tiistai 29. huhtikuuta 2008

Pallo haltuun


Joo, ajattelin vain ilmoittaa, että olen edelleen elossa ja voin hyvin :) Kirjoitustauko venyi aika valtavaksi. Ja kerrompas teille tarinan siitä. Eli siis tuolla viikolla, kun viimeksi kirjoitin niin repsahdin keskiviikkona kohtuu pahasti ja torstaina totaalisesti. Perjantaina lähdin harrastusporukan kanssa reissuun. Koulumajoitus oli ja voin kertoa, että meidät ruokittiin helvetin hyvin. Yllätin itseni syömästä niitä rasvaisia kinkkukiusauksia ja muita, vaikka olisin voinut kaarrella itseni kuivillekkin. Ja sitten vielä bussieväät meno&paluumatkoilla. Sunnuntaina yöllä kotiin ja heti maanantaina töihin. Ja seuraavakin viikko meni suorastaan järkyttävästi keskiviikkoon asti. En edes uskaltanut laskea niitä helvetin kaloreita.. Niin, matkalla muuten ryypättiinkin. Itse join vain 0,7 l valkovinkkua mutta siltikin.

Sitten olisiko ollut torstai, kun todella otin itseäni niskasta kiinni. Joo, epäonnistuin silloin ja vielä perjantainakin. Perjantaina katsos ratkesin juomaan oikein kermaista alkomahoolilitkua. Minttu Baileysin kaltaista, Kissan minttu nimeltään tämä juoma ja määrä 0,33 l. Säälittävältä kuulostaa toki. Lauantaina sain sitten uuden suunnitelmani onnistumaan. Sunnuntai valui hieman herkkupäiväksi mutta voin kuulkaas kertoa, että kohtuuden rajoissa. Tämä viikko on ollut aika unelmainen.

Mikä siis on tämä uusi suunnitelma? Se on kuulkaas puhdasta syömistä ja liikkumista. 750-950 kcal per päivä. Yritän tähdätä niin, että luku olisi 800 ja jotain. Ysillä alkavat kalorimäärät on vähän masentavia. No, kuitenkin. Eli siis suunnittelen illalla mitä syön. Ja tähän siis kuuluu aamupala, töissä jotain, kotona jotain lämmintä, iltapala. Nyt olen neljänä päivänä peräkkäin harjoittanut vähän pilatesta ja käynyt 6 km lenkillä. Kontrolli oli pitkään hukassa, mitä syömisiin tulee. Aina ruokaa liian vähän tai liikaa. Tuntuu pitkästä aikaa, että alan saada ohjat itselleni. Itseasiassa tuntuu, että nämä muutamat päivät on nyt menneet ihan pirun terveellisesti. Normikulutukseni on niin pieni, että ehkä tuo 800-900 kcal päivässä voisi olla minulle se äärirajoille viety laihdutus noin terveellisyyden puolesta. Normaalisti sanotaan, että ei saisi syödä alle 1200 kcal päivässä tai sitten on dieetti erittäin epäterveellinen. No kuulkaas, jos normikulutus on vähän päälle 1500 kcal ilman liikuntaa niin uskon tämän muuttavan asiaa. Itseasiassa saan syödä runsaasti ja jään siltikin miinuksen puolelle. Ja kun vielä lisää liikunnan kuvaan niin Mollysta on tullut terveellinen laihduttaja! Ja kyllä, iho ehtikin kuivahtaa aivan totaalisesti. Lähti oikein hilseilemään pois. Nyt on ihokin kunnossa. Kylmyys ei ole kokoaikainen riesa myöskään. Pallo on nyt minulla! Ja tuntuu, että laihdutan nyt niin, että voisin elää näin lopun elämääni. Ja sellainenhan laihdutuksen pitäisi ollakkin. Ei hetkellinen 'kunhan olen sen-ja-sen painoinen niin voin lopettaa tämän rääkin' -tyylinen. Vaan ennemminkin 'voisin pitää nämä muutokset elämässäni aina ja tehdä niistä osan arkeani'. Terveellisesti eläminen on oikeasti mukavaa! Ja minut tuntien laitan mukaan vähän hössötystäkin. Eli siis astelen kauppaan ja ostan kamalasti ruokaa. Kaikkea terveellistä ja mukavaa. Ja se kasvattaa motivaatiota aivan hullusti. Terveellisten ostosten jälkeen ei edes halua syödä mitään moskaa. Ja kun syö enemmän niin ahmimisetkin jää. Taisin siis saada elämäni takaisin!

Esimerkki päivästäni sitten. Tänään oli tällaista. Aamulla 30g Fitness & Yogurt muroja ~161 kcal (tiedän, ettei nämä ole mitään laihduttavaa mössöä mutta niin pirun hyviä) ja pieni ruisleipä, sellainen ruisnappinen. Leivän päällikkeeksi olen vaihtanut Creme Bonjourin 15% rasvaa sulatejuuston. Ja hyvää muuten on. Eli tämä siis ~65 kcal. Töissä söin sellaisen Activia jogurtin, 125 g, viljanmakuinen. Rakastan viljajogurttia ja ajattelin kokeilla auttavatko nämä oikeasti. Ei nähtävästi. Harmi, koska aineenvaihduntani ei ole mahtavin mahdollinen. ~127 kcal, liikaa siis pieneksi jogurttipurkiksi. Sitten töissä myös maitokahvi ja 100 g valion mustikkasoppaa. Molemmat yhteensä ~50 kcal. Menin sitten harrastukseeni, hyötykävelin n. 3 km. Ärrältä nappasin kupin kahvia mustana ~5 kcal ja Milkyway Minute patukan. Ok, se oli erhe, mutta maittava sellainen. Olen aina halunnut ostaa kuntosalin karkkimasiinasta sellaisen muttei koskaan ole ollut rahaa. Syötin puolet siitä patukasta kaverilleni kuitenkin. Eli siitä sitten kertyi ~100 kcal. Tämä Milkyway höskä ei ollut suunniteltu juttu. Minulla oli evääksi mukana jo pieni caesar salaatti. Nojoo, söin senkin. ~150 kcal, tai ainakin toivon niin.

Pääsin kotiin melko myöhään. Olin vittuuntunut, joten lähdin juoksemaan itseni iloiseksi. Kävelyä ja jouksua 6 km, minkä jälkeen sitten vasta klo 21 pääsin syömään lounaani. Ja kuinka makoisa lounas se sitten olikaan. Risotto, johon käytetty 0,5 dl täysjyväriisiä, 50 g tonnikalaa, 40 g maissia ja sitten vielä laitasen reunalle 50 g valkoisia papuja tomaattiliemessä. Ihan pirun hyvää + rakastan nuita papuja. En maustanut tuotosta mitenkään. Maissi nimittäin kylpi suolaliemessä. Joo, tämä herkkuateria (jota muutenkin tulikin sitten jopa tarvittua enemmän) yhteensä ~293 kcal. Sitten tunti pilatesta. Tänään syöty siis ~950 kcal. Olen melkein tyytyväinen. Jos tuo Milkyway Minute olisi jäänyt niin sitten olisi ollut sopiva. Mutta näin tänään.

Ja todella, tuntuu, että elämässä on jälleen muutakin, kuin ruoka. Mässäykseni aikana ehdin toki lihoa mutta niistä kiloista toki päästään. Ja juttuhan on se, että pieni luku puntarissa on kiva. Mutta peili on se, jota kannattaa katsoa. Esimerkiksi minulla kyllä varmaan alkaa lihakset kasvamaan. Paino ei sitten sillä tavalla putoakkaan kai enää puntarin ruudulla. Mutta ei hätää. Kohti laihuutta siltikin. Erilaisin keinoin vain. Vihaan mahaani edelleenkin mutta nyt minulla on parempi asenne laihduttamiseen. Olen edelleenkin melko paljon alakuloinen mutta nyt ajattelen kuitenkin muutakin, kuin ruokaa. Ja tänään pato oli taas auki. 17 astetta lämmintä ja kävelin kaupunkiin. Olen onnellinen, kun saan asua kaupungissa, jonka läpi virtaa joki. Ja huomenna on tosiaan vappu, jolloin aijon juhlia! Viinassa on helvetisti kaloreita mutta haluan pitää tämän asenteen, että elämä ei ole kaloreiden laskemista. Eli suomeksi siis 2 päivää uuvuttavaa bilettämistä Mollyn tyyliin. Helvetisti kaloreita ja kaikkea. Että toivottavasti myös hyviä muistojakin tulee sen edestä. Toivon, etten nyt torbeedoisi taas kuvioitani känniääliöitymisellä. Ja huomenna on viimeinen työpäiväni. Sen kunniaksi ajattelin maistella myös simaa ja munkkia tarhassa. Kuulostaa repsahdukselta mutta oikeasti se on tarkoin harkittua. Vappu on vaan kerran vuodessa ja se on lempijuhlani juhannuksen ohella. No, joulukin ihan kiva. Mutta tosiaan, olkaa toki iloisia puolestani :)

Ja haluan vielä viimeiseksi tarkentaa ; en ole luovuttanut. Edelleen on tavoite olla laiha ja tälleen. Hitaat tulokset pysyvät paremmin. Ja jos kuvittelette, että tämä blogi on nyt aivan muuttunut johonkin mässäyksen kaltaiseen niin huomioikaa, että se olen edelleen minä, joka täällä kirjoittaa. Elämäni ehkä helpottui ruokailun osalta mutta muuten elämä on sama. Ja vaikka tämä viesti nyt on pelkkää ruoasta jaarittelua niin seuraavat postaukset tulevat palaamaan siihen normaaliin malliin. En tosiaankaan jaksaisi kirjoittaa pelkästään ruoasta. Että keep reading vaan, ja hymyilkää toki puolestani. Mulla menee hyvin nyt tämän ruokajutun kanssa :DDD Ja Amy Winehouse on ihana laihoine jalkoineen ja isoinen hiuksineen.

lauantai 12. huhtikuuta 2008

I've Been Happier..

