I eto krasivoje!!! Ja jos joku haluaa saman suomeksi niin minulla on uusi takki. Ja se on kaunis!!! Talven tulipunainen unelma, jonka vihdoin päätin ostaa. Heti venäjäntunnin jälkeen kävelin Vero Modaa - josta siis normaalisti en osta mitään, en tiedä miksi - ja ostin sen. Koko on s, kun xs:iä ei ollut. No, mahtuu ainakin villapaitaa sinne alle. Ja voi kiesus, mikä päivä onkaan ollut! Sain luettua venäjän kappaleen 5 kieliopit ennen tuntia, onnistuin tekemään mainiota chili con carnea ja vieläpä soveltaen reilusti knorrin sivuilla olevaa ohjetta (yleensä lounasruokien kanssa soveltaminen ei ole alaani mutta olen kehittynyt huimasti, kun aloin terveelliseksi), loistin venäjän tunnilla, ostin uuden takin.. Ja mitä vielä - niin, ei ole nälkä edes vaikkakin pakko syödä iltapala.Onnellisuuteni kääntöpuoli onkin, että rahat ovat lopussa. Äkkiä pitää etsiä töitä, että on rahaa ostaa niitä unelmien joululahjoja ihmisille. Mutta tätäkin olen nyt organiseerannut siihen malliin, että huomenna käyn kirjastossa hakemassa venäläistä musiikkia ja jos löytyy jotain venäläistä leffaa tai vastaavaa ja sitten menen työvoimatoimistaan kinuamaan informaatiota. Ja kyllä, minulla on mieletön draivi oppia venäjää, venäjää, venäjää ja siinä samassa haluaisin siivota koko talon (not gonna happen, though), järjestellä, tehdä äidilleni ja siskolleni laihdutusohjelman (eivät osaisi kuitenkaan sitä noudattaa, joten miksi vaivautua), organiseerata meidän kotiin jätteidenkierrätyksen ja olla muutenkin super Molly! Mutta kun ei ole oikein mihin tätä kaikkea energiaa suunnata niin kihisen vain hiljaa intoani. Venäjääkään ei jaksa lukea 24/7.
Niin ja onnellisuudellani on muuten toinenkin kääntöpuoli. Minua pelottaa milloin repsahdan. Ei minulle ole luonnollista tällainen onnistuminen. On alkanut siis todellakin pelottamaan milloin se tapahtuu. Ei jos se tapahtuu. Milloin minulla alkaa mennä ruuan kanssa taas huonosti? Se on aika iso kysymys tällä hetkellä päässäni. Kyllä se tapahtuu, aivan varmasti. Tai ainakin isomman luokan repsu odottaa tuolla jossain. Mutta missä? Ei lauantain jauhelihakeittorepsukaan ollut oikea repsu. Se oli kolme lautasellista jauhelihakeittoa, jotka korvasivat lounaan ja iltapalan. Voi, tämä on käsittämättömän rasittavaa. Nälkäkin alkaa nyt vähän pukkaamaan, mutta onneksi on vielä iltapala odottamassa.
Ja olen ollut taas niin vitun edistyksellinen syömäri, että pakko taas nakata menuni kaikkien näkyville. Herkkupäiväkin meni aivan käsittämättömän hyvin ja mehupäivä onnistui täydellisesti. Olen muuten miettinyt, että en usko olevan kenellekkään paha asia nähdä ruokalistojani. Minä en syö paria porkkanaa ja omenaa päivässä ja kirjoittele, että se on paljon (enkä siis todellakaan halveksi ketään, joka näin tekee, älkää käsittäkö väärin). Joku voi saada siitä vaikutteita omiin syömisiinsä, ehkäpä, en tiedä. Mutta minä syön erittäin terveellisesti, neljä kertaa päivässä ja omaan peruskulutukseeni nähden ihan hyvän verran. Peruskulutukseni on noin 1500 kcal ja syön päivittäin alle/päälle 900 kcal, paitsi sunnuntaisin, kun syön enemmän ja maanantaisin, kun kompensoin herkkupäivää mehuilemalla. Tietenkin olen neuroottinen grammamäärien suhteen, lasken kaloreiden lisäksi ne muutkin arvot ja so on. Mutta kyllä minä uskon, että jos joitain vaikutteita blogistani saisi niin eivätkö ne olisi vain positiivisia? Joku ehkä haluaisi syödä terveellisemmin. Mitä mieltä olette? Vaikka en minä kuitenkaan syömisieni luettelemista lopettaisi, vaikka sen kokisittekin huonoiksi vaikutteiksi muille. Koska kuten olenkin jo sanonut niin tämä blogi on minun ruokapäiväkirja ja omatunto.
