perjantai 29. elokuuta 2008

The Project

Projektin syy on keskiviikko, jolloin siis söin söin söin. Murruin klo 16 aikaan, mahassa oli siihen mennessä hiukkasen päälle 200 kcal. Sitten lähdin porukoiden mukana kauppaan, josta kantautui ruokaa BB katsausta varten. Marabou minttukrokantti, pakaste pizza (mozzarella) ja nehän sitten söin BB:n aikana. Tai no minttukrokanttia napsin koko ajan vähän, BB:hen mennessä olin syönyt jo puolet siitä. Ja ennen BB:tä söin muutakin. Myslipatukan, lautasellisen sekä lohi- että jauhelihakeittoja ja siinä kai se pääpiirteittäin. Ajattelin muka fiksuna, että se on nyt se sunnuntain herkkupäivä. Mutta eihän se tietenkään tuntunut muuta kuin ahminnalta. Tuloksena syntyi The Projekti.

Mistä projektissa on kyse? Lähinnä turhautumisesta ja myös itsensä koettelemisesta. Kuinka kauan projekti kestää? Kolme päivää pitäisi onnistua. Kaksi ensimmäistä etappia on olla syömättä kaksi päivää. Kalkkitabletin, 2 x Eye Q mikälie rasvatabletti ja sisu pastillit ovat kuitenkin sallittuja. En laske niitä edes kalorimäärään mukaan, en tee niin koskaan. Sisuja menee kuitenkin päivässä max. 6 kpl ja nyt näinä kahtena päivänä mennyt alle 5 kpl. Tänään vain 3. En ole liian varma projektin onnistumisesta. Tänään oli jo vaikeaa. Ja kolmas etappi on kaikista raskain, vaikka ei edes ottaisi huomioon, että minulla on tämä 'kolmannen päivän repsahdus' -syndrooma. Olen elellyt tämän projektin kanssa vain päivä kerrallaan, enkä ole miettinyt seuraavaa päivää.

Jotain kuitenkin olen suuhuni tunkenut. Eilen 400g maitoa (osteoporoosi on suuri pelkoni edelleen) ja pannullisen teetä. Höystin päivän vielä 10km iltakävelyllä ja nukahtamisessahan oletetustikkin oli vaikeuksia. ~147 kcal. Tänään iskin nassuuni kahvin mustana, pannullisen teetä, 200g maitoa ja knorr vie shotin. ~159 kcal. Taas kävin samanlaisella kävelyllä. Tai oikeastaan vaan lenkin pituus oli sama. Eilinen kävely oli ihana, syksyinen, rauhoittava. Tämän päivän kävely oli järkyttävä ja energiavajaa kokemus, joka alle 10 minuuttia koko ajasta oli mukava. Pakkoliikuntaa siis. Ajatukset eivät pysyneet millään kasassa, en ollut varma, miten jaksan kävellä kotiin asti ja muutenkin olo erittäin heikkona raahasin itseäni kärsivästi eteenpäin. En edes jaksanut nauttia siitä heikkoudesta enää. Maha vaan huusi ruokaa, vaikka ennen lenkkiä olinkin syönyt tabletit ja juonut 100g maitoa - siis aivan ennen lenkille lähtöä. No, eipä ainakaan ole ahdistanut, kun ei ole syönyt liikaa. En vaan tiedä, mistä yhtäkkiä keksin, että kaloreiden täytyy olla alle 200 per päivä, koko projektin ajan...

Ja mitä tunteita projekti on herättänyt? Puoliksi nautin tästä. Tiedän syöväni vähän ja näyttäväni säälittävän huonovointiselta. Hetken aikaa jo tuntui, kuin olisi anorektikko. Ja sillä hetkellä se tuntui hyvältä, vaikka en sairaaksi oikeasti haluakkaan päätyä. Olen korvaillut syömistä tupakalla ja sehän helpottaa. Näinä tupakkahetkinä olen juuri tuntenutkin itseni anorektiseksi. Hytisen pihalla, näytän kärsivältä, käsi ei pysy vakaana ja minä imen nikotiinia itseeni sen sijaan, että söisin. Ja huomaan niin kovasti toivovani, että olisin anorektisen laiha. Alipainoinen pikku poloinen. En tiedä, haluanko jotenkin huomiota sillä, että ihmiset kauhistelisivat, kuinka laiha olen. Ja kuitenkin koen niin janoavani sitä! Elimistössä joku tuntuu surisevan ja havuneulat maassa eivät pysy paikoillaan, kun silmissä pyörii kevyesti. Tunnen itseni jotenkin onnistuneeksi ja yritän myöskin olla syömättä sisuja yhtään enempää, kuin on tarvis. Pelottavaa nauttia tällaisesta paskasta.

Kuitenkin nautin vain puoliksi. Puolet minusta odottaa malttamattomana syömistä ja liikuntaa. Tällaisilla syömisillä en voi mennä salille, en saa liikunta euforiaa ja tuntuu, että vaikka kiloja nyt katoaisikin niin ne ovat lihaksista = rasvaprosentti kasvaa ja minusta tulee entistä löllömpi. Odotan maistavani ruokaa, syöväni ihanan terveellisesti, ravaavani salilla, BodySteppaavani (!!!) ja muutenkin ajattelevani muutakin, kuin nälkää. Tai siis odotan myös sitä, että ajattelisin jotain. Tänään lenkillä aloin olla jo aika koomassa. Pää ei toiminut, jalat ohjasivat kulkua robottimaisesti. Eikä ollut mukavaa liikunnan iloa. Sitten vielä joku vitun haukka lensi tiellä vastaan. Joku iso lintu ja erittäin matalalla. Keskityin niin johonkin muuhun, että viime hetkellä huomasin sen ja järkytyin! En tunne lintuja mutta lokki se ei ollut (niitä on paljon lenkkini varrella). Järkytyin pahasti, vaikka en lintuja pelkää. Mutta back to real things, ajattelin kuitenkin kohta siirtyä takaisin siihen enemmän ortorektiseen linjaani. Tämä tiettyjen sallittujen ruoka-aineiden kuuri alkoi siksi, että repsahtelin. Mutta tämä kurkku, raejuusto, maitorahka, etc -juttu on kyllä ollut yhtä repsahtelua sekin, että siirryn takaisin samaan vanhaan ruokasuunnitteluun. Jos vaikka nyt toimisi paremmin. Mutta en siirry ruokasuunnitteluun ihan vielä. Ajattelin, että sitten ensiviikon jälkeisellä viikolla. Vielä jos yhden viikon verran kokeilisi tuota sallittujen ruokien dieettiä.

En tiedä, mihin laihuudella pyrin. Tunnen kuitenkin jotenkin valmistelevani itseäni johonkin tällä touhulla. Kuin olisin valmis vasta sitten, kun olen tarpeeksi laiha. Enkä
koe olevani millään tapaa sairas, mikä on mielenkiintoisesti sanottu, kun on toista päivää syömättä. Hih :/ Mutta en ole anorektikko, ortorektikko, etenkään en ole bulimikko. Jos jotain on niin erittäin erittäin erittäin lievä syömishäiriö. Koska kyllähän minä syön, toisinaan suorastaan syntisen määrän! Näitä kahta päivää nyt ei lasketa, koska tämä on vain pieni projekti. En minä sairas ole. En edes haluaisi syödä (taikka juoda kaloreita) normaalisti näin vähän, koska tiedän säästöliekistä enkä halua laihtua hitaasti. Siispä en edes harkitse pidempää laihdutuskuuria näillä kalorimäärillä. Mutta se siitä, nyt kerron pari nippeli nappula triviatietoa minusta. Tällaisia asioita, joita on parin blogaamattoman päivän aikana tupsahdellut mieleeni, että voisi kirjoittaa. Ei mitään liian järkevää, voin sen teille kertoa.

* Aineenvaihduntaani pyörittävät kahvi ja tupakka. Tupakka tosiaan kiihdyttää aineenvaihduntaa, jos joku ei tiennyt. Aineenvaihduntani pelaa normaalisti ja onhan se mukavaa, ettei ole mikään ummetus potilas. Kuitenkaan en usko aineenvaihdunnan olevan suuressa osassa, mitä laihtumiseen tulee. Sitä nimittäin todisteltiin Olet mitä syöt -dokumentissa. Ja siis kyse ei ole siitä reality pläjäyksestä, jossa muutellaan ruokatottumuksia vaan samannimisestä dokkari sarjasta.

* Poltan nykyisin enemmän ja paljon helpommin, koska kiinnijäämisestä ei ole enää pelkoa. En oikein pidä siitä, koska vituttaa kinuta muita hakemaan tupakkaa. Koen sen vähän noloksi.

* Lempivärini ovat tulipunainen ja laivaston sininen. Pidän etenkin tulipunaisista vaatteista ja esineistä. Laitetaampas tähän samaan merkintöön, että rakastan 60-lukua ihan musiikista elämäntyyliin. Joskaan en ole hippi, vaikka minua onkin verrattu Nuuskamuikkuseen. Pidän kyllä enemmän Pikku Myystä, vaikkakin Nuuskis tulee hyvänä kakkosena.

* Olen koukussa BodySteppiin ja tunnen muutenkin automaattisesti lihovani, jos en liiku. Ei mitään kummempaa logiikkaa tässäkään.

* Rakastuin toissapäivänä palavasti Australian huippumalli haussa -sarjaan. Etenkin siihen erittäin anorektisen näköiseen kilpailijaan, joka tänään tippui pelistä pois. Nämä aussit ovat selvästi laihempia, kuin jenkkilän huippumalli kanditaatit. Laihempia, kuin Kanadan tai Suomen. Niinkuin super skinnyjä ja voin sanoa, että tämä on kyllä tähän asti paras variaatio ko. sarjasta. Suosittelen!


* Ostin kaksi vuotta sitten kaveriltani housut, jotka olivat silloin ihan supertiukat. Nyttemmin niistä on tullut hieman löysemmät mutta se ei riitä. Ko. kaveri on nimittäin erittäin laiha ja pienoinen. Erittäin pienet reidet hänellä. Ne housut siis olivat hänelle löysät. Pyrin samaan. En ole nähnyt tätä kaveria ehkäpä vuoteen tai ehkä ylikään. Hänellä on minun eräs CD ollut erittäin pitkään lainassa. Suostun kuitenkin näkemään hänet vasta, kun olen 47 kiloinen. Naurettavaa, eikös. Ja hän ei tietenkään tiedä tästä mitään.

* Pelkään asioita, joita en voi kontrolloida. Terveyteni yhtäkkistä romahtamista, syöpää, maailman tilannetta. Olen kai jo aikaisemmin maininnut. Jokseenkin minun siis on pakko pitää narut käsissäni. Tämä on niitä ainoita piirteitä, jotka yhdistävät minut perus sh-tapaukseen. Olen toisissa asioissa hyvinkin perfektionisti mutta mitä nyt vaikka kouluun tulee niin olin floppi, koska en jaksanut edes yrittää.

* Tällä hetkellä en tiedä painoani. Keskiviikkona taisi olla 50 kg mutta kun on nämä menkat niin varmaa lukua en tiedä. Taidan astua puntarille vasta maanantaina, koska heti suoraan tämän syömättömyyden jälkeen paino on vain epärealistinen. Ja minua pelottaa nähdä se maanantain paino, koska se saattaa olla musertavan suuri. 49.jotain kg on sekin aika musertava. Olisin äärettömän onnellinen, jos olisi edes vähän alle 49 kg. Mutta jos paino on 50 kg niin täytyy varmaan vähän viiltaista itseään. Vaikken viiltelyä harrastakkaan, paitsi mitä nyt viime aikoina snadisti.

* Tuo alempi 'miltä julkkikselta näytät' -kuva on kasvoista, jotka minulla oli vähintään 6 kiloa sitten. En sitten tiedä, olisiko tulos nyt eri. Jokseenkaan en koe, että kasvoni olisivat yhtään vähempää pullaposkiset ja inhottavat yääh. En voi kokeilla tuoreemmalla kuvalla tuota juttua, koska tuoretta kuvaa ei ole. En rakasta kameraa, eikä kamera minua.

* Eräs päivä tajusin, etten oikeastaan ihmittele, miten päädyin tähän näin, himolaihduttajaksi. Palasi mieleen se, että näin minulla mahan ollessani 1. luokalla. Kuvitelkaa nyt, kyllä kai joku on mennyt pieleen ihan alusta asti! En muista koskaan pitäneeni kropastani mutta oli kuitenkin aika, jolloin en kiinnittänyt siihen sinänsä huomiota. Hyvin pitkään söin hyvän omatunnon kanssa mutta aina olen mahaani vihannut. Niin pitkään, kuin muistan. Joskus pentuna (alle taikka päälle 10v.) muistan seisseeni peilin edessä vetäen mahaani kovasti sisään ja toivoneeni näyttäväni siltä.