Amykin näyttää niin pirun surulliselta tossa kuvassa :(

Mikä on pahinta mitä voisin tähän saumaan tehdä? Syödä. Ja olen harrastanut sitä koko vitun viikon.. Ei naurata, ei yhtään. Anonyymi kommentoijakin on aivan varma, että mainitsen lempikirjailijoitani vain pätemismielessä. Just näin. Ei se ole iso juttu, ei oikeastaan mikään mitä nyt on tapahtunut ole isoa ja merkittävää. Kaikki vaan vetää niin maahan.. Ok, pakko myöntää, että saatan olla vähän masentunut. Osastolla valehtelin siihen erääseen masennustestiin ummet ja lammet. Tein sen viikko sitten uudelleen (tällä kertaa rehellisesti) netissä ja 17 pistettä saaneiden pitäisi ohjautua lääkärin vastaanotolle. Sain päälle 20, en muista tarkkaa lukua. Kai 21 tai 23 pistettä. Suutuin kai kavereillenikin aivan turhasta. Ennen heidän tapaamistaan mietin viitsinkö edes paikalle raahautua, koska olen niin helvetin läskissä kunnossa. Aivan niinkuin he mahaani katselisivat kuitenkaan. Kuihdutus alkaa maanantaina. Sen on pakko. En kestä itseäni tällaisena. Pidettälin itkua kirjaston kahvilassa. No joo, ihan kivalta tuntuu itkeä. Paremmalta, kuin kävellä vihanneksena ja hälläväliä asenteella, kun on niin romahdus- pisteessä. Ja edelleenkin kahvi juodaan ilman maitoa - vain muutaman kalorin tähden.

Kooste viikosta. Maanantai: kaloripläjäys, en halua toistaa edes sitä kalorimäärää enää. Näette sen blogista. Tiistai: ~660 kcal + piparkakkutaikinaa. Keskiviikko: ~600 kcal, kunnes taas rapsahdin illalla piparkakkutaikinaan. Torstai: Tämä onkin mielenkiintoinen tarina. Eli laskin kalorit väärin aluksi. Mikä oli 595 kcal muuttui yhtäkkiä ~695 eli siis ~700 kcal. 50 min pilatesta ei ihan riittänyt tuollaisiin syöminkeihin. Lähdin lenkille! En tuppaa sitä hupia harrastamaan. No, tein sitten kerralla 10 km lenkin ja mukavaahan se oli. Sitten lihaskunto ja venytyksen ja aika painua saunaan. Tässä vaiheessa kaikki pilaantui hetkessä. Otin piparkakkutaikinaa. Sitten otin lisää. Ja sitten söin seitsemän myslipatukkaa. Luin kirjaa, söin ensimmäisen. Sitten teki mieli ottaa toinen ja sen jälkeen oli kaikki aivan pirun sama. Ajattelin, että syön nyt kaikki tieltä suoraan. 7 myslipatukkaa on muuten 420 kcal, Alpen Lightit. Kolme myslipatukkaa jäi jäljelle, en tosiaankaan saanut niitä enää alas. Ja lisäksi olin niin ällötyksessä niistä myslipatukoista, että oli pakko saada jotain suolaista. Leipä alkoi olla ainut mahdollisuus. Eikä löytynyt edes ruisleipää. Kokovaaleaa, inhottavaa paahtoleipää paahdettuna. Ja koska peli oli jo menetetty niin läiskäsin leipien (2 kpl) päälle vielä voin ja juuston lisäksi jotain leikkelettä. Joo, asioita ei hoideta näin. Perjantai: Maha taas sekaisin. Päätin sängyssä, että olen vähällä ravinnolla tänään. Sitten nousin ylös ja söin ne 3 myslipatukkaa. Juuri näin voi toimia vain Molly. ~180 kcal plakkarissa. Menin töihin ja haaveilin, että käyn kaupassa. Tässä vaiheessa pysäytin kierteen. Päätin, että ei ruokaa ennen iltaa. Kun pääsen kotiin niin pilates, 10 km lenkki, lihaskunto ja sitten saan syödä sellaisen Quick & Tasty aterian, jossa on 340 kcal. Ja illalla kävisin äitini kanssa hakemassa elokuvan ja vähän karkkia makuunista. Halusin sellaisen idyllisen leffaillan. Ongelma sitten olikin siinä, että kävin ensin lenkillä, minkä jälkeen muut liikunnat jäi. Sitten söin myös hieman jauhelihamakaroonia (ja ihan kunnolla jauhenlihaa paljaaltaankin). Ja karkkia ei lopulta tullutkaan niin vähän. Päälle 300 g. Leffat oli hyviä mutta idylli kyllä kaukana.

Mitä sitten lauantaihin kuuluu, kun viikossa on ollut 1 päivä reilulla ylikulutuksella, 2 päivää ~1000 kcal ja 2 päivää normaalikulutuksella? Tämä menee myös niihin normaalikulutus päiviin. Kävin syömässä ihan luvalla Sub patongin. ~370 kcal ja namnam. Sitten menin ystävieni kanssa kahville. Olin jo heti alkuunsa aivan maassa ja sitten kuulen, että he olivat eilen pitäneet minibileet keskenään. Minut kyllä oltiin eilen kutsuttu kahville mutta sanoin viettäväni koti-illan. Mutta en piru vie mistään jatkoista tiennyt. Ja he olivat keskenään päättäneet, että ei minulle pidä ilmoittaa, kun pidän koti-iltaa. Ja jotenkin möksähdin siitä niin pahasti. Istuin siinä aikani niin helvetin pettyneenä enkä puhunut mitään. Sitten lähdin sanoen vain, että 'mää meen' ja 'ei mua enään huvita olla täällä'. Kävelin ihan vihannes masentuneena kirjastoon, otin kahvin mustana ja katsoin sitten ikkunasta kun vesi liplatti. Ja itkin. Ja silloin päätin, että kuihtuminen alkaa viimeistään maanantaina. Koska sen on pakko. Sitä on vaikea selittää miksi sen on niin pakko alkaa. Ei kiinnosta elää terveellisesti, koska se tarkoittaa kamalaa kasaa
ruokaa. Pieni, laiha Molly kuvaisi muutenkin enemmän sitä, mitä olen sisältäpäin. Hyödytön luukasa siis. Kukaan ei ansaitse tällaista lasta. Äidit ansaitsee iloisia ja elämänmyönteisiä lapsia. Eivät minunlaisiani paskiaisia, jotka miettivät haluavatko edes elää. Jalat on kipeät, kun venyttelin niin hutaisten lenkin jälkeen. Puntari näyttää kamalaa lukua. Ja kaiken päälle iho on niin helvetin kuiva, että tippuu kohta pois. Ja minä vaan syön. Äitini haki minut kirjastolta, kun palautti samalla pari kirjaa. Ulkona oli liian märkää, että kesäkengilläni olisin voinut kotiin kävellä. Päädyimme kauppaan, mieleni parani. Äiti osti ruoaksi kananugetteja, joita päätin aivan itse syödä myös. 370+280 kcal. Ostin kahvijogurtin kärppämatsiherkuksi (c'mon, finaali). Sanotaampa vaikka, että ~200 kcal. Ja sitten palautimme eiliset elokuvat makuuniin. Ja otin karkkia - kärppämatsia varten. Tiesin, että se oli niin väärin mutta otin kuitenkin. Yritin tähdätä, että olisi vain 100g sitä mässyä. No, sitä sitten olikin hieman päälle 200g. Ja ottelun aikana söin karkit, nugetit, jogurtin.. Olo on kuin geenimanipuloidulla jättiläispäärynällä. Lähden 6 km lenkille kipeillä jaloillani, jotta edes saan hieman alle normaalikulutuksen, toivoisin. Eli 370+280+200+800 = 1650 kcal. Adios, kiva elämä tämäkin. Ainakin kärpät voitti etelän pellet (älkää eteläläiset loukkaantuko, vastajoukkuetta pitää aina vähän mollata). Verkko heiluu, sarkastinen voiton huuta Mollylta.

Tiedättekö kun on kerran menettänyt ystävänsä niin sitä helposti pelkää, että niin käy uudestaan. Että yhtäkkiä on vaan ihan kamalan yksin ja yrittää epätoivoisesti pysyä mukana. Ja minä vielä olen huono pysymään mukana, olen sen verran erakko. Omissa oloissa oleminen on ihanaa. Mutta ei niin ihanaa, että haluaisin olla taas yksin, vailla oikeasti ketään. Eilen katsoin Ensemle - C'est tout elokuvan ('Kimpassa' suomeksi). Audrey Tautou oli siinä anorektikko. Ihana elokuva. Ja tänään vähän mietiskelin, että Audreyn esittämä Camille löysi sylin, johon juosta. Hän ei jäänyt yksin kellumaan Pariisin kaduille niinkuin minä tällä hetkellä teen - joskaan en ihan Pariisissa asustele. Kun koko elämäni olen aina halunnut pystyä olemaan yksin ja itsenäinen ja vahva. Niistä kolmesta olen ollut vain yksin. Näennäisesti kavereideni silmissä olen rehellinen ja vahva ja voimakas Molly, joka selviää mistä vain. Ja ehkä selviänkin. En vaan selviä ilman kolhuja. Ja nykyisin olen niin rikki, että pieninkin asia voi muodostua isoksi kolhuksi. Äh, haluaisin vain olla laiha ja kaunis ja onnellinen. Katsoa ihanalta terassilta ihanaa kesän v
ihreyttä ja joidenkin lapsien leikkiä. Eikä se olisi baarin terassi vaan ihanan, puisen omakotitalon puinen terassi. Ja elämä olisi, kuin Simon & Garfunkelin biisistä. Ei niistä lyriikoista vaan tunnelmallisesti. Joku niistä sopivan iloisista biiseistä. Enkä haikailisi tulevaa enkä varsinkaan menneitä. Katselisin nummia. Mutta ei, minun täytyy vain olla toivottoman mollimielinen syöppö. En kehtaa enää edes väittää, että minulla olisi syömishäiriö. Minähän syön ja aivan liiaksi. Enkä edes oksenna pois niitä kaloreita, joita itseeni tungen. Minulla on aina suunnitelma - on nytkin - ja aina ne luhistuu mahdottomuuteensa. Sillä minusta ei koskaan tule laihaa. Aina 'ensi viikolla kaikki menee paremmin'. Torstaina viimeistään kaikki menee päin helvettiä. Ja miksi minulla täytyy olla typerä heikkous piparkakkutaikinaan, miksi meidän pakastimessa sitä ylipäätänsä on? Jossain lehdessä aikoinaan oli anorektikko foorumista revitty lausahdus; "Mieluummin laiha ja kuollut kuin lihava ja elossa". Kyllä, ehkäpä. Mutta mieluummin iloinen läski, kuin masentunut rimppakinttu.

