ennen kuin olen oikeasti ppissa? Hitaasti elämä katoaa minusta. Silmäni ovat jo tyhjät, vailla loistetta. On raskasta kirjoittaakin. Haluaisin paeta henkeni edestä, jotta tuntisin elämäni arvokkaaksi."

Kaikki oli kovin raskasta. Hengittäminen, käveleminen, koneen aukaiseminen, töissä oleminen. Vain syöminen oli helppoa. En jaksa liiemmin selitellä näiden päivien syömistä mutta sunnuntaina repsusin leivällä ja jogurtilla, jonka seassa riisimuroja. Maanantain elin mehulla ja kahvilla. Tiistaina vedin sitten kunnon repsut. Aamiainen, välipala ja lounas suunnitelman mukaan. Mutta sitten myslipatukka, 2 palaa suklaata siskolta, 3 riisikakkua päällisin ja kaksi kauhallista risottoa. Jättipotti oli, kun luovutin kokonaan ja hain valtavan pussin makuunimässyä ja suolaiseksi vielä päälle kokonainen myslipuikula päällisin. Sopranos, vammaus, mässäys. Ja tänään olo on ollut erittäin turvonnut mutta kuitenkin parempi. Vaikka koko ajan minua kalvaa tieto siitä, että olen pyöreänä. Pyöreämpänä, kuin normaalisti. Heitän nyt itselleni haasteen ja yritän olla suunnitelmien mukainen koko loppuviikon.

Mutta nyt kuitenkin elämä on pikkuisen parempaa. Inhottaa mennä turvonneena salille mutta olkoon niin sitten. Haluaisin luvata alkavani nyt onnistumaan mutta viimeisen kahden viikon tapahtumien perusteella en itsekkään luota itseeni. Hmmm... Mutta yritän setviä nyt tietä eteenpäin siltikin :)

Ja blogi on kohta salainen mutta luultavasti ei lopun elämää. Kuitenkin sen aikaa, että tunnen oloni turvalliseksi tämän blogin kanssa.

Nyt ei ole voimia

2008-10-27T11:15:00.000-07:00

...ehkä tämä olikin vain Mollyn tapa saada kaikki lukijat ilmoittautumaan? Edellinen, nätimpi pyyntö ei tuottanut kovin montaa ilmoa. Tämä toimi paljon paremmin! Clever girl :oD

Haista tapsa vittu, mua ei huvita pelleillä. Eikä olla nyt kiva yhtään kenellekkään. Enkä jaksa vielä ottaa selvää, miten tämä salataan. Eikä kuulla tuommoisia kommentteja. Eikä oikelukea tätä paskaa. Eikä kirjoittaa. Eikä oikein elääkkään. Loukkaantua saa. Haistakaa paska, musta on tullut juuri sellainen nyhväke, mitä olen aina inhonnut. Hengittäminen on synonyymi elämiselleni.

Hups, viiltaisin eilen.

Ja arvatkaa mitä. Olen suhteellisen aivokuollut nyt, enkä jaksa pitää elämääni yllä edes muiden paikalla ollessa. Kykenen hädin tuskin pitämään itseni sen verran koossa, että romahdan vasta, kun olen poissa muiden näkyviltä. Ja se siinä. Ja eilen mietin, miksi elän. Ja keksin nolla aihetta tälle paskalle.

Joo, otan kyllä pian selvää siitä, miten blogi laitetaan salaiseksi ja miten kutsut laitetaan ja... Anteeksi kun olen tällainen nyhväke. Ja oliko tapsa kiva vielä pahentaa oloa, kun muutenkaan ei huvita hengittää? Ja anteeksi nyt vielä sinullekkin, kun syyllistän.

Olen läpimätä. Anteeksi.

Crisis

2008-10-26T04:37:00.000-07:00

Aijon salata blogini ainakin joksikin aikaa. Laittakaa kommenttia ne, jotka haluavat kutsun. Kiitos.

Ja täällä on iso kriisi tosiaan. Ei liity tällä kertaa mahan kokoon tai pakaroiden suuruuteen. Astetta vakavampaa. Pelottaa, että nuo yhdet nyt tajuaa jotain tästä syömäpelleilystä. Olen paniikissa, vitun kiva. Ja tätä puolipaniikki on jatkunut about 24 tuntia. Eilen siskoni tuli kylään ja alkoi vittuilla maitorahkan punnitsemisesta. Alkoi väittää minua ortorektikoksi. Joo, niinkuin hän edes koko sairaudesta tietäisi mitään. Ja menipä diagnoosikin niin metsään. Ortorektikolle laihtuminen ei ole suuri motiivi vaan terveellinen elämä. Nou nou. Voi hyvä luoja... Sitten siihen tuli vielä toinenkin sisko mukaan valittamaan. Aina vaan paranee. Ja siinä keskustelussa sanottiin mm. että "ei ne koskaan myönnä", kun kielsin olevani ortorektikko ja yritin tuputtaa heille, että en todellakaan ole liian terveellinen. Myös "kaikki muut paitsi sinä tykkää rasvasta" oli myös eräs kommentti. Ja tämä, koska sanoin koiran pitävän rasvasta, kun annoin sen syödä kalanmaksaöljytabletin, sellaisen mansikan makuisen. Ja söin niitä itsekkin, minkä vuoksi kommentti siis oli jotain niin älyvapaata. Ja kyllä minä rasvasta pidän, liikaakin. Minähän rakastan suklaata, jauhelihasta valmistettua nannaa, valk.sukl.jog.casheweita ja -banaanilastuja. Vaikka mitä! Yhteenveto = voi vittu!

Eikä asiaa sitten helpottanut sekään, kun myöhemmin yritin äidilleni selittää, että naurettavaa siskoltani sanoa minua ortorektikoksi. Ja enhän minä sellainen olekkaan mutta ehkä saatoin kylvää äitiini väärän epäilyksen siemenen, koska en osannut selittää asiaa kunnolla. Olisi pitänyt pitää turpa vain tiukasti kiinni asiasta. Äitini onneksi tuntuu pitävän ruokavaliotani jotenkin ideaalisena. Kyllähän minua hävettää muiden edessä puntaroida ruokani mutta äiti ei taida pitää sitä niin kummana - puntarointia siis. Hänen mielestään syön terveellisesti ja välillä herkuttelen. Hyvä vaan, että osaan leikkiä rentoa repsahtaessani. Olen vain, että "huhhuh, olempa syönyt paljon. Mutta ei siitä niin haittaa ole, jos kerran viikossa vetää mässyt". Ja nyt siskoni urakalla tulevat sekoittamaan hänen päätänsä. No, ainakin tuon keskustelun aikana äitini tavallaan puolusti minua siskojani vastaan. Eikä se siis mikään suuri riita ollut - ennemminkin pieni keskustelu - mutta se jäi kummittelemaan päähäni ja minua kammottaa.

Lisäksi tässä aijempana päivänä pikkusiskoni tuli keittiöön, kun nuolin maitorahkan siitä purkin kannesta. Joojoo, on ällöttävää mutta haluan jokaisen gramman ruuistani, joita itselleni sallin. Ja hän sanoi, että näytin juuri siltä, kuin hän olisi yllättänyt minut syömästä jotain väärää ruokaa. "Jotain tosi rasvaista tai jotain". Väärää, se oli se sana, jota hän käytti. Alan kohta pelätä siskojani. Minä syön, niinkuin haluan! En halua, että he siihen puuttuvat. Haistakaa paska kaikki :( Älkää te mutta siskot siis.

Tänäänkin sisko tuli kylään ja ajattelin ennaltaehkäistä kaikki keskustelut. Tein cracotet ja punnitsin raejuuston valmiiksi ja tungin vaatehuoneeseen, että voin sitten syödä myöhemmin ilman heidän valituksiaan. Pitääkin kohta syödä se raejuusto ennenkuin se lämpenee liikaa.

Että näin. Kommenttia siis heiltä, jotka kutsun blogiini haluavat. Minä menen nyt maan alle ainakin hetkeksi tämän blogini kanssa. Kammottaa liikaa. Kuvissa muuten pälyilee ylhäällä Jessica Stam ja alhaalla Sasha Pivovarova.

Saturday - lepopäivä

aamupala : hedelmäpuuro & maitokahvi
välipala(t) : 100g mehukeittoa 20g kauralesein, cracotte leikkeleellä & 125g maitorahkaa 100g banaanilla
lounas : ½ paketti riisinuudeleita 100g pavuin ja 80g öljytonnikalalla
iltapala : cottifrutti & salaatti, jossa 50g tomaattia, 50g kurkkua, 50g raejuustoa ja 80g tunaa

~946 kcal ~96g prot. ~107g hh. ~16g r.
- hieman liikaa kaloreita... / + ...mutta muuten oikein hyvät arvot / + kivasti kalsiumia / + Ansaittu lepopäivä!

Kaamos

2008-10-25T01:27:00.000-07:00

Kuvissa Kate Bosworth, joka on aika namu joissakin kuvissa. Vaan mikään hänen suuri ihkuttajansa en ole.

Ja voi hyvä luoja sentään, missä viipyy elämäni, jonka tilasin jo 18 vuotta sitten? Voisiko joku oikeasti antaa jotain tekemistä tähän tyhjyyteen? Sellaista, että ei tekisi mieli syödä ja suunnitelmat onnistuisivat. Tekemistä, jossa aika vain lentäisi. Sellaista, niinkuin vihkojen päällystys. Sitä vain tekee niin harvoin, koko ajan kun ei uusia vihkoja tarvitse. Sellaista kalenterin teko "leikkaa & liimaa" puuhailua tarvitsisin. Ensi vuoden kalenterin olen jo tehnyt, puuttuu vain päivämäärien numerot. Se on se vittumainen osuus. Arg, mitä edes selitän?!

Siis totuus on, että tämän viikon olen vain miettinyt syömisiäni. Olen yrittänyt kääntää ruokarytmin sellaiseksi, millainen se tulee olemaan, kun menee töihin. Ja täytyy sanoa, että vanha ruokarytmi sopii minulle paremmin. Nyt syön aamupuuron jo kello 08 ja kaksi pientä välipalaa klo 12 ja 14, lounaan ennen salia. Ja tuollainen ruokarytmi laittaa minut vain miettimään mitä syön nyt, mitä seuraavaksi, mitähän söisin huomenna. Ja mitä taas salikäyttäytymiseeni tulee niin päänvaivaa siitäkin. Ensinnäkin olen alkanut etsiä jotain salaisempaa paikkaa tupakoida, ettei tupakointini näkyisi heti kahvitilaan. Käyn siis sauhuttelemassa ryhmätuntien välillä, heh... En halua, että ohjaajat näkevät minun tupakoivan. Voi herran isä sentään! Äitini ja siskoni liittyvät salin jäseniksi ja en halua heidän näkevän minua alasti ja arg! Ja sitten pahimmat jutut pohjalle. Ensinnäkin olen kai saamassa flunssan. Eilisestä asti olen ollut aivan tukossa. Menin silti steppiin, heh. Ja venyttelemään mutta ei se ole liikuntaa. Tänään onkin ensimmäinen lepopäivä maanantain jälkeen. Tiistai BodyStep ja venyttelyt, keskiviikko balletone ja pallopilates, torstai balletone, perjantai BodyStep ja venyttelyt ja sunnuntaihin mennessä pitäisi olla terveenä. Haluan BodySteppiin ja -Balanceen, pakko mennä vaikka sairaana sitten! Maanantai ja tiistai nimittäin kuitenkin ovat lepopäiviä, enkä halua kolmea lepopäivää putkeen.

Polvi on muuten edelleen kipeä ja pelkään, ettei se taida olla nukkumisesta, kun mustelmakin on kadonnut. Luulen, että se voi ehkä olla rasitusvamma... Mutta shhh, ei kerrota kenellekkään!

Ja sitten my favourite subject - FOOD. Tai mennään siihen aiheeseen mutkan kautta. Eli siis ostin valkosuklaajogurtticashewpähkinöitä ja -banaanilastuja. 100g pusseja molemmat ja ajattelin pikkuhiljaa syödä niitä 25-50g erissä. Kuvittelin jotenkin, että en minä niistä repsahda, vaikka niin on käynyt ennenkin. Ja kuitenkin heti keskiviikkona pussit ostaessa söin puoliksi cashew pussin ja kcal määrä meni vähän yli, vaikka jotain jätinkin iltapalasta pois. En enää muista mitä. Sitten torstaina mietin taas vaihteeksi vain ruokaa, ruokaa, ruokaa ja völläsin kotona jaksamatta tehdä mitään järkevää. Lounaaseen asti olin kunnolla mutta oman lounaani lisäksi päätin maistaa muiden rasvaruokaa. Nami nami, banaanilastut meni sitten samalla ja nimesin päivän herkkupäiväksi. Sunnuntain siis pitäisi olla normaalipäivä ja vasta 02.11. olisi seuraava herkkupäivä. Just joo, niinkuin siihen asti olisin repsahtamatta. Luotto itseeni on taas niin olematon. Ja perjantaina salilla olo oli valtava, koska olin vielä entisestäänkin isompi, kun olin oikein kunnolla turvonnut. Hävetti olla siellä liikkumassa sellaisena. Ja steppilautakin oli vielä juuri hieman muita kauempana, että sivupeilistä pääsi aina kurkkaamaan se suuren suuri Molly.

Eli kokonaisuudessaan elämäni (=ruokailujeni) sisältö näyttää tältä:

Wednesday - balletone, pallopilates
aamupala : mustikka havre 100g maitoon (ja osaksi veteen) tehtynä & maitokahvi
välipala : salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 50g raejuusto ja 50g tuna & 50g maustettu jogurtti 10g soijahiutalein & Alpen Light müslipatukka
lounas : ½ paketti riisinuudeleita 15g soijapyöryköin ja 50g pavuin & näkkäri leikkeleellä
iltapala : proteiinipatukka & ~50g valkosuklaajogurtticasheweita

~1100 kcal ~76g prot. ~125g hh. ~33g r.
- huonot arvot / - nuo cashewit eivät olleet suunniteltuja ja ne paskoivat arvot / - 150 kcal liikaa / - liikaa hh, liian vähän prot. / + hyvät liikunnat / + lopetin casheweihin enkä vetänyt järkyttävää mässyä (jep, koska tulin vetämään sen vasta seuraavana päivänä)

Thursday - balletone
aamupala : hedelmäpuuro & maitokahvi
välipala : 50g samaa cashew settiä (tällä kertaa kuului suunnitelmaan), 125g maitorahkaa 100g kiisselein & näkkäri leikkeleellä
lounas : risotto, jossa 0,25 dl riisiä, 80g tunaa ja 25g hernemaissipaprikaa, annos muiden ruokaa = kaksi kauhallista pikamakaronia jauhelihatomaattimurksa kastikkeella (kaikkihan me tiedämme, miten rasvaista jauheliha on!) & 100g niitä banaanilastuja
salin jälkeen : annos tuota samaa muiden ruokaa, n. 90g suklaata, 4 palaa ruiskaura leipää epäkevyellä voilla, tomaatilla ja arkijuustolla, noin 100g maustettua jogurttia

Suunnitellut ruuat ja banaanilastut yhteensä ~1290 kcal, lopullinen määrä on katastrofi. Mutta jos tämä nyt oli muka rento herkkupäivä, vaikka olinkin paniikissa koko ajan...

Friday - BodyStep, venyttelyt
aamupala : kauraruispuuro 100g kiisselein & maitokahvi
välipala : smoothie, jossa 30g jäätelö, 150g maitoa, 50g mustikoita, 50g vadelmia ja 20g kauraleseitä (nam!) & salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 100g raejuusto ja 80g tuna
lounas : kasvispihvi, 0,25dl riisi, 50g papuja & 100g wokkivihanneksia rypsissä paistettuna
iltapala : cracotte leikkeleellä, mandariini & cottifrutti

~933 kcal ~82g prot. ~107g hh. ~19g r.
+ ihan hyvät arvot / + hyvät liikunnat / + mainio menyy / - ei johdu tästä päivästä mutta olen kai tulossa sairaaksi

Jooh... Tuntuu taas siltä, että tuon repsun mukana menetin saavutetun laihuuden. Eli siis tunnen itseni taas kamalan isoksi, kun melkein jo mietin pienentyneeni. Ja olin jo niin lähellä alimman painoni alittamista. Jotenkin vähän sellainen pelko, etten koskaan tule alittamaan BMI 19:sta. Hei ja kaiken ruualla tylsistyttämisen jälkeen heitän vielä päivän kevennyksen! Äitini katsoo kauhulla vyötäröään. Jospa vain tietäisi, että minä katson itseäni niin paljon inhoavammin, vaikka olen juuri sen kokoinen, kuin ehkä moni pulskempi haluaisi olla. Hahhaa, eikö vain olekkin hauskaa! :(

Jazz So Good!

