tiistai 14. heinäkuuta 2009

Drunk

Minä olen humalassa. Suhtautukaa tekstiin siten.

Olvin kaljapulloissa on kysymyksiä. Tänään juon yksin. Luen kysymykset ja peitän vastauksen. Arvuuttelen kysymyksiä, jotka vielä vähän aikaa sitten minulle luettiin. Niin yksin taas. Olin niin unohtanut minkälaista on ryypätä yksin.

Ja minun ihastukseni on liian väsynyt, ehkä väsynyt kaikkeen. Hän vastasi puhelimeen mutta ei jaksanut lähteä puistoon. Häntä väsytti. Kaikkia väsyttää. Jokaista, jonka kiinni saan. Ja sosiaalinen verkostoni ei ole liian suuri kuitenkaan. Enkä tiedä kiinnostanko häntä enää. Luulen, että näemme vasta, kun työni alkavat. Hän on työkaverini. Pidän hänestä niin kovasti. Ja kerran hän sanoi jo puhelimessa, että hän "mää tykkään susta ja oon rakastumassa suhun". Ja nyt epäilen niin kovasti. En aio enää soittaa hänelle. Hän saa soittaa minulle, jos haluaa. Ja tämä päätös pysyy. Ja jos hän ei soita näemme me töissä. Voi kuinka vihaankaan ihmissuhteita.

Haluan vain subutexia suoneeni rauhouttuakseni ja löytääkseni täydellisen olon. Subua, niinkuin silloin, kun hän laittoi minulle piikin käsivarteeni.

Tai Rivatril, joka niin kovasti oloa helpottaisi. Pamit ovat lääke kaikkeen. Tenox ja Temesta kelpaisi nekin. Mikä vaan, vaikka niitä vetäisinkin sekakäyttäjän tavoin taikka subua suoneen. On vaikeaa olla yksin tässä betonisessa viidakossa.

PS: Tänä aamuna oksensin ilman syytä ja siis tosiaan ihan ilman syytä (en bulimisesti). On mahdollista, että voisin olla raskaana. Toivon, että en ole.

perjantai 10. heinäkuuta 2009

No Messages

Ei mitään viestiä. Kännykkä on hiljainen. Sain riivittyä itseni ylös noin klo 16:30. Ulkona aurinko paistaa niin lämpimästi. Heikottaa, mutta en uskaltaisi syödä. Yritän kyllä. Ja kovasti yritän tänään lähteä kotoa jonnekkin suuntaan. Hakemaan ainakin tavarani miehen luota. Miehen, johon vielä kaksi tai kolme viikkoa sitten olin niin ihastunut. Yritän olla myöskin juomatta, jotta rahaa riittäisi lauantaille. Voisin nähdä vanhoja ystäviäni pitkästä aikaa ja ryypätä heidän kanssaan. Niin, en minä yksin ole kokonaan, vaikka siltä tuntuukin. Ympärilläni on vielä ihmisiä. En vain löydä yhteyttä heihin.

Antakaa joku pari rauhoittavaa, kiitos.

Wendy kysyi hoidostani. Aivan, en ole missään hakemassa apua. Kuitenkin olen harkinnut asiaa viimeaikoina vakavammin, kuin koskaan. Vaikka en osaakkaan puhua asioistani. Tästä nimittäin ei tule mitään. Jaksan huokailla syvään, vaikka aurinko on ulkona niin kaunis. Minä olen yksinäinen musta pilvi kaiken aikaa. Haluaisin pyyhkiä tämän viikon pois. Etenkin pari viimeistä päivää. Tunnen niin selvästi taas tyhjän kohdan rintalastan alla. Vuosia se on ollut mutta kun siitä hetkeksi pääsee eroon - niinkuin pääsinkin - ei sitä muista, kuinka kamalalta se tuntuu. Inhoan itseäni, joka olen antanut itseni syödä, kuten normaali ihminen. Haluaisin uimaan mutta nyt kun kehonkuva taas romahti niin en taida kyetä esittäytymään bikineissä. Tästä kesästä taitaa tulla kuumanlainen, kun en saa riisuttua talviturkkiani.

Missä kaikki oikeasti ovat?

torstai 9. heinäkuuta 2009

Tyhjä ihminen

Se siitä iloisesta ajasta. Nyt voi taas olla masentunut. Hienoa.

Miehen kanssa ei mennyt enää hyvin. Hän piti minusta mutta minulle hänestä tuli ystävä. Ahdistuin ja en halunnut hänen enää edes koskevan minua. Oli yhden yön juttu ensin hänen etäisemmän kaverin ja sitten erään hänen hyvin läheisen ystävän kanssa. En tiedä saiko hän koskaan tietää mutta luulen niin. Ainakin toisesta, en ole vain varma kummasta. Siltikin hän piti minusta. Itse en kuitenkaan voinut jatkaa hänen kanssansa minkäänlaisena parina. Olin liian kaukana hänestä, eikä edes noiden miessekoilujen takia. Eikä minun itseasiassa täydy edes tuntea huonoa omatuntoa niistä, koska emme koskaan virallisesti seurustelleet ja sen hän muisti ottaa esiin joka välissä. Meillä molemmilla oli ja on yhä sitoutumisongelmia.

Viimeinen hyvä päivä meillä oli keskiviikkona. Juotiin, poltettiin savut, mentiin baariin. Ja jossain vaiheessa iltaa sain viimeinkin sanottua, että haluaisin olla hänen ystävänsä pelkästään. Hän lähti baarista. Aamulla sain viestin, ettei hän halua olla tekemisissä kanssani. Tunnen olevani niin kamalan yksin. Nukuin koko päivän. En löytänyt seuraa baariin, nukuin lisää. Katselin välillä netistä Skinsiä ja Gossip Girliä katsoin aamuun asti. Itkeskelin lisää. Koko tämä viikko on ollut niin itkuinen. Sydäntä puristaa, itkeskelen suihkussa. Kaikki on niin väärin. Haluan taas laihaksi. Aion ruokkia itseäni mahdollisimman vähän. Lisäksi olen taas niin kovin yksin. Jalatkin ovat mustelmilla ja päässä on kuhmu, kun viimeisen baarireissun jälkeen kaaduin pyörällä. En edes muistanut tapahtunutta. Pyörä on huonossa kunnossa mutta minä olen huonommassa.

Meidän aika kyllä oli hauskaa. Aina oli ryyppyseuraa ja savuja ympäriinsä. Ei pitänyt olla yksin. Meille ehti jo tulla yhteisiä ystäviä, joista en aio luopua. Mutta en millään olisi kyennyt jatkamaan meidän juttua, kun en halunnut edes hänen koskevan minuun enää. Niin, tällä viikolla masennus on tosiaan iskenyt siinä määrin, ettei huvittaisi herätä. Mietiskelen päivieni päättämistä. Onneksi kotoani ei löydy köyttä.

Mutkia tulee matkaan myös muissa miesasioissa. Ihastuin aivan vahingossa työkaveriini vähän yli viikko sitten. Olin Saarijärvellä teatterifestareilla perjantaista sunnuntaihin. Ja lauantai yönä promillet saavuttaessani - siinäkin määrin, että en muistanut hetken aikaa, että olen Saarijärvellä enkä Oulussa - soitin hänelle pitkän puhelun. Kävi ilmi, että hän pitää minusta myös. Mutta hänellä on kihlattu. Ilmeisesti heillä ei mene niin hyvin mutta kuitenkin. Tämä työkaveri on opiaatti koukussa. Nappailee lääkkeitä, piikittää subutexia suoneen. Ei vastaa puheluihini eikä viesteihini. Tänään sain häneltä viimein tekstiviestiä mutta kolmanteen viestiin hän ei enää vastannut. Eikä soittoihinkaan. Niimpä olen katsellut sateista ja harmaata päivää aina, kun en ole nukkunut. Olen ollut koko päivän aamutakissa. Käynyt ulkona vain parvekkeella ja silloinkin vain tupakoimassa. Ja välillä olen polttanut sisälläkin, mitä väliä. Kämppä on kaaos, jota en saa siivottua. Ahdistun näiden seinien sisälle mutta en pääse poiskaan. Skinsin lomassa join kolme karpalolonkkua ja kolmisen desiä maitoon lantrattua Ural Moccaa mutta eipä ne sellaiset määrät mitään auta, jos haluaa edes pikkuisen karata maailmasta.

Olen juonut kaikki rahani. Ruokaan ei enää edes ole varaa. Se ei haittaa niin kovasti mutta ei ole rahaa myöskään juoda. Ja juuri kun tarvitsisin humalan pakokeinoksi varantoni ovat menneet. Syönyt olen tiistaina ja tänään enemmän, kuin laki sallii. Kaikkea, mitä kaapeista löytyy. Tunnen itseni niin kovin lihavaksi, turhaksi, huonoksi. Haluan taas laihtua niin kovasti, vaikka en haluaisi takaisin siihen syöksykierteeseen, jossa olin.

Harmaa sateinen taivas on vaihtunut aurinkoiseksi ja vihreäksi aamuksi. Ulkona on hieman vilpoisaa. Erilaisessa mielentilassa tämä olisi idyllinen aamu. Nyt kuitenkin vain surettaa. Tänään tarvin jotain aktiviteettia, etten jämähdä kotiin. En halua nyt olla yksin ajatuksieni kanssa. En ole vielä nukkunut yöunia, vaikka kello on jo tasan 7 aamulla. Niin, taidan mennä nukkumaan. Näkisinpä hyvää unta ja aamulla herätessäni olisin saanut häneltä, herra uudelta ihastukselta, tekstiviestiä.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Happy Day!

Raporttia elämästä tästä. Lompakko ja passi ovat poliisiasemalla (=päissään hukattua), ei ole kuvallisia henkkareita niin tänään ei baariin eksytä, pankissa pitäisi käydä, sossussa pitäisi käydä, kämpällä pitäisi siivota (=vaikka pääasiassa loisin miehin luona) ja menkat alkoivat.

Mutta arvatkaa vaan, kuinka hyvä päivä minulla on! Lähdössä biitsille, vaikkakaan ei bikineissä, juomassa ehkä kuusi jumalaista karpalolonkkua, toivottavasti pää pilvessä ja hyvällä mielin! Hymyilen kilpaa auringon kanssa. Onhan sitä masentanutkin aika ankarasti välillä, ei muutokset mielialassa tapahdu hetkessä. Sitä on miettinyt vakavissaan päiviensä päättämistäkin useaan otteeseen. Mutta nyt olen onnellinen ja aion ottaa tästä tunteesta kaiken irti. Tämä on ollut kaunein päivä elämässäni pitkään aikaan, vaikka päässä onkin hirmuisen kipeä kuhmu, kun kaatuilin ansiokkaasti absinttipäissäni. En jaksa välittää, se oli hyvä ilta.

