perjantai 30. toukokuuta 2008

Blue And Other Colours

Luoja ei tehnyt minusta tänään laihaa. Sen sijaan hän oikein heitti ihania kovia Nicolesta silmieni eteen, jotta voisin oikein kitua ylensyöntini johdosta. Tällä viikolla mikään ei ole oikein onnistunut. Laihdutus vähiten. Tänäänkin kävi tunnin verran minussa vierailemassa sellainen blues, ettei mitään järkeä. Iski aivan olan takaa tämä surumielisyys ja lähti siinä n. tunnin kuluttua. Olin juuri teatterissa ja minusta alkoi tuntua, että murenen pois. Ehkä olisi pitänyt muuttua tuhkaksi teatterin pihalle. Katsoa kivasti sitä mailleen painuvaa aurinkoa ja päättää tämä retki. Muuttua hiekaksi siinä paikassa ja antaa tuulen kuljettaa. Lopun elämääni olisinkin voinut katsella maailmaa vapaana, tuulen viemänä, hiekanmurusena tässä maailmankaikkeudessa. Aamen.

Niin että minä taas tänään söin liikaa. Tai siis periaatteessa söin niin, ettei minun pitäisi lihoa eikä laihtua tänään. 1690 kcal, niin laskin. Mutta voi olla myös vähän päälle tai hyvin myös vähän allekkin, koska luvut ovat aika summittaisia ja enemmän yläkanttiin heitettyjä. Mutta joo. Päivä alkoi kivasti. Söin "aamulla" Alpro Soya vanilja jogurtin (~95 kcal), kupillisen maitokahvia (~10 kcal) ja Knorr Vie shotin (~75 kcal). Lötköilin auringossa ja yritin tehdä pihalla pilatesta. Vähän väliä ohi menevät autot häiritsivät sen verran, etten viitsinytkään. Makoilin siinä puiden katveessa, ehkäpä rakastin elämää, kesää, vihreätä ruohoa ja sinistä taivasta. Siirryin sisälle lounasaikaan ja vetäisin nassuuni seitikimpaleen (~100 kcal), 100g maitoa (~33 kcal) ja 150g wokkivihanneksia paistettuna rapsiöljyssä (~100 kcal, koska en tiedä rapsiöljyn kaloreita). Pakko myöntää, etten taaskaan ehtinyt kävellä teatterille. Join maitokahvinikin autossa (~10 kcal). Teatterilla meni tänään noin esityksen puolesta paremmin. Jokseenkin eilen nauroin enemmän. Tänään tunsin olevani huono ja typerä ja erittäin alhainen. Liekö ihminen ollenkaan. Kävin siinä sitten vessassa vähän itkuakin tuhertamassa. Niin, tiedän kyllä olevani säälittävä. Ei tarvitse kertoa uudestaan. Teatterilla söin 100g raejuustoa (~80 kcal) ja 80g tunaa (~81 kcal). Niin ja kahvi mustana (~5 kcal). Söin vähän myös kaikille tarjolla olevia taco sipsejä. En liikaa mutta toki enemmän, kuin 5 kpl. Tarkkaa lukua on vaikea sanoa, kun ne olivat niin tuhannen palasina. Niistä ~100 kcal ja liikaa suolaa elimistööni.


Pääsimme jo ennen klo 21 kotiin monen tunnin harjoitusten jälkeen. Piti särkeä rahaa, joten ostin Sisu pastillirasian. Oli jotain makeutettua huttua mutta kuinka vain. Yleensä en pidä makeutusaineista. Ksylitoli ja fruktoosi on kai ihan ok, muita vihaan. Makeutusaineet kuuluvat siihen sarjaan ravintoaineita, joita pelkään. Mutta joo, ~56 kcal. Kotona sitten aloitin taas ruokaorgiat. Kun sitä aloittaa niin lopettaa on vaikea. Tämä viikko on ollut juuri iltasyömisten vuoksi aivan katastrofaalinen. Mutta se loppuu tähän paikkaan. Eli siis ensin söin possua hiukkasen. Joku paistettu perusmöhkäle. Sen kanssa söin riisiä. Näistä ~200 kcal, koska riisiä oli todella vähän. Sitten tein kolmioleivän (~260 kcal) ja heti sen syötyäni söin paahdetun realin niillä tutuksi tulleilla mausteilla (~130 kcal). Syömisen piti loppua Alpro Soya vanilja vanukkaaseen (~120 kcal) mutta sitten söinkin lisäksi vielä Alpro Soya vadelma jogurtin (~100 kcal) ja aloin tekemään Blå Bandin valkosuklaa & nougat -moussea. Laitoin siihen liikaa maitoa, minkä vuoksi siitä tuli niin laimeaa, että lisäsin perunajauhoja. Sitten se alkoi näyttää hyvältä mutta maistua pahalta -> vaniliinisokeri lisäys ja mousse kylmyyteen saunan ajaksi. Mutta ei se saunan jälkeenkään miltään maistunut, vaikka vähän sitä maistelin. Tein rommikaakaokappuchinon (~90 kcal) ja laitoin sen päälle hiukkasen "moussea". Moussesta siis ~40 kcal, äiti söi moussen suurimmaksi osaksi. Siinä kaakaon aikana laskeskelin kaloreita ja hermostuin tietyistä asioista niin helvetisti, että huusin lopulta naama punaisena itseni ihan hikiseksi. Meni totaalisesti hermot, todellakin. Heitin mm. taskarin ja veitsenkin täydellä voimalla ties minne, kun tuntui, että pää vaan yksinkertaisesti nyt antaa kaiken romahdusaineiston tulla ulos. Kyllä kaikki sitten siinä hiljenivät. Laskin kalorit loppuun, vaikka hysteerinen kätenikään ei enää ollut vakaa. Sitten painuin suihkuun uudestaan.

Eli siis kummaa on, miten kaikki tuo paska mahtuu 1690:neen kcaloriin. Mahani on taas turpeana ja toivon, että se huomiseksi ehtii laskeutua, kun pitää olla liikkeellä. Mutta nyt lupaan, etten enää koskaan ahmi.
Olen tainnut lupailla aijemminkin mutta kun.. SE TUNNE ON KUVOTTAVA! Vatsaan sattuu ja vihaa itseänsä niin kovasti. Tämä viikko on ollut ruokahelvettiä. Päivät ovat olleet ihanan kepoisia mutta iltaisin olen syönyt. Eilen ja toissapäivänä söin vähemmän noin illalla, kuin tänään. Mutta kuten sanoin jo, asiat muuttuvat. Nimittäin ensi viikolla olen kesätöissä ja siellä en voi syödä liikaa. Seuraavan viikon olen Venäjällä ja sitten sen jälkeen puhaltavat aivan uudet tuulet! Elämäni muuttuu seuraavanlaiseksi :

Maanantai : Paastopäivä, jotta herkkupäivän syönti kompensoituisi. Paastopäivänä saa syödä 80g tunaa ('cause of proteins) ja yhden hedelmän / kasviksen. Tuna on pakollinen mutta hedelmä / kasvis syödään vain, jos on hillitön nälkä / himo syödä.
Tiistai : Peruspäivä eli 750 - 950 kcal.
Keskiviikko : Proteiinipäivä, jolloin saa syödä vain sellaisia ruokia, jossa on enemmän proteiinia, kuin hiilareita per 100 grammaa. Päivän saldo 600 - 690 kcal.
Torstai : Peruspäivä.
Perjantai : Peruspäivä.
Lauantai : Peruspäivä.
Sunnuntai : Herkkupäivä, jolloin kalorit korkeintaan 1700 kcal mutta mieluummin 1000 - 1500 kcal.

Ja minulla on niin vahva luotto, että Venäjän jälkeen kaikki onnistuu paremmin. Jotenkin tuntuu, että tämä viikko on ollut niin katastrofi, ettei se voi minään muuna jatkuakkaan ennen seuraavaa maanantaita. Hävettää huomenna mennä ylioppilasjuhliin, jos maha ei laskeudu. Ei kai maha tällä tavalla turvonnut olisikaan mutta kun söin tuon hiilarimoska paketin näin suht. lyhyeen aikaan. Kalorilaskuri väittäisi, ettei tänään pitäisi lihoa, eikä laihtua. Mutta vaikea uskoa. Huomenna näen taas puntarilla jonkin kamalan vitosella alkavan luvun. Juuri, kun tänä aamuna paino oli 49,7 kg. Mutta tavoite kuitekin on, että lähden Venäjälle painaen alle 50 kg. Niin ON tapahduttava ja pystyn toteuttamaan sen. Olen jo suunnitellutkin, miten tulen syömään kesätyöviikolla. Vaikkakaan se ei nyt auta tällä hetkellä, koska olisin niin halunnut lähteä juomaan huomenna viiniäni tiukka paita päällä. Että kun olisin nähnyt tuttuja niin nämä olisivat voineet ihmetellä, kuinka olen laihtunut (narsisti paskiainen). Mutta nyt en tiedä, riippuu ihan siitä, miten maha asettuu. Huvittaisi tavallaan olla huominen ihan syömättä mutta se ei onnistu. En nimittäin ala juomaan tyhjään mahaan. Nojoo, handlaan tämän mahan pois elokuussa oleviin häihin mennessä. Sitten saa dear-loving-cousin (jota en kuuteen vuoteen ainakaan ole nähnyt) katsella, että tämä tyttö omistaa mahattomuuden tai on ainakin häntä laihempi. Vaikka.. Ei sekään auta nyt huomiseen mitenkään.

Ja pakko nyt vihdoin mainita unesta, jonka olen nähnyt jo viikon alussa mutta josta en koskaan ole muistanut kirjoittaa. Se oli taas tällainen aamu-uni. Tiiviissä paketissa se meni niin, että olin juomassa jonakin yleisenä juomapäivänä ja olin thinspis paidassani laihana. Sen sijaan yläasteen luokkatoverini olivat lihoneet. Sitten tämä eräskin poika, joka vihasi minua silloin oli nyt suhteellisen turpea ja aivan mielinkielin minulle. Ja niin kai se m
enee, että kuvittelen saavani jotenkin paremman aseman muiden silmissä sitten, kun olen laiha. Enkä enää ole vanhojen tuttujen silmissä se sama Molly, kuin silloin, vaan minut hyväksytään tai jotain. Vaikka he ovat olleet elämässäni kaksi vuotta sitten, enkä edes tarvi heidän hyväksyntäänsä niin silti se tuntuisi niin hyvältä. Ja kuinka lonkkaluuni näkyivätkään kauniisti unessani. Ja sitten vielä siitä, että tiedän, mistä se uni oikein juontaa juurensa. Olen nimittäin huomenna menossa juomaan ja koko viikon olen yrittänyt (epäonnistuen) panostaa siihen, että näyttäisin sitten kaupungilla hyvältä. Juuri sen vuoksi, että vanhat tutut näkisivät laihtuneen Mollyn. Mutta just joo, nyt meninkin syömään. Ja huomenna olenkin taas suurempi, kuin 50 kg. Voi vitun kyynel.

Molly päättää tämän luvun tähän. Ulkona on kaunis kesäyö, kauniimpi, kuin kaikki maailman nicole richiet. Yöttömien öiden maassa on taivas yölläkin niin vaalea ja siksi voin erottaa niin selvästi vihreän nurmen ja viel
ä vihreämmät lehdet. Kaikissa vihreiden sävyissä ne luovat juuri sen mystisen tunnelman, josta olen puhunut jo pätkässä Sleepless in Oulu (päiväkirjamerkintö). Koko maailma on pysähtynyt, mikään ei liiku. Ulkona ei edes tuulikaan liikauta yhtäkään lehteä. Ja minä istun täällä sisällä ja katselen tuota seesteyttä, jota olen aina rakastanut. Hiljainen kesäyö, kun muut nukkuvat. Hienoimpia kokemuksia, joita ihminen voi tämän pohjoisen auringon ja kuun alla kokea. Jälleen mieleeni palaavat kännireissuni ja tällä kertaa kaipaan niitä. Ja tuota seesteyttä katsoessani voin unohtaa, mitä huominen tuo tullessaan. Kun minä turpeana kävelen pitkin kaupunkia kaatamassa lisää kaloreita itseeni - valkoviinin muodossa tällä kertaa. Ehkäpä saisinkin tällä kertaa hyvän humalan. Meillä kaikilla olisi ihanaa aikaa seesteisen kesäyön pikkutunneille asti. Eikä kukaan meistä itkisi tai tekisi typeryyksiä. Ja kokisimme jotain, mitä voisimme muistella kymmenenkin vuoden kuluttua kultaisella kaipauksella.

