Jazz So Good!

Nyt on pakko kirjoittaa näin lähes aamutuimaan. Haluan kerrankin kirjoittaa, kun on ihana olo. Myöhemmin tämä on ehkä jo mennyt taas bluesin puoleen. Ja nyt haluan ikuistaa jazzini. Ja voi, onhan minulla muuten paljon asiaakin! Sitä ennen haluan vaan rakastua noihin kahteen ihanaan kuvaan taas kerran. Laura Ramsey nyt ei ole minulle mikään ikoni mutta noissa kuvissa on joku käsittämätön ihanuus. Johtuu kaiketi ihanasta sirkustunnelmasta ja vaatetuksesta enemmän, kuin Laurasta ja kuka tuo toinen nyt onkaan alemmassa kuvassa.

Tämä aamu on ollut täydellinen kontrasti eiliselle. Eilinen jatkui postauksen jälkeen heikolla ololla BodyStep tunnilla, itkun pidättelemisellä venyttelytunnilla, vedet silmissä useamman kerran, kerran itkukohtaus vaatehuoneen lattialla ja teidän kommentitkin saivat itkemään. Mietin paljon asiota ja yritin sisäistää asiaa, että olisin syömähäiriöinen. Se kuulostaa niin omituiselta korvaani ja niin kamalan väärältä. Se ei sovi peilikuvaani. Eilen sain myös taas kuulla, ettei minulla olisi oikeutta valittaa mistään tässä talossa, koska "kuinka paljon sää oot maksanu tästä talosta", huutaa känninen kusipää olohuoneesta silmät viinasta punaisena. Ja "mää en oo käskeny kenenkään synnyttää mua, olisin mieluummin jäänyt syntymättä", helisee lasinsirpaleet minun huoneestani juuri ennen kuin vetäydyn vaatehuoneen lattialle itkemään.

Mutta se eilisestä. Tänään heräsin yhtä aikaisin, kuin eilen, mikä on 07:45. Äiti vähän hermostui aamulla, kun hänen piti kiireessä etsiä työharjoittelutodistukseni. Mutta eipä ole vihainen enää, kun yllätän hänet työharjoittelupaikallani. Tänään siis otin oikein harppauksen kohti elämää. Menin tarhalle tekemään työharjoittelutodistuksen ja maanantaina on se raskas askel, kun työt oikeasti alkavat. Mutta äiti on iloinen, minä saan rahaa ja kaikki on hiukkasen paremmin. Tietenkin pelkään hirveästi, että ruokailuni romuttuvat kerralla. Viimeksi tarhassa ollessani syömisten kanssa oli niin vaikeaa, kun lapsilta jää niin paljon yli ruokaa. Karjalanpiirakoita ja kaikkea ihanaa. Ja kuka viekään ruuat pois, muutakuin minä.

Tänään koin kuitenkin sen kauniin syksyn idyllin, minkä eilenkin. Tänään vain koin sen paremmalla mielellä. Syysaamu ja hieman vilpoisaa. Ilma oli juuri niin raikas, kuin aina ennen kouluun mennessä. Rakastin niitä aamuja, kun rauhassa ehdin kävellä kouluun ja katsella syksyä. En tiedä olenko maininnut mutta ala-asteella monen vuoden ajan keräsin ensimmäisen roudan aikaan lehden maasta koulumatkan ajaksi. Hyisen ja pakastuneen palasen vaahterasta. Ja tänään minä kävelin ala-asteen koulumatkaani tarhalle päin. Päälläni oli kirjailijatakki ja vaatteeni muutenkin sellaista kirjailijatyyliä. Päässä tietenkin lierihattu ja kädessä tupakka. Tarhalla oli eräs hoitaja, joka oli vielä keväällä samassa tarhassa, kuin minä mutta nyt on viereisessä tarhassa, jossa kävin harjoittelusopimuksen tekemässä. Ja hän oli aina lempihenkilö töissä ollessani. Tänään hän oli niin iloinen minut nähdessään ja kysyi kuulumisiani. Minä kävin tekemässä harjoittelusopimuksen ja kotimatkalla hymyilin itsekseni.

