Orthorexia in me :- Usein ruokien suunnittelu on mukavampaa, kuin itse syöminen.
- Ruuan laatu on tärkeämpi, kuin maku (loppupeleissä).
- Suunnittelen ruokia paljon ennen niiden syömistä. Siis en edes 24 tuntia ennen syömistä vaan maanantaisin suunnittelen koko viikon ruuat ja käyn kaupassa. Sen jälkeen on lupa käydä vain ostamassa tupakkaa ja herkkupäivänä karkkipussi tai jotain.
- Olen neuroottinen siitä, että saan tarpeeksi kalsiumia ja hedelmiä/vihanneksi päivässä. Aina tuo suositeltu annos ei aivan täyty mutta yritän kovasti.
- No en tiedä nyt kuinka liitännäinen tämä tähän asiaan on mutta en syö punaista lihaa.
- Liikuntaa mahdollisimman monipuolisesti. Syville lihaksille, jaloille, yläkropalle. Aerobista liikuntaa siinä missä rasvanpolttotasolla olevaakin. BodyPump, BodyStep, spinning. Ja myös koordinaatioon ja tasapainoon vaikuttavaa mahtuu mukaan, pilates, balletone. Plussaa mukaan vielä sulkapallo ja uinti, joita harvemmin tulee harrastettua. Mutta joskus kuitenkin.
MUTTA edelleenkään en sanoisi olevani ortorektikko. Sitä vastaan puhuu yhtä moni asia, kuin sen puolesta. Eli siis jos tulee repsu niin kaikki unohtuu ja silloin survon itseni täyteen ja räjähdän. En myöskään ole karsinut hirveästi ruoka-aineita listaltani sen vuoksi, että ne olisivat sopimattomia. Ja vaikka ruuan laatu olisikin tärkeämpi, kuin maku niin yleensä en syö huonon makuista ruokaa, vaikka se olisi kuinka terveellistä. Teen tavallaan kompromisseja. Voisin syödä parempaa ruokaa mutta ravintoarvojen takia tyydyn vähemmän hyvään. Siltikin pidän syömistäni ruuista. En vedä niin yli, että söisin pelkkiä linssejä, vaikka ne maistuu yksistään niin tylsältä. Toisaalta ruuan maku tavallaan tuplaantuu, kun se on terveellistä. Siitä saa niin mielettömät kiksit. Epäortoreksia in me : tupakka, liiallinen proteiinitankkaus rasvojen kustannuksella. Ja minulle merkkaa enemmän kuinka paljon syön (kcal määrä), kuin se miten ravintoarvot natsaa. Että ei, en ole ortorektikko mutta jotain kummallisia piirteitä minusta löytyy.
Että siinä alkupaasaus, jonka lähinnä kirjoitin selventääkseni asiaa itselleni. Mutta täällä minä nyt istun, lihakset kipeinä pumpin jälkeen. Eilisen spinningin jälkeen venyttelin kotona myöhemmin. Eli annoin lihaksien palautua, jotta voin tehdä kunnolliset venytykset. Kuitenkaan en sitten jaksanut lämmitellä ennen venyttelyjä ja pakarat on ollut aamusta asti vähän jumissa. Mutta näin pumpin jälkeen vielä lisää (ja muutkin lihakset, kuin vain pakarat) etenkin kun tuli ladattua vähän liikaa rautaa tankoon rintalihaksia tehdessä. Joo, olkaa te viisaampia :D
Mutta mitäpä voisinkaan sanoa? Että liikuntaeuforia on parasta maailmassa! Parempaa, kuin ruoka, kuin humala, kuin mitä seksi on koskaan minun kohdallani ollut. Viimeisin ei kyllä mitenkään ihme, koska juuri se on yksi iso syy miksi inhoan itseäni - typerät kännisekoilut, jotka kalvaa sisältä aina vaan. Mutta tosiaan, mitä onkaan istua spinning pyörän päällä, kun liikunnanaikainen endorfiini hyökkäys iskee ja sitä tuntee, että voisi polkea auringonlaskuun 120 km/h. Ja vielä parempaa on suuri rakkauteni BodyStep! Kun se tunne iskee niin sitä voi hyppiä niin korkealle ja kovaa ja nostaa jalkaa niin ylös, että varmasti jotain tulosta syntyy. Ja hengästyminen tavallaan unohtuu, sitä on aivan huumassa (tai huumeessa). Että suosittelen tosiaan liikuntaa kaikille! Mutta jos joku laji maistuu pakkopullalta niin se on iso nou nou. Nimittäin silloin alkaa vain vihata liikuntaa, jos katselee vain kelloa tai poltettuja kaloreita. Liikunnan pitää olla mukavaa ja mielekästä. Juoskaa kaikki nyt etsimään oma lajinne, ette kadu!Terveisin Molly, aamu BodyPumpin jälkeisessä hyvän mielen tilassa ja pakarat aivan jumissa.
PS: Olikos se yksi tunti ahkeraa liikuntaa, joka vastasi masennuslääkettä? En muista, kuinka pitkä liikuntamäärä sitä vastasi mutta voin vain todeta, että itse olen huomannut tehon aikoja sitten. Ilman liikuntaa olisin raunio.