Niin, se on se aamuyö, mikä minusta tekee aina tällaisen. Tämä ei ole pelkkää sinistä bluesia vaan tällä hetkellä kuitenkin kohtuu syvän sinisen läpi näen elämän kaikki värit. Rakastan niitä kaikkia. Tunteita väreinä, tiedättekö.

torstai 29. toukokuuta 2008

Lord, Make Me Skinny!

Ihana Audrey Tautou taas kuvassa pitkästä aikaa. Mutta joo, tämä tulee olemaan lyhyt ja kuiva postaus ihan vaan siitä, kuinka voin sählätä pilalle kaksi paastopäivää. Ja toisaalta en edes välitä mitenkään liiaksi. Se, että onko se hyvä vai huono juttu - päättäkää aivan itse. Minusta on kiva olla ylistressaamatta mutta toisaalta välinpitämättömyys ei laihduta. Jeez, it's so hard!

Eli siis edellisen postauksen mässäytyksen jälkeen päätin pitää paastopäivän (+80g tunaa). Olisin voinutkin onnistua mutta empäs kuitenkaan. Aamulla Knorr Vie, 2 kuppia maitokahvia, teatterille en ehtinyt kävellä. Sitten teatterilla 0,5 l makuvettä (0 kcal), 80g tunaa ja kuppi kahvia mustana. Teatterilta sentään kävelin pois. Kotona tein vähän niinkuin palkinnoksi rommikaakaon sellaisesta jauheesta. Sitten iski kuitenkin vielä kammottavan myöhään sellainen makeanhimo, että tein sellaisesta jauhesekoitelmasta suklaamoussea. Äitini söi melkein puolet siitä mutta minulle jäi kuitenkin 220 kcal (saattaa mennä hiukkasen yläkanttiin, ehkä, vaan ei paljoa kuitenkaan). Olisikin jäänyt siihen niin en olisi valittanut. Sitten söin kuitenkin puolikkaan soijavanukkaan. Äidilleni taas markkinoin sen jämät. Sitten teki mieli suolaista niin paahdoin ruisleipää. Ensin yhden Realin rasvalla & juustolla. Sitten vielä puolikkaan - ja vielä sitten toisenkin puolikkaan! Eli siis yhteensä kaksi kokonaista Real ruisleipää, jotka kaikki maustettu Bregotilla (ruotsalainen rasva) ja 17% juustolla. Hiukkasen vitutti, kun paastopäivä päättyi lukemaan 850 kcal. Normaalipäivälle se olisi hyvä luku mutta nyt se vähän lannisti. Ja vielä kun ruokailun ajankohta sattui jäämään niin myöhäiseksi.

Tänään piti sitten korvata eilinen pitämällä tänään paastopäivä. Aamulla taas Knorr Vie shotti, lisäksi 100g rasvatonta maitoa. Iso maitokahvi x 2 päivän mittaan. Teatterille en muuten taaskaan ehtinyt kävellä. Autolla siis. Teatterilla kahvi mustana, calsium vettä (jokseenkin se calsium tuskin imeytyy, koska siinä vedessä ei ole lisättyä d-vitamiinia) ja 80g tunaa (proteiinin vuoksi). Kävelin kotiin lähes koko matkan. Loppumatkasta tulin tarakalla mutta what so ever, kotona söin ihan luvallisesti paprikan lopun, jottei se pilaannu. Sitten klo 23 jälkeen tuli viimeinen ateriani, kun en enää kestänyt sitä "pakko syödä jotain" -tunnetta. Valitsin kevyen vaihtoehdon ja tein seitipalasen keitettynä kalaliemikuution kanssa. Siitä 100 kcal. Lisukkeeksi tein 150g wokkivihanneksia, joihin laitoin rapsiöljyä pelottavan paljon. Siis todellisuudessahan öljy olisi ollut vähäistä mutta kun pelkään kuumennettua kasvirasvaakin. Kuumantaessa niistä tulee pahoja rasvoja. Että here I come, fattness! Wokki ei äkisti enää tuntunutkaan kevyeltä vaihtoehdolta. 150g wokkivihanneksia olisi alle 40 kcal mutta laitan nyt rasvan & maustepippurin takia 100 kcal sen hutun arvoksi. Mutta on yläkanttiin parempi laittaa kaloriarvot, kuin alakanttiin. Ja taas kerran olisin tyytynyt tähänkin päivän saldoon mutta sitten vielä paahdoin Realin, maustoin sen Bregotilla ja 17% juustolla. Tuo on näemmä uusi paheeni. Rakastan paahdettua ruisleipää noilla maustein. Samalla sitten vihaan itseäni, kun olen niin syöppö. Mutta what so ever, söin vielä soijavanukkaankin, 120 kcal. Kalorit ~670 kcal, mikä olisi normaalipäivälle alhainen luku. Mutta minuahan vituttaa, lihottaa, vähän surettaakin. Huomenna en aio paastoilla (niinkuin edellisetkään päivät olisivat olleet paastoa), koska en jaksa loputtomasti teatteri harkkoja vähällä energialla.

Ajattelin Venäjän jälkeen ottaa tavaksi pitää maanantaisin paastopäivä. Ja kotikatsomoissa ei nyt naureskella. Pystyisin kyllä siihen, vaikka hampaat irvessä. Juttu on nimittäin niin, että usein nautin paastopäivistä. Illat(!) onkin vähän hankalempia. Eihän nyt kumpanakaan näinä kahtena päivänä menneet kalorit yli mutta tulevat paastopäivät ovatkin sitten ehdottomia. Niihin saa kuulua kiinteänä ruokana vain 80g tunaa ('cause of proteins) ja mahdollisesti hedelmä tai vihannes, jos illalla on niin pirun vaikeaa. Kuten siis onkin. Maanantain paastopäivät sitten vähän korvaisi sunnuntain herkuttelua. Mutta that's that for today. Maha on edelleenkin täynnä mutta menen nukkumaan kuitenkin. Toivottavasti en huomenna herää mitenkään kammottavana tai turvonneena tai mitään. Tuosta ruokamäärästä ei turvotusta ainakaan pitäisi tulla. Äh, vituttaa vaan..

Ja väliaikatietona kerron, että jos saan jotenkin kännykältäni siirrettyä kuvia tietokoneelle niin sitten olisi tulossa kuvia minun massukastani. Olen ristinyt vatsani Päärynäksi, koska kyseisellä hedelmällä ja mahallani on muodon puolesta paljon yhteistä. Näette itse sitten kuvista, jos saan handlattua jonkun kuvansiirto ohjelman koneelleni. Kokeilin jo nyt ihan urakalla asiaa vaan en onnistunut. Puuttuu jotain ties mitä toimintoa. Mutta nyt olisin henkisesti valmis nakkaamaan pari horror kuvaa Päärynästäni kehiin. Mutta joo, huomenna taas syön ihan luvallisesti about 650 kcal. Jos nyt oletetaan, että juon 3 kuppia teetä/kahvia, että kalaliemikuutio lisää seitikimpaleeseen (~80 kcal) 20 kcal ja että wokkivihannekset ovat 100 kcal, kun ne paistaa rapsiöljyssä & maustaa pippurilla. Ja hei jos taas innostun syömään paahdetun Realin voilla ja juustolla (ei pliiiis) niin tulee 800 kcal. Äh, olisipa sitä laiha ilman pohtimatta joka ilta, mitä seuraavana päivänä saa syödä. Pyytäisin tätä juttua joululahjaksi, jos tietäisin, että olen itse ainoa, joka asiaan voi vaikuttaa. Ja minähän en voi syömisieni vahtaamista lopettaa, se on yksinkertaisesti totuus. Aika sad. Ja ihan btw (& aiheesta villasukkaan tai vähän kauemmaksi), toisaalta odotan sitä lauantaista ryyppäys tuokiota, toisaalta taas vaan mietin, että lauantai tulee olemaan 1200:n kcalorin päivä, jos huonosti menee ylioppilasjuhlissa, joissa saldo on 400 kcal. Sitten vielä on krapula ja sitten siitä heti maanantaina alkaa kesätyöt, joissa en tiedä, miten toteutan 2 paastopäivää muiden huomaamatta. Eikö olekkin elämäni rankkaa, ja ongelmani globaaleja ja surkeudessaan verrannollisia köyhyyteen, nälänhätään ja muutenkin yleiseen kaaokseen tuolla maissa kaukaisissa. Hahaa.

Aamen.

tiistai 27. toukokuuta 2008

~2805 kcal

Otsikko kertoo kaiken. Hupsista eipäs kerrokkaan. Nimittäin olen syönyt järkyttävästi yli kulutukseni MUTTA en ota siitä nyt stressiä. En kertakaikkiaan jaksa heti putkeen toista kolmen päivän hermoromahdusta ja läskiä oloa. Nyt on toki vähän aikaista tietenkin sanoa. Voi olla, että huomenaamuna kauhistun, jos näytän edelleenkin tynnyriltä. Nyt näytän ainakin aivan saatanallisen isolta. Päällä on juuri sellainen ylisyönnin jälkeinen tynnyrimäisyys. Olisi kamalasti asiaa mutten jaksa nyt kauheasti selitellä. Vaikka ehkäpä pitäisi, kun tästä blogista on ihan kivasti muodostunut pikkuinen terapiamuotoni. Ja mitä tulee puheterapiaan niin se ei koskaan kohdallani voisi olla tehokasta. Pari kertaa ollaan jo terapiaan pakolla viety mutta tämä likka ei puhu, vaikka kiduutettaisiin. Sillekkin on siis syynsä, ei pelkkä ylpeyteni. Mutta siitä en ainakaan tässä numerossa kerro mitään. Ei jaksa jankata.

Mutta takaisin aiheeseen. Nukahdin illalla myöhään ja aamulla heräsin hemmetin aikaisin. Nousin sängyssäni istumaan ja sitten laskeuduin takaisin. Kaikki alkoi tavallaan liukua silmissä, niinkuin silloin, kun on pahasti kännissä. Paine tuntui kerääntyvän päähän tai jotain. Nousin ylös sängystä mutten oikein kyennyt kävelemäänkään, kun veti niin pahasti vinoon askeleet. Olin siinä sitten maassa konttausasennossa puolisen minuuttia, kunnes tunne meni ohi. Kummallisuuksia siis heti aamutuimaan. Menin takaisin sänkyyni ja tämä oksettava liukuva tunne tuli pari kertaa vielä aamun mittaan. Ei ollut mukavaa. Ja voin kertoa, että asia ehkä pitäisi ottaa vakavasti mutta en vain jaksa. Luulen, melkeimpä pelkäänkin, että jotain ainetta puuttuu nyt aivoilta tai mistä lie puuttuukaan. Koska aamuinen ei ollut mitään normaaliaamun suuntaan. Hyvät minulle, cheers! Mutta eipä mitään. Nousin ylös sitten ihan melkein jo ajoissa - luetaan, että vain vähän jälkeen klo 12:00. Oli paha olo, oksetti. Välillä tuntui, että se aamuinen meinasi taas uusiutua. En saanut pilatesta tehtyä mutta annoin ihan suosiolla olla. En ollut välttämättä aivan voimissani.