Tunsin itseni kummitukseksi, joka haahuilee niin kaukana omasta tiestään. Mutta sillä hetkellä olin onnellinen kummitellessani muiden teillä. Minä tunsin olevani niin salainen tässä maailmassa ja päälläni se kirjailijatakki. Ei koulutusta ja elämä hakusessa. Kummitus. Hymyilin ajatukselleni ja poltin toisen tupakan. Se oli hieno hetki. Minä en oikeastaan ehtinyt nauttia usein syksyisistä koulumatkoistani, koska yleensä pyöräilin hiki hatussa, jotta ehtisin tunnille edes vähän vähemmän myöhässä. Täsmällisyys ei koskaan ole ollut hyväitäni. Mutta nyt, menneiltä ajoilta palanneena kirjailijakummituksena minä koin taas sen koulumatkan. Ja minulla on niin kaunis kuva niistä syksyisistä koulumatkoista, että melkein unohdan, että kiireissäni ehdin nauttia kovin harvoista niistä.

Rakastan päiviä, jolloin voin olla niin edes hetken niin onnellinen, että hymyilen itsekseni.

Ehkä olin liian pitkään ilman työtä tai koulua tässä ennen kesää ja tähän asti. Ruoka oli ainoa tukipylvääni. Ehkä on vain hyvä päästä takaisin tekemään jotain. Vaikka kyllähän minulla on aina kymmenen rautaa tulessa mutta työ on eri asia. Tällä hetkellä luen venäjää, liikun ja olen aloittanut omatoimisesti uuden harrastuksen - maalaus. Se on myös iso syy siihen, että oli jonkinmoinen tauko World Today postauksen jälkeen. Yhtäkkiä minun teki niin kovasti mieli maalata. Ja minä aloitin, tuosta noin vaan. Minulla on melko hyvät maalaustarvikkeet, vaikken koskaan ole maalannut. Ne on jämiä jostain lapsuudesta, kun maalasin yksinkertaisia kuvia, joihin en koskaan ollut tyytyväinen. Ja siksi ihmettelinkin, miten nyt osasin käyttää sivellintä. Maalasin kaksi ja puoli päivää putkeen, aina silloin, kun en nukkunut, syönyt tai käynyt salilla. Salinkin jätin yhtenä päivänä väliin. Nyt on neljäs maalaus työn alla. Yhteen olen todella tyytyväinen. Taustassa siinä on vikaa mutta maalaamani majakka on jotain, mihin en olisi uskonut kykeneväni. Ja en minä mestari ole mutta aika hyvä aloittelijaksi. Ja eikö pääasia ole, että hommasta nauttii.

No niin, nyt on huono omatunto, kun en kerrassaan ole saanut vastattua kahden viimeisen postauksen kommentteihin. Minä kyllä arvostan kaikkia kommentteja mutta ei vain ollut oikein voimavaroja kirjautua blogiin. Ensin tosiaan maalasin, sitten tuli äkkinäinen iso molli ja aina tuntui vain raskaammalta kirjautua blogiin saati sitten vastata kommentteihin. Mutta viime postaukseen etenkin tuli sellaisia kommentteja, että voisin jotain mainita. Kommentit voi käydä lukemassa postauksista, en nyt jaksa kopsailla.