Juhannusaatto meni sekavasti, juhannuspäivä sekavammin. Filmi poikki ja passi tosiaan karkuteillä. Samoin verkkopankin numerotunnukset. Pyörä vinkuu enemmän, kuin koskaan. Ja minä hymyilen. Tänään rakastan elämää.

Edelleenkään en ole käyttänyt puntaria. Olen syönyt aika paljonkin mutta pilvestä ja krapulasta huolimatta ei ole ollut suurempia mässyjä. Kai minä nyt syön aika normaalisti. Vaikkakin aika epäterveellisesti. Mutta jos mies pitää minusta näin niin kai minäkin itseäni kestän.

Ja voi että minä pidän hänestä ja kyllä hänkin pitää minusta! Ei virallisesti seurustella mutta mitäpä väliä. Minä niin mielelläni leikin hänen pitkillä hiuksillaan vaan en uskalla puhua hänelle tunteistani. Olen niin kamalan varovainen ihmissuhteissa.

Työpäivä oli täydellinen sekin. Linolevyä pääsi raastamaan ja se on sellaista hommaa, mistä aina jaksan innostua. Ilma on kauniimpi, kuin koko kesänä. Minulla on mies ja muuta sisältöä elämässäni, kuin pelkkä laihdutus. Ja piru vie, että olen tänään onnellinen!

Pitää elää hetki kerrallaan, koska elämä on ainutkertaista ja minä hetkenä tahansa kaikki voidaan ottaa pois.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2009

A Man


Kate Moss ja Pete Doherty oli niin ihana pari!

BDI:n eli Beckin masennusasteikon lyhyt versio

Sait 18 masentuneisuus-pistettä
Vastauksesi perusteella näyttää siltä, että saatat potea vaikeaa masennusta. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Sait 1 ahdistuneisuus-pistettä

Vastauksesi perusteella näyttää
siltä, että saatat potea lievää ahdistuneisuutta. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Sait 0 aktiivisuus-pistettä
Vastauksesi
perusteella näyttää siltä, että aktiivisuutesi ja itseluottamuksesi ei ole paras mahdollinen, mikä saattaa vaikeuttaa kykyäsi selviytyä eteen tulevista ongelmista ja paineista esim. työ- ja perhe-elämässä tai taloudellisissa ja asuntoasioissa. Keskustele asiasta lääkärin kanssa.

Joo, olen yllättynyt. Ja mulla menee vieläpä paremmin, kuin vielä hetkonen sitten, kun olin valmis laskuhumalassa tappamaan itseni. Okei, kyllähän juomisen kanssa on lähtenyt homma lapasesta mutta ainakin olen lopettanut paastoyritykset. Olen syönyt aikalailla välittämättä. Olen syönyt leipää ja juustoa ja jogurttia suurkulutuksella mutta en kuitenkaan överisti. En ole mässäillyt. Kalorit varmasti ovat juomisen takia katossa mutta jotenkin tällä hetkellä peilistä näen muutakin, kuin suuren vatsan. Itse asiassa ei se edes niiiiin suuri ole. Painosta ei mitään tietoa ja hyvä niin.

Mutta näin. Minulla on tosiaan miesviritelmä käynnissä. Mutta pelottaa niin helvetisti! Hän pitää minua kauniina ja kaikkea kivaa. Hänen vierestään on ihana herätä. Pääasiassa hänen luonaan olenkin nukkunut viimeaikoina. Kämpillä nukuin edellisenä tiistaina ja sunnuntaina. Mutta matkassa on isoja mutkia. Kuinka uskallan päästää hänet lähelleni. Pelottaa koko ajan, että nyt kun olen niin ihastunut niin hänen kiinnostuksensa lopahtaa ja satutan vain itseni. Ja lisäksi hänellä on alkoholiongelma. Ja siis sitä luokkaa, että toissakesänä hänellä oli lähes kolmen kuukauden loman ajan 3 selvää päivää. Hän tietää kaikki huumausaineena käytettävät asiat jne. Lopettanut pirin käytön myös jonkun aikaa sitten. Ja sitten jos miettii minua, joka olen aika alkoholivammainen myös ja valmis kokeilemaan kaikkea niin terve vaan. Ei nyt tarkoitus ole alkaa piriä vetämään mutta hänen seuransa suorastaan huutaa juomaan. Ehkä se kahdeksan päivän juomaputkeni kertookin sen. Viimeksi taisi olla päivä kokonaan ilman alkoholia 19. toukokuuta. Nyt on 3. kesäkuuta.

Mutta kun on hän niin ihana<3>

perjantai 29. toukokuuta 2009

Been Drinking

Anteeksi kirjoittamattomuuteni. En kirjoita nytkään paljoa. Sanon vain, että olen tosiaan viettänyt selvän päivän viimeksi perjantaina, jolloin silloinkin kyllä nakkasin kaakaolikööriä naamaan pari desiä. Tiistaina ja torstaina taisin olla viime viikolla selvänä. Nytkin väsyttää niin, että kuukahdan kohta tähän kirjaston koneen näppikselle. En ole nukkunut koko viikkona kunnolla. Vähäkin uni on ollut humalaisen unta, joka ei ole kovin piristävää laatua.
6 päivää jatkunut ryyppyputki sisältää myös uusia tuttavuuksia, jotka ovat kaikki niin kujalla, että heidän seurassaan ei pysty olemaan juomatta. Jotain säätöä on erään miehenkin kanssa. Kaikenlainen polttelukin on nyt ollut kovaa huutoa elämässäni. Rahabudjetti? Lähellä nollaa. Ja kuitenkin haluaisin iskeä itseni sinne alkoon tänään ja huomenna ja ehkä myös baariin. Ruokaa olen ostanut kunnolla viimeksi jossain menneisyydessä. En ole kyllä paljoa syönytkään mutta mitä suuhuni olen laittanut on ollut armotonta höttöä.
Molly kuittaa.

perjantai 15. toukokuuta 2009

"Muistatko sää syödä?"

Jos joku vielä lukee... Tuli taas postauskatkos.

En ole ylpeä siitä, että tulen nyt kertomaan, mitä olen pari viikkoa hommaillut. Ensinnäkään en ole liikkunut kolmeen viikkoon. Aluksi sairastin 1½ viikkoa vitunmoista flunssaa. Ensimmäisen viikon söin. En muista enää, että kuinka paljon ja kuinka monena päivänä mutta söin lihomisen puolelle ainakin kilolla. Sitten kun vielä oli vappukin niin alkoholin kalorit ja krapulamässäys.

Seuraavana viikkona ajattelin pitää mehupaaston. Kuitenkin maanisuus minussa nosti päätänsä. Olen ehkä selittänyt, että minulla on aina joku pakokeino todellisuudesta. Ennen se oli juominen, sitten liikunta ja laihdutus. Viikko ilman liikuntaa riitti jo saamaan elämäni päin vittua. Aloin maanantaina juomaan. Tiistaina krapula, keskiviikkona baari, torstaina krapula. Loppuviikon kaiketi epäonnistuin vain ruuan takia. Niin ja lauantaina tissuttelin itsekseni jonkin verraan.

Mutta tämä viikko... Olen onnistunut joinakin päivinä, enkä ole vetänyt kamalia mässypäiviä. Mutta torstaina tuli taas juotua. Ahdistaa edes ajatella asiaa. Lähdin parin työkaverin kanssa parille kaljalle, kun aurinko oli niin kauniina. Minä ja työkaverini M päätettiin kuitenkin jatkaa juomista parin jälkeen. Mentiin hänen kaverinsa luokse. Tulos sitten seuraavanlainen. Ensimmäinen typeryys oli käydä läpivetämässä esityksemme päissään. Kyse siis tosiaan on edellisestä näytelmästä, joka esitetään nyt lauantaina. Viimeksi sitä on esitetty kuukausi sitten ja tuo oli ainoa läpiveto siitä näytelmästä ennen esitystä. Ja humalainen idiootti (=minä) ei kehtaa tulla paikalle selvänä. Sen jälkeen meni kuitenkin kivasti useampi tunti. Litkin viiniä sisuksiini ihan urakalla. Onneksi teinkin sen, koska kun jätin tonkan narikkaan niin koskaan en sitä takaisin saanut. Kohtasimme työkaveriin baarissa, olkoon hän vaikka T.

Aamulla sitä saa tosiaan herätä työkaverin vierestä. Ystävien ja työkaverien kanssa ei oikeasti tulisi paneskella mutta heh, nyt olen tehnyt molemmat virheet. Puhelimeen tullut 24 puhelua, koska en ole ilmoittanut töihin, etten ole tulossa. Kun vihdoin pääsen sitten keskustaan niin huomaan automaatin edessä, että lompakko on hukassa. Se on varmaan baarissa tai jossain T:n lattialla. Ei ole edes hänen numeroansa minulla. Raahaan itseni terveyskeskukseen kännykkä äänettömällä, koska pelottaa ne äidin puhelut. En halunnut tosiaankaan vastata ja selitellä, että en ole töissä. Laitoin sitten viestiä myöhemmin, kun alkoi liikaa kuumottaa, kun sisko soitti, laiha kaveri soitti, perhetuttu soitti hänkin. Kukaan ei tiennyt, että missä sitä oikein luurasin. Laihalle kaverille soitan lainatakseni rahaa tupakkaan ja safkaan. Pyörä on paskempana, kuin koskaan. Lisäksi puhuin päissäni vähän ohi suuni T:lle ja luulen, että työkaveri H ei ehkä ole ihan mielissään asiasta.

Pelottaa mennä keskustaan, pelottaa mennä maanantaina töihin. Pelottaa työkaveri H ja pelottava työnantajani. Pelottaa nähdä T:tä enää ikinä ja vastata valheita työkavereille. Baarissa meidät viimeiseksi bongattiin, mutta "jaoimme taksimatkan" eikä mitään muuta. Emme aio puhua asiasta. Minä puolestani olen tänään syönyt kaksi annosta voista puuroa ja annospussipuuron. Kun sitten sain illalla kaverilta rahaa niin ostin ranskanleivän ja suklaalevyn, jotka tuhosin about neljässä tunnissa. Ei mikään valtava mässy mutta kuvottaa katsoa peilikuvaa.

