tiistai 7. huhtikuuta 2009

New Goals

Anteeksi taas pitkä tauko. En vain ole saanut valutettua asiaa itsestäni. Sen voin sanoa, että viime viikko meni penkin alle. Laskennallisesti tulos olisi +0,4 kg mutta puntari näytti tänään aika hyvää lukua kuitenkin. En sitten tiedä. Okei, ollaan vieläkin siinä 51 kg puolella, koska maaliskuussa ei tapahtunut mitään muuta, kuin sahausta edestakaisin painon kanssa. Mutta nyt minulla on selkeät tavoitteet. Eikä minua muserra se, että viikonloppu meni miten sattuu. Nyt on uusi viikko.

Viimeviikko meni pilalle lähinnä siksi, että perjantaina innostuin juomaan. Inhottaa, kun ei pysty kieltäytymään juomisesta, vaikka ei edes olisi omia juomia! Tästä lähin voisin todellakin välttää spontaanit juomiset olemalla menemättä itse tapahtumapaikkoihin. Vaikka perjantainakin kyseessä oli vain pienet afterpartyt teatteri-illan jälkeen. Join taktisesti desimitasta. Saldo : 3dl helmeilevää ja 2dl Gin Lemonia. Ja olin sen verran humalassa, että estot ruuan kanssa sanoivat hyvästit. Kotona söin paketin riisinuudeleja ja puolikkaan pirkka sorbetin, joka oli tarkoitettu sunnuntaiksi. Lauantaina ja sunnuntaina olisin paikkaillut tilannetta mutta jo lauantaina tuli katastrofi ovesta sisään. Sykemittari ei enää suostunut toimimaan, joten menin siis aivan sekaisin. Tuntui niin turvattomalta. Kuin puolet numeroiden ihmeellisestä maailmasta olisi viety. Vähistä rahoistani sijoitin sykemittariin heti samana päivänä. Ja kyllä nyt onkin hyvä sykemittari! Ja vielä puoleen hintaan - oikea hinta olisi ollut lähes 200€!

Vahinko kuitenkin oli jo tapahtunut. Mieleni perukoilla olin jo sekaisin ja äitini kanssa astelin Filmtowniin, jossa en ole koskaan käynyt. Ja siellä oli niin mielenkiintoisia karkkeja! Aivan toista, kuin ne makuunin tutut karkit. Lisäksi meni leipää ja karjalanpiirakoita. Kävin kyllä liikkumassa mutta se ei korvaa kuin ihan vaan pienen osan repsusta. Sunnuntaina olin sekaisin. Lähdin aamulla kävelylle ja menin nukkumaan vasta noin klo 10 kävelyltä tullessani. Heräsin iltapäivällä, tiskasin tiskivuoren, lähdin uudestaan kävelylle. Suunnitelmana oli laihtua 100g sinä viikkona mutta päädyinkin vielä Filmtownin ihmeellisiin mässyihin (joskin paljon pienemmin, kuin lauantaina) ja söin loput leivät ja karjalanpiirakat. Se oli siis hyvästi sille, että olisin laihtunut -100g viikolla 14 ja terveterve sille, että lihoin +400g. MUTTA nyt on uusi viikko edelleen ja kuten sanoin niin selvät tavoitteet on tiedossa. Ja alan myös leipä & herkkulakkoon. Vain pirkan makeutusainesorbetti sallitaan. Ja läkerolit tottakai.

!GOALS!

vko 15 : -1kg (51 kg) [ ]
vko 16 : -0,7kg (50,3 kg) [ ]
vko 17 : -0,7kg (49,6 kg) [ ]
vko 18 : -0,8kg (48,8 kg) [ ]
vko 19 : -0,7kg (48,1 kg) [ ]
vko 20 : -0,7kg (47,4 kg) [ ]
vko 21 : -0,8kg (46,6 kg) [ ]
vko 22 : -0,7kg (45,9 kg) [ ]

Kesäkunto siis näillä tavotteilla olisi vielä mahdollinen! Niiden vain pitää onnistua. Aloituspainoksi tosin laitoin 52 kg mutta se ei kaiketi ole todellinen, koska nyt tiistaina viikonlopun turvotuksen laskeuduttua paino oli 51,3 kg. Kävin tosin puntarilla vasta noin klo 13, että saa nähdä mikä se on huomenna klo 09. Unirytmi on erittäin sekaisin mutta huomenna on pakko herätä aikaisin, että ehdin aamupäivän BodyPumppiin. Ensiviikolla ei ole enää mahdollista käydä siinä, koska aloitan sen työpajan. Pitää muutenkin miettiä nyt sitten syömisten mukauttamista. Onneksi kyseisessä paikassa on omat eväät politiikka. Kuolisin muuten! Jos sykemittarin sippaaminen aiheuttaa jo katastrofin niin mitä yhteislounas tekisi...

Mutta näin. Eli noilla tavoitteilla jäisin alkuperäisestä tavoitteesta 0,9 kg mutta ei se haittaa. Jos nyt vaan onnistuisin!

1 kommentti:

Maapähkinä kirjoitti...

Anteeks, toi blogin katoaminen oli oma moka jonka osaan nyt välttää :D heh. Voit tietysti skipata, ei sillä väliä. :) Pääasiahan on periaatteessa aloitus ja lopetuspainolla. :) Nuo toiset painot ovbatkin sitten vaan seurantaan ja nähdään miten ihmiset edistyy :) Jos sitten ensi maanantaina, ellet halua välttämättä jotakin painoa tuonne listaan :) ?