sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Early Morning

Nyt on niin täydellisen pakottava tarve tulla tänne ruikuttamaan, vaikka tuo kello onkin vasta 08:40, mikä on minun kirjoissani aika ennen kukonlaulua. Normaalisti tuohon aikaan olen vielä täysin koomassa. Mutta tämä nyt onkin hiukkasen poikkeuspäivä, sillä kävimpäs tässä nukkumassa tuolla katolla pari tuntia. Mutta joo, pian siitäkin. Kuvissa ihanainen Kirsten Dunst (ja joku hevosen näköinen mies vieressä), alhaalla - no kaikki toki tunnistaa - Mary-Kate Olsen ja hänen ihanat laihuliinit koipensa.

Palataampa viime viikkoon, jotta nyt oikeasti huomaisitte, miten naurettavasti minulla menee. Ja huomaa senkin, miten alkoholi pilaa taas jälleen kaiken. KAIKEN. Arvatkaa mikä on muuten planini perjantaiksi - järjestää bileet, juoda, juoda, juoda. En vain opi. Mutta siis maanantai meni vituilleen juomisen vuoksi. Kaloreiden puolesta siis. Tiistai oli vielä räikeämpi ylikulutus, krapulan ja sitten juomisen vuoksi siis tämäkin. Keskiviikkona söin helvetisti, koska olin niin kertakaikkisen krapulassa. Torstai oli ihanan pienikalorinen "paastopäivä" ja rakastin joka sekuntia. Niitäkin, kun ruokaa olisi ehkä hieman mieleni tehnyt. Mutta sitten päivä kääntyi perjantaiksi. Ilman juominkeja olisinkin selvinnyt hyvin. Ainoa virhe, mikä sille päivää tuli oli se, että söin hieman kakkua ja lasin kuohuviiniä äitini syntymäpäivän kunniaksi. Luonaalla otin hiukkasen kulpuria ja pari lihakimpaletta karjalanpaistista. Että molemmat aivan ymmärrettäviä mokia, kun miettii, että kuitenkin on tulossa juomapäivä (muuten ne eivät olisi ymmärrettäviä missään nimessä). Kaikki olisikin vielä ollut ihan ok, jos olisin sitten illalla pitäytynyt omissa juomissani. Olisin vain juonut kiltisti 0,7 litraa sitä vitun valkoviiniä ja tyhjentänyt loppuun sen erään kolhoosiviinin. Mutta eipä tietenkään. Meitä oli neljä siellä iltaa istumassa. Laihalla kaverilla heitti vodkan jälkeen aivan yli ja hänet piti palauttaa kotiin. Toinenkin kaveri lähti. Sitten aloimme minä ja talon omistaja (miespuolinen muuten) tyhjentää vodkapulloa. Kaksi paukkua molemmille, puolet mehua ja puolet vodkaa. Ja lasitkin ihan hyvän kokoisia ja täynnä sitä kalorihirviöjuomaa. Lisäksi vielä kahdet snapsit raakoina. Olin suhteellisen sekaisin. Kuuntelimme Beatlesin vinyyliä. Samaa lättyä uudestaan ja uudestaan. Oli mukavaa, kunnes krapula iski seuraavana aamuna.

Turha kai edes mainita, että tuo samainen krapula pilasi lauantaini. Söin ylikulutuksen puolelle, koska typerä luuloni on aina työntää krapulaa poispäin syömällä. Sunnuntai oli siis toinen päivä siltä viikolta, kun en ollut kännissä enkä krapulassa. Näin ajateltuna kuulostaa muuten erittäin huonolta. Elikkä sain sunnuntain sujumaan hyvin siihen klo 23 asti. Lukemat olisivat olleet ~951 kcal, 53g prot, 117g hh ja 20g rasvaa. Kaloreita oli pikkuisen normaalia enemmän ja piti pari kertaa itselleen melkeimpä ääneen sanoa, että ei tuohon määrään kuole. Ja olin tyytyväinen proteiini ja hiilari puoliinkin. Mutta sitten laitan pyörimään Almodovarin leffan (Pahat tavat -niminen) ja mieleni teki niin kovasti syödä. Näin jälkeenpäin mietin, että miten saatoin olla niin heikko ja heittää hyvän päivän niin helposti hukkaan. Otin 2 pientä palaa äidin syntymäpäiväkakkua. Sitten olisin syönyt Quick & Tasty keiton mutta oikeaa makua ei ollut. Jos olisi ollut niin olisin kai lopettanut sen syötyäni. Nyt kuitenkin iskin naamaani kokonaisen ruisleivän, jonka välissä oli 4 palaa juustoa, ketsuppia ja margariinissa paistettu kananmuna. Sitten avasin sellaisen suklaapaketin, jossa on pieniä yksittäispakattuja suklaapatukoita. About ~100 kcal yhdessä, uskoisin. Söin niitä kaksi. Taas teki mieli suolaista -> kuppikeitto. Sitten vielä yksi suklaapatukka. Tämän tapahtumaketjun jälkeen olin ymmärrettävästi hermostunut. Piti päästä tupakalle. Kiipesin sitten talomme katolle (omakotitalo nääs) ja totesin siinä tupakan aikana, että ompas ihana keli. Sain rullattua ajatukset kuntoon, että nyt alkaa se oikea laihdutus. Heti sillä sekunnilla. Sitten keksin, että voisin nukkua siinä katolla. Ja niin raahasin itseni, 2 peittoa ja makuupussin sinne katolle. Pari hyttystä meinasi häiritä mutta kääriydyin niin tiiviiksi paketiksi, että hyvin selvisi. Tuli kuumakin. Piti ottaa kahdet sukat ja villatakki pois päältä. Toinen peitoista muuttui tyynyksi. Ja aamulla heräsin raittiiseen ilmaan, kun sade sopivan pienesti ripsi päälleni. Makoilin siellä vielä puolisen tuntia ja nautin niin kovasti. Tänään piti olla paastopäivä mutta pakko oli nyt sekin siirtää huomiselle. Aamun aloitus oli niin idyllinen, että tästä ei voi tehdä kärvistelypäivää. Ja paastopäivinä muutenkin nukun pitempään, jotta päivä olisi lyhempi. Nyt heräsin niin aikaisin, että piti aamulla nopeasti vetäistä joku päivän ruokasuunnitelma. Ja siitä tuli oikein kiva plan. Nyt yritän vain unohtaa eilisen kaaoksen ja keskittyä. Paino oli aamulla 50,3 kg. En olekkaan pitkään aikaan mitannut. Ihmettelen, miten paino ei ole enempää noussut, kun mennyt niin surkeasti jo kesätöidenkin aikaan. Mutta kiitän nyt vaikka luontoäitiä, etten silti ole pyöristynyt muodottomaksi möykyksi epäonnistumisistani huolimatta. Tästä on tie vain ylöspäin. Painoindeksi nyt 19.9 mutta olkoot. Nyt on niin vahva tunne onnistumisesta!

