tiistai 2. joulukuuta 2008

Depression

Anteeksi taas katoamiseni. Ei vain ollut voimia, ei edes kertoa, että elossa ollaan. Sekin nykyään vähän hankalaa. Ja syömiset menevät kamalan huonosti. Nyt koitan taas ensinnäkin saada syönnit kuntoon ja toisena sitten pitää postaustahtia yllä. On vaan ollut kaikkea...

Tampereellakin kävin teatteriporukan kanssa. Juominen meni aivan vituilleen ja nyt olen viimeistään sitä mieltä, ettei alkoholi sovi minulle. Krapulassa tuli oksennettua viisi kertaa, joista kaksi kadulle. Ja ennen Tamperetta ehdin myös romahtaa kotona äidin nähden ja olla kuristettavana ja soittaa poliisit hakemaan kännisen kusipään täältä pois ja aaarg. Ja voisin nostaa syytteen mutta en halua keskustella poliisien kanssa ja haluan vain olla rauhassa.

Teatteriohjaaja kysyi krapulaiselta minulta onko minulla jokin mielialalääkitys. Miksi - en tiedä. En minä mitenkään molleja vetänyt päissäni. Tai siis koko känni oli pelkkä iso laskuhumala mutta en minä sitä näyttänyt. Ja voi, taas on hankala hengittääkkin. Ahdistus on hirveä, masennuskin kamala. Ja Tampereella keskusteltiin siitä, kuinka masennus ja syömishäiriö ovat tämän hetken "muotisairauksia". Ja mitäpä siihen sitten sanoo, kun sitä yhtäkkiä tajuaa omaavansa molemmat.

Mutta nyt kohti onnistunutta ja parempaa päivää. Ensin ruuan kautta ja kyllä se mielikin siitä sitten kohenee, kun kontrolli palautuu. Pelottaa vaan, että entä jos ei palaudukkaan.

Niin ja paino on muuten noussut. En tiedä edes, kuinka paljon. Tässä lähipäivinä informoin asiasta, kunhan saan turvotuksen pois. Toivon, että luku alkaisi edes numerolla 48, ei 49.

tiistai 18. marraskuuta 2008

Tobacco Road

Vahva tunne jotenkin, että olen sekoamassa. Tai romahtamassa. Ehkä molempia. Voimat on loppu taas ja olen jälleen monta kertaa vakavissani ajatellut, että tänne nyt terapeutti, äkkiä! Lääkkeet tiskiin ja nopeasti. Ahdistaa ja masentaa. Ja vielä näidenkin asioiden taakan alla stressaa. En saa mitään aikaan ja kurkkua kuristaa, kun tiedän, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Mutta pahintahan on, että olen ahminut aivan helvetisti.

Ja edellämainittu voipi olla syy siihen, etten ole tullut kirjoittelemaan (ja anteeksi anteeksi anteeksi siitä!) Hävettää kamalasti myöntää. Ja syömiseni on maximoinut ahdistukseni ja pää tässä hajoaa aika kovaa vauhtia. En ole oksentanut, kiitos nyt siitä. Että olkaa huoleti, olen jättänyt kaiken minuun lihottamaan itseäni, jotta te arvon lukijat tuntisitte itsenne laihemmiksi, heh... Enkä ala nyt puhumaan kaikista syömisistä vaan kerron vaan onnistumiset / epäonnistumiset aikaväliltä, jolloin en kirjoittanut. Eli ensimmäinen päivä on 3.11.08 : mehupäivä / herkkupäivä / onnistuminen / onnistuminen / onnistuminen / iso repsu / onnistumin
en / mehupäivä / herkkupäivä / iso repsu / onnistuminen / iso repsu / iso repsu / onnistuminen / ISO repsu. Eli mukana on 2 x onnistunut mehupäivä, 2 x herkkupäivä (eivät ole olleet valtavia), 6 x onnistuminen ja 5 x iso repsu. Miettikää sitä. Olen ollut sitten tottakai aivan epätoivoinen, koska pelottaa, että olen kadottanut vähänkin kontrollin kokonaan. Ja paino... No en tiedä. Sekin vielä! En ole koskaan päässyt puntarille, kun repsuja on ollut niin tiheään tahtiin, että en ole voinut mennä puntaroimaan turvotusta.

Ja repsut ovat olleet isoja! Toisinaan pelkkää makuunimässyä (PALJON) mutta toisinaan kotona jumalattomasti kaikkea. Siis älyttömästi. Normaalisti syövä ihminen pitäisi sitä paljona. Ja toki olen nyt aivan sekaisin ja tunnen taas kerran menettäneeni laihuuteni ja ja ja... Muuten, en käsitä. Miten minulla tulee näitä "tunnen menettäneeni laihuuteni" -tunteita, kun en koskaan itseäni laihaksi tuntenutkaan, ennen mättöä?

Ja vaikka olenkin liikkunut, kuin hullu niin en niin paljoa, että se kuittaisi kaiken syömäni. 'Hulluna' tarkoittaa sitä, että parhaimmillaan tiistaisin helppo spinning ja ke-pe sekä su kaksi ohjattua tuntia. Ja ennen viime viikkoa minulle näkyi kevyesti sixpack, jota tietenkin pelästyin. Mutta oli se parempi, kuin möhömaha.

Voisin lohduttautua siihen, että kyllä minulta katosi kontrolli tuossa heinäkuussakin. Ja kyllä siinäkin lihottiin mutta sitten kaikki palasi ennalleen ja laihduin kevyimpään painooni 47,3 kg. Mutta ei lohduta. Koska virhe on jo tapahtunut ja kaikki voi palata hyvin vasta, kun olen onnistunut kunnolla pari viikkoa. Sitä ennen märisen kiloja, jotka ovat kertyneet mässätessäni. Ja murehdin, että kontrolli on voinut sanoa hei hei ja minusta tulee BED potilas. Ajatuskin pelottaa niin paljon, että se on ihan kamala kirjoittaakkaan!

Joo, ehkä tästä noustaan, vaikka tällä hetkellä siis ollaankin hajalla ihan kaikin puolin, oltaisiin ilman ruokaakin. Halu päästä takaisin onnistumisiin on suuri. Pelkään vaan, että se on nyt mennyttä ja minusta tulee ahmija. Ei ole naurun asia. Vaan jos minä alan ahmimaan BED tyyliin niin tapan itseni. On lupaus. Jos tämä lähtee lapasesta niin millään ei ole mitään väliä, koska tämä ruokapelleily alkaa olla viimeinen lanka, joka pitää yhdessä elämää ja minua. Jos minä menetän tämän vaivalla riudutetun kropan (joka ei vielä ole edes valmis) niin vitut kaikesta. Ei kiinnosta mikään kuitenkaan ja olen niin uupunut, että välähdyksenomaisesti mieleeni vaan pomppaa aika-ajoin (=usein) ajatus, joka menee jotenkin näin : "jos vain tappaisi itsensä", "mää ehkä tapan itseni", "vois vaan vetää ranteet auki" etc. Ja ne ei ole mitään angstiajatuksia vaan varteenotattevia vaihtoehtoja, joita toisinaan jään hetkeksi jopa pohtimaan. Että go Molly, get a life!

Ai niin, en ole vielä edes kertonut, kuinka tunnen itseni huonommaksi, kuin koskaan. Ensinnäkin tunnen ansainneeni paskan, mitä minulle huudetaan mutta valitan siltikin takaisin ja haluan viimeisen sanan, vaikka sen jälkeen häpeänkin itseäni ja surua, jota aiheutan. Tunnen itseni kaikin puolin kelpaamattomaksi ja huonoksi. Ja jos joku erehtyy sanomaan jotain pientä niin minä voin tulkita sen hyvin helposti tiedoksi, jonka mukaan olen huono omasta ja muiden mielestä ja kenenkään tietämättä Molly siis ottaa ja möksähtää.

Ja yhä useammin päälle sattuu se mode, kun sitä istuu ruumiinsa sisässä vailla elämää. Silmät kuolleina ja raahaten itseään eteenpäin. Ja silloin mietin, kuinka paljon valo voi kadota ihmisen silmistä, kunnes hän on oikeasti kuollut. Ja kuinka pitkään sen jälkeen voi vielä hengittää, kun valo silmistä on sammunut. Ja minun silmieni tuike on nykyisin poissa tiuhaan tahtiin. Ja silloin minä ikävöin sitä Mollya, joka joskus olin. Eikä entinen Molly liity pelkkään Mollyyn ennen syömäpelleilyä. Minä möksähdin kauan ennen tätä. Entinen Molly on se kaunis kipinä, joka joskus olin. Olin ulkoisesti niin ruma silloinkin, vielä nykyistäkin kamalampi. Mutta sisälläni oli jotain erikoista. Ja miksi kaiken pahan ja tumman piti tulla ja ajaa pois se spirit? Minussa oli silloin vielä elämää niin paljon, minä olin ihan räjähtää aika-ajoin kyltymättömyydestäni elämän eri osa-alueisiin, milloin mihinkin niistä. Minussa oli sielua enemmän, kuin joissain koko elämänsä aikana. Ja olenhan minä ollut aivan blue niin pitkään, kuin muistan, mutta oli aika, kun minun spirit oli niin suuri! Vaan kun minä tiedän, että siitä on niin pitkään, ettei sillä enää pidä elämäänsä kasassa.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Goodbye Autumn!

And the winter comes. Täällä on jo maassa ensilumi kolmatta päivää. Pian se sulaa mutta siltikin syksy on jo mennyt. Onkohan tämä talvi, jona lihon? Koska onnistuin pitämään syksyn laihtumisena.

Ja pelottaa niin kamalasti taas vaihteeksi. Mutta sehän nyt ei ole mitään uutta. Nyt vain pelon mukana tulee kamala ahdistus. Istun tässä koneella ja ahdistun, aeyivd. Tänään ehkä on pakotettava itsensä syömään. Lihominen pelottaa niin kamalasti, että ei kamalasti huvita syödä. Tulee paha olo tulevaa syömistä miettiessäänkin. En käsitä, miksi pitää syödä jos ajatuskin kyseisestä toiminnasta kammottaa? Tai tiedänhän minä muuten sittenkin. Muuten ei jaksa BodyStepissä. Valitsen mieluummin syömisen ja liikunnan, kuin kituuttamisen ja paikallaan koomaamisen. Tänään vaan syömispuoli ei oikein inspaa. Ja minulla kun vielä on puolikas herkkupäivä. Tiistaina katsos repsuilin isosti niin eilen suunnittelin kivan 1243 kcal menun, että voin pikkuisen herkutella = suurempi mahdollisuus selvitä ensiviikosta. Nyt kuitenkin olen jo nyppinyt ruokalistan 1200 kcal kokoiseksi ja voi että sekin ahdistaa...