Aamulla jogurtti ja Knorr Vie shotti (~95 kcal & 75 kcal). Välipalaksi 5 rasvaista kananugettia (~280 kcal). Olen vaan niin heikkona niihin. Enkä ole pitkään aikaan niitä syönytkään niin eipä tullut omantunnon tuskia. Lounaaksi 2,5 dl vihannessoppaa ja 100g raejuustoa (~75 kcal & 80 kcal). En voinut kävellä harkkoihin, kun olo oli mitä oli. Teatterilla tämä aamuinen olo tuntui taas vähän nostavan päätänsä. Tein sitten erään teatterilaisen kaurapuuroa (~180 kcal). Leseitä oli about desi ja maustoinkin sen jopa suolalla. Yleensä maustan mehukeitolla, koska pelkään suolaa. Hiilarit, suola ja rasva pelottavat minua. Hiilareista pelkään syntyvän pullamössövatsan, suolan pelkään sitovan vettä ja turvottavan, rasvan pelkään muodostuvan selluliitiksi suoraan mahaani, reisiini ja jenkkiksiini. Mutta back to this day. Elikkä lähdin kävelemään harkkojen jälkeen kotiin mutta energia ei riittänyt. Piti hälyttää kyyti vähän ennen kotia. Ja kotiin päästessä helvetti oli irti. Tiesin niin tapahtuvan ja huomenna vihaan itseäni tapahtuneen vuoksi. Tänään en nyt vielä jaksa. Ensiksi söin loput fitness murot. Normaaliannos on 30g mutta kun en jaksanut jakaa sitä annosta vielä viimeiseen satsiin niin sitä meni kahden annoksen verran (~320 kcal). Sitten tein täysjyvä paahtoleipää, 2 kpl, päällisinä juusto ja vähän margariinia. Myöhemmin meni vielä kolmas tällainen. Yhteensä about ~350 kcal. Seuraavaksi Alpro Soya vaniljavanukas (~120 kcal), 2 Alpen Light myslipatukkaa (~120 kcal), välipalakeksi (~130 kcal), jogurtti (~100 kcal) ja vielä 5 jäljelle jäänyttä kananugettia (~280 kcal). Kaikki parin tunnin aikana. Sitten vielä sisko toi kunnon mätöt kotiin. Lenkkimakkaraa, ranskiksia ja lihapullia. Ja minä likka pistelin nassuun kymmenisen ranskalaista, 4 lihapullaa ja puolikkaan pussin nuudeleita ketsupilla. Näistä laitoin ~600 kcal. Että jees jees. ~2805 kcal.

Nyt vaan sitten mietitään, miten tämä paska korvataan. Tästähän on siis pakostakin seuraamuksia. Kaksi paastopäivää olisi muuten hyvä mutta kun pelkään joutuvani säästöliekille. Ehkä hyvä idea olisi huominen paastota, lötköillä muutenkin ympäriinsä lötköissä vaatteissa. Vittu, tänään kun jo ehdin uskaltautua taas tiukkaan paitaan. Mutta joo, huomenna paasto, torstaina 500 kcal ja perjantaina 700 kcal. Sounds good for me. Jopa liiankin lepsulta ratkaisulta. Mutta en nyt viitsi vetäistä mitään paastoa, kun se sitten vaan laihduttaa vähemmän, jos kituuttaa totaalisella säästöliekillä. Teatterille aion kävellä ke-pe ja pilatesta joka päivä. Lauantaina sitten ylioppilasjuhlat, joissa vähän maistan jotain ruokaa. Kotona syön lounaan ja sitten kai saatan mennä kaupungille kumoamaan pullon viiniä. Tulisi tarpeeseen. Mutta näin sitten. Pakko onnistua. Kuvissa muuten Eva Green. Ja voin sanoa, että tämän päivän teksti on tyhjää täynnä mutta en vain jaksa mennä syvällisemmäksi näin umpiväsyneenä. Toisaalta taas pakko saada tämä ahmimisasia pois mielestä. Vaikka huomenna kohtaan taas kuvajaiseni peilistä niin miten vaan. Keskiviikkona oli tarkoitus astua puntarille mutta jos nyt lauantaina tekisi sen. Sunnuntaina en voikkaan, vaikka onkin 1.6, jolloin pitäisi laittaa välimittaus. Jos nimittäin lauantaina juon niin sunnuntaina en saa todellista lukemaa vaan jonkun nestehukkaisen ihanan pienen numeron, jota ei kuitenkaan voi uskoa. Elikkä näillä mennään ja hellurei. Pakko laihtua ennen Venäjää. Menen taas parin päivän omistuiseen maaniseen masennustilaan (ehkäpä se on sitä ahdistusta), jos luku ei ole 49:n puolella lauantaina.
Eva Green on järkyttävän ihana!

maanantai 26. toukokuuta 2008

'Oh well, whatever, nevermind'

Kuvassa ylhäällä Paz Vega, spanish beauty. Alhaalla Prakriti Maduro, jonka voi tosiaan tunnistaa Tuhkimotarinan Ninfaksi. Rakastuin silloin tuhkiksen aikaan Ninfan kroppaan. Toi olis niinkuin perfect goal.

Mitä sitten itseeni tulee? Hävettää edellinen postaus, saatana. Olisi pitänyt jo eilen postata jotain selitykseksi mutta oli kerrassaan huono päivä. Ei ollut henkistä voimaa kirjoittaa mitään. Luin muiden blogeja illanmittaan ja aina välillä palasi mieleeni joku juttu, jota siinä sitten aloin itkeskelemään. Ihan hyvästä kuitenkin itkeä, tiukempaa tekee, jos ei itkukaan tunnu tulevan. Itkulla saa kuitenkin jotain ulos. Sitä tavallaan puhdistuu, hetkeksi ainakin, ja sitten on parempi. Mutta oikaistaampas nyt asioita. Minulla ei ole häiriöitä, masentumia, ei mitään. Minä nyt sanon sen niin asia on sitten niin. Päätin niin ja aivan sama mitä muut ajattelevat. Minulla ei ole ongelmia niin enpäs aijo nyt olla mitenkään muka epätoivoinen tai jotain. Aina ei aurinko paista tähän risukasaan mutta jotain tasoa nyt kuitenkin. Olen terve, vaikkakin vähän pessimisti ja itsetunnoltani jokseenkin maanrakosessa. Well, whatever, nevermind.


Tuo edellinen postaus siis tuli toissapäivänä. Silloin meni aika vituilleen koko skaala. Ihan mitä vaan tuli perhe-elämään, syömisiin, omatuntoon, itsetuntoon - vituilleen. Minä aloin ihan kivasti syömäsuunnitelmaani toteuttamaan. Menin ystävälleni mutta koko ajan oli sellainen vipinä, että tarvitsen jotain mässytettävää. Katseltiin Lost jakso ja lähdin kotiin. Suunniteltu ruokaplan romuttui jo siinä vaih
eessa, kun päätin syödä uudelleen sitä kanaa, mitä äiti oli tehnyt. Laitoin kanan mikroon ja sen kasvispiirakan uuniin. Sitten alkoikin riitely, kun tajusin, että kusipää (isäksikin kutsuttu) aikoi katsoa euroviisut olohuoneessa. Minähän olin ajatellut, että katson niitä äidin ja ehkä siskon kanssa. En ymmärrä, kuinka äitini on edes saanut päähänsä, että viihtyisin kusipään kanssa samassa tilassa. Riita sitten paisui, minä heittelin vähän tavaroita huoneessani. Olo oli jo alkujaan niiiin turvonnut, että olin hysteerinen. Sehän näkyykin edellisestä postauksesta. Olin suorastaan järkyttynyt kaikesta. Mahani oli aivan valtavana, halusin katsoa euroviisut, äitikin niitä oli jo odottanut. Hän halusi euroviisuista tänä vuonna iloisen perhejuhlan. Mutta ongelma on, että me emme ole toimiva perhe. On typerää edes yrittää mitään sellaista. Joulukin menee aina vähän niin ja näin.

Minä nappasin sitten mikrosta sen hunajakana annoksen ja lähdin sen kanssa pihalle ovet paukkuen. En tainnut itkeä vielä. Työnsin sitten tarpeeksi pitkälle päästyäni sen haarukan kurkkuuni ja yritin niin kovasti oksentaa. Yritin ihan kunnolla mutta eipä sitä paljon mitään tullut. Niimpä sitten, on kai kohtaloni olla oppimatta oksentamaan. Toisaaltahan asia on hirveän hyvä. Mutta toisaalta sitten eihän taidosta olisi haittaa, jos sitä käyttäisi hyvinkin harvoin. Vain, kun on pakko. Ja silloin oli. Mutta niimpä sitten. Istahdin kivelle ja siinä vaiheessa en voinut olla itkemättä. Olisin nakannut kanat pusikkoon mutta kun olivat äitini tekemää ruokaa. Olisin tuntenut loukkaavani häntä, jos olisin ruuat nakannut menemään. Haarukkaa en enää voinut käyttää. Siinä sitten itkin, metsässä, söin kanaa paljain sormin. Halleluja, vihasin itseäni niin kovasti. Suureksi osaksi siitäkin syystä, että tunsin itseni niin turhaksi, pelkäksi esteeksi kaikkien tiellä. Lisäksi olin pilannut äidin illan. Kuinka pystyinkään olemaan niin huono lapsi. Enkä helvetti sentään ansaitse tätä, mitä minulla on. Olen liian mätä saamaan katon pääni päälle ja rakastavan äidin.

Tulin sitten kotiin kolmen biisin jo mentyä. Kusipää oli poistunut olohuoneesta. Äiti, sisko ja minä katsoimme euroviisuja ja mussutimme, kuin emakkosiat. Tai heidän syömisiään en tuomitse mutta itsestäni voin sanoa, että minuun kyllä upposi reilusti Taffel sipsejä ja karkkia. Lisäksi söin puolikkaan siitä kasvispiiraasta ja minttueskimoni. Niin ja rommikaakaokappuchinon vielä. Söin siis sunnuntain herkut jo lauantaina. Ja ihan tarkoituksella. Sama se oli. Sitten eilisen sain rauhassa paikata virheitäni. Söin aamupuuron mustikkasopalla, menin teatteriharkkoihin autolla (aamulla ei edes ehdi herätä niin, että kerkeisi kävellä) ja vasta lähemmäs klo 18.45 söin seuraavan kerran. Söin sitä nuudeli-kana-mörssiä, mikä oli tarkoitus syödä herkkupäivänä. Mutta nyt vaikka herkkupäiväni olikin peruuntunut niin se piti syödä jo senkin takia, että kana oli jääkaapissa sulaneena. Myönnettävä on, että söin toki reilusti sitä ruokaa. Mutta empäs sitten syönyt mitään muuta, joten se kompensoitui. Ja se ruoka on sellaista herkkua, että ei vituta, jos sen takia jää päivän muut ruuat syömättä.

Eilinen oli muuten aika pirun hankala päivä. Kun lähdin aamulla autosta
mennäkseni harkkoihin niin jo siinä vaiheessa tajuntaani iski, etten ole nyt aivan kokonainen. Olin totally wreck, voimaton, tunsin jo silloin, ettei taida harkoista tulla mitään. Lämppäröin laiskasti, tunsin, että hetkenä minä hyvänsä voisin vain romahtaa. Muistin eilisen metsäepisodin ja se palaili mieleeni. Vihasin itseäni ja elämääni. Teeppä siinä sitten näytelmä! Ja se, ettei sen tekeminen mennyt ihan putkeen. Ryhmä oli jaettu kahtia. Meidän puolisko sitten alkoi kyrsiintyä koko esitykseemme. Sitten aloin vähän kesken kohtauksen narisemaan ja sain aika kuuluvan valituksen, kun eräs toinen huusi, että "no miten sää vittu haluat sen tehdä!" Ja tyyppi kun on vielä sellainen, ettei hänen pinnansa niin helposti mene. Sitten kun aloin selittämään jotain, että 'kun mietin vaan ja plaa plaa plaa' yritin piipertää, kuin pikkuhiiri. Siltä ainakin tuntui. Yritin siinä selvittää vähän jotain, vaikkei minulle ollut ideaa siihen kohtaan. Ja sitten tämä eräs tyttö huutaa niin vittumaisesti, että "no älä valita, jos et vittu keksi parempaa ideaa." Siinä vaiheessa olin palasina. Heitin käsissäni pyörittelemäni sinitarran siihen pöydälle ja lähdin ovelle päin. Tämä ensimmäinen huutaja yritti vähän, että 'älä nyt suutu' mutta eipä mitään. Itku pääsi melkein heti, kun pääsin heidän silmistään. Kävelin pihalle auringonpaisteeseen. En viitsinyt jäädä siihen pihalle, kun harjoituspaikastamme näkyi suoraan siihen. Menin aidan ulkopuolelle, nojailin siihen. Istuin siis pyörätien laidalla, minulla ei ollut kenkiä jalassani. Ja itkin. Välillä yritin pidätellä, jos joku vaikka tulisi hakemaan minua. En halua itkeä ihmisten edessä. Mutta sitten oli pakko päästää kaikki purkautumaan ulos.