Herkkusundayaamupala : elovenan minuuttipuuro (makuna kaura) 100g mehukeitolla & maitokahvi
välipala : salaatti, jossa 50g tomaattia, 50g kurkkua ja 20g fetaa & 2 x paussi välipalakeksi
lounas : Quick and Tasty meksikonkeitto
--- BODYSTEP & BODYBALANCE ---
ennen BB:tä : 2 x paussi
herkuttelu BB talkshown lomassa : iso Daim patukka (56g), Fami patukka (32g), 3 palaa äidin suklaalevystä ja Ristorante pizza, josta tarkoituksella jätin syömättä yhden palan, jotta saan päivän loppusummaksi paremman luvun
~1804 kcal / muista arvoista ei tietoa, enkä sitä haluakkaan, koska arvot olisivat kammottavat
+ erittäin onnistunut herkkupäivä / + ei liikaa mässyä mutta riittävästi / + Liikunta on iso plus / + ei liikaa kaloreita, sillä jos liikunnat ottaa huomioon niin söin peruskulutukseni verran / Uskomatonta, eikö! Ei edes miinuksia!
Juicy monday
1l mehua & maitokahvi
~370 kcal ~7g prot. ~90g hh. ~4g r.
+ mehupäivä parhaimmillaan / + ei absoluuttinen lepopäivä, koska olin teatteriharkoissa (aika fyysistä hommaa, sitä eivät ihmiset tiedä) ja kävelin sieltä kotiin (n. 4 km) / Ja kyllä, prot. ja hh. arvot päin vittua mutta mehussa nyt sattuu olemaan noin.
Että aika fucking uskomatonta. Nyt ehkä ymmärrätte, miksi pelkään repsua, koska minulle menee liian hyvin. Tämän tiistain ruuat tulevat seuraavassa postauksessa, koska vielä kerkeää repsahtaa, jos niin sattuu käymään enkä muutenkaan ole vielä laskenut arvoja. Sen verran tiedän, että noin 910 kcal tulee olemaan (jos en repsua), koska chili con carneen tuhrautui aika paljon kalorisaldoa. Niin ja melkein unohdin kertoa, että kuvissa tosiaan venäläinen malli Natalia Vodianova, aika uskomaton, eikös. Vaan nyt do svidanija moi dryzja!

2 kommenttia:
voieeii, olin unohtanu että joululahjatki pitää ostaa.. :D Niitten osto on ainaki mulle joka vuotinen stressi.. No jos tänä vuonna saisin ostettua hyvissä ajoin kaikki .. :P
Sori jos poksautan kuplasi, mutta ei toi sun ruokalista oo mitenkään esimerkillisen terveellinen. 500kcal pidetään terveellisen laihiksen maksimivajeena ja aina alle tuhannen kalorin syömiset on "starvation diet".
Toi sun herkkupäivän saldo on se mitä normaalisti sun kuuluis syödä, varsinkin kun liikut niin hirveästi. :| Mehupäivästä en tahdo ees sanoa mitään, sillä oon tosi anti-paasto tyyppiä ite ja adfsddfag mikä konseptointi?!
Pointtina siis oli et älä liikaa tuudittaudu siihen 'kaikki on hyvin'-juttuun, sillä musta toi mehuilu vei viimeisenki pisaran mistään terveellisyydestä. Oikeesti, sä liikut tosi paljon ja syöt vähän. .__. Pidä huolt itsestäs *hug*
Lähetä kommentti