Joo, kasvokuva laihasta Audreystä. Kuva on tosiaan kyseisestä katsomastani leffasta, josta ehdottomasti tulee thinspis pätkä. Ja uusimpien tietojen mukaan en menekkään lenkille, koska pakko mennä nyt saunaan, jos on mennäkseen. Ja rakastan saunaa, vaikka ihoni on kuiva jo muutenkin. Piru sentään.


keskiviikko 9. huhtikuuta 2008

Pilates

Ensinnäkin kiitos heille, jotka oikeasti jaksavat lukea surkeaa vikinääni ja antavat vieläpä myönteistä palautetta. Kun aloitin tämän blogin niin kuvittelin, että ehkä kuukauden kuluttua joku eksyisi sivuilleni. Mutta sitten jo alkupään viesteihin alkoi tulla kommenttia niin voin sanoa olevani ihan onnellinen siitä sitten :) Kommentit tekee minut iloiseksi, vielä kun ainakin tähän mennessä ollut positiivista palautetta.

600 kcal tänään, voin luvata. Ja tietoisku on seuraava ; en uskalla enää juoda maitokahvia. Että tervemenoa hampaat, tervetuloa laihuus. Päivän uutinen on, että nyt alkaa kuihdutus, kadotustemppu yritys. Meinaan kutistua, koska minun täytyy olla BMI 17. Tänään astuin puntarille ja oletetustikkin takapakkia on tullut. Mehupaaston jälkeen kun iskee nassuunsa mitä käteen vaan saa niin jälki on tosiaan tämä. Etenkin, kun paino tosiaan nousisi muutenkin paaston jälkeen. 52.4 kg. Nykyään vihaan myös 52 lukuja puntarilla. Aina kun en ole mehupaastolla niin toivon, että olisin. Ja sitten taas mehupaastolla toivoisin syöväni sen 500 kcal edestä. Mutkaista tämä elämä. En kuitenkaan aijo kuihduttaa itseäni siihen tyyliin, että potkutan eteenpäin pelkän vesihöyryn voimalla. Jopa 600 kcal on sallittua ja pidän kynsin ja hampain kiinni herkkupäivästäni. Jos näkisitte minut nyt, niin huomaisitte, että olen ihan mainiolla tuulella tämän päivän kaloreista huolimatta. Elämässä on muutakin, kuin kuihdutustyö ja niin sen pitääkin olla. Löysin oman lajini noin liikunnankin puolesta. Siitä lisää heti päivän muhkean menyyn jälkeen.

4 dl mehua ~210 kcal / 2 x kahvi vähällä maidolla ~20 kcal / 2 x myslipatukka ~120 kcal / Quick&Tasty currykanakeitto ~150 kcal / persikka jogurttia ~100 kcal // Yhteensä ~600 kcal

Voin sanoa, että 600 kcal ei ole keijukaisen annos ruokaa mutta menkööt toki. Tuntuu, että jotenkin ravinto an
nos on kuitenkin lutviutunut takaisin kohdalleen. Tiedän, että sunnuntaina (=herkkupäivä) minua odottaa kiinalaisessa ravintolassa friteerattu banaani jäätelöllä ja vaahterasiirapilla, mikä on sellainen kaloripesäke, ettei mitään järkeä. Vaan rakastan sitä, kuin hullu konsanaan. Pilates palautti balaanssini. Olen ainakin hetkeksi nyt löytänyt keinon palauttaa mielentasapainoni raiteilleen. Tunnetilani normaalisti tuppaavat heittelemään laidasta laitaan. Sanotaanpa vaikka, etten turhaan usko epäilleeni sitä maanisdepressiivisyyttä. Mutta heti kun on 50 minuttia vähän pilatesta yritellyt harjoittaa niin tuntuu, kuin olisi meren rannalla, niinkuin se nainen opastus dvd:ssä. Hermoni lepäävät ja laineet liplattaa. Toisinaan elämä on suloista unta. Mistä mieleeni tulee, että käytän elämästä paljon nimityksiä psykedeelinen/surrealistinen sirkus/kaaos/uni. Eli esimerkiksi psykedeelinen sirkus (yleisin) tai surrealistinen uni (toisiksi yleisin). Mutta tänään elämä oli vähän enemmän, niinkuin raskas työpäivä, vähän ruokaa (no jaa, vähän ja vähän), vähän liikuntaa. Päätin jopa pitää mehupaastoa toukokuussa ihan oikein opein.Kahvikaan ei sitten ole sallittu. Miettii sitten, että miten meinaan pysyä hereillä. Varmaan sen vesihöyryn avulla. Suunnittelin myös pitäväni sairaaladieetin äitini kanssa. Kyllä, äitini on hyvin kiinnostunut tästä ihmeellisestä sipulikeitosta. Suunnittelin luopuvani 2468 dieetistä, koska sekoaisin ehkä totaalisesti. Ongelmahan on se, että olen menossa sinne, tänne ja tuonne lähiviikkoina. Dieetti jäisi aina kuitenkin kesken.

Tähän asti olette selvinneet tietämättä, että minä rakastan elokuvaa Chicago. Elokuvat kuuluvat muutenkin intohimoistani tärkeimpiin. Kirjallisuus, elokuvat ja musiikki. Hmm, sen perusteella vaikutan aika kultturellilta. No, voin sanoa, että olen vain normaali pulska tyttö (ei nainen mielellään), joka ei pitänyt O.C:stä kovinkaan mutta rakastaa jotain helvetin pinnallista Gossip Girliä ja tietyllä asteella ihailee sarjan perfektionisti Blairia. Luin itse Gossip Girl kirjatkin vuosi sitten. Ne on niin hömppää, että ihan itkettää. En normaalisti puolla tätä kioski kirjallisuus tasoa. Jack Kerouac on kirjallisen rakkauteni suurimpia kohteita, samoin vanha venäläinen suuruus Maksim Gorki. Mutta Gossip Girl mahtuu toki mukaan. No, aiheeseen takaisin. Chicagossa on kaikki, mitä hyvä musikaali tarvitsee. Siksi onkin kamala myöntää, että monesti katselen Cell Block Tango -kohtausta vain ihan niiden naisten takia. Upeita kroppia ja hienoa tanssia. Ja etenkin niitä kroppia. Ja Renee Zellweger nolla kokoisena. Kyllä, Chicago Renee on niin henk.koht. thinsponi. Niitä suurimpia thinspoja.

Ja tämä sai tänään ensimmäisen kommentin laihtumisestaan - vihdoinkin. On sitä piru vieköön odotettukkin. Oman laihtumisen huomaaminenhan on tunnetusti vaikeaa. No minäpä olen huomannut laihtuneeni muttei kukaan muu. Tai sitten kaverini yksinkertaisesti möksöttää suut supussa - paskiaiset. No, rakastan heitä siltikin, omalla erikoisella tavallani. Tarkoittaa sitä, etteivät he tiedä, että he ovat tärkeitä minulle. Olen vähän etäinen elämässäni, paitsi ehkä kirjoittaessani blogia anonyymin kasvoin. Tiedän toki, että pärjäisin yksinkin. Olen oppinut siihen, että pärjään missä vaan, milloin vaan ja vaikka kuinka loppuun kuluneena. Mutta se, että pärjään ilman heitä ei tarkoita sitä, että haluaisin olla ilman heitä. Todellisuudessa heidät on helvetin ihana pitää elämässäni :) Olen ollut paljon yksin ja sitten on ollut paljon aivan kamalia "kavereita". Osaan sitten senkin edestä arvostaa, kun elämässäni kerrankin on pitämisen arvoisia ystäviä. He eivät ole pelkkä sosiaalisen elämän turva, jotka pidän siltä varalta, etten vain jäisi yksin. He ovat oikeita ystäviä, jotka kysyy mikä on, jos olen möksähtänyt huoneen nurkkaan, kuin pahainen kakara. Ainiin ja äitini huomasi, että olen hoikkunut. Taas pisteet hänelle. Hän ei vaan voi tehdä mitään niin pahaa, että voisin vihata häntä. Ja isääni minä vihaan. Oikeasti vihaan, en niinkuin vaan vähän leikisti. Ihan puhdasta vihaa. Eli en rakasta äitiäni vain, koska hän on äitini. Tämän todistaa se, että vihaan isääni, vaikka hän on isäni. Näin.

Ja seuraavaksi on mietittävä tarkoin, mitä huomenna syö. Talo alkaa olla aika täynnä kaiken näköistä, kun tykkään testailla kaikkia kivan oloisia ruokia. Ja piru vie niistä on sitten hankala pysyä erossa. Mutta joo, ajattelin taas Q&T keittoa, ehkä meksikon soppaa. Voisi maistua. Ja sitten pilates on ehkä pakollinen, ettei mieleni aivan uusiin sfääreihin lentely keskeydy näin hyvässä vaiheessa. Tiedättekös, pilates videon ohjaajalla ei ole mikään maan mainio body. Olen siksi vähän epäileväinen, kuinka paljon kyseinen laji sitten todella muokkaa vartaloa. No, pitää yrittää ja uskoa ja toivoa (ja ehkä vähän rakastaakkin). Sillä minä edelleen haluan tantrata pilatesta, kuin guru konsanaan.

No, olipa sekavaa paskaa tänään. Ja otetaan huomioon, että asiaahan minulla ei ollut :)

tiistai 8. huhtikuuta 2008

Pretty In Bikinis - part 4

Tältä erää viimeinen osa bikinikuvia. Nämä ovat niin suolaa haavoihin - hyvässä ja pahassa. Kunnon kuvia vaan on vaikea löytää. Haluan tällaisia live kuvia, jotka on muokkaamattomia. Elikkä esittelen teille Gisellen unelmakropan ja Lindsayn nyrkkeilyhanskoissa. Luin muuten uudestaan eilisen viestin ja kyllähän se aika nyyhke oli.

First things first. Elikkä nyt loppui lasiluurankoon viestien laitto. Tästä lähin aion olla hiljainen taustahaamu mitä lasiluurangon foorumiin tulee. Pelkään nimittäin tunnistaneeni erään henkilön.. Ja tapaus voi olla juuri tämä laiha ystäväni tai vaihtoehtoisesti eräs hänen "kaverinsa", joka myös tietää minut. Eihän siinä mitään, jos jonkun tunnistan. Se vaan, että silloin voin tulla itsekkin tunnistetuksi, mitä en ihan haluaisi. Naurettavaahan se olisikin, jos laiha kaverini tunnistaisi minut sieltä. C'mon, pelleilyä tsippailla lasiluurangon foorumissa ollessaan näissä mitoissa. No, se on loppu nyt.