2008-10-22T01:12:00.000-07:00

Nyt on pakko kirjoittaa näin lähes aamutuimaan. Haluan kerrankin kirjoittaa, kun on ihana olo. Myöhemmin tämä on ehkä jo mennyt taas bluesin puoleen. Ja nyt haluan ikuistaa jazzini. Ja voi, onhan minulla muuten paljon asiaakin! Sitä ennen haluan vaan rakastua noihin kahteen ihanaan kuvaan taas kerran. Laura Ramsey nyt ei ole minulle mikään ikoni mutta noissa kuvissa on joku käsittämätön ihanuus. Johtuu kaiketi ihanasta sirkustunnelmasta ja vaatetuksesta enemmän, kuin Laurasta ja kuka tuo toinen nyt onkaan alemmassa kuvassa.

Tämä aamu on ollut täydellinen kontrasti eiliselle. Eilinen jatkui postauksen jälkeen heikolla ololla BodyStep tunnilla, itkun pidättelemisellä venyttelytunnilla, vedet silmissä useamman kerran, kerran itkukohtaus vaatehuoneen lattialla ja teidän kommentitkin saivat itkemään. Mietin paljon asiota ja yritin sisäistää asiaa, että olisin syömähäiriöinen. Se kuulostaa niin omituiselta korvaani ja niin kamalan väärältä. Se ei sovi peilikuvaani. Eilen sain myös taas kuulla, ettei minulla olisi oikeutta valittaa mistään tässä talossa, koska "kuinka paljon sää oot maksanu tästä talosta", huutaa känninen kusipää olohuoneesta silmät viinasta punaisena. Ja "mää en oo käskeny kenenkään synnyttää mua, olisin mieluummin jäänyt syntymättä", helisee lasinsirpaleet minun huoneestani juuri ennen kuin vetäydyn vaatehuoneen lattialle itkemään.

Mutta se eilisestä. Tänään heräsin yhtä aikaisin, kuin eilen, mikä on 07:45. Äiti vähän hermostui aamulla, kun hänen piti kiireessä etsiä työharjoittelutodistukseni. Mutta eipä ole vihainen enää, kun yllätän hänet työharjoittelupaikallani. Tänään siis otin oikein harppauksen kohti elämää. Menin tarhalle tekemään työharjoittelutodistuksen ja maanantaina on se raskas askel, kun työt oikeasti alkavat. Mutta äiti on iloinen, minä saan rahaa ja kaikki on hiukkasen paremmin. Tietenkin pelkään hirveästi, että ruokailuni romuttuvat kerralla. Viimeksi tarhassa ollessani syömisten kanssa oli niin vaikeaa, kun lapsilta jää niin paljon yli ruokaa. Karjalanpiirakoita ja kaikkea ihanaa. Ja kuka viekään ruuat pois, muutakuin minä.

Tänään koin kuitenkin sen kauniin syksyn idyllin, minkä eilenkin. Tänään vain koin sen paremmalla mielellä. Syysaamu ja hieman vilpoisaa. Ilma oli juuri niin raikas, kuin aina ennen kouluun mennessä. Rakastin niitä aamuja, kun rauhassa ehdin kävellä kouluun ja katsella syksyä. En tiedä olenko maininnut mutta ala-asteella monen vuoden ajan keräsin ensimmäisen roudan aikaan lehden maasta koulumatkan ajaksi. Hyisen ja pakastuneen palasen vaahterasta. Ja tänään minä kävelin ala-asteen koulumatkaani tarhalle päin. Päälläni oli kirjailijatakki ja vaatteeni muutenkin sellaista kirjailijatyyliä. Päässä tietenkin lierihattu ja kädessä tupakka. Tarhalla oli eräs hoitaja, joka oli vielä keväällä samassa tarhassa, kuin minä mutta nyt on viereisessä tarhassa, jossa kävin harjoittelusopimuksen tekemässä. Ja hän oli aina lempihenkilö töissä ollessani. Tänään hän oli niin iloinen minut nähdessään ja kysyi kuulumisiani. Minä kävin tekemässä harjoittelusopimuksen ja kotimatkalla hymyilin itsekseni.

Tunsin itseni kummitukseksi, joka haahuilee niin kaukana omasta tiestään. Mutta sillä hetkellä olin onnellinen kummitellessani muiden teillä. Minä tunsin olevani niin salainen tässä maailmassa ja päälläni se kirjailijatakki. Ei koulutusta ja elämä hakusessa. Kummitus. Hymyilin ajatukselleni ja poltin toisen tupakan. Se oli hieno hetki. Minä en oikeastaan ehtinyt nauttia usein syksyisistä koulumatkoistani, koska yleensä pyöräilin hiki hatussa, jotta ehtisin tunnille edes vähän vähemmän myöhässä. Täsmällisyys ei koskaan ole ollut hyväitäni. Mutta nyt, menneiltä ajoilta palanneena kirjailijakummituksena minä koin taas sen koulumatkan. Ja minulla on niin kaunis kuva niistä syksyisistä koulumatkoista, että melkein unohdan, että kiireissäni ehdin nauttia kovin harvoista niistä.

Rakastan päiviä, jolloin voin olla niin edes hetken niin onnellinen, että hymyilen itsekseni.

Ehkä olin liian pitkään ilman työtä tai koulua tässä ennen kesää ja tähän asti. Ruoka oli ainoa tukipylvääni. Ehkä on vain hyvä päästä takaisin tekemään jotain. Vaikka kyllähän minulla on aina kymmenen rautaa tulessa mutta työ on eri asia. Tällä hetkellä luen venäjää, liikun ja olen aloittanut omatoimisesti uuden harrastuksen - maalaus. Se on myös iso syy siihen, että oli jonkinmoinen tauko World Today postauksen jälkeen. Yhtäkkiä minun teki niin kovasti mieli maalata. Ja minä aloitin, tuosta noin vaan. Minulla on melko hyvät maalaustarvikkeet, vaikken koskaan ole maalannut. Ne on jämiä jostain lapsuudesta, kun maalasin yksinkertaisia kuvia, joihin en koskaan ollut tyytyväinen. Ja siksi ihmettelinkin, miten nyt osasin käyttää sivellintä. Maalasin kaksi ja puoli päivää putkeen, aina silloin, kun en nukkunut, syönyt tai käynyt salilla. Salinkin jätin yhtenä päivänä väliin. Nyt on neljäs maalaus työn alla. Yhteen olen todella tyytyväinen. Taustassa siinä on vikaa mutta maalaamani majakka on jotain, mihin en olisi uskonut kykeneväni. Ja en minä mestari ole mutta aika hyvä aloittelijaksi. Ja eikö pääasia ole, että hommasta nauttii.

No niin, nyt on huono omatunto, kun en kerrassaan ole saanut vastattua kahden viimeisen postauksen kommentteihin. Minä kyllä arvostan kaikkia kommentteja mutta ei vain ollut oikein voimavaroja kirjautua blogiin. Ensin tosiaan maalasin, sitten tuli äkkinäinen iso molli ja aina tuntui vain raskaammalta kirjautua blogiin saati sitten vastata kommentteihin. Mutta viime postaukseen etenkin tuli sellaisia kommentteja, että voisin jotain mainita. Kommentit voi käydä lukemassa postauksista, en nyt jaksa kopsailla.

Anna : Hoikka ei ole tarpeeksi hyvä. Jos saisin pois tämän mahan ja jenkkikset (jotka kyllä tulee, kun päällä on kireät sukkahousut) niin voisin miettiä uudestaan. Ja minua on kamalasti alkanut häiritsemään reiteni ja pakarani eikä säärenikään enää ole niin suuri tyytyväisyyden aihe. Minä en halua jättää tätä puolitiehen. Minä tiedän, että pitäisi lopettaa nyt, kun siihen voi olla vielä mahdollisuus. Kuitenkaan en näe itseni millään tekemässä sitä. Ja olisi se niin kovin vaikeatakin. En minä osaa syödä enää normaalin rennosti. En edes tiedä haluanko niin kovasti. Halu olla laiha on paljon suurempi. Haluan kyllä elämäni olevan muutakin, kuin ravintoainetaulukko. Haluaisin mennä perhetutulleni ja mummolleni kylään mutta pelkään siellä tapahtuvaa mahdollista syömistä. Haluaisin elämän. Kuitenkin haluan enemmän olla laiha - niin typerää, kuin se onkin.

Anonyymi : Kyllä aijonkin vielä joku päivä jättää tämän ruokapelleilyn taakseni. En vaan vielä ja tavallaan pelkään, että jossain vaiheessa voi olla liian myöhäistä. Tähän pätee samat hommat, kuin yllä. Ja voi, kuinka ihana kommenttisi olikaan söpöjen eväiden ja kolmioleipien kera, sydän.

Tapsa : First things first. Mikään kommentti ei ollut tarkoitettu pahaa tarkoittavaksi, kävin jopa tarkistamassa :D Minulle terapian kanssa ongelmana olisi, että voin heikolla hetkellä kuvitella itseni purkautumassa jollekkin mutta todellisuudessa minä vaan en osaisi puhua. En halua luottaa etenkään ihmiseen, jolle maksetaan siitä, että hän auttaa. Jos joku auttaisi niin vapaasta tahdosta sitten. Ja en minä muutenkaan saisi puhuttua. Olen ollut liian pitkään hiljaa ja roolia vetäen, etten välillä enää meinaa muistaa, mikä osa minusta on roolia ja mikä totta. Alkoholi ei ole koskaan ollut turvani, ruoka jossain määrin. Ennemminkin molemmat ovat pakokeinoja. Sen sijaan oma huone on turvani - ja tiedän, ettei saisi. Jotenkin minua on vaan kovasti alkanut kammottamaan tuo maailma ulkona. Se on niin paha paikka, että tunnen olevani turvassa vain näiden neljän seinän sisällä, kun kukaan ei voi satuttaa minua. Täällä minä olen vahvoilla mutta täällä voin myös huonon hetken tullen päästää kaiken ulos pelkäämättä.

Tinkerbell : Nyt ainakin menen töihin, en vain oikein voi sanoa niin nauttivani siitä :D Ja onhan minulla harrastuksia mutta niistäkin on monesti stressin aihetta, koska vihaan keskeneräisiä asioita. Eli jos olen vähän jäljessä venäjän opiskelusta tai nyt kun tuo maalauskin on kesken niin stressaa, jos en jaksa heti pureutua asiaan ja saattaa sitä päätökseen. Ja niin, en minä tietäisi myöskään tietä takaisin entisiin ruokiini. Vaikka yrittäisikin lopettaa tämän kaiken niin miten se onnistuisi? Minulla ei ole hajuakaan.

Sitten puhutaan polvestani, joka on kipeänlainen. Pelottaa ihan vietävästi. Mitä jos siinä on jotain vialla? En minä siitä puhua halua, enkä varmasti mene lääkäriin. Pelottaa, että joku voisi olla vialla. Ja minä haluan liikkua. Saattaa, olla, että se on kipeytynyt vain nukkumisestakin. Polveni ovat aika luiset, joten ehkä toinen polvi on vain painanut sitä. Toivon niin kovasti, että näin on. Kyllä siinä pieni mustelta sivustalla on mutta se ei ole ihan siinä kipeimmässä kohdassa. Ainakin jätän nyt BodyStepin vain kertaan viikossa. Se tosin tapahtuu olosuhteiden pakosta mutta hyvä niin, sillä tuo polvi vähän pelottaa (ai miten niin vähän!!!) Olen nyt kaksi päivää nimittäin testannut miten söisin töissä. Sitä ruokarytmiä. Ja eilinen steppi oli hankala, enkä edes ollut raatanut töissä päivää. Eli se on good bye perjantain stepille (tosin vasta ensi viikolla, heh). Muutenkin minun pitäisi nostaa päivän kcal määrää, kun aloitan työt. Päivään pitäisi mahduttaa aamupuuro, maitokahvi, kunnon välipala töissä, myöhemmin kaksi mandariinia loppu työpäivälle, töiden jälkeen lounas ja sitten vielä iltapala. En kerrassaan tule saamaan noita tuohon hieman alle/päälle 900 kcal listaan. Haluan jaksaa nimittäin liikkua energisesti, en pahoinvoivasti ja heikotuksen kanssa kamppaillen. Ongelma vain on, että pääni ei kestäisi lukua, joka on 1000-alkuinen. Eli olen totuttanut itseäni ajatukseen, että arkisin saisin syödä alle 1000 kcal, mikä on jonkin verran nykyistä enemmän. Maanantaisin tietenkin vain mehua. Muina päivinä olisin 500 kcal vajeella syönnin puolesta ja liikunnalla vähän enemmän. Ja olen valmistellut itseäni tähän ajatteluun, joten ehkäpä pääni kestäisi tuota huimaa lukua, joka voi olla 995 kcal... Kyllä se silti paljon on! Ensi viikolla sitten näkee mikä toimii, jos mikään toimii.

Tänään aamupaino 48,4 kg, BMI 19,1. Voi, en malttaisi odottaa, että BMI alkaisi numerolla 18. Se tapahtuu, jos joskus olen 47,9 kg. En tosin luota, että sitä koskaan tapahtuisi. Viimeksi olin yhden aamun tasan 48 kg ja sitten lähti villiksi sekoilu viinin kanssa ja ruokailut meni miten sattui. Jos nyt töissä alankin taas repsuilijaksi ja juuri kun olen päässyt niin lähelle tuota lukua niin tippuisin taas ja lujaa. Kammottaa ajatuskin - ja vielä enemmän se, että se on niin mahdollista! Mutta joo, haluan nyt kuitenkin setviä pikaisesti kaikki ruokailut ja liikunnat, jotka ovat jääneet väliin. Siis vain kcal määrä, liikunnat, jotain olennaista. En ala kaikkia ruokalistoja laatimaan, paitsi eiliseltä.

Tuesday : ~921 kcal, 2 x 4 km kävelyt, aika paskaiset hh./prot. arvot, kun en jaksanut suunnitteluun panostaa
Wednesday : ~911 kcal, balletone & pallopilates, liikaa hiilareita
Thursday : ~899 kcal, hyvät arvot mutta ei liikuntaa (niinkuin piti), koska maalasin koko päivän
Friday : ~957 kcal, BodyStep & venyttelyt, snadisti liian iso kcal ja hh. määrä
Saturday : iso repsu, buuhuu, reisi-pakara-vatsa -jumppa
Sunday : hävettävän suuri herkkupäivä ilman steppiä (backproblem as I said)
Monday : ~440 kcal, 3km kävely, onnistunut mehupäivä jeejee

Tuesday - BodyStep & venyttelyt (45 min.)
aamupala : ruiskaurapuuro 100g mehukeitolla & maitokahvi
välipala(t) : salaatti, jossa 50g kurkkua, tomaattia ja raejuusto sekä 80g tunaa & 100g jogurtti 15g soijahiutalein
lounas : ½ paketti riisinuudeleita (ei nuudelimausteita, en laita niitä koskaan ellei kyseessä ole repsu), jossa paloiteltu pakasteseitikimpale ja mausteena 15g Creme Bonjour Cuisinea
iltapala : 2 x cracotte kalkkunaleikkeleellä, appelsiini & 125g maitorahkaa 100g kiisselein

~888 kcal ~81g prot. ~108g hh. ~12g r.
+ hyvät liikunnat / + hyvät arvot / - hieman liikaa hiilareita

Blues SO Bad

2008-10-21T06:10:00.000-07:00

En edes tiedä mistä aloittaa. Luen rästiin jääneitä postauksia muiden blogeista ja saan vedet silmiini viiden postauksen välein. Tilanteista, joissa mainitaan äiti tai äiti ja isä. Tilanteista, joista käy ilmi edes vähän suhde lapsen ja vanhempien välillä. Tunnen itseni orvoksi ja yhdentekeväksi. Laihemmaksi, kuin koskaan ennen.

Eikö laihuuden pitänyt tuoda edes jotain iloa elämään? Että viitsisi katsoa itseään tai jotain? Ja minä tiedän, että olisin aina halunnut olla tämän kokoinen. Että tuntisin itseni paremmaksi tällaisena. Mutta minä näen niin paljon liikaa. Olen miettinyt ensimmäistä kertaa, että pitäisi lopettaa. En kamalan vakavasti tai mitään. Tiedän kuitenkin jatkavani siihen asti, että olen todella pieni ja säälittävä. Syömiset menevät näin suuressa kuvassa katsottuna paremmin, kuin koskaan. Ja kuitenkin olen niin blue, jälleen kerran.