Huomasin muuten, että sivullani on linkki lasiluurankoon. Mitä vittua, voi vaan kysyä. Tässä viime kuukausien aikana olen alkanut inhota kaikkea tuota pro-ana/mia hihhulointia. Siis oikeasti, helvettiin tuollaiset sivut. Ja arvatkaapas miksi. Koska minun ensikipinäni kestolaihdutukseen lähti lasiluurangon foorumista. Kirjauduin sinne vasta ties milloin mutta lueskelin aika orjallisesti sitä jo noin vuosi sitten. En siis tosiaankaan ole ollut paino-ongelmainen koko pienen ikäni ajan. Jokseenkin nyt tuntuu, että laihduttamisesta on lähes mahdoton päästää irti. Mutta lasiluurangosta kaikki tosiaan silloin lähti. Silloin elin 500 kcal päiväannoksin, ajattelin ruokaa koko ajan ja repsahdin tasaisin väliajoin. Siinä vaiheessa, kun lopetin tuolla foorumissa niin sain homman kontrolliin. Pystyin hyvällä omatunnolla syömään tämän 800-900 kcal päivässä. Mutta siis kyse ei edes ole pelkästään siitä. Nimittäin tuommoinen yhteinen pro-anahehkutus on jotain kammottavaa. Kasataan leikekirjoja, opetetaan ihmisiä oksentelemaan, pidetään käsinauhoja, jauhetaan analauseita kuin jotain vitun mantraa. Ottaa oikeasti päähän sellainen meno. Sen vuoksi ei minun blogistani enää tosiaankaan löydy linkkiä lasiluurankoon. Mutta.. Pakko myöntää, että itselläni on punainen lankanauha ranteessani. On vain jäänyt tavaksi pitää sitä, vaikken missään vaiheessa edes leikkinyt anorektikkoa. Silloin se vain muistutti, ettei pidä syödä. Eikä se helvetti sentään toiminut, kun ne oli niitä idiootti aikoja, jolloin verensokeri oli koko ajan alhaalla, kun ei syönyt 500 kcal:ia enempää päivässä.

Katsoin tässä Serranon perheen välissä ja nyt lähden aamusavukkeelle. Piristäkää kommenteilla välillä (olen kommenttikerjuri nääs :).

torstai 26. kesäkuuta 2008

Molly - But Not So Blue

Jälleenkin taas, pitkästä aikaa. Sananen elämästäni; juon taas enemmän, kuin pitkiin aikoihin. Tänään pääsin kuitenkin takaisin laihdutusrytmiin ja nyt huomaan jälleen pystyväni tähän. Ja ennen varsinaista paskanjauhantaa vielä sananen kuvistakin. Nimittäin tuossa alemmassa kuvassa Ali Larter on laihuuden ruumiillistuma, in a good way of course. Riutuneen ihana. Mutta ylemmässä kuvassa näyttää myös todella viehkeältä, vaikka tuossa tuo pieni maha onkin.

Ensimmäistä kertaa voisin tarttua pariin kommenttiin, molemmat kommentit 'The Goal' tekstistä. Ensimmäinen: "Sulla on syömishäiriö. Ja se ei oo kovin siistiä." Vastaus: En luulekkaan olevan siistiä, siis jos minulla alunperinkään mitään häiriötä on. Olen jälleen systemaattisesti alkanut kieltää sen asian. Toinen: "Voi tyttö, laihdutat ihan väärin keinoin, ja mielestäni myös väärin motiivein. Syömällä oikein sitä laihdutaan. Kun syö säännöllisesti ja terveellisesti ja kuluttaa enemmän kun syö laihtuu..." Tuo jatkuu vielä tuosta, mutta tämä on se pätkä, johon haluan tarttua. Elikkä siis ensinnäkin aloin tässä miettimään, että mitkä ovat motiivini laihdutukseen. Siis on näitä typeriä pikkuisia thinspo pisteitä, niinkuin vaikka, etten mene häihin, ellen paina 48 kg. Mutta siis aivan todelliset motiivit.. En oikeasti osaa sanoa. Usein ajattelen, että haluaisin olla kavereistani laihin ja jopa kadehdittu sen vuoksi. Mutta se ei ole koko syy laihdutukseen. Mutta eteenpäin. Sitten kun miettii, että minä mietin syöväni melko terveellisesti, säännöllisesti, hyvin. En liiku paljoa, se on suurin puutos terveydelleni. Mutta syön säännöllisin väliajoin, terveellistä ruokaa. Huolehdin, etten syö pelkkää hiilaripaskaa, välttelen suolaa (koska edelleenkin pelkään sitä). Rasvaa voisin syödä enemmänkin mutta kun pelkään sitäkin. Kalsiumiakin yritän aina nyhtää mahdollisimman paljon. Vaikka syön (tavallaan, en omasta mielestäni) vähän niin jokseenkin minusta tuntuu, että syön terveellisemmin, kuin useat ystäväni, jotka mättää suuhunsa mitä mieleen juolahtaa.

