Hiiren sydän

Gemmojen, Vodianovien ja Koposten jälkeen mallilinja kuvissa jatkuu. Tänään Molly esittyy Sasha Pivovarovan ja hänen jumalaisen vartalonsa. Tuo on kerrassaan uskomatonta!

Kun olen peloissani, ahdistunut tai jännittynyt alkaa sydämeni hakata tuhatta ja sataa. Kutsun sitä hiiren sydämeksi. Sydän tuntuu lyövän niin tiheään tahtiin, että se vain surisee, kuten jollain pikkuisella vipeltäjällä. Ei ehkä vaikea arvata, että tämänkertainen hiiren sydän on ahdistuksen tuotos. On aivan valtavat paineet tästä viikosta. Viimeviikko meni unelmallisesti lauantaihin asti. Ja sitten tuli 4500 kcal krapula, joka kuittasi lähes koko onnistumisen. Jäin viikon ajalta enään 1000 kcal miinukselle. Tuntuu muutenkin tekopyhältä olla herkkulakossa ja sallia jäätelö. Krapulassakin piti syödä vain kaksi eskimoa mutta kauppaanhan minä iskeydyin ja lähti iso jäätelöpaketti mukaan. Mutta se siitä.

Paineita tästä viikosta on siksi, että olen jo pitänyt herkkupäiväni. Eilen, maanantaina, piti olla maanantain tapaan vähempikalorinen päivä. Ostin jo herkkupäivän safkat kotiin viikon ruokaostoksien kera. Broileripastaa, Danonen stracchiatella rahka ja 530g jäätelöpaketti. Päädyinkin herkuttelemaan niitä sinä iltana. Jäätelöä kyllä jäi vielä sunnuntaillekkin juuri sopivasti, että kalorit ei silloin kuitenkaan mene yli. Sinänsä hyvä tuo eilinen kyllä oli, että kyseessä ei ollut järjetön ahminta. Ruoka maistui hyvältä ja nautin siitä. Kaloreita kertyi pikkuisen päälle 2000 kcal, mikä siis on herkkupäiväksi oikein hyvä. Nyt vaan on kamalat paineet juuri siitä, että kun herkkupäivää ei ole niin tämän viikon pitäisi mennä täydellisesti. Heh, en oikein luota onnistuvani mutta yritettävä on.

Miten muuten teidän herkkulakot edistyy? Itse nimittäin olen itseeni niin tyytyväinen, etten haksahtanut darrassa karkkiin tai suklaaseen, vaikka jäätelöä menikin senkin edestä. Olen jotenkin höpsähtänyt jäätelöön nykyisin, kun karkki maistuu liian sokeriselta ja kaikinpuolin jankilta. Jäätelö on sopivan raikasta.

Panikoin nyt muutenkin ihan kaikesta. Pitää hakea taas johonkin kouluun. Lukio ei ole minua varten, koska minusta ei tosiaankaan ole opiskelijaksi. Mutta ei ole oikein kiinnostavaa alaakaan tiedossani. Ajattelin tässä tänä aamuna, että olisikohan tuo vaatepuoli mitenkään sopimaton. Rakastan vaatteita ja mielelläni niitä suunnittelisin. Mutta ei minusta olisi siihen. Lisäksi olen käsitöissä ollut aina vain keskiverto oppilas. Pääsykokeetkin siihen kouluun olisi. Mutta jonnekkin pitää hakea, joten pitänee miettiä. Eipä tässä ole, kuin viikko aikaa päättää. Ja vielä pitäisi kaksi muutakin paikkaa keksiä, koska laki velvoittaa hakemaan vähintään kolmeen paikkaan. Muuten saan maksella takaisin työharjoittelussa ansaitsemani rahat.