Ja tämän kamalan olotilan aiheutti mikäpäs muukaan, kuin se kirottu puntari. Eilen pidin pakosta lepopäivän, kun BodyPumpissa pehmitetyt käsilihakset eivät olleet yhteistyöhaluisia. Tai ehkä pumppejen jälkeen olisi vielä toiminut mutta kun helpon tason steppitunnin päätteeksi taisin ahnehtia lihaskunto-osioon liian suuret painot, heh. No whatever, minä sitten koomasin koko päivän ja vahtasin kelloa, että milloin on seuraava ruoka-aika. Ja ihmettelen kovasti, että selvisin. Olin niin varma repsahtavani. Ruokalistaa on yleensä helpompaa pitää koossa, kun on päivä täynnä tekemistä. Jos pitää olla koko päivä kotona niin sitä vaan koomaa ja odottaa ruokailua. Anyway, lauantai aamuna puntari näytti lukua 47,9 kg. Ja arvatkaas olinko täpinöissäni, kun sain alitettua sen helvetin BMI 19:sta! Heh, BMI siis oli 18,9. Mutta kuinka paljon paremmalta 18 numeroinen kuulostaa! 19 kuulostaa korvaani niin isolta ja lihavalta numerolta. Siis jos kyse on minun luvustani. Muiden painot ja BMI:t olkoon mitä tahansa huvittaa. Vaikka mieluummin ei kamalan laihoja, kun sitten alkaa itseä läskittää, heh.

Ongelma onkin, että viikonloppuna olen päättänyt höllätä sen verran, että kcal arvot ovat ainoat, mitkä merkitsevät. Saan siis aikalailla herkutella viikonloppuisin, kun syön kaikkea hiilarimössöä. Aika ällöttävää joo, tiedän. Hiilari on kirosana minulle, pahempi, kuin rasva. Rasva on vain hyvästä, kunhan ei liioittele sen kanssa. Mutta hiilareita tulee niin helposti ja pelkään turpoavani ilmapalloksi. Ja nyt on juuri sellainen olo. Aamupaino 48,1kg. Puntari ei ole paras kaverini tällaisina päivinä. Saatanan selkäänpuukottaja. Ensin näyttää 47-alkuista kivaa lukua ja sitten heittää yli seuraavan tasakilon. On tuo aikamoinen kettu tuo puntari, pakko myöntää. Tietää, miten ihmisen voi hajottaa. Ahdistus ahdistus, hyvää huomenta siis muillekkin! Kohta pakko pukea ja kaikkea, että voin heti syönnin jälkeen mennä tupakalle rauhoittelemaan itseäni. Vammaista.

Ja kyllä minä tiedän, ettei 0,2 kg näy missään. Mutta minä olen niin numeroholisti, mitä puntariin tulee. Ja tiedän, että luultavasti keskiviikkona (joka on siis seuraava puntaripäivä) paino on taas 47-alkuinen - siis jos kuvitellaan, että onnistuisin kaikkina päivinä siihen asti (not gonna happen, tässä on onnistuttu jo liian monta päivää peräkkäin). Mutta minua huolettaa myös turpoaminen. Pelkään mielettömästi hiilareita. On kiva pitää tällaisia hiilariviikonloppuja, ettei pidä välittää proteiinista. Helppoa setviä ruokalista kokoon ja kaikki on niin hyvää. Mutta jossain vaiheessa päivää - tai viimeistään seuraavana päivänä - hiilarisaldo kammottaa.

Pysäytti muuten hiukan, kun eilen olin tupakalla. Mietin, että nyt minä kuules haen sinne lähihoitaja-alalle ja alan lastenhoitajaksi! Ja sitten mietin, että "ei, ei, siellä pitää syödä niin paljon". Ja siihen se ajatus sitten tyssähti. Että ehkä tämä kontrolloi elämääni vähän enemmän, kuin mitä olen kuvitellut. Mietin tulevaisuuttani siten, että ruokapelleilyt mahtuvat mukaan. Cheers!

Wednesday - BodyPump & latino (tanssi tunti, 45 min.)
aamupala : ruiskaurapuuro 100g mehukeitolla & maitokahvi
tarhassa : 150g pisaratomaatteja, mandariini, 2 x cracotte lättalla ja leikkeleellä, iltapäivällä cottifrutti
lounas : 0,25 dl riisi, kasvispihvi, 100g wokkivihanneksia rypsissä paistettuna, 100g raejuusto & ½ vaniljakahvi
iltapala : 100g maustejogurtti 10g soijahiutalein & 125g maitorahka 100g mehukeitolla

~937 kcal ~73g prot. ~118g hh. ~17g r.
+ hyvät liikunnat / + hyvä menyyyy / - liikaa hh. & liian vähän prot.

Thursday - SpinnPump & balletone
aamupala : hedelmäpuuro & maitokahvi
tarhassa : 100g raejuusto, 2 x cracotte lättalla ja leikkeleellä, mandariini, iltapäivällä 125g maitorahkaa 100g mehukeitolla
lounas : ½ paketti riisinuudelia 100g wokilla ja öljytunalla* & 1,5 dl kevyttä kaakaomoussea **
iltapala : 125g maitorahka omenalla (kuorittu & pilkottu sekaan) & 80g tunaa

~965 kcal ~96g prot. ~101g hh. ~17g r.
+ hyvät arvot / + hyvät liikunnat / + hyvät ruuat / + hyvä mieli / + eli kaiketi siis hyvä päivä :)

Friday - helpompi steppi & venyttelyt (molemmat 45 min.)
aamupala : omena havre & maitokahvi
tarhassa : 250g maitorahkaa, 100g tomaatteja, mandariini, ½ suklaakahvi, iltapäivällä cottifrutti
lounas : 2,5 dl vihannessoppaa, 100g raejuustoa & 2 x cracotte lättalla ja leikkeleellä
iltapala : proteiinipatukka & salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 50g raejuusto ja 80g tuna

~976 kcal ~109g prot. ~98g hh.
~15g r.
+ tosi hyvät arvot, etenkin prot. & hh. / + tarpeeksi hyvät liikunnat / - liian hyvää jatkuakseen pitkään, siis koko tämä onnistuminen

Saturday - lepo (at last)
aamupala : hedelmäpuuro & maitokahvi
välipalat : 1.) 100g kahvijogurtti & 50g banskulastuja*** 2.) 100g wokkivihanneksia rypsissä & kasvispihvi
lounas :
0,4 l ranskalaista sipulikeittoa & 100g raejuusto
iltapala : 2 x cracotte lättalla ja leikkeleellä & puolukka cottifrutti

~919 kcal
Ei muita arvoja, koska viikonloppuisin prot. & hh. arvoilla ei niin merkitystä ja tulisi vain paha mieli, jos näkisin ne huonot arvot.

* Öljytuna on joo rasvaisempaa, kuin vesituna mutta rasvaakin täytyy saada! Sitäpaitsi paistoin kätevästi wokinkin tunapurkin öljyllä. Ja tiedän, että hyvä rasva muuttuu transrasvoiksi kuumentuessaan mutta olkoon sitten niin. Enkä minä kaikkea öljyä kuumentanutkaan ^ - ^
** Makeutettu fruktoosilla ja aspartaamilla. Olen edelleen makeutusaineita vastaan (poikkeuksena fruktoosi) mutta oli nyt pakko tätä testata. Sisut ovat joo makeutettu kaikella tekomakeutuksella mutta sekin poikkeus. Älkää ihmiset pumpatko itseenne liikaa niitä makeutusaineita, sillä ne ovat liian hyviä ollakseen totta. Ehkä olen epäluuloinen mutta varmasti ne lihottavat!
*** Eli siis näitä valkosuklaajogurttibanaanilastuja, joilla viime viikolla mäyssäsin. Noiden kanssa pitää olla varovainen, ettei mene mässyksi. Pitää ostaa syömispäivänä vasta. Paitsi nyt ostin perjantaina, kun lauantaina kaupat olivat kiinni. Mutta menipäs vain se puolikas pussi pömpistämään mahaani ja sekin vasta lauantaina, juuri niinkuin suunnitelmassa oli :)

Voi että minä sitten olenkin neuroottinen!

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Keep On

Täällä taas ja tällä kertaa vähän paremmalla mielellä ja kattavammalla postauksella. Ja pidän ainakin tämän postauksen verran vielä blogia julkisena, koska noita kutsupyyntöjä on tullut koko ajan, että jos vielä siis tulee lisää. Itseäni ainakin on ketuttanut, kun joku blogi on yhtäkkiä salainen ilman varoitusta. Että tämä on nyt tällainen varoitusaika. Ja pitäähän minun tietää, ketä kutsua. En todellakaan ole tajunnut, että näin moni lukee tätä blogia, heh. Ihan positiivista kuitenkin :) Ja laitan kutsut kaikille, jotka sitä ovat pyytäneet. En vain ole saanut vastattua yhteenkään kommenttiin viime aikoina. Tässä on ollut pari erittäin raskasta päivää, enkä varmaan ole koskaan pelännyt henkeni puolesta niin paljoa, kuin nyt pari viime päivää. Olen mantranomaisesti jauhanut pääni sisällä, että kyllä tästä kuopasta vielä noustaan ja tänään on muuten ollutkin parempi päivä.

Mutta aloitetaan nyt sunnuntaista. Se oli ensimmäinen erittäin huono päivä nääs. Ensin olin hermostunut ja kammoksissa siskojeni puolesta. Se laantui pian kuitenkin - muodostuakseen jonkinlaiseksi masennukseksi. Ensimmäistä kertaa tuli liikunta euforia itse liikunnan aikana sunnuntaina. BodyStep, viimeinen biisi, ah ihanaa. Yleensä siinä vaiheessa olen ollut kuolemaisillani mutta nyt tuli aivan mieletön endorfiini purkaus (se kai se on) ja pompin, kuin viimeistä päivää. Kotonakin olin vielä aivan mielissäni. Sitten söin yli suunnitelmani. En usko bluesin kuitenkaan johtuvan siitä.

Yhtäkkiä sunnuntai iltana minä nimittäin vaivuin järkyttävään molliin. Ja kyllähän viimeaikoina on ollut sellaista, että ei se niin yllätyskään ollut. Mutta kokonaisuudessaan koko sunnuntaista tiistaihin jatkunut kestoblues oli pahin koskaan kohdalleni osunut. Onneksi tässä ollaan nyt vähän hilattu itseään pohjalta pois päin. Sentti sentiltä mutta kuitenkin. Sunnuntai ilta siis kyyneliä ja valtavaa epätoivoa...

...ja vain, jotta maanantai osoittautuisi vielä kamalammaksi. Menin töihin. Nukkumasalissa pidettälin itkua. Ja aivan kamalia ajatuksia liikkui päässäni. Tyyliin "jos vain kävelisin kotiin ja ampuisin itseni. Kotiin tullessa joku luulisi taloa tyhjäksi ja kauhistuisi yhtäkkiä nähdessään..." Eipä mitään. "Miten hengittäminen voikaan olla niin raskasta" -tunne voimistui tiistaita kohti. Mutta maanantaina ehdin vielä teatteriinkin. Ja jo matkalla sinne tunsin jotain aivan kamalaa tulevan. Ehkä olisi auttanut, jos olisin ehtinyt tupakalle ennen tuntia. Tupakka on minun lääkkeeni tällaiseen. Mutta en ehtinyt. Ja koko harkkojen ajan olin kuollut ja surullinen. Ja vihasin niitä hetkiä, kun minulta kysyttiin onko minulla paha mieli. Enhän minä mitään myönnä koskaan.