Tunnen syyllisyyttä sisu pastilleista tupakan jälkeen. Siinä määrin, että sisun suuhun laittaessani harkitsin sen sylkäisemistä pois. Siinäkin määrin, että koneelle istuessani olisin halunnut oksentaa sen typerän pastillin. Minä haluan olla laiha ja keskittyä vain ruokiini. Ja kuitenkin minua stressaa se, etten tiedä, minne menen, mitä teen. Pitäisi mennä töihin mutta tunnen itseni niin heikoksi siihen. Tänään tein viimein ensimmäisen oikean askeleen töiden eteen. Kävin tarhalla kysymässä, onko työharjottelupaikka vapaana. Ja onhan se. Mutta kuinka vanhat "työkaverit" olivat niin välinpitämättömiä minua kohtaan. Eivät puhuneet kanssani, kysyneet edes kuulumisia. Ja heti mielessäni mietin, että olinko niin huono lastenhoitaja. Ja tiedän, että en ollut. Mutta sellaiset ajatukset tulevat ensimmäisenä mieleeni. Ja kotiin kävellessä huomasin polttavani päivässä enemmän, kuin mitä pitäisi. Muutenkin siinä kävellessäni olin niin itkun partaalla. Koulun pihalta kuului lasten ääniä ja ne saivat minut niin kaipaamaan lapsuutta. Mutta nyt minulla on tyhjä katse silmissäni ja kävelen eteenpäin, kuin haamu. Jos elämä olisi tie niin minä olisin kaukana siitä, eksyneenä jonnekkin.

Ja toivon, että voisin hoitaa lapsia lopun elämääni. Katsella ihmisiä, jotka ovat vielä puhtaita ja vilpittömiä. Ja pimeässä nukkumasalissa minä vahtisin heidän uniansa ja itkisin itseäni.

Haluaisin tietää, mitä äitini minusta ajattelee. Hän on minun mielessäni ainoa ihminen, joka minusta välittää ja ihminen, joka on minulle tärkein tässä maailmassa. Muille uskon ja tiedän olevani yhdentekevä. Tuskin huomaisivat, jos syystuuli veisi minut mukanaan. Mutta äitini, hän ei tunne minua. Hän pitää minua neuroottisena puolihulluna, hermoheikkona, laiskana, saamattomana - aivan varmasti pitää, vaikka rakastaisikin. Ei hän tajua, että minä olen sirpaleina ja minut on kovin vaikea koota uudestaan, enkä tiedä pystynkö siihen yksin. Viime yönä en saanut unta ja itkin hiljaista, lohdutonta itkua. Tänään olen jatkanut samalla linjalla.

Ja mistä itkinkään yöllä? Mietin, kuinka alkuaikoina söin tarhassa kunnon eväät. Kaikkea kivaa. Jogurtin ja kaksi kolmioleipää. Mietin sitä tyttöä, joka teki sen. Halusin, että sitä tyttöä oltaisiin rakastettu syövänä ihmisenä. Hänen syömistään oltaisiin pidetty herttaisena. Minä en enää kykene siihen. Itkin melkein, kun äiti kiukkuisena huusi siskolleni, ettei viitsisi passata häntä, kun hänen omat leivät ja kaakaonsa jäähtyvät. Leivät ja kaakao. Kaksi ihanaa asiaa, joita en voi enää syödä sillä idyllisellä tavalla, kun kaakao ja leipä tuo turvallisen olon. Ja minä rakastan äitiäni juuri sillä tapaa, kun hän syö niitä ruokia. Ja kuitenkin tiedän, että tämä ulkonäköä jumaloiva kansa haukkuu äitiäni ja siskoani läskeiksi. He ovat ihmisiä, he ovat ihania ihmisiä, eivät painoindeksejä. Ja he haluavat olla laihempia. Ja sekin surettaa. Ja pelkään samalla heidän puolestansa. Heillä on riskinsä sairastua ties mihin tauteihin sen kaiken karkin ja vaalean viljan ylikulutuksen takia. Nyt - ja eilen yölläkin - haluaisin vain mennä äitini syliin ja itkeä hänelle ongelmani. Ja tiedän, että en tee sitä nyt enkä välttämättä koskaan.

Minä haluaisin olla vieläkin se tyttö, joka talvisin kävi syötteellä siinä pienessä kaupassa, josta ruoka haettiin. Se, joka ei osannut päättää, mitä karkkia haluaisi. Ja me menimme mökille ja söimme karkkia ja se oli kotoisaa ja turvallista. Nyt minä olen raunio siitä tytöstä.

Enkä minä oikeasti töihin halua. Se romuttaa syömiseni ja on niin pirun raskasta henkisesti. Minä haluan olla kotona, omassa huoneessani, turvassa. Eilen kävin kahvilla ystävieni kanssa ja kotimatkalla sain melkein ahdistuskohtauksen. Laukaisijana se, että halusin juoda ja kaikki patistivat, että lähdetään juomaan. Lopulta ei löytynyt tyhjää kämppää, joten se jäi siihen - onneksi. Tiedän, että ne olisivat olleet huonot kännit. Jo kahvilassa istuessani tiesin haluavani olla humalassa mutta minua niin pelotti ne kaikki suunnittelemattomat kalorit, että olisin seonnut. Ja sekoaminen olisi tapahtunut juuri suunnittelemattomuuden vuoksi. Kotimatkalla mietin rauhallisia ääniä päässäni ja poltin tupakkaa. Kävelin niin kovaa vauhtia. Ja kun rauhoituin tulin itkuiseksi. Sitten pääsin kotiin turvaan. Ja sitä minä koko matkan halusinkin - turvaan. Minua pelotti, että en jaksa kotiin asti.

Ja vielä viime yöhön palatakseni. Nälkä oli suuri ja minä halusin takaisin osastolle. Halusin rauhoittua jossain, antaa muiden huolehtia minusta. Syödä niitä ruokia, joita vielä huolettomasti söin siellä viimeksi ollessa. Ei mitään laihdutusta tai vastaavaa. Halusin maata sängyssä koko päivän ja käydä välillä syömässä sitä ihanaa lohisoppaa. Katsoa ikkunasta ja tietää olevansa muun maailman ulkopuolella. Ja samalla tajusin jotain selkeämmin, kuin koskaan. Viimeksi ennen osastoa minä join, join, join. Se oli minun juttuni, se mihin minä pakenin ja mitä minä rakastin - vaikkakin myös vihasin. Osastolla minä ystävystyin erään anorektikon kanssa, joka laski kalorit. Erässää vaiheessa hän lopetti syömisen lähes kokonaan. Hänen suuhunsa katosi vain 100 kcal per päivä, mikä oli kolme mandariinia tai kolme lasillista maitoa ja kuppi mustaa kahvia.

Osastolla jo tiesin, että juomiseni loppuisivat tahtomattani siihen pisteeseen. Ei tietenkään loppuneet mutta useiden seuraavien kuukausien ajan join vain pari kertaa. Osastolta halusin nopeasti pois ja mietin elämäntapamuutosta. Halusin alkaa kunnolliseksi ihmiseksi, joka syö terveellisesti ja harrastaa liikuntaa. Kunhan vain pääsisin pois. Ensimmäinen kuukausi osaston jälkeen oli rankka. Olisin halunnut vain juoda kaiken paskan pois tietoisuudestani edes siksi pieneksi humalan hetkeksi. Mutta minä aloin terveellisemmäksi.

Pääsin osastolta elokuussa, siinä juuri ennen koulujen alkamista. Olin terveellisempi sillä hyvällä tavalla. En liikkunut niin kovasti mutta jotain kuitenkin. Joulu oli kamala katastrofi, koko joulukuu. Ja siitä lähtien pikkuhiljaa minä valuin asteittain tähän, joka ehkä sittenkin saattaa olla syömishäiriö. En minä tiedä. Tiedän vain, että normaalisti ihminen ei punnitse kaikkia ruokiaan, suunnittele päiviään ruuan ympärille ja laske kaloreita, proteiineja, hiilareita ja rasvoja. Ei ole normaalia, että elämästä muodostuu ravintoainetaulukko. Ja tiedän myös, että vaihdoin alkoholin ruokaan. Ruokaan, jota vihaan ja rakastan, mikä ennen päti (ja kyllä pätee vieläkin) alkoholiin. Ja minä pakenen samalla tavalla maailmaa, todellisuutta ja itseäni, kuin hyvin pitkään olen tehnyt. Vain apuväline on muuttunut.

Ja minä en nyt jaksa puhua syömisistä tässä postauksessa. Seuraavassa sitten ehkä. Sen verran ehkä voisin silti sanoa, että viime viikko meni hyvin, kunnes lauantaina iso repsu ja sunnuntain herkkupäiväkin oli suurenlainen. Hävettävän suuri eikä edes BodySteppiä, kun selkään sattui. Että näin. Mutta ehkä tämä mieli tästä paranee :)

World Today

2008-10-14T04:01:00.000-07:00

Kuvissa Sasha Pivovarova, yksi ehdottomasti lempimalleistani. Hän on niin jotain! Mutta en tullut puhumaan Sashasta enkä kenestäkään muustakaan mallista. Tiedättekö, minä alan päästä jonnekkin lähteille ehkä. Lähemmäs jotakin syytä, miksi minun täytyy laihduttaa. Ennen minä tiedostin enemmän asioita. Minä halusin oppia tätä maailmaa ja tietää miten se toimii. Ja sitten minä yhtäkkiä halusin eroon kaikesta siitä tiedosta. Huomaan tämän toiminnan tietenkin vasta näin myöhemmin. Minä en enää halunnut tietää sitä kamalaa maailmaa, jossa asun. Voi, minä rakastan pieniä asioita. Miten aurinko voikaan tehdä mistä tahansa kaunista oikeanlaisella auringonsäteellä, oikeanlaisin silmin katsottuna. Mutta me ihmiset, millaisen me maailmasta teemme? Yritämme väännellä siitä mahdollisimman saastaisen ja ällöttävän paikan asua. Paikan, jossa kukaan ei välitä kenestäkään. Paikan, jossa on huono asua. Se tekee minut surulliseksi ja tunnen itseni voimattomaksi vaikuttamaan tilanteeseen.

Ei siis ihme, että minä en halunnut enää kuulla mitään politiikasta, maailmasta, mistään. Minä tiedostin sen käynnissä olevan kamaluuden kerran paljon paremmin. Ja aina välillä tätä ah-niin-ihanaa maailmaa oikein hierotaan kasvoilleni. "Katso nyt, tällaisessa paikassa sinä elät! Mitä teet parantaaksesi asioita!" En mitään. Minä en osaa ja minua ahdistaa koko tieto. Minun on helpompi näin, keskittyä vain omaan pieneen kuplaani, ruokamaailmaan. Minun on ollut erittäin helppo rakentaa tästä itselleni turvapaikka. Punnitsen tomaattini ja kurkkuni, lisään ruudukkooni yhdentekeviä määriä ravintoarvoja. Niin pieniä, etteivät ne vaikuta mihinkään. Ne saavat kuitenkin oloni turvalliseksi. Minä lasken, lasken, miinustan ja plussaan. Minun ei tarvitse ajatella! Minä en halua ajatella! Minä haluan unohtaa tiedon, millainen tämä maailma on! Sillä kun tiedän millainen tämä maailma ja me ihmiset olemme.. Minun tekee vain mieli tappaa itseni. Tulee tunne, että en halua olla täällä ja kaikki on niin turhaa. Tämä koko maailma on vain suuri peli, enkä minä halua olla nappula, jonka olemisella ei ole mitään väliä. Ja kaikki lopulta aina johtaa siihen viimeiseen kysymykseen ; onko millään mitään väliä? Enkä minä ole vielä keksinyt syytä. Minä pitäydyn siis ruokamaailmassa ja historian lukemisessa. Tähän päivään minä en halua puuttua. Joku voi pitää minua typeränä, koska en halua ajatella sitä. Oikeasti minä vain olen liian heikko kohtaamaan maailman tällaisena paikkana.

Ja nyt voisin puhua niistä ruokailuista pikkuisen. Sunnuntai ei mennytkään miten piti. Aamupala, välipala ja lounas pysyivät suunnitelman mukaisina mutta BodyStepin ja BodyBalancen jälkeen tuli takkiin. Kolmen tunnin aikana 2 ruispalaa 28% lättalla, 2 paahtoleipää 28% lättalla ja 3 paussi välipalakeksiä. Nuo siis aluksi. Suklaata natustelin komen tunnin aikana 200g, hehheh. Otin aluksi äidin suklaalevystä rivin, kaksi, kolme ja sitten kun kaupasta piti käydä hakemassa mitälie niin käskin hakea levyn Omar suklaata, josta sitten annoin rivejä äidilleni sen verran, että söin yhteensä kokonaisen levyn. BB talkshown aikana suklaan lisäksi 3 Doris keksiä ja 3/4 Ristorante pakastepizzaa. Ajattelin olla laskematta kalorit mutta tulipas laskettua. ~2663 kcal ja voitteko uskoa, että olin helpottunut! Luulin, että olisi ollut enemmän. Ja koska nykyään yritän ajatella asioita positiivisemmin etenkin tämän laihdutuksen kanssa niin kävin kuitenkin salilla kuluttamassa ainakin 700 kcal. ~1963 kcal ei mene niin kamalasti yli peruskulutukseni :D

Maanantaina litra neljän hedelmän mehua ja maitokahvi, ~370 kcal. Ei liikuntaa. Ei mitään erikoista muutenkaan. Paitsi ehkä se, että uimaan ei ole menemistä sittenkään tällä viikolla vielä, kun menkat sattui alkamaan. Miksi juuri nyt, kun tatuointini puolesta uskaltaisin uida! Ja nyt pitäisi syödä välipalaa, laittaa itsensä, mennä tupakalle, lukea venäjää.. Eli au revoir, taikka do svidanija, kommentoikaa jos kommentointi tuulella suinkin olette :D Viimeaikoina tullut niin kuppaisesti kommentteja (eli siis vähän), että ihmettelen, ketä ovatkaan ne blogilistan 48 lukijaa viikossa tai 15 tilaajaa, heh.

Chocolate And Cookies

2008-10-12T04:51:00.000-07:00

Nicole Richie as Twiggy - mainiota :D Mikä elämässäni on vähemmän mainiota on lauantain iso repsu. Tai en tiedä, voiko sitä sanoa repsuksi, koska tein lauantaista tämän viikon herkkupäivän, kun huomasin, että homma lähtee lapasesta. Kutsutaan sitä siis herkkupäiväksi. Voisin urheilijamaisesti nyt kysyä itseltäni miltä nyt tuntuu. No, ilma on jokseenkin puhdistunut ja tunnen saavani mielihyvää, jos onnistun tänään ja seuraavina päivinä. Tänään ruuan syönti on ollut normaalia, ei oksettavaa. Ja olihan tuo ensimmäinen oikea repsu.. Milloin viimeksi oli iso repsu? 27.09, lauantai. Piti ihan ruokapäiväkirjasta tarkistaa. Ja kyllä, tämä blogi on vain ruokapäiväkirjani toinen osa. Toinen on se, johon ruudukon tapaan kokoan koko päivän ruuat ja niiden ravintoarvot taulukoksi. Tuon 27.09 lauantain jälkeen olen toki ollut siskon syntymäpäivillä kakuttelemassa mutta ei mennyt överiksi. Lisäksi viime lauantaina söin kolme lautasellista jauhelihakeittoa, mikä silloin tuntui isolta repsulta mutta ei se kunnon repsu ollut. Ainiin ja eihän eilinen repsu ollutkaan! Oli vain herkkupäivä, tosiaan :D

Mutta paljon minä söin! Aamupuuron ja nescafen cappuchinon (48 kcal), välipalaksi ehdin syödä kolme paussi keksiä, ennen repsahtamista. Niistäkin kekseistä tuli oksettava olo, huoh. Sitten meillä tehtiin sultsinoita. Ja heti, kun maistoin sitä riisipuurolla täytettyä unelmaa niin tiesin, ettei päivästä suoriuduta. Söin lopulta kolme riisipuurosultsinaa ja vähän riisipuuroa paljaaltaan. Ja mietin, että ehkä olisin loppupäivän syömättä. Mutta kyllähän te tiedätte, että toisina päivinä sitä vain tietää, ettei voi pitää näppejään erossa ruuasta. Ja minä tiesin, ettei tule onnistumaan. Niinpä sitten lähdin äidin kanssa hulluille päiville ostamaan herkkupäivän ruokia. Ristorante pakastepizzan, Doris keksejä ja joulusuklaalevyn - voi luoja, olen hulluna joulusuklaaseen! Kotona tuli viimein päätös, jonka kyllä olin jo sinänsä tiennyt. Että herkuttelu alkaa yykaakoo nyt! Lähes 300g joulusuklaata, 8 Doris keksiä, 2 paahtoleipää juustolla, tonnikalalla ja oreganolla (lämmitys mikrossa, nämä ovat niin nameja) ja 2 ruispalaa 28% lättalla, juustolla ja yhteensä yhdellä leikkeleellä. Eniten tietenkin kammottaa tuo suklaa mutta antaa olla. Tänään ei ole herkkupäivä, vaikka ruokalistassa on 150 kcal extraa ja se pizza oli sinne tungettava, koska se on osa BB idylliä.