Ehdottomasti typerin panikoimani asia on, että mietin jo etukäteen miten luistan kesällä erään leirin ruokailuista. Viimekesänä meni ihan hyvin, vaikka söinkin. Nyt tilanne on kuitenkin paljon kriittisempi. En voi laittaa suuhun ruokaa, jonka kaloritiheyttä en tiedä. Ja olen pääsemässä mahdollisesti erääseen nuorten työpajaan, josta saisi samaa palkkaa, kuin työharjoittelusta. Se alkaisi huhtikuun puolella. Mutta olen niin lukossa, jos siellä on yleinen ruokailu. Toivoisin, että siellä olisi maksullinen ruokailu tai ei ruokailua ollenkaan. Silloin pärjäisin omin eväin. Jos näin ei kuitenkaan ole niin taidan olla tupakalla aina ruoka-aikaan ja rouskuttaa mandariinin tai pari työpäivän aikana. Kotona olen hyvin mahdollisesti nälkäkuoleman partaalla mutta se on parempi juttu, kuin syödä randomruokaa, josta ei tiedä yhtään mitään. Vielä lisääkin paniikkia? Pitäisi tehdä teatterin lopputyö mutta ei ole voimia edes aloittaa sitä. Mikään ei vain etene! Enkä saakkaan mitään eteenpäin.


Tapanani on näemmä jättää aina hyvät uutiset pohjalle. Niin teen nytkin. Vaikka maha on edelleen iso ja kamala, ainainen päänvaiva, niin jotenkin kaula, kasvot ja rintakehä ovat alkaneet näyttää solakoimmilta. En itseasiassa nyt ole pariin päivään ajatellut olevani valtava. Ongelma toki on, että en halua olla normaali. Ja kyllä aina käsivarret nähdessään sitä miettii, että on inhottavan lihaisa. Terveen ja hyvinvoivan näköinen. Mutta minä haluan olla riutunut kaunotar.

Edellisessä postauksessa taisin myös haukkua sykemittarin vähän astetta liiaksi maanrakoseen. Nimittäin on siitä ollut hyötyäkin! Aloitin ehkäpä kuukausi ja pari viikkoa sitten pelaamaan äitini kanssa sulkapalloa kerran viikossa. Olen aina pitänyt kyseisestä lajista ja olen ihan perustaitava siinä. Äitikin on oppinut paremmaksi kanssani pelatessaan ja välillä hän jopa on voittanut pisteellä taikka kahdella - vaikka lähes aina kuitenkin häviää :D. Nyt kuitenkin sykemittarin saatuani olen ällikällä lyöty. Kulutus on huima! Kukapa uskoisi, että tunnin sulkapallon pelaamisella voi saada tällainen lyhyt tappi kulutettua hieman yli 300 kcal? No asiahan on näin :> Ja sulkapallon osuus liikunnoissani lisääntyi heti viime viikolla kolmeen kertaan. Tälle viikolle olisi sama suunnitelma.

Ja vielä vähän lisää tekstiä. Elikkä jos saan tämän kuun loppuun mennessä painon ainakin lähelle 49 kg niin asiat voivat olla hyvällä mallilla. Sitten olisi kaksi kuukautta kesäkuuhun ja kaksi kiloa niinä molempina kuukausina pois. Tämän jälkeen voisin olla kesällä 45 kg. Pelottaa vaan, että en ehdi. Ja taas minulla on typerät ja käsittämättömät motivaatiopisteet tällekkin. Joskus heinäkuun puolella kaveri tulee Suomeen vuoden vaihto-oppilasmatkan jälkeen. Ja hän saa nähdä paljon luisevamman Mollyn, kuin mitä olin ennen hänen lähtöänsä. Sillä pitää nyt tsempata itseään! Vaikka ihan niinkuin hän muka painostani välittäisi (sanoipa kerran niinkin, että minun pitää lopettaa laihduttaminen tai menee ruman puolelle) mutta minä haluankin yllättää ja shokeerata! Odotan niin kovasti, että olisin jo niin laiha, että voisin pelottaa ihmisiä ulkomuodollani. Ei auswitch tapaan mutta Mary-Kate Olsen tai Nicole Richie tapaan. Jotakin kummaa hohtoa tuossa ulkonäöllään shokeeraamisessa minulle on.