Ja mistä puhuimme? Jäävuoresta, joka sulaa sisältä päin ja sen symboliikasta. Kuinka joku näyttää siltä, että on vain vähän sulanut, vaikka sisältä 'vuori' onkin aivan sula ja jäljellä on vain kuori. Minä olen se jäävuori. Kuka minusta mitään huomaisi. Ehkä joku näkee, että pikkuisen on jotain väärin mutta vain vähän. Ja todellisuudessa olen sisältä sulanut. Mollin aikana katselin peilistä silmiäni, enkä nähnyt yhtään mitään. En jaksanut pitää elämää yllä edes näön vuoksi. Mutta kun pääsin kotona autosta ulos harkkojen jälkeen niin lähdin kävelemään ja romahdin heti. Kun äitini ja siskoni pystyivät näkemään vain selkäni minä itkin jo. Ja vain palatakseni itkemään lisää vaatehuoneeni lattialle. Karmivaa hommaa. Pidin sydämenmuotoisesta kaulakorustani kiinni ja annoin lämmittimen puhaltaa lämpönsä minun kylmään kehooni. Ja toistelin päässäni, että minun on selvittävä. Vaikka samalla tavoin myös vilauksittain näin itseni tappavan itseni.

Ja vain, jotta saisin kokea tiistain, jolloin raahasin itseäni eteenpäin vailla pilkettä silmissä. En halunnut venäjän tunnille. Minä olin kuollut sisältä. Mietin, ettei kyseessä voi olla minun elämäni, koska en minä voi olla niin haluton elämään. Tunsin tyhjyyden sisälläni. Ja kirjoitin :

"Tänään on ensimmäinen päivä, kun vietän omia hautajaisiani. Monetko tulee vielä ennen kuin olen oikeasti ppissa? Hitaasti elämä katoaa minusta. Silmäni ovat jo tyhjät, vailla loistetta. On raskasta kirjoittaakin. Haluaisin paeta henkeni edestä, jotta tuntisin elämäni arvokkaaksi."

Kaikki oli kovin raskasta. Hengittäminen, käveleminen, koneen aukaiseminen, töissä oleminen. Vain syöminen oli helppoa. En jaksa liiemmin selitellä näiden päivien syömistä mutta sunnuntaina repsusin leivällä ja jogurtilla, jonka seassa riisimuroja. Maanantain elin mehulla ja kahvilla. Tiistaina vedin sitten kunnon repsut. Aamiainen, välipala ja lounas suunnitelman mukaan. Mutta sitten myslipatukka, 2 palaa suklaata siskolta, 3 riisikakkua päällisin ja kaksi kauhallista risottoa. Jättipotti oli, kun luovutin kokonaan ja hain valtavan pussin makuunimässyä ja suolaiseksi vielä päälle kokonainen myslipuikula päällisin. Sopranos, vammaus, mässäys. Ja tänään olo on ollut erittäin turvonnut mutta kuitenkin parempi. Vaikka koko ajan minua kalvaa tieto siitä, että olen pyöreänä. Pyöreämpänä, kuin normaalisti. Heitän nyt itselleni haasteen ja yritän olla suunnitelmien mukainen koko loppuviikon.

Mutta nyt kuitenkin elämä on pikkuisen parempaa. Inhottaa mennä turvonneena salille mutta olkoon niin sitten. Haluaisin luvata alkavani nyt onnistumaan mutta viimeisen kahden viikon tapahtumien perusteella en itsekkään luota itseeni. Hmmm... Mutta yritän setviä nyt tietä eteenpäin siltikin :)

Ja blogi on kohta salainen mutta luultavasti ei lopun elämää. Kuitenkin sen aikaa, että tunnen oloni turvalliseksi tämän blogin kanssa.

maanantai 27. lokakuuta 2008

Nyt ei ole voimia

...ehkä tämä olikin vain Mollyn tapa saada kaikki lukijat ilmoittautumaan? Edellinen, nätimpi pyyntö ei tuottanut kovin montaa ilmoa. Tämä toimi paljon paremmin! Clever girl :oD

Haista tapsa vittu, mua ei huvita pelleillä. Eikä olla nyt kiva yhtään kenellekkään. Enkä jaksa vielä ottaa selvää, miten tämä salataan. Eikä kuulla tuommoisia kommentteja. Eikä oikelukea tätä paskaa. Eikä kirjoittaa. Eikä oikein elääkkään. Loukkaantua saa. Haistakaa paska, musta on tullut juuri sellainen nyhväke, mitä olen aina inhonnut. Hengittäminen on synonyymi elämiselleni.

Hups, viiltaisin eilen.

Ja arvatkaa mitä. Olen suhteellisen aivokuollut nyt, enkä jaksa pitää elämääni yllä edes muiden paikalla ollessa. Kykenen hädin tuskin pitämään itseni sen verran koossa, että romahdan vasta, kun olen poissa muiden näkyviltä. Ja se siinä. Ja eilen mietin, miksi elän. Ja keksin nolla aihetta tälle paskalle.

Joo, otan kyllä pian selvää siitä, miten blogi laitetaan salaiseksi ja miten kutsut laitetaan ja... Anteeksi kun olen tällainen nyhväke. Ja oliko tapsa kiva vielä pahentaa oloa, kun muutenkaan ei huvita hengittää? Ja anteeksi nyt vielä sinullekkin, kun syyllistän.

Olen läpimätä. Anteeksi.

sunnuntai 26. lokakuuta 2008

Crisis

Aijon salata blogini ainakin joksikin aikaa. Laittakaa kommenttia ne, jotka haluavat kutsun. Kiitos.

Ja täällä on iso kriisi tosiaan. Ei liity tällä kertaa mahan kokoon tai pakaroiden suuruuteen. Astetta vakavampaa. Pelottaa, että nuo yhdet nyt tajuaa jotain tästä syömäpelleilystä. Olen paniikissa, vitun kiva. Ja tätä puolipaniikki on jatkunut about 24 tuntia. Eilen siskoni tuli kylään ja alkoi vittuilla maitorahkan punnitsemisesta. Alkoi väittää minua ortorektikoksi. Joo, niinkuin hän edes koko sairaudesta tietäisi mitään. Ja menipä diagnoosikin niin metsään. Ortorektikolle laihtuminen ei ole suuri motiivi vaan terveellinen elämä. Nou nou. Voi hyvä luoja... Sitten siihen tuli vielä toinenkin sisko mukaan valittamaan. Aina vaan paranee. Ja siinä keskustelussa sanottiin mm. että "ei ne koskaan myönnä", kun kielsin olevani ortorektikko ja yritin tuputtaa heille, että en todellakaan ole liian terveellinen. Myös "kaikki muut paitsi sinä tykkää rasvasta" oli myös eräs kommentti. Ja tämä, koska sanoin koiran pitävän rasvasta, kun annoin sen syödä kalanmaksaöljytabletin, sellaisen mansikan makuisen. Ja söin niitä itsekkin, minkä vuoksi kommentti siis oli jotain niin älyvapaata. Ja kyllä minä rasvasta pidän, liikaakin. Minähän rakastan suklaata, jauhelihasta valmistettua nannaa, valk.sukl.jog.casheweita ja -banaanilastuja. Vaikka mitä! Yhteenveto = voi vittu!

Eikä asiaa sitten helpottanut sekään, kun myöhemmin yritin äidilleni selittää, että naurettavaa siskoltani sanoa minua ortorektikoksi. Ja enhän minä sellainen olekkaan mutta ehkä saatoin kylvää äitiini väärän epäilyksen siemenen, koska en osannut selittää asiaa kunnolla. Olisi pitänyt pitää turpa vain tiukasti kiinni asiasta. Äitini onneksi tuntuu pitävän ruokav
aliotani jotenkin ideaalisena. Kyllähän minua hävettää muiden edessä puntaroida ruokani mutta äiti ei taida pitää sitä niin kummana - puntarointia siis. Hänen mielestään syön terveellisesti ja välillä herkuttelen. Hyvä vaan, että osaan leikkiä rentoa repsahtaessani. Olen vain, että "huhhuh, olempa syönyt paljon. Mutta ei siitä niin haittaa ole, jos kerran viikossa vetää mässyt". Ja nyt siskoni urakalla tulevat sekoittamaan hänen päätänsä. No, ainakin tuon keskustelun aikana äitini tavallaan puolusti minua siskojani vastaan. Eikä se siis mikään suuri riita ollut - ennemminkin pieni keskustelu - mutta se jäi kummittelemaan päähäni ja minua kammottaa.

Lisäksi tässä aijempana päivänä pikkusiskoni tuli keittiöön, kun nuolin maitorahkan siitä purkin kannesta. Joojoo, on ällöttävää mutta haluan jokaisen gramman ruuistani, joita itselleni sallin. Ja hän sanoi, että näytin juuri siltä, kuin hän olisi yllättänyt minut syömästä jotain väärää ruokaa. "Jotain tosi rasvaista tai jotain". Väärää, se oli se sana, jota hän käytti. Alan kohta pelätä siskojani. Minä syön, niinkuin haluan! En halua, että he siihen puuttuvat. Haistakaa paska kaikki :( Älkää te mutta siskot siis.

Tänäänkin sisko tuli kylään ja ajattelin ennaltaehkäistä kaikki keskustelut. Tein cracotet ja punnitsin raejuuston valmiiksi ja tungin vaatehuoneeseen, että voin sitten syödä myöhemmin ilman heidän valituksiaan. Pitääkin kohta syödä se raejuusto ennenkuin se lämpenee liikaa.

Että näin. Kommenttia siis heiltä, jotka kutsun blogiini haluavat. Minä menen nyt maan alle ainakin hetkeksi tämän blogini kanssa. Kammottaa liikaa. Kuvissa muuten pälyilee ylhäällä Jessica Stam ja alhaalla Sasha Pivovarova.

Saturday - lepopäivä

aamupala : hedelmäpuuro & maitokahvi
välipala(t) : 100g mehukeittoa 20g kauralesein, cracotte leikkeleellä & 125g maitorahkaa 100g banaanilla
lounas : ½ paketti riisinuudeleita 100g pavuin ja 80g öljytonnikalalla
iltapala : cottifrutti & salaatti, jossa 50g tomaattia, 50g kurkkua, 50g raejuustoa ja 80g tunaa

~946 kcal ~96g prot. ~107g hh. ~16g r.
- hieman liikaa kaloreita... / + ...mutta muuten oikein hyvät arvot / + kivasti kalsiumia / + Ansaittu lepopäivä!

lauantai 25. lokakuuta 2008

Kaamos

Kuvissa Kate Bosworth, joka on aika namu joissakin kuvissa. Vaan mikään hänen suuri ihkuttajansa en ole.

Ja voi hyvä luoja sentään, missä viipyy elämäni, jonka tilasin jo 18 vuotta sitten? Voisiko joku oikeasti antaa jotain tekemistä tähän tyhjyyteen? Sellaista, että ei tekisi mieli syödä ja suunnitelmat onnistuisivat. Tekemistä, jossa aika vain lentäisi. Sellaista, niinkuin vihkojen päällystys. Sitä vain tekee niin harvoin, koko ajan kun ei uusia vihkoja tarvitse. Sellaista kalenterin teko "leikkaa & liimaa" puuhailua tarvitsisin. Ensi vuoden kalenterin olen jo tehnyt, puuttuu vain päivämäärien numerot. Se on se vittumainen osuus. Arg, mitä edes selitän?!