Vaikka kyllä siinä oli oma ihanuutensa herätä T:n vierestä. Hänen pitkät takkuiset hiuksensa näyttivät ihanilta ja hän piti minua sylissään koko sen ajan, kun makoilimme siinä sängyssä. Ja niin monta kertaa hän sanoi minua laihaksi ja se hymyilyttää vieläkin. Se on ihana kuulla sellaista, kun tietää, ettei ole parhaassa kunnossaan. Kommentoi, kuinka kylkiluuni tuntuvat. En oikein tiedä, takoittiko hän kommenteillaan liian laihaa - siltä se vähän kuulosti mutta vaikea sitä on uskoa. Mutta kuitenkin. Otsikko on hänen aamun repliikkinsä minulle. En kyllä muuten olekkaan pariin viikkoon pitänyt töissä eväitä mehupurkin lisäksi. Ei mitään kiinteää safkaa työpaikalla.

Henkinen pelkokrapula yrittää kovasti laantua. Nukuin päivällä niin paljon, että nyt kellon ollessa 06:38 en ole vielä päässyt nukkumaan. Vaikka vieläkään en uskalla vastata mahdollisesti vihaisen työkaveri H:n viestiin ja en uskalla puhua äitini kanssa niin vielä tällä hetkellä lämmittää muistikuva makoilusta T:n vieressä. Maanantaina voi olla mieli muuttunut mutta se on sitten myöhempi ongelma. Tänään on lauantai ja minä aion olla laihan kaverin kanssa päissään - pitkästä aikaa me aivan vain kahdestaan. Metsästän lompakkoani huomenna ja ensiviikolla olen valmis ryhdistäytymään. Tai ainakin siihen asti, että lähdemme teatteriporukan kanssa teatterifestareille perjantaina, heh. Niillä matkoilla ryypätään poikkeuksetta.

Pitäisi todellakin yrittää kursia elämäänsä takaisin kokoon. Pelkotilat, masennukset ja ahdistuksen käy välillä niin vaikeiksi ylittää. Tiedän, että vain minä pystyn pitämään elämäni kasassa mutta tässä vaiheessa tuntuu, että tarvisin jotain avustusta asian kanssa. Paikkaa, jossa levätä ja rauhoittua. Aikalisä tulisi tarpeeseen. En halua tappaa itseäni mutta en voi varmasti sanoa, etten sitä tekisi.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Blues Goes On

Joku jätti levyn soimaan. En etene bluesin kourista mihinkään. Joka päivä jossain vaiheessa se nielaisee minut.

Viikon olen pyöräillyt kotiin auringon paistaessa ja odottanut vain, että pääsisin kotiin itkemään. Vain torstaina sain tihrustettua kaksi kyyneltä. En edes uskonut pääseväni kotiin asti. Jalat eivät halunneet toimia. Olisin halunnut jäädä pötköttämään pyörätien reunaan, kunnes saan voimaa jatkaa. Minä olen elävä kuollut. Itsemurha on pyörinyt paljon mielessä. En usko sitä tekeväni mutta ajattelen sitä paljon. Kun sarjoissa, elokuvissa, yleensäkin televisiossa jollain menee huonosti niin mietin, että hän tappaisi itsensä. Kun näen pohjatonta surua ja siitä välittämättömyyttä minä haluan, että roolihahmot vievät henkensä itseltään ja saavat viimein muut tajuamaan, miten suuri suru heissä asuikaan. Ja kaikki välittäisivät aivan liian myöhään.

Ja ei minua syrjitä töissä. Minä olen yksi muista. Tunnen kuitenkin olevani ääliö, typerä, ruma, huono, tylsä, typerä, typerä, typerä! Elämä on kadonnut kauas minusta. Tyhjä kohta rintalastan alla voimistuu. Haluaisin itkeä suruani, huutaa vihaani. Haluaisin jonkun välittämään. Epätoivo on suuri.

Haluaisin olla laiha. Kesän kauniissa aamu-usvassa istuisin parvekkeellani juoden kahvia ja polttaen tupakkaa. En söisi mitään. Joisin rankasti, polttaisin vieläkin rankemmin.

Tupakan kulutus on valtavassa nousussa. Pelkään kuntoni rapistuvan mutta tupakka vetää pidemmän korren. Iso aski (28 savuketta) ei kestä enää viikkoakaan - ehkä puolikkaan. En edelleenkään saa mitään aikaan. Haluaisin läpsiä itseäni. Enkä haluaisi laittaa sykemittaria päälleni ja lähteä kävelemään tuonne tuulen keskelle 230 kcal verran. Mutta minä teen sen. Eilen tuuli oli niin kova, että juoksin rappukäytävän portaita ylös-alas-ylös-alas hieman ennen keskiyötä kävelyn sijaan. Ja saa siinä sitten miettiä, miksi päivällä väsyttää.

Perjantai ja lauantai menivät täysin penkin alle. Laskennallinen painonpudotus -0,3
kg, vaikka sen piti olla -0,7 kg. Yksi epäonnistuminen lisää siihen mahtavaan epäonnistumien kirjoon, jota olen keräillyt vuosia. Jospa vain voisin aloittaa alusta ja tehdä asioita edes vähän paremmin. En olisi surkea eskapisti. Eläisin tässä maailmassa, enkä pelkästään pakenisi. Uudelleen aloitetussa elämässä ei olisi isäksi kutsuttua kusipäätä, koska sitä osiota en halua koskaan käydä uudestaan läpi. Ja minä voisin elää, en vain hengittää.


Usvaisissa kuvissa ylhäällä Jessica Stam ja alhaalla Abbey Lee.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Two Men

Kuvissa vasemmalla Keira Knightley miehineen ja oikealla Kate Bosworth Orlando Bloomeineen. Olisi kai minullakin mies, jos olisin tuollainen kaunotar.

Ensimmäinen päivä työpajassa on takana. Minä olen pohjaton kaivo, murheen alho. Voisi vaikka joku päivä vetää itsensä jojoon.


Päivä alkoi vieläpä ihan hyvin. Pieni jännitys vatsanpohjassa. Kuin olisi mennyt ensimmäistä päivää uuteen kouluun. Sitä pyöräilee raikkaassa aamuilmassa ja toivoo tulevansa hyväksytyksi. Ja sitten siellä odottaa nämä kaksi miehen alkua. Toiseen iskin silmäni sillä sekunnilla, kun hänet näin. Hän näytti aivan muusikolta. Ja kuinka hänellä oli se ihana lätsä ja miten hän polttikaan tupakkaa. Juuri sellainen nokkela ja karismaattinen. Mutta kaikissa ihanissa ja mielenkiintoisissa miehissä on ainakin yksi vika neljästä. Pelimies, joka ei halua sitoutua, on numero yksi, jota hän varmasti edustaa. Sellainen miestyyppi, joka haluaa vain yhden yön suhteita ja mahdollisimman kauniita naisia. Tyyppi kaksi on seurusteleva ja kolmonen paljastuu homoksi - ja minullahan ei ole homotutkaa ollenkaan, joten yllätyn aina. Jos mikään ei noista satu kohdalle niin miestyyppi numero neljä on sellainen, jota ei vain kiinnosta kyseinen naikkonen eli siis tässä tapauksessa minä.

Seuraavaksi juttelin enemmän toisen pojan kanssa. Ja hän oli kerrassaa niin rento ja mukava. Ja seurusteli. En tosiaankaan kestä näitä kausia, kun haluan itselleni miehen. Ei siitä mitään tule koskaan. Ensinnäkään en ole kaunis ja kiinnostava. Lisäksi en oikeastaan edes tapaa ihmisiä hirveästi. Ja jos jotain siis todella alkaisi tapahtua niin pakenisin anyway. Ja kuitenkin... Minä haluan rakkautta!

Enkä tosiaankaan voi käsittää, mikä minussa on niin pahasti vikana. Olisinhan minä raivostuttavan neuroottinen ja vittumainen asuinkumppani mutta tutustumisvaiheessa sitä ei vielä kukaan tiedä. Ja kuitenkaan en kiinnosta ketään. Ja on hankala pala niellä, että niin paljon minua rumemmilla ja lihavammilla ihmisillä on miehet elämässään. Ja minä riudutan itseäni, että joku hyväksyisi minut, ottaisi syliin ja rakastaisi. Voisin vain olla oma itseni, kun silläkin kerran näemmä miehen elämäänsä saa. Mutta en minä osaa. Ja siis ei miehet ole todellakaan pääsyy laihdutukseeni. Mutta kyllä minä myös typerästi ajattelen itseni objektina, tekemisen kohteena. Että minun on passattava muille. Ja mitä parempi ulkonäkö, sitä paremmat mahdollisuudet. Ja kun naamaakaan en voi muuttaa jää jäljelle mahdollisuus hiljaa tuhota tämä typerä ruumis, johon minut on kahlittu.

Ja näitä siis asioita ajattelin, kun kävelin kotiin auringon saattaessa matkaani. Pyöräni kumi oli tyhjentynyt työpajan pihalle ja kasvoillani ei ollut ilmettä. Pelkkä tyhjyys.

Sykemittarillanikin on varmasti toinen nainen. Olo on, kuin se pettäisi minua nimittäin. Ette voi kuvitella, kuinka pettynyt voi olla, kun sykemittarin "coach" alentaa rankan treeniviikon jälkeen minut alempaan aktiivisuusluokkaan. Takana kuitenkin 5600 poltettua kaloria ja yli 10h liikuntaa.

Kermana pohjalla on pelkkää paskaa. Liian pienessä kännissä avauduin viime lauantaina laihalle kaverille perhehistoriastani. Pesäpallomailalla lyönnistä, mustasta silmästä teatteriesityksen aikaan (ja arvatkaa vaan, miten piti pakkeloida koko silmänympärys), kuristusepisodista marraskuun lopulla, poliisejen käynneistä ja kaikesta niin kattavasti, että hävettää. Eihän kukaan saisi tietää minusta niin paljoa. Nyt olen avautunut jo kahdelle henkilölle päissään asioistani. Ovat toki kaksi läheisintä ystävääni mutta ei se muuta asiaa. Jos maa nyt nielaisisi minut niin sylkisi se minut takaisin tähän tietokoneen äärelle. Olen niin alhainen, ettei varmasti sekään minua haluaisi. Eikä minulla ole enää edes koiraa, joka sylissä voisin lököillä sängyllä henkistä kipua pois. Koirani kun asuu vieläkin edellisessä kämpässäni, jota helvetiksi voisin nimittää kodin sijaan.