Mutta palataan siihen juomiseen, joka on muuten sotkenut syömiseni täydellisesti. En muista mainitsinko jo edellisessä tekstissä, että Venäjällä tuli hiukkasen juotua - paremmin sanottuna lähes joka ilta. Junassa vodkaa ja viiniä. Siitä ainakin taisin mainita. No kuitenkin, Suomeen palatessa jäi vähän ryyppäys päälle. Join juhannuksena sitä vodkaa, mikä käy hyvin ilmi edellisestä postauksesta. Sitten maanantaina kävin laihan kaverin kanssa juomassa puoliksi 2 litraa valkoviiniä (tonkka) ja örveltelin aika kätevästi menemään. Tiistaina iskeydyin erään teatteri tapaamisen jälkeen neljän muun kaverin kanssa erään heistä tyhjään kämppään. Ensinnäkin syömisetkin menivät jo yli, kun ennen juonnin aloittamista ostimme grilliltä ranskalaisia kaikilla mausteilla. Ja minähän söin sitä samalla tapaa, kuin kaikki muut
kin. Vaiensin julmasti sen äänen pääni sisällä ja pahinta oli, etten kokenut edes kovin huonoa omatuntoa. Tiesin, että en kuitenkaan voi juoda tyhjään mahaan (olin syönyt jo aijemmin päivällä n.1000 kcal mutta siitä oli jo aikaa) ja joka tapauksessa päivä oli jo pilalla kaloreiden osalta. Sitten kaksi vodkapaukkua mehulla, 2 snapsia vodkaa, raakana siis, 0,7 litraa valkoviiniä. Sitten vielä avasin ystävänikin pullon, joka oli laukussa mukanani. Siis toinen 0,7 litraa valkoviiniä mutta se juotiin neljään osaan ja vähän vielä jäikin seuraavia ryyppinkejä varten. Ja arvatkaa vaan milloin ne ovat. No huomenna hyvinkin.

Seuraavana päivänä tavallaan vältyin krapulalta mutta vain syömisen vuoksi. Iltaa kohti syöminen meni aika julmetuksi, kun ottaa huomioon, että heti klo 12 olin vetänyt nassuun kiinalaisen take away aterian. Vieläpä jumalaista mössöä nimeltä kanaa hapanimeläkastikkeessa. Ja sitten kun tehtiin vielä kotona ruuaksi nuudeleita sillä hunajakanamörssillä niin meni reilusti ylikulutuksen puoleen. Mutta tänään olen saanut taas ohjat käsiini ja muistan myös jälleen, miksi rakastankaan paastopäiviä. Tämän päivän ruokalistaan kuuluu 1 litra mehua, hevi shotti, 100g rasvatonta maitoa, maitokahvi. Mutta kuten siis lukijat tietää niin paastopäiväni eivät ole koskaan aivan kokonaan pelkkää paastoa, koska haluan jostain myös proteiinia. Siispä söin 100g raejuustoa ja 25g Beef Jerry kuivalihaa aivan vain proteiinin nimeen. Ja sitten faktamasiina kertoo, että tältä päivältä kertyi ~625 kcal, ~37g prot, ~114g hh, ~6,2 g rasvaa. Voisin siis hyvinkin sanoa olevani tyytyväinen, vaikkei hiilariosio miellytäkkään. Mutta suurin osa hiilareista tulikin siitä mehusta, joten en voi valittaa vaikka ehkä huvittaisikin.

Sitten huominen on taas koettelemus, kun pitää taas ryypätä. Tällä kertaa aijon sivistyneesti juoda vain oman viinini ja ne jämät jotka tiistailta jäi. Unohdin muuten kai mainita, että tiistaina aloitimme ryyppäämisen vasta klo 23:30, koska koko tapaus oli aikalailla hetken mielijohde. Laihaa kaveria ei kutsuttu, joten toivon, ettei hän suutu. On nimittäin helposti suuttuvaa tyyppiä ja minä ainakin suutuin silloin kerran, kun minua ei kutsuttu ryyppäjäisiin ilman mitään syytä. Mutta joo, takaisin asiaan. Eiliselle olen suunnitellut kaiken valmiiksi, piru vieköön! Taisi mennä 1300 kcal pintaan tuo huominen mutta kun 600 kcal tulee juomista ja kotona on paljon, mikä pilaantuu pian eli pitää syödä nopeasti. Eniten pelottaa, että sitten päissäni alan syömään. Tai jos krapulassa innostun.. Vaikka hang over päivällekkin minulla on jo suunnitelma, johon sisältyy ~1000 kcal. Nyt minä haluan onnistua, ihan todella haluan. Epäonnistumista on ollut jo viikkoa ennen kesätöitä ja siitä se on vain koko ajan jatkunut. Pitkästä aikaa sain taas homman kuriin ja haluan pitää sen näpeissäni. Tämä on ollut liian pitkä epäonnistumisen putki ja se muuttuu nyt!

Tiedättekö muuten miksi olen tänään ollut kultainen enkeli? Koska äidilläni on huomenna 42-vuotis syntymäpäivä ja olen askarrellut kortin. Lisäksi aivan lahjanoston vuoksi raahautin itseni kaupunkiin (ok, pakko myöntää, että matka taittui autolla kun näinä paastopäivinä ei ole liikaa energiaa liikkumiseen eikä varsinkaan jos ulkona sataa). Ostin Anttilasta äidilleni tosi kauniin kahvimukin & -lautasen. Kahvilasta otin pakettiin minttusuklaa leivoksen ja kotona koristelin sen leivoksen paketinkin. Leikkasin Ellesta ja Glamourista mustavalkoisia kuvia, joita liimasin siihen. Sitten vielä länttäsin kanteen hienon koristelmahöskän, jonka ostin Suomalaisesta kirjakaupasta riistohinnalla. Jokseenkin kaikki on nykyään minulle riistohintaista, kun ehdin jo tottua rupliin. 170:n ruplan vodka oli suhteellisen kallista vodkaa. Ja sitten voi miettiä, että 1 euro on noin 35 ruplaa. Niin, minä rakastin Venäjää mutta en sen rahankaan vuoksi. Minulle vaan ei ehkä koskaan enää tule tapahtumaan mitään yhtä hienoa, kuin se retki. Jokseenkin Arkangelissa päätin lopultakin lopettaa laulamisen. Siihenkään ei ole aivan selvää syytä. Ja vaikka Arkangelista lähtien olen polttanut säännöllisesti. Mutta kuitenkin, pieniä pikku asioita sen suuruuden rinnalla. Minä rakastin joka saatanan hetkeä (miinus ehkä puoli tuntia, joiden aikana olin koko matkan aikana vähän mollissa). Ja se on vähän se. Venäjän jälkeen se elämänmyönteisyys on sitäpaitsi pysynytkin melko hyvin. On ihanaa ajatella, ettei muista, milloin viimeksi mietti haluavansa tappaa itsensä. Ehkä minä tästä pikkuhiljaa paranen. Minusta tulee se onnellinen ihminen, joka olen aina halunnut olla.