Siis totuus on, että tämän viikon olen vain miettinyt syömisiäni. Olen yrittänyt kääntää ruokarytmin sellaiseksi, millainen se tulee olemaan, kun menee töihin. Ja täytyy sanoa, että vanha ruokarytmi sopii minulle paremmin. Nyt syön aamupuuron jo kello 08 ja kaksi pientä välipalaa klo 12 ja 14, lounaan ennen salia. Ja tuollainen ruokarytmi laittaa minut vain miettimään mitä syön nyt, mitä seuraavaksi, mitähän söisin huomenna. Ja mitä taas salikäyttäytymiseeni tulee niin päänvaivaa siitäkin. Ensinnäkin olen alkanut etsiä jotain salaisempaa paikkaa tupakoida, ettei tupakointini näkyisi heti kahvitilaan. Käyn siis sauhuttelemassa ryhmätuntien välillä, heh... En halua, että ohjaajat näkevät minun tupakoivan. Voi herran isä sentään! Äitini ja siskoni liittyvät salin jäseniksi ja en halua heidän näkevän minua alasti ja arg! Ja sitten pahimmat jutut pohjalle. Ensinnäkin olen kai saamassa flunssan. Eilisestä asti olen ollut aivan tukossa. Menin silti steppiin, heh. Ja venyttelemään mutta ei se ole liikuntaa. Tänään onkin ensimmäinen lepopäivä maanantain jälkeen. Tiistai BodyStep ja venyttelyt, keskiviikko balletone ja pallopilates, torstai balletone, perjantai BodyStep ja venyttelyt ja sunnuntaihin mennessä pitäisi olla terveenä. Haluan BodySteppiin ja -Balanceen, pakko mennä vaikka sairaana sitten! Maanantai ja tiistai nimittäin kuitenkin ovat lepopäiviä, enkä halua kolmea lepopäivää putkeen.

Polvi on muuten edelleen kipeä ja pelkään, ettei se taida olla nukkumisesta, kun mustelmakin on kadonnut. Luulen, että se voi ehkä olla rasitusvamma... Mutta shhh, ei kerrota kenellekkään!

Ja sitten my favourite subject - FOOD. Tai mennään siihen aiheeseen mutkan kautta. Eli siis ostin valkosuklaajogurtticashewpähkinöitä ja -banaanilastuja. 100g pusseja molemmat ja ajattelin pikkuhiljaa syödä niitä 25-50g erissä. Kuvittelin jotenkin, että en minä niistä repsahda, vaikka niin on käynyt ennenkin. Ja kuitenkin heti keskiviikkona pussit ostaessa söin puoliksi cashew pussin ja kcal määrä meni vähän yli, vaikka jotain jätinkin iltapalasta pois. En enää muista mitä. Sitten torstaina mietin taas vaihteeksi vain ruokaa, ruokaa, ruokaa ja völläsin kotona jaksamatta tehdä mitään järkevää. Lounaaseen asti olin kunnolla mutta oman lounaani lisäksi päätin maistaa muiden rasvaruokaa. Nami nami, banaanilastut meni sitten samalla ja nimesin päivän herkkupäiväksi. Sunnuntain siis pitäisi olla normaalipäivä ja vasta 02.11. olisi seuraava herkkupäivä. Just joo, niinkuin siihen asti olisin repsahtamatta. Luotto itseeni on taas niin olematon. Ja perjantaina salilla olo oli valtava, koska olin vielä entisestäänkin isompi, kun olin oikein kunnolla turvonnut. Hävetti olla siellä liikkumassa sellaisena. Ja steppilautakin oli vielä juuri hieman muita kauempana, että sivupeilistä pääsi aina kurkkaamaan se suuren suuri Molly.

Eli kokonaisuudessaan elämäni (=ruokailujeni) sisältö näyttää tältä:

Wednesday - balletone, pallopilates
aamupala : mustikka havre 100g maitoon (ja osaksi veteen) tehtynä & maitokahvi
välipala : salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 50g raejuusto ja 50g tuna & 50g maustettu jogurtti 10g soijahiutalein & Alpen Light müslipatukka
lounas : ½ paketti riisinuudeleita 15g soijapyöryköin ja 50g pavuin & näkkäri leikkeleellä
iltapala : proteiinipatukka & ~50g valkosuklaajogurtticasheweita

~1100 kcal ~76g prot. ~125g hh. ~33g r.
- huonot arvot / - nuo cashewit eivät olleet suunniteltuja ja ne paskoivat arvot / - 150 kcal liikaa / - liikaa hh, liian vähän prot. / + hyvät liikunnat / + lopetin casheweihin enkä vetänyt järkyttävää mässyä (jep, koska tulin vetämään sen vasta seuraavana päivänä)

Thursday - balletone
aamupala : hedelmäpuuro & maitokahvi
välipala : 50g samaa cashew settiä (tällä kertaa kuului suunnitelmaan), 125g maitorahkaa 100g kiisselein & näkkäri leikkeleellä
lounas : risotto, jossa 0,25 dl riisiä, 80g tunaa ja 25g hernemaissipaprikaa, annos muiden ruokaa = kaksi kauhallista pikamakaronia jauhelihatomaattimurksa kastikkeella (kaikkihan me tiedämme, miten rasvaista jauheliha on!) & 100g niitä banaanilastuja
salin jälkeen : annos tuota samaa muiden ruokaa, n. 90g suklaata, 4 palaa ruiskaura leipää epäkevyellä voilla, tomaatilla ja arkijuustolla, noin 100g maustettua jogurttia

Suunnitellut ruuat ja banaanilastut yhteensä ~1290 kcal, lopullinen määrä on katastrofi. Mutta jos tämä nyt oli muka rento herkkupäivä, vaikka olinkin paniikissa koko ajan...

Friday - BodyStep, venyttelyt
aamupala : kauraruispuuro 100g kiisselein & maitokahvi
välipala : smoothie, jossa 30g jäätelö, 150g maitoa, 50g mustikoita, 50g vadelmia ja 20g kauraleseitä (nam!) & salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 100g raejuusto ja 80g tuna
lounas : kasvispihvi, 0,25dl riisi, 50g papuja & 100g wokkivihanneksia rypsissä paistettuna
iltapala : cracotte leikkeleellä, mandariini & cottifrutti

~933 kcal ~82g prot. ~107g hh. ~19g r.
+ ihan hyvät arvot / + hyvät liikunnat / + mainio menyy / - ei johdu tästä päivästä mutta olen kai tulossa sairaaksi

Jooh... Tuntuu taas siltä, että tuon repsun mukana menetin saavutetun laihuuden. Eli siis tunnen itseni taas kamalan isoksi, kun melkein jo mietin pienentyneeni. Ja olin jo niin lähellä alimman painoni alittamista. Jotenkin vähän sellainen pelko, etten koskaan tule alittamaan BMI 19:sta. Hei ja kaiken ruualla tylsistyttämisen jälkeen heitän vielä päivän kevennyksen! Äitini katsoo kauhulla vyötäröään. Jospa vain tietäisi, että minä katson itseäni niin paljon inhoavammin, vaikka olen juuri sen kokoinen, kuin ehkä moni pulskempi haluaisi olla. Hahhaa, eikö vain olekkin hauskaa! :(

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Jazz So Good!

Nyt on pakko kirjoittaa näin lähes aamutuimaan. Haluan kerrankin kirjoittaa, kun on ihana olo. Myöhemmin tämä on ehkä jo mennyt taas bluesin puoleen. Ja nyt haluan ikuistaa jazzini. Ja voi, onhan minulla muuten paljon asiaakin! Sitä ennen haluan vaan rakastua noihin kahteen ihanaan kuvaan taas kerran. Laura Ramsey nyt ei ole minulle mikään ikoni mutta noissa kuvissa on joku käsittämätön ihanuus. Johtuu kaiketi ihanasta sirkustunnelmasta ja vaatetuksesta enemmän, kuin Laurasta ja kuka tuo toinen nyt onkaan alemmassa kuvassa.

Tämä aamu on ollut täydellinen kontrasti eiliselle. Eilinen jatkui postauksen jälkeen heikolla ololla BodyStep tunnilla, itkun pidättelemisellä venyttelytunnilla, vedet silmissä useamman kerran, kerran itkukohtaus vaatehuoneen lattialla ja teidän kommentitkin saivat itkemään. Mietin paljon asiota ja yritin sisäistää asiaa, että olisin syömähäiriöinen. Se kuulostaa niin omituiselta korvaani ja niin kamalan väärältä. Se ei sovi peilikuvaani. Eilen sain myös taas kuulla, ettei minulla olisi oikeutta valittaa mistään tässä talossa, koska "kuinka paljon sää oot maksanu tästä talosta", huutaa känninen kusipää olohuoneesta silmät viinasta punaisena. Ja "mää en oo käskeny kenenkään synnyttää mua, olisin mieluummin jäänyt syntymättä", helisee lasinsirpaleet minun huoneestani juuri ennen kuin vetäydyn vaatehuoneen lattialle itkemään.

Mutta se eilisestä. Tänään heräsin yhtä aikaisin, kuin eilen, mikä on 07:45. Äiti vähän hermostui aamulla, kun hänen piti kiireessä etsiä työharjoittelutodistukseni. Mutta eipä ole vihainen enää, kun yllätän hänet työharjoittelupaikallani. Tänään siis otin oikein harppauksen kohti elämää. Menin tarhalle tekemään työharjoittelutodistuksen ja maanantaina on se raskas askel, kun työt oikeasti alkavat. Mutta äiti on iloinen, minä saan rahaa ja kaikki on hiukkasen paremmin. Tietenkin pelkään hirveästi, että ruokailuni romuttuvat kerralla. Viimeksi tarhassa ollessani syömisten kanssa oli niin vaikeaa, kun lapsilta jää niin paljon yli ruokaa. Karjalanpiirakoita ja kaikkea ihanaa. Ja kuka viekään ruuat pois, muutakuin minä.

Tänään koin kuitenkin sen kauniin syksyn idyllin, minkä eilenkin. Tänään vain koin sen paremmalla mielellä. Syysaamu ja hieman vilpoisaa. Ilma oli juuri niin raikas, kuin aina ennen kouluun mennessä. Rakastin niitä aamuja, kun rauhassa ehdin kävellä kouluun ja katsella syksyä. En tiedä olenko maininnut mutta ala-asteella monen vuoden ajan keräsin ensimmäisen roudan aikaan lehden maasta koulumatkan ajaksi. Hyisen ja pakastuneen palasen vaahterasta. Ja tänään minä kävelin ala-asteen koulumatkaani tarhalle päin. Päälläni oli kirjailijatakki ja vaatteeni muutenkin sellaista kirjailijatyyliä. Päässä tietenkin lierihattu ja kädessä tupakka. Tarhalla oli eräs hoitaja, joka oli vielä keväällä samassa tarhassa, kuin minä mutta nyt on viereisessä tarhassa, jossa kävin harjoittelusopimuksen tekemässä. Ja hän oli aina lempihenkilö töissä ollessani. Tänään hän oli niin iloinen minut nähdessään ja kysyi kuulumisiani. Minä kävin tekemässä harjoittelusopimuksen ja kotimatkalla hymyilin itsekseni.

Tunsin itseni kummitukseksi, joka haahuilee niin kaukana omasta tiestään. Mutta sillä hetkellä olin onnellinen kummitellessani muiden teillä. Minä tunsin olevani niin salainen tässä maailmassa ja päälläni se kirjailijatakki. Ei koulutusta ja elämä hakusessa. Kummitus. Hymyilin ajatukselleni ja poltin toisen tupakan. Se oli hieno hetki. Minä en oikeastaan ehtinyt nauttia usein syksyisistä koulumatkoistani, koska yleensä pyöräilin hiki hatussa, jotta ehtisin tunnille edes vähän vähemmän myöhässä. Täsmällisyys ei koskaan ole ollut hyväitäni. Mutta nyt, menneiltä ajoilta palanneena kirjailijakummituksena minä koin taas sen koulumatkan. Ja minulla on niin kaunis kuva niistä syksyisistä koulumatkoista, että melkein unohdan, että kiireissäni ehdin nauttia kovin harvoista niistä.