Ja lisäksi söin tänään Ahaa patukan. Piti tehdä tänään viikon ruokaostokset. Ja olipa järkevää suoraan salilta tulon jälkeen mennä kauppaan. Mutta muuta mahdollisuutta ei ollut, koska tarvitsin äidin maksajaksi. Ja olin niin kiukkuinen hänellekkin (ja tuolilta tippuvalle vesipullolle ja ulkokengillä salin pukuhuoneessa sottaavalle ääliölle ja ihan kaikelle), että hyvä etten ruvennut itkemään kiukusta. No anyway, sentään en ottanut kaupasta leipää, vaikka harkitsin. Mutta vielä on pätkis odottamassa ja kuitenkin syön sen, vaikka olen toisin päättänyt. Jo syöty Ahaa patukka ei tuottaisi ongelmaa, koska liikuin yli 100 kcal enemmän, kuin mitä piti ja voin jättää kuppikeiton syömättä. Vai voinko? Tänään on Gossip Girlkin niin varmasti nassutan pätkiksen ahnaasti mahaani. Miksi pitikin ottaa molemmat, ei vain jompaa kumpaa! Idioottihan minä olen. Ja nyt on vasta tiistai ja viikko takkuaa jo nyt.

Päivän ainoat hyvät uutiset. Työpaja vaikutti kivemmalta paikalta, kuin tarha. Tosin lähinnä vain sen takia, että siellä on noin omanikäisiäni ihmisiä. Ja kerrankin tupakoinnista oli hyötyä. Pääsi nääs juttelemaan tupakkatauoilla. Mutta aika säälittävät ovat päiväni kohokohdat, kun ottaa huomioon, että olin täysin haamu BodyStepissä spinningin jälkeen ja nyt on jo työongelmia, kun en tiedä saanko vapaata, kun pitäisi lähteä teatteriesityksemme kanssa maailmalle (=nuorten teatterikatselmukseen). Kaupanpäällisiksi nilkkoihin sattuu ja pelkään rasitusvamman mahdolisuutta.

Haistakaa vittu nyt vaan kaikki! Olen niin kiukuissani, etten jaksa. Ja kaiken kiukun alla on iso surumöykky, joka saattaa lähipäivinä purkautua oikein kunnolla. Tai sitten se muhii vielä vuosia ja joku kaunis päivä roikun narun päässä. Älkääkä ottako haistatustani itseenne. Minua vaan niin kiukuttaa, surettaa ja kuitenkin yhtä aikaa olo on siltikin tyhjä.

Okei, olin selvästi laihin siitä työpajan porukasta. Ja sitä juuri toivoinkin. Mutta tämä on niin pienellä kirjoitettu asia, että älkää huomioiko tätä.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Kevennys

Kevyt postaus, turha postaus. Löysin vaan tällaisen hauskan jutun, jossa ihan naurahdinkin parille kohdalle. Selitän ehkä myöhemmin syönneistä ja lauantain humaloinnista. Mutta ennen loppukevennystä oma kevennykseni :

vko 15 : -1kg (51 kg) [x]

Laskennallisesti olisi tippunut vain -0,6 kg mutta lauantaina paino oli 50,7 kg. Illalla juontia, sunnuntaina krapulasyöntiä, minkä vuoksi siis laihtumisesta lähti laskennallisesti -0,3 kg vähemmän (koska laskennallinen laihtuminen olisi jäänyt suunnitelmien mukaan -0,9 kiloon). Tänä aamuna kuitenkin tasan 51 kg ja toivon kovasti, että tässä olisi turvotusta edes pikkaisen. Mutta nyt loppukevennykseen, jonka kuka tahansa voi kopsata omaan blogiinsa. Tykkään etenkin kohdasta numero seitsemän.

Niin ja muuten lopullinen liikuntatulos oli 5620 poltettua kaloria ja 18 h 7 min. liikuntaa. Valehtelisin, jos sanoisin olevani aivan täysin tyytyväinen. Koska aina voi liikkua vieläkin lisää! Mutta en valita, tulos on kiva siltikin. Ja kiitos kommenteista, vastaan niihin myöhemmin. Mitäpä vielä... Niin, kuvissa pällistelee Rachel Bilson ylhäällä ja alhaalla, vasemmalla oikealla Mila K(a)unis. Ja tuo ensimmäisen kuvan tyyli Rachelilla on ihana! Rakastan etenkin tuota mekkoa ja nuita jumalaisia kenkiä.

Kopioi teksti ja kirjoita allaolevien ohjeiden mukaan. Vaihda vastaukset omiksi!
1. Ota kännykkä esiin
2. Valitse saapuneet viestit.

3. Vastaa kysymyksiin saapuneen viestin ensimmäisellä lauseella.
4. Kysymys 1 - ensimmäinen lause ensimmäisestä viestistä.
5. Kysymys 2 - ensimmäinen lause toisesta viestistä, jne...
6. Haasta haluamasi määrä ihmisiä!

1. Mitä sanoisit, jos kumppanisi olisi ollut uskoton?
- Sano terveisiä kaikille.
2. Mitä sanot aina parhaalle ystävällesi?
- Tulossa!
3. Mitä sanot ensimmäisenä, kun ystäväsi on joutunut bussin yliajamaksi?
- Monelta sinne voi siis huomenna saapua?
4. Mikä on ruminta, mitä voisit sanoa vihamiehellesi?
- Pääsiäistervehdyksiä luutarallista lähettää X.
5. Mitä äitisi sanoo ennen kuin menet nukkumaan?
- Rasvat on ostettu.
6. Mitä huutaisit, jos voittaisit miljoonan?
- Ok.
7. Mitä sanoisit jumalalle, jos tapaisit hänet?
- Mulla olis lyseossa tunti niin tavataanko Alkon edessä?
8. Mitä haluat kuulla kaikkein eniten?
- Neljältä periaatteessa.
9. Mitkä tulevat olemaan viimeiset sanasi?
- Jep, katellaan, voi olla etten juo.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Hän liikkuu

Kuka liikkuu? Se taidan olla minä. Nyt on torstai (tai periaatteessa jo perjantain puolella kello liikkuu) ja sykemittari on paras ystäväni! Tämä uusi on aivan mahtava. Kertoo koko viikon saldon liikunnoista.

Counts : 7 (=kertaa laitettu sykemmittari päälle)
Time : 10h 49 min
Kcal : 3394

C'mon, tässä on vielä kaksi päivää liikuttavana! Ja molempina päivinä tulisi olla 900 kcal poltettavaa liikunnalla. Sitten tulos olisi 5194 kcal. Ok, alkuperäinen suunnitelma ei ollut näin tiukka mutta repsahdin keskiviikkona ja haluan ihan kuollakseni laskennallisesti laihtua 1kg. Lauantaina on vielä juomingitkin, joten pitää näyttää mahdollisimman laihalta.

Keskiviikkona tosiaan kävin Filmtownissa, joka on uusi tuttavuuteni. Löysin sen viimelauantaina ja karkit ovat paljon ihanampia, kuin makuunin tutuiksi tulleet mässyt. Ja keskiviikkona ruokailujen tauot venähtivät kiireen takia niin pitkiksi (aamupalasta välipalaankin reippaasti yli 5 tuntia), että illalla olin repiä hiukseni päästä makeanhimoni kanssa. Kävi vielä niin, että unohdin kokonaan aloittaneeni herkkulakon. Enkä oikeastaan tiedä nyt, että jatkaisiko lakkoa vaiko ei.

Painon kannalta ollaan sinänsä hyvällä mallilla liikenteessä, että turvotusluku seuraavana aamuna oli 51,6 kg. Ja hei, vähän aikaa sitten se oli turvotukseton luku. Eli ehkä tässä edistytään. Mutta joo, tämä oli vähän tällainen hehkutuspostaus, kun saan sairaita kiksejä liikuntani määrästä. Ja kyllä, tiedän, että liikun liikaa. Mutta en osaa hiljentääkkään tätä ilakointia pääni sisällä, kun tajuan torstaihin mennessä liikkuneeni noin. Mutta joo, seuraavanlaisesti liikuntani ovat muodostuneet.

Ma : 95 min. & 30 min. kävelyt
Ti : 45 min. spinning & BodyStep (+40 min. venyttely)
Ke : BodyPump & 70 min. hölkkälenkki (jossa meni muuten 510 kcal)
To : 90 min. hölkkälenkki & 1 ½ h sulkapallo (+30 min. venyttely)
PLUS : palauttavaa rullaamista kuntopyörällä pariin otteeseen

Venytellessä en tosiaankaan pidä sykemittaria, joten se ei kuulu tuohon liikuttuun kymmeneen tuntiin. Ja ei venyttely ole minulle muutenkaan liikuntaa. Näin. Huomenna otan vähän iisimmin. Teen vain kävelylenkin, käyn pumpissa ja pelaamassa tunnin sulkapalloa. Easy? Hell yeah!

Ja edelleen olen hulluna Naomi Wattsiin, tuo on yksi parhaista hänestä löytämistäni kuvista.

tiistai 7. huhtikuuta 2009

New Goals

Anteeksi taas pitkä tauko. En vain ole saanut valutettua asiaa itsestäni. Sen voin sanoa, että viime viikko meni penkin alle. Laskennallisesti tulos olisi +0,4 kg mutta puntari näytti tänään aika hyvää lukua kuitenkin. En sitten tiedä. Okei, ollaan vieläkin siinä 51 kg puolella, koska maaliskuussa ei tapahtunut mitään muuta, kuin sahausta edestakaisin painon kanssa. Mutta nyt minulla on selkeät tavoitteet. Eikä minua muserra se, että viikonloppu meni miten sattuu. Nyt on uusi viikko.

Viimeviikko meni pilalle lähinnä siksi, että perjantaina innostuin juomaan. Inhottaa, kun ei pysty kieltäytymään juomisesta, vaikka ei edes olisi omia juomia! Tästä lähin voisin todellakin välttää spontaanit juomiset olemalla menemättä itse tapahtumapaikkoihin. Vaikka perjantainakin kyseessä oli vain pienet afterpartyt teatteri-illan jälkeen. Join taktisesti desimitasta. Saldo : 3dl helmeilevää ja 2dl Gin Lemonia. Ja olin sen verran humalassa, että estot ruuan kanssa sanoivat hyvästit. Kotona söin paketin riisinuudeleja ja puolikkaan pirkka sorbetin, joka oli tarkoitettu sunnuntaiksi. Lauantaina ja sunnuntaina olisin paikkaillut tilannetta mutta jo lauantaina tuli katastrofi ovesta sisään. Sykemittari ei enää suostunut toimimaan, joten menin siis aivan sekaisin. Tuntui niin turvattomalta. Kuin puolet numeroiden ihmeellisestä maailmasta olisi viety. Vähistä rahoistani sijoitin sykemittariin heti samana päivänä. Ja kyllä nyt onkin hyvä sykemittari! Ja vielä puoleen hintaan - oikea hinta olisi ollut lähes 200€!