Eilinen otti kai jotenkin liiaksi ruoansulatuksen päälle tai jotain. Ensin oli maha sekaisin ja tänään sitten heräsin kuin hirveään krapulaan. Oksetti ihan pirusti. Enkä usko sen johtuneen huonosta omatunnosta. Tuntui siltä, että minä hetkenä hyvänsä lentää laatta ja oikein komeasti. En osannut päättää olisiko hyväksi oksentaa vai ei. Toisaalta silloin poistaisin ruokaa itsestäni, enkä edes oksentaisi tahallaan. Koska kuten olen jo ilmoittanut niin siihen en ryhdy. Ja sitten taas toisaalta vihaan oksentamista. Ja se mitä eilen söin - no, tuskinpa mitenkään mukavaa mössöä oksentaakkaan. Soitin töihin ja jäin kotiin ensimmäistä kertaa koko neljän kuukauden aikana. Heräsin vasta jälkeen klo 16.00 ja päälleni en jaksanut vaatetta kiskoa. Yöpaidassa siis tsippailin ja jalat aivan jäässä. Ilmanlämmitin on paras ystäväni onneksi. En jaksanut lähteä opiskelemaan venäjää, mikä on todellista lusmuamista. Ja vielä pahempaa lusmuamista on se, etten saanut lähdettyä liikkumaankaan. Onhan tuolla ulkona märkää sohjoa ja tolleen, en lenkkareitanikaan löytänyt. Mutta meni silti vähän väärin, kun ottaa huomioon, ettei viime aikoina syömiseni ole olleet mitään porkkanan popsimista. Eipä ollut tänäänkään. Tunnin harrastin pilatesta, jonka jälkeen katsoin Gossip Girlin ja Todistettavasti syyllisenkin jopa. Etsin netistä pitkään paljonko painaisi jauhelihapihvi, sillä en omia syömiäni mitenkään punninnut. Sellainen päivä.

Tänään oikeastaan ensimmäistä kertaa tunnistin, että olen nyt tässä laihdutuksessa sillä tavalla kiinni, etten sitä enää muitta mutkitta voi lopettaa. Huomasin myös taas kerran, miten kaukana perheenjäsenet elävät toisistaan. On mahdollista saada tällainen puolikas hermoromahdus kenenkään siitä oman huoneen ulkopuolella tietämättä. Kukaan huoneeni ulkopuolella ei tiedä mitään siitä, etten enää syö normaalisti. Että siitä pienestä laihdutuksesta kasvoi jotain vähän suurempaa. Surettaa vain äitini, joka tekee ruokaa enää vain muutamalle hengelle. Ennen hänellä oli kolme lasta. Nyt yksi on lentänyt pesästä, toinen ei syö, kolmas ei ole koskaan kotona ja sitten jos on niin istuu tietokoneen edessä - missä sitten ruokansakin syö. On kai aika yksinäistä istua siinä pöydässä nykyisin. Jotenkin minun on aina pakko syödä hiukkasen, kun alan päässäni tätä kuvaa pyöritellä. Tänään sitten sen takia söin 3 mini jauhelihapihviä, vaikka olin jo syönyt Quick & Tasty aterian (ja ne on valtavia). Tämä päivä ei nyt mitenkään kauhean hyvin lopulta mennytkään. Pelastukseni lienee se, että äitini jauhelihapihvit ovat aina todella pieniä. Ohuita ja mukavia. Oloni on paksu.

3 x Alpen Light myslipatukka ~180 kcal
Quick & Tasty ateria ~330 kcal
3 x minimini jauhelihapihvi ~150 kcal (?)
Yhteensä: ~660 kcal

Ei näin sanotusti mikään keijukaisen päivä. Myslipatukat on perseestä, kun ne 6packit tuhoaa mut! En yksinkertaisesti osaa lopettaa siihen yhteen, kun ne on niin hyviä. Suunnitelma oli syödä Q&T ateria ja 2 myslipatukkaa mutta mukaan näemmä mahtuikin vielä yksi myslihelvetti ja improten mukaan iskeytyi myös jauhelihapihvit, jotka söin säästääkseni äitini yksinäisen ruokapöydän surulta (jota hän tuskin edes koki, koska hän teki ruokaa perhetutun kanssa, joka jäi syömään). Mutta perhetuttu ja omat elämään hukkaantuneet lapset kuitenkin on vähän eri asia. Joten en jaksa riehaantua tuosta tämän päivän summasta, onhan se kuitenkin 2000 kcal vähemmän, kuin eilen (tässä vaiheessa voisi vajota maan alle). Menen katsomaan Gossip Girlin uudestaan nauhalta, koska katsoin sen niin pätkittäin. Toivottavasti teillä oli laihempi päivä. Huomenna taas piruvie töihin.. Nyt Gossip Girl ja nukkumaan. Olipa taas olematonta asiaa mullakin.

Ja jos ette halua suruuntua niin vältelkää Thin Lizzyä. Siitä tulee niin mollimieliseksi, että ihan itkettää. Tai ainakin minä. Liittyy paljon siihenkin, että Boys Are Back In Town Again biisi on niin muistorikas.. No, rakastakaa äitejänne taas kerran. Ja jos palelee niin suosittelen oikeasti tuota ilman lämmitintä. Pieni ja vaivaton vekotin, joka on oikeasti henkilökohtainen enkeli. Yksi napin painallus ja olet lämmin taas :)

maanantai 7. huhtikuuta 2008

Binging All Day Long

Jep. Varautukaa siihen, että taas tulee romaania. Paljon asiaa. Ok, voisin vain sanoa, että join kiltisti mehua. Mutta jos valehtelen niin koko pointti päiväkirjan pitämiseen menee. Binging again. En edes oikein tiedä, että luvalla vai ilman.. Heräsin sillä mielellä, että kulinarismi oli tosi herkässä. Töissä mietin ruokaa, ruokaa, ruokaa.. Ja päätin sitten hakea kaupasta kolmioleivän ja elää loppupäivän mehulla. No, sen kolmioleivän jälkeen päätin iskeä suuhun aivan mitä eteen tulee koko päivän ajan. Niin teinkin. Nyt alkaa inhottava osio. 2 x kolmioleipä (miksi helvetissä niissä paketeissa on aina 2 leipää) ~440 kcal (arvioltansa), piskunen mustikkapiirakan pala taukohuoneessa ~100 kcal (arvioltansa), 2 x candelar suklaapatukka ~245 kcal, 100g irtsikkaa ~350 kcal (arvioltansa), 2 x paahtoleipä voilla, juustolla, meetfurstilla ~280 kcal, joku höpötys ~140 kcal, lissää karkkia kun mamma osti ~115 kcal, kahvilassa joku kahvikermavaahto höskä ~400 kcal, kahvilassa edelleen puolikas kookospallo höskä ja haarukallinen juustokakkua ~400 kcal, caesar salaattia ~300 kcal, karjalanpiirakka ~160 kcal. Yhteensä ~2685 kcal!!!

Ja mua kammottaa niin, että kädet tärisee. Pieneen ihmiseen mahtuu yllättävän helvetisti ruokaa.. Kalorit on monistakin yläkanttiin mutta ei se kauheasti asiaa muuta. Ja tiedän sitäpaitsi mistä kaikki lähti. Siitä, että annoin itseni olla vapaammin, etten sairastuisi. Hah! Enhän minä oikeasti osaa olla vapaasti. Joko mässytän tai sitten olen tiukassa ohjelmassa kiinni. Niin se on ollut jo pitkään. Ja suunta muuttuu nyt. Kiellän itseltäni kaiken ylimääräisen syömisen. Minulla on jo aivan syömishäiriöinen pää, joten sairastumisen pelko ei ole enää syy antaa itsensä syödä. Sillä jos vielä syön tällä tavalla niin alan oksentamaan. Ja sitten on hauskaa kaikilla, tosiaan. Nyt alkaa ah-niin-anorektinen ruokien lajittelu (vaikka minun liikkuu vielä läskimaailmassa lajittelunsa puolesta).

Suosi:
vihannekset / marjat / hedelmät (banaanikin käy joskus) / quick & tasty ateriat lämpiminä ruokina / tomaatti- & vihanneskeitto / soija jogurtti / pussikeitot (tiedän, lisäaineita) / ruisleipä & näkkäri (mahd. paljon paljaaltaan) / kevyt raejuusto / tonnikala / alpen light myslipatukat / tee & kahvi / puuro

Kielletään:
vaalea leipä / suurin osa karkeista ja suklaasta / leivokset (porkkanaleivos ja mokkapalat sallitaan hyvin harvoin nautittuna) / sipsit / limsat & sokerimehut

Poikkeukset:
Subway patonkia saa syödä / suklaasta sallitaan ; minttukrokantti, daim, milkyway, pätkis, candeler makeutusainehöskä suklaapatukka, kinder maxi, fami / karkista sallitaan ; korkeintaan 110g karkkipussit ja makuuni karkit / kahvilassa minttu- ja kookoskaakao kermavaahdolla

Ja se, että sallituissa on makeisia ei tarkoita sitä, että ne ovat jokapäiväistä ruokaani. Ne hengaa siellä ja niitä syödään pääasiassa sunnuntaisin. Ei luoja, nyt en voisi edes ajatella mitään karkkia. Olo on niin ahdistunut, että tekisi mieli olla six feet under ennemminkin. Kävelin tänään stokkalla uusissa kengissäni ja halusin olla jotain aivan muuta, kuin olen. Ja minusta tulee laiha ja tyylikäs Molly, joka ostaa stokkan soija jogurttia ja kävelee korot kopisten. Minulla on unelma, joka on aika nolo. Haluan laulaa. No, nyt se on sanottu. Kokea lavalla rakkautta, jota yleisöltä saan. Laulaisin heille vanhaan blues tyyliin. Silloin olisin laiha ja paljon kauniimpi. Ja kyllä minä laulaa osaan. Minua piti pitkään vakuutella, että tajusin asian. Lauluääntäni rakastetaan ja minä rakastan laulamista. Vaikka typerää kuvitellakkaan menestyvänsä laulajana. Mutta siltikin se on unelmani. Rakastan musiikkia, vaikka se usein tekee minut niin pirun haikeaksi ja surulliseksi. Niinkuin nytkin Thin Lizzyä kuunnellessa. Tulee itkuinen olo, sydäntä puristaa, itkua ei vain tule. Olen niin inhottavan nyyhky..