Rakastan päiviä, jolloin voin olla niin edes hetken niin onnellinen, että hymyilen itsekseni.

Ehkä olin liian pitkään ilman työtä tai koulua tässä ennen kesää ja tähän asti. Ruoka oli ainoa tukipylvääni. Ehkä on vain hyvä päästä takaisin tekemään jotain. Vaikka kyllähän minulla on aina kymmenen rautaa tulessa mutta työ on eri asia. Tällä hetkellä luen venäjää, liikun ja olen aloittanut omatoimisesti uuden harrastuksen - maalaus. Se on myös iso syy siihen, että oli jonkinmoinen tauko World Today postauksen jälkeen. Yhtäkkiä minun teki niin kovasti mieli maalata. Ja minä aloitin, tuosta noin vaan. Minulla on melko hyvät maalaustarvikkeet, vaikken koskaan ole maalannut. Ne on jämiä jostain lapsuudesta, kun maalasin yksinkertaisia kuvia, joihin en koskaan ollut tyytyväinen. Ja siksi ihmettelinkin, miten nyt osasin käyttää sivellintä. Maalasin kaksi ja puoli päivää putkeen, aina silloin, kun en nukkunut, syönyt tai käynyt salilla. Salinkin jätin yhtenä päivänä väliin. Nyt on neljäs maalaus työn alla. Yhteen olen todella tyytyväinen. Taustassa siinä on vikaa mutta maalaamani majakka on jotain, mihin en olisi uskonut kykeneväni. Ja en minä mestari ole mutta aika hyvä aloittelijaksi. Ja eikö pääasia ole, että hommasta nauttii.

No niin, nyt on huono omatunto, kun en kerrassaan ole saanut vastattua kahden viimeisen postauksen kommentteihin. Minä kyllä arvostan kaikkia kommentteja mutta ei vain ollut oikein voimavaroja kirjautua blogiin. Ensin tosiaan maalasin, sitten tuli äkkinäinen iso molli ja aina tuntui vain raskaammalta kirjautua blogiin saati sitten vastata kommentteihin. Mutta viime postaukseen etenkin tuli sellaisia kommentteja, että voisin jotain mainita. Kommentit voi käydä lukemassa postauksista, en nyt jaksa kopsailla.

Anna : Hoikka ei ole tarpeeksi hyvä. Jos saisin pois tämän mahan ja jenkkikset (jotka kyllä tulee, kun päällä on kireät sukkahousut) niin voisin miettiä uudestaan. Ja minua on kamalasti alkanut häiritsemään reiteni ja pakarani eikä säärenikään enää ole niin suuri tyytyväisyyden aihe. Minä en halua jättää tätä puolitiehen. Minä tiedän, että pitäisi lopettaa nyt, kun siihen voi olla vielä mahdollisuus. Kuitenkaan en näe itseni millään tekemässä sitä. Ja olisi se niin kovin vaikeatakin. En minä osaa syödä enää normaalin rennosti. En edes tiedä haluanko niin kovasti. Halu olla laiha on paljon suurempi. Haluan kyllä elämäni olevan muutakin, kuin ravintoainetaulukko. Haluaisin mennä perhetutulleni ja mummolleni kylään mutta pelkään siellä tapahtuvaa mahdollista syömistä. Haluaisin elämän. Kuitenkin haluan enemmän olla laiha - niin typerää, kuin se onkin.

Anonyymi : Kyllä aijonkin vielä joku päivä jättää tämän ruokapelleilyn taakseni. En vaan vielä ja tavallaan pelkään, että jossain vaiheessa voi olla liian myöhäistä. Tähän pätee samat hommat, kuin yllä. Ja voi, kuinka ihana kommenttisi olikaan söpöjen eväiden ja kolmioleipien kera, sydän.

Tapsa : First things first. Mikään kommentti ei ollut tarkoitettu pahaa tarkoittavaksi, kävin jopa tarkistamassa :D Minulle terapian kanssa ongelmana olisi, että voin heikolla hetkellä kuvitella itseni purkautumassa jollekkin mutta todellisuudessa minä vaan en osaisi puhua. En halua luottaa etenkään ihmiseen, jolle maksetaan siitä, että hän auttaa. Jos joku auttaisi niin vapaasta tahdosta sitten. Ja en minä muutenkaan saisi puhuttua. Olen ollut liian pitkään hiljaa ja roolia vetäen, etten välillä enää meinaa muistaa, mikä osa minusta on roolia ja mikä totta. Alkoholi ei ole koskaan ollut turvani, ruoka jossain määrin. Ennemminkin molemmat ovat pakokeinoja. Sen sijaan oma huone on turvani - ja tiedän, ettei saisi. Jotenkin minua on vaan kovasti alkanut kammottamaan tuo maailma ulkona. Se on niin paha paikka, että tunnen olevani turvassa vain näiden neljän seinän sisällä, kun kukaan ei voi satuttaa minua. Täällä minä olen vahvoilla mutta täällä voin myös huonon hetken tullen päästää kaiken ulos pelkäämättä.

Tinkerbell : Nyt ainakin menen töihin, en vain oikein voi sanoa niin nauttivani siitä :D Ja onhan minulla harrastuksia mutta niistäkin on monesti stressin aihetta, koska vihaan keskeneräisiä asioita. Eli jos olen vähän jäljessä venäjän opiskelusta tai nyt kun tuo maalauskin on kesken niin stressaa, jos en jaksa heti pureutua asiaan ja saattaa sitä päätökseen. Ja niin, en minä tietäisi myöskään tietä takaisin entisiin ruokiini. Vaikka yrittäisikin lopettaa tämän kaiken niin miten se onnistuisi? Minulla ei ole hajuakaan.

Sitten puhutaan polvestani, joka on kipeänlainen. Pelottaa ihan vietävästi. Mitä jos siinä on jotain vialla? En minä siitä puhua halua, enkä varmasti mene lääkäriin. Pelottaa, että joku voisi olla vialla. Ja minä haluan liikkua. Saattaa, olla, että se on kipeytynyt vain nukkumisestakin. Polveni ovat aika luiset, joten ehkä toinen polvi on vain painanut sitä. Toivon niin kovasti, että näin on. Kyllä siinä pieni mustelta sivustalla on mutta se ei ole ihan siinä kipeimmässä kohdassa. Ainakin jätän nyt BodyStepin vain kertaan viikossa. Se tosin tapahtuu olosuhteiden pakosta mutta hyvä niin, sillä tuo polvi vähän pelottaa (ai miten niin vähän!!!) Olen nyt kaksi päivää nimittäin testannut miten söisin töissä. Sitä ruokarytmiä. Ja eilinen steppi oli hankala, enkä edes ollut raatanut töissä päivää. Eli se on good bye perjantain stepille (tosin vasta ensi viikolla, heh). Muutenkin minun pitäisi nostaa päivän kcal määrää, kun aloitan työt. Päivään pitäisi mahduttaa aamupuuro, maitokahvi, kunnon välipala töissä, myöhemmin kaksi mandariinia loppu työpäivälle, töiden jälkeen lounas ja sitten vielä iltapala. En kerrassaan tule saamaan noita tuohon hieman alle/päälle 900 kcal listaan. Haluan jaksaa nimittäin liikkua energisesti, en pahoinvoivasti ja heikotuksen kanssa kamppaillen. Ongelma vain on, että pääni ei kestäisi lukua, joka on 1000-alkuinen. Eli olen totuttanut itseäni ajatukseen, että arkisin saisin syödä alle 1000 kcal, mikä on jonkin verran nykyistä enemmän. Maanantaisin tietenkin vain mehua. Muina päivinä olisin 500 kcal vajeella syönnin puolesta ja liikunnalla vähän enemmän. Ja olen valmistellut itseäni tähän ajatteluun, joten ehkäpä pääni kestäisi tuota huimaa lukua, joka voi olla 995 kcal... Kyllä se silti paljon on! Ensi viikolla sitten näkee mikä toimii, jos mikään toimii.

Tänään aamupaino 48,4 kg, BMI 19,1. Voi, en malttaisi odottaa, että BMI alkaisi numerolla 18. Se tapahtuu, jos joskus olen 47,9 kg. En tosin luota, että sitä koskaan tapahtuisi. Viimeksi olin yhden aamun tasan 48 kg ja sitten lähti villiksi sekoilu viinin kanssa ja ruokailut meni miten sattui. Jos nyt töissä alankin taas repsuilijaksi ja juuri kun olen päässyt niin lähelle tuota lukua niin tippuisin taas ja lujaa. Kammottaa ajatuskin - ja vielä enemmän se, että se on niin mahdollista! Mutta joo, haluan nyt kuitenkin setviä pikaisesti kaikki ruokailut ja liikunnat, jotka ovat jääneet väliin. Siis vain kcal määrä, liikunnat, jotain olennaista. En ala kaikkia ruokalistoja laatimaan, paitsi eiliseltä.

Tuesday : ~921 kcal, 2 x 4 km kävelyt, aika paskaiset hh./prot. arvot, kun en jaksanut suunnitteluun panostaa
Wednesday : ~911 kcal, balletone & pallopilates, liikaa hiilareita
Thursday : ~899 kcal, hyvät arvot mutta ei liikuntaa (niinkuin piti), koska maalasin koko päivän
Friday : ~957 kcal, BodyStep & venyttelyt, snadisti liian iso kcal ja hh. määrä
Saturday : iso repsu, buuhuu, reisi-pakara-vatsa -jumppa
Sunday : hävettävän suuri herkkupäivä ilman steppiä (backproblem as I said)
Monday : ~440 kcal, 3km kävely, onnistunut mehupäivä jeejee

Tuesday - BodyStep & venyttelyt (45 min.)
aamupala : ruiskaurapuuro 100g mehukeitolla & maitokahvi
välipala(t) : salaatti, jossa 50g kurkkua, tomaattia ja raejuusto sekä 80g tunaa & 100g jogurtti 15g soijahiutalein
lounas : ½ paketti riisinuudeleita (ei nuudelimausteita, en laita niitä koskaan ellei kyseessä ole repsu), jossa paloiteltu pakasteseitikimpale ja mausteena 15g Creme Bonjour Cuisinea
iltapala : 2 x cracotte kalkkunaleikkeleellä, appelsiini & 125g maitorahkaa 100g kiisselein

~888 kcal ~81g prot. ~108g hh. ~12g r.
+ hyvät liikunnat / + hyvät arvot / - hieman liikaa hiilareita

tiistai 21. lokakuuta 2008

Blues SO Bad

En edes tiedä mistä aloittaa. Luen rästiin jääneitä postauksia muiden blogeista ja saan vedet silmiini viiden postauksen välein. Tilanteista, joissa mainitaan äiti tai äiti ja isä. Tilanteista, joista käy ilmi edes vähän suhde lapsen ja vanhempien välillä. Tunnen itseni orvoksi ja yhdentekeväksi. Laihemmaksi, kuin koskaan ennen.