Vahinko kuitenkin oli jo tapahtunut. Mieleni perukoilla olin jo sekaisin ja äitini kanssa astelin Filmtowniin, jossa en ole koskaan käynyt. Ja siellä oli niin mielenkiintoisia karkkeja! Aivan toista, kuin ne makuunin tutut karkit. Lisäksi meni leipää ja karjalanpiirakoita. Kävin kyllä liikkumassa mutta se ei korvaa kuin ihan vaan pienen osan repsusta. Sunnuntaina olin sekaisin. Lähdin aamulla kävelylle ja menin nukkumaan vasta noin klo 10 kävelyltä tullessani. Heräsin iltapäivällä, tiskasin tiskivuoren, lähdin uudestaan kävelylle. Suunnitelmana oli laihtua 100g sinä viikkona mutta päädyinkin vielä Filmtownin ihmeellisiin mässyihin (joskin paljon pienemmin, kuin lauantaina) ja söin loput leivät ja karjalanpiirakat. Se oli siis hyvästi sille, että olisin laihtunut -100g viikolla 14 ja terveterve sille, että lihoin +400g. MUTTA nyt on uusi viikko edelleen ja kuten sanoin niin selvät tavoitteet on tiedossa. Ja alan myös leipä & herkkulakkoon. Vain pirkan makeutusainesorbetti sallitaan. Ja läkerolit tottakai.

!GOALS!

vko 15 : -1kg (51 kg) [ ]
vko 16 : -0,7kg (50,3 kg) [ ]
vko 17 : -0,7kg (49,6 kg) [ ]
vko 18 : -0,8kg (48,8 kg) [ ]
vko 19 : -0,7kg (48,1 kg) [ ]
vko 20 : -0,7kg (47,4 kg) [ ]
vko 21 : -0,8kg (46,6 kg) [ ]
vko 22 : -0,7kg (45,9 kg) [ ]

Kesäkunto siis näillä tavotteilla olisi vielä mahdollinen! Niiden vain pitää onnistua. Aloituspainoksi tosin laitoin 52 kg mutta se ei kaiketi ole todellinen, koska nyt tiistaina viikonlopun turvotuksen laskeuduttua paino oli 51,3 kg. Kävin tosin puntarilla vasta noin klo 13, että saa nähdä mikä se on huomenna klo 09. Unirytmi on erittäin sekaisin mutta huomenna on pakko herätä aikaisin, että ehdin aamupäivän BodyPumppiin. Ensiviikolla ei ole enää mahdollista käydä siinä, koska aloitan sen työpajan. Pitää muutenkin miettiä nyt sitten syömisten mukauttamista. Onneksi kyseisessä paikassa on omat eväät politiikka. Kuolisin muuten! Jos sykemittarin sippaaminen aiheuttaa jo katastrofin niin mitä yhteislounas tekisi...

Mutta näin. Eli noilla tavoitteilla jäisin alkuperäisestä tavoitteesta 0,9 kg mutta ei se haittaa. Jos nyt vaan onnistuisin!

maanantai 30. maaliskuuta 2009

Riittämättömyys

Uteliaille tiedoksi, että ei se soittanut. Paskiainen. En anna numeroani enää kenellekkään. En yhdellekkään maailman ihanimmanoloiselle miespuoliselle hirviölle. Tässä nimittäin käy aina näin. Tiedän, etteivät ne soita. Silloin harvoin, kun numeroni edes annan. Kuitenkin aina jaksan odottaa ja pettyä kerta toisensa jälkeenkin.

Vaikka mitä väliä, vaikka joku joskus soittaisikin. Koska työntäisin sen kuitenkin kauaksi pois reviiriltäni ja jatkaisin linjaani, jossa hellyyttä yritetään kännissä väkisinkin saada. Typeriä yhden yön juttuja, morkkiksia, itsevihaa. Haluan niin kovasti jonkun välittävän ja rakastavan mutta samalla en päästä ketään lähelleni. En edes äitiäni. Kiukuttelen hänelle aivan liikaa ja vihaan sitä itsessäni. Mutta minä vain luontaisesti pusken ihmisiä hyvän välimatkan päähän. Elämässäni saa olla ihmisiä, kunhan ei liian tiiviisti. Ja edelleen - haluan jonkun aivan viereen. Äh, tämä jankutus nyt kiertää kehää. Pointti kai tuli jo selväksi.

Mutta koska olen niin kamala, ettei minulle voi edes soittaa niin minä käytän sitä siekailemattomasti hyväkseni. Jos en riitä näin niin puserran läpi harmaan kiven laihtuakseni. Minun ei tarvitse tuntea yhtään mitään! Minä voin paeta omaan säälittävään maailmaani itkua ja vihaa pakoon. Syvällä sisällä nimittäin on niin paljon noita kahta tunnetta. Ahdistus on päällimmäinen tunnetila mutta ei vakavin. Sillä sen alla piilee valtava massa kaikkea tukahdutettua.

Yllätin itsenikin tänään tajuamalla, että ensimmäinen viiltoarpeni taitaa olla kesältä, kun olin vasta menossa yläasteelle. Otsassani on pieni viilto hiuksien alla piilossa. Se on ollut siinä ikuisuuden. Ja kun aloin miettimään niin muistin, että se on ajalta, kun aloin harrastamaan taekwondoa (jonka lopetin 8. luokalla). Aloitin kyseisen lajin kesäkuussa, kun olin päässyt peruskoulusta. Samana kesänä ennen 7. luokan alkamista (=ennen lopun alkua) olin siis eräällä leirillä. Äitini huomasi jäljen vasta leirin jälkeen ja ihmetteli sitä. Selittelin lyöneeni sen johonkin kulmaan ja naureskelimme, että ensimmäinen leiri ja heti saan satutettua itseni. Taekwondohan on taistelulaji, haahaahaa.

Tiivistelmä : olenko tosiaan kahlannut tässä suossa jo 12-vuotiaana? Enhän minä silloin ruuan kanssa leikkinyt - onnekseni säästyin siltä melko pitkään - mutta kohta kuusi vuotta asiat ovat olleet mollivireisesti. Ja kun tarkemmin muistelen en muista hyviä aikoja. Muistan pieniä tilanteita mutta en pitkää jaksoa, jolloin olisin ollut onnellinen. Jo 4:ltä ja 5:ltä luokalta muistan huonoja aikoja. Ja vielä sitäkin ennen muistan, että en ole tuntenut ehkä kelpaavani itsenäni. Olen keskimmäinen lapsi ja jotenkin minulla on aina ollut paineita suorittaa, jotta jotenkin kohoaisin siskojeni keskeltä. Olisinpa vain suorittanut koulua, en niitä turhia asioita, mitkä koin tärkeiksi. Olisimpa muutenkin pysynyt poissa ongelmista ja aiheuttanut äidilleni vähemmän tuskaa. Olisimpa ala-asteella tajunnut, ettei minun tarvitse vetää mitään roolia. Mutta toisin kävi, jokaisessa kohdassa.

Ruokatiivistelmä : perjantaina tuon postauksen jälkeen söin vielä pikapuuron ja spagettia. Niin ja pari näkkäriä. Lauantaina aloitin aamun kaakaojauholla, kunnes otin itseäni niskasta kiinni. Noin 600 kcal molempina päivinä (la vähän vähemmän, su vähän enemmän) ja lauantaina liikuntaa huimat 1200 kcal verran ja sunnuntaina 1000 kcal verran. Laskennallisesti siis olisi pitänyt laihtua saman verran, kuin alkuperäissuunnitelman mukaan. Taisin kuitenkin hupsahtaa säästöliekin puolelle. Tänään sitten viikon ruokaostokset tehdessäni repsahdin pahasti. 4000 kcal ja maha on ihan kipeä ja turpea. Laskeskelin uudestaan juttuja ja pitää tehdä uusi ruokalista lauantaille ja sunnuntaille. Siinä katosi siis juominen ja krapulapäivä, jotka vaihtuivat 600 kcal päiviksi. Liikuntaakin piti lisätä. Joka päivä liikuttava 800 kcal suunnitellun 700 kcal sijaan. Ja sunnuntai nyt ei olekkaan lepopäivä. Mutta minä ansaitsin tämän. Jokaisen mässäyksen jälkeen minä ansaitsen kaiken kärvistelyn. Ja jos nyt muka onnistuisin niin pitäisi tällä viikolla saada 0,7kg pois tästä ryhävalaan ruhostani. Sitten pitäisi huhti- ja toukokuussa saada joka viikko 0,8 kg pois ja kahtena viikkona 0,7kg pois niin olisin kesäkunnossa 2008. Juttu vaan on siinä, että paino ei ota tippuakseen ja minulla on muutenkin helvetisti näitä lihaksia ympäriinsä. Tai siis en minä mikään fitness prinsessa ole mutta kyllä nämä lerpakkeet painavat kolme kertaa saman verran, kuin mitä nämä painaisivat puhtaana läskinä.

Hyviä juttuja edelliseltä viikolta 3 kpl. Kävin katsomassa äidin ja pikkusiskon kanssa Slummdog Millionaren. Olenkin pitkään miettinyt, mitä voisin tehdä sulkapallon lisäksi äitini kanssa yhdessä. Lisäksi leffa oli parempi kuin odotin ja minulla oli vielä suuret odotuksetkin! Äiti ja sisko mussuttivat suloisesti karkkia ja suklaata, oli niillä limsaakin. Laskin äidin syömät kalorit mutta en tuominnut häntä vaan rakastin. Itse puritaanisesti kieltäydyin herkuista, vaikka yllättävää kyllä ei kamalasti mieli tehnytkään, vaikka takana olikin vain 400 syötyä kaloria, sulkkis, 35 min. juoksulenkki sykkeet ihan katossa (paitsi viimeiset kymmenen minuuttia, kun en enää millään jaksanut juosta ja eksyinkin vielä ja leffan alkuun oli tunti jäljellä ja edessä oli vielä suihkussa käyminen ja cottifrutti ja kävely kilsan päähän leffateatteriin :DDD). Niin ja kyllähän olin vielä ehtinyt ennen leffaa kuntopyöräillä salilla ja tehdä vatsoja. Leffa alkoi tosin vasta 20:15 mutta roudasin itseni liikkumaan vasta klo 15:30, jolloin sulkapallokenttä oli varattu. Ja leffan jälkeen piti vielä kuluttaa, kuluttaa, kuluttaa. Juoksin portaita ylös-alas-ylös-alas-sisälle asuntoon. Olohuoneessa vähän vatsoja ja kymmenen punnerrusta. Sitten sama uudestaan vielä kuusi kertaa.

