Jokainen lukija on varmasti jo tajunnut, että tuo on niin minun sarjani :D En vain ole saanut aikaiseksi postata mitään aiheesta, aina on ollut liikaa kaikkea muuta selitettävänä.Pikaisesti silti päivä läpi. Menin niin myöhään nukkumaan, etten kerrassaan jaksanut aamulla herätä ennen kuin kello oli jo melkein 14. Upsii.. En jaksanut heti alkaa keittelemään rasvanpolttokeittoa. Lopulta sen tekeminen meni aika viime tinkaan. Vihanneksien paloittelussa meni jumalattomasti aikaa ja tuli kiire teatteriin. Lisäksi kun kello oli jo 15:45 ja minä en ollut syönyt mitään, keittokin oli vasta kohta menossa hellalle.. Söin kakkua :) MUTTA tässä on nyt lieventäviä asianhaaroja. Se oli minun synttärikakku, joka on tehty juuri minun koristuksilla ja täytteillä. Eli siis lähes pussillinen marianne rouhetta kermavaahdossa ja kakun päällä, suklaarusinoita reunoilla. Persikkaa toisessa välissä, banaania toisessa. Eli siis juuri sillä tavoin, kuin minä kakusta pidän. Ja jos kerrankin pidän kakusta niin ei kyllä haitannut, vaikka tulikin sillä kuuri "pilattua". Eli tämän päivän vielä pyhitin 18 vuotisuuden piikkiin.
Sain keiton niin viimetingassa valmiiksi, että ehdin sitä vain vähän syödä ennen teatteriharkkoja. Jokseenkin myöhästyin kyllä kuitenkin. Kummastuttaa vain se, että se keittohan on hyvää. Kaikki ovat yleensä sitä niin pahaksi haukkuneet, että nyt mietin teinkö jotain väärin. Laitoin tomattimurskan lisäksi sellaisen tosi snadin purkin tomaattipyreetä ja maustoin suolalla, oreganolla ja pippurilla. Mietin sitten, että ovatkohan ne parhaita mahdollisia mausteita tuohon keittoon. Suolaahan saa vähän siihen soppaan laittaa mutta en kai sitten laittanut liikaa? Omasta mielestäni sitä ei kamalasti tullut. Mutta "hiukkasen suolaa" on niin epämääräinen ohje, kun soppaa on kuitenkin iso kattilallinen.
Teatterin jälkeen soppaa, soppaa, suuttumus. Tuli vähän kärhämää äidin kanssa. Ihan pientä vain mutta loukkaannuin siltikin. Tuntui aika alhaiselta. Sellaiselta, ettei äitini usko yhtään minuun. Ja olin vielä tekemässä leipää niin siihen sitten tuli lisäksi läski olo myös, vaikkei ruuasta ollutkaan kyse. Loppui leivän teko. Jokseenkin myöhemmin palasin takaisin keittiöön, koska kakun takia päivä ei kuitenkaan olisi hyväksytty onnistuneeksi kuurin kannalta. Kolme ruisleipää ja pala ranskanleipää paahdettuna. 28% margariini ja vähän arkijuustoa. Niin ja lisää kakkuakin, oikein iso pala. Mutta ei haittaa, koska ei ole tästä päivästä paha mieli. Voin nimittäin helposti aloittaa kuurin huomenna ja lopettaa ensi maanantaina. Maanantai olisi muutenkin mehupäivä, joten ei haittaa, vaikka jää väliin. Ja nyt minulla ei ole sellainen olo, että uskottelen itselleni syömisen olleen ok. Nyt on oikeasti ihan neutraali fiilis syömisistä. Huomenna keittokuuri ja se soppakin on niin hyvää! Rikoin rajojakin tänään ja minähän menin teatteriin niillä punaisilla korkkareilla ja tulipunaista huulipunaa huulillani. Ja vaikka söin kakkua ja leipää niin ei tullut yhtään sellainen ahminta fiiliskään, että pakko saada ruokaa. Parin hetken verran mietin, että suklaa olisi jees mutta ei sekään ollut mikään pakkomielle juttu. Eli päivä pulkassa. Ja muuten soppaviikon aikana en aio laskea kaloreita. En näe siinä suuremmin järkeä, kun soppaakin saa syödä niin paljon, kuin sielu sietää.