Olikohan minulla muuta asiaa, kuin jauhaa ruuasta? Koska taisi olla mutta unohdin sen tässä jossain välissä. Kirjoitan nykyään niin kamalasti syömisistäni ja ruokalistoista ja liikunnasta ja taas kerran syömisestä, että huhhuh. Mihin jäi ne hienot vähänkään asiapitoiset jutut? Jossain vaiheessa ruuasta tuli vaan niin main thing, mistä kirjoittaa. Vituttaa vähän mutta ei voi mitään. Kirjoitan niin mielelläni ruuasta, se on suurimpia intressejäni. Miten paremmat ruuat, sitä suuremmat kiksit saan. Mitä ihanammalta ja idyllisemmältä kaikki ruokailut kuulostaa, sitä enemmän silmäni hetken loistavat.

Minä muuten voisin kertoa idyllistä, koska se on iso osa elämääni. Minä etsin sitä kaikkialta. Haen juuri tietynlaista vivahdetta eri tilanteisiin. Välillä saan idyllistä kiinni jostain reunamilta mutta en koskaan kunnolla. Se on tavoittelemattomissa. Ja mikä se Idylli on? Se on tilanne, jossa kaikki ihanuus yhdistyy. Täydellinen hetki. Se voi olla typerää ja turhaa, kuten istua jossain vanhassa ladossa villapaita päällä ja hiukset vähän takussa. Ja valo tulee jostain juuri kivasti ja tuoksuu puulta. Ja se villapaita saattaa olla koko idyllin keskipiste, mistä koko juttu lähtee. Toisaalta idylli voi olla aamulla herääminen, kun aurinko paistaa ja keittelee kahvia. Vaatteet ovat suuri osa idylliä. Niiden täytyy olla juuri oikeanlaiset, jotta idylli muodostuu. Keittelisin kahvia laihana jossain minulle suuressa rievussa ja legginssit peittäisivät luisia polviani. Sellaisia ovat idyllijutut.

Ehkä tämä laihdutus onkin kokonaan sitä, että minä valmistelen itseäni idylliin. Idylli on kuin elokuvaa. Se on hetki, joka näyttää pirun hyvältä, vaikka ei olisi mitään tekemistä. Siitä nauttii kovasti ja tuntee olevansa jotenkin mielenkiintoinen ja taiteellinen siinä tilanteessa. Voi, idylliä on niin vaikea selittää. Se on vain jotain, mitä minä aina etsin mutta löydän vain harvoin ja silloinkin vain hetkeksi. Ja ruoka on myös omanlainen idyllin luoja. Mitä miellyttävämpi ruokalista, sitä lähempänä idylliä olen. Ja idylliruoka on hienoa. Se on maustekahveja, kun on syönyt välipalansa. Ruokia, jotka ovat niin jänniä ja terveellisiä. Herkuista idyllin kirjoihin menevät yleensä vain kalliit herkut. Jotkut pienet, mielenkiintoiset ja luxus jutut. Eikö kuulostakkin aika ihanalta minun idyllini :D Vai olenko ainoa, joka sitä voi tajuta? En yhtään tiedä, en ole aikaisemmin yrittänyt selittää idylliä kenellekkään.

49,2 kg

2008-10-11T02:17:00.000-07:00

...ja silti ahdistaa. Pari päivää paino on ollut laskusuuntainen. Gramma grammalta alaspäin. Tietenkin turhauttaa painon laskemisen hitaus ja se, että minä olen jo junnannut tässä kilomäärässä mutta se ei edes ole se varsinainen ahdistuksen syy - ruuan paljous on. Heinäkuun lopun ja syyskuun välisenä aikana lihoin 2-3 kiloa. Ja nyt junnataan vanhoissa tutuissa luvuissa, vaikka voisin jo painaa 46 kg, olla ihana alipainoinen vätys.

Ja syömiset tosiaan ovat number one ahdistuksen aihe. Tuntuu vaan, että syön niin paljon. Ehkä se johtuu siitä, että en ole repsahtanut pitkään aikaan ja syönyt oikeasti paljoa = järkyttävää kasaa ruokaa, jonka rinnalla onnistunut päivä tuntuu onnistuneelta. Nyt on jotenkin vaikea tuntea itsensä onnistuneeksi. Kaikki tuntuu niin paljolta. Ja vielä yksi pointti, miksi tunnen syöväni paljon. Monesti kcal määrä menee lukujen 900-950 välimaastoon. En pidä tuosta luvusta. Hetken aikaa oli ok sallia vähän enemmän kaloreita ruokalistaani mutta nyt se ennemminkin ahdistaa. En kuitenkaan laske taas kcal määrää takaisin siihen alle 900 juttuun, koska ehkä tämä kcal määrä on minulle parempi, kun kerran olen repsuillut paljon vähemmän.

Tänään join vähärasvaisen cappuchinon aamupuuron kanssa. Ja vähän kyllä oksettaa. Eilenkin oksetti kotiin kävellessä. Tai oikeastaan ehkä keskiviikosta asti on joka päivä oksettanut jossain vaiheessa. Oksettaa tämä syöminen. Ja kuitenkin tiedän, että pakko syödä. Jos paastoilisin niin syödessä turpoaisin vaan aivan järkyttävästi. Ja muutenkin repsuilisin koko ajan - niin kävi viimeisimmillä paastoyrityksilläni. Ja nyt on vielä lauantai, joten suunnittelin päivän miettimättä hh.-, prot.-, ja rasva-arvoja. Eli tästä päivästä tulee tosi hiilaripommi päivä, mikä huolestuttaa. Ja kcal määräkin taitaa olla sen ~990, joka ylittää normaalipäivän kcal määrän. Ajattelin, että lauantaina ei tarvi niin välittää, kunhan kcal määrä on alle 1000. Mutta kyllä se vaan pistää huolestuttamaan. Tämän viikon minua on muutenkin alituisesti vaivannut puntaripelko. Sitten voi miettiä, miten uskallan tällaisen päivän jälkeen huomenna puntarille. En välttämättä menekkään.

Eilen BodyStep ja venyttelyt salilla, kierros hulluilla päivillä (josta mukaan pikakahveja ja halpoja mansikoita) ja kävely kotiin. Kotimatka oli vittumainen. Laukku painoi helvetisti ja jossain vaiheessa oksetti. Kotiin tullessa olin niin väsynyt, että kaaduin vaan sänkyyni. Vaikka toki jatkoin touhuamista hetken päästä. Katsoin BB:n, söin iltapalan ja sitten katsoin vielä keskiviikon ja torstain jaksot, joita en ollut vielä nähnyt. Olin siis tallentanut ne huoneeni digiboksille. Ja siinä sitä itse perjantain jaksoi katsoessani olin onnellinen, etten ollut ostanut mitään herkkuja sunnuntaille valmiiksi. Silloin nimittäin tuntui, että pari keksiä olisi maistunut. Mutta sekin sitten onneksi meni ohi. Mutta näin eilen. Ja tänään sitten pelätään urakalla lihomista, koska en taida jaksaa liikkua. Salilla ei tapahdu mitään, uimahallit menee aikaisin kiinni ja muutenkin viikonloppuisin ovat täynnä seurojen uimareita eli sitten on yhdelle radalle tungettu kaikki kuntouimarit. Kävely ei inspaa muuten vaan. Eli tänä päivänä varmasti lihon ja se inhottaa ja oksettaa.

Friday
aamupala : omena elovena minuuttipuuro & maitokahvi
välipala : cracotte & salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 80g raejuusto ja 80g tuna
lounas : chili con carne, jossa ½ pussi knorr ateria-aineksia, 0,25dl riisiä, 100g tomaattimurskaa, 40g jauhelihaa, 50g kidneypapuja ja 50g punaista paprikaa
--- BODYSTEP ---
salilla : 1½ kuppia mustaa kahvia
--- VENYTTELY --- (+ kävely kotiin, 4 - 5 km)
iltapala : cracotte, 150g maitorahka 100g mehukeitolla & salaatti, jossa 20g kurkku, 20g feta, 25g tomaatti ja 10g ruukkusalaatti

~942 kcal ~81g prot. ~118g hh. ~20g r.
+ hyvät liikunnat / - liikaa hh. ja aika iso kcal määrä (kuitenkin sallitun rajan sisällä ja toisaalta kuluttaahan bodystep ~500 kcal)

Solntse

2008-10-10T03:11:00.000-07:00

Ulkona paistaa syysaurinko kauneimmillaan ja minä istun sisällä. En edes lue venäjää, niinkuin pitäisi. En tee mitään, mitä pitäisi. Kunhan völlään menemään. Piti tulla tänne purkamaan vähän ruokalistojani. Solntse on muuten aurinko venäjäksi. Olisi periaatteessa voinut nakata venäjäinnostukseni pyörteissä venäläisen mallin kuvatkin postaukseen mutta jotenkin nuo ihanat Jessica Stamin kuvat sopi tähän niin hyvin. Kanadalainen hän siis. Ja ulkona aurinko paistaa juuri tuollaisella keltaisella sävyllä, kuin miltä kuvissa huoneen seinät näyttävät.

Eilen kävin hulluilla päivillä. Ei edes ollut tarkoitus mutta kun satuin kävelemään kaupungissa, matkani oli bussipysäkille tai kävellen kotiin salilta. Satuin kuitenkin huomaamaan ne hullut päivät niin pakko siellä oli käydä. Kaksi paitaa ostin Vero Modasta. Klassisen, löysähkön poolopaidan (valkoinen, nam) ja sellaisen pitkän puolihihaisen roosanpunaisen "raidallisen" neuleen. Jep, eli jos joku tunnistelee stokkalla nämä vaatteet niin ne ovat uutuuteni. Melkein ostin Leviksen farkutkin. Istuivat niin hyvin! Mutta alennuksesta huolimatta merkki maksaa ja ne maksoivat 60 €. Ei sinänsä, olen ostanut kaksi 80 € maksavaa neuletta (upsiii...), joten kyllä farkkuihin olisi tuon verran voinut laittaa. Mutta olen kuitenkin nykyään vähän tarkempi rahojeni kanssa, koska ne uhkaavasti lähenevät loppuaan. Eli ei kun uudelleen työharjoitteluun, kävinkin jo eilen työvoimatoimistossa ottamassa selvää asioista taas kerran. Niin muuten, ne housut olivat vyötäröltä kokoa 28 ja olisi varmasti ollut varaa olla koko 27. Eli siis mitä ihmeen liioitellun pieniä kokoja sinne on nakeltu, koska minä en tosiaankaan ole vyötäröltäni niin pientä kokoa!

Ja mitäpä totesinkaan hulluilla päivillä - jotain mielenkiintoista. Ensinnäkin olisin kamalasti halunnut ostaa suklaata ja karkkia. En sen takia, että söisin ne. Sen takia, että olisi niin mukava keräillä suklaapatukoita pusseihin suhteellisen halvalla. Olisin niiiiin kovasti halunnut vain ostella sitä karkkia ostamisen innon vuoksi. Siitä olisi saanut sykähdyttävän tunteen, kun tuntee saavansa rahoilleen vastineeksi miljoona pätkistä ja suffelia. Vaikka tiedän myös, ettei hullujen päivien karkit oikeasti niin kovin paljoa halvempia ole. Eikä oikein mikään mukaan, paitsi jotkut housut ja matkat ehkä. Niin ja herkussahan oli pakko käydä, vaikka ei niitäkään tuotteita todellisuudessa paljoa alenneta. Aivan sama. Ostin cracotteja, koska hoksasin, että yhdessä on vain 25 kcal ja parempi hiilariarvo, kuin näkkärissä. Heti illalla tosin meni kaksi suunnittelematonta cracottea kotona mutta se on nyt mennyttä. Alpen Lightit olivat tarjoiksessa, niitä siis. Lisäksi piti ostaa Nescafen café vanilla paketti. Nuo on sellaisia, joita voisi käydä hakemassa pari lisääkin, eri makuja siis. Nyt kun vähän halvemmalla saa niin voi kai sitä ostaa. Nuo ovat niin idyllisiä! Makuina myös café au chocolat, latte ja cappuchino. Vanilja maussa on 79 kcal yhtä jauhepussia kohden mutta ei niitä nyt joka päivä pitäisikään juoda. Näissä tällaisissa makukahveissa ja muutenkin pienissä herkuissa vaan on joku käsittämätön idylli, vaikka ne onkin vaikea tunkea ruokalistaan niin, että kaikki muukin oikeasti tärkeä mahtuu listalle.

Tarjouksien ulkopuolelta oli pakko ostaa sinistä ja tulipunaista sokerikuorrutetta, koska en ole koskaan ennen nähnyt niitä. Voi että, saavat odottaa jouluun asti. Sitten on vielä lisää värejä pipareiden koristeluun! Tupakkaa ostaessani mietin, että jospas olisikin suklaatarjousten sijasta tupakkatarjouksia. Laareittain eri tupakkamerkkejä, joita voisi halvalla satsata. Harmi, ettei jo lainkaan vuoksi tule tapahtumaan. Mutta joo, nyt alkaa pitkästyttämistyö, kun latelen kahden viimepäivän ruokailut.

Wednesday
aamupala : omena havre & maitokahvi
välipala : 200g 1% viili, jossa 20g mysliä, salaatti, jossa 50g raejuustoa, 80g tunaa, 20g tomaattia, 30g kurkkua ja 40g punaista paprikaa & kahvi mustana
lounas : 100g raejuusto & risotto, jossa 0,25dl riisiä, 80g tuna, 50g kidneypapuja
iltapala : 100g jogurtti 100g mehukeitolla & 100g raejuusto

~830 kcal ~96g prot. ~100g hh. ~11g r.
+ hyvät arvot kaikin puolin / - en mennyt balletoneen ja pilatekseen, niinkuin piti

Thursday
aamupala : omena elovena minuuttipuuro & maitokahvi
välipala : 50g raejuusto, 100g jogurttia 100g mehukeitolla & salaatti, jossa 100g kurkkua, 20g ruukkusalaattia ja 10g salaattikastiketta
lounas : mandariini & subway patonki grillatulla kananrinnalla ja vähällä öljyllä (jonka tietenkin laskin mukaan), ei juustoa
--- BALLETONE ----
iltapala : mandariini kuntosalin pukuhuoneessa, kotona 100g maitorahka omenalla, cottifrutti & 2x cracotte

~932 kcal ~71g prot. ~118g hh. ~13g r.
- en mennyt pilatekseen, vaikka piti / - cracotet eivät kuuluneet suunnitelmaan / - liikaa hh, liian vähän prot. / + ei repsahduspäivä, joten laitetaan nyt joku plussa

Eilen kyllä repsu oli lähempänä, kuin aikoihin. Ensinnäkin söin turvallisia pöperöitäni keittiössä ja sisko teki leipää. Ja pitkästä aikaa teki kyllä leipää mieli! Ja turhautti sinänsä, että nämä viimepäivät ovat olleet vain jatkumoita "mitä syön seuraavaksi" ja "mitä huomenna laittaisi ruokalistaani" -hetkistä. Mutta kaksi suunnittelematonta cracottea riitti kuitenkin pitämään minut pois mäyssäämisestä. Vaikka edelleenkin tunnen repsun tulevan milloin vain, koska olen selviytynyt aivan liian hienosti. Tuntuu, että ehkä pitäisikin repsahtaa joku päivä niin sitten taas hyvin syöminen olisi herkullisempaa. Mutta en minä voi suunnitella repsahtavani, sen pitää tulla vahingossa. Enkä voi pitää tietoisesti välipäivää, se on liian pelottavaa. Ja kun sunnuntaisinkaan en aivan liiaksi haluaisi tankata, vaikka onkin herkkupäivä. Pelottaa sekin tankkaus turhan paljon. Ja toisaalta en edes halua repsahtaa, koska se on inhottavaa, ällöttävää ja siitä seuraa järkyttävä olo henkisesti ja fyysisesti. Että näin.

Miten teillä? Oletteko käyneet hulluilla päivillä hakemassa mässyä / riepuja / mitään? Onko joku ostamassa matkoja sieltä?

French Chic Day

2008-10-08T11:12:00.000-07:00

Kuvissa tuo ihana ranskalainen Eva Green. Itsellänikin tänään tyylin innoittajana raskalainen pukeutuminen. Kaikki alkoi siitä, kun lakkasin kynnet tulipunaisiksi. Sitten päätin, että samalla voisi vaikka punata huulet saman punaisiksi. Ja sitten oli pakko pukeutua sen mukaan. Ja tänään oikeasti oli vähän jopa ihan nätti olo ja se oli kivaa. Vaikka en kyllä ketään tänään nähnyt, suurimman osan päivästä pällistelin huoneessani neljän seinän sisällä. Muutenkin hengasin sisällä, mitä nyt välillä kävin tupakalla.