* Tulipa pitkä postaus. Nyt pitää mennä yötupakalle, koska eilen pyörin sängyssä piiiitkään ennen kuin pystyin nukahtamaan. Ensin tarvin sen pyöriskelyn jälkeen tupakan, joka rauhoitti selvästi. 100g maitoa on vielä juomatta (merkkasin sen jo kaloreihin), joten ajattelin lämmittää sen ja juoda ennen nukkumaan yrittämistä.

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Cutting

Amykin oli parhaimmillaan suloinen pieni luuranko. Ja kyllähän rakastan mielettömästi hyviä kuvia Amystä ja vielä enemmän, jos Blake (Amyn miekkonen, alemmassa kuvassa) on myös mukana kuvassa. Mutta kun karmea totuus on, että Amy on myös tätä, tätä, tätä ja tätä :( Eihän se toki estä näiden hyvien kuvien loppumista mutta kyllä se laimentaa hyvien kuvien hyvyyttä, kun tietää, millainen on Amy Winehouse huonona ja muutenkin välillä niin kummasti paisuneena.

Siirrytään asiaan. Vaikka ensin voisi mainita aamupuurosta. Siitä on tullut ongelma. Milloin sen voi syödä? Mitä myöhemmin sen syö, sitä myöhemmin pitää syödä uudestaan. Oikeastaan ei huvita syödä. Haluaisi olla ihan kokonaan syömättä. Ja samalla tietää, että silloin ei voi liikkua. Että silloin jää vain pahalle säästöliekille ja laihtuu hi-taas-ti. So what should I do? Ehkä voisi yrittää lopettaa tämän. Mutta se nyt ei varsinaisesti ole edes vaihtoehto. Halu olla laiha on niin paljon kovempi. Viime aikoina mennyt aivan vituilleen pari kertaa viikossa ainakin. Mutta kyllä se tästä.

Miksi puolestaan haluan näyttää luurangolta, luiselta, rumalta suorastaan? Miksi haluan olla vaan niin laiha? Miksi haluan osakseni kauhistusta laihuudestani? En tosiaankaan vielä ole sellainen. Mutta miksi haluan tulla sellaiseksi, kun pääasiassa haluaisin vain olla kaunis ja hyväkroppainen? Vaiko luinen? Kaunis, luinen, kaunis, luinen. Kun en enää oikeastaan tiedä. Motivoin itseäni sillä, että minusta tulee luinen. Ja se on väärin väärin väärin!

Eilinen epäonnistui. Mutta se meni vähän eri kaavalla, kuin yleensä. Söin aamupuuron n. klo 13. Multifruit havre, jonka tein puoliksi maitoon ja puoliksi veteen. Avasin vahingossa väärän kaapin ja tsädäm, siellähän olikin jäljellä ballerina keksejä. Pohdiskelin lyhyen hetken ja söin yhden. Enkä sitten kokenut sitä mitenkään pahaksi jutuksi, koska rasvaa ei tullut mieletöntä määrää ja 65 kcal mahtuisi kyllä ruokailuihin. Join pannullisen teetä ja ennen BodySteppiä söin 50g kuivalihaa. Napsin siis kuivalihaa oikeastaan pitkin päivää pikkuisen kerrallaan ja loput ennen steppiä. Ja kyllähän minä jumaloin tuota steppiä! Siitä tulee niin mieletön olo! Kävin vielä venyttely tunnillakin ennen kuin menin kotiin...

...jossa odotti jauhelihakeitto. Vatsassani oli alle 400 kcal, josta kaikki oli kulutettu. Ja en saisi koskaan koskea kotiruokaan, koska sen syömistä en osaa lopettaa. Otin pienen annoksen. Ja toisen ja kolmannen. Puolikkaan pienestä sämpylästä kevyt Floralla ja juustosiivulla. Sitten vielä 2 keksiä. Sallin virheen, koska BodyStep kuluttaa helvetisti kaloreita ja olin vielä sitä ennen pyöräillyt 100 kcal kuntopyörällä. Lähdin siis iltatupakalle...

...ja palasin elävään helvettiin. Kusipää huutaa äidilleni ja on taas vaihteeksi niin vitun idioottina. Tulen heti aivan helvetin vihaiseksi, kun ajattelenkin sitä eilistä idiootteilua kusipään osalta. Olin tupakalta tullessa ajatellut soittaa pari biisiä ja mennä nukkumaan. Mutta kuinka kävikään. Eihän siinä mitään jaksanut soittaa, kun taas vedettiin mieli miinuksen puolelle. Itkin siinä sitten. Sitten viiltelin. Mitä vittua, miksi taas? Empäs tiedä. Hetkeksi parempi olo. Mutta eipä se hetki kestänyt kauaa, eikä neljä viiltoa reidessä muutenkaan paikannut niin mitään. Yritin soittaa jotain biisiä, mutta keskeytin. Märisin tunteroisen pimeän vaatehuoneeni lattialla, enkä meinannut pystyä lopettamaan. Järkyttävää paskaa. Sitten tapahtui se oikea repsahtaminen. Otin vielä 5 (!!!) keksiä, jokseenkin kahdessa erässä. Kekseistä söin kolme nimittäin keittiössä ja kaksi raahasin huoneeseeni pienen sämpylän (120 kcal + kevyt Flora ja juusto) ja vielä viimeisen jauhelihakeitto annoksen kanssa. Aloin katsomaan Sopranosia. Sitten aloin olla täynnä. Jokseenkin ennen tätä viimeistä syömistä en ollut ähkyssä, minkä vuoksi siis se helpotti asian hyväksymistä.

Hetken aikaa eilen luulin jo syöväni normaalisti. Ennen viimeistä repsua. Jauhelihakeittoa, puolikas sämpylä ja pari keksiä. Mutta sitten tein tuhoja ympäriinsä. Mutta mikä tekikään eilisestä repsahtamisesta erilaisen on se, että minulla tuli parempi mieli syödessä ja katsellessa Sopranosia. Sen vuoksi en sitten jaksanutkaan vihata itseäni illalla. Tänään puolestaan on ollut morkkis eilisestä. En ole vieläkään syönyt aamupuuroa ja olo alkaa olla jo aika levoton. Kello siis 14:35. Ehkä klo 15 voisi syödä sitten. Mutta siis eilisen repsun mukaan pitäisi perua BB herkuttelu. Mutta kun olen tarrautunut siihen niin kiinni! Päätin, että voin korvata eilisen päivän, jos syön kaksi päivää nyt aamupuuron lisäksi vain kurkkua ja raejuustoa ja alle 600 kcal päivä. Niin ja liikunnat pitää suorittaa paitsi uimista ei, kun on menkat nääs. Paino aamulla 50 kg. Pelotti puntaroida. En tiedä, miten nyt menkat vaikuttivat painoon mutta luku on about realistinen. Mikä siis vituttaa. Olen minä aika amatsoni.

maanantai 25. elokuuta 2008

Where Do I Begin?

No ensinnäkin kaksi järkyttävän herkullista kuvaa järkyttävän kauniista Clemence Poesysta, joka on saanut osakseen niin kauniin kropan ja naaman.

Toisakseen miljoona muuta asiaa. Piti kirjoittaa lista kirjoitettavista asioista. Näitä on monta. Ja jos mennään aikajärjestyksessä niin aloitetaan perjantaista, jolloin olin juomassa. En saanut iloista oloa humalasta ja olin pettynyt. Vaikka alussahan oli mukavaa. Ja sitten sain jonkin asteen ahdistuskohtauksen ja piti päästä pihalle ja polttamaan ketjussa, että vähän voisi rauhoittua. Siinä sitten selitin laihalle kaverille ummet ja lammet, vetelin henkeä (ja tupakkaa) sisään parhaani mukaan. Selitin asioita, joita en ollut uskaltanut ajatellakkaan, jotka olin sysännyt pääni takaosaan.

Mitä siis kertoilin? Että olen jälleen masentumassa ja en tiedä jaksanko enää toista kertaa takaisin siihenkin paskaan. Että olen taas alkanut miettiä itsemurhaa. Välähdyksen omaisesti itsemurha käy mielessäni vaihtoehtona ja toisinaan se välähdys kestää enemmän, kuin kaksi sekuntia. Selitin, että haluan lääkityksen, jotta voin olla normaali. Haluan nauttia elämästä. Hän puolestaan itkeskeli (minä en itkenyt, keskityin laskemaan ahdistuksen pois) ja sanoi, että auttaisi, jos puhuisin jollekkin. Minä taas selitin, etten voisi puhua, vaikka haluaisinkin. Sellaista settiä. Ja mitä seuraavaksi tein? Ilta oli lopussa ja kellokin mitä lie. Minä otin vessaan mukaan veitsen muiden huomaamatta. Viiltelin oikein kunnolla. Kevyitä naarmuja reisiin. Ne paranevat. Kymmenen melko kevyttä naarmua kyynärtaipeen yläpuolelle ja yksi iso viilto siihen, missä vanhojenkin jäljet ovat. Hauikseen.

Ja minähän viiltelin ne vanhat viillot monta vuotta sitten. Ollessani 13 tai 14. Ja silti niistä on inhottavat ja näkyvät arvet jäljellä. Sellaiset, mitä kaikki ihmettelevät ja minä aina niistä valehtelen. Vain laiha kaveri tietää niiden oikean alkuperän, siis näistä nykyisistä kavereistani. Ja juuri, kun olen kyennyt käyttämään ensimmäistä kertaa vuosiin hihattomia ja t-paitoja niin viillän yhtä pahan arven, kuin ne edelliset, siihen siis kokoelman jatkeeksi. Ja minua inhottaa. En voi käyttää salilla hihatonta. En voi käyttää niitä ihania mekkoja, mitä minulla on. Olen ääliö.

Krapula meni syödessä, vaikkakin itse juominen meni ihan hyvin. Alle 1500 kcal kokonaissaldo juomisesta mutta krapulassa otin sen kiinni. Sunnuntaina taas söin aamupuuron, jonka jälkeen menin teatteriharkkoihin, joista palasin vasta klo 18:30, enkä syönyt siellä mitään. Mutta uunissa odotti tuore makaronilaatikko. Otin vähän ja paljon lisää. Lisäksi söin piparkakkutaikinan loppuun (nyt päästiin siitäkin), hiukkasen sipsejä ja pari suolapähkinää. Laitoin siis sunnuntainkin läskiksi, jokseenkin viikko oli taas kerran niin vittua kokonaisuudessaan, että sunnuntai nyt oli oletettavissakin laitettavaksi läskeilyllä pilalle. Siis koska tuntui, että mitä viikon viimeisestä päivästä, kun muutkin on jo pilalla ja seuraavana päivänä alkaa kuitenkin Uusi Uljas Viikko.

Palataan ahdistus osioon. Eli siis pakko kai myöntää, että ei tässä terveitä olla. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tuli sellainen nk. ahdistuskohtaus. Kun happea pitää vedellä oikein urakalla ja ei saa rauhaa ajatukselta, jota ei edes tiedä. Jota ei vaan saa kiinni. Liika syöminen lisäksi lisää ahdistusta, mikä koettiin eilen illallakin. Pyörin yöllä olohuoneen lattialla, enkä tiennyt mitä tehdä. Hengittelin syvään ja yritin etsiä asentoa, jossa kestäisin olla. Eipä sellaista löytynyt. Mitä taas juomiseen tulee niin ajattelin, että joisin vasta omilla 18-vuotis syntymäpäivillä seuraavan kerran. Toisaalta laihan kaverin synttärit ovat sitä ennen ja hän on kuitenkin paras kaverini. Eli sielläkin saattaa joutua humaltumaan. En vaan koe kyseisestä aktiviteetista enää edes iloa. Olen liian down saadakseni humalasta ihanaisen ilon. Ja en juo myöskään siksi, että nyt aion laihtua. Kyllä minä pystyn kieltäytymään!