Mutta apua, mitä positiivista tuossa rulianssissa muka on! Pakkoliikuntaa lähes verenmaku suussa - paitsi tietenkään sulkkis ei. Mutta ne kaksi muuta positiivista asiaa. Sunnuntaina raahasin kuolleet jalkani BodySteppiin. Samat jalat, jotka olivat koko viikon pusertaneet spinningiä, lenkkejä, kaksi kertaa BodyStep tunnin, etc., ja levänneet viimeksi maanantaina. Ja kannatti mennä, koska vaikka steppi maistuikin pitkästä aikaa aivan puulta niin sainpas kehua vetäjältä, kun pysyin polvenvedossa samalla tasolla koko ajan. Tai siis pääni pysyi. "Tuossa pään päällä vois olla vaikka kynttilä", hän sanoi. Ja on toki turhaa riemastua tällaisesta mutta tuli hyvä mieli niin mikäs siinä. Ainakin olen hyvä jossain - piparkakkujen koristelun lisäksi siis.

Number three. Oli kiva kuulla, kun poika R sanoi halauksen jälkeen lauantain bileissä, että "vähän sää oot Molly laiha". Sellaisella puoliksi järkyttyneellä ja puoliksi yllättyneellä äänellä. Ja olin vähän, että "joojoo" tapaan silmiä pyöritellen, enkä uskonut sanaakaan mutta uskon ehkä kuitenkin hänen sittenkin tarkoittaneen sitä. Koska kun sitten kysyin, että mistäpäs tuollainen noin yhtäkkiä mieleen tulee niin hän sanoi, että kun kylkiluuni tuntuu. Ja minulla oli päällä paksu villapaita. Hienoa, olen laiha yhden ihmisen mielestä... Mutta sehän ei tietenkään riitä. Mikä riittää? Jaahas, hyvä kysymys. Näin alkuun 45 kg olisi ihan kiva elopaino.

Ja R ei muuten ole se ihana-ihana-ihana, joka päätti olla soittamatta. R on pitkäaikaisempi kaveri, sattuu vaan olemaan poika.

Iskipä vielä tähän kirjoituksen loppuun kaksi sekuntia sitten tunne, että tappaisinko itseni. Tuntuu kurjalta, epärakastetulta, lihavalta, mässänneeltä (mitä siis teinkin oikein isosti vieläpä) ja tarpeettomalta. Minä haluan jonkun syliin, kaunaloon, jonkun nukkumaan vierelleni. Mutta olen liian iso ja ruma sellaiseen. Painokin oli aamulla 51,7 kg eikä edes ollut turvotusluku. I feel like cutting mutta ehkä tämän hetken 25 arpea vasemmassa kädessä + 4 kämmenselkään tumpatun tupakan arvet riittävät muistuttamaan, että arpia on vittumaista peitellä. Etenkin jos ravaa salilla koko ajan. Reisiin ja sääriinkään en viitsi kajota, koska pukuhuoneessa on sitten tukalat oltavat, kun atooppisen ihon takia pitää olla ilman housuja pitemmän aikaa, että rasva ehtii kuivua ennen housujen päälle laittamista.

Että näin. Kello on 03:43, jos tietokoneeni kello on kesäajassa. Ja näissä fiiliksissä mennään nukkumaan. Toivon vain kolmea asiaa. Tai oikeammin jotain seuraavasta kolmesta. 1. Herään aamulla painaen 42-46 kg. 2. En herää aamulla. 3. Heräisin edes niin, että olisi jo seuraava maanantai ja olisin onnistunut täydellisesti koko tämän loppuviikon (vko14) ajan.

Tai sitten voisin herätä yhtä kauniina ja laihana, kuin kuvien Daria Werbowy (ylin), Gisele Bundchen (keskellä) tai Mila Kunis (alin), joista viimeinen on luultavasti kaunein. Ei toki laihin, koska kyllä tuostakin vielä pois saisi massaa mutta ei se ole tarpeellista, jos on tuollainen lyhyt, sirokroppainen tumma suloisuus ja vielä varustettu suurin pikisilmin.

Edit: Hehe, julkaisin tekstin ja näin miten romaani tästä tulikin. Varmasti ei kukaan lue loppuun asti :>

perjantai 27. maaliskuuta 2009

Molly kohtaa miehen

Tämän päivän piti olla tulikoe. Torstaina söin liikaa ja sen vuoksi peruutin juomisen. Ajattelin kuitenkin käydä bileissä, kun kaverini kerran täytti 17 vuotta. Ja minä pummin juomaa niin paljon, että kalorit on nyt päin vittua.

Mutta minä näin hänet. Hänellä on varmasti tyttöystävä. Niiden lasiensa takaa hän katsoi, kun soitin kitara ja lauloin. Kolmen laulamani biisin jälkeen hän viittoi minut luokseen ja kysyi osaanko Bob Dylanin biisejä. Ja hän laski aurinkolasejansa, puhui minulla. Mollylle, joka olin kaukaa häntä katsonut koko illan. Hänen hillittyä ja mysteeristä olemustaan. Hän kysyi, olenko musiikkilukiossa ja kun vastasin, etten ole hän kysyi, missä opin laulamaan. Mutta en ole oppinut missään, minä vain laulan. Ja hän pyysi numeroni. En tiedä miksi. Ei hän varmasti soita tai sitten hänellä on tyttöystävä ja hän soittaa vain lähdenkö kadulle soittamaan. En tiedä. Ei hän voi pitää minusta.

Ja kirjoitin numeroni hänen kännykkäänsä. En jakele normaalisti numeroani mutta kun hän kysyi voisiko saada numeroni en vastustellut. Hän kysyi nimeäni ja minä hänen. "Johnny", hän vastasi ja kun kysyin oikeaa nimeä hän nauroi ja kertoi nimensä. Mutta ei hän soita minulle. Eikä häntä kiinnosta. Minä olen lihottanut itseäni juomisen kaloreilla ja toivon vain, että huomenna ei olisi krapula, vaikka olen nyt päissäni pummimistani juomista. Kaloreista ei mitään tietoa mutta oli pakko pummia, koska en pystynyt olemaan selvänä, kun alkoholia on lähettyvillä.

Ja nyt minä moniolgelmainen Molly elättelen toiveita, että hän soittaisi huomenna, ylihuomenna, pian. Mutta ei hän soita. Jos minä olisin mies en tuhlaisi aikaani minunkaltaiseen rumilukseen. Kuitenkin haluaisin juuri hänet. Mystisen miehen Ray Banien takaa. Voisin rakastaa häntä.

Mutta ei hän soita.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Flow

Olen elossa, lähdössä lenkille ja saanut paikan siitä työpajasta. Mitä ihmettä! Siis tälle on joku selitys. Ehkä hakijoiden taso ei ollut hyvä tai hakijoita oli vain 15 tai jotain. Tälle on selitys, varmasti!!

Keväisessä kuvassa kaunis Drea DeMatteo. Molly kiittää kaikista ihanista kommenteista ja pahoittelee venynyttä postaustaukoaan. Kirjoitan illalla tai viimeistään huomenna lisää, nyt on pakko kiitää lenkille. Voi että, olisipa samanlainen flow fiilis, kuin eilen hölkätessä Oulun keskustaa ympäriinsä molemmin puolin. Aurinko paistoi ja paahdin tunnin eteenpäin ilman taukoja. Kerran piti vain kävellä, kun oli paikka, jossa ei voinut juosta. Ylin syke siellä jossain 180 maastossa. Ainakin luvun 176 näin omin silmin. Alussa ja lopussa vähän kävelyä. Yhteensä siis 85 min. lenkki, joka poltti 535 kcal.

Cheers! Illalla palaillaan, nyt on jo kiire.

Jatkuu! Eli ylhäällä olevan kirjoitin päivällä ja nyt on ilta. Lenkki ei ollut mukava, koska jalat kai olivat liian väsyneet ja aamupalan voimin lenkkeily on aika perseestä muutenkin. Tänään lisäksi balletone. Liikunnalla kulutettu 670 kcal ja olen melkoisen pettynyt. Eilen oli nimittäin 860 kcal hiivattu liikunnalla huishelvettiin. Mutta näin tänään.

Nyt kuitenkin selostusta ajalta, jolloin en postannut. Eli tuon haastattelun jälkeen sorruin järkyttävään repsuun. Kahtena seuraavana päivänä jatkoin samaa linjaa, vaikkakin vähän kevyemmin. Selviä mässyjä kuitenkin myös perjantai ja lauantai. Sunnuntaina otin itseäni niskasta kiinni ja söin vain 415 kcal. Maanantaina piti syödä myös vähän ja käydä lenkillä. Lenkillä kyllä kävin mutta illalla repsahdin isosti - en enää edes muista mihin mömmöihin tällä kertaa. Tiistaina tankkasin lisää, keskiviikko vielä lisää. Ja jokaisena noista päivistä oli pitänyt ottaa itseään niskasta kiinni. Torstaina lähti järki. Söin mallikkaasti, kunnes illalla meni ylimääräistä 60g juustoa ja 4 mokkapalaa, jotka olin leiponut tupareihin ja mäyssänyt keskiviikkona niitäkin aika mallikkaasti. Mokkapalat olivat pieniä ja ohuita. Sellaisia, jotka ovat oikeasti kahden normaalin mokkapalan kokoisia. Friikahdin kuitenkin pahemman kerran. Yritin kakoa oksennusta mahdollisimman paljon. Ihan kiitettävästi sinänsä tulikin ulos mutta väristä päätellen ei mokkapaloja. En kyllä ole koskaan oksentanut sillä menestyksellä - yleensä ulos ei tule paljon mitään. Ja harvoin edes yritän oksentaa.