Tuohon olisi hyvä lopettaa teksti mutta pakko vielä jatkaa. Nimittäin Arkangelissa koin jotain erittäin hämärää. Voisin yrittää kieltää sen tapahtuneen mutta silloin lipuisin vain huulluuden puolelle. Minä olin niistä laiha! Siis heistä, jotka olivat kanssamatkaajina ja uskomattoman iso prosentti matkalla olleista oli jokseenkin hysteerisiä painonsa kanssa. Oli etenkin tämä eräs -93 syntyinen nuori likka, joka piti minua niin ihanan laihana. Muistan aivan liikaa hyviä kommenttejä leirin ajalta. "Kloonataanko Mollyn vartalo?" "Jos vielä tuosta laihdut niin menee rumaksi." "Sulla näkyy kylkiluut takaakin." (<- en muuten tiennyt) "Mollylla on ihana vatsa." "Sulla näkkyy ihanasti lonkkaluut. Siis näkyy mullakin muttei läheskään yhtä selkeästi." Ja sitten sellainen kännikommentti, että "mää aina katon kun sää makaat siinä sängyllä ja sulla on niin ihana maha". Ja samalta tyypiltä myös, että "sulla aina näkyy kylkiluut." Kyseinen tyyppi on jokseenkin buliminen. Hänellä on unelmalliset jalat ja hyvä ryhti mutta minä olen laihempi. Tuntuu hyvältä. Mutta nyt kun mietitään näiden ihanien, sydäntä lämmittävien kommenttien varjopuolta niin se löytyy liiankin selvästi. En uskalla enää ikinä lihoa grammaakaan. Se, etten olisikaan enää joku päivä heidän silmissään noiden kommenttien arvoinen.. Minua hävettäisi. Ja etenkin kun vielä eräs poikakin sanoi päissään, että hänkin on katsellut että minulla on ihana maha. Paineita, tiedättekö.

perjantai 20. kesäkuuta 2008

Russia With Love

Elämää suurempi Venäjä.

Hienoinen nousuhumala. Vielä minuutti sitten kuvittelin, että vain tällaisessa tilassa saan jotain tarpeeksi hyvää ulos kirjoitettua mutta nyt en olekkaan varma. Niin, minä koin Venäjän suurempana, kuin kukaan voi koskaan kokea. En varsinaisesti lihonut matkalla mitä noin kiloihin tulee. Turposin kuitenkin. Mutta lähdin Venäjältä niin hieno kokemus matkassani, etten jaksa valittaa. Kun taas pääsen laihdutusrytmiin niin saan tämän turvotuksen vittuun puolessa kuukaudessa.


Laatikossani kummittelee pullo vodkaa. Kätköissä kymmenen askia Venäläistä tupakkaa. Kuinka Jack Kerouac on onnistunut kirjoittamaan jotain niin hienoa humalassa? Itse istun taas tässä, omassa huoneessani. Suollan jotain paskaa irti näppäimistöstä. Taloni on tyhjä mutta minä siemailen vodkapaukkuja, joissa sitäpaisti tiedän olevan vitusti kaloreita. Minä istun tässä ja sisälläni velloo yskänlääkettä sitäkin. Olen saastuttanut Venäjällä itseni niin nikotiinilla, tervalla ja hä'ällä, etten kehtaa edes ajatella. Olen polttanut kolme tupakkaa, joita en voi unohtaa koskaan. Olen ollut siis 7 päivää Venäjällä, joista kahtena en juonut mitään. Junamatka ei kuulu näihin seitsemään päivään. Silloin kuitenkin kaadoin itseeni vodkapaukkuja ja jumalaista valkoviiniä. Polttalin tupakkaa välivaunussa. Ne on niitä tupakkoja, joita ei voi unohtaa. Saisinko tähän tekstiin mitään asiaa?

Venäjällä siis söin joka päivä joko suklaata tai nuudeleita. Päivät menivät lähinnä joko lievän ylikulutuksen tai toisinaan normaalikulutuksen puoleen, kun miettii siis myös liikunnan kehiin (kävelimme toisinaan paljonkin). Mutta minä saan tuodut kilot tai turvotuksen pois, joten what the fuck. On kummallista kuvitella, kuinka minun mahaani ihailivat ne kummat paskiaiset, joita matkalla oli mukana. Puhuivat, että jos tästä vielä laihduttaa niin menee rumaksi. Mutta jos oletettaisiin, että kuuntelisin heitä niin minulla on kuitenkin unelmani. Mutta minulla on myös nämä ongelmani. Kun pystyin Venäjällä juomaan niin tissuttelin laihan kaverini kanssa lähes joka ilta pari 0,5 l siideriä tai giniä. Sitten lisätään siihen tupakan poltto ja nykyinen alhainen toleranssini niin olin hyvästi fiiliksessä joka ilta. Tsippailimme menemään ja nautin elämästäni. Loppupäästä en enää saanut näitä mietteitä, että mitä jos vain tappaisi itsensä. Rakastin oloani, vaikka tiesin, että heti Suomessa on pakko laihduttaa kaikki matkalta tullut läski itsestään. Ja nyt on juhannus, jolloin juon yksikseni näitä vitun vodkapaukkuja ja hiukkasen yskänlääkettä, joka maistuu niin helvetin paskalle. Katson päissäni Serrano jaksoja ja huolehdin koirasta, jolla on ensimmäiset juoksut. Haluan rakastaa elämää. Haluan niin kovasti. Venäjällä se tuntui niin helpolta mutta nyt pitää vain yrittää.