Koko ajan hölisen onnistuvani mutta nyt minusta tuntuu, kuin edessäni olisi puhdas pöytä. Kuin oikeasti olisin voittamaton. Että tällä kertaa en tyri ja saan viimeinkin täydellisen viikon. Olen jo sopinutkin itseni kanssa, että jos ja kun saan kaikki liikunnat ja syömiset täydellisesti tällä viikolla niin sunnuntaina syön muiden päivän ruokien jatkeeksi puolikkaan pakastepizzan (300 kcal) ja karkkia. Katselen Big Brotherin ensimmäistä pudotusta ja mässään hyvällä omatunnolla. Ja saan siis sunnuntaina syödä muutkin päivän ruuat. Siinä muuten taas hyvä syy lopettaa juominen tai ainakin laskea se erittäin minimiin. Ilman juomista voin pitää sunnuntaina herkkupäivän. Olen viime aikoina juonut niin tiuhaan tahtiin, etten ole pariin kuukauteen voinut pitää näitä puhtaan omatunnon herkkupäiviä sillä tavoin, kuin oikeasti pitäisi. Niin ja Ristorante pizza on muuten minun BB ruokani. Viime vuonnakin joka sunnuntai iskin sellaisen naamaan BB talk shown aikana. Se on niin pinttynyt tapa minulla, että siitä on tullut idylli juttu. Kotoisa ja turvallinen asia. Ei paha ja läskistyttävä ahnehtiminen, ei todellakaan. Ihanan turvaisa tapahtuma siis. Sen takia se on helpompi tehdä puhtaalla omatunnolla, kuin muu luvallinen herkun syöminen.

Tänään olen onnistunut. Kuppi kahvia mustana, kävelin 6 km lenkin, söin aamupuuron - vasta klo 15:05 (120 kcal) - jonka jälkeen kiirehdin bussille, kiirehdin salille pysäkiltä, kiirehdin jumppatunnille ja harrastin siellä 45 minuuttia ihanaa aerobista liikuntaa ja lihaskuntoa. Olin liikuntapilvessä. Itkettää, kun tajusin eilen, että vuokrakorttini sinne salille pitää palauttaa jo sunnuntaina. Enkä nyt oikein tiedä, mitä teen ilman sitä korttia. Pitäisikö ehkä pyytää salin jäsenyyttä syntymäpäivälahjaksi? Jokseenkaan en ole varma, onko äidilläni siihen varaa. Kuitenkin, salin jälkeen hain caesarsalaatin stokkalta, kakkos kuppiin (olin aivan wild enkä ottanut pienintä eli ykkös kuppia) mutta vähällä kastikkeella. Ja sen maistoi. Ajattelin, että siitä ehkä 350 kcal. Söin salaatin ennen teatteriharkkoja. Kaksi tupakkaa, kuppi kahvia mustana ja melkoisen pitkä hetki harkoissa. Kotiin kävely (about 4 km) ja täällä olen syönyt 150g raejuustoa mutta vielä tulee lisäksi toiset 150g samaa ihanaista juustoa. Yhteensä siis ~705 kcal, muita arvoja voi vain arvata. Raejuustosta ainakin proteiinia, joten olen tyytyväinen. Ja olen kuitenkin liikkunut ainakin 200 kcal verran... Hihii, olen onnistunut! Ja sen vuoksi olen voinut tänään paremmin. Mitä onnistuneempi päivä, sitä enemmän hyvää oloa ja sitä vähemmän ahdistusta!

Alan muuten olla korviani myöten täynnä laihtumiskommentteja. Vittu sentään. En olisi koskaan uskonut sitä sanovani mutta voisiko rouvat ystävällisesti tukkia turpansa. Sisko sanoo: "housusi roikkuvat". Äiti sanoo: "Molly on laihtunut". Seuraava tilanne. Ballerina kaveri sanoo: "Olet laihtunut älyttömästi". Molly näyttää kiusaantuneelta. J poika sanoo: "Eilen Molly sanoi olevansa läski". (Upsii, päissäni vahingossa sanoin ihan pienesti silleen, paitsi en noin suoranaisesti). Ballerina sanoo jotain, ettei tajua eikä jaksa tätä juttua minun ja laihan kaverin (ja meidän läskiangstien) kanssa. Ainoa positiivinen asia, minkä voi irti repiä, on se, että eräs R girlie sanoi ihan neutraalisti, että olempas minä laihtunut hirveästi. Ja näin hänet viimeksi ennen kesälomaa. Johtopäätös siis on, että sittenkin olen laihtunut kesän aikana. Luulin ennemminkin lihoneeni näiden helvetillisten mässyjen takia. Mutta olempas laihtunut! Ja oikeassa valossa näen peilistä rintalastani myös tissien välistä. Ja ei tarvitse kertoa, että on sairasta iloita sellaisesta. Tiedän kuitenkin. Vielä hommaan vittuun pakarat, reidet, mahan ja jenkkikset. Sitten olen laiha! Että adios, iskeydyn mäyssäämään raejuustoa ja katsomaan huippumalli haussa jakson nauhalta!

perjantai 22. elokuuta 2008

50 kg Blues

Varoituksen sananen. Tässä postauksessa hyvää on vain nuo kuvat molemmista Audreysta. Pakko siis kai mainita, että edellisen postauksen päivä päättyikin kolmannen päivän repsuun. Ei tosin niin pahasti. Söin nimittäin ison ruisleivän (120 kcal) kevyt Floralla ja juustolla. Sitten söin jäätelöauton läskijäätelön :( Eli siis keskiviikon lukuun voi lisätä ~400 kcal. Fuck me.

Eilinen oli kuitenkin se varsinainen kaaos päivä. Heräsin siihen, että jo heti alkuunsa teki mieli herkutella. Aamupalalla katsoin viimeisen Serranon ja söin 2 läskijäätelöä ja 2 kotikolmioleipää. Niihin siis käytetty yhteensä 2 paahtoleipää. Pienin niitä reunoilta pienemmiksi mutta eipä se paljoa asiaa muuta.

Kestin pitkään ilman ruokaa, vaikka se pyöri koko ajan mielessäni. Ja se ei ollut yhtään normaalia. Normaalisti repsahdan syömään jotain pientä ja sitten vasta alkaa ruoka pyöriä mielessäni. Jos en kuitenkaan syö mitään niin ajatus kaikkoaa lopulta ja voin keskittyä kaikkeen muuhunkin. Nyt kuitenkin ajatus 'ruoka' vaan velloi päässä. Monesti päätin, että lähden ostamaan pussipastaa ja minttukrokanttia ja monesti päätin, etten syö enää mitään. Kun ruoka valmistui niin söin 1½ kauhallista sitä - outoa makkarakeittoa - ja snadisti piparkakkutaikinaa. Lähdin tupakalle. Kello oli jo 17 ja olin koko päivän käyttänyt ruuan ajattelemiseen. Ja sen vuoksi annoin itseni repsahtaa. Otetaan huomioon, että vaikka repsahdus tuli olemaan suuri niin tuollainen ruuan ajatteleminen ja siitä tuossa suuruudessa ahdistuminen ei ole minun normaalielämää. Koko päivä oli muutenkin vailla ensimmäistäkään aktiviteettia. Oli pakko pitää lepopäivä ja juominen on jälleen siirtynyt takaisin perjantaille.

Lähdin sitten äitini kanssa kauppaan. Ostin minttukrokantti levyn, jonka laitoin äidin kanssa puoliksi. Kolme riviä ja kaksi palaa molemmille. Kävimme makuunissa hakemassa leffoja, joista etenkin In The Wild (Erämaan armoilla) oli aivan mieletön Sean Pennin ohjaama pätkä. Katselin ihanaa Emile Hirschiä ja suklaan lisäksi lihoin makuunikarkilla. Suklaata en ottanut makuunista yhtään, sitä minulla oli jo. Mutta karkkia kuitenkin oli melkein 200g! Ja söin myös yli puolet pussipastasta siinä kahden elokuvan aikana. On huomattava, että taaskaan en vetänyt kaikkea putkeen nassustani alas. Mutta söin kuitenkin hirveästi. Ja en todellakaan olisi kestänyt päivän loppuun asti repsahtamatta. Ruoka oli vallannut pääni aivan epänormaalilla tavalla.

Eilen aamulla painoin 48,8 kg ja tänä aamuna 50 kg. Siispä tiedän, ettei tuo luku ole aivan asettunut oikealle kohdalle vaan suuruuteen vaikuttaa myös eilinen. Jos tänään menisi hyvin niin paino olisi paljon alempana huomenna. Mutta tänään menen juomaan. Tänään näen taas hänet ja minua inhottaa raahautua minnekkään tällaisenä. Ja nyt on blues muustakin, kuin läskeistäni. Itkeskelen ympäriinsä. Tunnen itseni niin vaan turhaksi ja yksinäiseksi. Huonoksi epäonnistujaksi. Ajattelin, että jos tänään saisin pidettyä ruokailut erittäin pieninä niin en olisi niin kamalan suuri harkoissa. Vaikka ei se siihen vaikuta. Kismittää nähdä omat kylkiluunsa edestä ja takaa mutta pömppis se vaan tiukasti pysyy. Ja minun pitäisi juoda tässä kunnossa. En vain tiedä, miten voin muka olla iloinen tällaisena.

Jos saisin pidettyä ruokailut seuraavasti : söin jo aspartaami jäätelön, siitä ~50 kcal. Tässä nälkiintyessäni syön 150g vispipuuroa, jonka viimeinen käyttöpäivä oli muuten eilen, ~135 kcal. Ennen BodySteppiä söisin kuivalihaa 50g, ~143 kcal. Ja toivon, ettei siellä ala huimaus, niinkuin viikko sitten. Eilen tuli toki tankattua niin, että eipä uskoisi. Mutta mitä syön harkoissa, joka olisi samalla ruoka ennen juomista? Litrasta viiniä tulee 800 kcal. Näin ollen koko yhteissumma nyt olisi 1143 kcal, kun kahvitkin lisätään mukaan. Taidan ottaa teatterille mukaan tonnikalaa tai maitorahkaa.. Jos kalorit stoppaisivat vaikka siinä 1300 kcal kohdassa niin olisi hyvä. Huomenna sitten esiintymään ja toivottavasti ei jää aikaakaan krapulasyömiselle. Vaikka luultavasti se tapahtuu kuitenkin. Tämä loppuviikko on kaaosta. Mutta viimeistään maanantaina alkaa taas hyvin ja jos su, ma, ti ja ke onnistuu täydellisesti niin sitten palkitsen itseni puolikkaallaa ristorante pizzalla ja karkilla, kun Big Brother alkaa. Se sarja tuo elämääni muistoja siitä, kuinka olen aina katsonut sitä. Ja kuinka nytkin joka sunnuntai aijon syödä pakastepizzan ja ehkä jopa karkkia, kun on BB:n pudotus. Siksi minun täytyy alkaa onnistumaan, koska sunnuntainen herkkupäivä on peruttu, jollen onnistu joka ainoa muu päivä. Paitsi ensimmäinen sunnuntai herkukuttelu on muutenkin aikaistettu torstaille.

Näin unta, jossa söin suklaakonvehdin. Oli outoa, kuinka mitään ajattelematta söin sen. Ei tunnontuskia eikä mitään. Ja haluaisin toki syödä normaalisti mutta paljon enemmän haluan tulla laihaksi. Kuinka minua oikeasti raastaa nämä repsahtamiset, jotka ovat kamalaa takapakkia. Ja vielä kun eilinen oli selvästi yksi pahimmista ja annoin vielä luvan siihen. Nyt minua saa alkaa motivoimaan se, kuinka repsun ja lepsun ero on vain yksi kirjain - niinkuin Sarviapila fiksusti sanoi. Ja jos painoni on maanantaina vaikkapa 49,5 kg niin siitä on 3 kg siihen, että painoni olisi 46,5 kg. Jos saisin 20.9 mennessä itseni siihen painoon niin olisin puolta kiloa vaille aikataulussa, jonka mukaan olisin syntymäpäivänäni 46 kg. Se olisi paras lahja, minkä voisin saada. Alipaino. Siihen tähtään. Taas kerran niskasta kiinni, nyt kunnolla!

Tällä kertaa onnistun. Vain juomiset voivat tulla tielleni. Jokseenkin voin yrittää olla juomatta synttäreihini asti. En vain ole yhtään varma onnistumisprosentista. Mutta motivoin itseäni sillä, että jos viikko onnistuu niin sunnuntaina saa herkutella. Reilu peli. Nyt tupakkia.

keskiviikko 20. elokuuta 2008

48,7 kg

Painon suunta siis alaspäin. Ja ihania Mary-Kateja taas kuvissa. Mutta hoidetaan ensin tieltä käytännön asiat ja sitten vasta siirrytään tunnon tuskiin.

Suuhuni laitoin tänään 150g vispipuuroa ja maitokahvin Serrano jakson kera. Lähdin siitä sitten 10km kävelylle suoraan ja palatessa ahmaisin 100g vesimelonia, 200g raejuustoa ja vähän porkkanoita. Lähdin uimaan 1h 25 min ajaksi ja sain polskuteltua 3 km. Tiedän, en ole järin nopea uimari mutta pidän silti kyseisestä lajista. Pukuhuoneessa söin porkkanat loppuun, niitä yhteensä 250g siis. Napostelu porkkanoita, niitä pieniä ja kalliita. Join myös HeVi shotin. Menin kahville jeejee, join kahvin mustana. Kotona ämppäsin itseeni 80g tunaa ja 200g raejuustoa ja light jäätelön. Siitä puhutaan kohta. Kävin vielä myöhäisillan 10km pyörälenkin (32 min.) joka saa luvan korvata väliin jääneen balletonen. ~760 kcal ~79g prot. ~92g hh. ~9g r. Ihan kai ok.