Torstaina siis 1113 kcal ja täydellinen paniikki. Olin kunnon syömähäiriöinen ja lähdin sykemittarin kanssa ravaamaan rappukäytävän portaita ylös ja alas, talouskellarin lyhyttä käytävää hölkkäilemään ja kuluttamaan 400 kcal. Laskeskelin viikon mäyssyjä yhteen ja vähensin liikunnat numerosta. Tein suunnitelman, jonka avulla en lihoisi repsuista huolimatta. Perjantaina ja lauantaina toteutin sitä menestyksekkäästi. Perjantaina syöty/kulutettu : 521 / 800 kcal. Lauantaina syöty/kulutettu : 622 kcal / 940 kcal. Sunnuntai meni kuitenkin läskiksi sillä sekunnilla, kun tuparini alkoivat. Tonnikalapiirakkaa, mokkapaloja, pari pullaa ja kasa keksejä. Ja minun kun piti syödä vain jäätelöä. Söin kyllä senkin... Mutta neutralisoin lihomista kuitenkin oikein hyvin, sunnuntaista huolimatta. Meni vain vähän lihomisen puolelle. Laihdutushan on tunnetusti matematiikkaa.

Olisi oikeastaan ollut paljon enemmänkin asiaa. Olisin voinut kertoa vaikka mitä. Olen keksinyt tosi monta asiaa tämän lyhyen postaustauon aikana, mistä haluaisin kirjoittaa tänne blogiini. Nyt vaan olen salin jäljiltä niin rätti, ettei tule mitään mieleen. Joo, että tällainen tylsä postaus, jota muuten en aijo edes oikolukea. Alan rustaamaan käyttökelpoisia lounasreseptejä ja toivon, ettei sunnuntai mene pilalle, koska lauantaina on krapula. Filosofiani kun tuntuu olevan, että jos lauantaina mäyssää, niin sunnuntai menee samaan sössöön, koska "on kuitenkin viimeinen päivä viikosta ja sitten alkaa uusi viikko, jolloin voi laihtua". Huoh. Mutta adjö! Mila Kunis (<-) kuvassa ja tämän viikon syönnit ja kulutukset vielä alempana.

Maanantai : syöty 500 kcal, lepo
Tiistai : syöty 1010 kcal, kulutettu 650 kcal (45 min. spinning & BodyStep)
Keskiviikko : syöty 910 kcal, kulutettu 860 kcal (BodyPump & 1h hölkkä, + yht. 25 min. kävely hölkän alussa ja lopussa)

torstai 12. maaliskuuta 2009

Interview

Kaunistakin viehkompi kuva Lara Stonesta. Ja Edna, jos näet tämän niin kutsuisitko lukemaan blogiasi?



Kumpa olisinkin lottovoittaja ja voisin elää voittamillani rahoilla lopun elämääni. Voisin silloin luvata itselleni, että enää koskaan en mene mihinkään haastatteluun. Ahdistaa ja itkettää.

Olin nääs haastattelussa erääseen työpajaan. Aluksi menikin ihan mukavan rennosti. Menin kuitenkin aivan liian lukkoon siinä kohdassa, kun tuli itsekehuosio. Kulkee aivan suvussa tämä itsekehumattomuuden taito. Äitinikään ei osaa sanoa hyviä puolia itsestään. Minä vielä vähemmän. Hyvä, etten sentään alkanut itkemään siinä paikassa. Pitkän puserruksen jälkeen sain itsestäni irti, että olen luotettava ja luova. Viimeisempi ei edes pidä paikkaansa, en nimittäin pidä itseäni mitenkään luovana. Kotiin päästyäni olisin alkanut itkeä, jos olisin voinut. Mutta ei tullut itkua, pelkkä ahdistus, joka luhisti minut olohuoneen lattialle takki ja kengät vielä jalassani.

Tupakalla mietin typeriä vastauksiani. "Mitä mieltä olet päihteistä?" Molly vastaa: "Siinä kai ne menee, kunhan kohtuudella." Millainen idiootti sanoo noin työpaikkaa hakiessaan? Saivat ehkä käsityksen, että minä käytän esim. huumeita. Olisi pitänyt sanoa, että alkoholi kohtuudella on luonnollista mutta huumeista en pidä. Vaikka sekin olisi ollut vähän valehtelua, koska ei minulla huumeitakaan vastaan mitään ole. "Mitä teet päivisin?" Molly vastaa: "Nyt kun ei ole työharjoittelua niin aika paljon olen kotona. Luen ja näen kavereita ja liikun vähän". Valhe! Mutta miltä olisikaan kuulostanut vastaus seuraavanlainen: "Pääasiassa elän ruoka-aikojen mukaan ja völlään menemään. En näe kavereitani, koska olen aika erakko. En lue, koska en pysty enää keskittymään siihen. Täytän päiväni huonoilla sarjoilla ja täsmäsyönnillä, kunnes lähden rutistamaan itseni äärirajoille liikunnan suhteen. Siis minähän olen muuten himoliikkuja, eikä elämässäni muuta aktiviteettia nykyään olekkaan".


Ja muutenkin, en oikein palautunut siitä itsekehuvaiheesta kunnolla. Maa olisi saanut nielaista minut ja nopeasti. Ahdistaa vieläkin tuo rumba. Ja haastattelussahan pitää katsella ihmisiä silmiin. Se ei ole vahvuuksiani. Vaivaannun, kun pitää tuijotella toista. Vaivaannun myös, jos silmät harhailevat ympäriinsä ja puhun seinille. Kotiin tulin äidin kanssa kaupan kautta. Piti käydä hakemassa puuroa ja kananmunia. Nyt ahmituttaa järjettömästi ja uskon sen olevan sidonnainen aamupäivän kauhunäytelmääni. En osaa sanoa repsahdanko. Luultavasti olisin jo repsahtanut, jos äitini ei olisi ollut kaupassa mukana maksumiehenä.

Anyway, en usko saavani paikkaa siitä työpajasta. Toki on muutama mahdollisuus, milloin se ihme saattaisi tapahtua.
1. Kaikki hakiat ovat niin kuonaa, että olen varteenotettava vaihtoehto.
2. Mukana on ollut 14 hyvää hakijaa mutta loput on huonoja. Jos sattuisin olemaan paras huonoista vaihtoehdoista.
3. Mahdollisesti ovat antaneet painoarvoa sille, että harrastan teatteria ja olen ollut kesätöissä teatterilla (vaikka kyseessä ei ole kaupunginteatteri vaan se paikka, jossa teatteria itse harrastan).

Wish me luck! Sitä tarvitaan. Muuten pitää mennä taas tarhaan työharjoitteluun ja olen aika täynnä sitä juttua.

tiistai 10. maaliskuuta 2009

Hiiren sydän

Gemmojen, Vodianovien ja Koposten jälkeen mallilinja kuvissa jatkuu. Tänään Molly esittyy Sasha Pivovarovan ja hänen jumalaisen vartalonsa. Tuo on kerrassaan uskomatonta!

Kun olen peloissani, ahdistunut tai jännittynyt alkaa sydämeni hakata tuhatta ja sataa. Kutsun sitä hiiren sydämeksi. Sydän tuntuu lyövän niin tiheään tahtiin, että se vain surisee, kuten jollain pikkuisella vipeltäjällä. Ei ehkä vaikea arvata, että tämänkertainen hiiren sydän on ahdistuksen tuotos. On aivan valtavat paineet tästä viikosta. Viimeviikko meni unelmallisesti lauantaihin asti. Ja sitten tuli 4500 kcal krapula, joka kuittasi lähes koko onnistumisen. Jäin viikon ajalta enään 1000 kcal miinukselle. Tuntuu muutenkin tekopyhältä olla herkkulakossa ja sallia jäätelö. Krapulassakin piti syödä vain kaksi eskimoa mutta kauppaanhan minä iskeydyin ja lähti iso jäätelöpaketti mukaan. Mutta se siitä.

Paineita tästä viikosta on siksi, että olen jo pitänyt herkkupäiväni. Eilen, maanantaina, piti olla maanantain tapaan vähempikalorinen päivä. Ostin jo herkkupäivän safkat kotiin viikon ruokaostoksien kera. Broileripastaa, Danonen stracchiatella rahka ja 530g jäätelöpaketti. Päädyinkin herkuttelemaan niitä sinä iltana. Jäätelöä kyllä jäi vielä sunnuntaillekkin juuri sopivasti, että kalorit ei silloin kuitenkaan mene yli. Sinänsä hyvä tuo eilinen kyllä oli, että kyseessä ei ollut järjetön ahminta. Ruoka maistui hyvältä ja nautin siitä. Kaloreita kertyi pikkuisen päälle 2000 kcal, mikä siis on herkkupäiväksi oikein hyvä. Nyt vaan on kamalat paineet juuri siitä, että kun herkkupäivää ei ole niin tämän viikon pitäisi mennä täydellisesti. Heh, en oikein luota onnistuvani mutta yritettävä on.

Miten muuten teidän herkkulakot edistyy? Itse nimittäin olen itseeni niin tyytyväinen, etten haksahtanut darrassa karkkiin tai suklaaseen, vaikka jäätelöä menikin senkin edestä. Olen jotenkin höpsähtänyt jäätelöön nykyisin, kun karkki maistuu liian sokeriselta ja kaikinpuolin jankilta. Jäätelö on sopivan raikasta.

Panikoin nyt muutenkin ihan kaikesta. Pitää hakea taas johonkin kouluun. Lukio ei ole minua varten, koska minusta ei tosiaankaan ole opiskelijaksi. Mutta ei ole oikein kiinnostavaa alaakaan tiedossani. Ajattelin tässä tänä aamuna, että olisikohan tuo vaatepuoli mitenkään sopimaton. Rakastan vaatteita ja mielelläni niitä suunnittelisin. Mutta ei minusta olisi siihen. Lisäksi olen käsitöissä ollut aina vain keskiverto oppilas. Pääsykokeetkin siihen kouluun olisi. Mutta jonnekkin pitää hakea, joten pitänee miettiä. Eipä tässä ole, kuin viikko aikaa päättää. Ja vielä pitäisi kaksi muutakin paikkaa keksiä, koska laki velvoittaa hakemaan vähintään kolmeen paikkaan. Muuten saan maksella takaisin työharjoittelussa ansaitsemani rahat.

