torstai 9. heinäkuuta 2009

Tyhjä ihminen

Se siitä iloisesta ajasta. Nyt voi taas olla masentunut. Hienoa.

Miehen kanssa ei mennyt enää hyvin. Hän piti minusta mutta minulle hänestä tuli ystävä. Ahdistuin ja en halunnut hänen enää edes koskevan minua. Oli yhden yön juttu ensin hänen etäisemmän kaverin ja sitten erään hänen hyvin läheisen ystävän kanssa. En tiedä saiko hän koskaan tietää mutta luulen niin. Ainakin toisesta, en ole vain varma kummasta. Siltikin hän piti minusta. Itse en kuitenkaan voinut jatkaa hänen kanssansa minkäänlaisena parina. Olin liian kaukana hänestä, eikä edes noiden miessekoilujen takia. Eikä minun itseasiassa täydy edes tuntea huonoa omatuntoa niistä, koska emme koskaan virallisesti seurustelleet ja sen hän muisti ottaa esiin joka välissä. Meillä molemmilla oli ja on yhä sitoutumisongelmia.

Viimeinen hyvä päivä meillä oli keskiviikkona. Juotiin, poltettiin savut, mentiin baariin. Ja jossain vaiheessa iltaa sain viimeinkin sanottua, että haluaisin olla hänen ystävänsä pelkästään. Hän lähti baarista. Aamulla sain viestin, ettei hän halua olla tekemisissä kanssani. Tunnen olevani niin kamalan yksin. Nukuin koko päivän. En löytänyt seuraa baariin, nukuin lisää. Katselin välillä netistä Skinsiä ja Gossip Girliä katsoin aamuun asti. Itkeskelin lisää. Koko tämä viikko on ollut niin itkuinen. Sydäntä puristaa, itkeskelen suihkussa. Kaikki on niin väärin. Haluan taas laihaksi. Aion ruokkia itseäni mahdollisimman vähän. Lisäksi olen taas niin kovin yksin. Jalatkin ovat mustelmilla ja päässä on kuhmu, kun viimeisen baarireissun jälkeen kaaduin pyörällä. En edes muistanut tapahtunutta. Pyörä on huonossa kunnossa mutta minä olen huonommassa.

Meidän aika kyllä oli hauskaa. Aina oli ryyppyseuraa ja savuja ympäriinsä. Ei pitänyt olla yksin. Meille ehti jo tulla yhteisiä ystäviä, joista en aio luopua. Mutta en millään olisi kyennyt jatkamaan meidän juttua, kun en halunnut edes hänen koskevan minuun enää. Niin, tällä viikolla masennus on tosiaan iskenyt siinä määrin, ettei huvittaisi herätä. Mietiskelen päivieni päättämistä. Onneksi kotoani ei löydy köyttä.

Mutkia tulee matkaan myös muissa miesasioissa. Ihastuin aivan vahingossa työkaveriini vähän yli viikko sitten. Olin Saarijärvellä teatterifestareilla perjantaista sunnuntaihin. Ja lauantai yönä promillet saavuttaessani - siinäkin määrin, että en muistanut hetken aikaa, että olen Saarijärvellä enkä Oulussa - soitin hänelle pitkän puhelun. Kävi ilmi, että hän pitää minusta myös. Mutta hänellä on kihlattu. Ilmeisesti heillä ei mene niin hyvin mutta kuitenkin. Tämä työkaveri on opiaatti koukussa. Nappailee lääkkeitä, piikittää subutexia suoneen. Ei vastaa puheluihini eikä viesteihini. Tänään sain häneltä viimein tekstiviestiä mutta kolmanteen viestiin hän ei enää vastannut. Eikä soittoihinkaan. Niimpä olen katsellut sateista ja harmaata päivää aina, kun en ole nukkunut. Olen ollut koko päivän aamutakissa. Käynyt ulkona vain parvekkeella ja silloinkin vain tupakoimassa. Ja välillä olen polttanut sisälläkin, mitä väliä. Kämppä on kaaos, jota en saa siivottua. Ahdistun näiden seinien sisälle mutta en pääse poiskaan. Skinsin lomassa join kolme karpalolonkkua ja kolmisen desiä maitoon lantrattua Ural Moccaa mutta eipä ne sellaiset määrät mitään auta, jos haluaa edes pikkuisen karata maailmasta.

Olen juonut kaikki rahani. Ruokaan ei enää edes ole varaa. Se ei haittaa niin kovasti mutta ei ole rahaa myöskään juoda. Ja juuri kun tarvitsisin humalan pakokeinoksi varantoni ovat menneet. Syönyt olen tiistaina ja tänään enemmän, kuin laki sallii. Kaikkea, mitä kaapeista löytyy. Tunnen itseni niin kovin lihavaksi, turhaksi, huonoksi. Haluan taas laihtua niin kovasti, vaikka en haluaisi takaisin siihen syöksykierteeseen, jossa olin.

Harmaa sateinen taivas on vaihtunut aurinkoiseksi ja vihreäksi aamuksi. Ulkona on hieman vilpoisaa. Erilaisessa mielentilassa tämä olisi idyllinen aamu. Nyt kuitenkin vain surettaa. Tänään tarvin jotain aktiviteettia, etten jämähdä kotiin. En halua nyt olla yksin ajatuksieni kanssa. En ole vielä nukkunut yöunia, vaikka kello on jo tasan 7 aamulla. Niin, taidan mennä nukkumaan. Näkisinpä hyvää unta ja aamulla herätessäni olisin saanut häneltä, herra uudelta ihastukselta, tekstiviestiä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihana lukea taas tekstiäsi.
Toivottavasti elämä alkaa taas pian hymyillä, niinkuin varmasti käykin.
Jaksamista ja voimia !!

Anonyymi kirjoitti...

Oot (tai oikeastaan sun tekstit on) muuttunu tosi paljon siitä mitä olit ku aloin lukemaan sun tekstejä.
Tosi paljon tsemppiä ja voimia!<3

Wendy kirjoitti...

Olen niin pahoillani sun puolesta :( Et muistaakseni ole missään hoidossa, mutta olisko mahdoton ajatus hakea apua?