Se liikuntamanifestista. Tämä syöminen menee niin kausittain. Nyt on sellainen kausi käynnistynyt, että sitä syö, koska on suunnitellut. Kuitenkin sitä salaa takaraivossaan miettii, että entä jos ei söisikään välipalaa, entä jos ei söisi enempää, kuin 400 kcal tänään. Mutta olkaa huoleta, en sitä tee. Tiedän tarvitsevani energiaa liikkuakseni. Ehkä tiputan vähän jotain ruokalistalta mutta en paljoa. Usein on nyt ollut niin, että en ole raaskinut syödä jotain osaa välipalasta, joten olen syönyt sen illalla. Ihan kätsää sinänsä, koska illalla treenin jälkeen tekee eniten mieli ruokaa. Mutta on tämä itselle rasittavaa. Nytkin on nälkä, pumpin jälkeen en ole mitään syönyt. Mutta kuitenkin toivoisin voivani mennä vain tupakalle ja jättää syömättä. Ja voisinkin tehdä sen mutta sitten kaikki menee väärin! No, ehkä syön pienemmän välipalan ja mäyssään sen illalla, mitä nyt jätän syömättä. Who knows.
Tuesday
aamupala : hedelmä havre (=kaurapuuro) veteen ja 50g maitoon tehtynä
välipala : näkkäri 5g lättalla & 100g raejuusto
lounas : ½ pussi knorr mexicana keittoa, jossa 10g keitettyä soijarouhetta, jälkiruuaksi 250g maitorahkaa 50g mustikoin (ja kuinka täynnä olinkaan!)
---- 45 min. spinning & 1h sulkapallo ----
---- kotona 1h venyttely ----
iltapala : 2 x cottifrutti (toinen oli suunniteltu välipalaksi) & pakasteseiti 100g pakastevihanneksien kanssa, joissa mausteena 5g lättaa
Yhteensä ~921 kcal ~105g prot. ~97g hh. ~11g r.
(Upsii, taisin hiukkasen liioitella tuon proteiinin kanssa mutta syytän hiilarikammoani).
(Kuvissa ylhäällä Natalia Vodianova ja alempana Gisele Bundchen.)

8 kommenttia:
Kate Moss on jumalainen. <3
Mun todistukset on aina olleet tollaisia, mä oon jotenkin erikoislahjakkuus monessa asiassa, opin helposti ja siat jää päähän ensikuulemalta. Kiitän siitä evoluutiota. :----D
Mut ortoreksia... Sussa on tietty paljon niitä piirteitä, nimenomaan ne pääpiirteet, mut kuten itse rivien välissä totesit, se riippuu ihan siitä, onko sen ortoreksian oltava "täydelline" ilman repsuja.
Liikunta on ihanaa<3
Ja kohta nähdään Kate Mosskin hieman pyöreämpänä :D
Voi että et arvaa miten kiva on taas päästä lukemaan blogiasi! Olin koukuttunut tähän jo joskus kauan ennen kuin oman blogini päätin pystyttää :D pidän hirveästi teksteistäsi.
Mm, ja liikunta on <3
Hyvä huomio, mitä sanoit kommentiessas, että usein saa suuremmat kiksit ruoan suunnittelusta kuin itse syömisestä. Aika sairasta :o enkä ole ikinä edes tajunnut tätä, mutta se on täysin totta! :o
Tsemppiä sulle. Syö hyvä ihminen vielä jotain, olet liikkunut niin hurjan paljon! <3
Nii muakin aina pelottaa, että lopulta mä alan vihaamaan kaikkia ja karkotan kaikki mun ympäriltä ja jään yksin. Mun kaveri oli tavannu sellasen anorektikon, joka oli sairastanut 30 vuotta ja hukannut ne kaikki vuodet vaan sairauden takia. Sillä ei ollut ketää, ei lapsia, ei miestä, eikä sen kotona ees ruokapöytää. Oikeesti ihan kamalaa, mä en halua että musta tulee sellanen !
Mut en mä kai sun laihdutussuunnitelmiin mitään sano, kun ei se varmaan sun päätä käännä. Mut mun mielestä jokainen ansaitsis kuitenki kunnon elämän..
Hei molly uskallatko antaa mulle sun meseä? : ) toivotaan et oot viel täällä :D
Kai sen on pakko olla sillee. Harmi, täytyy viel yrittää. Surullista siinä mielessä, että haluunhaluun hyvät vatsalihakset.
okei, kiitos tsemppauksesta. Niin mä päätinkin syödä. Söin just lounaaks hernekeittoo ja leipää ja jopa margariinin kera:) kiitos sulle. Kaloreita nyt kasassa jo 700. Kunhan jää alle 1200 niin olen tyytyväinen <3
Mukavaa päivää sulle! Mä lähden tästä töihin. Kiinnostus täys kymppi. Argh.. Mut money, money. Pakko aatella niitä positiivisia hyötyjä!
Tsemppiä!
-Edna
Lähetä kommentti