Puhutaanko BB:stä? Voi mutta niin, tämähän on minun blogini ja mielipiteenne ei nyt merkkaa mitään :D Mutta skipatkaa lopputeksti, jos ette voi ohjelmaa sietää. Eli siis kerron mielipiteeni kaikista talon asukkaista. Yritän hoitaa homman lyhyesti, jotta joskus pääsisi nukkumaankin. Unirytmin korjaus on työn alla mutta se vaan on niin hankalaa. Mutta itse asiaan. Otan tässä ensin ne, jotka ovat talosta jo lähteneet.
Minna : Ensimmäinen ilta talossa laski hänet suoraan inhokkeihini. Kuitenkin hän jotenkin mukavustui loppua kohden. Lopulta en olisikaan halunnut hänen lähtevän talosta, koska hän olisi tuonut elämää taloon, vaikkei suosikkini siis todellakaan ollut.
Risto : Tähän mennessä yksi BB-ajan ällökeistä. Jotenkin koin hänessä vastenmielisyyttää siitä asti, kun hän astui taloon. En osaa tarkkaan määritellä, mikä se inhottava juttu oli mutta kun ulkonäöstäkin jo tuli vastenmieliset vibat. Ne kamalat hiukset, jotka eivät hänelle sopineet (pitkät hiukset kun ovat yleensä miehillä niin jees mutta hän kuului niihin, jolla ne näyttävät ällöttäviltä). Kasvot, rumat tatuoinnit ja etenkin se luonne - kaikki jotain kamalaa. Olipa muka niin rokkari. Minusta vaikutti pelkältä pelleilyltä koko "rokkihemmous" ja etenkin se meikkaaminen. Narsistinen, julkisuushakuinen, vieläpä haukkui kaikki muut asukkaat diivoiksi tippuessaan. Hyi, en halua ajatella häntä nyt yhtään enempää.
Marko : Erehdyin aluksi pitämään hänestä. Vaikutti sopivasti lupsakalta ja hauskasti puhuvalta kaverilta. Hänestä kuitenkin kuoriutui sanalla sanoen niljakas persoona. Sellainen, jonka ei haluaisi koskettavan itseään, edes pitävän kädestä kiinni. Eniten kuitenkin hänessä inhotti se yli-itsevarmuus, jota ihmisissä vihaan. Astetta liian täynnä itseään.
Marianna : Niin kaunis, voi niitä silmiäkin! Kauneutensa vuoksi hän ei kuitenkaan ollut suosikkini. Avautui vaikeasti mutta kun suojamuuri raottui niin paljastui mainioksi naiseksi, vaikka ei aina kaikesta innostunutkaan muiden tavoin. Pidin siitä, kuinka hän ei kaunistellut puheitaan (etenkään pk-huoneessa Markosta puhuessaan) mutta ei kuitenkaan ollut Mianlainen haukkuja. Eniten hänessä iski minuun se hänen omanlaisensa huumorintaju, joka kuulosti vittuilulta, jos sitä ei tunnistanut hänen vitsikseen. Mahtavia välikommentteja. Harmi, että hänet poistettiin talosta.
Maria : Ehkä suurin BB-ällökki koko historiassa. Vaikutti ennen taloon menoaan rennolta ja rempseältä, "seuraavalta Kadilta", mitä niihin taloa edeltäviin haastatteluihin tuli. Nopeasti kuitenkin alkoi ällöttää ensinnäkin hänen sikamaisuutensa. Piereskelyä, nenän kaivamista, kaikkea kamalaa. Hänen olemuskin alkoi ottaa päähän. Ja hänen viimeinen viikkonsa talossa sai minut kerrassaan inhoamaan häntä! Järkyttävä manipulaattori, läyhääjä pahimmillaan. Kaiken piti toimia, niinkuin hän halusi, eikä hän ollut valmis mukautumaan mihinkään. Toi negatiivista energiaa taloon, edesauttoi kovasti sitä negatiivista ilmapiiriä, joka talossa vieläkin on (vaikkei ehkä aivan yhtä pahana). Ottaa päähän koko tyyppi! Ja käyttäytyminen (varsinkin talk showssa nimeämisiä katsoessa) aivan ala-arvoista.
Siinä talosta poistuneet. Harri joutui sairaalaan, enkä tiedä tuleeko hän takaisin. Mutta laitan kuitenkin talon asukkaisiin hänet edelleen. Väliin haluan kuitenkin selvittää pari faktaa. Minä tiedän, että en tunne talon asukkaita henk.kohtaisesti. Miten sitten voin puhua heistä näin? Koska minun filosofiani on se, että kun menee BB-taloon niin asettaa itsensä sillä tapaa näkyville, että on luvallista arvostella miten haluaa. Yleensä vihatunkin asukkaan kuva neutralisoituu, kun hän astelee talosta ulos. Ja haastattelussa sitä sitten huomaa, ettei enää vihaa asukasta. Näin ei käynyt Riston, Sorellan ja Mantan eli Marian tapauksessa mutta muuten varmaankin joka kerta. Ja tiedän myös sen, ettei mielipiteeni henkilöistä ole absoliittisia faktoja vaan pelkästään kuva, jonka olen asukkaasta saanut. Ja oli se kuinka kärkäs tahansa niin itseppä ovat itsensä arvosteltavaksi asettaneet BB-taloon mennessään.