Ja koko ajan etsin jotain. Yritän kamalasti aina vain etsiä jotain, josta saisin saman tunteen, kuin millainen nuorempana oli. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Yritän vain hakea sitä tunnelmaa, jolloin asiat oli kivasti. Ihania syyspäiviä ja huoletonta oloa. Yritän etsiä sitä oloa laittamalla päälleni kivat vaatteet, yrittämällä olla parhaimman mahdollisen näköinen. Mutta kun lähden ulos idyllisen näköisenä niin kävelen ympäriinsä enkä löydä mitään. Yritän jäljitellä tunnelman samanlaiseksi, kuin ennen vanhaan oli. Askartelen asioita, jotta saisin sen tunnelman, kahvilastakin yritän etsiä sitä jotain. Mutta niin vain on, olen tässä hetkessä, eikä mikään muuta sitä. En enää koskaan ole ala-asteen pihalla loppukevään päivänä hyppimässä hyppynarua. Kun reput on heitetty pientareelle ja asfaltti on kuuma. Olen vaan niin pirun eksyksissä tässä psykedeelisessä sirkuksessa, jossa elän vasten tahtoani. Lapsia syntyilee sinne tänne, eikä keneltäkään kysytä, haluavatko he syntyä. En minä olisi halunnut. Kamppailen kaloreiden kanssa, pysyn niin helvetin lihavana, en viitsi pitää puoliakaan vaatteistani edes päälläni. Ja ihailen Peter Pania, joka lentää Neverlandissä ja taistelee merirosvoja vastaan. Häntä, joka on ikuisesti lapsi. Jonka ei koskaan täydy kasvaa siihen, että hänestä tulisi turhautunut, kadonnut kasvo tähän maailmaan, jossa kuolet lopulta, sinut haudataan ja unohdetaan. Ja vuoden päästä kukaan ei enää muistele kuollutta. Maailma jatkaa menoaan ja sitä miettii minkä arvoista kaikki olikaan. Pikku pojillakin on oikeus huudella perääni, koska olen tätä typerää sukupuolta. Minun odotetaan olevan kaunis ja laiha, koska millainen olisikaan ruma ja lihava nainen. Ja olen niin helvetin turhautunut ja surullinen ja eksynyt etten aina jaksaisi jatkaa. Haluaisin mennä vällyjen väliin ja jäädä vuodeksi nukkumaan.

Ja kaiken tämän päälle menen vielä syömään aivan helvetisti. Ja se pahentaa tilannetta vielä puolella. Tätä ei enää saa tapahtua. Syön tämän viikon nyt suunnitelman mukaan suurinpiirtein. Sen jälkeen vedän koko huhtikuun 2468 dieetillä ellen vetäise sairaaladiettiä jossain välissä. Yritän syödä hillitysti meksikolaisillallista ja myös harrastus reissulla. Mutta jos tulee mahdollisuus vetää kännit niin siitä en kieltäydy. Koska nyt muistan, miksi juon. Minä en vain jaksa tätä sirkusta ympärilläni. Humala on halpa keino paeta. Ja en jotenkaan osaa nähdä edessäni elämää selväpäisenä. Olen sitä riskiluokkaa, joka voi huomaamattaan lipsahtaa huumeisiinkin. En oikeastaan välitä. Tuhoan kehoni eri keinoin, sitä olen harrastanut tässä jo hyvin pitkään. Minulla on unelmia, joihin en usko. Laahustan välillä niinkuin haamu tämän maailman käytävillä. Surkeinta on silloin, kun edes itkulla ei voi ahdistustaan purkaa pois. Ilmeettömänä itkeminen on surullisinta, vihasta itkeminen pelottavinta. Ja nämä molemmat ovat minulle tuttuja, melkeinpä jo ystäviäni. Olen niin pirun täynnä vihaa, rakkautta, surua. Kaikki ei kertakaikkiaan mahdu sisääni. Ja ehkä siksi pikkuhiljaa tuhoan itseni täältä maailmankaikkeuden huomaan. Joku päivä minä vaan romahdan totaalisesti. Olen aina uumoillut, etten elä kovin vanhaksi.

Kevennykseksi Kate Mosseja. Sori, olen typerä nyyhky.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Late Night Binging

Kuten otsikko jo kertoo, binging. Mutta tämä "mässäys" (jos sanaa voi käyttää tässä tapauksessa) oli suurimmaksi osaksi harkittu. Koko päivän niin helvetinmoinen nälkähelvetti (eli siis haluan-syödä- vaikka-nälkä-sinänsä-on-pieni helvetti). Tiesin, että ne Ferrero Rocherit koituu kohtaloksi. Mutta tällä kertaa en halua sättiä itseäni niin maan perkeleesti. Sunnuntaisin on aina herkkupäiväni, mikä sisältää jopa 1500-2000 kcal. Nykyään olen alkanut siinäkin pihtailemaan. Alle 1500 on ok mutta yli sen niin olen kuollut. Ja eilinen sai oikeasti ajattelemaan. Enhän minä anoreksiaa halua. Mietin, että muutama Ferrero Rocher saisi pysymään kaidalla tiellä ensi viikon. Muutama Ferrero ja paahdettu ruisleivän puolikas voilla ja juustolla. Unohdin tottakai, ettei Ferrero Rocherejen syömistä lopeteta, kun se aloitetaan. Jumalauta minä mässäytin 9 Ferreroa mikä on aika tarkkaan 660 kcal. Oloni on taas päärynä. Ruisleivän puolikas muuttuu kohta kahdeksi ruisleivän puolikkaaksi. Nyt on pirun täysi olo mutta pakko saada tämä suklaaöklötys olo pois. Siksi pitää käydä vielä ruisleipää mässäyttämässä se toinenkin puolikas. Eli ruisleivistä tulee ~280 kcal. Sitten tähän lisätään 8 dl mehua ~415 kcal (en tiedä, kuinka paljon mehua join itse, kun kaverit oli koko ajan osingoilla. Ei tiennyt, että sen piti olla minun päivän ravintoni kokonaisuudessaan. Joivat vähintään sen 2 dl, luultavasti enemmän) niin tulokseksi saadaan huimat ~1355 kcal. Muutama Ferrero ja ruisleipä ei olisikaan haitannut, sen itselleni lupasin. Mutta tämä kauhistuttaa minua. Sydän jätti lyönnin väliin, kun laskin antoi tuloksen, joka alkaa numerolla 1, mikä siis tässä tapauksessa merkkaa tuhatta. Ei sinänsä, tiesin, että niin se tulisi olemaan. Kammotti kuitenkin. Olen ihan pirun pettynyt.. En kuitenkaan nyt muuttele ensiviikkoa mitenkään. En edes rankaise itseäni. Annan kaiken nyt mennä ihan omalla painollaan. Saan itseni taas reilaan. Mutta jos poistan seuraavalta sunnuntailta herkkupäivän niin sitten se meinaa taas sitä, että tulee tulevaisuudessa ahmittua.

Anorektikkohan ajattelee kontrolloivan ruokaa. Mutta itse olen sitä mieltä, että ruoka kontrolloi anorektikkoa enemmän, kuin normaalisti syöviä. Se, että koko ajan saa miettiä laihoja asioita, että pysyisi ruuasta erossa, thispo, kaloreiden laskeminen.. Minusta se kuulostaa vain yksinkertaisesti siltä, että ruoka hallitsee elämää. Vaikka tunnistan itsestänikin välillä tunteen, kuin minulla olisi kontrolli (vaikka tämä nyt ei ole niitä päiviä). Pystyn kieltäytymään kaikesta ilman suurempaa mielipahaa - tai aivan sama, vaikka mielipahaa tulisikin. Pystyn silti kieltäytymään. Loppupeleissä silti kontrolli on ruualla. Vaikka minä päätänkin kieltäytyä niin ruoka on koko ajan haamuna takaraivossa. Koko ajan mielessä, milloin saa syödä jotain hyvää. Ja sitten kun tulee repsahdus niin voi sitä itsensä inhoamista. Ruualla on yksinkertaisesti kontrolli.

Siinä missä eilen olin rautaa niin nyt olen ruostetta. Näin käy, kun ei omaa anorektikon kykyä kieltäytyä. Huomenna on uusi päivä, se menee paremmin. Olen sitä paitsi päättänyt mennä hyvällä mielellä meidän meksikolaisillalliseen. Se uhkasi jo peruuntua ja siinä vaiheesa huomasin, että haluan, että ne pidetään ja olen mukana. Menen, syön, juon, lihon. Mutta kun haluan pitää elämäni ja ystäväni. Meksikolaisillallinen on kuitenkin vappuna, enkä silloin jokatapauksessa olisi selvinnyt juomattomana. Tiedän kyllä alkoholin kalorit mutta ei sekään loputtomiin auta. Joku juttu vetää aina sinne, missä viina liikkuu kulloinkin. Minua nyt enemmän huolestuttaa se, että ensiensi viikonloppuna (pe-su) olen harrastusporukan kanssa matkalla. Ja kammottaa ihan ajatellakkin, kuinka voi käydä. Kai pakkaan mukaani läjän kevyitä ruokia, jotka näyttävät aivan normaaleilta. Porkkanaa, maistamatonta jogurttia, sen sellaista. Pelottaa vaan se, jos päätämme iskeytyä ravintolaan. Tai mikä vielä pahempaa ; mättämään hampurilaisia nassuun. Jeesus, kanssaeläjinä harrastusryhmäni porukka on aivan mahdotonta sakkia. Lähes jokainen on sellainen himosyömäri, jolla on aina nälkä. Voi piru.

Tämä päivä tiiviinä pakettina : Ei kahvia, helvetinmoinen väsymys, koko litra mehua meni mutta korkeintaan 8 dl minun kurkustani alas. Sitten hyvin harkittu päätös syödä, joka kuitenkin levisi käsiin, kun Ferrerot olivat niin maukkaita. Parin tunnin päiväunet pitkän harrastuspäivän jälkeen, joka ei liikuntaa sisältänyt. Koko päivä ei sisältänyt itse asiassa liikuntaa nimeksikään. Sen sijaan olen univajeella, koska nukun viikolla niin vähän. Mutta takaisin tähän päivään. Nyt oloani kuvaa päärynä, pataluuska, kamala kaloripallo. Mutta eteenpäin porskutellaan, yritän olla haukkumatta itseäni. Koska tämä ei saa missään nimessä luiskahtaa sairauden puolelle. Tästä ei saa tulla loppuelämäni suunta. Yritän olla syömättä liikaa mutta repsahtaessani antaa itselleni anteeksi. Ja se ei silti tarkoita, että saan koko ajan avoimesti repsahdella. Tänään aamupaino oli 50,9 kg. Mässytyksen jälkeen iltapaino vaatteet päällä 52,2 kg, mikä tavallaan rauhoittaa. Kammoan niitä 53 ja 54 painoja. 52,2 on kuitenkin jo melkein 51,9. Pitää siis aamulla käydä puntarilla ja katsoa, mitä vahinkoa sain aikaan. Luultavaa kuitenkin on, että aineenvaihdunta sai potkua. Eli siis ei syytä masentua, pitää ajatella positiivisesti. Ja vaikka nyt tuntuu siltä, että pitäisi oksentaa niin muistan myös, että minun laihdutussääntöni on olla oksentamatta. Sille oksentamis linjalle en helvetti mene. Mieluummin epäonnistumisia 7 päivää viikossa, kuin elinikäinen bulimia. Ja sellainen pikkuinen ilmanlämmitin on muuten sekin jumalan lahja ihmisille. Menen lämmittelemään nyt sen ääreen, adios. Olen selkärangaton mutta älkää ajatelko minusta kuitenkaan hirveän pahasti. Ja rakastakaa äitejänne edelleenkin, niin hekin teitä, vaikkei aina siltä ehkä tunnu.