Ja tiedän, ettei tässä tekstissä ole paskankaan järkeä mutta kommentoikaa kuitenkin. Ihan vain, että tiedän, ettei minua ole lukijatkin hylänneet.

Peace, love, be positive. Elämä on meitä suurempaa niin sinnitellään. Ja ihmiset; älkää helvetti sentään koskeko viinaan. Todellakin. Jättäkää se paska rauhaan.

torstai 5. kesäkuuta 2008

The Goal

Olen lupailemisistani huolimatta syönyt nyt tässä 2 päivää. Kesätyöni ajaa minut rappiolle kahdella tapaa. Ensinnäkin lihon ja toisena ryyppäämäänkin vielä tulen. Että ihan jees. Vaan kun koko ajan siellä syödään niin sitä ajattelee, että se on aivan normaalia. Ja heti jos en ota ruokaa niin alkaa nälvintä. Voi vittu sentään. Eilen ja tänään olen melko lailla pysynyt linjalla, etten liho enkä laihdu. Sitten viime postauksen jälkeen söin siis vielä kaksi keksiä (vaikka piti syödä vain yksi) ja paahtoleivän voilla ja juustolla. Sitten kipitin pihalle oksentamaan. Tänään sen sijaan söin joka ruokailussa töissä paitsi aamupalalla. Ja kuten jo tällä viikolla tavaksi on muodostunut niin jatkoin syömistä vielä kotonakin. Kaksi keksiä ja kaksi paahtoleipää voilla ja juustolla vaikkei edes ollut nälkä. Olen jokseenkin rappiolla ja itsetuntoni on siellä miinuspuolella. Ostin uuden mekon ja kaveri änkesi pukukoppiin, kun olin puolipukeissa. Jokseenkin hävetti aika saatanasti ja tuntui alhaiselta. Olen ollut tässä pari päivää niin vihainen itselleni ja syömisilleni. Pari viikkoa ovat menneet syöden. Illalla yritän päästä ahdistuksesta sillä, että ajattelen, ettei yksi päivä tapa. Mutta tämä on jo sarja niitä "yksiä päiviä". Nyt otan itseäni niskasta kiinni! Puntarille en edes yritä mennä, koska masentuisin vaan.

Elikkä siis huomenna saatan syödä aamupalaksi minuuttipuuron tai samanlaista hörsylää. Klo 12 ruokailussa en syö, koska siitä on helppo luistaa. Klo 16 ruokailusta on hankalampi luistaa. Eli silloin syön suht. kunnolla. Sallin itselleni pienen mangomeloni jäätelöpallon tai minttu eskimon, jos päädymme jäätelölle. Illalla syön kotona seitikimpaleen ja wokkivihanneksia. En koske mihinkään kekseihin tai muuhun yhtä typerään. Olen jo kahtena iltana hairahtanut syömään vaaleaa leipää ja keksejä. Mutta nyt uusiudun! Pakko pitää kevyt huominen, koska lauantaina pitää ryypätä, enkä halua ryypätä rumana. Ja lauantain suunnitelma menee seuraavanlaisesti. Ehkä pieni aamupala. Klo 12 ruokailu skipataan. Klo 17 syön hiukkasen. Ennen juomista napostelen mahdollisesti jotain. Viinistä tuleekin heti kerralla 600 kcal. Sitten örveltelen menemään ja sitä rataa.

Sunnuntaina lähden Venäjälle. Yritän krapula verukkeenani syödä mahdollisimman vähän koko ensimmäisen päivän aikana. Ja ensimmäinen päivä menee matkusteluun, joten se voi olla hankalaa. Matka jatkuu vielä seuraavanakin päivänä mutta aijon kuitenkin syödä vähän. Kyseiseen kaupunkiin aijon sitten astua mahdollisimman laihana. Vaikka tuskin ehdin yhtään muiden silmissä muuttua parin päivän aikana. Itse kuitenkin tunnen itseni laihemmaksi, kun tiedän, etten ole syönyt. Toimii myös toisin päin. Eli olo on kamalan lihava, kun on syönyt liikaa. Tai syönyt yleensäkin.
Odotan vain, että pääsisin Venäjän jälkeen palautumaan ihaniin rutiineihini. Kävin tänään nimittäin uimassa ja näin mitä syönti teettää - ystävissäni. Ei sinänsä, en ollut itsekkään mainion näköinen bikineissäni. Jokseenkin silti lopulta uskaltauduin niihin. Huomasin kuitenkin, ettei ystäväni ollutkaan niin mainiokroppainen, kuin muistelin. Ja kahdella heistä tosiaan näkyi, että he syövät paljon. Normaalin nuoren mielestä ystäväni luultavasti olisivat aivan tavallisia kropiltaan. Mutta ihanteeni onkin hiukkasen luisevampi.

Ja minä rakastan laihaa ystävääni. Haluaisin kovasti olla häntä laihempi, vaikkakaan en yhtä laiha, kuin mitä hän laihimmillaan ehti olla. Nyttemmin hän on lihonut hieman. Hän on edelleenkin laiha muttei niin extreme. Itseasiassa hänessä alkaa näkyä jo hieman mahaakin. Jokseenkin tunnen oloni hyväksi, kun hän sanoo minua laihaksi. Toisaalta taas en usko ihmisiä, jotka niin sanovat. Tänään viimeksi juuri se pukukoppiin tunkeitunut sanoi siinä sitten myöhemmin päivällä, ettei minussa ole mitään ylimääräistä (kun erehdyin sanomaan, että näytän päälläni olevassa paidassa mahakkaalta). Mutta jotenkaan en voi ymmärtää asiaa. Niin, minä näen totuuden. Tällä kertaa laihdutan itseni sellaiseksi, kuin olen aina halunnut olla. En jätä tätä puolitiehen. Olen mieluummin laiha, kuin miettimättä syömisiäni. Sitäpaitsi tunnen valtavaa inhoa, kun tiedän syöneeni huonoja ruokia. Olisi niin ihana taas olla kotona ja palata sille ihanalle terveelliselle linjalle. Sillä tavalla, että proteiinit, hiilarit ja rasvat ovat kaikki tiedossa. Ja kaikki on etukäteen suunniteltua ja turvallista. Silloin pysyisin ruodussakin.