Nyt kun virallinen lässytys on ohi niin kertoisin ensin vaikka elämästäni. En tiedä, olenko jo kirjoittanut tänne päiväni peruskaavan, joka on ihan miljoonan masentavaa tavaraa. Eli herään aamulla katsomaan Serranon perheen, niinkuin jokainen varmasti on huomannut. Sen jälkeen, kun olen herännyt en enää voi nukkua kuin korkeintaan puoli tuntia. Toisaalta pakko nousta katsomaan Serrano, koska päivä ei lähde käyntiin ilman sitä. Mutta aikaisen herätyksen vuoksi minulle jää monta tuntia tapettavaksi. Yleensä istun koneella, lähden kävelylle. Jossain välissä menen salille ja illalla katson Sopranosia tai blogailen. Ja herään joka aamu tappaakseni tunteja, jotta voisin mennä uudelleen nukkumaan - ja vain tehdäkseni saman taas seuraavana päivänä. Minulla on tylsää ja minua masentaa. Olen palannut itkuaikaan, mikä ei minulla ole hyvä asia tai hieno osoitus siitä, etten ole liian turta itkemään. Olen iloisempi onneton silloin, kun en itke. Ja sitten kun alkaa tällainen itkukausi niin olen puolet onnettomampi. Pienikin asia lannistaa, sellainenkin, mitä ei pahalla olla sanottu tai tehty. Tunnen itseni riittämättömäksi muille. Tunnen myös itseni erittäin yksinäiseksi ja turhaksi.

Kuten muuten huomasitte niin menin balletonen sijaan kahville. Tulin suoraan uimasta ja istuin siellä porukan laidalla. En jaksanut sanoa asioitani loppuun, sillä kukaan ei tuntunut kuulevan. On helpompi olla yksin itsensä kanssa, kuin yksin kavereiden ympäröimänä. Ravasin tupakalla ja siinä sitten yksin tupakalla istuessani aloin melkein itkeä. Minun vaatteitani oltiin kehuttu tullessani kahvilaan, kaverini istuivat sisällä. Mistä moinen huono mieli? En tiedä. Tiedän vain, että olisin vain hiukkasen onnettomampana romahtanut siihen paikkaan ja alkanut itkeä hiljaista, surullista itkuani.

Toinenkin asia tapahtui tuolla kahvittelulla. Kaksi kaveria kertoa aloittaneensa laihdutuskuurin. He eivät kummatkaan ole mammutteja mutta eivät aivan sirojakaan. Näin sanoen hieman pyöreitä. Ihmettelin siinä sitten, että kuinkas kaikki nyt laihduttaa. Laiha kaveri siinä vieressä sanoi, että kaikki tulee mukaan 'meidän juttuun' (laihalla kaverilla on myös ongelmia syömisen kanssa mutta hän ei tiedä paljoakaan minun ruokaongelmistani). Sitten ballerina ystävä kysyy laihdutanko minäkin. Ja mitäpä siinä sitten sanomaan. Mutisin, että "en kai". Mutta eipä mitään, laiha kaveri alkaa vouhkoamaan, että eikö hän huomaa, kuinka olen laihtunut. Ja minua kiusaa tilanteet, joissa puhutaan minusta tuolla tavoin. Vaivaannun pakostakin. Lähdin lätkimään.

Ja on eri kuulla niitä kivoja kommentteja, kuinka laiha on tai vastaavaa. Suosikkini on, kun eräs tyttö nuorempien ryhmästä sanoi Venäjällä, että minulle sopii kaikki vaatteet, kun olen niin laiha. Mutta sitten kun puhutaan laihtumisestani siihen tyyliin, että laihdutan.. En pidä siitä. Yritän pitää laihdutuksen salaisuutena, vaikka eihän se tietenkään onnistu. Jotenkin vaan koen noloksi sen, että minun täytyy laihduttaa. Kiusaavia ovat ne tilanteet, kun joku kysyy ihmetellen, miksi laihdutan. Alkaappa siinä sitten selittämään, että olen niin helvetin lihava, inhoan mahaani, en halua elää tässä kropassa, haluan olla kaunis ja laiha. Eivät he ymmärtäisi. Heidän silmissään olen ehkä hoikka. Painoindeksini on ihannepainossa ja useat ystävistäni ovat minua lihavampia. Mutta minä näen itseni inhottavana ja lihavana. En voi selittää heille sellaista, mitä he välttämättä eivät näe. Ja sitten istun sellaisissa tilanteissa hiljaa ja vaivaantuneena ja toivon maan nielaisevan minut pikimmiten.

Pääsemme etenemään jäätelömorkkikseen. Jäätelöauton kellot soivat ja äiti lähti ostelemaan sen herkkuja. Menin sitten itse mukaan, jotta saisi jotain vähäkalorista. Muuten olisin kuitenkin syönyt niitä läskijäätelöitä. Sieltäpä sitten lähti matkaan jotain kahvijäätelöä, joka kuulostaa herkulliselta mutta läskistyttävältä. Itse söin Maxi Light jäätelön. Ja se tuntui ihan hyvältä pikku herkulta, kunnes olin syönyt sen. Ensinnäkin se on aspartaamipommi ja minulla on kamalat epäluulot aspartaamia kohtaan. Lisäksi se on herkku = herkut lihottaa = nyt pelkään huomista puntarointia. Olen niin varma lihoneeni sen jäätelön vuoksi. Vain, koska se on herkku. Vitut siitä, että siinä oli vain 50 kcal. Pelottaa. Olikohan tämä kolmannen päivän repsahdus? Kalorit ovat ihan kivat edelleen mutta söin jäätelön... Ja mieleeni palaa se tilanne, kun olin 900 + risat kcal syönyt mutta niiden joukossa oli ollut geisha jäätelö. Seuraavana päivänä puntarin luku oli hypännyt 0,5 - 0,7 kg ylöspäin ilman erikoisempaa syytä. Ei kai yllätys, että syytin sitä helvetin jäätelöä sitten ja masentuilin ympäriinsä.

Lisäksi perjantain ryyppingit on peruttu ja torstaille ryyppypäivä perustettu. Eli hyvin luultavasti menen huomenna juomaan. Tieto tuli yllättäen ja inhoan suunnittelemattomia menoja. Nyt jouduin suunnittelemaan uudelleen koko paskan. Huomisen extra tarkan menyyn, hulluna liikkumista ja siihen tyyliin. Pitää vielä suunnitella aisoissa pysyvä krapularuokailukin. Vaikka eihän se koskaan kuitenkaan pysy. Huomenna pitäisi olla supernainen ja heti Serranon jälkeen tehdä pilates, lähteä 10km kävelylle ja sitten uimaan. Sitten voisi juoda. Ruokailuista tulisi kokonaiset 540 kcal ja viinistä 800 kcal. Se olisi sitten herkkupäivä. Ja krapulapäivän kattoraja kaloreille on 999 kcal ja BodySteppiin on pakko mennä. Lauantaina saisin sitten levätä, pakkokin. Pitää mennä esiintymään. Sunnuntaina on myös teatteria eli siis ajattelin tehdä kotipilateksen ja kävellä teatterille ja takaisin. Olisi ihan tarpeeksi. Eniten huolettaa, miten krapula onnistuu.

Cioau! Muistakaa tätä masentelevaa paskiaista kommentein (hah, olen kommenttikerjuri)!

tiistai 19. elokuuta 2008

Still Raining

Pääasiassa nyt tänään pikaraportti syömisistä ja liikkumisista. Jos ei kiindee niin painu vittuun :DD Ei vaan siis oikeasti aika tyhjää tekstiä tänään. Vaikka on syönnin ja liikunnan ulkopuolelta pari jaariteltavaa asiaa kuitenkin. Mutta kenellä muuten ikävä Blair Waldorfia? Koska minulla ainakin! Ihana kuva tuo viereinen ja alhaalla olevassa kuvassa Leighton aika klassisen tyylikäs. Ihania siis molemmat nämä. Millon Gossip Girl jatkuu, mun aivot ei tyhjene ilman sitä!

Kaksi hyvää päivää takana. Jokseenkin kolmas hyvä päivä on lähes mahdottomuus. Jos syömisiäni tarkkailisi niin voitaisiin nimetä minun mukaani kolmannen päivän repsahdus. Molly syndrooma. Huomenna pitää taas yrittää kestää läpi se kuuluisa kolmas päivä.

Mutta maanantaihin takaisin. Aamulla Serranon lomassa ruispuuro 100g kiiselillä ja maitokahvi. Muina ruokina 50g kuivalihaa, 20g pähkinärusina sekoitusta, 100g maitoa, mandariini, 250g maitorahka 150g kiisselein ja 25g pistaaseja. ~817 kcal ~61g prot. ~85g hh. ~21g r. Muuten kivat arvot mutten siinä päivän mittaan syödessäni tajunnut, että kaloreita kertyi tuossa määrin. Uusin villitykseni on se, että kalorimäärän pitäisi olla 600 tai 700 ja risat. Se vähän niinkuin osana tätä kuuriani, jossa on vain tietyt ruuat sallittuja. Sitten taas takaisin 800 + risat kcaleihin, kunhan saan kuurin päätökseen ja alan taas käyttäytyä enemmän ortorektisesti. Enkä muuten väitä kyseistä diagnoosia omaavani tai sitä olevani mutta toisinaan se kuvaa käytöstäni parhaiten. "Ruuan maku ei ratkaise vaan terveys". Mutta kuten tosiaan huomaatte, niin maanantaina tuli hyviä rasvoja syötyä ja olen siitä sentään onnellinen. Myös proteiini ja hiilari arvot mätsäsi aika kivasti. Ja liikuntana olisi ollut jumppa ja pilates salilla mutta ensimmäiseen en ehtinyt, joten sen korvasi 1h 15min kuntosalilla pääasiassa lihaskuntoillessa eri laitteiden lomassa. En ole katkera, koska jumppa olisi kestänyt vain 45 min.

Tänään iskin nassuuni saman aamupalan katsellen sitä samaa ohjelmaa. Lisäksi 50g kuivalihaa (nam), 2 mandariinia, 10g pistaaseja, 250g kurkkua, 100g maitoa ja 250g maitorahkaa 100g kiisselillä. Kävin 10km kävelyllä, vaikkei sitä tälle päivälle ollutkaan suunniteltuna. Nyt voin skipata kävelyn lauantaina, koska se taitaakin olla krapulapäivä. Mahdollinen juominen onkin perjantaina nimittäin. Sunnuntai siis ei olekkaan lepopäivä vaan lauantai. Sunnuntaina iskeytyisin ehkä uimaan ja mahdollisesti jaksamisesta riippuen salille. Mutta joo, tänään oli myös ihanan rankka BodyStep. Olen toisinaan sadisti, mitä liikuntaan tulee. Rakastan rääkätä itseäni. Ja mitä ruoka-arvoihin tulee tälle päivää niin jäivät kcalit aika alas. Laskin alunperin, että luku olisi 100 kcal enemmän mutta laskin jotenkin väärin. Tarkistin laskun kaksi kertaa ja kyllä ne tosiaan jäivät kcalit mukavan pieniksi. ~682 kcal ~62g prot. ~80g hh. ~9g r.

Äsken jäin kiinni tupakanpoltosta. Oli aika kivuton tilanne, jokseenkin myös valheellinen. Äiti vei roskat pihalle ja lähdin samalla "iltalenkille, jaah, ompas lämmin ilma, kummaa!" Ja sitten äitini kysyy ennen sisälle menemistään, että satunkohan polttamaan. Ja kysyin, että kuinkas niin ja sain selityksen. Sitten sanoin, että en polta edes joka päivä ja äiti neuvoi, ettei kannata polttaa. Mutta kivuton tilanne, kuten sanoin. Siitä sitten lähdin päivän neljännelle savukkeelle hymy perseessä.