Andreas : Aluksi ajattelin, että hän on sympaattinen ja hyväsydäminen velmu, jolla vain sattuu olemaan ruma nenä. Nyttemmin hänestä on tullut jotenkin inhottava. Liittyy siihen kuppikunta juttuun tuo inhottavuus. Oikeastaan Andreas vaikuttaa jotenkin laskelmoivalta. Tai ei se ole oikea sana. Kuuluu kuitenkin siihen helvetin kuppikuntaan, joka riitelee koko ajan, puhuu muista paskaa, pitää silti itseään ja kuppikuntalaisia niin sydämellisinä ja tuntuu tämä kuppikunta Niko - Mia - Andreas - Manta (joka nyt onneksi pois) pitävän kiinni negatiivisesta energiasta talossa. Andreas ehkä kuitenkin vähiten.Anniina : Tämä uusi likka. Puhuu vähän rasittavasti ja en ole oikein mitään hänestä saanut irti. Ensimmäisenä iltana, kun hän tuli niin töllötin yömyöhään 24/7 netti-TV:tä ja hän vaikutti jokseenkin kamalan typerältä. Mutta en sitten tiedä. Hän on neutraalia aluetta tällä hetkellä. Aivan sama, onko talossa vaiko eikö. Talo ei saa hänestä vielä ainakaan mitään.
Antti : Uusi pojka. Samalla tavoin neutraali, kuin Anniina. Kuitenkin hän on Cheryllin kanssa niin suloinen yhdistelmä, että vähän lisäpisteitä. Minun mielestäni hän on aikas ruma (vaikka itseään Antti muuten pitää hyvännäköisenä) mutta Cheryllin kanssa hän on kuitenkin niin jotenkin.. ihana? Ja venäläisyys on aina jees, jokseenkaan en voi käsittää Venäjän nationalisteja, joka Antti on.
Cheryll : En olisi uskonut, että hänestä tulisi lempparini. Marianna olisi vieläkin lemppari mutta kun ei ole enää talossa. Ja nyt kun alan sanomaan, kuinka kaunis Cheryll on niin kaikki luulee, että valitsen suosikkini ulkonäön perusteella. Näin asia EI ole. Aluksi en pitänyt Cheristä. Sitten aloin katsomaan, että onhan siinä sitten niin positiivinen likka, että kiva katsella, vaikkei järjen jättiläinen olekkaan. Risto episodi veti maton C:n alta. Ehdin jo vihatakkin hetken Cherylliä mutta yhtäkkiä, kun kaikki alkoivat häntä kiusaamaan niin lähti sitten hetken päästä sympatiat lipumaan hänen puoleensa. Ja nyt viime viikkona samaistuin häneen oikein kunnolla. Jetset prinsessa, joka pitää järjestyksestä ja luksuksesta. Haluaa tuoda taloon positiivista energiaa, minkä vuoksi on kamala nähdä, kun häntä vastaan hyökätään oikein joukolla. Naiivin oloinen, elää ehkä liian pumpulisessa maailmassa. Jossain vaiheessa ärsytti, kun hän kehui muita ihmisiä niin paljon ja myös se, että puhuu niin kovasti itsestään eikä saa ajatuksia ilmaistua selkeästi. Silti hänessä on jotain perin suloista. Ja Chipa ei ole tosiaan sellainen, jota normaalisti pitäisin kauneusihanteeni mukaisena. Hänellä on ihan ok kroppa mutta minä en sellaiseen tyytyisi milloinkaan. Muutenkin on blondi (pidän enemmän bruneteista) ja kovin pinnallisen näköinen. Mutta pidän kovasti hänen suupielistään, jotka ovat söpösti alaspäin, pullaposkista (joita yleensä vihaan, koska itselläni on sellaiset) ja hänen pienistä rinnoistaan. Ja minä en tissejä ruukaa katsella mutta Chipalla on kivat. Pakko todeta :D
Harri : Sairaalassa :/ Aluksi hän oli tylsä. Sitten parempi Cheryllin kanssa. Remontti viikkotehtävän aikaan hän oli vihastuttavan sovinistinen. Nyt hän taas on ihanasti hullu, kasvoistaan kaunis (keesi nyt on vitun ruma kampaus mutta miettikää Harri kunnollisilla hiuksilla, nam) ja muutenkin jotenkin iskevä persoona. Voi toivottavasti hän tulisi takaisin taloon, koska sieltä alkaa hyvät tyypit loppua!