Itkin pitkään ja tunsin itseni niin syylliseksi. Mietin, ettei harkoista voi noin vaan ottaa paussia. Olin itse aiheuttamassa tilannetta. Mitä taas heidän huutoonsa tulee, niin eiväthän he voineet tietää, etten saatana vain kestäisi sitä. En silloin. Eivätkä he tienneet, että se oli vain viimeinen niitti, joka aiheutti romahduksen. En edes tiedä, kuinka pitkään istuin siellä pihalla. Mietin kaikenlaista. Tajusin taas, kuinka kukaan vaan ei välitä. Ohi kulki ihmisiä koko ajan. Eikä yksikään kysynyt mitään. Olivat, kuin minua ei siinä olisikaan. Eivät halunneet sotkeutua typerän pikku tytön asiaan, vaikka hän istuikin siinä ilman kenkiä. Ihmisiä vain ei kiinnosta. Enkä minä halua olla samanlainen. Jos minä joskus näen samanlaisen tapauksen niin aijon pysähtyä kysymään. Koin oikeastaan inhoa niitä ihmisiä kohtaan, jotka vain kävelivät katseet poispäin kääntäen. Eivät halunneet mitään sotkemaan heidän pikkuista elämäänsä. Itse en halua olla yhtä tunteeton. No, siinä vaiheessa, kun varjo tuli kohdalleni niin painuin takaisin sisälle. He pyysivät anteeksi, enkä vastannut. En olisi halunnut anteeksipyyntöjä. Mutta kuitenkin taukoni jälkeen ilma sisälläni puhdistui. Pääsin päivään mukaan. Vaikka ei se valoisa päivä ollut. Kotona vielä sain useamman itkukohtauksen. Vihasin elämää aika urakalla vielä silloinkin.


Tänään olen taas rakastanut jokea, kävellyt sen varrella. Olen ollut taas harkoissa ja puhunut taas J pojan kanssa. Minusta tuntui, että eräässä vaiheessa hän suorastaan unohti minut ja keskittyi vain ryhmämme coolimpiin jäseniin. Mutta näin sitten. Vaikka ei hän yhtä suloinen ole nykyään. Hänen tietty sympaattisuus.. No, se on aika sekunda juttu. Mutta joo, aamupalaksi Knorr Vie shotti ja vadelma jogurtti (~65 kcal & ~100 kcal). Välipalaksi salaatti (~54 kcal). Pilates olisi pitänyt tässä välissä tehdä mutten sitten ehtinyt. Että tässä nyt pitäisi vielä illalla jaksaa, vaikka aika naatti olenkin. Lounaaksi 2,5 dl vihannessoppaa ja 150g raejuustoa (~75 kcal & 120 kcal). Sitten kävelin teatterille, olin siellä ja jossain vaiheessa söin myslipatukan (~60 kcal). Kävelin kotiin. Matkalla oli nälkä mutta enemmän silleen himo ruokaan. Tätä nämä matalakaloriset päivät teettää. Kävin jopa kaupassa kotimatkan aikana mutten sitten ostanutkaan, kuin kertakäyttömukeja. Hyvä minä! Mutta sitten tulin kotiin ja täällä oli sellaista ihanaa spagettikastiketta. Jauheliha paistettu rasvassa. Otin sitä sellaiset 4 lusikallista, minkä jälkeen kieltäydyin, kun äiti kysyi, että keittääkö hän lisää spagettia. Sitten kuitenkin sisko tuli kotiin ja halusi spagettia. Luovat ratkaisut kehiin. Keitin 20g soijarouhetta, niinkuin suunnitelmaani kuului. Laitoin siihen kauhallisen kastiketta ja ison haarukallisen spagettia. Voila! Kaloreita about ~200 tai ainakin toivon niin. Toivossa on kiva elää, joskin nyt on ihan kamalan läski olo. Ja pakko vielä syödä yksi päärynä, ettei se ehdi pilaantua. Siitä vielä ~70 kcal. Tolleen. En ala edes laskemaan hiilareita tai protksuja, kun en tiedä, mikä tämän soija-spagetti-kastike mörssin arvo on. Eli näin ollen ~745 kcal, vittu sentään. Eihän luvussa muuten olisi mitään mutta kun piti olla kevyempi päivä. Normaalipäiväksi tämä olisi unelma mutta maanantain tulisi olla viikonloppu mörssäyksien takia kevyt. Mutta näin tänään. Olo on päärynämäinen, sanalla sanoen läski. En nyt mitenkään kelli säälissäni mutta oloani en vain voi tuntea nyt eriksi. Ja olo johtuu siitä spagetista ja kastikkeen rasvasta. Pelkään hiilareita ja sitä, että ne turvottavat minut ihan palloksi. Toivottavasti huomenna heräisin ja peiliin katsoessa tajuaisin olevani juuri hyvä näin. Harmi, että sitä tuskin tapahtuu. Mutta tämä menee nyt mörssäämään sen päärynän ja sitten vähän harrastamaan pilatesta.

lauantai 24. toukokuuta 2008

Ahistaa-ahistaa-ahistaa

Helvetin hieno otsikko ja sitä rataa. Kate Moss ja sen unelmakroppa ovat suolaa haavoihin, jotka ovat nyt päässeet aika pahoiksi. Enkä käsitä, miten saan nyt kaiken kirjoitettua ulos tässä olotilassa. Käteni tärisevät, eikä kahvia voi nyt syyttää. Syy on tuo maha. Se on niin suuri. Niinkuin pullataikina, ei, en halua olla tässä kropassa sekuntiakaan. Katselen tuolla ulkona, kuinka kaunis maailma on auringonvalossa. Juon teetä ja juttelen laihan kaverini kanssa. Hiukseni ovat niin kuumat, kun aurinko niitä lämmittää. Mutta sillä sekunnilla kun vaan jään yksin niin heti alkaa hirveä tunne.. Tämä on kai kolmas päivä putkeen, kun on ollut tällainen olo. Olo ei ole ollut minussa aivan tauotta mutta käväissyt kuitenkin joka päivä. Vaikkakin tänään se on jotenkin sitä luokkaa, että yritin taas oksentaa. Taaskaan en onnistunut. Luovutin jo melkein yrittämättä. Ei olisi ollut järkeäkään oksentaa.

Ja nyt on taas meno sellaista, että pelkään taas että pääni sisässä sikiää pieni anoreksian poikanen. Ehkä vielä tällä hetkellä olen noin about normaali ruokailija mutta sellainen pieni ääni tavallaan väittää aina syödessä, ettei pitäisi laittaa sitä ruokaa suuhun, ilmankin pärjää. Että sen ruuan voisi jättää väliin. Tiedän, ettei syömättömyys ole hyväksi ja että se laihduttaa ihan pirullisen hitaasti. Inhottaa vaan tämä syöminen. Ja nyt kun ruokahalunikin on palannut - tai ehkä se on menkkojen vika. Ne sitten tulivat, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Erittäin niukkina ja täysin kivuttomina. Toivottavasti tämän hetkinen turpea muotoni on sitten menkkojen syytä, koska en kestä, jos maha on vielä tällainen niiden mentyäkin. Pää on räjähtämispisteessä vähän jokaisen suuntaan. Olen aika maaninen, hengittelen syvään, pelkään turpoavani ja siltikin syön.


Mutta jotta asia selkiytyisi, niin aloitetaan alusta. Edellisen postauksen syönnit menivät
kin iltaa kohden täysin vituilleen. Teatterilla oli sellainen juttu, johon liitty tarjoilu. Söin about 7-8 kaurakeksiä, pari sipsiä ja kourallisen karkkeja. Palan painikkeeksi kuppi lantrattua sokerimehua. Voi helvetti sentään, olisin voinut ottaa niitä viinirypäleitä. Mutta ei. Nämäkään eväät eivät riittäneet. Kävelin kotiin makuunin kautta. Tulos: 3 elokuvaa ja ehkäpä 200g irtokarkkia. Karttelin kyllä kiitettävästi suklaata, sitä ei liikaa tullut. Siltikin. Nautiskelin karkit huonolla omatunnolla katollani istuen - söin karkkeja oikeastaan jo matkalla. Sitten karkkien jälkeen se caesar salaatti, joka minulla oli kyllä lupa syödä mutta päivä nyt oli niin pilalla, ettei olisi pitänyt. Vaan eipä sekään riittänyt. Söin leipäkoneella tehdyn kolmioleivän (~280 kcal) ja vielä runsaan annoksen fitness muroja (yli 160 kcal). Olo oli ahdistunut. Oli pakko elää eilinen nesteillä. En edes vaivautunut tonnikalaa syömään. Vitut proteiineista, kun on tällainen kuitenkin. Nassuun meni siis 7 dl täysmehua, knorrin vihannes & marja shotti, 2 kuppia teetä ja yksi kuppi kahvia maidolla. ~340 kcal.

Suunnittelin sellaisen mahtavan tämän & ensiviikon ruokalistan. Meinasin onnistua, joo, toki. Euroviisut pilaavat elämäni. Äiti haluaa katsoa ne kanssani, mikä on ok. Mutta repsahdin jo teatteriharkoissa (tänään siis) syömään about 7 kaurakeksiä, vaikka söin niin tukevan aamiaisen, että olisin pärjännyt hyvin kuppikeitolla. Aamulla siis ruispuuroa mustikkasopalla ja 100g soijajogurttia vadelmilla. Teatterilla ne keksit ja kuppikeitto + kuppi teetä ja kahvia. Nyt olen täällä kotona ja olen syönyt lisää kaurakeksejä ja vähän karkkia (siis oikeasti vain pari) ja olo on kuin kuolevalla. Kesken tämän postauksen kävin syömässä haarukallisen hunajakanaa ja kohta menen uudestaan. Kalorit nyt about 600 enkä ole syönyt vielä edes lounasta. Illalla pitäisi syödä euroviisujen aikaan. Puolikas kasvispiiras ja salaatti. Tämän jälkeen kalorit olisivat 837. Päätin, että saan syödä vain kymmenen keksiä, yhden joka toisen biisin välein. Karkkia syön takuulla hieman, vaikka yrittäisinkin pitäytyä. Sipsejä ehkä 5 kpl mutta se on maksimi. Yritän pitäytyä niistäkin. Jos nyt kuitenkin annan karkeille arvoksi 100 kcal ja sipseille 50 kcal niin loppusumma olisi 1180 kcal. Tiedän, etten saisi hermostua. Eihän se tavallaan yli mene. Mutta pelkään niin lihovani. Pelkään asiaa, ahdistun asiasta, käteni tärisevät ahdistuksesta. Ja samalla ahdistun siitä, että minua inhottaa tuntea persluuni niin selvästi.


Onko tämä oikeasti syömishäiriötä? Tämä on kysymys, siihen saa vastata. Koska en osaa ajatella tätä sellaisena. Minähän syön enkä edes oksenna. Mutta ei tämä taida ihan normaaliakaan olla. Mietin tässä pari päivää sitten, että ehkä minulla olisi taipumusta syömishäiriöiseen käyttäytymiseen. Olen perfektionisti vain ihan pienessä määrin. En sillä tavoin, kuin monet anorektikot tuntuvat olevan (en siis väitä itse olevanikaan, ei hätää). Olin huono koulussa, yhdeksännen luokan keväällä lintsasin enemmän, kuin olin paikalla. Silloin taisin olla vähän masentunutkin - siinä toinen juttu, mitä en oikein osaa käsitellä. Mutta ala-asteella minulla oli pitkään sellainen toive, että painaisin 29kg. Tämä loppui vasta kesänä, ennen kuin menin seitsemännelle. Näin noin itseni pituisen tyypin, joka painoi sen verran ja oli ruma luukasa. En halunnut sellaiseksi. Sitten myöhemmin minulla on ollut sellainen, että olen halunnut olla 39kg. Nyt haluan vain vittu sentään olla 44kg keijukainen, BMI 17 ja onnellinen. Olen alusta asti tiennyt, ettei laihuus tee minusta erilaista ihmistä. Ei se tee yhtäkkiä minusta niin hilpakkaheijaa iloista ja veikeää. Ei edes edistä asiaa. Mutta minun täytyy olla laiha, jotta edes voin olla itsessäni.