Ulkona oli pimeä ja mietin siinä tupakoidessani, että olisi mukava kirjoittaa jotain vihkoseeni, jos olisi valoisampaa. Sillä soratiellä ei edes lyhtypylväissä ole valoja. Siitä sitten tuli mieleeni osasto, joka ei pitkään aikaan ole mielessä käynyt. Istuin yötä myöten ikkunalaudalla ja luin kirjaa ulkoa tulevan valon voimin. Huoneessani oli sellainen leveä ikkunalauta, jollaisen olen aina halunnut omaan huoneeseeni. Kuuntelin vuorotellen Groovea ja RadioAaltoa, kummalta sattui tulemaan parempi biisi. Ja katselin niitä pimeitä öitä ja katulamppuja kolme viikkoa lähes joka ilta. Ensimmäisenä iltana olin järkyttävässä krapulassa ja toisena iltana morkkiksessa. Tai koko kolme viikkoa oli yhtä morkkista. Mutta ne illat olivat niin rauhallisia, että ne painuivat mieleeni aika tiukasti. Puput tykkäsi hyppelehtiä siinä lähistöllä. Keskeytin yölliset tuumailuni vasta, kun vitun vitun vitun yöhoitajat tulivat sohimaan taskulampuilla, että nukunko. Ja siihen loppui tuumailut. Haistakoon vittu. Ja se sitäpaitsi oli se viikko, jota intiaanikesäksi voisi kutsua. Koko kesän satoi ja viimein kun aurinko alkoi paistaa niin olin panssarilasien takana suljetulla.

Järkyttävän rasittavaa kuunnella vierestä, kun kännistä idioottia yritetään paimentaa nukkumaan. Perheessämme tosiaan on alkoholisti. Perheenjäsen statuksella i mutta hän ei ole minulle sukua. Kiellän hänet perheestäni ja en liioittele, jos sanon, että en surisi hänen kuolemaansa. Paskakasa kun on pilannut tämän perheen. Yleensä kutsun häntä kusipääksi tai vitun idiootiksi mutta en koskaan isäksi. En ikinä.

Laiha kaveri sanoi minun lihoneen. Tapahtui tässä yksi yö sellainen, unessani siis. Ja se oli kamalaa. En halua koskaan tulla kuulemaan sellaista keneltäkään. En etenkään laihalta kaverilta. Se oli uni ja silti se tuntui niin pahalta. En muista mitä selitin siihen jotain huolettomasti mutta herätessä se oli ainoa asia, jonka unesta muistin. Ja se tuntui niin todelliselta. Pelottaa näyttäytyä hänen edessään. Mistä mieleeni tuleekin, että huomenna voisin joko mennä balletone tunnille tai kahvitella kaveriporukalla. Yksi kavereistani olisi paikalla viimeistä kertaa ennen kuin lähtee vaihtoon vuodeksi. Ja päätös on vaikea! En osaa laittaa näitä kahta tärkeysjärjestykseen, vaikka kenelle tahansa muulle päätös olisi ilmiselvä. "Kahvittelemaan tietenkin, kaverihan lähtee". Mutta en minä tiedä. En yhtään. Ehkä menen kahville ja sitten kiirehdin pallopilatekseen. Vaikka toisaalta en haluaisi näyttäytyä tässä kunnossa kenellekkään. Inhottaa mennä kahvilaan ja raahata myös tämä massa ovesta sisään.

Eilen sain itkukohtauksen. En olekkaan pitkään aikaan oikeasti itkenyt. Huusin ilmoille, että kusipää voisi tappaa itsensä tai kohta minun on pakko. Koska "en kestä tällaista paskaa loputtomiin ja älkää ihmetelkö, jos minun hautajaiset ovat seuraavat". Pappani hautajaiset olivat sunnuntaina nimittäin. Mutta niin, siinä sitten jäin huoneeni lattialle suu auki istumaan. Kukaan ei nähnyt minua, huutelin omasta huoneestani nimittäin. Katsoin pitkän hetken tyhjyyteen ja aloin itkemään äänettömästi. Ja tuntui niin helvetin pahalta. Masentuilin sängynpohjalle, eikä kukaan tässä talossa tiennyt yhtään mitään. Se oli hiljaista kärsimysitkua. Sitä melkein tunsi fyysisenä kipuna kaiken surun ja onnettomuuden. En ole onnellinen, en ole edes iloinen. Alkaa mennä elämä taas huonompaan suuntaan. Siinä sängyllä maatessani tajusin sen. Ja hoin päässäni, etten halua takaisin mihinkään masennukseen. Haluan pitää sen onnen, joka Venäjän jälkeen ehti jo olla. Mutta se hupenee minusta pois koko ajan.

Lisäksi olen tylsistynyt nykyään. En ole koulussa, en töissä. Herään katsomaan Serranon, minkä jälkeen en voi enää nukkua. Ja sitten on missio tuhota noin 12 tuntia elämästään. Lähden pienelle aamutupakka kävelylle, tulen takaisin kotiin. En tiedä yhtään, mitä tekisin. Mitä edes jaksaisin tehdä. Istun koneella, lähden salille iltapäivällä, illalla tulen kotiin. Katson ehkä Sopranos jakson syöden iltapalaa. Menen nukkumaan vain herätäkseni seuraavana päivänä samanlaiseen ajantappoon. Enkä jaksa olla tässä kropassani. Mahani suurenee vaan koko ajan. Kävin tänään saunassa puristelemassa läskejäni ja oli masentavaa tajuta, kuinka helvetisti ihraa omistaa. Haluan hirttää itseni läskeistäni.

Huoh, olipa sittenkin enemmän asiaa, kuin vain pikapostaus ruuasta ja liikunnasta. Vaikka sekavaa paskaahan tämä on, kun ajatukset hyppivät asiasta A suoraan asiaan D.

maanantai 18. elokuuta 2008

Plan 6000

On nyt kuivaa asiaa ja Mary-Kate Olseneja. En voi edelleenkään kylliksi ylistää, kuinka kaunis hän on. Nuo ihanat hippihiukset ja tuo ihana kärsivyys. Laihat jalat ja luinen selkä. Tyylistä puhumattakaan!

Lauantai meni hyvin ja hyviä rasvojakin sain pähkinöistä. Tiedättehän toki, että se edesauttaa rasvanpalamista tai mitälie. No ok, en ole varma, mitä se auttaa. Haluan vain pitää hiukset päässäni. On ollut pitkään maapähkinä & rusina seos kuivamuonien joukossa mutten vaan ole saanut aikaiseksi natustella niitä. Niitä voi syödä muutenkin vain 20-25 g, etteivät kalorit lennä kattoon asti. Mutta se lauantaista.

Eilen kyllä kalorit lensivät ihan katon ylikin. Piti käydä syömässä hautajaisissa. Miksi kaikissa juhlissa on tosiaan pakko aina syöttää ihmiset? No kuinka vaan. Söin puoli lautasellista köyhää salaattia ilman salaattikastiketta, hiukkasen kasviskratiinia ja sitten meni vituiksi. Ensin söin yhden snadin ruisleivän levitteellä ja leikkeleellä. Mutta sitten söin myös 2 rieskaa samoin mausten mutta vielä juustotettuina. Jälkiruuaksi oli mitä mainiointa mansikkakakkua. Otin isohkon palan ja vielä snadin lisäpalan. Ja miljoona kanelikeksiä. Kotona vitutti ja oli tylsää ja oksetti yääh. Kuitenkin ajattelin samantien pilata koko päivän ja hankkia samalla tekemistä = 2 x vuokraleffa ja makuunikarkkia. Sitten vielä natustelin pari lihapalaa karjalanpaistista ja söin puolikkaan pakastepizzan. Muistakaa kuitenkin toki, että söin näitä koko illan ajan enkä suinkaan yhdeltä istumalta. However, olin kuitenkin lopulta niin täynnä, etten jaksanut sitä pizzaa loppuun vaan annoin sen jääneen puolikkaan äidilleni. Pizzasta tuli muuten ihan hiukkasen yli 300 kcal. Yhteensä kaloreiden luulisi olevan alle 3000, koska ei se hääsyönti niin paha edes ollut. Häät ~1000 kcal, karkki ~1000 kcal ja siihen sitten pizzasta 300 kcal ja muuta ylimääräistä.

Illalla kuitenkin turhautti, vaikka olinkin antanut itseni syödä. Turhautti, että koskaanhan minusta ei tule laihaa ja kuinka näillä repsahteluilla tulisikaan. Kuten hyvin huomaatte niin kaiken mässytyksen, Iisalmen ja jonkinlaisen juomakauden päätteeksi en ole vielä saanut juttua takaisin näppeihini. Tänä aamuna painoin sitten 50,6 kg. Mutta ei huolta, vaikka vituttaakin. Koska minulla on suunnitelma. Olen päättänyt, että aina, kun saavutan tietyn painon palkitsen itseni tietyillä asioilla. Muuten laitan visan kuivumaan ja saan ostaa sillä vaan välttämättömyyksiä, viimeisen puuttuvan Sopranos boxin ja ruokaa, joka siis kuuluu välttämättömyyksiin. Nämä toimikoon mainioina motivaattoreinani. Vaikka paras motivaattori kuitenkin on, etten halua näyttää lihavalta perjantaina, kun menen harkkoihin. Jossa on siis hänkin.

Ja palkinnot ovat : 48 kg - pitkä neule, johon rakastuin viime shoppauskierroksella, 30 € / 47 kg - kivoja alusvaatteita ja mahdollisesti joku soma yöpuku tai vastaava / 46 kg - jäsenyys kuntosalille ja ateria & jälkiruoka kiinalaisessa. Tiedän, ei saisi palkita itseään ruualla. Mutta 46 kg on sellainen paino, mitä kyllä voi juhlia kiinalaisessa. Muutenkin syön aina vaan puolikkaan aterian. Kun painan 46 kg niin olen virallisesta alipainoinen. On se sairasta odottaa sellaista mutta niin se vain menee.

On minulla liikunta planikin. Jokunen tunti voi vaihtua, jos myöhästyn tai en pääse tai jotain vastaavaa. Kuitenkin tulisi olla 2 x 10 km lenkki, 3 x pilates, 1 x uinti ja 2 x BodyStep.

Monday : jumppa (salilla) & pilates (salilla)
Tuesday : BodyStep
Wednesday : 10km kävely, uinti & balletone
Thursday : Crosstraining tunti & pilates (salilla)
Friday : kotipilates & BodyStep
Saturday : jumppa (salilla) & 10km kävely

Tämän viikon ajan merkkaan painoni ylös itselle joka aamu. Ja aina pitäisi olla pienempään päin, piste. Ei repsuja, kiitos. Ja miksikä ei? Koska eilen olin täynnä ja se on inhottava tunne, kun vatsaan sattuu. Ja aion muistaa sen, kun seuraavan kerran meinaan repsahtaa. Sellaisessa tilanteessa minun tulisi ensin myös katsoa eräs vaikuttava thispopätkä, joka on niin aivopesevää sorttia. Kyllä, uskon thispoon. Jotkut ovat vain kauniita kuvia mutta sitten on myös sellaisia YouTube pätkiä, jotka oikeasti auttaa. Minulle ainakin. Ja tämä postaus taas tyhjää täynnä. Yksi miljoonista suunnitelmistani, jotka on pakko purkaa ulos, jotta niistä tulisi virallisia. Mutta mitäpä siitä, onhan tämä sentään ruoka/liikuntapäiväkirjani pääasiallisesti :) Terapiaistunto siinä sivussa. Arriverderci!

Marissa123, jos luet tämän, niin kutsuisitko minut blogisi lukijaksi? Hirveä ikävä, se kun oli yksi lempi blogeistani.

lauantai 16. elokuuta 2008

Cry Baby

Ihana kuva Keirasta Atonoment leffassa ollut puku päällään. En tiedä, onko kuva itseasiassa joku kohta leffasta. Ja alhaalla Mischa Mischa Mischa, josta on onnistuttu saamaan hyvä kuva. Eikö näiden kuvien pitäisi olla jokseenkin kesäisiä? No miksi minulla tulee sitten näistäkin mieleen syksy!

Eilinen oli monella tapaa erikoinen päivä. Itkin useamman kerran. Tai no, sain silmäni kosteiksi ja itkin ehkä kaksi kyyneltä per kohtaus. Ensinnäkin raivostuin tyhjästä ja nakkasin ylimmän laatikkoni lattialle. Kaikki punnat ja ruplat lentelivät ympäriinsä ja kynät minne sattuu. Keräilin niitä siinä, ja huomasin, että hampaani olivat lentäneet myös. Ei suustani vaan laatikostani. Koska minulta on revitty pysyviä hampaita ja ne ovat liian kauniita pois heitettäväksi. Ja siinä sitten itkin tai "itkin". Oli niin voimaton olo. Menin vessaan ja aloin miettiä käsiä pestessä siskoani ja itsemurhaani. Ja kuvittelin, kun äiti kertoi pikkusiskolleni asian. Sen, että olin ties mitä haahuillut ja yrittänyt. Tapahtui siis vuosi sitten. Ja tajusin, että hän luultavasti vain kohautti olkapäitänsä ja mumisi jotain. Jatkoi dataamista. Hälläväliä. Sitten taas silmät kosteiksi ja päässä pyörii kysymys, että kuka itkisi minun puolestani. Jos minulle sattuisi jotain, kenen silmät kostuisivat? Katselin siinä sitten itseäni silmiin peilistä ja en kestänyt sitä kauaa. Käänsin katseen pois ja heti helpotti.