Eikö laihuuden pitänyt tuoda edes jotain iloa elämään? Että viitsisi katsoa itseään tai jotain? Ja minä tiedän, että olisin aina halunnut olla tämän kokoinen. Että tuntisin itseni paremmaksi tällaisena. Mutta minä näen niin paljon liikaa. Olen miettinyt ensimmäistä kertaa, että pitäisi lopettaa. En kamalan vakavasti tai mitään. Tiedän kuitenkin jatkavani siihen asti, että olen todella pieni ja säälittävä. Syömiset menevät näin suuressa kuvassa katsottuna paremmin, kuin koskaan. Ja kuitenkin olen niin blue, jälleen kerran.

Tunnen syyllisyyttä sisu pastilleista tupakan jälkeen. Siinä määrin, että sisun suuhun laittaessani harkitsin sen sylkäisemistä pois. Siinäkin määrin, että koneelle istuessani olisin halunnut oksentaa sen typerän pastillin. Minä haluan olla laiha ja keskittyä vain ruokiini. Ja kuitenkin minua stressaa se, etten tiedä, minne menen, mitä teen. Pitäisi mennä töihin mutta tunnen itseni niin heikoksi siihen. Tänään tein viimein ensimmäisen oikean askeleen töiden eteen. Kävin tarhalla kysymässä, onko työharjottelupaikka vapaana. Ja onhan se. Mutta kuinka vanhat "työkaverit" olivat niin välinpitämättömiä minua kohtaan. Eivät puhuneet kanssani, kysyneet edes kuulumisia. Ja heti mielessäni mietin, että olinko niin huono lastenhoitaja. Ja tiedän, että en ollut. Mutta sellaiset ajatukset tulevat ensimmäisenä mieleeni. Ja kotiin kävellessä huomasin polttavani päivässä enemmän, kuin mitä pitäisi. Muutenkin siinä kävellessäni olin niin itkun partaalla. Koulun pihalta kuului lasten ääniä ja ne saivat minut niin kaipaamaan lapsuutta. Mutta nyt minulla on tyhjä katse silmissäni ja kävelen eteenpäin, kuin haamu. Jos elämä olisi tie niin minä olisin kaukana siitä, eksyneenä jonnekkin.

Ja toivon, että voisin hoitaa lapsia lopun elämääni. Katsella ihmisiä, jotka ovat vielä puhtaita ja vilpittömiä. Ja pimeässä nukkumasalissa minä vahtisin heidän uniansa ja itkisin itseäni.

Haluaisin tietää, mitä äitini minusta ajattelee. Hän on minun mielessäni ainoa ihminen, joka minusta välittää ja ihminen, joka on minulle tärkein tässä maailmassa. Muille uskon ja tiedän olevani yhdentekevä. Tuskin huomaisivat, jos syystuuli veisi minut mukanaan. Mutta äitini, hän ei tunne minua. Hän pitää minua neuroottisena puolihulluna, hermoheikkona, laiskana, saamattomana - aivan varmasti pitää, vaikka rakastaisikin. Ei hän tajua, että minä olen sirpaleina ja minut on kovin vaikea koota uudestaan, enkä tiedä pystynkö siihen yksin. Viime yönä en saanut unta ja itkin hiljaista, lohdutonta itkua. Tänään olen jatkanut samalla linjalla.

Ja mistä itkinkään yöllä? Mietin, kuinka alkuaikoina söin tarhassa kunnon eväät. Kaikkea kivaa. Jogurtin ja kaksi kolmioleipää. Mietin sitä tyttöä, joka teki sen. Halusin, että sitä tyttöä oltaisiin rakastettu syövänä ihmisenä. Hänen syömistään oltaisiin pidetty herttaisena. Minä en enää kykene siihen. Itkin melkein, kun äiti kiukkuisena huusi siskolleni, ettei viitsisi passata häntä, kun hänen omat leivät ja kaakaonsa jäähtyvät. Leivät ja kaakao. Kaksi ihanaa asiaa, joita en voi enää syödä sillä idyllisellä tavalla, kun kaakao ja leipä tuo turvallisen olon. Ja minä rakastan äitiäni juuri sillä tapaa, kun hän syö niitä ruokia. Ja kuitenkin tiedän, että tämä ulkonäköä jumaloiva kansa haukkuu äitiäni ja siskoani läskeiksi. He ovat ihmisiä, he ovat ihania ihmisiä, eivät painoindeksejä. Ja he haluavat olla laihempia. Ja sekin surettaa. Ja pelkään samalla heidän puolestansa. Heillä on riskinsä sairastua ties mihin tauteihin sen kaiken karkin ja vaalean viljan ylikulutuksen takia. Nyt - ja eilen yölläkin - haluaisin vain mennä äitini syliin ja itkeä hänelle ongelmani. Ja tiedän, että en tee sitä nyt enkä välttämättä koskaan.

Minä haluaisin olla vieläkin se tyttö, joka talvisin kävi syötteellä siinä pienessä kaupassa, josta ruoka haettiin. Se, joka ei osannut päättää, mitä karkkia haluaisi. Ja me menimme mökille ja söimme karkkia ja se oli kotoisaa ja turvallista. Nyt minä olen raunio siitä tytöstä.

Enkä minä oikeasti töihin halua. Se romuttaa syömiseni ja on niin pirun raskasta henkisesti. Minä haluan olla kotona, omassa huoneessani, turvassa. Eilen kävin kahvilla ystävieni kanssa ja kotimatkalla sain melkein ahdistuskohtauksen. Laukaisijana se, että halusin juoda ja kaikki patistivat, että lähdetään juomaan. Lopulta ei löytynyt tyhjää kämppää, joten se jäi siihen - onneksi. Tiedän, että ne olisivat olleet huonot kännit. Jo kahvilassa istuessani tiesin haluavani olla humalassa mutta minua niin pelotti ne kaikki suunnittelemattomat kalorit, että olisin seonnut. Ja sekoaminen olisi tapahtunut juuri suunnittelemattomuuden vuoksi. Kotimatkalla mietin rauhallisia ääniä päässäni ja poltin tupakkaa. Kävelin niin kovaa vauhtia. Ja kun rauhoituin tulin itkuiseksi. Sitten pääsin kotiin turvaan. Ja sitä minä koko matkan halusinkin - turvaan. Minua pelotti, että en jaksa kotiin asti.

Ja vielä viime yöhön palatakseni. Nälkä oli suuri ja minä halusin takaisin osastolle. Halusin rauhoittua jossain, antaa muiden huolehtia minusta. Syödä niitä ruokia, joita vielä huolettomasti söin siellä viimeksi ollessa. Ei mitään laihdutusta tai vastaavaa. Halusin maata sängyssä koko päivän ja käydä välillä syömässä sitä ihanaa lohisoppaa. Katsoa ikkunasta ja tietää olevansa muun maailman ulkopuolella. Ja samalla tajusin jotain selkeämmin, kuin koskaan. Viimeksi ennen osastoa minä join, join, join. Se oli minun juttuni, se mihin minä pakenin ja mitä minä rakastin - vaikkakin myös vihasin. Osastolla minä ystävystyin erään anorektikon kanssa, joka laski kalorit. Erässää vaiheessa hän lopetti syömisen lähes kokonaan. Hänen suuhunsa katosi vain 100 kcal per päivä, mikä oli kolme mandariinia tai kolme lasillista maitoa ja kuppi mustaa kahvia.

Osastolla jo tiesin, että juomiseni loppuisivat tahtomattani siihen pisteeseen. Ei tietenkään loppuneet mutta useiden seuraavien kuukausien ajan join vain pari kertaa. Osastolta halusin nopeasti pois ja mietin elämäntapamuutosta. Halusin alkaa kunnolliseksi ihmiseksi, joka syö terveellisesti ja harrastaa liikuntaa. Kunhan vain pääsisin pois. Ensimmäinen kuukausi osaston jälkeen oli rankka. Olisin halunnut vain juoda kaiken paskan pois tietoisuudestani edes siksi pieneksi humalan hetkeksi. Mutta minä aloin terveellisemmäksi.


Pääsin osastolta elokuussa, siinä juuri ennen koulujen alkamista. Olin terveellisempi sillä hyvällä tavalla. En liikkunut niin kovasti mutta jotain kuitenkin. Joulu oli kamala katastrofi, koko joulukuu. Ja siitä lähtien pikkuhiljaa minä valuin asteittain tähän, joka ehkä sittenkin saattaa olla syömishäiriö. En minä tiedä. Tiedän vain, että normaalisti ihminen ei punnitse kaikkia ruokiaan, suunnittele päiviään ruuan ympärille ja laske kaloreita, proteiineja, hiilareita ja rasvoja. Ei ole normaalia, että elämästä muodostuu ravintoainetaulukko. Ja tiedän myös, että vaihdoin alkoholin ruokaan. Ruokaan, jota vihaan ja rakastan, mikä ennen päti (ja kyllä pätee vieläkin) alkoholiin. Ja minä pakenen samalla tavalla maailmaa, todellisuutta ja itseäni, kuin hyvin pitkään olen tehnyt. Vain apuväline on muuttunut.

Ja minä en nyt jaksa puhua syömisistä tässä postauksessa. Seuraavassa sitten ehkä. Sen verran ehkä voisin silti sanoa, että viime viikko meni hyvin, kunnes lauantaina iso repsu ja sunnuntain herkkupäiväkin oli suurenlainen. Hävettävän suuri eikä edes BodySteppiä, kun selkään sattui. Että näin. Mutta ehkä tämä mieli tästä paranee :)

tiistai 14. lokakuuta 2008

World Today

Kuvissa Sasha Pivovarova, yksi ehdottomasti lempimalleistani. Hän on niin jotain! Mutta en tullut puhumaan Sashasta enkä kenestäkään muustakaan mallista. Tiedättekö, minä alan päästä jonnekkin lähteille ehkä. Lähemmäs jotakin syytä, miksi minun täytyy laihduttaa. Ennen minä tiedostin enemmän asioita. Minä halusin oppia tätä maailmaa ja tietää miten se toimii. Ja sitten minä yhtäkkiä halusin eroon kaikesta siitä tiedosta. Huomaan tämän toiminnan tietenkin vasta näin myöhemmin. Minä en enää halunnut tietää sitä kamalaa maailmaa, jossa asun. Voi, minä rakastan pieniä asioita. Miten aurinko voikaan tehdä mistä tahansa kaunista oikeanlaisella auringonsäteellä, oikeanlaisin silmin katsottuna. Mutta me ihmiset, millaisen me maailmasta teemme? Yritämme väännellä siitä mahdollisimman saastaisen ja ällöttävän paikan asua. Paikan, jossa kukaan ei välitä kenestäkään. Paikan, jossa on huono asua. Se tekee minut surulliseksi ja tunnen itseni voimattomaksi vaikuttamaan tilanteeseen.