Masennus on tosiaan toinen juttu. En tiedä kärsinkö sitten siitä. Välillä tavallaan myönnän itselleni, että ehkä olen vähän blue. Mutta sitten toisaalta minusta tuntuu väärältä, että sanoisin olevani masentunut. Eihän minulla edes ole ongelmia. Minä istun tässä tietokoneen ääressä, elän hyvinvointivaltiossa, miksen minä hymyile! Ei tällainen saa sanoa olevansa masentunut. Olisin edes alkoholisti, jolla menee huonosti. Ehkä sitten voisi masentaa. Olisi joku syy, ongelma. Vaan ei ole. Minä en ole masentunut. Minulla ei ole syömishäiriötä. Näin sanoen minulla ei ole mitään ongelmaa minkään kanssa. Jos olisi niin lakaisisin kai sen maton alle. Mutta ei ole. Ahdistaa aika helvetisti mutta mitään en myönnä. En halua kylpeä säälissä, en itseni enkä muiden. Haluaisin vaan olla onnellinen, vaikka sitten koossa 42. Ja taas toisinaan vain ajattelen ansaitsevani tämän. Olen aika paska ihminen, mitä hyvää maailman siis minulle pitäisi antaa. Ja onhan minulla hyvääkin. Joskin tuntuu, etten sitäkään ansaitsisi.

torstai 22. toukokuuta 2008

< 50 kg

Otsikko kertoo kaiken! Myös kai sen, että olen aivan täpinöissäni!! Aamupaino oli 49,9 kg. Tiedän, että se on pyöristettynä 50 kg mutta minä en välitä. Nyt olen 50:n paremmalla puolella. BMI nyt 19,7.

Edellisen postauksen syömingit e
ivät menneet aivan niin kevyesti, kuin piti. Aamulla söin jogurttia, kuten piti. Sitten join mehua päivänmittaan mutta vain 3dl. Söin sen 80g tonnikalaa, joka myös oli luvallista. En halunnut pelkkää hiilaripäivää. Illalla kuitenkin teatterin jälkeen olin aika nuupahtanut ja söinkin sitten 350g jogurttia, pari lusikallista pinaattisoppaa ja kupin rooibis teetä. Yhteensä ~670 kcal, ~52g prot, ~87g hh, ~10g rasva. Mutta en hermostu, vaikka noiden lisäksi silloin illalla teki mielettömästi mieli leipäkoneella tehtyä kolmioleipääkin vielä. Ihan hyvä vaan huomata, että teki mieli ruokaa. Se on kai tuo yksi söymätön päivä helppo minulle mutta näemmä toinen alkaa jo olla vaikeampi. Hyvä tietää. Nyt en voi alkaa pelleilemään syömiseni kanssa. Koska jos pystyisin olemaan syömättä pidempäänkin niin alkaisin helposti ajattelemaan, että 'pidämpä itselleni kisan ja katson, kuinka pitkään voin olla ilman ruokaa'. Pitäisin jotain viikon tonnikala paastoja ja sellaista. But it's a big no-no. Molly pysyy edelleen syövien kirjoissa.

Hyvä sinälläänkin, että söin sitä jogurttia. Ostan niin helposti jogurttia, että sitä aina kertyy. Ja nyt pitäisi kaikki syödä ennen Venäjälle lähtöä. En voi syödä montaa jogurttia päivässä. Niimpä laskin, että joka päivä pitäisi nyt syödä yksi jogurtti, jos sunnuntaita ei lasketa. Sunnuntaina on herkkupäivä niin pitää elää muiden ruokien suhteen erittäin kevyesti. Ainakin sain yllämainittuna päivänä syötyä sen litran yoggi jogurtin loppuun. Siitäkin pisteet. Mutta joo, pitäisi syödä niin paljon pois ruokia ennen Venäjää. Salaatit, hedelmät, jogurtit, raejuusto, pakasteesta sellainen Grandiosa piiras, mustikkakeitto, Knorrin vihannessosekeitto. Eli helpointa nyt oli suunnitella tämän & ensi viikon lounaat jo valmiiksi. Lisäksi pari sääntöä näille viikoille. 1) Joka päivä 1 x jogurtti. 2) Joka aamu Knorr Vie hedelmä-vihannes shotti. 3) Joka päivä salaattia, kunnes ainekset loppuvat. Eilen tarkistin kaikkien ruokien päivämäärät, jotta sain sitten vaivoin laadittua syöntisuunnitelmaa.

Eilen oli varsin onnistunut päivä. Hiilareita toki aivan liikaa mutta muuten. Liikuinkin ihan kivasti. Kävelen nykyään teatterille ja takaisin vaikka väkisin, ellei liian kiire tule tai sää ole huono. Kävelen, vaikka toisen jalkani taive on siinä parin kilsan jälkeen aivan kuollut. Siinä taitaa olla rasitusvamma. Kasvatan vaikka kivunsietokynnystä ja tälleen. Tarvitsen liikuntaa. Eilen söin aamupalaksi Fitness muroja, jotka ovat oikeasti epäterveellisiä ja tiedän sen. Paljon suolaa, sokeria ja hiilareita. Mutta ne Fitness & Yogurtit ovat vaan niin pirun hyviä. Mietin, että pitäisi kokeilla Allbranin vastaavia. Niissä on jotain ~50 kcal vähemmän annosta kohti. Joo, välipalaksi kumkvatteja ja Alpro Soya vaniljajogurtti. Ehdottomasti paras maku, rakastan. Lounaaksi 100g pakasteesta vihannesrisottoa, johon lisäsin 40g tunaa. Sitten salaatti, jossa 80g tomaattia, 40g paprikaa, 20g lehtisalaattia ja 20g salaattikastiketta. Salaattikastiketta on aina tuota määrää vähemmän mutta sitä on vaikea puntaroida niin pidän aina tuon 20g sitä mössöä. Kävelin teatterille. Siellä join Jaffa Smoothien, joka oli kieltämättä ihan ok. Ei kuitenkaan mikään seuraava kestosuosikki (Frezza Mocan korvaajaksi siis ei ole). Kävelin kotiin hiljakseltaan, vasen jalkani oli jo puolessa matkassa aivan kuollut. Äitini oli juuri autolla liikenteessä mutta sinnikkästi pakotin itseni kävelemään, vaikka kyytiä ei ole koskaan ollut helpompi saada. Kotona sitten söin 80g vaaleaa tunaa, vaikka kello olikin jo jotain 22 and something. Soijajogurttia söinkin sitten vielä jälkeen keskiyön. Vaan sen jälkeen tein tunnin pilatesta, joten who cares.

Näin jotain toisaalta niin mahtavaa unta tänä yönä. Tai ehkä näin ennemminkin aamusta sen unen. Olisin vain halunnut jatkaa sitä. Jatkaa ja jatkaa ikuisuuksiin. Olin Bonnie Parker mutta ilman Clyde Barrow'ta. Bonnie ja Clydehan olivat tuolloin muinoin pankkirosvo pariskunta Teksasin tietämiltä - vai mistä lienee. Katsoin aivan vasta sen 60-luvulla tehdyn Bonnie & Clyden ja siitä kai uneni saikin
alkunsa. Tämän postauksen kuvat ovat siitä elokuvasta. Faye Dunaway as Bonnie Parker & Warren Beatty as Clyde Barrow. Faye on elokuvassa niin ihanan laiha ja tyylikäs ja kaunis. Fayen voi bongata vaikkapa Deppin leffasta Arizona Dream mutta siinä hän on jo vanhempi. Bonniena hän on täydellinen kaunotar. Minä sen sijaan olin itseni näköinen Bonnie, eikä minulla ollut Clydea. En muista unestani yhtään varsinaista ryöstöä tai tappoa mutta kovasti me pakenimme. Välillä majoituimme jonnekkin äitini kanssa ja kaikki tiesivät, että olin Bonnie. Ja olin niin kovis kyllä. Ehkä tämä oli jokin unelmauni. Vaikkakaan pakeneminen olisi erittäinkin perseestä. Minulla näitä pakenemisunia muuten riittää, kertookohan se jotain siitä, että omassakin elämässä pakenen jotain? Mutta takaisin uneen. Eli loppupäässä unta olin menossa aittamaiseen baariin. Minulla ei ollut rahaa mutta halusin silti kahvia. Katselin listaa ja siinä oli kahvi : 1,5 € mutta sen alapuolella luki zen-kahvi : 0 €. Naureskelin vähän, että miten zen-kahvi on ilmainen, onko se jotain henkistä kahvia. Mutta ei, saisin kahvin ilmaiseksi pientä työskentelyä vastaan. Aloin siis työskennellä. Tässä vaiheessa kuitenkin tajusin jotenkin, että kohta joku oli tulossa ottamaan minut kiinni sieltä aitasta. Katsoin ikkunasta ja näin 2 siviilipoliisia. Ei mitään uniformuja, jostain vain tiesin, että he ovat poliiseja. Menin vastakkaisen seinän ikkunalle ja ikkuna oli jotenkin rikki. Sain sen oudolla tapaa leikattua auki. Mutta juuri kun hyppäsin ikkunasta niin kulman takaa tuli ne kaksi poliisia. Toinen pitkä ja vähän parrakas, toinen punkero ja jokseenkin Potterin Vernon sedän näköinen. Lähdin juoksemaan. Kaikkialla oli peltoa, kaaduin, jäin kiinni. Tässä vaiheessa voisin vaikka katkaista. Paras osuus tuli jo. Se oli mielenkiintoinen uni. Ja mitä minuun tulee niin selvästi katselen liikaa elokuvia.

Takaisin syömisiin. Rikon nimittäin tänäänkin sääntöä. Kun kahvilan minttukaakaota ja stockmannin caesar salaattia ei saisi syödä samalla viikolla niin nyt syön molemmat ja vieläpä sama
n päivän aikana. Mutta suunnittelin päivän niin, että ne mahtuvat menyyn. Aamupalani olenkin jo syönyt. Soijajogurttia vadelmilla. Lounaaksi teen litran Knorrin kirkasta juuressoppaa, johon nakkaan 40g keitettyä soijaa. Varmaan aika nam. Lisäksi sitten salaattia, jossa 40g tomaattia, 20g paprikaa, 20g lehtisalaattia ja 20g salaattikastiketta. Pilatesta en ehdin tehdä, vaikka niin suunnittelin. Taitaa taas siirtyä illalle. Tunnin päästä nimittäin pitää lähteä kävelemään teatterille. Teatterilla syön caesar salaatin, jolle olen antanut arvoksi 150 kcal, vaikka totuus voi olla hieman kurjempi. Teatterin jälkeen käyn kaverin tai ehkä jopa kavereiden kanssa kahvilassa ja juon minttukaakaon kermavaahdolla. Laitoin arvoksi ~350 kcal. Kävelen kotiin ja iltapalaksi syön Knorr keiton loput. En tosiaan jaksa litraa vetäistä nassuun kerralla. Sitten vielä extrana kahvit ja teet. Laitan lopullisen saldon ensi postauksessa. Vaikka jo etukäteen voin sanoa, että en tiedä caesar salaatin ja minttukaakaon arvoja, joten niistä tulisi hiilareita rutkasti lisää. Mutta en kirjaa niitä ylös, kun en kerran tiedä. Kalorit viitsii arvata mutta muuta ei. Tässä vielä Faye ja Warren as Bonnie and Clyde.

maanantai 19. toukokuuta 2008

Blues About Not Eating

Kuvissa MKO ja Nicole. Kaikki tunnistaakin. Rakastan heidän tyylejään ja noita laihoja koipia niin eniten. Nicolella on lisäksi kivat silmät ja MKO:lla maailman ihanimmat, pitkät, laineikkaat hippihiukset.