Menin kuntosalille BodyStep tunnille. Normaalisti nautin stepistä aivan hillittömästi. Se on sellaista euforia liikuntaa, missä puserretaan kaikki irti itsestä. Alkoi kuitenkin 20:nen minuutin sisällä huimata ja tuli paha olo. Olin juonut vettäkin riittävästi enkä ollut edes stepannut yli voimieni. Sitten puolen tunnin steppauksen jälkeen oli pakko ilmoittaa, että nyt loppui, huimaa. Seuraavan kerran "itkin" kuntosalin saunassa. Tai oikeastaan jo suihkussa. Oli koko tila tyhjänä. Syytin huimauksesta syömisiäni ja kuinka tämä paska on viemässä minulta liikunnankin. Itkeskelin sitä, että haluan liikkua mutten halua muuttaa kuuriani. Vihastutti myös se, että en kuluttanut läskejäni, kuin puoli tuntia. Sitten lähdin kaupunkiin.

Shoppaillessa kummasti mieli paranee. Ostin kunnolliset liikuntahousut- & topin, kaksi Sopranos boxia ja alesta löysin sattumalta ihanan kietaisumekon kympillä. Olihan se pakko ostaa. Seilailin kaupassa lähemmäs 2 tuntia. Kävin ruokakaupassa hakemassa kuivalihaa ja pistaasipähkinöitä. Mietin nimittäin, että suolanpuute voisi aiheuttaa tuota huimausta. Ja pistaasipähkinöissä on myös hyviä rasvoja. Niitä vaan ei uskalla napostella paljoa kerrallaan. Mutta kuten huomaatte, lisään kuurini sallittujen ruokien joukkoon myös kuivalihan ja pähkinät. Minulla on puuroa 47 annoksen verran kotonani. Ajattelin jatkaa kuuria, kunnes puurot loppuvat. Mitään ei kuitenkaan ole lukkoon lyöty. Mutta tosiaan, kotona olinkin iloinen loppuillan.

Olin myös syönyt kai liian vähän ennen treeniä. Aamulla annoksen hedelmäpuuroa (yli 8kk ikäisille eli myös minulle suunnattua), päivällä vähän mansikoita ja 130g vesimelonia ja ennen treenejä 2/3 purkkia maitorahkaa mansikoilla. Mansikoita yhteensä 120g ja btw en muuten enää osta uutta vesimelonia tuon nykyisen jälkeen. Se on pelottavan sokerista. Mutta siis nälkä alkoi iskeä. Söin bussi & kävelymatkalla 50g kuivalihaa ja sitten kotona sorruin makkarakeittoon. Siinä vaiheessa, kun otin toisen annoksen niin päätin, että on herkkupäivä. Olisin sen kuitenkin sunnuntaina pitänyt. Tänään on vähän kammottava olo eilisestä mutta eilen hyväksyin asia. Eli siis lopulta meni kammottavat 4 lautasellista makkarakeittoa, mikä on 8 kauhallista. En tosin syönyt niitä yhteen putkeen. Lisäksi tein suklaamoussea, jota söin puolet koko kulhollisesta. Se ei kuitenkaan ole mikään järkyttävä määrä, voinen kertoa. Mutta mikä oli liikaa niin ne 6 keksiä. Se on monta keksiä ja erittäin monta kaloria ja grammaa hiilareita ja rasvaa. Mutta menivät kuitenkin. 4 olisi ollut parempi määrä. En kuitenkaan valittele nyt enää, piste. Tästä eteenpäin niitä hyviä päiviä :) On nyt luottoa itseeni. Eilinen oli kuitenkin herkkupäivä, eikä edes yhtä paha, kuin krapulapäiväni yleensä ovat. Ja aijon pitää herkkupäivän joka pe tai su, jos täytyy. Ei pakollinen - tietenkään.

Siinä sitten tulivatkin ne asiat, jotka piti purkaa ulos. Kiitos, kuittaus. Ja tänään olen muuten syönyt vasta aamupuuron, kun heräsin niin myöhään. Kello oli jotain 12:30 herätessäni ja yli 13, kun söin. Nyt on kello 16:45 ja voisin alkaa mässäilemään jotain. G'bye!

torstai 14. elokuuta 2008

From Autumn To Fall

Kuvissa Calista ja sen laiha laiha laiha kroppa ja olemus. Se on niin kaunis. Mutta en tullut puhumaan Calistasta vaan siitä, mitä olen suuhuni tunkenut tänään ja eilen ja syksystä taas. Ja välihuomautuksena voin kertoa, että alan ahdistua siitä, kuinka en ole viiteen päivään liikuttanut persettäni salille tai edes lenkille. Liikkumattomuus lihottaa. Olen aivan varma, että lihon joka hetki, kun en liiku. Jos istuisin tässä tietokoneen ääressä 24 tuntia putkeen - vaikka syömättäkin - niin lihoisin ulos uusista housuistani. Paisuisin, kuin pullataikina. Ja tiedän, että kuvittelen tämän pienoisen painajaisen pääni sisällä mutta se siltikin tuntuu niin todelliselta ja pelottavalta!

Yesterday:
aamulla mustikka havre 150g maitoon tehtynä / pitkin päivää 250g maitorahkaa 150g kiisselillä, 2 mandariinia, 200g raejuustoa, 80g tunaa, 250g kurkkua, kuppi kahvia mustana. ~715 kcal ~87g prot. ~77g hh. ~5g r. (kohta tippuu hiukset, näen jo painajaiskuvia siitä). Rasvaa niin vähän. Niinkuin hiukset eivät olisi jo muutenkin niin ohuet ja ohentuneet vielä entisestään laihdutuksen aloitettua. Pelkään toisinaan, että käteeni jääkin valtava tuppo hiuksia ja minusta tulee kalju ja entistä rumempi ja ihmisiä iljettää katsoa kaljuna kuultavia laikkuja päässäni.. Niitä siis ei vielä ole mutta pelkään että tulee! Niin joo ja muuten unohdin sanoa, että menin eilen syömään pari sipsiä, joita ei ole noihin arvoihin laskettu. En edes tiedä, kuinka monta, koska ne perkeleet olivat ihan silppuna siinä kulhossa. Ei paljoa, lupaan. Mutta kuitenkin, nyyhke. Ok, maailmani ei kaatunut. Mutta tällä kertaa haluan niin kovasti onnistua!

Today:
aamulla Elovena omena-kaneli minuuttipuuro / pitkin päivää 2,5 x maitokahvi, mandariini, 100g raejuusto, knorr vie shotti, 80g tuna, 250g maitorahka 100g kiisselein, 2dl täysmehu (suosittelen täysmehuksi marlin 4 h
edelmää shittiä, 36 kcal / 100 ml). ~679 kcal ~68g prot. ~84g hh. ~5g r. (hiukset tippuu buuhuu). How ever, I'm satisfied :) Sitä en usein sanokkaan. Niin mutta enpäs olekkaan, en liikkunut. Shoppailu ei ole tarpeeksi liikunnaksi.

Shopping. En tiedä mitä tyhjiötä tänään täytin tällä kuluttamisellani. Toki olen tyytyväinen, kun kasvatan vaatekomeroani näillä jumalaisilla vaatteilla mutta luoja sentään nyt loppuu kulutus! Ostan vain viiniä, tupakkaa, mahd. ruokaa, toivottavasti syyskengät ja loput Sopranos tuotantokaudet. Ja sitten menen niin jäähylle. Ennen olin niin säästäväinen. Sitten aloin saada palkkaa ja aluksi olin vielä silloinkin pihi paskiainen. Ja yhtäkkiä vain rupesin kuluttamaan. Tänään olin menossa salille mutta päätinkin tsekata erään minua kiinnostavan vaateliikkeen, jonka bongasin eräs päivä. Silloin kauppa oli kiinni mutta nyt auki ja täynnä ihania erikoisia vaatteita. Löysin melkein mekon mutta oikeaa kokoa ei löytynyt. M oli mahdottoman iso mutta niinhän sen kuuluukin mennä. Enkä mekkoa tarvitsisi kuitenkaan. Menin viereiseen putiikkin, joka olikin semmoinen teinihtävä liike. Kuitenkin löysin -50% alessa olevan pitkän villapaidan. 25 € mutta kaikki, mikä on alessa on halpaa. Tyypillinen naisen logiikka. Ja joka syksy haluan aina uuden villapaidan. Olen niin idyllikkö. Ostin siis sen. Sitten kokeilin kenkäkaupassa jalkaani miljoonat ihanat kengät, joista mitään en luojan kiitos ostanut. Eivät nimittäin edes olleet talvikenkiä, jotka aion ostaa. Menin Seppälään, koska tein kesällä sieltä ihanan mekkolöydön. Se muutti Seppälä kuvaani paljon positiivisemmaksi. Nyt löysin jumalaiset (sopivan) korkeavyötäröiset farkut. Ja farkkuja tarvitsinkin! Mutta mukaan tarttui myös villaneule, jossa on uskomattomat hihat. 35€! En voi uskoa, kuinka helposti ostin sen. Onhan se ihana mutta paitoja minulla jo on ja olihan se vitun kallis.

Mutta ei siinä vielä mitään. Kävelin Viman läpi ja silmäni harhautuivat kohtaamaan jumalaisen neuletakin. Sellainen Nicole Richiemäinen, punainen, kolme isoa nappia ylhäällä ja muuten aukinainen. Leveät hihat kyynärpäähän asti. Hinta 85€ ja Olsen merkkinen. Rakastuin siihen niin totaalisen palavasti. Minun oli pakko ostaa se! Vaaterakkauteni ei antanut armoa. Valehtelin äidilleni kaikkien vaatteiden hinnat puolet pienemmiksi. Hävetti niin paljon olla tällainen superkuluttaja. Nyt järki käteen ja Visa kuivumaan. Pelottaa tällainen Becky Bloomwood pelleily :/ Mutta haluatteko, että puhun taas syksystä? Koska napsin kirjoittelemaani paskaa seuraavaksi. Kärsikää toki.


13082008
August

"Ehkä tänä vuonna syksy on pitkä. On vasta elokuu ja kuitenkin pihalle katsoessani näen syksyn. Kesää ei ollut tänä vuonna ollenkaan. Sen korvaisi pitkä ja kaunis syksy, jolloin asiani kuin yhtäkkiä vain loksahtelisivat paikoilleen. Rakastan niin kovasti tätä vuodenaikaa. Syksyssä avautuu kokonainen skaala asioita. Se ei ole pelkästään vuodenaika. Se on mielentila ja kauneimpia asioita, joita tiedän...."

"...Mikä on syksy? Blues iltoja, kun vettä ripsii laiskasti ja autot ovat tummia. Silloin tupakansavu saa uuden vivahteen. Sellainen ilta, kuin blues baari olisi vallannut maailman. Ja kuitenkin syksy on myös jazzia ja muuta rytmimusiikkia. Rakastavaiset kävelevät kaduilla ja ilma kylmenee sillä kirpeällä vivahteella. Ja tuolloin rakastavaiset saavat lämpöä toisistaan. Kesä on ohi ja ihmiset käpertyvät koteihin ja rakkaidensa syliin valmistellakseen itsensä talvea varten. Ihmiset tukeutuvat läheistensä lämpöön enemmän, kuin koskaan..."

"...Syksy on punaista väriä, villapaitoja, asfalttia ja kultaista aurinkoa. Aurinko on iso juttu syksyssä. Se maalaa pilven reunat kultaisiksi. Mäntyjen latvat näyttävät uskomattomilta sitä taivasta vasten. Mutta miltä näyttävätkään betonitalot, joiden seiniin kultainen aurinko iskeytyy... Se on kaunis näky. Vesi ja asfaltti muuttavat puvustustaan. Puen päälleni mahdollisimman syksyisesti repiäkseni minun syksystäni irti kaiken mahdollisen idyllin. Ja jos vain voisin katselisin Oulujokea, luuhaisin kirjaston kahvilassa ja kävelisin ympäriinsä villapaita päällä koko ajan. Enkä tuntisi kävelemistäni päättömäksi matkaksi liikunnan vuoksi. Saapuisin kotiin ja joisin hellalla keitettyä kaakaota. En voisi...