Ei siis ihme, että minä en halunnut enää kuulla mitään politiikasta, maailmasta, mistään. Minä tiedostin sen käynnissä olevan kamaluuden kerran paljon paremmin. Ja aina välillä tätä ah-niin-ihanaa maailmaa oikein hierotaan kasvoilleni. "Katso nyt, tällaisessa paikassa sinä elät! Mitä teet parantaaksesi asioita!" En mitään. Minä en osaa ja minua ahdistaa koko tieto. Minun on helpompi näin, keskittyä vain omaan pieneen kuplaani, ruokamaailmaan. Minun on ollut erittäin helppo rakentaa tästä itselleni turvapaikka. Punnitsen tomaattini ja kurkkuni, lisään ruudukkooni yhdentekeviä määriä ravintoarvoja. Niin pieniä, etteivät ne vaikuta mihinkään. Ne saavat kuitenkin oloni turvalliseksi. Minä lasken, lasken, miinustan ja plussaan. Minun ei tarvitse ajatella! Minä en halua ajatella! Minä haluan unohtaa tiedon, millainen tämä maailma on! Sillä kun tiedän millainen tämä maailma ja me ihmiset olemme.. Minun tekee vain mieli tappaa itseni. Tulee tunne, että en halua olla täällä ja kaikki on niin turhaa. Tämä koko maailma on vain suuri peli, enkä minä halua olla nappula, jonka olemisella ei ole mitään väliä. Ja kaikki lopulta aina johtaa siihen viimeiseen kysymykseen ; onko millään mitään väliä? Enkä minä ole vielä keksinyt syytä. Minä pitäydyn siis ruokamaailmassa ja historian lukemisessa. Tähän päivään minä en halua puuttua. Joku voi pitää minua typeränä, koska en halua ajatella sitä. Oikeasti minä vain olen liian heikko kohtaamaan maailman tällaisena paikkana.

Ja nyt voisin puhua niistä ruokailuista pikkuisen. Sunnuntai ei mennytkään miten piti. Aamupala, välipala ja lounas pysyivät suunnitelman mukaisina mutta BodyStepin ja BodyBalancen jälkeen tuli takkiin. Kolmen tunnin aikana 2 ruispalaa 28% lättalla, 2 paahtoleipää 28% lättalla ja 3 paussi välipalakeksiä. Nuo siis aluksi. Suklaata natustelin komen tunnin aikana 200g, hehheh. Otin aluksi äidin suklaalevystä rivin, kaksi, kolme ja sitten kun kaupasta piti käydä hakemassa mitälie niin käskin hakea levyn Omar suklaata, josta sitten annoin rivejä äidilleni sen verran, että söin yhteensä kokonaisen levyn. BB talkshown aikana suklaan lisäksi 3 Doris keksiä ja 3/4 Ristorante pakastepizzaa. Ajattelin olla laskematta kalorit mutta tulipas laskettua. ~2663 kcal ja voitteko uskoa, että olin helpottunut! Luulin, että olisi ollut enemmän. Ja koska nykyään yritän ajatella asioita positiivisemmin etenkin tämän laihdutuksen kanssa niin kävin kuitenkin salilla kuluttamassa ainakin 700 kcal. ~1963 kcal ei mene niin kamalasti yli peruskulutukseni :D

Maanantaina litra neljän hedelmän mehua ja maitokahvi, ~370 kcal. Ei liikuntaa. Ei mitään erikoista muutenkaan. Paitsi ehkä se, että uimaan ei ole menemistä sittenkään tällä viikolla vielä, kun menkat sattui alkamaan. Miksi juuri nyt, kun tatuointini puolesta uskaltaisin uida! Ja nyt pitäisi syödä välipalaa, laittaa itsensä, mennä tupakalle, lukea venäjää.. Eli au revoir, taikka do svidanija, kommentoikaa jos kommentointi tuulella suinkin olette :D Viimeaikoina tullut niin kuppaisesti kommentteja (eli siis vähän), että ihmettelen, ketä ovatkaan ne blogilistan 48 lukijaa viikossa tai 15 tilaajaa, heh.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Chocolate And Cookies

Nicole Richie as Twiggy - mainiota :D Mikä elämässäni on vähemmän mainiota on lauantain iso repsu. Tai en tiedä, voiko sitä sanoa repsuksi, koska tein lauantaista tämän viikon herkkupäivän, kun huomasin, että homma lähtee lapasesta. Kutsutaan sitä siis herkkupäiväksi. Voisin urheilijamaisesti nyt kysyä itseltäni miltä nyt tuntuu. No, ilma on jokseenkin puhdistunut ja tunnen saavani mielihyvää, jos onnistun tänään ja seuraavina päivinä. Tänään ruuan syönti on ollut normaalia, ei oksettavaa. Ja olihan tuo ensimmäinen oikea repsu.. Milloin viimeksi oli iso repsu? 27.09, lauantai. Piti ihan ruokapäiväkirjasta tarkistaa. Ja kyllä, tämä blogi on vain ruokapäiväkirjani toinen osa. Toinen on se, johon ruudukon tapaan kokoan koko päivän ruuat ja niiden ravintoarvot taulukoksi. Tuon 27.09 lauantain jälkeen olen toki ollut siskon syntymäpäivillä kakuttelemassa mutta ei mennyt överiksi. Lisäksi viime lauantaina söin kolme lautasellista jauhelihakeittoa, mikä silloin tuntui isolta repsulta mutta ei se kunnon repsu ollut. Ainiin ja eihän eilinen repsu ollutkaan! Oli vain herkkupäivä, tosiaan :D

Mutta paljon minä söin! Aamupuuron ja nescafen cappuchinon (48 kcal), välipalaksi ehdin syödä kolme paussi keksiä, ennen repsahtamista. Niistäkin kekseistä tuli oksettava olo, huoh. Sitten meillä tehtiin sultsinoita. Ja heti, kun maistoin sitä riisipuurolla täytettyä unelmaa niin tiesin, ettei päivästä suoriuduta. Söin lopulta kolme riisipuurosultsinaa ja vähän riisipuuroa paljaaltaan. Ja mietin, että ehkä olisin loppupäivän syömättä. Mutta kyllähän te tiedätte, että toisina päivinä sitä vain tietää, ettei voi pitää näppejään erossa ruuasta. Ja minä tiesin, ettei tule onnistumaan. Niinpä sitten lähdin äidin kanssa hulluille päiville ostamaan herkkupäivän ruokia. Ristorante pakastepizzan, Doris keksejä ja joulusuklaalevyn - voi luoja, olen hulluna joulusuklaaseen! Kotona tuli viimein päätös, jonka kyllä olin jo sinänsä tiennyt. Että herkuttelu alkaa yykaakoo nyt! Lähes 300g joulusuklaata, 8 Doris keksiä, 2 paahtoleipää juustolla, tonnikalalla ja oreganolla (lämmitys mikrossa, nämä ovat niin nameja) ja 2 ruispalaa 28% lättalla, juustolla ja yhteensä yhdellä leikkeleellä. Eniten tietenkin kammottaa tuo suklaa mutta antaa olla. Tänään ei ole herkkupäivä, vaikka ruokalistassa on 150 kcal extraa ja se pizza oli sinne tungettava, koska se on osa BB idylliä.

Olikohan minulla muuta asiaa, kuin jauhaa ruuasta? Koska taisi olla mutta unohdin sen tässä jossain välissä. Kirjoitan nykyään niin kamalasti syömisistäni ja ruokalistoista ja liikunnasta ja taas kerran syömisestä, että huhhuh. Mihin jäi ne hienot vähänkään asiapitoiset jutut? Jossain vaiheessa ruuasta tuli vaan niin main thing, mistä kirjoittaa. Vituttaa vähän mutta ei voi mitään. Kirjoitan niin mielelläni ruuasta, se on suurimpia intressejäni. Miten paremmat ruuat, sitä suuremmat kiksit saan. Mitä ihanammalta ja idyllisemmältä kaikki ruokailut kuulostaa, sitä enemmän silmäni hetken loistavat.

Minä muuten voisin kertoa idyllistä, koska se on iso osa elämääni. Minä etsin sitä kaikkialta. Haen juuri tietynlaista vivahdetta eri tilanteisiin. Välillä saan idyllistä kiinni jostain reunamilta mutta en koskaan kunnolla. Se on tavoittelemattomissa. Ja mikä se Idylli on? Se on tilanne, jossa kaikki ihanuus yhdistyy. Täydellinen hetki. Se voi olla typerää ja turhaa, kuten istua jossain vanhassa ladossa villapaita päällä ja hiukset vähän takussa. Ja valo tulee jostain juuri kivasti ja tuoksuu puulta. Ja se villapaita saattaa olla koko idyllin keskipiste, mistä koko juttu lähtee. Toisaalta idylli voi olla aamulla herääminen, kun aurinko paistaa ja keittelee kahvia. Vaatteet ovat suuri osa idylliä. Niiden täytyy olla juuri oikeanlaiset, jotta idylli muodostuu. Keittelisin kahvia laihana jossain minulle suuressa rievussa ja legginssit peittäisivät luisia polviani. Sellaisia ovat idyllijutut.

Ehkä tämä laihdutus onkin kokonaan sitä, että minä valmistelen itseäni idylliin. Idylli on kuin elokuvaa. Se on hetki, joka näyttää pirun hyvältä, vaikka ei olisi mitään tekemistä. Siitä nauttii kovasti ja tuntee olevansa jotenkin mielenkiintoinen ja taiteellinen siinä tilanteessa. Voi, idylliä on niin vaikea selittää. Se on vain jotain, mitä minä aina etsin mutta löydän vain harvoin ja silloinkin vain hetkeksi. Ja ruoka on myös omanlainen idyllin luoja. Mitä miellyttävämpi ruokalista, sitä lähempänä idylliä olen. Ja idylliruoka on hienoa. Se on maustekahveja, kun on syönyt välipalansa. Ruokia, jotka ovat niin jänniä ja terveellisiä. Herkuista idyllin kirjoihin menevät yleensä vain kalliit herkut. Jotkut pienet, mielenkiintoiset ja luxus jutut. Eikö kuulostakkin aika ihanalta minun idyllini :D Vai olenko ainoa, joka sitä voi tajuta? En yhtään tiedä, en ole aikaisemmin yrittänyt selittää idylliä kenellekkään.

lauantai 11. lokakuuta 2008

49,2 kg

...ja silti ahdistaa. Pari päivää paino on ollut laskusuuntainen. Gramma grammalta alaspäin. Tietenkin turhauttaa painon laskemisen hitaus ja se, että minä olen jo junnannut tässä kilomäärässä mutta se ei edes ole se varsinainen ahdistuksen syy - ruuan paljous on. Heinäkuun lopun ja syyskuun välisenä aikana lihoin 2-3 kiloa. Ja nyt junnataan vanhoissa tutuissa luvuissa, vaikka voisin jo painaa 46 kg, olla ihana alipainoinen vätys.

Ja syömiset tosiaan ovat number one ahdistuksen aihe. Tuntuu vaan, että syön niin paljon. Ehkä se johtuu siitä, että en ole repsahtanut pitkään aikaan ja syönyt oikeasti paljoa = järkyttävää kasaa ruokaa, jonka rinnalla onnistunut päivä tuntuu onnistuneelta. Nyt on jotenkin vaikea tuntea itsensä onnistuneeksi. Kaikki tuntuu niin paljolta. Ja vielä yksi pointti, miksi tunnen syöväni paljon. Monesti kcal määrä menee lukujen 900-950 välimaastoon. En pidä tuosta luvusta. Hetken aikaa oli ok sallia vähän enemmän kaloreita ruokalistaani mutta nyt se ennemminkin ahdistaa. En kuitenkaan laske taas kcal määrää takaisin siihen alle 900 juttuun, koska ehkä tämä kcal määrä on minulle parempi, kun kerran olen repsuillut paljon vähemmän.