Mutta Venäjän jälkeen etenenkin uusilla säännöilläni ja saan(!) elokuun häihin mennessä itseni alle 48 kiloiseksi. 48 kg on ehdoton maksimi. Astelen häihin jossain tiukassa mekossa ja painoindeksini on 18,9. Tiedän pystyväni siihen! Maanantaisin paastopäivä, keskiviikkoisin proteiinipäivä, muina päivinä 750-950 kcal. Mieluummin siis alle 900 kcal. Sunnuntaina herkkupäivä. Pilatesta 3-5 kertaa viikossa ja kaikkialle aion kävellä. Uimassa voisin käydä myös, jos aikaa on. Ja elokuussa kaverit saavat mietiskellä rannalla, että 'ihan kuin Molly olisi laihtunut'. Ja sitten olen. sisäisesti niin tyytyväinen.
Aivan kertakaikkisen mainio kannustuspuhe itselleni. Palaan lukemaan tämän aina uudestaan ja uudestaan, kun meinaa ote lipsua. Ja heti Venäjän jälkeen luen tämän heti. Niin, minä pystyn tähän! Ja tuossa kuvassa on kyllä thinspiraatiota tähän hommaan. Täydellinen kroppa. Teidän rakkaiden anojen mielestä kuvan malli voi olla lihava tai epäurheilullinen tai muuta vastaavaa. Mutta minulle tuo on aikalailla the perfect goal. Ihanat jalat ja vyötärö. Minulla on joskus vieläsamanlaiset.

tiistai 3. kesäkuuta 2008

60's Thinspo!

Siis thinspoa 60-luvulta. Täytyy myöntää, että kummatkaan näistä eivät ole varsinaisesti mitään ykkösthispojani mutta kuitenkin kauniita naisia hyvillä kropilla. Tai no Mia Farrow (alempana) oli kaunis vain nuorena. Tuo kuva on Rosemaryn painajaisesta. Mutta siis toisinkuin Mia, on Twiggy (ylempänä) kaunis vielä vanhanakin. Jokseenkin kroppa on rupsahtanut. Voi luoja, katsokaa nyt nuita Twiggyn ihania jalkoja!

Mutta itse asiaan. On sattunut kamala tapaus. Me emme syö omia eväitämme kesätöissä vaan sen leirin, jota avustamme. On aamupala, josta on helppo luistaa. Mutta sitten on klo 12 lämmin ruoka, klo 16 lämmin ruoka itse teatterilla (=vaikea lipsua tästä ruokailusta) ja vielä iltapala. Jokseenkin iltapalankin voi helposti skipata. Mutta pakko nyt kertoa, miten 2 päivää ovat menneet. Eli siis maanantaina tulin kattamaan aamiasta mutta otin rasvaisten karjalanpiirakoiden ja pasteijoiden sijaan kahvia mustana, hahaa. Aamulla ennen töitä kävin juoksemassa apteekista pillerin, jota kuitenkaan en voinut napata naamaan ennen syömistä. Kun apteekkari kerran neuvoi, että ottaa pilleri välipalan yhteydessä. Mutta karjalanpiirakat ja pasteijat eivät olisi tulleet kyseeseenkään. Tein pussipuuron (~130 kcal), jonka jälkeen söin tabletin ja podin sen aiheuttamaa huimaavaa oloa. Sitten pitikin järkytykseksi lähteä klo 12 syömään parin korttelin päähän. Leirin järjestämä ruokailu siis tavallaan. Ja tavallaan kai pakollinenkin. Söin vähän riisiä, joka näytti rasvaiselta. Lautaselleni tungin myös vähän porkkanaraastetta. Näistäkin ruuista meni osa pois ja olin tyytyväinen (yht. arviolta ~100 kcal & ~20 kcal). Teatterilla söin parin tunnin päästä tölkillisen ananaksia (~160 kcal). Olin aivan unohtanut, kuinka ihania ne ovatkaan. Oli tosin aika säälittävä piiloutua vessaan syömään. En vain halunnut syödä koko ajan muiden nenän edessä omia ruokiani. Klo 15 kuulin, että kohta on taas lämmin ruoka. Järkytyin salaisesti. Söin toisessa pöydässä, kuin muut ystäväni. Napostelin vain salaattia ja vieläpä ilman kastiketta. Taas pointsit minulle mutta samalla siltikin about ~60 kcal. Illalla söin proteiinin vuoksi 200g raejuustoa (~160 kcal) ja nälkäkään ei yllättänyt, vaikka meninkin myöhään nukkumaa.