Ja kaikkihan teistä rakastaa edelleen Calistaa? Minä en koskaan edes ruvennut häntä vihaamaan ja haukkumaan luurangoksi. Hän on kertakaikkisen ihana.

lauantai 5. huhtikuuta 2008

Del Monte Quality


Del Monte, parasta (ja kaloripitoisinta niistä mehuista, mitä juon). Suosikkini siltikin<3> ~530 kcal. Ihan kai ok, vaikka mehupaastolla ollessa voisi helposti saada vähemmänkin kaloreita. Arg, minua jo ihan kammottaa, että pian saan takaisin näitä paastolla pudotettuja kiloja. Aika nyyhkyä. Huomen aamuna puntarille.

Sain tänään kaulakorun, jota rakastan. Mummon tuliainen Jordaniasta, tehty kameli parkojen luista. Mutta se on ihan pirun hieno. En oikein osaa noita koruja käyttää mutta tätä on pakko. Kameli ei uhrautunut turhaan, koska minä rakastan tätä. Tälle päivälle sitten muutakin hyvää. Laitoin päälleni paidan, jonka ostin sillä mielellä, että laihdun siihen. Se on normaali H&M paita mutta se juuri näyttää kaikki läskini. Ei enää! Tänään tuntui ensimmäistä kertaa siltä, että on oikeasti aika hoikka (vaikka aina on pois napsittavaa jäljellä ja vielä tällä hetkellä melko paljonkin, ja sitäpaitsi vedin vatsaani sisään). Toisaalta kukaan ei ole kommentoinut mitään. Sen takia minua ihan pelottaa, että vain kuvittelen laihtuneeni. Haluaisin saada jotain palautetta, jotta tietäisin kuvittelenko vaan. Puntari on huono kaveri tässä tapauksessa. Se kertoo kyllä painon mutta ei sitä näyttääkö hoikemmalta. Joka tapauksessa itsetuntoni on ihmeesti kohonnut sen pitkän itseinhon jälkeen. Ja hyvä näin. Sillä vaikka en olisikaan laihtunut näkyvästi niin ainakin tunnen oloni paremmaksi. Itsensä inhoaminen ei ole sitä mukavinta puuhaa.

Tänään 8,5 dl Del Montea, 3 x kahvi. Eli ~460 kcal. Oikein kivasti siis tänäänkin. Nyt menee melkeinpä liian hyvin. Näin hyvin ei koskaan mene kovin pitkään. On ajan kysymys milloin tulee kamala kömmähdys. Koska itse asiassa ei ole kamalasti edes tehnyt mieli ruokaa - tai no 2 tilannetta kyllä. Silloin, kun kävin (itseasiassa kahdestikkin) hulluilla päivillä kuolaamassa niitä ruokia. Ja nyt tänään saunan jälkeen. Sauna tekee minut aina syömätuulelle mutta saunominen on liian ihanaa lopetettavaksi niinkin turhan asian takia, kuin yhtäkkinen ruokahalun kasvaminen. Vaatekaapissani on hulluilta päiviltä eilen raahaama Ferreri Rocher rasia. Aijon niitä syödä pikkuhiljaa ja nauttien. Ne säästyivät saunanälältä nekin. Olen rautaa. Toivotaan, etten ruostu.

Jottei menisi aivan sisältörikkaattomaksi niin pitää vähän myös laittaa asiaakin. Elikkä olen havainnut jotain huolestuttavaa suhtautumisessani ruokaan. Siis no joo, kaloreiden laskeminen jo alkuunsakin on aika huolestuttavaa. Mutta minä mietin jo tuleviakin syömisiä. Tiedän esimerkiksi, että kaverilleni aijotaan järjestää myöhäiset synttärit - meksikolais illallisesta he puhuvat. Tortilloja, nachoja, tequilaa.. En halua kavereideni
tietävän tästä mutten myöskään halua menettää heitä. Kai siis vain menen sinne ja syön ja juon ja lihon. Ja kesällä olen lähdössä harrastusryhmän kanssa 10 päivän matkalle ja ehkä myös kolmen viikon matkalle ulkomaille. Ja tiedän, että siellä tulen menettämään kaiken tämän uurastuksen tuloksen. Pyörin Suomeen ihrapallona. Ja sitten ei varmaan loppukesänäkään bikinejä käytetä. Hei, ei minun pitäisi stressata jostain niin kaukaisesta. Mutten voi vain tässä laihduttaakkaan tietäen, että kaikki tulee kuitenkin torpeedoimaan muuten ihanat matkat mutta jotka ruokansa puolesta eivät ole minulle sopivia. En saisi antaa ruualle kontrollia. Ja taas tullaan siihen, että tiedän, että pitäisi lopettaa. Liikkua enemmän mutta syödä vähintään 1000 kaloria. En vain halua lopettaa vielä, haluan ensin olla laiha.. Oravanpyörä, kierre, perkele tätä elämääkin. On se niin hankalaa.

Ja hyvät uutiset on viellä edessäpäin. Siis ''hyvät''. Olen taas ihastumassa siihen poikaan, jonka oikeastaan ehdin jo unohtaa. Koko kesän ja syksyn ja joulunkin olin niin ihastunut häneen. Sitten päätin unohtaa hänet ja niin tapahtui. Tai luulin niin. Mutta eipäs mitään, olen taas alkanut ajatella häntä, kun häntä niin usein harrastu
kseni takia näen. Juttuhan on se, että minä en halua sitoutua kehenkään enkä mihinkään. Kaikista viimeisin asia mikä tähän vielä tarvittaisiin on poikaystävä. Ja vaikka haluaisinkin hänet poikaystäväksi niin hän ei tasan ottaisi minua vaikka maksettaisiin. Hän on sellainen kukasta kukkaan lenteliä, joskaan ei koskaan lennä ihan loppuun asti. Kesällä hän piiritti minuakin - vaan arvaa kuka akka ei mennyt ansaan. Tyypillä on sellainen ongelma (tai liekkö se hänelle ongelma), että hänen kiinnostuksensa riittää vain siihen asti, että kohde kiinnostuu hänestä. Tai toisinaan hän luovuttaa, niinkuin minun kanssani. Ei niin, ei hän koskaan minusta pitänyt. Hupia, hupia, leipää ja sirkushuveja. Sellainen. Ja minä vihaan itseäni, kun pidän hänestä. Olen sitten taas vain nyyhkynä, kun ei hän minua tule vastaisuudessakaan huomaamaan.

Vittuako minä haikailen pojan perään, kun minun tulisi vain saada täydellinen vyötärö, niinkuin alla olevissa kuvissa. Ei löllykkä masua, jenkkiksiä, reidet kohdallaan.. Järkiintyä minun pitäisi. Järkiintyä irti ihastumisesta, ei laihdutuksesta. Sitä pitää jatkaa, kunnes tavoittaa puntarilla luvun 44 kilogrammaa, sitten voi olla prinsessa ja ihastua, jos vielä jaksaa.

torstai 3. huhtikuuta 2008

This Is My City!

Tänään en viljele bikinikuvia enkä muutenkaan vikise liikaa laihdutuksesta. Itseinho loppui ja tänään olen ollut pirun vahva! Tämä on niin juuri minua. Tunnetilat hyppii laidasta toiseen. Olen usein miettinyt, että mahdankohan olla maanisdepressiivinen. Tätä kuitenkin vähän estää se, etten ajattele itseäni masentuneena. Asun hyvinvointivaltiossa, minulla ei ole oikeutta valittaa. Kuulostaa typerältä mutten voi ajatella vain yhtäkkiä toisin. Mutta jos elintaso on tällainen niin siinähän suorastaan jo ansaitsee muuten ihan pirun surkean elämän.

Tänään olen suoriutunut kahdesta haasteesta, mitä laihdutukseen tulee. 1) Kävin makuunissa kotimatkalla katselemassa vähän filmejä. Makuuni on vähän niinkuin paheeni, en pääse sieltä ulos ilman edes pienenpientä karkkipussia. No, tänään tein senkin ihmeen. Sitäpaitsi nyt on tullut hirveästi uusia leffoja vuokraamoon, mitä haluaisin nähdä. Joku Audrey Tautou juttukin, josta sanottiin takakannessa, että se on 'nykyajan Aamiainen Tiffanylla'. Minä rakastan Audrey Tatouta ja Audrey Hepburnia. Ja minä rakastan leffaa Aamianen Tiffanylla. Joten pitää vissiin ravata joku päivä taas makuuniin. 2) Menin stokkalle hakemaan kahvia. Harrastan take away kahvikulttuuria niinkuin paraskin new yorker. Rakastan kanniskella kahvikuppia mukanani kaupungilla. Ihanaa kahvia, maisemia, erikoisia ihmisiä.. Love. (Vaikkakin kahviloiden maidot tuppaavat olemaan täysmaitoa, että kivakiva). No, stokkalla olikin hullut päivät. Ja minä olin nälkäinen! Katselin kaikki helvetin ruokatarjoukset aulasta ja itse ruokakaupasta. Mukaani tarttui take away kahvi. Olen ylpeä itsestäni. No, 3 quick and tastyä toki nappasin mukaani. Olivat halvalla ja olen aina halunnut maistaa sellaisia. Syön niitä sitten joskus, kun syön taas. Viimeinen käyttöpäivä vuonna 2009 niin ei mikään hirveä kiire.