Tänään join vähärasvaisen cappuchinon aamupuuron kanssa. Ja vähän kyllä oksettaa. Eilenkin oksetti kotiin kävellessä. Tai oikeastaan ehkä keskiviikosta asti on joka päivä oksettanut jossain vaiheessa. Oksettaa tämä syöminen. Ja kuitenkin tiedän, että pakko syödä. Jos paastoilisin niin syödessä turpoaisin vaan aivan järkyttävästi. Ja muutenkin repsuilisin koko ajan - niin kävi viimeisimmillä paastoyrityksilläni. Ja nyt on vielä lauantai, joten suunnittelin päivän miettimättä hh.-, prot.-, ja rasva-arvoja. Eli tästä päivästä tulee tosi hiilaripommi päivä, mikä huolestuttaa. Ja kcal määräkin taitaa olla sen ~990, joka ylittää normaalipäivän kcal määrän. Ajattelin, että lauantaina ei tarvi niin välittää, kunhan kcal määrä on alle 1000. Mutta kyllä se vaan pistää huolestuttamaan. Tämän viikon minua on muutenkin alituisesti vaivannut puntaripelko. Sitten voi miettiä, miten uskallan tällaisen päivän jälkeen huomenna puntarille. En välttämättä menekkään.

Eilen BodyStep ja venyttelyt salilla, kierros hulluilla päivillä (josta mukaan pikakahveja ja halpoja mansikoita) ja kävely kotiin. Kotimatka oli vittumainen. Laukku painoi helvetisti ja jossain vaiheessa oksetti. Kotiin tullessa olin niin väsynyt, että kaaduin vaan sänkyyni. Vaikka toki jatkoin touhuamista hetken päästä. Katsoin BB:n, söin iltapalan ja sitten katsoin vielä keskiviikon ja torstain jaksot, joita en ollut vielä nähnyt. Olin siis tallentanut ne huoneeni digiboksille. Ja siinä sitä itse perjantain jaksoi katsoessani olin onnellinen, etten ollut ostanut mitään herkkuja sunnuntaille valmiiksi. Silloin nimittäin tuntui, että pari keksiä olisi maistunut. Mutta sekin sitten onneksi meni ohi. Mutta näin eilen. Ja tänään sitten pelätään urakalla lihomista, koska en taida jaksaa liikkua. Salilla ei tapahdu mitään, uimahallit menee aikaisin kiinni ja muutenkin viikonloppuisin ovat täynnä seurojen uimareita eli sitten on yhdelle radalle tungettu kaikki kuntouimarit. Kävely ei inspaa muuten vaan. Eli tänä päivänä varmasti lihon ja se inhottaa ja oksettaa.

Friday
aamupala : omena elovena minuuttipuuro & maitokahvi
välipala : cracotte & salaatti, jossa 50g tomaatti, 50g kurkku, 80g raejuusto ja 80g tuna
lounas : chili con carne, jossa ½ pussi knorr ateria-aineksia, 0,25dl riisiä, 100g tomaattimurskaa, 40g jauhelihaa, 50g kidneypapuja ja 50g punaista paprikaa
--- BODYSTEP ---
salilla : 1½ kuppia mustaa kahvia
--- VENYTTELY --- (+ kävely kotiin, 4 - 5 km)
iltapala : cracotte, 150g maitorahka 100g mehukeitolla & salaatti, jossa 20g kurkku, 20g feta, 25g tomaatti ja 10g ruukkusalaatti

~942 kcal ~81g prot. ~118g hh. ~20g r.
+ hyvät liikunnat / - liikaa hh. ja aika iso kcal määrä (kuitenkin sallitun rajan sisällä ja toisaalta kuluttaahan bodystep ~500 kcal)

perjantai 10. lokakuuta 2008

Solntse


Ulkona paistaa syysaurinko kauneimmillaan ja minä istun sisällä. En edes lue venäjää, niinkuin pitäisi. En tee mitään, mitä pitäisi. Kunhan völlään menemään. Piti tulla tänne purkamaan vähän ruokalistojani. Solntse on muuten aurinko venäjäksi. Olisi periaatteessa voinut nakata venäjäinnostukseni pyörteissä venäläisen mallin kuvatkin postaukseen mutta jotenkin nuo ihanat Jessica Stamin kuvat sopi tähän niin hyvin. Kanadalainen hän siis. Ja ulkona aurinko paistaa juuri tuollaisella keltaisella sävyllä, kuin miltä kuvissa huoneen seinät näyttävät.

Eilen kävin hulluilla päivillä. Ei edes ollut tarkoitus mutta kun satuin kävelemään kaupungissa, matkani oli bussipysäkille tai kävellen kotiin salilta. Satuin kuitenkin huomaamaan ne hullut päivät niin pakko siellä oli käydä. Kaksi paitaa ostin Vero Modasta. Klassisen, löysähkön poolopaidan (valkoinen, nam) ja sellaisen pitkän puolihihaisen roosanpunaisen "raidallisen" neuleen. Jep, eli jos joku tunnistelee stokkalla nämä vaatteet niin ne ovat uutuuteni. Melkein ostin Leviksen farkutkin. Istuivat niin hyvin! Mutta alennuksesta huolimatta merkki maksaa ja ne maksoivat 60 €. Ei sinänsä, olen ostanut kaksi 80 € maksavaa neuletta (upsiii...), joten kyllä farkkuihin olisi tuon verran voinut laittaa. Mutta olen kuitenkin nykyään vähän tarkempi rahojeni kanssa, koska ne uhkaavasti lähenevät loppuaan. Eli ei kun uudelleen työharjoitteluun, kävinkin jo eilen työvoimatoimistossa ottamassa selvää asioista taas kerran. Niin muuten, ne housut olivat vyötäröltä kokoa 28 ja olisi varmasti ollut varaa olla koko 27. Eli siis mitä ihmeen liioitellun pieniä kokoja sinne on nakeltu, koska minä en tosiaankaan ole vyötäröltäni niin pientä kokoa!

Ja mitäpä totesinkaan hulluilla päivillä - jotain mielenkiintoista. Ensinnäkin olisin kamalasti halunnut ostaa suklaata ja karkkia. En sen takia, että söisin ne. Sen takia, että olisi niin mukava keräillä suklaapatukoita pusseihin suhteellisen halvalla. Olisin niiiiin kovasti halunnut vain ostella sitä karkkia ostamisen innon vuoksi. Siitä olisi saanut sykähdyttävän tunteen, kun tuntee saavansa rahoilleen vastineeksi miljoona pätkistä ja suffelia. Vaikka tiedän myös, ettei hullujen päivien karkit oikeasti niin kovin paljoa halvempia ole. Eikä oikein mikään mukaan, paitsi jotkut housut ja matkat ehkä. Niin ja herkussahan oli pakko käydä, vaikka ei niitäkään tuotteita todellisuudessa paljoa alenneta. Aivan sama. Ostin cracotteja, koska hoksasin, että yhdessä on vain 25 kcal ja parempi hiilariarvo, kuin näkkärissä. Heti illalla tosin meni kaksi suunnittelematonta cracottea kotona mutta se on nyt mennyttä. Alpen Lightit olivat tarjoiksessa, niitä siis. Lisäksi piti ostaa Nescafen café vanilla paketti. Nuo on sellaisia, joita voisi käydä hakemassa pari lisääkin, eri makuja siis. Nyt kun vähän halvemmalla saa niin voi kai sitä ostaa. Nuo ovat niin idyllisiä! Makuina myös café au chocolat, latte ja cappuchino. Vanilja maussa on 79 kcal yhtä jauhepussia kohden mutta ei niitä nyt joka päivä pitäisikään juoda. Näissä tällaisissa makukahveissa ja muutenkin pienissä herkuissa vaan on joku käsittämätön idylli, vaikka ne onkin vaikea tunkea ruokalistaan niin, että kaikki muukin oikeasti tärkeä mahtuu listalle.

Tarjouksien ulkopuolelta oli pakko ostaa sinistä ja tulipunaista sokerikuorrutetta, koska en ole koskaan ennen nähnyt niitä. Voi että, saavat odottaa jouluun asti. Sitten on vielä lisää värejä pipareiden koristeluun! Tupakkaa ostaessani mietin, että jospas olisikin suklaatarjousten sijasta tupakkatarjouksia. Laareittain eri tupakkamerkkejä, joita voisi halvalla satsata. Harmi, ettei jo lainkaan vuoksi tule tapahtumaan. Mutta joo, nyt alkaa pitkästyttämistyö, kun latelen kahden viimepäivän ruokailut.


Wednesday
aamupala : omena havre & maitokahvi
välipala : 200g 1% viili, jossa 20g mysliä, salaatti, jossa 50g raejuustoa, 80g tunaa, 20g tomaattia, 30g kurkkua ja 40g punaista paprikaa & kahvi mustana
lounas : 100g raejuusto & risotto, jossa 0,25dl riisiä, 80g tuna, 50g kidneypapuja
iltapala : 100g jogurtti 100g mehukeitolla & 100g raejuusto

~830 kcal ~96g prot. ~100g hh. ~11g r.
+ hyvät arvot kaikin puolin / - en mennyt balletoneen ja pilatekseen, niinkuin piti

Thursday
aamupala : omena elovena minuuttipuuro & maitokahvi
välipala : 50g raejuusto, 100g jogurttia 100g mehukeitolla & salaatti, jossa 100g kurkkua, 20g ruukkusalaattia ja 10g salaattikastiketta
lounas : mandariini & subway patonki grillatulla kananrinnalla ja vähällä öljyllä (jonka tietenkin laskin mukaan), ei juustoa
--- BALLETONE ----
iltapala : mandariini kuntosalin pukuhuoneessa, kotona 100g maitorahka omenalla, cottifrutti & 2x cracotte

~932 kcal ~71g prot. ~118g hh. ~13g r.
- en mennyt pilatekseen, vaikka piti / - cracotet eivät kuuluneet suunnitelmaan / - liikaa hh, liian vähän prot. / + ei repsahduspäivä, joten laitetaan nyt joku plussa

Eilen kyllä repsu oli lähempänä, kuin aikoihin. Ensinnäkin söin turvallisia pöperöitäni keittiössä ja sisko teki leipää. Ja pitkästä aikaa teki kyllä leipää mieli! Ja turhautti sinänsä, että nämä viimepäivät ovat olleet vain jatkumoita "mitä syön seuraavaksi" ja "mitä huomenna laittaisi ruokalistaani" -hetkistä. Mutta kaksi suunnittelematonta cracottea riitti kuitenkin pitämään minut pois mäyssäämisestä. Vaikka edelleenkin tunnen repsun tulevan milloin vain, koska olen selviytynyt aivan liian hienosti. Tuntuu, että ehkä pitäisikin repsahtaa joku päivä niin sitten taas hyvin syöminen olisi herkullisempaa. Mutta en minä voi suunnitella repsahtavani, sen pitää tulla vahingossa. Enkä voi pitää tietoisesti välipäivää, se on liian pelottavaa. Ja kun sunnuntaisinkaan en aivan liiaksi haluaisi tankata, vaikka onkin herkkupäivä. Pelottaa sekin tankkaus turhan paljon. Ja toisaalta en edes halua repsahtaa, koska se on inhottavaa, ällöttävää ja siitä seuraa järkyttävä olo henkisesti ja fyysisesti. Että näin.

Miten teillä? Oletteko käyneet hulluilla päivillä hakemassa mässyä / riepuja / mitään? Onko joku ostamassa matkoja sieltä?