Kaunistakin viehkompi kuva Lara Stonesta. Ja Edna, jos näet tämän niin kutsuisitko lukemaan blogiasi?Kumpa olisinkin lottovoittaja ja voisin elää voittamillani rahoilla lopun elämääni. Voisin silloin luvata itselleni, että enää koskaan en mene mihinkään haastatteluun. Ahdistaa ja itkettää.
Olin nääs haastattelussa erääseen työpajaan. Aluksi menikin ihan mukavan rennosti. Menin kuitenkin aivan liian lukkoon siinä kohdassa, kun tuli itsekehuosio. Kulkee aivan suvussa tämä itsekehumattomuuden taito. Äitinikään ei osaa sanoa hyviä puolia itsestään. Minä vielä vähemmän. Hyvä, etten sentään alkanut itkemään siinä paikassa. Pitkän puserruksen jälkeen sain itsestäni irti, että olen luotettava ja luova. Viimeisempi ei edes pidä paikkaansa, en nimittäin pidä itseäni mitenkään luovana. Kotiin päästyäni olisin alkanut itkeä, jos olisin voinut. Mutta ei tullut itkua, pelkkä ahdistus, joka luhisti minut olohuoneen lattialle takki ja kengät vielä jalassani.
Tupakalla mietin typeriä vastauksiani. "Mitä mieltä olet päihteistä?" Molly vastaa: "Siinä kai ne menee, kunhan kohtuudella." Millainen idiootti sanoo noin työpaikkaa hakiessaan? Saivat ehkä käsityksen, että minä käytän esim. huumeita. Olisi pitänyt sanoa, että alkoholi kohtuudella on luonnollista mutta huumeista en pidä. Vaikka sekin olisi ollut vähän valehtelua, koska ei minulla huumeitakaan vastaan mitään ole. "Mitä teet päivisin?" Molly vastaa: "Nyt kun ei ole työharjoittelua niin aika paljon olen kotona. Luen ja näen kavereita ja liikun vähän". Valhe! Mutta miltä olisikaan kuulostanut vastaus seuraavanlainen: "Pääasiassa elän ruoka-aikojen mukaan ja völlään menemään. En näe kavereitani, koska olen aika erakko. En lue, koska en pysty enää keskittymään siihen. Täytän päiväni huonoilla sarjoilla ja täsmäsyönnillä, kunnes lähden rutistamaan itseni äärirajoille liikunnan suhteen. Siis minähän olen muuten himoliikkuja, eikä elämässäni muuta aktiviteettia nykyään olekkaan".
Ja muutenkin, en oikein palautunut siitä itsekehuvaiheesta kunnolla. Maa olisi saanut nielaista minut ja nopeasti. Ahdistaa vieläkin tuo rumba. Ja haastattelussahan pitää katsella ihmisiä silmiin. Se ei ole vahvuuksiani. Vaivaannun, kun pitää tuijotella toista. Vaivaannun myös, jos silmät harhailevat ympäriinsä ja puhun seinille. Kotiin tulin äidin kanssa kaupan kautta. Piti käydä hakemassa puuroa ja kananmunia. Nyt ahmituttaa järjettömästi ja uskon sen olevan sidonnainen aamupäivän kauhunäytelmääni. En osaa sanoa repsahdanko. Luultavasti olisin jo repsahtanut, jos äitini ei olisi ollut kaupassa mukana maksumiehenä.
Anyway, en usko saavani paikkaa siitä työpajasta. Toki on muutama mahdollisuus, milloin se ihme saattaisi tapahtua.
1. Kaikki hakiat ovat niin kuonaa, että olen varteenotettava vaihtoehto.
2. Mukana on ollut 14 hyvää hakijaa mutta loput on huonoja. Jos sattuisin olemaan paras huonoista vaihtoehdoista.
3. Mahdollisesti ovat antaneet painoarvoa sille, että harrastan teatteria ja olen ollut kesätöissä teatterilla (vaikka kyseessä ei ole kaupunginteatteri vaan se paikka, jossa teatteria itse harrastan).