Mutta se heistä. Minua ahdistaa. Taas.
Vituttaa vieläkin se pizza, jota söin teatterilla viinin jälkeen. Vituttaa, kun herkkupäivä meni niin krapula syömiseksi. Ok, pahemminkin olisi voinut mennä. Olisin voinut syödä 2500 kcal tai jotain. Nyt saatoin jopa lopettaa siinä vaiheessa, kun plakkarissa oli 2000 kcal. Vituttaa siltikin. Tänään sitten otin suht. kevyen ruokalistan. ~630 kcal, ~55g prot, ~79g hh, ~11g rasvaa. Ja minun pitäisi olla tyytyväinen mutten ole. Proteiinit ja hiilaritkin ovat kohdallaan. Vituttaa siltikin. Pelottaa myös. En viitsi mennä puntarille, en ole jaksanut harrastaa liikuntaa. En edes pilatesta. Hyvin pienessä määrin olen kävellyt. Sisko sanoo, että on sairasta laskea kaloreita. No, laskin jo joka tapauksessa, että hänen leipäateriassa oli vähintään 540 kcal. Että ihan kannattavaa on tajuta, ettei voi syödä neljää paahtoleipää margariinilla, juustolla ja keittokinkku leikkeleellä.

Ostin kaupasta pikakahvia kaiken muun ohella. Huvittaisi lopettaa kokonaan syöminen. Onneksi kotona on niin paljon safkaa, että pakostakin on syötävä. Tekisi mieli vaan ihan huvin vuoksi pitää paastopäivä nesteillä. Viimeksi oli mukavaa, vaikka söinkin lisäksi tunaa ja päärynän sekä omenan. Huomenna syön 4 kumkvattia, 2 annosta jotain jogurttia (valinnanvaraa on), 80g vaaleaa tonnikalaa ja litran mehua. Mehusta 360 kcal, tonnikalasta vähän päälle 80 kcal. Kalorit jää alle se
n, mitä saisin syödä. Alle sen, mitä sääntöjeni mukaan pitäisi syödä. Mutta huvittaa nyt vaan testailla kestävyyttäni, olla ylpeä edes tahdonvoimastani. Vaikka sitä tämä nyt ei kovin paljoa vaadi. Ei tee mieli syödä. Ruoka on edelleenkin syödessä hyvää. Sitä vaan ei enää himoitse ruokailun ulkopuolella. Ostin muuten sunnuntain herkutkin jo. Jotain suklaamoussea, joka vatkataan jauheesta ~330 kcal ja minttu eskimo ~102 kcal. Sitten teen rommikaakaokappuchinon ~90 kcal ja syön nuudeleitä hunajakana & ruokakerma -kastikkeella. Nam. Muuta en sunnuntaina syö. Tai ehkä salaattia korkeintaan.

Ja minua pelottaa. Menkat on missälie. Vaikka niiden ei olisi pitänyt laihdutuksen takia lähteä. Syön terveellisesti enkä edes kovin vähää, paitsi näin satunnaisesti, kuten tänään. Ja huomenna. Ja viikko sitten "paastopäivänä". Mutta siis todella. Pelkään sairaalloisesti osteoporoosiriskiä. En halua niitä helvetin lasiluita. Syön kalsiumia luultavasti suositustakin enemmän. Pelkään lihovani. En siitä kalsiumista, vaan kaikesta muusta. Ahdistaa aika kovasti. Päätin taas kerran unohtaa A:n ja taas kerran huomaan, että eihän siitä mitään tule. Hän lähtee teatteriporukan mukana Venäjälle, kuten minäkin. Hänellä on taas juttua ympäriinsä, mahdollisesti jopa kahden tytön kanssa. Molemmat nättejä. Toinen on oikeastaan kauniskin. Erittäin tumma ja puoliksi ulkomaalainen. Villiä huhua lentelee, että A:lla ja hänellä olisi vähän jotain pientä meneillään. Ja minua vituttaa. Haluaisin ehkäpä jopa olla tämän kyseisen tytön kaveri. Ja toisaalta haluaisin olla taka-alalla tässä koko elämässä ja lopettaa vatsan sisään vetämisen. En kykene olemaan missään seurassa, jos en hiukkasen vedä vatsaani sisään. Kukaan laihaa kaveria lukuunottamatta ei edes huomaa laihtumistani. Jopa minä olen alkanut huomaamaan. Yksi positiivinen asia: laihalla kaverilla ja minulla menee nyt yhtä hyvin, kuin parhaina aikoinamme. Love her. Hän on tärkeä. Toivottavasti ei taas pian jotenkin möksähdä minulle.

En ole siis liikkunut, en lukenut kirjoja. Olen katsonut urakalla elokuvia ja yrittänyt uppoutua niiden maailmaan. Nicole Kidman elokuvassa The Hours.. Luoja, se on thinspaavaa se. Mutta minulla on muuten ihan oikeakin ongelma, eikä se nyt ole se, että meinaan erakoitua. Ongelma on se, että lähden Venäjälle. Ja odotan sitä niin kovasti ja muistan kuitenkin samalla ne ruuat. Rasvaa, sokeria, lisää sokeria, vielä vähän rasvaa. Inhottaa ajatellakkin, että lähden sinne tuhoamaan laihdutuksen tulokset. Viikko siellä lihottaa hirveästi. Muistan, kuinka viime kerralla alkoi housut käydä tiukiksi joillakin tytöillä. Minä vaan haluan olla laiha, kaunis, A:n sylissä, laihan ystävän kanssa väleissä ihan ikuisesti. Jostain syystä mieleni tekee koko ajan polttaa. Vielä viikko sitten olisi mieleni tehnyt vain juoda viiniä. Ihan joka välissä. Mieleni tekee karata tätä maailmaa jonnekkin. Ja sieltä tämä tunne taas nousee. Haluan olla humalassa. Laiha pieni kännipää. Älkääkä välittäkö, jos ette ymmärrä tekstistä mitään. Tämä on joku tällainen extempore purkaus siitä, kuinka voi pientä ihmistä ahdistaa lihavuus ja pelottaa lihominen. Siitä, kuinka ei tekisi mieli syödä.. Ongelma se on sekin, kun ei ole mielihaluja mihinkään. Ei elämäänkään liiaksi asti.

sunnuntai 18. toukokuuta 2008

White Wine

Haluan Jessica Stamiksi. Hän kuvassa tänään. Ja nyt suoriudutaan nopeasti tästä tekstistä. Eli paastopäivä meni hyvin. Ei tehnyt edes mieli syödä. Tunsin olevani tuuliajolla alkupäivän mutta sitten päivä muuttui esityksen jälkeen uskomattoman hienoksi. Jokseenkaan en sinä yönä nukahtanut. Klo 06:45 (?) kyllästyin sängyssä pyörimiseen ja aloin katsomaan Platoonia. Tässä nyt sitten olen pari päivää setvinyt leffaa päässäni. On se hieno kokemus katsoa Platoon, suosittelen. Kerrankin Charlie Sheen on muutakin, kuin pelkästään se typerä ilme. Platoonissa hän on Näyttelijä.

Paaston jälkeen söin seuraavana päivänä ~929 kcal, joista aivan liikaa hiilareita ja aivan liian vähän protskua. Eilen sitten oli teatterilla juhlat. Söin eilen aamulla Fitness muroja, lounaaksi vähän riisiä ja 80g tunaa & 50g raejuustoa. Tein mahtavaa kauralese-jogurtti-etc smoothia, jota itse ei ollut tarkoitus syödä. No, sorruin sitten kuitenkin syömään sitä jopa perheenkin ruokaa. Olimme pitkästä aikaa koko perhe pöydässä. Tai siis isosisko ei ollut, ei asu kotona. Isä oli helvetin päissään ja se nakattiin ulkoruokintaan. Eli siis minä, pikkusisko ja äiti söimme. En tuntenut edes huonoa omatuntoa syömäsestäni. Kaloreita kuitenkin juodessa tulisi. Söin pari lusikallista makaronia, lähes kokonaisen perunan ja jauhelihakastiketta. Ihan kivaa muonaa. Sitten otin lasillisen smoothia, joka oli sekin oikein herkullista. Olin ihan ylpeä itsestäni. Lähdin taidekoululle, katsoin pari esitystä ja sitten alkoi tällainen improtilaisuus-wuhuu-huljuttelu. Oli ihan mielettömän hauskaa. Ja teatterihan on fyysinen laji, että kaloreitakin kaiketi kului.

Haluan sanoa edellisestä pari sanaa. Eli siis on tällaista laadutonta nuorisoteatteria, jossa ei käytetä tasoja ja liikutaan aivan minimisti. Mutta oikeasti tekeminen lähtee kropasta, ei siitä, mitä suu puhuu. Teatteri ON fyysinen laji. Tämän hetkinen näytelmämme on aivan hullua hyppelyä ja muuta. Ihan siinä on kuollut, kun esitys loppuu.

No, eilen sitten improamisen jälkeen oli viini momentti. Join pullon valkoviiniä, jossa on 520-580 kcal. En muista enää. Jotain siltä väliltä. Olin päissäni, vaikkakin vähän alakuloinen koko illan. Loppua kohti vähän nousi. Yleensä emme ole väleissä laihan kaverin kanssa, kun olemme päissään. Mutta nyt oikein sovimme, että ei mitään draamaa sinä iltana. Ja tulimme toimeen mahtavasti. Laihan kaverin mielestä minä olen unelmamitoissa.. Johan on aikoihin eletty. Hän on luoja-sentään-herra-paratkoon niiiin laiha. Ja sitten hän vaihtaisi vartalonsa minun vartaloon, joka on puolitoista kertaa hänen kroppansa kokoinen. J boy ei hengannut kanssani, enkä sinällään pahastunut. Huomasin ensimmäistä kertaa näin selvästi, että ballerina ystävä on aivan mielettömän mahtava. Ihanaa omistaa ystävä. Ja laiha kaveri - hänestä en luopuisi.

Sitten jossain vaiheessa tilattiin pizzaa. Söin salaatin ja tosi ohuen palasen kasvispizzaa. Olisikin jäänyt siihen. Sitten paljon myöhemmin söin 2-4 palaa, illalla. Omatunto niistä ei mitenkään hyvää. Ei ollut se pizza edes hyvää niin hah! Olin vaan nälkäinen tai jotain. Söin päivällä vähän vähemmän kyllä mutta taisi mennä yli normikulutuksen. Ja tänään yhdistyi herkkupäivä ja krapula eating. Nukuin yöni taikkarilla. Kotiin tullessa tein salaattia, sitten söin normaaliruokaa. Riisiä aika erittäin vähän, vähän lisää salaattia ja ihan mielettömästi lohta. Siis todella paljon. Nam. Söin herkkupäivä Daimin (~270 kcal) ja Susette minttusuklaa vanukkaan (~150 kcal). Nam. Omatunto ja itsetunto vähän romuttui taas. Olo on aika päärynä. Ja syön tänään varmaankin vielä jotain suolaista ja ihan hieman makuunikarkkeja. Käyn hakemassa leffoja ja esityksen jälkeen pesyidyn niitä katsomaan. No, aivan sama, vaikka vielä syön. Olen jo päättänyt vetää ensiviikolla pari päivää tosi alhaisin kalorein. Vaikkapa 500 ja 600 kcal päivät. Paastopäiväkin vähän houkuttelisi.

Ainiin. Laiha ystävä miettii ruokaa kuulemma koko ajan. En saisi tuntea hyvää oloa siitä mutta tuntuu kuitenkin hyvältä, että hän tuntee halua ruokaan ja minä en. Ja hän on toisinaan oksennellut. Epäilinkin sitä. Jokseenkaan hän ei kuulemma tee sitä, kuin todella harvoin. Äh, haluan laihaksi mutta olen pistänyt tämän ja eilisen aivan paskaksi.. Soronoo.

torstai 15. toukokuuta 2008

I Want Jazz But All I Got Is Blues

Kuvina jotain perus Keira Knigtleya. Ei jaksa etsiä nyt mitään elämää hienompaa Audrey Hepburnia tai vastaavaa. Ahdistaa jo muutenkin.