Jari-Matti : Uutuus myös. En vain saa hänestä yhtään kiinni, on niin hiljainenkin. Vaikutti ennen taloon menoaan haastatteluissa jotenkin hauskemmalta, velmulta. Todellisuudessa vielä tässä vaiheessa ainakin on pelkästään tylsä. On muuten kovin "jarkkomainen", muistatte hänet ehkä viime kaudelta. Jarkosta vaan en pitänyt niin yhtään. Mutta Jari-Matin suhteen odotukseni olivat paljon suuremmat, kuin mitä saamani piti. Tylsyyttä vain.
Johan : Vihasin häntä pitkään mutta nyt hänestä on alkanut kuoriutua mukavampi persoona. Kamala se maha mutta viehättävät silmät ja kulmakarvat. Edelleenkään en siedä hänen ajoittaista nudismiaan ja penisorgameja mutta kyllä hänestä on miellyttävämpi tullut. Ei hän kuitenkaan suosikkejani ole. Liian pelaaja kaikin puolin. Myös astetta liian itsekäs toisinaan. Astetta liian sovinisti myös, kun sille päälle sattuu (tämä korostui remontti viikkotehtävässä). Jokseenkin pidän silti hänen tietystä rauhallisuudestaan riitatilanteissa.
Arvatkaa mitä? Tuli uupumus! Marianne, Mia, Tero ja Tuuli... Joskus toisten. Vaikka toki voin sanoa, että Miaa en vain siedä, Tero on niin mysteerinen, että samaistun häneen, Marianne on ok ja Tuuli on tylsä ja jotenkin ärsyttävä. Mielipiteeni muuten, nämä nykyiset, saattavat kovasti vaihtuakkin. Tilanne elää, BB elää ja minä olen aina ajan hermolla, mitä siihen taloon tulee :D Nyt on huono tilanne, kun on nälkä... Pitää ehkä käydä haukkaamassa leipä, ennen nukkumaan menoa. Nyt on jo periaatteessa tiistai mutta en ole vielä nukkunut. Niin, nukahtaisin tosiaan paremmin, jos mahassa olisi murkinaa. Että ehkä syömään ensin. Cioau!

9 kommenttia:
Ensinäkin onnittelut 18vuotiaalle! ..Olisimpaa minäkin :D
Ja toiseksi kiitos tästä ihanasta postauksesta! Ah BB!<3 Itsekin fanitan niin täysillä, ja olen almost täysin samaa mieltä noista asukkaista kanssaisi :)
jari-matti löytyy irc-galleriasta nickillä kutti
Miks Harri on sairaalassa?! Mä oon katsonut BB:tä, mut ilmeisesti aika vähän, kun oon tuon missannut.
//semmi
Telkussa ei ole vielä näytetty Harrin sairaalaan joutumista. Se meni tosi huonoon kuntoon mutta kukaan ei tiedä, mikä sillä on. Eikä sitäkään tuleeko Harri sitten takaisin :/
Jep ymmärrän.
En itse kyllä sanois, että sh-blogin lukijat ovat itse sairastuneita tai sairastumaisillaan. Nuoret tytöt on epävarmoja ja uteliaita ja etsii sh-blogeista tietoa syömishäiriöisen elämän "todellisuudesta". Ne miettii onkohan se sitä mitä ne haluaa vai ei.
Kun sieltä sitten tulee jotain ajattelematonta tekstiä, se on niille se totuus ja vahinko tapahtuu.
Ja ne kaikki ois voitu pelastaa..
niin ja luen kyllä ihan kaikkiin postauksiin tulleita kommentteja kun on tuo "viimeisimmät kommentit"-toiminto. Siitä aina katson :)
:)
Hei jos joskus ehdit, niin laita tuon tomaattisoppajutun reseptiä tänne? vai oonko sen vain sokeuksissani ohittanut :-D
kiitsa!
Se ei ole tomaattisoppaa. Mutta sen reseptin löytää helposti netistä, esim. laihaksi.com sivuilta. Rasvanpolttokeitto toimii avainsanana. Tai sitten rasvanpolttokeittokuuri niin saa kaikki muut dieetin säännöt selviksi.
Lähetä kommentti