Minulla oli tosiaan vuoro olla yövalvojana erään toisen kesätyöläisen (samassa teatteriryhmässä hänkin) kanssa. Seuraavana päivänä laskeskelin, että edellisen päivän kalorit jäivät siihen ~680 kcal paikkeille, kun summaan lisättiin vielä runsaat kahvittelunikin. Olin ylpeä itsestäni. Siinä missä muut olivat ostaneet kaupasta karkkia minä olin roudannut mukanani vain Novellen metsämarjan makuista vissyvettä. Lisäksi kaupasta raahattiin ilmaiseksi jaettavia paprikasipsejä, joiden viimeinen käyttöpäivä oli sinäpäivänä. Otin vain 2 pientä raksua koko tämän ja eilisen päivän aikana. Muut mässyttivät niitä vähän väliä. Mietiskelin siinä erästäkin, joka koko ajan oli sipsiä natustelemassa. En voi auttaa asiaa, että sellaisissa tilanteissa tunnen itseni siltä osin paremmaksi. Mutta siis ei hehkuteta liikaa, koska useilta osin tämä päivä meni pilalle. Jo aamupalalla natustelin 2 puolikasta ruispuikulaa voilla, juustolla ja tomaatilla. En olekkaan pitkään aikaan syönyt leipää niillä maustein. Ja totuushan on, että se ruoka oli syntisen hyvää ja ~200 kcal. Eli fuck me! Lisäksi söin vielä pari kauhallista puuroa, jokseenkin se oli kuitenkin suolaamatonta ja aikamoista velliä. Noin ~70 kcal edestä sitä. Natustelin päivän aikana sisu pastilleja askillisen (~56 kcal) ja kahvia join 3 kuppia, joista yksi maidolla (~20 kcal). Sain väisteltyä klo 12 lämpimän ruuan sillä, että lähdin työvoimatoimistoon hoitelemaan erään asian. Nyt kuitenkin se veruke on käytetty, joten seuraava karkaaminen on vaikeampaa. Klo 16 lounaan söin suosiolla. Salaatti oli lopussa, joten sitä vain vähän (~20 kcal). Ruuaksi nakkikeittoa, jonka nakkeja koitin vältellä. Otin pienen annoksen. Mutta kun lopulta otin vielä toisenkin pienen annoksen (iso kauhallinen lisää) ja puolikkaan näkkärin rasvalla (~80 kcal). Toivottavasti selvisin nakkikeitosta ~200:lla kcalorilla. Toiveajattelen ainakin niin, jotta saan lounaan yhteissummaksi 300 kcal. Illan mittaa jatkoin sisujen syömistä ja söin myös proteiinin ja esiintymisissä jaksamisen vuoksi rasvatonta & maustamatonta maitorahkaa (yht. 250g & ~145 kcal). Loput maitorahkasta söin kotimatkalla - eli muuten myös 4 km kävelyä.

Kuitenkin sitten kotia lähestyessä tajusin, että alan kotona syömään. Kuinka voikaan olla, että 2 päivää on vältellyt ruokaa ja sitten, kun voisi olla syömättä ilman salailua niin silloin tottakai syö? Ja kuinka ylpeä olinkaan, että olin koko päivän kieltäytynyt lasten tarjoamista karkeista. Ja kieltäytyminen oli vieläpä aivan selvä juttu. Sitten tosiaan iskeydyin kotiin ja söin puolikkaan sellaisesta isosta ja rasvaisesta keksistä. Seuraavaksi 100g wokkivihanneksia, jotka paistoin minimimäärässä rapsiöljyä (~70 kcal). Olisi ollut ok mutta sitten söin vielä kokonaisen keksin ja toisenkin. Yhteensä siis 2 ½ keksiä. Voisiko maailma olla niin unelmallinen, että yksi keksi olisi vain 100 kcal? Silloin yhteissumma olisi ~250 kcal ja koko päivän saldo valtaisat ~1110 kcal. O' my Lord. Minusta ei koskaan tule Mia Farrowta eikä lähellekkään Twiggyä. Mitä heidän kroppiinsa tulee niin haluaisin repiä nyt ne kaksi täydellisyyttä palasiksi. Jo voihan olla, että kekseissä on ylikin 100 kcal. Jokatapauksessa minua nyt niin vituttaa, että varmaan syön vielä yhden ja olen sitten nukkumista yrittäessäni aivan ahdistunut. Good bye 49 kilos! Huomenna varmaan yritänkin paastota, mikä tulee kuitenkin jo alkuunsa epäonnistumaan. Pitää syödä töissä lounailla salaattia molempina kertoina ja lisäksi 2 x 80g tunaa, jotta jaksan esiintyä. Se nyt kuitenkin olkoon "paastopäiväni". Hah, I just hate myself.

sunnuntai 1. kesäkuuta 2008

Hang Over

Eli minähän en ole ollut yli vuoteen koulussa. Ja silti kävin aika railakkaasti eilen juhlimassa päättäjäisiä. Tällä hetkellä tunnen oloni alhaiseksi ja sitä rataa. Syömisistä ei edes tarvitse puhua. Tai pakko kai kuitenkin niistäkin jotain kuitata. Ja psst, ihana kuva Kate Mossista ->

Eli siis jo juomapäivä meni syömisten puolesta päin helvettiä. Eteiseen on raahautunut tuhat purkkiä pikkuveljen parhaita ja muuta samanlaista siskon myyntikrääsää. Aloitin päivän syömällä tosi snadin suklaapatukan ja sitten iskin naamaani 6 pikkuveljen parasta eli siis ovat sellaisia suklaapäällysteistä toffeetakonvehteja. Kaverin ylioppilasjuhlissa söin 5 keksiä ja palan kuivakakkua. Kuulostaapa pahalta kyllä, vaikka paikanpäällä mietin, että selvisin ihan kivasti. Nojoo mutta siis sitten kotona mässäytin vielä 2 pikkuveljen parasta ja spagetti piltin. Laitoin siihen suolaakin, juu. Siitä sitten kaupunkiin ja 600 kcal masuun viinin muodossa. Valkoviini tekee toisinaan maailmasta ihanan mutta myös ihmisestä täydellisen idiootin. Ja itsehän en voi lopettaa siihen, että joisin vain, mitä minulla itselläni on. Juon myös mitä kaikilla muillakin on. Kun pääsen vauhtiin niin kukaan ei voi pysäyttää minua. Ja kun pääsen vauhtiin ei myöskään surkea pieni viini riitä.

