Mutta paljon minä söin! Aamupuuron ja nescafen cappuchinon (48 kcal), välipalaksi ehdin syödä kolme paussi keksiä, ennen repsahtamista. Niistäkin kekseistä tuli oksettava olo, huoh. Sitten meillä tehtiin sultsinoita. Ja heti, kun maistoin sitä riisipuurolla täytettyä unelmaa niin tiesin, ettei päivästä suoriuduta. Söin lopulta kolme riisipuurosultsinaa ja vähän riisipuuroa paljaaltaan. Ja mietin, että ehkä olisin loppupäivän syömättä. Mutta kyllähän te tiedätte, että toisina päivinä sitä vain tietää, ettei voi pitää näppejään erossa ruuasta. Ja minä tiesin, ettei tule onnistumaan. Niinpä sitten lähdin äidin kanssa hulluille päiville ostamaan herkkupäivän ruokia. Ristorante pakastepizzan, Doris keksejä ja joulusuklaalevyn - voi luoja, olen hulluna joulusuklaaseen! Kotona tuli viimein päätös, jonka kyllä olin jo sinänsä tiennyt. Että herkuttelu alkaa yykaakoo nyt! Lähes 300g joulusuklaata, 8 Doris keksiä, 2 paahtoleipää juustolla, tonnikalalla ja oreganolla (lämmitys mikrossa, nämä ovat niin nameja) ja 2 ruispalaa 28% lättalla, juustolla ja yhteensä yhdellä leikkeleellä. Eniten tietenkin kammottaa tuo suklaa mutta antaa olla. Tänään ei ole herkkupäivä, vaikka ruokalistassa on 150 kcal extraa ja se pizza oli sinne tungettava, koska se on osa BB idylliä.
Olikohan minulla muuta asiaa, kuin jauhaa ruuasta? Koska taisi olla mutta unohdin sen tässä jossain välissä. Kirjoitan nykyään niin kamalasti syömisistäni ja ruokalistoista ja liikunnasta ja taas kerran syömisestä, että huhhuh. Mihin jäi ne hienot vähänkään asiapitoiset jutut? Jossain vaiheessa ruuasta tuli vaan niin main thing, mistä kirjoittaa. Vituttaa vähän mutta ei voi mitään. Kirjoitan niin mielelläni ruuasta, se on suurimpia intressejäni. Miten paremmat ruuat, sitä suuremmat kiksit saan. Mitä ihanammalta ja idyllisemmältä kaikki ruokailut kuulostaa, sitä enemmän silmäni hetken loistavat.
Minä muuten voisin kertoa idyllistä, koska se on iso osa elämääni. Minä etsin sitä kaikkialta. Haen juuri tietynlaista vivahdetta eri tilanteisiin. Välillä saan idyllistä kiinni jostain reunamilta mutta en koskaan kunnolla. Se on tavoittelemattomissa. Ja mikä se Idylli on? Se on tilanne, jossa kaikki ihanuus yhdistyy. Täydellinen hetki. Se voi olla typerää ja turhaa, kuten istua jossain vanhassa ladossa villapaita päällä ja hiukset vähän takussa. Ja valo tulee jostain juuri kivasti ja tuoksuu puulta. Ja se villapaita saattaa olla koko idyllin keskipiste, mistä koko juttu lähtee. Toisaalta idylli voi olla aamulla herääminen, kun aurinko paistaa ja keittelee kahvia. Vaatteet ovat suuri osa idylliä. Niiden täytyy olla juuri oikeanlaiset, jotta idylli muodostuu. Keittelisin kahvia laihana jossain minulle suuressa rievussa ja legginssit peittäisivät luisia polviani. Sellaisia ovat idyllijutut.Ehkä tämä laihdutus onkin kokonaan sitä, että minä valmistelen itseäni idylliin. Idylli on kuin elokuvaa. Se on hetki, joka näyttää pirun hyvältä, vaikka ei olisi mitään tekemistä. Siitä nauttii kovasti ja tuntee olevansa jotenkin mielenkiintoinen ja taiteellinen siinä tilanteessa. Voi, idylliä on niin vaikea selittää. Se on vain jotain, mitä minä aina etsin mutta löydän vain harvoin ja silloinkin vain hetkeksi. Ja ruoka on myös omanlainen idyllin luoja. Mitä miellyttävämpi ruokalista, sitä lähempänä idylliä olen. Ja idylliruoka on hienoa. Se on maustekahveja, kun on syönyt välipalansa. Ruokia, jotka ovat niin jänniä ja terveellisiä. Herkuista idyllin kirjoihin menevät yleensä vain kalliit herkut. Jotkut pienet, mielenkiintoiset ja luxus jutut. Eikö kuulostakkin aika ihanalta minun idyllini :D Vai olenko ainoa, joka sitä voi tajuta? En yhtään tiedä, en ole aikaisemmin yrittänyt selittää idylliä kenellekkään.

3 kommenttia:
ktbbMinäkin repsuilin eilen, tosin vähän pienemmässä mittakaavassa.
Toisaalta kuten sulla, minullakin se tavallaan puhdisti ilmaa ja tänään on mennyt taivaallisesti. Toivottavasti sielläkin. :)
Mä niin ymmärrän sua. En ois ite osannu selittää idylliä paremmin.
Oi idylli niin hyvin selitetty ja mäkin rakastan sellasia tilanteita.
Mutta mitä onkaan nämä nimen perusteella ainakin idylliset sultsinat?
Lähetä kommentti