Anna : Hoikka ei ole tarpeeksi hyvä. Jos saisin pois tämän mahan ja jenkkikset (jotka kyllä tulee, kun päällä on kireät sukkahousut) niin voisin miettiä uudestaan. Ja minua on kamalasti alkanut häiritsemään reiteni ja pakarani eikä säärenikään enää ole niin suuri tyytyväisyyden aihe. Minä en halua jättää tätä puolitiehen. Minä tiedän, että pitäisi lopettaa nyt, kun siihen voi olla vielä mahdollisuus. Kuitenkaan en näe itseni millään tekemässä sitä. Ja olisi se niin kovin vaikeatakin. En minä osaa syödä enää normaalin rennosti. En edes tiedä haluanko niin kovasti. Halu olla laiha on paljon suurempi. Haluan kyllä elämäni olevan muutakin, kuin ravintoainetaulukko. Haluaisin mennä perhetutulleni ja mummolleni kylään mutta pelkään siellä tapahtuvaa mahdollista syömistä. Haluaisin elämän. Kuitenkin haluan enemmän olla laiha - niin typerää, kuin se onkin.

Anonyymi : Kyllä aijonkin vielä joku päivä jättää tämän ruokapelleilyn taakseni. En vaan vielä ja tavallaan pelkään, että jossain vaiheessa voi olla liian myöhäistä. Tähän pätee samat hommat, kuin yllä. Ja voi, kuinka ihana kommenttisi olikaan söpöjen eväiden ja kolmioleipien kera, sydän.

Tapsa : First things first. Mikään kommentti ei ollut tarkoitettu pahaa tarkoittavaksi, kävin jopa tarkistamassa :D Minulle terapian kanssa ongelmana olisi, että voin heikolla hetkellä kuvitella itseni purkautumassa jollekkin mutta todellisuudessa minä vaan en osaisi puhua. En halua luottaa etenkään ihmiseen, jolle maksetaan siitä, että hän auttaa. Jos joku auttaisi niin vapaasta tahdosta sitten. Ja en minä muutenkaan saisi puhuttua. Olen ollut liian pitkään hiljaa ja roolia vetäen, etten välillä enää meinaa muistaa, mikä osa minusta on roolia ja mikä totta. Alkoholi ei ole koskaan ollut turvani, ruoka jossain määrin. Ennemminkin molemmat ovat pakokeinoja. Sen sijaan oma huone on turvani - ja tiedän, ettei saisi. Jotenkin minua on vaan kovasti alkanut kammottamaan tuo maailma ulkona. Se on niin paha paikka, että tunnen olevani turvassa vain näiden neljän seinän sisällä, kun kukaan ei voi satuttaa minua. Täällä minä olen vahvoilla mutta täällä voin myös huonon hetken tullen päästää kaiken ulos pelkäämättä.

Tinkerbell : Nyt ainakin menen töihin, en vain oikein voi sanoa niin nauttivani siitä :D Ja onhan minulla harrastuksia mutta niistäkin on monesti stressin aihetta, koska vihaan keskeneräisiä asioita. Eli jos olen vähän jäljessä venäjän opiskelusta tai nyt kun tuo maalauskin on kesken niin stressaa, jos en jaksa heti pureutua asiaan ja saattaa sitä päätökseen. Ja niin, en minä tietäisi myöskään tietä takaisin entisiin ruokiini. Vaikka yrittäisikin lopettaa tämän kaiken niin miten se onnistuisi? Minulla ei ole hajuakaan.