Ja vielä kouluaikana join joka aamu kaakaota, jonka äitini oli keittänyt. Tekee surulliseksi ajatella sitä."

14082008
Autumn Breaks In

"Tämä on syksyä. Ilma on lämmin mutta tuuli puhaltaa niin kovasti. Istun X koulun lähellä, tällä vihreällä penkillä, jolla niin harvoin olen istunut. Ja näkymä tästä on kaunis. ****, soratie, metsää, kultainen auringonpaiste. Aurinko on erilainen syksyisin. Se värittää kaiken niin eri tavalla, kuin muulloin. Hieman niinkuin kevätaurinko mutta vielä astetta kauniimmin. Se tuo mieleeni ala-asteen seinät, koulumatkat, jopa syksyiset tarharetket. Tällä hetkellä syksy on minulle hyvin paljon päähänpinttymä. Syksyllä kaikki saa oman merkityksensä ja värit elävät omaa maailmaansa.

Yleensä syksy merkitsee kuolemaa. Minulle syksy kuitenkin merkitsee uudelleensyntymistä. Kesän jälkeen alkaa todellinen elämä. Luonto riisuutuu hetken loistostaan ja jäljelle jää totuus. Syksyllä kaiken voi aloittaa uudestaan. Mahdollisuudet avautuvat. Koulut alkavat, iltakouluihin ilmoittaudutaan. Lähtee vuosi elämän oppimista. Syksy on muuttumisen kaunista aikaa. Vaatteet vaihtuvat, puut pukeutuvat kaikkiin upeisiin väreihin. Syksyisin ja keväisin sitä haluaa hymyillä yksin.

Miten vuosi jatkuu? Tulevat talven pakkaset, joissa niissäkin toki on oma juttunsa. Talvi on kuitenkin pitkä ja kylmä. Kaikki on jäässä. Uudelleensyntyminen muuttuu taantumiseksi. Kunnes sitten koittaa kevät ja saa nousta takaisin maailmaan. Mutta kesä puolestaan... Se on kaiken rappion aikaa. Pienestä lämpimästä hetkestä yritetään repiä kaikki mahdollinen irti. Ihmiset villiintyvät, mikään ei pysy järjestyksessä. Kesän loppuun mennessä ihminen on ympäriinsä haahuillut raunio, joka odottaa taas pääsevänsä järjestykseen. Sitten saapuu taas minun syksyni, jolloin jokainen kesän raunio voi syntyä uudelleen. Luonto? Se tuo asiaan kontrastia riisuutumalla itse. Mutta samoin myös ihminen voi syksyn tullen tutustua siihen, mitä kaiken ulkokuorensa alla on. Syksy on filosofiaa ja runoutta yhtä aikaa.

Hetki sitten mietin, missä itse olin vuosi sitten. Olin juuri päässyt osastolta ja elin kaamosta. Se oli onnetonta aikaa. Minulta vietiin alkoholi, josta silloin en olisi halunnut luopua. Katselin maailmaa surullisen ja ulkopuolisen silmin. Olin ehkä yksinäisempi, kuin koskaan. En osannut olla elämässäni. Pohdin itsemurhaa, jota olin halunnut ja tavallaan yrittänyt. Syksyn myötä aloin löytää asioita elämässäni. Niiden mukana löysin laihan kaverin."

"...Ilmassa leijuu kultaisia kaarnanpaloja, joita tuuli puista irrottaa. Ne aloittavat matkansa tämän soratien toiselta puolelta ja päätyvät jonnekkin toiselle puolelle tietä. Haluaisin itsekkin olla vapaa ja tuulen kuljetettavana. Mutta siihen olen liian painava. Muistoni ovat liian raskaita lentämään, enkä usko vapautuvani niistä vuosikymmeniin. En ehkä koskaan. Siispä en tule koskaan lentämään. Toivoisin kuitenkin joskus olevani vilpittömästi onnellinen. Elämäni ei ole ollut turhaa. Olen nähnyt paljon kauniita asioita näillä silmillä ja tällä mielellä. Kuitenkin haluaisin vanhana kokea, että oli jotain todellista, minkä vuoksi kannatti raahata itsensä kaikkien niiden vuosien läpi. Odotan kestävää iloa joka päivä. Parempi kuitenkin nämä pienet ja lyhyet ilon hetket, kuin että ei olisi iloa ollenkaan."

En lauo absoluuttisia totuuksia vaan pelkkiä tuntemuksia. Uskon, että monen mielestä olen pirun väärässä ja aivan sekaisin näine vouhotuksineni. Vituttaako muuten teitä koskaan, kun villapaita päällä näyttää helvetin lihavalta?

keskiviikko 13. elokuuta 2008

Timangi

Kai sitä joskus on noustava täältä pohjalta hengähtämään ja hengittämään sitä oikeaa ilmaa. Ei sitä ahdistusilmaa, joka ei tunnu täyttävän hengittämisen tarvetta. Kun pitää hengittää niin syvään saadakseen happi sisään asti ja olla muutankin levottomana koko ajan. Syömiseni rappuoituivat tosiaan ja siitä taipumukseni ahdistukseen ei yksinkertaisesti pidä.

Eilen ratkesin jo ennen iltapäivää syömään broileria ja riisiä. Söin sitä ennen leivän, 80g tunaa ja aamupalaksi maitorahkaa paljaaltaan. Minulla oli suunnitelma mutta huomasinkin, ettei sitä erästä knorrin nuudelikeittoa ollut ruokavarastoissani. Siksi oli helppo repsahtaa leipään ja kanaan. Näiden jälkeen söin vielä jogurtin ja olin niin täynnä! Ahdistuin erittäin pahasti. Eilinen muutenkin oli sellaista, että askartelin itselleni ensivuoden kalenteria (leikkaa & liimaa on mun juttu) ja muun ajan halusin nukkua ja masentua sängynpohjalle. Eilisestä repsahtamisesta keksin kuitenkin suunnitelman, joka on puolivalmiina käynyt aijemminkin mielessäni. En nimittäin selvästikkään pääse takaisin ruotuun terveellisillä ruokasuunnitelmillani, joten pakko kokeilla jotain uutta, joka tasoittaa tien.

Tästä lähin on pari turvaruokaa. Kurkku, tomaatti, porkkana, mandariini - muitakin hedelmiä saa kokeilla. Proteiinipitoisina sallittuja ovat tonnikala vedessä, maitorahka ja raejuusto. Juomina täysmehu, tee, kahvi, maito ja knorr vie & HeVi shotit käyvät. Aamupalaksi saan syödä puuroa, niitä minulla onkin kuivamuona osastolla jemmassa riittävästi ja paljon erilaisia. Eipä kyllästy ainakaan. Ruispuuroon ja maitorahkaan saa laittaa kiisseliä ja kurkkuun kevyttä salaattikastiketta. Ja siinäpä se sitten olikin.

Tätä jatkaisin sitten 48 kiloiseksi asti. Pakko päästä takaisin siihen lukuun. Sitten voin taas palata syömään monipuolisemmin ja antautua taas kevyesti ortorektisille tottumuksilleni.
Tuon suunnitelman hyvä puoli on myös se, etten ole enää ruuan orja. Ei tarvi suunnitella päivää vaan saa syödä noita pitkin päivää, eikä tarvi olla hellan luona lämpimän ruuan vuoksi. Päiväni on nyt paljon joustavampi. Lisäksi kuntosuunnitelmat lähtevät nekin väliaikaisesti helvettiin elämästäni. En aijo jättää kuntosalia tietenkään mutta päätän joka päivä erikseen minne jaksan ja haluan mennä. Ja pian uskallan taas puntarille, kun saan vähän lukua mahdollisesti pienempään päin. Ja kun menkat loppuvat niin aijon uskaltaa puntarille, vaikken tulekkaan pitämään luvusta, johon olen itseäni tiiviisti usean viikon ajan lihottanut.

Sitten asiasta villasukkaan ja tällaiseen Brilliant Weblog juttuun. Osaankohan tehdä tämän nyt oikein. Tässä siis säännöt pienoisessa pähkinänkuoressa:
1. Voittaja saa laittaa logon blogiinsa.
2. Linkitä siihen blogiin, josta sen sait.
3. Nimeä vähintään 7 muuta blogia sen saajaksi.
4. Laita noiden blogien linkit sivullesi.
5. Jätä viesti blogeihin, jotka nimesit voittajiksi.

"Vähintään 7" on aika paljon liikaa minulle nimettäväksi. Lisäksi selitykseni blogeista saattaa jäädä vähän vajaaksi, koska koostan mielikuvani monesti jokseenkin mielenkiintoisesti. Yritän olla suhteellisen selvä selittäjä nyt.


Wendy - Yhtä vuoristorataa ( http://yhtavuoristorataa.blogspot.com/ ) : Nainen, parikytävuotta, onnistumisia ja epäonnistumisia elämässä ja laihdutuksessa. Rikkaasti ja hauskasti selitettyä tekstiä, pidän blogin kielestä ja kirjoittajasta. Hänen elämänsä ei vaikuta yhtä helpolta, kuin hän ehkä luulee. Päivitystahti tippuu toisinaan miinuksen puolelle mutta jaksan hänen kirjoituksiaan odottaa ihan yli muiden.
Mehkaus (Maija) - Mehkaus ( http://mehkaus.blogspot.com/ ) : Erittäin erittäin lukemisen arvoinen ja usein päivittyvä blogi, johon kirjoittaja tosiaan tuntuu panostavan. Kaunis ja laiha tämä tyttö, perfektionistin vikaakin olen aistivininani. Erittäin mutkikas persoona, mikä on ehkä juuri se, joka tekee blogista niin mielenkiintoisen.
Pihkatar - Stop Crying Your Heart Out ( http://pihkatar.blogspot.com/ ) : Hänkin tavoittelee täydellisyyttä. Kirjoittaa enemmän tuntemuksistaan, kuin syömisistään. Mutta niin on hyvä
. Hauraalta vaikuttava yksilö, satumaisen kauniilla tavalla. Blogista tulee mieleeni paljon tuntemuksia, joita ei osaa sanoin kuvailla. Liian hauraita sanoja kirjoitettavaksi. Enkä todellakaan halua haukkua kirjoittajaa heikoksi siltikään. Hän vain välittää minulle itsestään kauniin, hauraan, lasisen kuvan. Jotenkin hänestä tulee sellainen kuva laihasta tytöstä valkoisessa kashmirvillapaidassa :D
Deluxe - So Rich, So Pretty ( http://littledeluxe.blogspot.com/ ) : Viihteellisen omaisesti kirjoitettua tekstiä. Ihania sarkastisia heittoja ja muuta mukavaa. Vähemmän masennuksia, kuin iloja, mikä on aika raikas tuulahdus verraten moniin muihin sh-blogeihin. Vaikka eipä kukaan tietenkään mitään ongelmilleen voi. Mutta tässä teille tosiaan himoshoppaaja Becky Bloomwoodin huomattavasti älykkäämpi versio.
Kaffein - Filth In The Beauty ( http://kahviamustana.blogspot.com/ ) : Synkempää, surullisempaa, ongelmallisempaa elämää. Palauttaa omien "ongelmien" par
taalla minut maan tasalle takaisin, sitä niin huomaa, kuinka hyvin kaikki on itselläni. Kahvia, pari kissaa, taiteilua ja mielialalääkkeitä. Tässä henkilö, jolla haluaisin niin toivottaa parempaa ja vahvempaa huomista. Onnea sille elämän taipaleelle, josta toivottavasti löytyy vielä muutakin, kuin laihuus.

That's it, tuossa alhaalla on se itse timangi. Kertokaa, jos haluatte helvettiin tuolta listalta tai jotain muuta. Byääh, miksi alkoi ahdistaa kesken kirjoitu
ksen? Vittu sentään, en saa tuota timangia linkitettyä varmaan kunnolla. Joten osoite, josta tuon sain on http://myworld-mango.blogspot.com/ eli siis myworld-mango laittoi minut omaan listaansa. Kiitoksia hänelle, olivat kauniita sanoja :)

maanantai 11. elokuuta 2008

I Wish I Could Be a Gypsy

Toivoisin nyt olevani mitä vain muuta. Kuvissa Lou Dillon (vieressä) ja Natalie Portmanista rakastettava kuva. Minäkin rakastan taas mutta en itseäni saatika sitten elämääni. Vihaan rakastaa, pitää, olla kiintynyt johonkuhun... Ei nyt jaksaisi tällaista.