Ja tämä juomakerta oli taas hyvä muistutus siitä, miksei pitäisi juoda. Aluksihan kaikki on aina aivan ihanaa. Kun aurinko paistoi, oli ystäviä, heistä paras soitti kitaraa ja lauloi. Kyllä, se oli juuri sellainen kultainen hetki, jonka illalle halusinkin. Vaihtelin välillä täydestä mollista niin vallattomaan iloon. Ja typeryyteen myös. Kaverini alkoivat kaikota hirveän ajoissa ja minä jäin puolituttujen luokse. Laulelinkin vähän - sain kuulla olevani imitoija. Tämän sanoi sellainen nokkava -92 syntyinen likka, joka "ei osannut laulaa hiljaa". Yritin patistaa häntä lauleskelemaan mutta voi voi voi ei voinut (mutta hänen käytöksestään huomasi, että hän piti itseään mahtavana laulajana). Kyllä, ymmärrän jos minua sanotaan imitoijaksi. Mutta se pahainen kakara ei ollut kuullut koko laulua koskaan eikä myöskään kyseisen laulajan laulua. Että siitä onkin helppo varmasti tajuta, että laulan, kuten laulaja, jota hän ei ole koskaan edes kuullut.

Pakko sanoa, että pahoitin vähän mieleni. Eikä koko ilta muutenkaan ollut kauhean hohdokas. Päädyin kaverin kaverin kainaloon ja minut piti roudata ystävieni luokse maailman kamalimpaan ryyppäjäispaikkaan. Siellä sitten tapoin vahingossa kenkäni, hyppelehdin tuntemattomien kanssa suureksi osaksi. Viimeisetkin tutut alkoivat lähteä mutta Mollylla oli vielä bile mode päällä. Siinä vaiheessa hyppäsin aivan random seuraan. Juttelin jonkun kanssa kai jostain erittäin tärkeästä. En vaan enää muista mistä. Tumppasin tupakan likan käteen, kun tämä halusi. Itsehän olin tehnyt saman jo aijemmin illalla - itselleni ja laihalle kaverille. Laiha kaveri itse halusi, että tumppaan sen. Minä puolestani aina tietyin väliajoin harrastan kyseistä kiduuttamista itselleni. Tämä on neljäs kerta, kun tumppaan tupakan kämmenselkääni. Siinä ne ovat kaikki somassa rivissä, jokainen tehty päissään.

Mutta jatketaan tarinaa. Poltin illan aikana aivan saatanallisesti tupakkaa, enkä tosiaankaan omiani. Loppuillasta poltin aivan ketjussa, kun tämä eräs likka minulle niitä kääri. Voi jessus, muistaisi edes kyseisen henkilön nimen. Mutta ei. Tuli pirullisen kylmä ja lähdin viimein kotiin. Jostain syystä menin pöyräni kanssa maailman idiooteinta reittiä kotiin. Portaita ylöspäin yritin märy kurkussa raahata pyörääni. En tajua, miksen mennyt vain vähän kauempaa, niinkuin normaali ihminen olisi tehnyt. Juuri näin. Iskeydyin kerrostalon rappuun, josta jonkun miehen kotiin, josta seurasi seksiä. Juuri sellaista typerää toimintaa, että vasta seksin jälkeen kysytään toisten nimet. Jokseenkin on mainittava, ettei mies ollut pöhöttynyt kaljamaha vaan ihan komea nuorukainen. Mutta kun ei edes ole muistikuvaa ehkäisyn käytöstä niin pakko iskeytyä hakemaan huomenna jälkiehkäisy pilleri. Voi vittu, se pitäisi ottaa mieluiten 12 tuntia seksin jälkeen mutta viimeistään 72 tuntia. Itsellänihän menee sellaiset 28 tuntia. Ja sitäpaitsi on jo toinen kerta, kun pitää siihenkin turvautua, ei helvetti. Eniten vituttaa se. Ja ne kengät. Etenkin se niissä kengissä, että ostin ne silloin äitini kanssa, kun olimme shoppailemassa ympäriinsä. Ja sitten vaan tuhoan ne. Pitää iskeytyä suutarille. Ja vituttaa myös se, etten sitten menkoistakaan voi päätellä, että onko pilleri tehnyt tehtävänsä. Kun menkat vaan tulevat, jos ovat tullakseen. Mutta ei välttämättä, olipa sitä raskaana tai ei. Ja niukat ovat kuitenkin, siitä ei voi mitään päätellä. Tällaisinä päivinä sitä ajattelee, että pitäisi ryhtyä absolutistiksi. Ihan tosissaan, minä ja alkoholi emme ole hyvä pari.

Ja sitten jos vielä miettii niitä syömisiä. Aamulla pari lusikallista italiansalaattia (voi vittu). Sitten iskeydyin kotiin sillä lailla, että myöhästyin ½ tuntia teatteriharkoista. Enkä edes ehtinyt käydä suihkussa, joten voitte kuvitella miten fresh olinkaan. Söin puolikkaan jogurtin ennen harkkoja. Sitten harkoissa söin jogurtin ja Frezza Mocan. Pihalla oli joku ihmeen sipsipicnic, joten rouskuttelin Lidlin halpasipsejä ja hiukkasen suklaarusinoita. Sitten hain Lidlista kuppinuudeleita. Nuudelit on mun krapularuoka ;) Suihkussakin pääsin käymään teatterilla. Ja sitten kun lähteä olisi voinut niin olisi pitänyt iskeytyä apteekkiin hakemaan se pilleri. Mutta enhän minä tietenkään, kun siinä vaiheessa ei enää fysiikka kestänyt. Oli kamala olo. Hälytin äidin hakemaan. Kotona sitten podin salassa krapulaani. Nukuin vaatehuoneeni lattialla. Heräsin vasta jälkeen klo 22. Sitten aloinkin syömään. Olisin halunnut pirtelöä mutta kaupat olivat jo kiinni, ei voinut lähteä hakemaan jäätelöä. Söin Quick & Tasty keiton ja 2 karjalanpiirakkaa munavoilla (damn it!) ja tein vielä ylisokerista smoothia, jota en sitten saanut, kuin puoli lasia alas. Hyi sentään. Äitini söi loput. Mutta joo, nyt ketuttaa ankarasti ja huomenna alkaa työt. Kirjoitustahti saattaapi laskea kahdeksi ja puoleksi viikoksi. Huomenna en ainakaan ole kotona aamun jälkeen. Tiistaina tulen jo jopa kotiin yöksi.

Ja huonot uutiset ovat, että meidätkin ruokitaan kesätöissä. Tulee vaikea viikko. Haluaisin vain syödä omia eväitäni.