Wish me luck! Sitä tarvitaan. Muuten pitää mennä taas tarhaan työharjoitteluun ja olen aika täynnä sitä juttua.
10 kommenttia:
Pää pystyyn Molly! Kaikenlaisissa työhaastatteluissa on se huono puoli, että niistä ei pääse varmaan ikinä eroon. Uusia haastattelutilanteita tulee eteen vielä monta. Hyvä puoli taas on se, että ne menevät aina saman kaavan mukaan (kerro meille hyvistä puolistasi...), joten niihin voi ja pitää harjoitella!
Koska olet hyvä teatterijutuissa, niin ehkä voisit ajatella haastattelutilanteen jonkinlaisena roolisuorituksena. Valehdella ei tietenkään saa, mutta pientä itsekehua pitää lisätä eikä kannata kertoa mitään synkkiä salaisuuksia. Mun mielestä väistelit hankalia aiheita aika hyvin.
Hyvän kuuloinen vauhti tuo
-2kg/kk. Pitäisi itsekin yrittää nopeuttaa tätä laihtumista, kun nyt on neljään kiloon mennyt jo sellaiset 6 kuukautta...
Hassua kyllä tämä alipaino-viehätys. Itselleni "nomaali" tai "terveen pyöreä" eivät vain jotenkin riitä. Sitä haluaa olla erikoinen ja ainutlaatuinen :) eiköhän pistetä onnistumaan!
Itsensä kehuminen on vaikeaa! Toivottavasti kuitenkin saat sen paikain.
Kiitos :)
I wish you luck ja toivottavasti pääset sinne työpajaan :)
jep tosi ärsyttävää. Mä aina aattelen, että nyt on menny kaks päivää huonosti niin oon laihtunu kauheesti ja sit mulla onki oikeus syödä. Turhauttavaa.
putosin 19.3 :(
ihan kamalaa, näin jopa unta suklaasta ja siitä että jouduin sen syömisestä vankilaan :''D
jep minä olen myös se keskimmäinen ja ongelmainen. Ja yhyy minä olen se lihavin myös :'(
se on kyll totta..
Voi apua luulin jo että oot lopettanu blogin kokonaan, mutta nyt vasta huomasin, että blogisi jatkuikin 2009 vuodelle asti enkä ollu päivittäny kirjanmerkkejä ymymymymsss.
Huh, onneksi olet vielä täällä. Nyt luen kaikki sun postaukset. <3
Ei toi ole mitään :D Mä hain kerran vastaanottoapulaiseks ja se tyttö jonka kanssa olisin tehny hommia, kysy että millasta käytöstä mä en sietäis häneltä, ja vastasin hirveällä monologilla siitä, kuinka haluan ettei mun asioita urkita ja että säilytetään kohtelias etäisyys (edellisessä duunissa olin joutunu päivittäin vastailemaan uteluihin mun seksuaalisesta suuntautumisesta).
Sen tytön ja varsinaisen haastattelijan ilmeistä näki heti että ne piti mua jonain neuroottisena hulluna :D
Kuten edelliset jo sanoivatkin, pää pystyyn!
Haastattelut ovat harjoiteltavissa, itsekseen kotona peilin edessä on hyvä treenata. Yksi mikä saattaa auttaa haastiksien itsekehuosion selvittamiseen, kuvittele hetki että puhut jostakusta toisesta. Mieti jos joku läheinen olisi haastattelussa eikä uskaltaisi kehua itseään, mitä haluaisit hänen sanovan? Kuvittele puhuvasi hyvän ystävän suulla (jolloin tuntuu kuin et itse puhuisi itsestäsi) tai puhu itsestäsi kuin hyvästä ystävästä. Jotain, mikä saa sinut hylkäämään sen noemmäänyosaa-tunteen sivuun ja kertomaan haastattelijoille kuka olet.
Lähetä kommentti