Eli siis juuri, kun luulin, että kontrollini on taivaallista luokkaa niin menen syömään oikein kunnolla. Minulle eilinen ilta oli ahmimista, en sitten tiedä, miten kukanenkin ahmimisen käsittää. Taisi mennä 1700 kcal ja sitten vielä jäätelöä. Kaikki olisi ilman sitä mennyt aivan helvetin hyvin. Kenraaleihin unohti yksi näyttelijä saapua mutta esitys meni hyvin. Vaatteet näytti ihan kivoilta päälläni, eikä olo ollut älyttömän ruma. Mummoni ja äitini olivat katsomassa. Ja koska mummoni asuu siinä ihan lähellä niin piti mennä kahvittelemaan. Kiersin kahvin, koska se olisi vaan aiheuttanut unettomuutta. Mutta kun tulin ovesta sisään niin kakku näkyy heti siinä pöydällä. Pakastekakku, jossa helvetisti jotain kinuskia ja kermavaahtoa. Mummon luona on vaikea vältellä syömistä. Tällä kertaa minun toki tekikin kakkua mieli mutta olisin voinut jättää ottamatta. Vaan siitä olisi vain tullut niin kovasti päivittelyä. Ja sitten kun mummo oikein tyrkytti limsaa niin otin puoli kupillista. Tein jotain vähän kamalaa. Olin juovinani ja kun hain vettä niin kaadoin limsat juomattomana pois. Juuri näin. Eikä siinä mitään, mutta kun piti ottaa kakkua vielä toinenkin pala. Söin sitä vitun kakkua ja itkin sisäisesti. Kakku piti syödä pois, kun kuulemma pakaste oli täynnä. Että aloha, täältä tullaan läskeys.

Eilisestä suunnitelmasta jäi syömättä 80g tonnikalaa teatterilla ja soijajogurtti vadelmilla. Mutta sittempä lisäksi kotiin tullessani aloin syömään ylimääräistä. Ja syy on minun, vaikka haluankin jakaa syyllisyyden sen kakun kanssa. Ilman sitä kahvittelu
a olisin kävellyt kotiin ja syönyt iltapalaksi sitä soijajogurttia vadelmilla. Mutta ei, nyt kävelin keittiöön ja otin uunista makaronilaatikon. Ja siinä vaiheessa, kun avasin ulko-ovea niin ajattelin, etten aijo syödä enää mitään. Ja alitajuisesti tiesin kuitenkin, että kävelen keittiöön mäyssäämään. Otin palan makaronilaatikkoa, toisen, laitoin jopa ketsuppia. Sitten söin sen mansikka eskimon pakkasesta. Menin keittiöön ja söin monta pikku annosta makaronilaatikkoa. En uskalla kuvitella, kuinka paljon lopulta söin sitä. Maha oli täynnä, vaikka se nyt ei kamalan paljoa vaadi. Mutta peili näytti kyllä karusti seuraukset. Maha oli niin turvonnut. Ja siitä sitä vasta paha olo tulikin. Ja hylkäsin sen ainoan säännön, minkä laihdutuksessa olen tähän asti pitänyt. Menin saunaan ja yritin vaikka kuinka pitkään oksentaa. Vaan en saanut paljoakaan ulos. Saunoin pitkän tovin. Makoilin siellä lauteilla oksennusvati kaverinani.

Päivä nyt oli totaalisesti pilalla niin annoin itselleni luvan syödä vielä jäätelöä jääkiekko-ottelua katsellessa. Siinä vaiheessa, kun peli alkoi olin jo rauhoittunut ja nukkunutkin vähän. Eli siis peli alkoi klo 02 ja söin suklaanougat jäätelöä. Se on ihanaa ja söin sitä lopulta melko hyvällä omallatunnolla. Olin nimittäin joka tapauksessa päättänyt melkein paastota tänään. Päätin itsemielessäni, että juon litran Marlin viidenhedelmän mehua, joka kylmiöstä ruokieni joukosta löytyy. Minulla tosiaan on omat ruuat. Siitä tulisi 360 kcal. Syön myös 80g tunaa, jotta saisin vähän proteiinia. Jos ruokahalu on kova niin nakkaan nassuun päärynän. Tai nakkaan ehkä, vaikkei olekkaan. Hedelmiä on sen verran, ettei pitäisi niiden antaa pilaantua. Toisinaan on vaikea ahtaa hedelmiä päivän menyyn, kun haluaa poistaa ylimääräisiä hiilareita. Ja poistan ruokalistasta liian helposti hedelmiä. Ja toisinaan vaan joku mandariini jää syömättä, vaikka se ruokalistalla olisikin. Nojoo, nukuin toisen erän ottelusta mutta heräsin siinä kolmannen erän alkuvaiheilla. Panikoin aika kamalasti viimeisten viiden minuutin ajan ja huokaisin helpotuksesta vasta, kun Lepistö teki jatkoajalla ratkaisumaalin. So long, USA. Ja vihasin sitä saatanan Dustin Brow
nia. Aina tappelemassa ja egoilemassa. Vieläpä ruma kuin mikä. Rakastin taas Ville Peltosta, niinkuin aina. Ihana, lintumaisennäköinen mies. Selännehän on aina ollut suloinen eikä jossain Tuomo Ruudussakaan ole valittamista. Ja kaukalon ulkopuolelta voisi mainita Sinuhe Wallinheimon, jonka vinoa hymyä rakastan. En niinkään sitä miestä, enemmän sitä ilmettä.

Ja tänään olo on kamala. Ulkona on taas tuollaiset pilvet, eikä huvittaisi lähteä pyöräilemään teatteriin, jos taas sataa räntää tai jotain. Nytkin satelee lunta hiljakseltaan. Jäädyn tuonne muutenkin. Haluaisin vain, että olisi ihanan lämmin kesäpäivä ja norkoilisin Koitelinkoskella. Istuisin siinä jossain kivellä aivan kosken vierellä ja rauhoittuisin. Eikä kukaan häiritsisi ja saisin olla siinä niin pitkään, kuin haluaisin. Ja ei tarvitsisi palella, voisi syödä jotain ihanaa evästä ilman tunnontuskia. Surettaa ajatella, etten tiedä, voinko enää koskaan olla Koitelinkoski picnikillä. Äiti on aina tehnyt sinne ihanat eväät. Ei se ole sama jyrsiä kuivaa ruisleipää paljaaltaan ja kaakaotakaan en enää halua juoda. Kaikki menee vaan niin vituiksi tuon ruuan kanssa. Minulla on ihania muistoja ruuasta. Olen nauttinut ruuasta ja se on tuonut idylliä ja kaikkea ihanaa. Ja nyt ei helvetti sentään kiinnostaisi edes syödä. Ryystän tuota typerää mehua, vaikka huvittaisi ehkä ennemminkin mennä oksentamaan tämä läskimaha pois. Juttu vaan on niin, ettei mahassa taida nyt enää olla oksennettavaakaan. Kaikki eilinen on jo imeytynyt. En halua katsoa peiliin, vaikka tiedän, että pitää. Minulla on tänään esitys, eikä minua huvittaisi mennä esittelemään läskejäni. Onneksi roolipaitani on löysä. Sen sijaan jotenkin minun on sinne paikalle mentävä omissakin vaatteissani. Olin jo niin lähellä painoi 50,4 - BMI 19.9. Ja sitten teen jotain tällaista. Huvittaisi jäädä kotiin ja olla nälässä ihan vaikka vaan rangaistakseni itseäni. Ahdistaakin lisäksi. Perse on niin luinen, että istun pehmeän villapaidan päällä. Heräsin tarkoituksella myöhään, jottei tarvitsisi kestää tätä päivää. Pää räjähtää aika totaalisesti. Tarvitsisin J pojan kohottamaan itsetuntoa. Hän on niin paras siinä.

Hänestä seuraavaksi. Viimeaikoina hän on ollut koko ajan halailemassa ja taputtelemassa selkään ja kaikkea. Voi johtua siitä, että silloin yhteisissä yöharkoissa, kun supattelimme yöllä niin sanoin, että hän on juuri sellainen, jota on mukava halata. No, eipä mitään. J poikasta on ihana halailla lähinnä siksi, että hän on niin jotenkin pitkä ja kun hän halaa niin sitä jää ihan kokonaan loukkuun. Se on kiva tunne. En halaile normaalisti edelleenkään kovin mielellään - paitsi siis J:tä. A poikaa on vaikea halailla. Se on enemmänkin jotain vaivaantunutta, koska hänkään ei harrasta ympäriinsä halailemista. Mutta back to J boy. Hän on ollut oikea kultainen itsetunnon kohentaja viimepäivinä. Eilen odotimme nuorempien näytelmän alkamista ja seisoimme sellaisessa piirintapaisessa, jossa kaikki juttelevat ristiin ja rastiin. Sitten vähän kysyin joltain - en edes J:ltä - että onkohan meikkini aivan poskilla, kun äsken oli kenraalit. Ja J poikanen vastasi, että "ei, Molly on aina niin kaunis". Kyllähän se lämmitti. En meinaa saa positiivista palautetta ulkonäöstäni useinkaan. Enkä voi syyttää ihmisiä. Enhän minä mikään prinsessa olekkaan. Mutta tähän pieneen valoiseen hetkeen on hyvä lopettaa tämä teksti. Menen masentumaan takavasemmalle.

Ja ainiin. I want jazz but all i got is blues käännettynä selkokielellä : Minä haluan sitä ihanaa, aurinkoista, vilkasta elämää, joka niin kivasti jazzahtaa. Haluan olla vähän sekaisin ja paljon iloisempi. Olla villi. Mutta minulla on vain tämä vitun blues, jota tamppaan päivä toisensa jälkeen, olen surkeudesta sininen.

keskiviikko 14. toukokuuta 2008

I Got the Blues

Viereisessä kuvassa on Duffy, nouseva brittiartisti, johon olen jotakuinkin rakastunut. Hänen musiikkinsa on jotain niin hienoa ja hänen kansvonsa jollain tapaa mielenkiintoiset. Pidän mielenkiintoisista kasvoista. Sitäpaitsi mustat poolopaidat ovat seksikkäitä (ellei kroppa muistuta päärynää). Britit vaan osaavat paremmin. Amy Winehouse ja Duffy hakkaa Britneyn ja ne kaikki laulavat Hollywood tähtöset sata-nolla. Spice Girls on kova sana, Pussycat Dollsissa nyt ei musiikillisesti ole mitään hyvää ja musiikissa en kannata perseenheilutus meininkiä. Mutta koskapa olen rauhaarakastava yksilö, enkä halua kärjistää niin onhan noita jenkkilässäkin naisartisteja, hyviäkin sellaisia. Janis Joplin, my alltime favorite. Patti Smith on uskomaton, Grace Slickin ääni on upea (Jefferson Airplanen solisti), Suzanne Vega, Muriel Anderson - ihana ankan näköinen nainen. Joten ei vaivuta epätoivoon. Ajattelin laittaa kuviksi Kate Mossin ja Ali Larterin mutta laitetaan nyt tämän hehkutuksen vuoksi Patti Smith ja alhaalle Grace Slick.