Kaffein laittoi edelliseen postaukseen mielenkiintoista kommenttia. Pakko myöntää, että siltikin pidän itseäni verrattain terveellisenä. Tiedän kyllä, että voisin helposti syödä enemmän, etenkin niinä päivinä, joina liikun. Mutta minulle tämä määrä on suurin mahdollinen, jonka pystyn nielemään ilman ahdistusta. Sitten toki vituttaa, jos tämä määrä alkaa tuntua liian suurelta. Tällä hetkellä nimittäin poden huonoa omatuntoa siitä, että en tänään lähtenyt salilla balletoneen ja pilatekseen, niinkuin piti. Lihottaa :/ Kammottaa niin kamalasti, että huomenna puntari näyttää enemmän, kuin tänään. Lauantaina kävin viimeksi puntarilla ennen tätä aamua. Paino 49,7 kg - huomenna enemmän. Enkä käsitä, miten olen hoikempi, kuin viimeksi samassa painossa (yleensäkin suuri ihme, että näen jotein eroa alkutilanteeseen, koska tämä on ensimmäinen kerta sitä laatua). Ja painokin vaan jumittaa jumittaa jumittaa ja saa minut tuntemaan itseni aivan liian isoksi kuitenkin.

Tänään skippasin kuitenkin salin ihan ekologisesti hyvällä syyllä. Innostuin viimein organisoimaan jätekierrätyksen kotiimme. Nyt on kartonki-, paperi-, metalli- ja energiajäte perustettu tähän taloon. Kiitokset voi osoittaa Mollylle. Biojäte meillä oli jo, mutta kaikki eivät sitä käytä, joten nyt sanoin, että saavatpa alkaa käyttämään! Mielestäni kierrätys ei sentään pelasta maailmaa mutta kuitenkin ihmisillä on vastuu myös kipoista ja paketeista niiden tyhjentymisenkin jälkeenkin.

Mutta vaikka teinkin tämän päivän hyvän työn niin silti toivoisin ennemminkin, että olisin mennyt salille. Olen kyllä aika ahdistunut. Olen syönyt, kuten normaalisti syön. Aamupalan, välipalan ja lounaan (iltapalaa en vielä ainakaan). Viimeisimmän vasta aivan liian myöhään jälleen kerran - siihen on muuten tultava muutos ja alettava syömään lounas aijemmin. Lounaan kohdalla tosiaan alkoi tökkiä. Tai ehkä ennemminkin sen jälkeen. Liikaa syödessäni minulle tulee nimittäin paha olo ihan fyysisesti. Ahdistus ja tunne, että haluaisi oksentaa. Eikä sitä normaalisti tule muutakuin repsahtaessa. Vaan tänäänpä tuli, vaikka suunnitelmaa noudatin. Vaikka olisin tehnyt kuinka hyvää tahansa niin siltikin olen vain istunut ja ollut lämpöpuhaltimen lämmitettävänä. Ja silti syön normaalisti, vaikka en ole missään kuluttamassa ruokiani pois. Voi hyvä jumala.... Eikä ole yhtään mukavaa. Vielä iltapala edessä mutta arvatkaahan kahdesti, tekeekö mieli syödä yhtään mitään. En tiedä pakotanko itseni vai jätänkö syömättä. Eli siis tähän postaukseen ei tule tämän päivän ruokalistaa vaan eilisen. En tiedä vielä, mitä tulen syömään. Tai siis tulenko syömään iltapalaa vai en :S

Tuesday
aamupala : elovena minuuttipuuro & maitokahvi
välipala : 250g porkkanaa, 3 kuppia teetä ja salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 50g raejuusto ja 80g tuna
lounas : chili con carne, jossa ½ pussia knorrin chili con carne seosta, 0,25 dl riisiä, 40g jauhelihaa, 50g kidneypapuja, 100g vihreää paprikaa ja 100g tomaattimurskaa
--- kävely venäjän tunnille ja takaisin (yht. 8 km) ---
iltapala : cottifrutti ja 150g maustamatonta rasvatonta jogurttia, jossa 50g mehukeittoa

~945 kcal ~80g prot. ~123g hh. ~19g r.
+ ei kokonaan liikkumaton päivä, vaikka olikin venäjän tunti / + hyvin vihanneksia / +/- aika iso kcal määrä mutta sallituissa rajoissa / - liikaa hiilareita

Niin ja haluaisin vielä sanoa, että en tunne syöväni kauhean vähää, koska minulla ei ole nälkä usein. Syön neljä kertaa päivässä terveellistä safkaa (ok, en sano, että kaikki mitä suuhuni laitan olisi terveellistä - niinkuin esim. tuo jauheliha - mutta pääosin aika terveillä ruoka-aineilla mennään) ja se pitää minut kylläisenä mutta ei ähkyisenä. Eli juuri hyvä minulle.

Arghhhh, juuri ennen postauksen aloittamista tulin tuolta kylmyydestä tupakalta mutta uudelleen pitäisi mennä nyt heti! Tupakka helpottaa ahdistusta ja sen jälkeen osaa usein ajatella vähän selkeämmin ja rauhallisemmin, jos joku kumma ääni on huutanut päässä, että "syötpäs sinä paljon, kun et edes liiku", heh :/ Mutta kuinka täältä katoaa taas selittämättömästi pihalle, kun juuri äsken kävi. Äiti tietää, että poltan mutta viimeksi valehtelin hänelle, että en polta edes joka päivä. Ja en muutenkaan halua äitini ajattelevan, että juoksentelen koko ajan tupakalla - niinkuin teen. Jos nuo menisivät pian saunaan niin pääsisin tuonne pakasteeseen (=ulos) rauhoittelemaan itseäni nikotiinilla ja hä'ällä ja kaikella sillä tappavalla paskalla, mitä yhteen tupakkaan saadaankaan käärittyä.

Edit: Vaikka en näitä edittejä oikeasti harrastakkaan (ja tämä onkin ensimmäinen kerta, kun lisään jotain postaukseen myöhemmin) niin pakko nyt kuitenkin kertoa, että kahden tupakan, yhden sisun ja kymmenen minuutin lepäilyn jälkeen kaikki on nyt paljon paremmin :) Vähän alkoi tupakka heikottamaan mutta oksettava olo oli ja meni, kiitos siitä. Nyt on omituisen heikko, vähän tutiseva mutta raukea olo. Ja näillä syömisillä heikko olo siis ei normaalisti ole seuranani, enkä usko, että tämä edes syömisistäni johtuu. Ennemminkin ehkä siitä, että oli niin kovasti puskamassa ahdistuskohtaus päälle mutta sain sen taltutettua tupakalla ja levolla. En minä liikaa ole syönyt ja kyllä se iltapalakin menee, vaikka vähän oksettaa ajatus ruuasta. Kyllä sekin menee ohi kohta :)

U menja est novoje balto

2008-10-07T12:17:00.000-07:00

I eto krasivoje!!! Ja jos joku haluaa saman suomeksi niin minulla on uusi takki. Ja se on kaunis!!! Talven tulipunainen unelma, jonka vihdoin päätin ostaa. Heti venäjäntunnin jälkeen kävelin Vero Modaa - josta siis normaalisti en osta mitään, en tiedä miksi - ja ostin sen. Koko on s, kun xs:iä ei ollut. No, mahtuu ainakin villapaitaa sinne alle. Ja voi kiesus, mikä päivä onkaan ollut! Sain luettua venäjän kappaleen 5 kieliopit ennen tuntia, onnistuin tekemään mainiota chili con carnea ja vieläpä soveltaen reilusti knorrin sivuilla olevaa ohjetta (yleensä lounasruokien kanssa soveltaminen ei ole alaani mutta olen kehittynyt huimasti, kun aloin terveelliseksi), loistin venäjän tunnilla, ostin uuden takin.. Ja mitä vielä - niin, ei ole nälkä edes vaikkakin pakko syödä iltapala.

Onnellisuuteni kääntöpuoli onkin, että rahat ovat lopussa. Äkkiä pitää etsiä töitä, että on rahaa ostaa niitä unelmien joululahjoja ihmisille. Mutta tätäkin olen nyt organiseerannut siihen malliin, että huomenna käyn kirjastossa hakemassa venäläistä musiikkia ja jos löytyy jotain venäläistä leffaa tai vastaavaa ja sitten menen työvoimatoimistaan kinuamaan informaatiota. Ja kyllä, minulla on mieletön draivi oppia venäjää, venäjää, venäjää ja siinä samassa haluaisin siivota koko talon (not gonna happen, though), järjestellä, tehdä äidilleni ja siskolleni laihdutusohjelman (eivät osaisi kuitenkaan sitä noudattaa, joten miksi vaivautua), organiseerata meidän kotiin jätteidenkierrätyksen ja olla muutenkin super Molly! Mutta kun ei ole oikein mihin tätä kaikkea energiaa suunnata niin kihisen vain hiljaa intoani. Venäjääkään ei jaksa lukea 24/7.

Niin ja onnellisuudellani on muuten toinenkin kääntöpuoli. Minua pelottaa milloin repsahdan. Ei minulle ole luonnollista tällainen onnistuminen. On alkanut siis todellakin pelottamaan milloin se tapahtuu. Ei jos se tapahtuu. Milloin minulla alkaa mennä ruuan kanssa taas huonosti? Se on aika iso kysymys tällä hetkellä päässäni. Kyllä se tapahtuu, aivan varmasti. Tai ainakin isomman luokan repsu odottaa tuolla jossain. Mutta missä? Ei lauantain jauhelihakeittorepsukaan ollut oikea repsu. Se oli kolme lautasellista jauhelihakeittoa, jotka korvasivat lounaan ja iltapalan. Voi, tämä on käsittämättömän rasittavaa. Nälkäkin alkaa nyt vähän pukkaamaan, mutta onneksi on vielä iltapala odottamassa.

Ja olen ollut taas niin vitun edistyksellinen syömäri, että pakko taas nakata menuni kaikkien näkyville. Herkkupäiväkin meni aivan käsittämättömän hyvin ja mehupäivä onnistui täydellisesti. Olen muuten miettinyt, että en usko olevan kenellekkään paha asia nähdä ruokalistojani. Minä en syö paria porkkanaa ja omenaa päivässä ja kirjoittele, että se on paljon (enkä siis todellakaan halveksi ketään, joka näin tekee, älkää käsittäkö väärin). Joku voi saada siitä vaikutteita omiin syömisiinsä, ehkäpä, en tiedä. Mutta minä syön erittäin terveellisesti, neljä kertaa päivässä ja omaan peruskulutukseeni nähden ihan hyvän verran. Peruskulutukseni on noin 1500 kcal ja syön päivittäin alle/päälle 900 kcal, paitsi sunnuntaisin, kun syön enemmän ja maanantaisin, kun kompensoin herkkupäivää mehuilemalla. Tietenkin olen neuroottinen grammamäärien suhteen, lasken kaloreiden lisäksi ne muutkin arvot ja so on. Mutta kyllä minä uskon, että jos joitain vaikutteita blogistani saisi niin eivätkö ne olisi vain positiivisia? Joku ehkä haluaisi syödä terveellisemmin. Mitä mieltä olette? Vaikka en minä kuitenkaan syömisieni luettelemista lopettaisi, vaikka sen kokisittekin huonoiksi vaikutteiksi muille. Koska kuten olenkin jo sanonut niin tämä blogi on minun ruokapäiväkirja ja omatunto.

Herkkusunday
aamupala : elovenan minuuttipuuro (makuna kaura) 100g mehukeitolla & maitokahvi
välipala : salaatti, jossa 50g tomaattia, 50g kurkkua ja 20g fetaa & 2 x paussi välipalakeksi
lounas : Quick and Tasty meksikonkeitto
--- BODYSTEP & BODYBALANCE ---
ennen BB:tä : 2 x paussi
herkuttelu BB talkshown lomassa : iso Daim patukka (56g), Fami patukka (32g), 3 palaa äidin suklaalevystä ja Ristorante pizza, josta tarkoituksella jätin syömättä yhden palan, jotta saan päivän loppusummaksi paremman luvun

~1804 kcal / muista arvoista ei tietoa, enkä sitä haluakkaan, koska arvot olisivat kammottavat
+ erittäin onnistunut herkkupäivä / + ei liikaa mässyä mutta riittävästi / + Liikunta on iso plus / + ei liikaa kaloreita, sillä jos liikunnat ottaa huomioon niin söin peruskulutukseni verran / Uskomatonta, eikö! Ei edes miinuksia!

Juicy monday
1l mehua & maitokahvi

~370 kcal ~7g prot. ~90g hh. ~4g r.
+ mehupäivä parhaimmillaan / + ei absoluuttinen lepopäivä, koska olin teatteriharkoissa (aika fyysistä hommaa, sitä eivät ihmiset tiedä) ja kävelin sieltä kotiin (n. 4 km) / Ja kyllä, prot. ja hh. arvot päin vittua mutta mehussa nyt sattuu olemaan noin.

Että aika fucking uskomatonta. Nyt ehkä ymmärrätte, miksi pelkään repsua, koska minulle menee liian hyvin. Tämän tiistain ruuat tulevat seuraavassa postauksessa, koska vielä kerkeää repsahtaa, jos niin sattuu käymään enkä muutenkaan ole vielä laskenut arvoja. Sen verran tiedän, että noin 910 kcal tulee olemaan (jos en repsua), koska chili con carneen tuhrautui aika paljon kalorisaldoa. Niin ja melkein unohdin kertoa, että kuvissa tosiaan venäläinen malli Natalia Vodianova, aika uskomaton, eikös. Vaan nyt do svidanija moi dryzja!

Mamas Food

2008-10-04T13:31:00.000-07:00

Kuvassa Hannah Murray, joka on ihana etenkin Skinsin Cassiena. Mutta oikeastaan Hannah ei ole niin laiha, kuin miltä puvustuksessaan näyttää. Koska sillä on pieni pömppis, joka siis on nähtävissä aina, kun tyttö on sen pienen hetken alusvaatteisillaan. Että tälleen. Ja alhaalla Polly Stenham, nuori näytelmäkirjailija, jolla on ihanat jalat ja mielenkiintoiset kasvot. Kasvot vaan eivät oikein käy ilmi hyvin tuosta kuvasta.

Minun päiväni on varsin riemastuttava. Kerrassaan! En ole lukenut venäjää, niinkuin piti. En käynyt kävelyllä enkä tehnyt pilatesta, vaikka suunnittelin toisen noista aikeista toteuttavani. Sen sijaan olen syönyt. Kolme lautasellista jauhelihakeittoa aamupalan ja välipalan lisäksi. Ahdistushan siitä tuli. Juuri kun meni niin hyvin! Äidin ruokahan se on aina sellainen, mikä on jotain niin ihmeellistä. Lieventäviä asianhaaroja ei ole. No ehkä se, että söin tuon jauheliha(läski)sopan kahdessa erässä. Aluksi ei tehnyt edes mieli koko keittoa. Ja kuitenkin päätin ottaa puolikkaan lautasellisen, jota seurasi toinen puolikas. Ja siitä tunti tai kaksi niin johan lähti vielä kaksi lautasellista. Voi vitun nyyhke! Sentään hieman helpotti, kun laskin päivän aijemmat kalorit. Eli tältä päivää 510 kcal + kolme lautasellista jauhelihasoppaa. Ja muita arvoja en edes halua arvailla. Liikuntana ehkä 3 km kävelyä, kun piti käydä alkossa hakemassa amigolle vähän viiniä.

Jotain positiivista? Osaan nyt soittaa ja laulaa sen Guantanameran, lyriikkojen opetteluhan se siinä kesti. Vaikeammaksi tekee nimittäin se, että en osaa espanjaa. Erittäin negatiivista? Kotiruoka tuhoaa minut. Mitä tahansa äitini valmistaakaa on se vaan niin herkkua. Mutta anyway, haluan puhua torstain ja perjantain syömisistä, koska olen syönyt mallikkaasti.

Torstai
aamiainen : elovena minuutti puuro sekä maitokahvi
välipala : salaatti, jossa 100g kurkkua, 100g raejuustoa ja 80g tunaa sekä omena
lounas : 100g raejuusto ja lohinuudeleita eli ½ pakettia riisinuudeleita, joiden seassa 100g keitettyjä pakastelohikuutioita ja 15g Creme Bonjouri Cuisinea
iltapala : appelsiini ja rahka, jossa 100g banaania, 125g maitorahkaa ja 50g maustamatonta rasvatonta jogurttia

~924 kcal ~99g prot. ~99g hh. ~12g r.
+ hyvät arvot, maukkaat ruuat / + kivasti vihanneksia & hedelmiä / - ei liikuntaa, ei taaskaan (!!!)