Ja vielä muutama laihdutuksesta. Mehupaasto kestääkin vain 6 päivää, luova ratkaisu. Haluan änkeä yhden Quick & Tastyn nassuuni ensi viikolla. Tein mahtavan planin. Huomisesta ensi keskiviikkoon asti pelkällä mehulla ja kahvilla. Sitten 10.4 mehua ja persikanpuolikkaita, 11.4 mehua ja stokkan caesar salaatti (olen hulluna siihen ja sekoa jos en tietyin väliajoin sitä saa), 12.4 mehua ja Subway patonki (15 cm patongissa vain 360 kcal), sunnuntaina herkkupäivä. Tämä siis siksi, että paaston jälkeen ei saa heti mässätä tuloksia pois (sunnuntaina niin käy mutta sitä ennen olen ainakin vähän totuttanut kroppaani taas ruokaan). Ja samalla tämä plan on minulle uhkauksena. Jos hairahdan syömään niin sunnuntai muuttuu mehupäiväksi. Jos hairahdan uudelleen niin sitten menetän lauantain, sitten perjantain etc. Eli en tule lipsumaan tällä kertaa. Tänään meni koko homma aivan helvetin helposti muuten. 2 täysmehu trippiä (yht. 4 dl ja ~145 kcal ), 2,5 dl toista mehua (tuo oli mehun määrä, lisäsin siihen vettä, jotta tököttiä olisi enemmän, ~105 kcal ) enkä edes juonut kaikkea, kun kaverini halusivat osingoille. Sitten kahvi kevytmaidolla ja take away kahvi luultavasti täysmaidolla ( ~25 kcal ). Yhteensä vaivaiset ~275 kcal! En tosiaan tiedä, miten onnistuin.

Ok, menipäs nyt kuitenkin melko pitkälti laihduttamiseksi tämä teksti. Niin, kävelin muuten sellaiset 9 km matkaa ja vähän lisää kaupungissa palloillessa. Olen ylpeä. Mutta haluan nyt siis kertoa kaupungistani. Minä yksinkertaisesti rakastan sitä. En sen ihmisiä niinkään vaan kaikkea muuta. Tämän kaupungin sillat ovat ihania. Kaikilla niillä on oma juttunsa. Toisia on hieno kävellä talviaamuina lumen naristessa ja todeta, että sumu on niin tiheä, että seuraavasta sillasta näkyy vain haamu.. Ja toiset sillat ovat niitä, joista nauttii eniten pölyisinä kesäpäivinä. Kävelen usein joenvartta pitkin ja minusta tuntuu, kuin kävelisin Nevan vartta, vaikken koskaan ole käynyt edes Pietarissa. Se joki on minun pieni Nevani. Kävelin tänään kahvini kanssa ja katselin ja mietiskelin - pitkästä aikaa aivoni oikeasti ajattelivat jotain positiivistakin pitempään, kuin 2 minuuttia. Taivas oli niin ihanan hämyinen ja tiet olivat sulaneet. Aijemmin päivällä minua piristi nähdä, että pato on avattu. Vesi kuohui niinkuin pienoinen koski. Minua sanottiin Ameliaksi, kun tosiaan kerroin, että tulin iloiseksi, kun näin padon auenneen. Ihan piristävää. Ennen sitä olin lähtenyt töistä aivan melkein vihaisena. Tämä kaupunki piristää minua hyvinä päivinään. Ja toisinaan sitten masentaa minut ihan ojan pohjalle asti.

Minä rakastan tätä kaupunkia enemmän, kuin se minua. Se, että sanoisin rakastavani tätä kaupunkia elämää enemmän ei merkitsisi mitään. Minä rakastan pieniä, ihania asioita elämässä mutta itse elämää en niinkään. En ole hyvä elämään. Vaan en olisi sama ihminen ilman tätä kaupunkia. Kuitenkin tämä kaupunki porskuttelisi eteenpäin samalla tapaa ilman minuakin. Vaikka rakastaisin kuinka tätä kaupunkia olen sille vain nimetön kasvo sen kaduilla. Riippuvuussuhteet ovat eri sfääreissä. No, tänään katsellessani jokea kotimatkallani mietin, että pitäisi taas palata kirjallisuuden pariin. Joki toi mieleeni Maksim Gorgin viimeisimmät sivut yhdestä lempikirjoistani, Nuoruuteni yliopistot. Sen kirjan kerronta on kuin runoutta, todellakin. Ja juuri siltä minusta tuntui. Löysin ihanan paikan, johon joku kesäpäivä voisin sijoittaa itseni, termospullokahvini, tupakkani ja kirjoittaa jokea katsellen. Oli oikeasti aika, jolloin halusin kirjoittaa työkseni. Sitten minulle tuli se minulle tuttu alemmuuskompleksi, kun tajuan, etten oikeasti osaa edes kirjoittaa. Luen mieluummin. Ja tänään pitkästä aikaa tuli se tunne, että haluaa kirjoittaa. En koko matkan aikana miettinyt ruokaa paria minuuttia pidempään. Pitkästä aikaa olin jotenkin rauhassa kaikelta ja iloinen. Tänään tosiaan kävelin hymyssä suin, kirjaimellisesti. Näistä päivistä muistan aina, että edessä on monta yhtä ihanaa päivää. Ja vaikka vain yksi päivä vuodesta olisi tällainen niin se olisi sen arvoista nähdä se päivä. Minulla on kumma tapa tietä ylittäessä miettiä, että aivan sama, vaikka joku ajaisi päälle. Tänään en olisi halunnut jäädä auton alle. Elämässä pienimmät ilot ovat niitä suurimpia. Ei minusta laihuus ole elämän suurin ilo. On hienompiakin hetkiä olemassa, kuin nähdä puntarissa luku 45 kg. Ja kaikkein kauneimmat hetket, yleensä ne tulevat aivan ilmaiseksi. Kun vain huomaa katsoa. Keskittyä asioihin, joita normaali kaduntallaaja tuskin vilkaisee. Ja nähdä niiden asioiden kauneus. Aamen.

keskiviikko 2. huhtikuuta 2008

Pretty in Bikinis - Part 3

Mitä oikeesti tein.. Kaikki meni niin hyvin aluksi, liian hyvin.. Hyi kamala, ~1450 kcal. Hävettää ihan sanoakkaan tuota lukua.. Sain kuitenkin tunnustettua. Eli siis olin (vieläpä vähällä) mehulla tänään iltaan asti. Sitten porukat toi lempijäätelöäni jäätelöautolta. Voi jeesus, ja minä kun vielä yritin tsempata muita laihduttajia. Sitten ratkean itse käsittämättömän häpeällisesti. Oksettaa tällainen käytös ihan kertakaikkiaan. Tämä virhe ei todellakaan toistu! Ja tottakai minun on rangaistava itseäni tästä. Rangaistus on seuraava ; pelkkää mehua ja kahvia niin pitkään, että 7 päivää on mennyt ilman kommelluksia. Itseppähän tämän ansaitsin. Mitä olin typerä, ajattelematon, hyi! Inhottaa ajatella mitä kaikkea sitä on tänään kurkusta alas ahtanut. Siis todella, 1450... Suolaa voi sirotella haavoihin lisää -> bikineissä tänään Mischa Barton, Nicole Richie ja Evangeline Lilly. O' damn.. Mischa tuossa kuvassa aivan upea. Sen hattu myös. Ja minä mässään..

Tämä päivä oli hirveä. Itseinho oli ihan mielettömissä sfääreissä. Halusin oikeasti kadota vain tästä maailmasta, laihduttaa itseni olemattomiin. Siihen nyt vielä on toki matkaa. Olin harkoissa ja vain vihasin itseäni kaksi tuntia. Arvoton, arvoton, arvoton. 'Tiedän, että äitini rakastaa minua ja se on aivan väärin. Kenenkään ei pitäisi rakastaa minua, koska en ole sen arvoinen.' Sitä rataa ajatukset meni. Ja itsetunto tippui tänään tosiaankin maan tasolle - ei vaan meren pohjaan ehkä ennemminkin. Voisin itsekkin olla merenpohjassa. Olla vaan, katsella ympärilleni. Meren pohja olisi hiljainen ja rauhallinen. Voisin vain leijua kalojen kanssa. Tämä ei ole hetken mielijohde. Olen toivonut sitä useamminkin. Ja mikä kruunaa päiväni.. Minulla on tämä eräs ystävä, joka elää kahvilla ja energiajuomilla. Ihanan laiha, aivan mahtava. Ja sitten joku huomaa hänen ollessa löysä paita päällä, että hän on laihtunut. Damn, vituttaa. Käytän häntä thinspona mutta pitääkö hänen laihtua, kun minä mässään!

Mässäsin itseasiassa vasta harkkojen jälkeen, god thanks. Muuten olisin harkoissa saanut jonkun kohtauksen huonon omatunnon johdosta. Ajattelin, että yksi jäätelö kyllä vielä menee. 240 kcal (jäätelö) + 370 kcal (mehu&kahvi) ei olisi niin paljoa ollut. No, jäätelön jälkeen olo on tietenkin se, että päivä nyt on pilalla. Tuoretta sämpylää voilla ja juustolla kehiin. Tänään ostettuja, kaikin puolin mahtavia. Varsinkin kun ei muista, milloin olisi viimeksi sämpylöihin koskenut. Ja siinähän meni yksi, toinen, neljäs... Todellakin. Ja toinen jäätelö. Onneksi kotimme ei sisältänyt mitään muuta herkkuja. Eli näin tänään. Olen itseeni aivan mielettömän pettynyt. Tämän viikon herkkupäivä on peruttu. Sen sijaan näen 7 päivää täysmehuilla. Ja olen sen täysin ansainnut!

Ja juuri, kun olin saanut aamupainoksi 52,3 kg, mikä oli tavoite sunnuntaiksi. Keskiviikko ja sunnuntai on puntaripäiväni. Mutta en vain enää voinut lopettaa syömistä kun kerran vauhtiin pääsin. Ainakin tiedän, että rangaistus on edessäpäin.. Ensiviikolla alkaa pilateksen vääntäminen 3 kertaa viikossa. Ajattelin aloittaa sen vasta paaston jälkeen mutta nyt kun paastoaika piteni niin vedän sitten yhtä aikaa paastoa ja pilatesta. Mitäs menin mussuttamaan. Olen tänään tuntenut itseni jo ennen mässäystä aivan kamalan lihavaksi ja kamalaksi.. Itsetunto miinuksen puolella. Pysyy siellä vielä vähintään viiden kilon ajan.

Kuten huomaatte tämä viesti oli aivan täyttä paskaa taas. Kuten tulette jatkossakin huomaamaan niin minulla ei ole sosiaalista elämää. Käyn joskus kahvilla muutamien kaveriani kanssa mutta se siitä sitten. Jossain vaiheessa menetin kaikki kaverini. Ehkä lopullisesti silloin, kun olin kesän osastolla. Sen jälkeen en osannut pitää yhteyttä keneenkään niistä harvoista ja huonoista ystävistäni.