Ehdottomasti typerin panikoimani asia on, että mietin jo etukäteen miten luistan kesällä erään leirin ruokailuista. Viimekesänä meni ihan hyvin, vaikka söinkin. Nyt tilanne on kuitenkin paljon kriittisempi. En voi laittaa suuhun ruokaa, jonka kaloritiheyttä en tiedä. Ja olen pääsemässä mahdollisesti erääseen nuorten työpajaan, josta saisi samaa palkkaa, kuin työharjoittelusta. Se alkaisi huhtikuun puolella. Mutta olen niin lukossa, jos siellä on yleinen ruokailu. Toivoisin, että siellä olisi maksullinen ruokailu tai ei ruokailua ollenkaan. Silloin pärjäisin omin eväin. Jos näin ei kuitenkaan ole niin taidan olla tupakalla aina ruoka-aikaan ja rouskuttaa mandariinin tai pari työpäivän aikana. Kotona olen hyvin mahdollisesti nälkäkuoleman partaalla mutta se on parempi juttu, kuin syödä randomruokaa, josta ei tiedä yhtään mitään. Vielä lisääkin paniikkia? Pitäisi tehdä teatterin lopputyö mutta ei ole voimia edes aloittaa sitä. Mikään ei vain etene! Enkä saakkaan mitään eteenpäin.


Tapanani on näemmä jättää aina hyvät uutiset pohjalle. Niin teen nytkin. Vaikka maha on edelleen iso ja kamala, ainainen päänvaiva, niin jotenkin kaula, kasvot ja rintakehä ovat alkaneet näyttää solakoimmilta. En itseasiassa nyt ole pariin päivään ajatellut olevani valtava. Ongelma toki on, että en halua olla normaali. Ja kyllä aina käsivarret nähdessään sitä miettii, että on inhottavan lihaisa. Terveen ja hyvinvoivan näköinen. Mutta minä haluan olla riutunut kaunotar.

Edellisessä postauksessa taisin myös haukkua sykemittarin vähän astetta liiaksi maanrakoseen. Nimittäin on siitä ollut hyötyäkin! Aloitin ehkäpä kuukausi ja pari viikkoa sitten pelaamaan äitini kanssa sulkapalloa kerran viikossa. Olen aina pitänyt kyseisestä lajista ja olen ihan perustaitava siinä. Äitikin on oppinut paremmaksi kanssani pelatessaan ja välillä hän jopa on voittanut pisteellä taikka kahdella - vaikka lähes aina kuitenkin häviää :D. Nyt kuitenkin sykemittarin saatuani olen ällikällä lyöty. Kulutus on huima! Kukapa uskoisi, että tunnin sulkapallon pelaamisella voi saada tällainen lyhyt tappi kulutettua hieman yli 300 kcal? No asiahan on näin :> Ja sulkapallon osuus liikunnoissani lisääntyi heti viime viikolla kolmeen kertaan. Tälle viikolle olisi sama suunnitelma.

Ja vielä vähän lisää tekstiä. Elikkä jos saan tämän kuun loppuun mennessä painon ainakin lähelle 49 kg niin asiat voivat olla hyvällä mallilla. Sitten olisi kaksi kuukautta kesäkuuhun ja kaksi kiloa niinä molempina kuukausina pois. Tämän jälkeen voisin olla kesällä 45 kg. Pelottaa vaan, että en ehdi. Ja taas minulla on typerät ja käsittämättömät motivaatiopisteet tällekkin. Joskus heinäkuun puolella kaveri tulee Suomeen vuoden vaihto-oppilasmatkan jälkeen. Ja hän saa nähdä paljon luisevamman Mollyn, kuin mitä olin ennen hänen lähtöänsä. Sillä pitää nyt tsempata itseään! Vaikka ihan niinkuin hän muka painostani välittäisi (sanoipa kerran niinkin, että minun pitää lopettaa laihduttaminen tai menee ruman puolelle) mutta minä haluankin yllättää ja shokeerata! Odotan niin kovasti, että olisin jo niin laiha, että voisin pelottaa ihmisiä ulkomuodollani. Ei auswitch tapaan mutta Mary-Kate Olsen tai Nicole Richie tapaan. Jotakin kummaa hohtoa tuossa ulkonäöllään shokeeraamisessa minulle on.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Insomnia

First things first - herkkulakkoon saa edelleen ilmoittautua. Ja kuvissa Suvi Koponen.

Ja asiaan sykemittari. Kuinka teknologinen vempain voi parissa päivässä kahlita ihmisen lumoihinsa? Sain äitini sykemittarin tiistaina ja näin perjantaihin mennessä olen jo valmis kiroamaan sen. Ja pitäisikin heittää moiset liikunnanilon tappajat hukkaan mutta siltikin on niin mukava tietää kulutuksensa, että sitä ei vie minulta enään mikään. Tänään kävin BodyStepissä. Olen aina ajatellut kuluttavani sellaiset 500 kcal kyseisessä jumpassa. Innoissani tunnin lopuksi painelin nappuloita - vain nähdäkseni luvun 416 kcal. Voi hyvä jumala, että olin pettynyt ja suuttunut! En välttämättä tosin ole edes niin väärillä jäljillä tuon 500 kcal kanssa, koska onnekseni sain kuulla tänään ilouutisen, että sarja on vaihtunut. Ja olin erittäinkin hymy perseessä, etenkin, kun sarja oli mahtava ja vetäjänä oli mahtava ohjaaja. Ensimmäisellä steppitunnillani juuri hän oli ohjaamassa :)

Mutta voi voi, kun hymy hyytyikin nopsaan pienen numeron nähdessäni kalorinkulutuksessa (vaikka ensimmäistä kertaa sarjaa vetäessä on vielä velttoutta, kun pitää oppia askeleet ja välillä tippuu kyydistä). Siitä sitten kuntopyöräilemään salin puolelle ja vikkelään. "Pakko saada 500 kcal täyteen" muuttui minuutin sisällä "pakko saada 550 kcal poltettua" -virkkeeseen. Ei ollut edes mukavaa tuo pyöräily. Mutta näytinpäs sykemittarille, kuka sen herra, allmighty master on. Se on Molly, joka tänään poltti 550 kcal ja jos hän onnistuu syömään oikein vielä illalla niin ruokaa on mätetty naamaan 933 tai 966 kcal edestä. Olisin tyytyväinen tuohon pienempään lukuun, vaikka sekin on aika iso näinä maanisina päivinä, jotka ovat nyt jo kyllä muodostuneet maanisiksi pariksi viikkoa.

En tosiaankaan ole jaksanut kirjoitella yksityiskohtaisesti ruokia ja arvoja enää ja tuskin ne ketään kiinnostaakaan. Mutta jotta nyt vähän mentäisiin sille linjalle niin viikko on kulunut seuraavasti:

Monday : mäyssätty 630 kcal, liikuttu zero
Tuesday : mäyssätty 800 kcal, liikuttu 400 kcal (BodyBalance, 1h spinning)
Wednesday : mäyssätty 950 kcal, liikuttu 450 kcal (crosstraining intervalli 30 min., 1h sulkapallo, pallopilates)
Thursday : mäysmäys 810 kcal, liikuttu 620 kcal (BodyPump, Balletone, 1h sulkapallo)

Keskiviikkona siis huimat 950 kcal, joka sekin johtuu vain siitä, että laskin kalorit väärin ja seuraavana päivänä lopulliset arvot laskiessani luku ei ollutkaan 870 kcal, niinkuin muka olin laskeskellut. Tänään vituttaa myöskin, kun kcal määrä alkaa yhdeksällä. Tähän tämä on mennyt. Ja minusta alkaa kovasti tuntua, että valun jonnekkin syömishäiriön syövereihin aika nopeasti. Huomiseksi on minuuttiaikataulu, jotta ehdin spinnaamaan ja pelaamaan sulkkista ja vielä sitä ennen kirjata eiliset ruuat (eli laskea arvot ja kirjata koko saatanan taulukko). Pitää näes ehtiä Alkoon ennen sitä. Onneksi sentään saan nollata aivoni humalalla! Mutta sehän on jo nykyisin aika viikottainen rutiini, että eipä mitään uutta. Siinä on vain se, että mitään en voi juoda, jos en ensin polta 500 kcal tai vaihtoehtoisesti ole syömättä (ja silloin on turhan heikko olo ja oksettaa). Muuten tulee liikaa kaloreita. Ja syödä pitää vain niin naftisti, että voi treenata. Että aloha vaan! Ja häpeän itseni suonsilmäkkeeseen syödessäni salilla iänikuisia mandariinejani.

Mutta ei niin mustaa, ettei pientä valoläikkää. Rutinoitunut, tylsä ja harmaa elämäni koki tänään jotain pientä kivaa. En saanut millään unta klo 06 jälkeen. Klo 07 kyllästyin viimein sängyssä pyörimiseen ja nousin katsomaan lastenohjelmia ja vähän uutisia. Vaikkakin lastenohjelmat oli niin kuonaa, että vain Nalle Luppakorvan pystyi katsomaan alusta loppuun. Anyway, normaalisti herään mahdollisimman myöhään, että olisi mahdollisimman vähän aikaa syödä. Tänään kuitenkin keittelin kahvia, laitoin siihen jopa maitoa. Koomailin kämpässäni ja kävin aamutupakalla reidet ja sääret aivan paljaina, kun en jaksanut laittaa farkkuja lyhyiden yöhousujeni sijaan. Hetken jalatkin näyttivät ihan hyviltä mutta se on sivuseikka (vaikka kiva sellainen onkin). Nimittäin aamutupakalla huomasin kuuntelevani lintujen laulua. En ajatellut vain iänikuista 'olen lihonut laihimmasta painostani' / 'haluan olla jo laiha' / 'paljonko kaloreita syöty tähän mennessä, mitä tulevaa ruokaa voi tiputtaa pois, mitä ruokia on ylipäätään jäljellä' / 'mitä teen seuraavaksi, jotta aika kuluisi' / 'kesällä olen laiha' / etc. ajatuksia. Ja se oli outo hetki, ei yhtään minun elämääni. Hymyilin, kun tajusin, mitä tapahtuu. Jotain hyvää tästäkin helvetin insomniasta aka unettomuudesta, joka on viimeaikoina ollut aika sietämätöntä. Suomeksi : olen onnellinen, jos saan nukuttua 6h yöunet ja on turha edes toivoa, että olisi yö ilman aamuyöllistä heräämistä.

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Rutiineja rikkovasta aamusta suuntasin takaisin nukkumaan tai ehkä paremminkin pyörimään sänkyyni. Kun sitten heräsin syömään klo 10 (mikä sekin harvinaisen aikaisin) palasi harmaus takaisin rutinoituneeseen arkeeni. Sen pituinen se. There is no happy endings in my bubble.