Perjantai
aamianen : omena havre ja maitokahvi
välipala : 125g maitorahka, jossa omena ja 50g maustamatonta rasvatonta jogurttia sekä salaatti, jossa 30g ruukkusalaattia, 50g tomaattia, 50g kurkkua ja 35g fetajuustoa
--- BODY STEP---
lounas : 0,5 l ranskalainen sipulikeitto ja samanlainen salaatti, kuin välipalana
iltapala : 125g maitorahka 100g mehukeitolla, 20g pistaasipähkinöitä ja 100g rasvatonta maitoa

~859 kcal ~52g prot. ~83g hh. ~18g r.
+ vihdoin liikuntaa / + arvot aivan tarpeeksi hyvät / + kivasti hedelmiä, vihanneksia ja kalsiumia / - join tuon 100g maitoa vasta klo 03 am / - joo voisi olla vähän enemmän proteiinia

Tuo BodyStep oli muuten aivan tappotunti. Ei se normaalia raskaampi ollut, paitsi siis minulle. Tunti oli niin aikaisin, että ajattelin syödä lounaan vasta sen jälkeen - virhe! Puolituntia stepattua alkoi heikottaa. Oli raskaimman biisin vuoro muutenkin. Voimaa ei nimeksikään. Meinasin jo luovuttaa mutta ne jotka ovat blogiani ahkerasti lukeneet niin tietävät kyllä, että tein sen jo kerran. Lähdin steppitunnilta, koska heikotti (silloin tosin heikotti vielä vähän enemmän). Ja nyt oli se sama vetäjä tunnilla, joten en olisi viitsinyt mennä sanomaan, että taas heikottaa. Ja eipä ihme, että heikotti. BodyStep polttaa hulluna kaloreita. Laskin, että päivän aikana, olin ahtanut itseeni ~344 kcal, jonka olin jo melkolailla puoleen väliin mennessä ja muuten päivän aikana kuluttanut. Täysillä tehoilla siis en tunnilla ollut, mikä harmittaa. Mutta kyllä kai siinä kuitenkin 400 kcal sentään meni.

Ja tuota sipulikeittoa oli perjantaina kamalasti. Piti käyttää isointa lautasta, mikä talosta löytyy. Ja sellainen suuri (ja vielä suurireunainenkin) spagettilautanen on valtava minulle, joka mieluummin natustelen kaiken mahdollisimman pienistä lautasista ja kipoista. Tai siis kahville ja vedelle isoja mukeja toki mutta lautasissa suosin pieniä. Ja sitä keittoa oli niin paljon, että tuntui syntiseltä. Vähän sitä jäikin, äiti sai loput. Omatunto muutenkin yhtäkkiä vajosi maan alle. Tuntui, että syön aivan liikaa, vaikka syömiseni ovat aika täydellisiä laihdutuksen suhteen. Ja kuitenkin koko viikko oli mennyt ilman suurempia mielihaluja ja erittäin helposti. Ajattelin, että syön liikaa, koska en kärsi ja ole riivattuna suklaan tai leivän himoamisesti.

Ja tässä vaiheessa on hyvä kerrata koko viikko. Maanantai : mehupäivä ei onnistunut mutta kaloreita ei tullut liikaa / tiistai : syömisten suhteen (lähes) täydellistä / keskiviikko : piti käydä synttärikahvittelulla mutta ei mennyt överiksi / torstai : liikuntaa vaille täydellinen päivä / perjantai : hyvät syönnit ja vielä BodyStep

Eli aika mainio viikko kuitenkin. Tässä kirjoittaessa olen samalla selvitellyt päätäni ja miettinyt, että ei tämäkään päivä mene aivan siihen epäonnistuineiden päivien joukkoon. 510 kcal + keittoa. Vaikka sitä keittoa nyt aika iso määrä olikin niin kuulkaas kun minä pääsen vauhtiin niin kolme lautasellista ei paina mitään. Voisi mennä viisikin - joskaan ei yhdeltä istumalta mutta pitkin iltaa. Mutta kyllä voin sanoa, että tällä viikolla olen ollut tasapainoinen ja terveellinen laihduttaja, olen miettinyt ruokia vain seuraavan päivän ruokalistaa tehdessä ja syödessä. Hieno viikko siis. Jokseenkin tämän päivän jauhelihakeitto tuttavuuteni takia herkkupäivää on nyt vähän rajattava. Mutta ei hätää, minulla on jo suunnitelma! Joskaan en taaskaan lupaa onnistuvani, koska repsahdukset eivät koskaan ole suunniteltuja. Repsahtaa herkkupäivänä, jolloin ei alunperinkään pitänyt laskea kcaleja... Kuulostaa mielenkiintoiselta. Ja en minä tiedä, voinko jättää sunnuntaisin kaloreiden laskemista. Olen liian orjallinen suunnittelija.

Ihmeellistä vain on se, että torstaina painoin 49,9 kg ja perjantaina 50,1 kg. Ja repsahdusta ei ollut tapahtunut, kaikki aivan kurissa. Eli mikähän on? Junnaan nyt pahasti tässä painossa. BMI on lähes 20 ja kuitenkin erotan rintalastani paremmin, kuin viimeksi tässä painossa. Kummaa. Voisiko olla, että jostain on tullut lihaksia tai jotain?

Guantanamera

2008-10-02T09:52:00.000-07:00

Iiks, vittu kun rakastan tuota Kirsten Dunstia, etenkin viereisessä (Pikku-Main blogista pöllimässä) kuvassa. Mutta kuulkaas, nyt seuraavaksi ehkä lyhin postaukseni koskaan.

Ei pysy päässä tehtävät asiat, joten pakko listata tuonne loppuun kaikki, mikä on työn alla. Lihominen kammottaa tällä hetkellä aivan sairaasti. Ja se pelko juuri inhottavasti iski, kun söin lounastani äsken (joojoo, venyi vähän lounas myöhälle ajankohdalla mutta se nyt ei ole pointti). Ja syömisissäni ei ole ollut sinänsä vikaa. Enemmän pelottaa, että lihon, koska en liiku. Nyt voin rehellisesti sanoa, että venäjän opiskelu on tällä hetkellä tärkeämpää. Minun on pakko opiskella aikamoista kyytiä, että tiistaina viitsin mennä tunnille. Minun siis on opiskeltava vielä 3 vaikeinta kappaletta, joista vain helpointa olen vähän opiskellut tunneilla viime keväänä. Kesällä muka oli tarkoitus pitää kieli hallussa mutta eihän sitä kesällä saa mitään aikaan.

Niin ja voisin väliin huomauttaa, että vaikka edelleenkin parista sanasta (joita ei niitäkään pahoiksi tarkoiteta) murrun salaa niin kuitenkin tunnen itseni jotenkin ehjemmäksi. Ehkä se on tuo venäjän opiskelu, joka täyttää päiväni. Tai ehkä vain se, että olen ollut ahmimatta. Vai onko tämä uusi lyhyt onnellisuuden kausi, kuten Venäjällä käymisen jälkeen? Vai olenko minä oikeasti onnellisempi nykyään? :D

Eilen meinasi tulla viiden minuutin ajan kamala läskiahdistus. Aamupalana söin minuuttipuuron ja maitokahvin. Tein kaikkea niin tiivisti, että en ehtinyt syödä mitään, ennen kuin äitini tuli kotiin. Hän teki jauhelihamakaronia. Minä napsin ensin hieman jauhelihaa paljaaltaan ja sitten otin vielä kaksi pientä annosta (= yhteensä semi annos mutta ei todellakaan iso) itse sitä syntistä pastaa ja jauheliharasvaa mukana yäk. Jälkiruuaksi täysin sokerikuorrutettu pipari ja maitokahvi. Sitten siskon synttärikahvittelu. Tosi pieni pala kakkua, coctailpiirakka vähällä ( ! ) munavoilla, koristeltu piparkakku, 1½ Dumlea ja kaksi kuppia mustaa kahvia. Ja jos joku miettii, minne toinen puoli Dumlesta meni niin koira sai sen - hyvät sille. Siinä vaiheessa meinasi vähän ahdistaa. Päätin yrittää olla syömättä illalla kotona. Heti kun tulin kotiin otin kuitenkin pienehkön palan kakkua (klo n. 21). Klo 00:30 oli sen verran nälkä, että söin 3 näkkäriä 28% levitteellä, arkijuustolla ja tomaatilla. Niiden voimalla luin venäjää klo 04 asti. Hyvät minulle. Ja en tosiaan jaksa edes arvella kcal saldoa. Kuitenkin tänä aamuna puntari näytti 49,9 kg eli vähemmän kuin eilen. Eilen tosin ennen puntaria ehdin juoda pari siemausta vettä. Ja tänään kävin puntarilla vasta klo 13:30, koska nukuin niin pitkään. Että katsoo nyt, kuinka läski huomenna on. / - ei liikuntaa / - koko päivä hiilari -ja rasvapommi, ei tietoakaan proteiinista / - kaloreita varmasti liikaa / + päivä ei kuitenkaan karannut käsistä kahvittelun takia ja EN ahminut = päivä ei saa ruokavihkoni sivulle "epäonnistunut"-merkkiä. Ja päivän piristysruiske : opettelen soittamaan ja laulamaan Guantanameraa!

Luen lukemattomat Ellet, Glamourin ja Voguen
Opettelen ne 6 biisiä kitaroimaan, mm. Guantanameran
Ja izutsaju po-ruccki! Eli venäjää opiskelen.
Aloitan heti ajan salliessa lukemaan historiaa.
Ja jossain välissä muka olisi tarkoitus ehtiä salillekkin :)

Nyt järkyttävä kiire kauppaan, kello on 20:31 ja pakko lähteä tupakkaa hakemaan!

About Gingerbreads

2008-10-01T04:43:00.000-07:00

Voi ihanuutta! Paino on 50,2 kg ja painoindeksi viimein taas 19:sta puolella. 19,9 näin tarkalleen - 19 siltikin. Kaksi päivääkin on mennyt siedettävästi. Maanantain piti olla mehupäivä mutta hiukkasen epäonnistuin. Mehupäivistä on tullut näemmä yleisiä repsupäiviä mutta en siltikään halua poistaa mehupäivää listalta. Eli siis mehua tuli lopulta juotua vain 5dl, kun illalla ei enää tarvinnut juoda, meninkin syömään.... Kaikki alkoi proteiinipatukasta, jokseenkaan en heti sen perään alkanut mättämään lisää. Myöhemmin söin 4 x paussi välipalakeksiä, cottifrutin ja 4 paussia lisää. Maitokahvikin jossain vaiheessa silloin päivällä. Liikuntaa en harrastanut, koska maanantaisin on lepopäivä kahdesta syystä. 1. Teatteriharkat (joissa muuten tulee kyllä jonkin verran liikuttua ja kestävät muutenkin 2h 45min) 2. Mehupäivä, millä energialla sitä edes liikkuisi, jos muka mehuillessa onnistuisi. Arvot ~861 kcal ~39g prot. ~131g hh. ~23g r. / - ei liikuntaa nyt kolmeen päivään / - epäonnistunut päivä, piti olla mehupäivä mutta teatterin jälkeen söin / - aivan liikaa hiilareita ja paussikekseistä rasvaa / - liian vähän proteiinia / + en kuitenkaan ahminut, kcal saldo on siedettävä, joten päivä ei ollut aivan hukkaan heitetty :)

Tiistai : Aamupala (~12 am eli 12:00) : Elovena minuuttipuuro & maitokahvi (& muumilaakson tarinoita nauhalta jakson verran :DDD ) / Välipala (vasta 5 pm eli 17:00) : 110g omena, salaatti, jossa 100g raejuustoa, 100g kurkkua ja 80g tunaa / Lounas (6:15 pm eli 18:15, tajuatte nyt varmasti logiikan am / pm kellonajoissa) : lohinuudeleita, jossa puolikas paketti riisinuudeleita ilman mausteita, 100g lohikuutioita keitettynä kalaliemikuutiossa ja mausteeksi 10g Creme Bonjour cuisinea / Iltapala : cottifrutti (10:15 pm) & rahka, jossa 125 g maitorahka, 100g banaani ja 50g rasvaton maustamaton jogurtti (vasta 2:30 am eli siis keskiviikon puolella mutta ennen nukkumistani eli se on edelleen tiistain ruokia minun kirjoissani). Liikuntana Ylen kanavalta nauhoittamani toiminnallinen jumppa (½h), jonka tein juuri ennen välipalaa. ~870 kcal ~80g prot. ~90g hh. ~11g r. / + kaikki arvot erittäin hyviä ja ruuat maittavia + / - liian vähän liikuntaa mutta hyvä, että edes tuon verran / - iltapala banaanirahkan söin aivan liian myöhään.

Siis voi pyhä sylvi, että voi ihminen jaaritella paljon ruuasta. Joo, ymmärrän jos ei voisi teitä vähempää kiinnostaa mutta onhan tämä kuitenkin ruokapäiväkirjani ja omatuntoni, johon haluan tarkasti kirjata jokaisen syömäni murusen. Ja koska tämä on omatuntoni pitää sen olla puhdas ja silloin pitää selittää kaikki syönnit. Minua häiritsee kamalasti, jos jää jonkun päivän syönnit selvittämättä tänne. Mutta harppaus asiasta piparkakkuihin. Koristelin eilen sellaiset 40 piparkakkua. Jouluisin harrastan kyseistä ahkerasti mutta nyt olen jotenkin jo nyt odottamassa joulua joten jo toista kertaa tälle syksylle koristelin pipareita. Yleensä myös paistan piparkakut itse ja juuri tietystä taikinasta mutta nyt on syksy, joten olen suosiolla ostanut kaupasta Eldoradon ohuita piparkakkuja (ovat erittäin hyviä muuten). Aika ironista, että koristelen hulluna piparkakkuja, sillä en mitenkään ihmeemmin pidä piparkakuista - paitsi noista Eldoradon ohuista. Piparkakku maistuu, jos se on tehty juuri oikeasta kaupan taikinasta ja jos siinä on sokerikuorrutetta. Mutta jos joku ihmettelee, mikä vimma minulla on nyt jo ennen joulua koristella piparkakkuja niin voin kertoa. Odotan joulua kaksi ja puoli kuukautta etuajassa. En tiedä, mistä kaikki lähti. Jossain vaiheessa ehkäpä viikko tai kaksi sitten aloin miettiä, mitä hommaan ihmisille joululahjoiksi. Iltatupakalla mietiskelin niitä. Jos oli epäonnistunut päivä ruuan kanssa niin sain ajatukset helposti pois miettimällä joululahjoja muille. Ja niinkuin rakkauslistassani lukee niin minä pidän lahjojen ostosta. Sellaisten lahjojen ostosta, (/tekemisestä) joista vastaanottaja pitää. Jouluisin rakastan kierrellä kaupassa etsimässä sellaisia. Mutta voi voi, kohta tiedän joululahjat kaikille. Miten siis tänä vuonna joulushoppailen :/ Ja minulla on muutenkin nukahtamisvaikeuksia, jos en mene nukkumaan jo puoliunisena, mitä tapahtuu harvoin. Ja siinä missä joku saattaa ehkä nukahtaakseen laskea lampaita niin minä olen miettinyt täydellisen idyllisiä joululahjoja!

Niillä eilen koristelemilla piparkakuilla oli muuten oikea tarkoituskin. Siskoni täytti eilen 20 vuotta. Minulla oli sellainen "haluan tehdä kaikesta kaunista ja täydellistä" -päivä. Äitini leipoi siskon kakun, joka tänään hänelle viedään ja kakutellaan itsekkin. Mutta hänen ottaessa kakun uunista sain idean, että kakun kermavaahdosta tehtäisiin vaaleanpunaista. Ja kyllä, siskoni on niitä ihmisiä, jotka pitää vaaleanpunaisista kakuista. Sitten aloin suunnitella kakun koristelua. Alkoi tehdä mieli koristella piparkakkuja. Ja keksin tavan yhdistää oman huvin ja piparkakkujen kohteen. Kauppaan, pipareita ja vähän lisää sokeritahnaa (pinkki oli lopussa) ja vielä hieman uusia koristeita. Ja tuosta uusimmasta piparisadosta tuli aika uskomaton. Siis tosiaan, jos jossain olen hyvä niin pipareiden koristelu on vahvuuteni! Monesti vitsailen, että olen hyvä kahdessa asiassa; koristelemaan pipareita ja toisena juttuna vaihtelevasti mikälie toinen, tilanteesta riippuen. Asettelin piparkakut kauniisti niin, että päälle jäi neljä piparia, joissa on numerot 20, laitoin tarjoilulautasen kelmuun ja kelmun päälle pakettinauhan ja tein siitä kunnon jumbonauhoituksen, niinkuin minulla on tapana (pakettinauhoituksenkin täytyy olla täydellinen). Tässä vaiheessa tosiaan oli kello jo yli 24 mutta kyllähän idyllistä vielä kortti puuttui. Väsäsin sitten kortin, johon sommittelin 20 erilaista kenkää (leikattu Voguesta, Ellestä ja Glamourista). Kannessa lukee "20..." ja kun kortin avaa niin näkee lisää kenkiä ympäriinsä ja "..SHOES to fall in love with". Sitten omana tekstinäni "Onnea synttärinä, olkoon elämässäsi paljon kenkiä." Ja kortti sievästi pakettinauhan ja kelmun väliin. Sisko rakastaa kenkiä, täyttää 20 vuotta - yhtä monta kenkää kortissa, kuin ikää ihmisessä. Minun idyllini siis tuossa vaiheessa yötä oli täydellinen.