Eli nyt voidaan puhua taas ruuasta. Toissapäivänä söin aamiaiseksi minuuttipuuron, Alpro Soya mustikka jogurtin ja 1,5 dl Del Monte mehua. Klo 17:30 iski
n naamaani salaattiannoksen, 1,5 dl mehua ja ruisleivän puolikkaan sulatejuustolla. Kävin rullaluistelemassa vähän päälle 6 km, aikaa meni 40 min. Taitoni siinä lajissa on näemmä vähän rapistuneet. Myöhäisen heräämiseni vuoksi lounas jäi niinkin kauas, kuin klo 20:30. 2,5 dl tomaattisoppaa, 50g raejuusto, Alpro Soya vaniljavanukas. Sitten jääkiekko-ottelua katsellessa söin iltapalani, joka sisälsi 150g maustamaton & rasvaton jogurtti, jossa 80g pakastemansikoita ja 20g pakastemustikoita. Sitten siihen vielä kuppi teetä. Pilatestakaan en jaksanut tehdä, oli illalla niin väsy ja aijemmin en saanut aikaiseksi. Siispä toissapäivänä ~895 kcal, ~40g prot, ~135g hh, ja ~17g rasvaa. En voi kerrassaan käsittää, kuinka onnistun aina tunaroimaan hiilareiden kanssa. Mutta joo, eilen söin aamiaiseksi salaattia, 1,5 dl mehua ja ruisleivän puolikkaan sulatejuustolla. Saimpas pilateksenkin tehtyä. Aloitin uuden dvd:n ja se oli erittäin piristävä. Videon nainen on upea! Ennen olen hankkinut oppini dvd:ltä 'tehokas pilates' mutta nyt nakkasin dvd-soittimeen 'kiinteyttävän pilateksen'. Ja se on kyllä hauskempi versio. Pilateksen jälkeen sitten söin 100g vaaleaa tonnikalaa (ei ollut normaalia tunaa kotona) ja päärynän. Lounastin paketin hiilarimössöistä riisinuudelia, johon nakkasin 20g Creme Bonjour sellaista höskää. 2 x minikevätkääryli lisukkeina. Erittäin mini siis, 40g yhteensä. Creme Bonjouria oli liikaa enkä kestänyt syödä nuudelimössöä loppuun asti. Annoin jämät haukuille (koirille).

Ja tuossa vaiheessa päivää koin kriisin. Minulla oli sellainen thinspis paita. Sellainen normaali H&M:n punainen, erittäin venyvä pitkähihainen. Juuri sellainen, josta päärynämaha heti erottuu. No, minähän menin ja laihduin siihen. Ja sitten katsoin eilen peilistä ja huomasin arvioineeni peilikuvan liian hyväksi viimeisen viikon verran. Siis miten olen kehdannut ajatellakkaan mitään hyvää mahastani, kun olen ihan helvetin pyöreä. Ja muististani on sekin tippunut pois, ettei minulla ole noita tissejäkään nimeksikään. Järkytyin sen verran, että piti alkaa vaihtamaan paitaa.
Päädyin lopulta sellaiseen oikein löysään hippipaitaan, vaikkakin tunsin oloni mammutiksi siinäkin. Ja olin vielä päivällä ehtinyt iloita, että puntari näyttää 50,8, mikä on luku lähellä BMI:tä, joka alkaa yhdeksällätoista ja lähellä lukua 49 puntarin näytöllä. Ja kuitenkin puoli päivää myöhemmin hoksaan tällaisia vihasuhteita peilin kanssa. En enää ehtinyt kävellä harrastuksen luo, oli pakko mennä autolla. Meillä oli näytelmän läpimenoja. Ennen niitä olin niin down. Sitten vähän helpotti, kun näytteli siinä hetkosen. Sitten treenit loppuivat ja lähdin kävelemään kotiin. Kävelin stokkan kautta, kun halusin ostaa kumkvatteja. Ulkona oli hirveä tuuli ja kylmyys. Hattunikaan ei pysynyt päässä. Ja kävelin sitä samaa Oulujoen vartta, kuin aina ennenkin. Se oli pidempi reitti mutta tuntui, että tarvitsin vähän jokiterapiaa. Minun pikkuinen Nevani. Kuuntelin sekalaisten artistien musiikkia ja tuntui itkuiselta. Eikä kyse ollut enää pelkästä mahasta. Se oli vaan taas se blues, joka iski luihin ja ytimiin asti. Vaikka itseasiassa huomasin taas kammottavan ajatuksen sillä matkalla. "Minä ansaitsen kärsiä, minun täytyy kärsiä, kun olen tällainen". Äh, minä vihaan nuita anorektikko ajatuksia. Ja ottaa vielä huomioon, että yritän tässä parhaimpani mukaan syödä terveellisesti. Lasken kaloreiden lisäksi proteiinit, hiilarit ja rasvat. Syön sitäpaitsi aivan riittävästi. 800-950 kcal on paljon! En edes liiku niin paljoa, että määrää kannattaisi nostaa.

Katselin joenvartta kävellessäni niitä ihania kerrostaloja, joissa haluaisin niin asia. Siinä minun Nevan varrella. Kävelin yhden talon pihaan ja istuin sellaiseen pihakeinuun. Kiikuskelin siinä, katselin jokea ja satunnaisesti ohi käveleviä ihmisiä. Taivas oli niin harmaa. Olisin taas halunnut olla Venäjällä. Se tunne vaan voimistuu, mitä lähemmäs matkaa aika käy. Eräs pari rullaluisteli pitäen toisiaan kädestä kiinni. Juuri niin, oikein suolaa haavoihin. Kun itselläni ei ole koskaan ollut ketään. Tiedän, etten edes päästä ihmisiä kovin lähelle itseäni. Ja kuitenkin haluaisin edes kerran jonkun, jolla voisi puhua kaikki murheensa mitään salaamatta. Tai haluaisin miehen, jonka syliin käpertyä, kun tuntuu pahalta. Ja nyt minusta vaan tuntuu, että olen kelpaamaton ja turha. Istuskelin siinä kiikussa ja palelin. Surullisuus ei yhtään lämmittänyt sekään. 20:nen sekunnin ajan satoi rakeita. Siinä vaiheessa soitin äitini hakemaan minut. Ei huvittanut kävellä kylmällä ilmalla ja vieläpä kipeillä jaloilla. Kuuntelin Big Brother & Holding Companyn Caterpillar biisiä. "I'm a caterpillar / I'm a caterpillar / Crawling for your love" Sanat kuulostavat siltä sun tältä mutta siinä biisissä on ihanaa menoa. Ihanaa menoa rakkaudesta. Ja siinä vaiheessa kuvittelin vain, kuinka haluaisin kuunnella Venäjällä sitä biisiä A pojan kanssa. Hän saattaisi pitääkkin biisistä. Meillä on samanlainen musiikkimaku. Molemmat pitävät 60-luvun musiikista. Hän rakastaa Pink Floydia ja Simon & Garfunkelia. No, kuvittelin, että olisimme pikkuisen päissään, makaisimme sen erään huoneen lattialla, Arkangelissa. Niin, en tiedä, miten tapaus jatkuisi. Vaikka sen tietää kuitenkin, ettei sitä tapausta ole koskaan tulossa. Ja jos se tulisikin niin eipä hän kuitenkaan muutakuin pelleilisi. Hänellä on sellainen outo kompleksi. Joo, pääsin kotiin ja söin iltapalaksi mandariinin ja alle 150g maustamatonta & rasvatonta jogurttia. En jaksanut edes sulattaa marjoja siihen. Päivältä siis ~870 kcal, ~45g prot, 120g hh (voi vittu sentään) ja ~17g rasva. Just. Kuuntelin Pink Floydin Comfortably Numbia.

"Hello, is there anybody in there / Just nod if you can hear me / Is there anybody home / Come on now I hear you're feeling down / I can ease your pain / And get you on your feet again / Relax / I'll need some information first / Just the basic facts / Can you show me where it hurts"
- Pink Floyd, Comfortably Numb

Olen katsonut Pink Floydin The Wall leffan niin moneen kertaan ja pidän aina eniten tästä kohdasta, jossa edellämainittu biisi soi. Biisi on muutenkin Pink Floydin parhaimpia. Kohtauksessa Pink on juuri tappamassa itseään. On vetänyt ranteensa auki, tehnyt lattialle hienon taideteoksen rikkomistaan tavaroista. Ja sitten tulee sisään joukko, joka haluaa hänet takaisin kuntoon. "Can you show me where it hurts?" Mieleeni tulevat kuvat siitä, kun itse olen joutunut osastolle ja teholle. Kuinka epätoivoiselta olenkaan mahtanut näyttää. Vasta niin nuori ja kuitenkin niin valmis tuhoamaan itsensä. Niin, minne sattuu? Ihan joka paikkaan. Se on vaan niin surullista. Ihmiset ovat vaan niin surullisia. Niillä on sitä kipua, mitä vaan ei voi nimetä. Ja koko tämä maailma on vaan niin helvetin suuri kaaos, jossa kenelläkään ei mene hyvin. Toiset tappaa, toiset riistää, toiset elävät köyhyydessä, nälässä, kodittomana. Kaikki vaan sortaa kaikkia, ei, minä vihaan tätä maailmaa. Tämä on kaunis paikka, josta me ihmiset olemme tehneet oman valtakuntamme. Vaikka minusta tämä muistuttaa ennemminkin helvettiä. Katson ulos ja mustat pilvet roikkuvat taivaalla niin uljaina. Eivät ne meitä tänne tarvitsisi.

Kesätyöt alkavat ensikuun alussa. Ensin olen harrastuspaikassa - nimetään se vaikka teatteriksi, vaikkei se mikään kaupungin teatteri olekkaan - viikon verran melko kiinteästi. Voi olla vaikea laskea siellä kaloreita ja suunnitella päiviä etukäteen. Ja pakkohan sitä on kuitenkin syödä ja vieläpä mieluummin niin, ettei kukaan kiinnitä huomiota syömisiini. Vaan eipä kiinnostaisi saada vaivoin laihdutettuja kiloja heti takaisin. Jopa pelkään tuota tulevaa kesätyötä. Olen jo miettinyt vaihtoehtoja siitä selviämiseksi. Syön luultavasti aika paljon hiilareita, joten koitan säästää kaloreissa. Suosin tonnikalaa, ruisnappeja, pussipuuroja, kuppikeittoja, raejuustoa, maitorahkaa, 2dl täysmehu trippejä ja ehkä mandariineja. On pirun vaikeaa, kun ei ole käytössä elintarvikepuntaria eikä voi suunnitella vedenpitäviä kaloritaulukkoja. Välillä jo hetken tuntuu, että kyllä minä siitä viikosta selviän. Ja sitten välillä vaan kauhistuttaa. Ja Venäjän reissu - sekin harrastusporukan kanssa - niin paljon, kuin sitä odotankin niin se on samalla ruokahelvetti. Venäläinen ruoka on pelkkää rasvaa ja sokeria. Kuinka ihmeessä rusakot (=venäläiset) pysyvät niin laihoina? He piru vieköön syövät vain sokeria ja rasvaa ja heidän joukossaan on aina vain korkeintaan pari hieman pyöreää nuorta. Ehkä he eivät syö. Go Russia!

En näe oikein tulevaisuudessani mitään, mihin tarttua. Kaikaisin tulevaisuusnäkymä minulle on ruokailut, jos päätän vaikka maanantaina, että syön keskiviikkona Quick & Tasty luonaan. Tänään on esityksemme ensi-ilta, laulakaamme halleluujaa. Kirjoitan siitä ehkä seuraavassa postauksessa, jos asiaa on. Tämän päivän syömiset vielä niin sitten lopetan. Ja ei, en lipsu näistä. En harrasta nykyään lipsumista. Kaloreita ja hiilareita tänään aika rutkasti. Aamupalana Fitness muroja (~161 kcal). Välipalana salaattia (~57 kcal), Alpro Soya mustikkajogurtti (~102 kcal) ja 1,5 dl mehua (~78 kcal). Lounaana vajaa 0,5 dl riisiä (~135 kcal), jossa 80g tunaa (~81 kcal) ja lisukkeenä ihanainen hiilarimössö maissitanko (~178 kcal). Teatteriin en ehkä ehdi kävellä, joten pyörällä tai autolla. Ennen esitystä nappaan nassuuna 80g tunaa (~81 kcal) ja mahdollisesti kävelen kotiin esityksen päätyttyä. Iltapalaksi 100g Alpro Soya jogurttia (hyvä proteiinipitoisuus muihin jogurtteihin verrattuna, vähemmän hiilareita, myydään 500g purnukoissa ja Molly suosittelee, ~59 kcal), jossa 20g vadelmia (~5 kcal). Mahdollisesti 2 kuppia teetä tulee juotua (~5 kcal). Yhteensä siis hyvin proteiineja ja vähän rasvoja mutta iso kasa hiilareita. ~945 kcal, ~64g prot, ~135g hh, ~15g rasva. Patti Smith on ihana, laiha nainen! Vsego horoshevo ja do svidanija!