Yhdeksännellä luokalla minulla oli ihan hirveä ystävä. Tuohon aikaan olin masentunut ja kaverini piilovittuilivat minkä ehtivät. Höystivät minut hitaasti ja kivuliaasti porukasta ulos. Sitä ennen olin vähän niinkuin suosittujen joukossa (vaikkein koskaan ole soveltunut sellaiseen joukkoon enkä koskaan oloani suosituksi tuntenut). No, tämä 'kaverini' käytti minua päästäkseen (jo siinä mennessä kuivuneeseen) ystäväpiiriini. Olin hänen kanssaan juomassa tänä samana vappuna, kun alkoholimyrkytyin. Hän oli hommannut minulle jonkun aivan ihme 80% juoman, joka oli läträtty appelsiinimehuun. Juomaa lantrinkin kanssa oli semmoiset 4 desiä. Minä sammuin jo klo 20 tai 21 aikoihin. Hän ei soittanut ambulanssia, ei olisi jaksanut pitää missään nimessä huolta minusta. Hän soitteli minun puhelimestani ystävilleni ja käski jonkun tulla pitämään minusta huolta. Joku tuntematon soitti ambulanssin. Minulla oli hengenvaarallinen alkoholimyrkytys mutta tämän avulla 'kaverini' pääsi haluamaansa ystäväpiiriin. Hän sai minun entiset ystäväni. Sairaalassa hän oli melkein käynyt - näin kuulin luotettavasti - mutta vain kysyäkseen ettenhän kertonut, mistä pullo oli peräisin. Häntä vitutti, että pilasin hänen vappunsa. Tällaista sattuu. Minulle tapahtuu kaikenlaista paskaa. Elämän kortit on epätasaisesti jaettu. Vaikka tiedän senkin, että olen aiheuttanut suurimman osan tästä kaikesta itse. Kukaan ei ole koskaan pakottanut minua juomaan. Eikä kukaan koskaan käskenyt laihduttamaan. Minä vain itse möksähdin kaikkeen jo kovin varhaisessa vaiheessa ja jotenkin olen ajanut itseäni vuosia itsetuhosta toiseen. En koskaan ajattele eläväni kovin vanhaksi. Mietin toisinaan jaksanko koskaan aikuiseksi asti. Ehkä joku päivä voin vain kestohymyillä ja olla tyytyväinen. Mutta tämä ei ole se päivä. Ei se viikko, kuukausi, vuosi - elämä?

tiistai 1. huhtikuuta 2008

Pretty in Bikinis - Part 2

As u can see, tämän jakson bikinikuvat Christina Riccistä ja Kate Hudsonista - samanlaisissa bikineissä molemmat. Kumpi mielestänne parempi? Itse pidän Riccistä enemmän. Siitä loistava tyyppi, että ei näytä pahalta lihavampanakaan. Mutta laiha Christina on siltikin ehdottomasti parempi. Itsekkin kun joskus pääsisi samoihin mittoihin. Joskin olen kyllä pari senttiä pitempi. Tiesittekö, että Christina Ricci on vain 155 cm. Ja Molly tykkää lyhyestä kauneudesta (joo, ja fanittaa samalla Kate Mossia - ah, ristiriitoja).

Minä tiesin pystyväni siihen, minä siis pystyin siihen. Kaikki on kiinni tahdonlujuudesta. Okei, olin taas viiden tunnin yöunilla liikkeellä, joten oli pakko kahvitella. Olisin muuten nukahtanut valvoessa lasten unia työpaikallani. Ei sinänsä, niinkuin en muka yleensäkin levähtäisi nukkumasalissa valvoessani (ellen tee lihaskuntoa). Mutta tällä kertaa olisin nukahtanut ihan sikiuneen. Ja sehän ei passaa. Tajusin myös, että nyt on huhtikuu ja myös siis viimeinen kuukauteni töissä. Sitten alkaa kesälomani. Aijon lukea paljon venäjää heti toukokuussa. Olen hukassa, kun en saa vain opeteltua edellistäkään kappaletta. Good for me, olen jäänyt venäjän opiskelussa jälkeen. Ja ei, en edelleenkään ole missään koulussa vaan töissä. Luen venäjää iltakoulussa.

Kun olin 9. tai 8. luokalla pidin viikon mehupaaston. Pelkkää mehua, tunsin fuskaukseksi syödä kalkkitabletinkin. Enkä siis syönytkään sitä, vaikka tyrkytettiin maistamaan. Mitä maailman loistavinta kontrollia. Ok, mehupaasto kesti kai 6 päivää, korkeintaan 7. Sen jälkeen - ja tosiaan kuuden nestekilon tiputtua - lopetin laihdutuskuurini. Jos olisin vain sinnikkäästi jatkanut niin olisin nyt laiha, eikä pitäisi himopudottaa kiloja, jotta ehtii kesäksi bikineihin. Mistä mieleeni muistuu, että kokeilin bikineitä eilen taas päälleni. Ja hyi kamala, tuli ihan paniikki. Tällä hetkellä hyppäisin kai ennemmin hirteen, kuin menisin bikinit päällä rannalle. Oikeasti, 'olet ihannepainoinen'. Hei c'mon! Jos tämä on ihannepaino niin kertokaa mikä on se fatso!

Liikuin vähän, 3 km lenkkeilyä loskassa - edelleen piikkikorkkareilla. Ihania maisemia, kun kävelin joen vartta pitkin. Rakastan tätä kaupunkiani. Kaupunki on kasvattanut minua enemmän, kuin vanhempani. Sitä paitsi olen tänään ollut hyvällä tuulella. Eilen olin maassa kuin kynnysmatto. Ihan yhtä paljon paskaa niskassa, kuin kynnysmatolla kuraa. Olen vähän kaappimasentunut. En vaikuta masentuneelta, enkä itsekkään halua puhua, että 'voi kun menee paskasti, plaaplaaplaa'. Minulla on katto pään päällä ja asun hyvinvointivaltiossa. Rahaakin on tilillä. Äitini rakastaa minua. Eli siis miksi valittaisin? Ajattelen aina niin. En halua paisutella ongelmiani. Mutta oikeasti, minähän melkein jo tapoin itseni kesällä. Aikomus ainakin oli suuri. Niin oli humalakin. Tämä likka käveli vielä reippaasti, kun mittari näytti kolmea promillea. Vappuna -05 olin niissä mitoissa jo vatsahuuhtelussa. Tai kai olin, enhän minä tiedä huuhdeltiinko vatsaani vai ei. Muisti heittää.

Eilinen merkintö päiväkirjaan ; "Ja ruokatauollani katsoin ikkunastani ulos ja näin jäätä ja räntää. Toivoin katselevani jälleen maailmaa osaston ikkunasta. Istuisin pöydän ääressä ja antaisin hermojeni levätä. Minä haluan nyt parantua, toisin kuin viimeksi. Vaikka ei minulla tavallaan ole vieläkään mitään, mistä parantua. Mietin vain loppuuko tämä koskaan? Vai risteilenkö lopun elämääni juomisen ja syömättömyyden väliä? Haluan parantua jostain, mitä ei ole olemassakaan. Haluan levähtää. Jos vain voisin unohtaa juomisen kerralla ja olla haikailematta sen perään. Unohtaa siihen liittyvän rappioromantiikan ja ne kuvittelemani humalaiset kesäillat. Sillä yleensä lähes poikkeuksetta nekin ovat aina jotenkin menneet pilalle. Haluaisin syödä normaalisti ja tuntea oloni hyväksi tässä kehossa. En halua olla allapäin koko ajan. Jos joku osasto parantaisi minut Mollyn Syndroomasta ja voisin heittää kaiken tämän entisen historiaan. Katselisin kirkkain silmin tulevaisuutta, jota nyt vain pelkään. En juoksisi suoraan ongelmasta seuraavaan niin helvetin itsetuhoisesti."

Koostaa hyvin, ehkä.. Tänään vaan on ollut paljon hyviä hetkiä. Niistä aina muistaa, että ei pidä valittaa, hyvin mulla menee. No jaa, riitelin taas vanhempien kanssa ja kusipään (biologinen isäni) kanssa huudettiin toisillemme, kuinka vittu hänen pitäisi tappaa itsensä, eikä kukaan edes kaipaisi. Ja hän huusi samaa minulle. What a lovely family. Rakastan silti äitiäni ja koiraani. Palataanpa kuitenkin niihin hyviin tapauksiin ja unohdetaan nämä masentavat. En syönyt mitään. Kahvia oli pakko juoda - 2 kuppia kuten normaalisti ja vieläpä maidolla toinen - mutta muuten olin kuivilla. Sain voimaa siitäkin, että minähän olen jo kyennyt olemaan pelkällä mehulla aijemminkin. Miksen siis nyt voisi olla! Toinen tapaus, here u go; Kävelin kotiin ja mietin, että lätyt nyt kyllä maistuisi. Oikein ohuet ihanat lätyt vähällä sokerilla. Astun kotiovesta sisään ja nenääni leijuu lätyn tuoksu. Tsädäm, niitähän keittiössä on pesimässä. Haistelin oikein kovasti lättypinoa ja lähdin veden kanssa omaan huoneeseeni. Hienoa, Molly, hienoa. (Kuten huomaatte, käytän Mollya alteregonani). Tapaus kolme; Solisluuni näkyvät. Huomasin sen vähän aikaa sitten mutta nyt oikeasti uskon siihen, että tosiaan se on totta. Tällaisissa tapauksissa sitä väkisinkin huomaa että vaikka hunger hurts niin starving works! Minua toki masentaa vielä eilinen bikinisovitus :< Mutta se toimii hyvänä thispiraationa.

Tänään juotua ; 9 dl täysmehua ~495 kcal, ja 2 kahvia ~10 kcal. Yhteensä ~505 kcal. Melkein jäin neljällä alkavaan lukuun. Mutta ei huolta niin pitkään, kunnes olen sunnuntai aamuna ilman vaatteita 52 kg. Korkeintaan 52,4 kg. Päätin asian maanantaina ja asia pinttyy päähäni hyvää vaihtia. Pian BMI on 20.0 ja sen jälkeen 19. Ja se todella kannustaa minua :> Stay strong whoever is reading and whatever u doing. Kunhan joku pysyy vahvana jossakin. Laihduttajat älkää syökö sitä pullaa, kadutte kuitenkin. Muistakaa, että paras tunne (laihtumisen jälkeen tietenkin) on se, kun illalla tietää onnistuneensa kuten piti! Mikään pulla ei maistu niin hyvältä, kuin onnistumisen tunne.