Mitä itseasiassa minulle kuuluu? Ensinnäkin numero neuroottisuuteni on astellut uusiin sfääreihin. Nimittäin television voluumi ei saa olla 3,9,11,13,19,21,23,29 etc, vanha juttu. Mutta nyt tupakkaakin pitää päivän päätteeksi olla sopiva luku. Eli pakko polttaa sillä tavoin, että illalla nukkumaan mennessä askissa ei ole kolmea, yhdeksää, yhtätoista, kolmeatoista tai yhdeksäätoista tupakkaa. Pariluvut edelleenkin ovat kaikista suotavimpia. Hullua, tiedän. Olen myös rakastunut taas Skinsin Cassien. Eilinen Cassien jakso oli kerrassaan ihana, vaikka Chrisillä tapahtui kauheuksia ja olen aina pitänyt Chrisistä.

Minun lupauksistani (18 And Live -postaus) osa on erittäin vaikeita. En ole edelleenkään alkanut pesemään hampaita kahta kertaa päivässä. En ole saanut luettua lukemattomia Ellejä, kesäkuun Glamouria enkä uusinta Vogueta. Kynsien hoito voisi olla vähän parempaa. Nyt pitäisi kyllä putsata vanhat lakat pois ja laittaa uudet. En ole alkanut lukemaan historiaa enkä venäjää. Televisiotakin katson edelleen aika paljon mutta toisaalta vähän vähemmän, kuin lupauksen tehdessäni. Vain tiettyjä sarjoja. Hyvina puoline kuitenkin, että en myöskään ole vahingoittanut itseäni mitenkään enkä ole juonut vielä kertaakaan syntymäpäivieni jälkeen. Olen ylpein kuitenkin siitä, että ainakin tähän mennessä olen laihduttanut tasapainoisemmin ja vähemmän pakkomielteisesti. Saattaahan tämä olla myös joku lyhyt kausi, joka kohta menee ohi mutta ainakin on pari päivää ollut leppoisia. Tämä päivä tosin... Pelottaa! Aamupala ok, välipalaksi omena ja lounaaksi samaa, kuin eilen. Mutta sitten on siskon kakkukahvittelut, kun täytti eilen sen 20 vuotta. Ja minulla on tavallaan lupa ottaa palanen kakkua ja pari piparkakkua tai jotain. Toisaalta haluaisin olla ottamatta, joten en olekkaan varma olenko niin luvallisesti herkuttelemassa. Pelkään kamalasti lihovani kaikesta siitä rasvasta ja sokerista. Ja mitä jos herkuttelu riistäytyy käsistä, mitä jos ahdan kotona itseeni kaiken mahdollisen? Joo, siis pelottaa.
Ja postauksen päätteeksi voisin julkaista uudet säännöt, jotka kumoavat vanhat.

Monday : mehu(kahvi)päivä, jos ruokaa silti sattuisi menemään suuhun (erittäin epäsuotavaa) niin max. alle 900 kcal
Tuesday : proteiinipäivä eli täytyy yrittää panostaa etenkin proteiinien runsauteen
Wednesday : normipäivä, joka pitää sisällään 800-950 kcal*
Thursday : normipäivä
Friday : normipäivä
Saturday : normipäivä, jonka voi ottaa vähän löysemmin halutessaan **
Sunday : herkkusunnuntai ***

* Olen löysännyt sen verran, että kcal määrä voi mennä 900 kcal puolelle. Ennenkin se oli sallittua säännöissäni mutta ei käytännössä. Eli yritän pitää kalorit 800 kcal puolella mutta jos tulee enemmän niin en todellakaan sekoa.
** Vähän lisää kaloreita sallittu, eikä niin pakkomielteistä hiilari / proteiiniarvojen vahtausta. Jokunen kevyt herkkukin sallittu, mikä siis ei todellakaan tarkoita, että mässäys alkaisi jo lauantaina.
*** Yritän sunnuntaisin olla laskematta kaloreita ja siitä tulee vaikeaa. Herkuttelen hyvällä omatunnolla, jokseenkaan en osta 300g mässyä, suklaalevyä, pizzaa ja sipsejä vaan päätän kohtuuden nimissä millä herkuttelen. Yritän pitää alkupäivän vähemmän ruokaa sisältävänä, jotta kcal saldo ei olisi aivan järkyttävä. En kuitenkaan ole syömättä iltaan asti ja saan syödä päivällä myös sitä rakasta leipääni (kohtuuden rajoissa).

Mutta nyt tämä tyttö alkaa panostamaan venäjän lukemiseen ja liikuntaan. Pakko saada venäjässä muut kiinni opinnoissa ja liikunta - no se nyt on pakkomielle. Mutta nyt tämä lähtee koristelemaan kakun, unelmoimaan piparkakuista ja syömään omenan. Niin ja noissa syksyisissä, ihanissa kuvissa ovat muuten Naomi Watts ja Lily Donaldson :)

Love / Hate

2008-09-28T03:25:00.000-07:00

Eilen iltatupakan jälkeen tuli innostus kirjoittaa itsestäni nippelitietoa. Koska koko hommasta uhkasi tulla vain pitkä lista niin sain ajatuksen kirjoittaa sitten vihaus- ja rakkauslistat Mehkauksen tyyliin (ja toivottavasti et Maija pahastu). Olen mehkauksen viha/rakkauslistat lukenut pitkän aikaa sitten, että ehkä sattumalta omassa listassani saattaa olla jokunen sama asia, kuin Maijalla. Mutta ei tarkoituksella. Yksi sama on ainakin vihalistalla. Me emme kummatkaan Maijan kanssa pidä siitä, kun joku on minua/häntä laihempi. Aloitetaan siis negatiivisesti, jotta saadaan positiiviset pohjalle viimeiseksi herkuksi :)

I HATE :

- kuorsaus
- kun käsketään rauhoittamaan ilman aihetta
- inhottavat sivuäänet, kuten muista huoneista kuuluva laulu, näppäimistön ääni nopeasti kirjoittaessa, television ääni, musiikki (ja kaikki nämä vain, jos kuuluvat typerinä taustaääninä)
- liian äänekäs puhe
- hyräily ja huono viheltäminen
- ääni, joka tulee kynsiä purressa
- tahdin taputus ja kynsillä pöytään naputtaminen
- liian äänekäs syöminen
- liian raskaasti hengittäminen
- läski itsessäni
- jenkkakahvat, pömppis
- häpeä vartalostani salilla käydessä (laihojen joukossa lihavana)
- viiltoarvet
- viiltoarpien selittely
- termi "paha olo"
- epäjärjestys
- loska, räntä
- rintani (liian pienet ja yääh)
- liian isot rinnat
- pakollinen "jatkuva talouskasvu"
- globalisaatio
- ilmastonmuutos
- huono maailma
- huono wc-paperi
- yleiset vessat
- apteekissa käyminen
- hiusten pesemine, kuivaaminen ja likaiset hiukset
- hampaiden pesu ja likaiset hampaat
- liiasta kahvista / teestä hetkeksi tummuneet hampaat
- kaksihaaraiset
- hämähäkit ja muut öttiäiset (leppäkertut kivoja)
- nokkosperhoset ja isot perhoset, jotka ovat värittömiä
- korttien maat hertta ja ruutu
- Suomen huippumalli haussa, O.C.
- humalaiset ihmiset, jos itse on selvänä
- krapula, morkkis
- oksentaminen
- masentunut olo, ahdistus
- läskiahdistus
- lihominen
- turvonnut maha
- paleleminen
- muhkurainen tyyny
- nälkä
- syöpä
- pelko
- suru
- vanhempien riitely
- huono musiikki
- kouluun / töihin herääminen
- räppi, hip hop
- typeryys
- sota
- itsekeskeisyys, julmuus
- kiusaaminen
- pölyjen pyyhkiminen, imurointi
- ihottuma, atopia
- rohtuneet huulet
- bussin odottaminen / siitä myöhästyminen
- kun pitää raapia
- sokeroitu tai muuten makeutettu kahvi
- repsahtelu
- stressi
- kun asioita kertyy, eikä saa mitään hoidettua pois alta
- vierailla "pakosta" syöminen, koska syömättömyydestä kyseltäisiin niin paljon ja lopulta tungettaisiin se vitun pulla suuhun
- kun ihmiset puhuvat laihduttamisesta
- hiilihydraatit (!!!), huonot rasvat
- sängyssä pyöriminen, kun ei saa unta
- pullaposket
- kiire
- kesähitit
- villiintyneet kulmakarvat
- kulmakarvojen nyppiminen
- ruvet, koska en osaa olla repimättä niitä
- rasismi
- huono humala
- siideri (yleensä), kalja (join ennen, nykyään ei maistu yhtään), viinat kirkkaina
- tekopyhyys, teennäisyys, tekonauru
- kouluttamattomuuteni
- tyhjän päällä oleminen
- epäonnistuminen
- biologia
- motivaation puute
- vihasta itkeminen
- sateessa kävely vasten tahtoaan (toisinaan kotona ollessa sateessa huvikseen hyppiminen on eri asia)
- märät sukat ja kengät (etenkin, jos on pitkä matka käveltävänä)
- tummat silmänaluset
- kipeät lihakset
- raajojen puutuminen
- lääkärissä (etenkin hammaslääkärissä) käyminen
- kun yksi kynsi on muita lyhempi
- numerot 3, 9, 11, 13, 19, 21, 23, 29, 31, 33, 39 etc. (jos et tajua logiikkaa niin en pidä luvuista, jotka päättyvät numeroihin 1, 3 tai 9 - luku 1 on poikkeus, koska se on ensimmäinen numero)
- huonot, epäuskottavat (joiden pitäisi näyttää uskottavilta) ja liian huuhaa elokuvat
- huonot kirjat, jotka silti on pakko lukea loppuun asti, kun on kerran aloittanut
- kun myyjä tulee kaupassa kysymään tarvitsenko apua
- rahan kuluminen
- Visa Elektron, jonka kassalle ojentaessa aina tulee karmea tunne kun tietää näkymättömän rahan juoksevan käsistäni sen muovipalan mukana
- japani ihkutus (sori)
- pakkaset
- liian leuto talvi, liian kylmä kesä
- ennakkoluulot
- liiallinen "musta tuntuu" -tieto
- vaatteet, joita täytyy koko ajan silittää
- showpaini
- asioiden ainainen toistaminen äidilleni, joka ei vain voi tajuta ensimmäisellä kerralla
- siskoni apaattisuus ja tietokoneriippuvuus
- so called isäni
- kännykän akku, joka on aina loppu
- kylmä suihku
- saarnaus asiasta, jonka on jo päättänyt kuitenkin tehdä
- rumat asiat (joita toisinaan käy kuitenkin sääliksi, sillä joku ne rumatkin tavarat ja vaatteet on suunnitellut)
- ahdistushengitys
- vaatteiden rikkoutuminen
- ihmiset, jotka pysyvät omassa kannassaan suostumatta edes kuuntelemaan muutaa tietoa / mielipidettä (saa pääni kiehumaan etenkin, jos joku uppiniskaisesti ajattelee olevansa oikeassa, vaikka olen 100% varma, että tieto on väärää)
- riitely
- että minua haukutaan, tulee paha mieli
- kaksinaamaisuus
- kun haukun äitiäni vihaisena, tulee paha mieli myös
- levinnyt meikki
- ainainen muiden syyttäminen
- liioittelu
- muiden seurassa piereskely ja muu sikailu, liika sikamaisuus yleensäkin
- äärifeminismi, äärikommunisti, äärikapitalismi ja ääriuskovaisuudet
- kun joku toinen on minua laihempi (= haluaisin itse olla aina laihin mutta ei tällä ruholla sellainen onnistu)
- ihmisen ala-arvoisena ja huonona pitäminen pelkän pärstäkertoimen / lihavuuden vuoksi
- reverse thinspo (julmaa!)
- proana/mia ihkutus
- aina viimetingassa oleminen, myöhästyminen

I LOVE :

-asioiden listaaminen
- valmiiksi saaminen
- mielikuvani
- pienet ilot
- tietyt sanat, esim. gypsy, spirit, humala, vapaus, cabaret
- Pikku Myy
- vastapestyt hampaat
- vastapestyt hiukset
- lämpö
- sauna
- kauniit vaatteet ja vaatekokonaisuudet
- kengät
- päivät, jolloin on kaunis /laiha olo
- tulipunainen ja tulipunaiset esineet & asiat
- päivät, joina ihmeellinen ilo vallitsee koko ruumiissa
- syksy ja loppukevät
- hyväntuoksuiset tuotteet
- koirani & siskoni koira
- yleensäkin koirat, ketut, siilit
- syöttölautamme oravat
- myös napaketut, aavikkoketut, mangustit, kissanpennut, fretit ja chinchillat (+ monet muut elukat)
- äitini
- hyvät elokuvat
- tupakansavun kauneus
- yleensäkin kauniit asiat
- persoonallinen sisustus & tyyli
- kirjallisuus
- historiantieto
- Venäjä maana ja kielenä
- espanjankieli
- matkustelu
- Sopranos, Madventures, Big Brother, Huippumalli haussa, Gossip Girl, Little Brittain ja Serranon perhe
- tatuoinnit
- pata ässä
- laivaston sininen
- navy tyyli kaikessa
- hyvä musiikki
- blues
- lapsuus
- lentokoneruoka
- teatterin tekeminen ja näkeminen
- shoppailu
- suklaa
- mangomeloni jäätelö
- vanhat ajat
- laihuus
- lonkkaluiden, kylkiluiden, solisluiden ja rintalastan näkyminen
- isot silmät
- paksut tummat hiukset
- kivat hatut
- persoonallisuus
- pehmolelut
- lumen narskuminen
- aikaiset aamut, aamuvirkkuus (joo ja sitä en tasan ole)
- kesäyö klo 5
- korkojen kopina hiljaisuudessa
- kun aurinko osuu kauniisti lumeen / betonikolossiin
- mäntyjen latvat taivasta vasten
- kultaiset pilvenreunat
- kahvi mustana tai maidolla
- teepannullisen keittäminen
- teen ostaminen
- Frezza Mocca
- minttukaakao kermavaahdolla
- valkoviini
- vodka
- Jefferson Airplanen biisin "Somebody To Love" kuunteleminen hyvässä humalassa
- hyvä humala
- Bob Dylanin "Like a Rolling Stone" ja Simon & Garfunkelin "Church Is Burning"
- laulaminen, kun ääni lähtee hyvin
- sisu pastillit (vihreässä askissa)
- yö
- hiljaisuus
- kun tuntee olevansa balaansissa itsensä ja kaiken kanssa
- Jack Kerouac
- Kate Moss
- Janis Joplin, Bob Dylan
- hotellihuoneet
- retkeilyalueet
- luonnossa (myös uimahallissa) uiminen
- Sims 2
- puhtaat/pehmeät vuodevaatteet
- hotelliaamiainen
- Fear and Loathing in Las Vegas
- San Francisco, New Orleans, Las Vegas ja New York, joissa en missään ole käynyt mutta joista minulla on ihanat mielikuvat
- Mexico, sama kuin edellisessä
- kontrolli
- kun huone / laatikot on järjestyksessä
- liikunta
- kaloreiden palaminen
- terveellinen ruokavalio
- onnistunut ruoka JA liikunta päivä
- tupakka
- painon laskeminen
- hienot nimet
- onnistunut suunnitelma, muutenkin onnistuminen
- Johnny Depp, River Phoenix, Leonardi DiCaprio
- Vogue
- muotimainokset
- sateen kuuleminen nukahtaessaan
- itsekuri
- hyvä kunto
- laihat jalat
- poptaide, surrealismi, psykedeelisyys, eskapismi
- Salvator Dalí
- kaunis käsiala
- idyllisyys
- Oulujoki, minun pieni Nevani
- kirjastot, etenkin pääkirjasto
- kahvin juominen pääkirjaston kahvilassa
- Take Away kahvit
- teatteriporukan pirskeet
- lommoposket
- tunne, kun ottaa mahanpohjasta
- mustekynät, joissa ohut kärki
- laineiden ja tyynen veden katselu
- veden alla oleminen
- maalaismaisema
- hyvin nypityt kulmakarvat
- tulipunainen huulipuna / kynsilakka
- kaupunkini
- klassisuus
- baletti (itse en tosiaan osaa mutta mielelläni katselen sen kauneutta)
- Amelién musiikit
- tanssiminen
- ympäriinsä hyppelehtiminen, kun on kamalasti energiaa
- illalla nopeasti nukahtaminen
- ensilumi
- jouluaatto
- hyvien lahjojen ostaminen (miksei myös saaminenkin)
- joululahjojen paketointi
- kiitollisuus
- ihmeellisiin ajatuksiin vaipuminen
- kun on mukavaa äidin kanssa
- mustikat, mansikat
- tomaatit ja etenkin kirsikkatomaatit
- Ehrmann maitorahka
- kun koira vaikuttaa iloiselta
- leirintäalueet
- kylpypyyhkeet
- uimahallit ja niiden kahviot
- ballerina kengät (etenkin pillifarkkujen kanssa)
- lämmin kesä
- pariluvut
- luku 5/15/25 (etc.) ja luku 5 + parillinen luku (paitsi 9-loppuiset numerot)
- kun koira nukkuu kerällä
- hauskojen kotivideoiden eläin/lapsikoosteet
- merkkivaatteet (joihin minulla ei ole varaa)
- ruokaostokset
- askertelu
- satamat
- junat, juna-asemat
- hienot taulut (samaistun monesti etenkin meriaiheisiin)
- arpisuus (ei viiltoarvet mutta vain siksi, että niitä täytyy selitellä)