Viime päivät ovat olleet taas harmaita vaihteeksi. Harmaata, harmautta, turhuutta, mollia. Torstaina illalla repsahdin, ~1800 kcal päivän loppusumma. Ja perjantai meni niin hyvin, kunnes tulin kotiin, jossa oli spagettia ja minä söin. Makuunista karkkia tuli haettua ja leipää syötyä. En edes arvaa loppusummaa. Olin kuitenkin totaalisen kyllästynyt koko viikkoon. Koska kun on pitemmän aikaa ollut huonolla ruokavaliolla niin repsahtelut eivät vain lopu, kuin seinään. Tämä muistuttaa sitä kautta, joka oli ennen Venäjälle lähtöä. Ja muutenkin lipsun taas samaan mielentilaankin, kuin ennen Venäjän tekemää äkillistä positiivistumista. Ja lisäksi olen lihonut, paljon. 50,3 kg lauantai aamuna, jokseenkin osa painosta saattoi helposti olla vielä ruokaa mahassa, koska repsahdin niin myöhään illalla. Mutta se ei auta. Itsetunto on miinuksen puolella niin pahasti, että kylmää itseänikin. Lämmittelen jalkojani ilmanpuhaltimen edessä.

Mitä siis kuuluu elämääni? Tänään pitäisi tehdä pilates ja 10km lenkki mutta en lähde minnekkään tämän talon ulkopuolelle. Lipsuin taas pahasti mollin puoleen ja annan tänään liikkumattomuuteni anteeksi. Olen suunnitellut ma-to menyyt valmiiksi ja vielä pitäisi suunnitella pe-su. Tästä tulee täydellinen viikko, vaikka heti alkuunsa skippaankin tämän päivän liikunnat. Minun täytyy olla laihempi, koska pidän tääs hänestä eräästä... Jotka ovat lukeneet talven tekstejä, he kyllä arvaavat tyypin. Olin pahasti ahdistunut torstaina ennen teatteriharkkoja. Poltin teatterin edessä tupakkaa ja kammosin mennä sisään, jossa kohtaisin tämän mister A:n. Ja hän saapui paikalle minua myöhemmin, emmekä katsoneet toisiamme. Kunnes sitten harkkojen loputtua piti lähteä hakemaan tupakkaa ja usean muun mukana hänkin tuli mukaan. Ja yhtäkkiä oli taas, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Juttelimme normaalisti ja aamun ahdistukset olivat poissa kokonaan. Tulin kotiin ja aloin miettiä häntä. Hän on niitä hyvin harvoja, jotka ovat nähneet minut paskimmillani. Riehaannuin päissäni ystäväni syntymäpäivillä viime syksynä. Hän haki minut pihalta ja sai rauhoittumaan. Ja silloin olin huonoimmillani, henkisesti siis. Sitä huonommassa kunnossa minut ovat nähneet vain he, jotka olivat todistamassa itsemurhakanditaattiuttani. Ja kun laiha kaveri nakkasi minut ulos juhlistansa oli A se, joka minut haki taaskin sisälle. Hän on nähnyt minun itkevän, mitä ei voi usea sanoa nähneensä. Uskon hänen välittävän minusta ystävänä.

Ja sitten tuli lauantai. Ennen häitä tyhjensin kotona Frezza Mocca pullollisen viiniä. Kello oli jotain yli 12. Häihin otin samanlaisen satsin mukaan. Söin salaattia ja kakun kermavaahtoa. Join viiniäni vessassa muilta piilossa ja boolin tullessa iskeydyin sen kimppuun. Aloin humaltua jo häissä siis. Puolitoista lasia boolia ja sitten huomasin, että
on tarjolla viiniä paljaaltaan. Sitäkin sitten saman verran. Ja kodin kaytta äiti nakkasi minut läksiäisiin, joissa mukanani oli 1,5 litraa valkoviiniä. Pohjalla oli jo tosiaan lähes litra tavaraa juotuna. Ja läksiäisiin saapuessa olin jo hyvin nousussa. Molli puolestaan alkoi iskeä siinä kohdassa iltaa, kun tämä eräs tyttö iski silmänsä häneen, poikaan aalla alkavaan. Ja välillä pääsin taas iloisien kirjoihin mutta ilta oli kuitenkin pilalla. Join koko 1,5l läksiäisten aikana. Muistan, kun tyttö sanoi minulle, että on aivan ihastunut häneen. Ja oikein yllytin tytön takaisin pojan luokse. Tyttö epäili pojan pitävän minusta mutta se johtui vain siitä, että olin paljon hänen (pojan) kanssaan. Vihaan häntä, heitä molempia. Haistakaa paska koko maailma.

Ja taas vaan tuntuu niin yksin jätetyltä, vaikkei kukaan edes minua jättänyt. Ostin tänään uuden vihkon entisen tilalle, joka loppui vasta. Nimeän aina nämä kirjaset, joihin tämän blogin ohella ajatukseni puran. Edellinen oli Black Book ja tämä nykyinen on Live Is a Cabaret. Ja minun cabare on sellainen surullinen ja hiljainen rähjä jossain Berliinin laidalla. Se ammottaa tyhjyyttään ja joku onneton yrittää kauniilla äänellään laulaa mutta on liian päissään siihen. Minä istun jossain siellä tyhjyydessä ja nyyhkytän, jos pystyn siihen. Ja miten alkoi ensimmäinen merkintöni?

11082008
Cabaret


"Mustan jälkeen jää harmaus. Välinpitämättömyyden tila, jossa ei halua syödä mutta samalla tekee ruokaa mieli. Tila, jossa on taas hyljättynä, yksikseen omassa nurkassaan. Vaikka kukaan ei todellisuudessa edes hyljännyt. Olo vain tuntuu siltä, koska pilvilinnani kaatui jälleen.
Olen liian väsynyt tekemään yhtään mitään. Jaksan vain juoda, vaikka kuinka inhoan sitä. Inhoan olla itsessäni, inhoan tiedostaa lihovani. Ja inhoan sitä, että ihastuin taas häneen. Taas. Kolmatta kertaa. Hänellä ei koskaan tule olemaan tunteita minulle. Tuhoan itseni tällä paskalla.
En lue nykyään, en kirjoita. En tee mitään, laihdutan vaan. Jaksan panostaa vain salilla liikkumiseen ja ruokasuunnitelmiin. Ja kuitenkin iltaisin syön ne kelvottomiksi. Haluaisin vain kärsiä ruuatta. Polttaa koko ajan, olla jotain, johon joku saattaisi samaistua. Joku, jota joku voisi ihailla. Tai edes joku, josta joku välittäisi ja jolle se osoitetaan..."

Jatkuu sitten siitä aiheesta, mistä jo olenkin jauhanut. Kuinka taas hän on mielessäni pilaamassa päiväni välittämättömyydellään. Voisin itkeä mutta en kuitenkaan saisi kyyneliä valutettua. Elämässäni on taas menossa tämä kausi, kun haluan vain olla jotain muille. Että minulle osoitettaisiin välittämistä ja minua rakastettaisiin ja tuntisin olevani tarpeellinen ja mieluiten myös kaunis. Haluaisin kovasti jonkun sanovan, että olen laiha ja kaunis ja kauniita sanoja ympäriinsä. Haluaisin, että niitä sanoja tarkoitettaisiinkin. Mutta jos joku jotain sanoisi niin teilaisin kaiken kuitenkin valheelliseksi. Etsisin typeriä syitä, miksi joku sanoi jotain hyvää. En siis uskoisi kuitenkaan. Antakaa joku rakkautta minulle, tuokoon se maailman suurempi voima nyt eteeni jonkun, jota rakastaa ja joka rakastaa minua. Nyt juuri tarvin sitä, jotta jaksaisin elää vähän enemmän. Ja viekää helvettiin kaikki viini ja alkoholi. Haluan pitää pääni raittiina, tiedostaa kaiken tapahtuvan. Ja silti haluan vain juoda ja juoda ja juoda. Ensimmäistä kertaa elämässäni huomaan alkoholin muodostuvan oikeasti ongelmaksi. Haluan eroon siitä! Haluan osata elää normaalisti ja olla onnellinen ja vaikkapa tylsä pikkuinen kiltti tyttö. Haluan vaan niin kovasti olla onnellinen ja rakastettu.

Seuraavaksi tallennetut tekstiviestini, jotka olen siis joskus kirjoittanut, kun kynää ei ole ollut saatavilla ja on ollut pakko purkaa ulos jotain paskaa, jotta voisi paremmin unohtaa sen. Ensimmäinen on hänelle, jokseenkin uskon, että silloin ajattelin kirjoittavani tuollaisen viestin joskus kymmenen vuoden kuluttua, kun hän on minua joskus rakastanut. Toinen on masentuneen mielentilan ja kaipuun tuotosta. Kolmas on vain luettelo, mihin kirjasin ylös, mitä mielenpäällä on. Jotta siis voisin ne kirjoittaa ylös myöhemmin, ajatukseni. Teatterireissulta olin tulossa, kun listan kirjoitin. Matkaani varjosti taas se perus mollimieliala. Ja viimeinen on tunti sitten suollettua paskaa.

"Rakasta minua vieläkin, vaikka olenkin hullu ja sinulle tuntematon. Anna minulle pieni syy olla, ole valopilkku tunnelini päässä. Unohda kaikki, mitä ajattelit minusta. Muista vain, mitä tunsit. Voimme alkaa puhtaalta pöydältä. Koska minä tarvitsen jonkun selvitäkseni. Olen aina halunnut pärjätä yksikseni vaikka pitkään olenkin tarvinnut hernekepin elämälleni. Ja jos et halua minua sanoisitko edes, että olen aivan hyvä? Että minä ansaitsen olla täällä aivan, kuten kaikki muutkin. Kertoisit minulle, että kelpaan tällaisenaan itselleni ja muille. Sillä nyt tunnen olevani ihmisroskaa. Voisin kuihduttaa itseni pois tästä maailmasta. Ellei joku annan minulle syytä elää. Haluaisitko edes yrittää?"

"Elämä on erilaista, kuin kauniissa kuvissa. Jokainen haluaisi elää sitä ihanaa elämää, jota he kokivat joskus kauan sitten. Mutta kukaan ei enää pääse murtautumaan menneeseen. Olemme etsijöitä kaikki mutta emme koskaan tule löytämään kaipaamaamme lohtua. Toiset saavat sen hetkeksi vaikkapa rakkaudesta tai humalasta, toiset saavat rauhan sillä, etteivät ajattele. Minä kuuntelen Simon & Garfunkelia ja voisin itkeä sen vuoksi, että niin rakastan sitä. Valun mollin syvimpiin kerroksiin ja tiedän, ettei kenenkään äidin tulisi saada tällaista lasta. On kylmä ja ikävä. Ikkunasta näkee takatalven."

"Bussimatka ja unelma maaseudusta. Juoda vai ei. Elämä merkityksetöntä, tyhjiö. Halu rakastaa."

"Rakastan sinua jälleen. Tämä on kolmas ja toivottavasti viimeinen kerta. Haluaisin kertoa sinulle tämän mutta silloin vain menettäisin ystävyydenkin kanssasi. Haluaisin vain niin kovasti kuulla lohduttavat sanasi. Kuiskaisit korvaani kaikki asiat, joista minussa pitäisit. Ja saisin olla sylissäsi ja tuntea olevani turvassa ja tarpeellinen. Antaisin sinun huolehtia minusta, jos sitä haluat. Antaisin sinun päästä lähelleni, vaikka sitä en ihmisille salli. Hymyilisin yksinkin vuoksesi. Emme humaltuisi, kuin vain aivan harvoin. Mutta koska niin ei tule käymään niin haluaisin, että sinulle jäisi minusta silti kaunis muisto täynnä rikkautta. Kuva naisesta, joka oli paljon muutakin, kuin vaan hullu vailla kykyä huolehtia itsestään. Olen hauras vastoin tahtoani ja liian vaikea palapeli kenenkään koottavaksi. Haluaisin silti vain, että ottaisit kädestäni kiinni. Sinulla on aina lämpimät kädet ja minulla kylmät, koska en halua syödä, kuten muut. Eikä se auta pitämään elämääni kasassa. Äitini isä kuoli tänään. En itkenyt. Olin surullinen vain itseni vuoksi. Koska sinä et tunne minua kohtaan samoin, kuin minä sinua. Jo kolmatta kertaa. Haluaisin kertoa sinulle. Mutta tiedän, etten koskaan tee niin."

Tuhatkaksisataa klisettä ja kirjoitusvirhettä. Enkä leiki, että olisin suuri kirjailija tai olisin luomassa jotain uutta typerää runosuuntaista. Tämä on vain joka tytön typerää rakkaushömppää, jolta en välttynyt, vaikka olisin kovasti halunnut. Vihaan tunteita, olisin mieluummin ilman niitä. Ilman kaikkea sitä paskaa, mikä niiden mukana tulee.