Sitten puhutaan polvestani, joka on kipeänlainen. Pelottaa ihan vietävästi. Mitä jos siinä on jotain vialla? En minä siitä puhua halua, enkä varmasti mene lääkäriin. Pelottaa, että joku voisi olla vialla. Ja minä haluan liikkua. Saattaa, olla, että se on kipeytynyt vain nukkumisestakin. Polveni ovat aika luiset, joten ehkä toinen polvi on vain painanut sitä. Toivon niin kovasti, että näin on. Kyllä siinä pieni mustelta sivustalla on mutta se ei ole ihan siinä kipeimmässä kohdassa. Ainakin jätän nyt BodyStepin vain kertaan viikossa. Se tosin tapahtuu olosuhteiden pakosta mutta hyvä niin, sillä tuo polvi vähän pelottaa (ai miten niin vähän!!!) Olen nyt kaksi päivää nimittäin testannut miten söisin töissä. Sitä ruokarytmiä. Ja eilinen steppi oli hankala, enkä edes ollut raatanut töissä päivää. Eli se on good bye perjantain stepille (tosin vasta ensi viikolla, heh). Muutenkin minun pitäisi nostaa päivän kcal määrää, kun aloitan työt. Päivään pitäisi mahduttaa aamupuuro, maitokahvi, kunnon välipala töissä, myöhemmin kaksi mandariinia loppu työpäivälle, töiden jälkeen lounas ja sitten vielä iltapala. En kerrassaan tule saamaan noita tuohon hieman alle/päälle 900 kcal listaan. Haluan jaksaa nimittäin liikkua energisesti, en pahoinvoivasti ja heikotuksen kanssa kamppaillen. Ongelma vain on, että pääni ei kestäisi lukua, joka on 1000-alkuinen. Eli olen totuttanut itseäni ajatukseen, että arkisin saisin syödä alle 1000 kcal, mikä on jonkin verran nykyistä enemmän. Maanantaisin tietenkin vain mehua. Muina päivinä olisin 500 kcal vajeella syönnin puolesta ja liikunnalla vähän enemmän. Ja olen valmistellut itseäni tähän ajatteluun, joten ehkäpä pääni kestäisi tuota huimaa lukua, joka voi olla 995 kcal... Kyllä se silti paljon on! Ensi viikolla sitten näkee mikä toimii, jos mikään toimii.

Tänään aamupaino 48,4 kg, BMI 19,1. Voi, en malttaisi odottaa, että BMI alkaisi numerolla 18. Se tapahtuu, jos joskus olen 47,9 kg. En tosin luota, että sitä koskaan tapahtuisi. Viimeksi olin yhden aamun tasan 48 kg ja sitten lähti villiksi sekoilu viinin kanssa ja ruokailut meni miten sattui. Jos nyt töissä alankin taas repsuilijaksi ja juuri kun olen päässyt niin lähelle tuota lukua niin tippuisin taas ja lujaa. Kammottaa ajatuskin - ja vielä enemmän se, että se on niin mahdollista! Mutta joo, haluan nyt kuitenkin setviä pikaisesti kaikki ruokailut ja liikunnat, jotka ovat jääneet väliin. Siis vain kcal määrä, liikunnat, jotain olennaista. En ala kaikkia ruokalistoja laatimaan, paitsi eiliseltä.

Tuesday : ~921 kcal, 2 x 4 km kävelyt, aika paskaiset hh./prot. arvot, kun en jaksanut suunnitteluun panostaa
Wednesday : ~911 kcal, balletone & pallopilates, liikaa hiilareita
Thursday : ~899 kcal, hyvät arvot mutta ei liikuntaa (niinkuin piti), koska maalasin koko päivän
Friday : ~957 kcal, BodyStep & venyttelyt, snadisti liian iso kcal ja hh. määrä
Saturday : iso repsu, buuhuu, reisi-pakara-vatsa -jumppa
Sunday : hävettävän suuri herkkupäivä ilman steppiä (backproblem as I said)
Monday : ~440 kcal, 3km kävely, onnistunut mehupäivä jeejee

Tuesday - BodyStep & venyttelyt (45 min.)
aamupala : ruiskaurapuuro 100g mehukeitolla & maitokahvi
välipala(t) : salaatti, jossa 50g kurkkua, tomaattia ja raejuusto sekä 80g tunaa & 100g jogurtti 15g soijahiutalein
lounas : ½ paketti riisinuudeleita (ei nuudelimausteita, en laita niitä koskaan ellei kyseessä ole repsu), jossa paloiteltu pakasteseitikimpale ja mausteena 15g Creme Bonjour Cuisinea
iltapala : 2 x cracotte kalkkunaleikkeleellä, appelsiini & 125g maitorahkaa 100g kiisselein

~888 kcal ~81g prot. ~108g hh. ~12g r.
+ hyvät liikunnat / + hyvät arvot / - hieman liikaa hiilareita