Ja miksi minusta tuntuu siltä, ettei kukaan saa luettua tätä loppuun asti :DDD Minäpä muuten söin perjantaina mallikkaasti, en jaksa selostaa lisää. Lauantaina iso repsu, joka on nyt kuitenkin historiaa, vaikka eilen illalla olikin vähän vaikeaa. Onneksi uusi viikko kuitenkin alkaa ihan pian. Pidän herkkusunnuntain pakostakin, kun kotona on jo Ristorante pizza ja Omar suklaalevy. Että tänään söin mitä sattuu ja pidän toisenkin lepopäivän putkeen. Pelottavaa pitää lepopäiviä pari päivää putkeen ilman syytä, kun on se salikortti omistuksessa. Mutta hope u enjoid, nyt tiedätte mistä pidän ja mistä en :D Ja minun koneellani kuvat näkyvät järkevästi, ovat kaikki kivassa rivissä oikealla. Koneeni on kuitenkin aataminaikainen joten jos kuvat on miten sattuu niin anteeksi :/ Ja viimeinen kuva on muuten mittanauhoista tehty puu, klikatkaa toki kuvaa isommaksi, jos ette saa selvää. Noissa miljoonassa kuvassa esiintyy ylhäältä järjestyksessä alaspäin : Clemence Poesy, 3 x Mary-Kate Olsen, 3 x Kirsten Dunst, 2 x Renee Zellweger, Nicole Richie, 2 x Rachel Bilson ja 3 x Nicole Richie + yksi punainen mittanauhapuu :)

Kauhajoki

2008-09-26T04:00:00.000-07:00

Kuvissa puolijumalatar Clemence Poesy. Tälle päivälle muuten on ruokasuunnitelma mutta kun en millään voi taata, että se onnistuisi. Joten tämän päivän syömisistä tulee seuraavaan postaukseen. Nopeasti nyt kerron syömisistä, koska varsinaisen asiani jälkeen olisi liian koomista alkaa puhumaan jostain niin turhasta, kuin syömisestä. Eli suuhun meni eilen näin järjestyksessä lueteltuna ja liikunnat mukaan selostukseen ottaen : rahka, jossa ½ piltti, 125g maitorahka, ja 50g maustamaton jogurtti, 4 x paussi välipalakeksi, maitokahvi, tässä välissä salille, jossa balletone ja vaikeamman asteen pilates (auts, oli rankkaa surkastuineille lihaksilleni), kotiin tullessa nassuun vedettiin heti 2 x paussi välipalakeksi ja rahka, jossa 100g banaania pilkottuna, 50g omenaa pilkottuna, 125g maitorahka ja 60g maustamaton jogurtti. Oli muuten tosi nam!

Myöhäisen iltapalan (about klo 23, hehheh) kanssa oli vähän ongelmaa. En kerrassaan tiennyt mitä syödä. Oli paljon ihania leipiä tarjolla mutta tiesin, että päivän hiilariannos oli jo aika katossa. Toisaalta raejuustoa syödessä olisi vain tehnyt mieli jatkaa syömistä. Otin sitten 2 rieskaa 28% levitteellä ja leikkeleellä. Tässä vaiheessa kcal määrä olisi ollut alle 900. Söin sitten kuitenkin vielä kolmannen rieskan ja vielä 2 niitä fucking paussi keksejä. Arvot sitten ~1064 kcal ~53g prot. ~155g hh. ~30g r. Aika katastrofiarvot mutta kuitenkin koen onnistuneeni, koska päivälle ei ollut suunnitelmaa. Ja sitten +/- jutut. + päivä onnistui, pitää ottaa huomioon, että suunnitelmaa ei ollut ja silloin yleensä repsuan / + liikunnat hyvät / + / - liikaa kcaleja mutta toisaalta ei kyllä edes haittaa ja koen kuitenkin onnistuneeni / - likaa huonoja rasvoja (paussi kekseistä) / - aivan liikaa hiilareita / - liian vähän proteiinia. Ok, aika paljon miinusta mutta pääasia, että koen itse onnistuneeni :)

Ja joka ei halua lukea minun tuntemuksiani Kauhajoen kouluampumisista - feel free to leave. Vaikka oikeastaan tämä on aika yleisesti nuorison tilasta mutta Kauhajokikin saa osansa. Tämä pitää aloittaa aivan alusta, jotta kaikki menee oikein. Alku on Jokela. Koin siis ensimmäisen kouluampumisen... Tai siis koinko? Juttu oli suuri yllätys. 'Voiko näin käydä Suomessa?' -tyylinen. Sitten sitä jauhamista vaan jatkettiin ja jatkettiin. Minä kyllästyin koko paskanjauhantaan kymmenessä minuutissa. Kaikki ne hiljaiset hetket ja muu paska. En vain pystynyt samaistumaan tilanteeseen. Toisaalta ampumisista saimme ajattelimisen aihetta nykynuorisosta myös teatteriryhmämme kanssa. Tekaisimme pohdinnoistamme tammikuun loppuun näytelmän, joka pääsi myös eräille teatterifestifaalien tapaisille. Kuitenkin sivuseikka tuo teatteri.

Ja sitten se tapahtuu uudestaan, kouluampumiset. Äitini tuli kotiin ja kysyi, olenko jo kuullut. En tietenkään mutta kun kuulin asian niin olin pirun yllättynyt. Se tapahtui taas, toista kertaa ja vieläpä lyhyen ajan sisällä. Yllättyneisyys oli se tunne mutta tunteeni loppuivat siihen. Ja sekin vielä, että jotenkaan en edes uskonut Jokelan jäävän ainoaksi tapaukseksi Suomen kouluampumisissa. Aavistelin jotenkin, että se vain herätti kaikki muut hullut toimimaan samoin, joskus myöhemmin. Minua yllätti, että tämä toinen tapaus tulikin näin nopeasti. Ehkä parin vuoden päästä kouluampuminen olisi ollut jotenkin enemmän odotettavissa. Mutta nyt suoraan... Anyway, kun yllätys laantui niin koin tilanteen taas jolteensakin rasittavaksi.

Eilen sitten olin tulossa salilta, äitini nappasi minut kyytiin (sivuseikkana : kyllä, on ristiriitaista ja epäegologista mennä salille autolla mutta salille on 4 - 5 km, pyöräni on vähän epäkunnossa ja ulkona oli liian pirun kylmä kävellä) ja ensimmäinen lause, jonka hän sanoi: "M (siskoni) on X kirkossa muistotilaisuudessa. T on ampunut itsensä F urheiluhallin taakse". Okei, sain sen kuulostamaan matemaattiselta lausekkeelta mutta se oli jotain pysäyttävää. En edes tiedä, minkä näköinen tuo T oli. Tiedän vain, että hän oli ollut siskoni luokalla kolmannesta luokasta tähän päivään asti, tai siis mihin lie päivään. 9. luokalle kuitenkin. Tiesin, että hän asui siinä isossa, unelmallisessa talossa. Äitini kertoi, että pari vuotta sitten hänen vanhempansa olivat eronneet ja vain hänen isänsä asui enää siinä talossa. Hänen siskonsa oli E, joka oli ala-asteella vuotta korkeammalla luokalla ja voitti etenkin hiihtokilpailut. T:llä oli tyttökaveri ja, mitä äitini kertoi, hänestä ei olisi koskaan uskonut, että hän tappaisi itsensä. Oli kuulemma iloinen ja hänellä oli paljon kavereita. Laittoi ennen itsensä ampumista hyvin kauniin tekstiviestin äidilleen. Sellainen yksinkertainen, samoin kavereilleen laittoi samankaltaisia. Jotenkin vaan tuntuu liian yksityiseltä, jos kirjoittaisin ne tällaiseen yleiseen blogiin.

Minä en tiennyt miltä hän näytti mutta etenkin sen äidin tekstiviestin kuullessani oli vaikea pidätellä itkua. Koska minähän en itke muiden nähden. Ja mietin siinä autossa istuessani kysymyksiä. "Miksi ne lähtee niin nuorina, koko elämä edessä? Mikä on vialla? Mikä on nuorissa nykyään? Onko vanhempamme epäonnistunut sukupolvi lastensa kasvatuksessa? Minä ainakin rakastan äitiäni, enkä halua syyttää häntä mistään. Mutta minäkin olen ollut itsemurhan partaalla ja pyöritellyt sitä paljon päässäni. Yhtäkkiä se vain juoksee vastaan. T oli syntynyt vasta vuonna -93. Mikä on nykyisin väärin maailmassa? Kuka tai mikä on epäonnistunut? On ehkä epäreilua syyttää mitään tai ketään mutta tämä johtuu jostain. Mikään tällainen ei tule tyhjästä. Onko syyllinen se sukupolvi, joka kasvatti meidät? Olemmeko itse syyllisiä oloomme? Onko se vain tämä aika, joka hitaasti tuhoaa meitä?"

En päässyt selvyyteen mistään. Paitsi ehkä siitä, että Kauhajoki palasi mieleeni. Kuinka pelottavan surullinen ja epätoivoinen on nyt tämä Suomen nuori sukupolvi. Tänään sitten avasin television, jossa pyöri Ylen keskusteluohjelma. Aiheena tottakai Kauhajoki. Mitä sanoi rehtori? "On kamalaa, että koulu ei ole enää turvallinen paikka". Mitä sanoi poliisi? "Jokelan jälkeen sanoin työpaikalla, että 'tämä ei jää ainoaksi kerraksi'. Poliisina näen asioita, joiden olemassaolosta kaikki eivät edes tiedä. Ja Suomen nuoriso nykyään ei voi hyvin, me emme voi hyvin" (tuon suuntaisesti, en muista sanantarkkaan). Joku puhuu: "Tämä Kauhajoki vaikutti vielä enemmän, kuin Jokela. Se, että tämä tapahtuu toista kertaa tarkoittaa, että tästä on tullut toimintamalli". Ja se on se, mikä minuakin pelottaa. Toimintamalli. Tässä yhteydessä se on kammottava sana. Nyt joku siellä voi miettiä, että enhän minä edes ole koulussa. No kuulkaas, se ei estä minua kauhulla odottamasta seuraavaa tapausta, joka ei välttämättä edes tapahdu koulussa. Jokelan aikaan minä olin tarhassa työharjoittelussa ja mietin, että joku hullu voi keksiä hyökätä tarhaan. Ja tämä nuoriso ei voi hyvin. Minä en tiedä mihin kaikkeen se kykenee, enkä halua nähdä tai kuulla sitä. Minä haluan, että kaikki olisi paremmin mutta maailma ei tottele tahtoani. Miksei asiaa paranneta? Koska kukaan ei tiedä mistä se johtuu. Olemme syyttäneet jo varmasti kaikkea mahdollista. Väkivaltaa televisiossa, räiskintäpelejä... Minä en usko, että mikään tuollainen synnyttäisi tätä kaikkia. Jos se liittyisi tietokoneisiin ja televisioon se ei olisi tietyt pelit ja elokuvat, jotka meitä muuttavat. Se olisi koko masiina. Koko tietokone ja /tai televisio, jotka muuttavat tapaamme elää, kommunikoida ja vieraannuttavat perheistämme (meidänkin perhe on tästä vieraantumisesta hyvä esimerkki emmekä tasantarkkaan ole ainoa!)

Mutta vasta, kun joku löytää syyn tähän vallitsevaan pahaan oloon (vittu että vihaan tuota 'paha olo' termiä mutta en nyt parempaakaan keksi) niin joku voi tehdä jotain tilannetta parantaakseen. Sitä ennen k-18 merkinnät ja muut on paskaa. Me emme ime väkivaltaa niistä. Meidät muuttaa meidän ympäristö ja vallitsevat toimintatavat. Niissä se joku on vialla. Joten lopetetaanko tämä pelien ja muiden syyttäminen ja myönnetään, että olemme syyllisiä itse. Ja aletaan etsiä sitä jotain, jonka tulisi muuttua. Ok? Vaikka tottakai se on mukavampi aina syyttää muita, jee, televisio ja pelit eivät voi edes puolustautua. Vaikeampaa on myöntää vika meissä itsessämme. Ja meissä se vika nyt on.

Plus 3 Kilos

2008-09-25T04:08:00.000-07:00

Nyt ihan vaan pikapostaus. Otsikko tosiaan kertookin masentavan uutisen. Alimmasta painostani, tuo heinäkuun aikainen 48 kg, olen lihonut 3 kiloa. Periaatteessa 3,3 kg mutta sain painon vain yhtenä päivänä 48-lukemaan. BMI 20,3, alimmillaan 19. Ankarasti on nyt tullut takapakkia. Mutta kuinka tuon kaiken paskan jälkeen voisinkin yhtäkkiä olla samassa painossa, kun syön enkä oksenna suuhuni tunkemaa? Ja siis hyvä toki, että en oksenna mutta lihominen on kyllä ollut väistämätöntä.

Mitä sitten kuuluu eiliseen? Hehee, repsahdus. Onhan sillekkin toki selitettävä syy. Se keitto ei enää mene alas. Ja sitten kun söin yhden lautasellisen keittoa ja knorr shotin koko päivänä, menin balletoneen (joka oli tällä kertaa muuten paljon normaalia raskaampaa) ja olin sellaiset 50 min salilla. Sen jälkeen tiedättekö ei vain huvita mennä kotiin syömään oksettavaa keittoa. Siinä on repsahduksen ainekset. Söin sitten leipää, leipää, leipää, valkosuklaajogurttibanaaneja ja -cashewpähkinöitä. Kahdesta viimeisimmästä tuli aika paljon kaloreita, suklaalevyn verran. Hups keikkaa. Mutta jos syön noin vähän niin repsahdus on minulle lähes varma. Harvassa tapauksessa selviän tuollaisilla syömisillä iltarepsusta. Sen takia syönkin mieluummin kunnolla ja tasapainoisesti.

Tästä eteenpäin? Ruokasuunnittelu alkaa jo nyt, koska selvästikkään en voi keittokuuria vetää loppuun asti. Toivottavasti tämän hetkisessä painossa on turvotusta eilisestä mutustelusta. Toivottavasti tippuisi paino nopeasti alle 50 kg. Tuo luku.... Se kammottaa minua. Jotenkuten olen kuitenkin nyt koonnut itseni ja ruokasuunnittelun ja salikortin voimin aijon hitaasti mutta varmasti raahata itseäni eteenpäin. Joka päivä pitää käydä puntarilla, koska silloin repsahtelen vähemmän. Nyt en ole käynyt kunnolla puntarilla pitkään aikaan ja se näkyy painossa. En ole uskaltanut, koska olen tiennyt lihoneeni. Mutta tästä alaspäin, painossa siis, niinhän. Mahdun edelleen tiukkiin farkkuihini niin hätä ei ole sitä luokkaa, että olisi aika ottaa veitsi käteen ja silpoa tuo maha pois. Vaikka kyllähän sitä on toki kertynyt ;(

Tästä eteenpäin silti yritän pärjäillä ruokasuunnittelun ja liikunnan voimin. Ainoastaan tämä päivä on vähän kyseenalainen. Minulla ei ole suunnitelmaa, joten repsuvaara on erittäin suuri. Pitää yrittää sinnitellä. Mutta voin sanoa, että tässä kirjoitellessa sain oikein innostuksen taas terveellisyyteen ja liikuntaan. Ne ovat oikeasti se minun juttu, ei paastot ja kuurit. Niin ja kuvassa muuten kaunistelee Mena Suvari, sydän.